Yleinen Nintendo ketju (Switch 2, julkaisu 05.06.25)

Mutta eihän antiikkisessa steam deckissä ainakaan tehoa ole enempää kuin Switchissä

Ihan yhtä vanhaa rautaa Switch 2 sisältää, mutta eri valmistajilta / eri arkkitehtuurilla. Ei ole vielä tullut eikä varmaan hetkeen tulekaan kunnon reilua vertailua laitteiden välillä, mutta karkeasti on arvioitu (ja benchmarkattu vastaavilla laitteilla) että Steam Deck vie raa'assa prosessoritehossa, Switchillä saattaa olla lievä etu GPU puolella. Ei laitteet mahdottoman kaukana toisistaan ole tehojen puolesta.

Toki esim. Cyberpunkilla on yritetty tehdä vertailuja, mutta se ei kerro enää puhtaasta raudan suorituskyvystä. Ja samaan hengenvetoon voi myös todeta, että puhdas raudan suorituskyky on nykypäivänä muutenkin menettänyt merkitystä peleissä ja tietenkin erityisesti mobiili/kannettavissa laitteissa.
 
Huhhuh taas mitä vääntöä näytön metriikoista. Tähän asti olin tai olen edelleen täysin tyytyväinen mitä tulee itse näyttöön ja pelikokemukseen, oikein sulavalta näyttää ja hienolta kun tuota MKW:dia painaa menemään. Itsellenikään ole mitään merkitystä noilla metriikoilla. Se ketä on huolissaan noista, kannattaa mennä ja kokeilla ko laitetta ja sanoa sitten vasta.

Joo, oli asiaakin. Harmillisesti ei toiminut/yhteensopinut Switch2:ssa Belkinin usb hubi, jonka kytkin suoraan Switch2 usb c porttiin, hubiin hdmi johto ja virtalähde kiinni ja edelleen tv:hen. Ei wörkännyt, ainoastaan latasi akkua tuon läpi, kuva ei mennyt. Ei suuri pettymys mutta olisi ollut kivempi pelata vaimon kanssa MKW:n split screeniä isommasta töllöstä. Onko joku ehkä onnistunut löytämään jonkun muun "dock":n kuin Switch2 oman? :):thumbsup:
 
Ei toi näyttö nyt ehkä ihan oledin veroinen ole, mutta vanhaan verrattuna vähän isompi, parempi reso ja kaikki pyörii huomattavasti sulavammin. Latausajat myös lyhyempiä niin ei tässä kovin paljoa voi valittaa. Hintaa voinee kompensoida sillä mitä saa sitten kun vanhan saa myytyä pois.
HDR:n sain toimimaan melko vanhalla Samsungin 4k töllöllä, mutta vain testimielessä kun pääasiallinen käyttö on handheld tai sitten 1440p tietokonenäytön kanssa. 120hz moodia en saanut toimimaan kummassakaan, mutta kyllä toi 60hz näissä riittää kun silmä on tottunut vanhalla switchilla puolet pienempiin lukemiin.
 
Joo, oli asiaakin. Harmillisesti ei toiminut/yhteensopinut Switch2:ssa Belkinin usb hubi, jonka kytkin suoraan Switch2 usb c porttiin, hubiin hdmi johto ja virtalähde kiinni ja edelleen tv:hen. Ei wörkännyt, ainoastaan latasi akkua tuon läpi, kuva ei mennyt. Ei suuri pettymys mutta olisi ollut kivempi pelata vaimon kanssa MKW:n split screeniä isommasta töllöstä. Onko joku ehkä onnistunut löytämään jonkun muun "dock":n kuin Switch2 oman? :):thumbsup:
Ei taida olla tällä haavaa, koska, ykkösen telakasta poiketen, kakkosen telakassa tehdään kuvankäsittelyä.
 
Sen verran mukavaa oli noiden näytönsuojienkin kanssa, että ei tulisi mieleenkään enää mitään muita kelmuja alkaa konsoliin virittämään.
 
Huhhuh taas mitä vääntöä näytön metriikoista. Tähän asti olin tai olen edelleen täysin tyytyväinen mitä tulee itse näyttöön ja pelikokemukseen, oikein sulavalta näyttää ja hienolta kun tuota MKW:dia painaa menemään. Itsellenikään ole mitään merkitystä noilla metriikoilla. Se ketä on huolissaan noista, kannattaa mennä ja kokeilla ko laitetta ja sanoa sitten vasta.

Joo, oli asiaakin. Harmillisesti ei toiminut/yhteensopinut Switch2:ssa Belkinin usb hubi, jonka kytkin suoraan Switch2 usb c porttiin, hubiin hdmi johto ja virtalähde kiinni ja edelleen tv:hen. Ei wörkännyt, ainoastaan latasi akkua tuon läpi, kuva ei mennyt. Ei suuri pettymys mutta olisi ollut kivempi pelata vaimon kanssa MKW:n split screeniä isommasta töllöstä. Onko joku ehkä onnistunut löytämään jonkun muun "dock":n kuin Switch2 oman? :):thumbsup:
Juuri nyt tuli FB:ssä vastaan tällainen. Porukka kommenteissa ihmetteli että mahtaako rikkoa laitteen. Käyttäjä itse kommentoi ettei vielä ole rikki ja että ulos tuleva laatu on hänen silmäänsä vastaava alkuperäisen kanssa.

Screenshot_20250702-071007.png

Screenshot_20250702-071032.png
 
Eikö ykkös switchin kanssa ollu joku dock joka ainakin pitemmällä aikavälillä hajoitti switchin? Tästä on toki vuosia aikaa kun asiasta olin lukenut.
 
Kotiutui Switch 2 tänne myös eilen. Täytyy nostaa taas hattua verkkiksen Wolt-kuljetuksille - samana päivänä ja halvemmalla kuin postitus. Laadukkaan oloinen laite kaikin puolin ja system transfer meni läpi helposti. TV:n HDR asetusten säätöä seuraavaksi, näytönsuojat skippaan.
 
Tuosta HDR:ästä. Pidättekö päällä vai pois? Redditissä oli paljon keskustelua miten näyttää ns luonnottomalta jotkin pelit HDR päällä. BOTW ainakin yksi mikä omaan makuun liian kirkas. Koitin säätää switchi asetuksista HGIG telkussa päällä ja en saanut kyllä kuvasta parempaa kun ilman HDR:ää.
Mario Kart Worldissä en nähnyt säätömahdollisuuksia tuon suhteen ellet nappaa kokonaan pois.
 
Itsellä ei ole HDR-tukea näköjään TV:ssä, niin en ole päässyt kokeilemaan. Mutta jotenkin mitä olen lukenut, niin tuntuu jotenkin järjettömältä touhulta, että on keksitty jokin kuvanparannushomma, joka vaatii tohtorin tutkinnon että sen saa säädettyä hyväksi :)
 
Testailin lyhyesti HDR:ää ja ei siinä niin mullistavaa eroa ollut että sen takia siirtyisin pelaamaan telkkarin kautta kun nykyisellään käytän pc:n näyttöä jossa HDR:ää ei ole. Ehkä se jollain tosi hyvällä telkkarilla näyttää selvästi paremmalta kunhan saa säädöt kohdilleen, mutta on siinä varmaan säätämistä.
Minulla ei tosin ole OLED-töllöä, sellaisella varmaan saa paremmin hyödyt esiin(?)
 
Itsellä kuva näytti vakioasetuksilla HDR päällä ihan hyvältä LG C1 oledissa. Siinä ja siinä jaksanko edes lähteä hienosäätämään noiden ohjeiden mukaan. Zeldassa pelintekijöiden valitsema visuaalinen tyyli on yleisesti ’haalea’ ja sille ei paljon voi tehdä…
 
Huomasin että reilun viikon jälkeen tilaus vielä "processing" -tilassa, lähtikö muilla liikkeelle? Piti kyllä olla varastossa olevaa tavaraa ja mielestäni tilauksen yhteydessä oli vielä joku yllättävän lyhyt - olikohan 2-3 päivää - toimitusaika mainittu.
Itse kun tilasin konsolin niin oli toista viikkoa tuossa processing tilassa.... Tasan kaksi viikkoa meni siihen, että tilauksesta oli konsoli hyppysissä.
 
Huomasin että reilun viikon jälkeen tilaus vielä "processing" -tilassa, lähtikö muilla liikkeelle? Piti kyllä olla varastossa olevaa tavaraa ja mielestäni tilauksen yhteydessä oli vielä joku yllättävän lyhyt - olikohan 2-3 päivää - toimitusaika mainittu.
Ennen tuon postausta kun oman tilauksen laitoin, niin maanantai aamuna Postnord kiikutti ovelle.
Jos on tuo Postnordin appi puhelimessa, niin pitäisi sinne tulla automaattisesti tieto paketin liikkeistä, alkumatka oli DPD:n liikuttamana.
 
juu, näin ohjeet. Odotan kokemusasiantuntijoiden kommentteja vielä ennen tilaamista 😂
Postikulut ja tullit päälle ja skinit viturallee, ei kiitos, mutta suosittelen kuitenkin kokeilemaan. Laadukkaita, paksuja ja hyvällä liimapinnalla olevia skinejä. Pakkaus, jossa tulevat, ovat jo laatua itsessään, skinit eivät ole rutussa, vaan suoraa tavaraa. Puhdistus ja kiinnitys, liimapinta antaa vähän armoa, eli vähän voi vetää pois ja yrittää uudestaan, mutta kerralla tai parilla pitää osua.
 
Aikomus hommata tälle vielä grippi handheldina pelailua varten ja ei varmuutta miten nuo skinit sen kanssa toimii joten ehkä jää tällä kertaa koristelut väliin.
 
Pohdinnassa olisi ostaa tuo Cyberpunk vihdoin ja viimein pelattavaksi, ja uudelle konsolille testiin. Fyysinen pelikortti kiinnostaisi, mutta ilmeisesti pelit latautuvat aika hitaasti kortilta tällä Switchillä, verrattuna sisäiseen muistiin. Onkohan tällä mitään käytännön vaikutusta pelattavuuteen, vaikkapa tekstuurien latausaikoihin tms?
 
Hienosti toimii kortilta. Cyberpunk onkin ainoa omistamani fyysinen peli Switch 2 :lle, joten pidän sitä koko ajan laitteessa. Tämä säästää tallennustilaa eikä korttia tarvitse vekslata kotelon ja laitteen välillä.
 
Oletteko muuten pelit asentanut switch2 omalle sisäiselle kovolle vaiko laittanut osan erillisille sd kortille. Meinaan että käyttääkö sisäisen ensin loppuu ja sitten lisämuistit käyttöön vasta?
 
Vissiin asentaa defaulttina sd-kortille jos semmonen on. Jostain asetuksista löytyy data management, jolla voi siirtää sisäisen muistin ja sd-kortin välillä datan.

Mutta noi sd express-kortit on niin kalliita sinakin vielä, että en ole ostanut.
 
Ihan mielenkiinnosta, onko Switch 2 kuinka hiljainen? Jos pelaa oikein vaativaa peliä, niin kuuluuko tuulettimien humina vai onko laite lähes tai täysin äänetön? Vanhalla Switchillä tottui siihen, ettei laite pidä mitään ääntä ja rinnalle ostettu ps4 oli tässä suhteessa lähes järkytys ulinalllaan.
 
En ainakaan itse ole kiinnittänyt huomiota tuulettimien ääniin Zelda TotKia pelatessa. Kuumana konsoli kyllä käy, etenkin telakassa, mutta hiljaiselta se silti vaikuttaa.
 
Meh, on ollut erinäisiä mietteitä ostaa Switch 2, jotta saisi jonkun kanniskeltavan ja televisioon liitettävän konsolin. Steam decki tai käsikonsolipct eivät ole vaihtoehto, liian möhkyjä, ja steamin pelejä voin jo pelata ihan koneella. Pääsis pelaamaan kaikkia switchin ja wiiun pelejä vihdoin laadulla, jota niiden olisi pitänyt julkaisussa olla. Ja kun en ole kyseisiä konsoleita koskaan omistanut.

Tais kuitenkin pahin fomo mennä jo ohitse, kun vähän lueskellut erinäisiä ensikokemuksia uudesta konsolista.

Olisin jossain määrin sujut raudan hinnan kanssa, mutta sillä haluaisin kyllä sen paremman näytön tai/ja pidemmän akun keston. Hdrää ja nitsejä en kaipaa, enkä edes 120hz laitteen omasta ruudusta, mutta toi ghosting ja input lag on jotain mikä vähän pelottaa. Tuskin se sentään mitään PSPn tasoa on, mutta vaikuttaa kokeilematta melko rujolta. Haluaisin kuitenkin, että kannettava laite olisi käytettävä myös kannettavana. Muuten varmaan valittelisin, että voisko nipa julkaista kokonaan näytöttömän perinteisen konsolin. Joka ei varmaan olisi huono veto sekään rinnakkaistuotteeksi, kun koko olisi luokkaa Google tv streamer.

...ja VVR-tuki taas olisi ihan kiva, jos ulkoiselle näytölle puskee tavaraa. Tätä oli vielä lupailtu markkinointimateriaalissa, mutta hävisi teksteistä matkan varrella.

Pelien kanssa taitaa olla turha odottaa alennuksia, niissä on lähtenyt hinnoittelu täysin lapasesta ottaen huomioon, että hinnat ovat 80€ digitaalisia samalla kun välistä on voitu poistaa jakelu, varastointi, painatus, media ja kaikki välikädet. Itselläni tosin oli aikomus pitkälti lainata pelejä kavereilta tai kirjastosta, tai yrittää bongata jotain alekorista tai käytettynä. Steamin hinnoittelu ja Epicin miljoonat ilmaisjaot ovat selvästi vääristäneet mielipiteeni järkevästä hinnasta. Toki kai ne Indiet ovat aika samanhintaisia alustasta riippumatta.

Meno on melkoisen Apple, jonka takia olettaisin että röyhkeydestä otettaisiin näpeille, vaan kuluttajat syövät suoraan kädestä ja konsoli on nopeimmin myynyt ikinä vaikka tarjolla ei ole mitään muuta kuin Mario Kart ja vanha pelikirjasto sulavasti.

Ehkä tämä on jälleen kerran Nintendon laite, jossa saa odottaa pari ensimmäistä vuotta uutta (ja tietenkin kalliimpaa) revisiota. Vaikka oled-versio olisi pitänyt olla aika nobrainer heti vaihtoehtona, niin taitaa olla turha kuvitelma että tulisi ensi vuonna tai edes 2027. Jos katselisi ainakin ekat 6-12kk, julkaistaanko merkittäviä sovelluspäivityksiä tai pelejä, jotka muuttaisivat mielen. Vähän kuitenkin sylettää, että Switchinkin skippasin viimeiset 2-3 vuotta "liian kalliina" niin vanhasta raudasta ja ihan just tulee switch 2, niin lopputuloksena uusi on aika ristiriitainen julkaisu mutta hintaa lähes tuplat ja bergsalakiskurointi päälle. Voi olla että mieli muuttuu kun konsolista saan otettua pientä hypistelyä paremmat testiajot kavereilla, mutta vähän intoa syö tukea firmaa, jonka monopoliasema on selvästi liian vahva että yritettäisiin oikeasti kilpailla tuotteen laadulla.
 
Hyviä mietteitä, etenkin tuo miten PC ja etenkin sen harmaa avainkauppa vääristää näkemyksiä pelien todellisesta arvosta. Itselle aika harva peli on 50-80e arvoinen mutta monet Nintendon pelit nimenomaan kyllä ja enemmänkin.

Kannattaa muuten myös huomioida että eshopissa pelejä voi ostaa edullisemmista maista. Etelä-Afrikka oli joskus naurettavan edullinen, sitten korjasivat hintoja. Ikävä kyllä Gigantti ei enää harrasta sitä, että julkaisuviikolla saisi pelin kympin tai kaksi halvemmalla. Tätä joskus oli.

Amazon.fr on näköjään Pro Controller 2 hintaan 80e ja DK Bananza 60e. Taitaa vaan postikulut tuolta tulla toisin kuin Saksasta.
 
vaikka tarjolla ei ole mitään muuta kuin Mario Kart ja vanha pelikirjasto sulavasti.
Tää on hauska ilmiö että tätä käytetään minkäänlaisena kriteerinä.

Tarkastellaan vähän eri kulmasta tätä:

Meillä on kuukauden vanha laite tässä. Pelejä on tulossa ja moni perustaa ostoksensa laitteen eliniän pelivalikoimaan, ei yhden kuukauden käyttöön perustuen. Enhän mäkään autoa osta sillä että pääsen Ahvenanmaalle viikonlopuksi, vaan hiukan pidempään käyttöön.

Mitä nyt näihin muihin peleihin tulee niin mullahan on nyt käytössä vanhan Switchin pelikirjasto ja sille kerätty backlog hiukan paremmalla laitteella. Ei PC:tä päivittävä pelaaja heitä vanhoja pelejä romukoppaan päivityksen jälkeen vaan pelaa kyllä niitä samoja pelejä aivan yhtä lailla.

Ja sitten vielä tämä "vain Mario". Hupsista, itse kyllä pelaan Cyberpunkkia juurikin nyt. Uusi Borderlands ja Hades kanssa kiinnostelevat ja Yakuza sekä Hitman menevät kanssa ostoskoriin jahka ehdin niitä pelata. Niin, eihän ne Nintendon yksinoikeuspelejä ole, mutta itsekin sanoit Steam Deckistä valitut sanat, eikä se minulle kauan ole vaihtoehto syystä että haluan yhden ekosysteemin ja yhden pelivehkeen joka nykymaailmassa mulle pitää olla kannettava. Olohuoneen nurkassa olevalla pleikkarilla ei tule pelattua, on huomattu.

Mutta joo, joku omistaa kaikki laitteet ja pelaa mitä peliä milläkin laitteella. Heille useamman ekosysteemin järjestelmä ei ole ongelma, eikä paikallaan pelaaminen. Toinen taas haluaa nimenomaan kannettavan laitteen jolla pääsisi pelaamaan mahdollisimman suurta määrää kivoja pelejä, kaikkia samalla laitteella.

Mutta se siitä aiheesta; tuo input lagi ja ghostaaminen on jännä asia joka nyt vasta hiljattain on tullut mediassa vastaan. Kuulostaa hurjalta, mutta en mä kyllä ole itse sitä huomannut. Onkohan tämä nyt sitten ihan oikea issue vai samaa tasoa kuin audiofiilien kultaiset liittimet ja ranteen paksuiset kaiutinjohdot.

Toki Nintendo on tehnyt kompromisseja laitteen hinta-laatu -akselilla kuten jokainen valmistaja. Laite ei saa olla liian kallis perheen pienimmille mutta pitää olla riittävän hyvä vaativalle kuin pelaajalle. Koeta siinä sitten kattaa pöytä näille molemmille ja kaikille siltä väliltä.

Tässä mielessä PC-kannettavat ovat tehneet hyvin kun on valinnanvaraa vähän edullisemmalla tai sitten tehoja vähän kalliimmalla laitteella niille jotka sellaisen haluavat. Niiden ongelmat tosin sitten ovatkin vähän muualla. "Toimiikos tämä RDR3 nyt mun SteamDeckillä kun tää on Steam-yhteensopiva. Eikun tää tarvii ASUS Rog Allyn, mut sitä mulla ei oo. Mutta tämähän toimiikin Lenovon Legionilla.." ja taas ollaan PC-maailman pirstaloituneessa järjestelmässä.

Pähkinänkuoroversiona sama:

Mulla on Switch OLED koska se on kannettava pelilaite ja se on ihan jees. Switch 2 samassa ekosysteemissä on parempi joten tottakai. Oli pelit sitten backlogia vanhalta laitteelta, Nintendon omia 1st partyja tai kolmannen osapuolen pelejä niin sama yksi laite pelaa niitä kaikkia ja se on mun juttu.
 
Meillä on kuukauden vanha laite tässä. Pelejä on tulossa ja moni perustaa ostoksensa laitteen eliniän pelivalikoimaan, ei yhden kuukauden käyttöön perustuen.

Näinhän se on, ja usein toki konsoleilla se alkukattaus on aika rajallinen. Ehkä ajattelin enemmän niin, että jos samaan aikaan päämediaa myöten joka paikka huutaa laitteen olevan aivan liian kallis, on vaikea ymmärtää sen rikkovan myyntiennätyksiä. Odotus olisi ollut "normaalisti" myyvä tuote, koska early adopterit ovat yleensä pienempi joukko.

Tietysti nykypäivänä suuriin myynteihin vaikuttanee että vanha on jo 8v vanhaa rautaa, fomo, pelko uuden loppumisesta (johon Nintendo vastannut saatavuudella erinomaisesti), kaiken kallistumisen hyväksyntä jne.

Ja sitten vielä tämä "vain Mario". Hupsista, itse kyllä pelaan Cyberpunkkia juurikin nyt. Uusi Borderlands ja Hades kanssa kiinnostelevat ja Yakuza sekä Hitman

Jos elää Nipan konsoleilla, ja erityisesti omistaa valmiin pelikirjaston, niin raudan päivittäminen kerran 4-8 vuodessa on aika kohtuullista peruskuluttajankin näkökulmasta. Minulle kynnys on vähän korkeampi, kun pääasiassa kiinnostaa vaan laitteen (tai laitehistorian) yksinoikeudet, tai harvat pelit jotka haluaisi poikkeuksellisesti saada kannettavassa muodossa mukaan.

...toki lienen myös siinä tapauksessa aika poikkeuksellinen iotechin kävijä, että päivitin myös tietokoneen Nintendon julkaisutahdissa eli ~8v käytön jälkeen, jolloin uudelle koneelle oli ikään kuin kasa killer-appeja joita vanha ei enää jaksanut pyörittää.Hyviä mietteitä, etenkin tuo miten PC ja etenkin sen harmaa avainkauppa vääristää näkemyksiä pelien todellisesta arvosta.

Hyviä mietteitä, etenkin tuo miten PC ja etenkin sen harmaa avainkauppa vääristää näkemyksiä pelien todellisesta arvosta.

Harmaata avainkauppaa en tue, mutta onhan se PCllä aika oletus, että isotkin pelit ovat alle vuodessa jo -20-50%.

On se vähän hassua ostella (kesäaleista) Elden Ringiä 30€ ja Hogwarts Legacya 15€, ja samaan aikaan katsoa että se 6v vanha Luigi's Mansion 3 on edelleen sen 60€ ja samoin Wiille 2010 alunperin tullut Donkey Kong Country Returnsin uudelleenjulkaisu.

Tästä puheenollen, onko Nintendolla tyypillisesti digitaalipeleille mitään alennusmyyntikausia tai hintahistoriaa listaavia sivuja?
 
Viimeksi muokattu:
Näinhän se on, ja usein toki konsoleilla se alkukattaus on aika rajallinen. Ehkä ajattelin enemmän niin, että jos samaan aikaan päämediaa myöten joka paikka huutaa laitteen olevan aivan liian kallis, on vaikea ymmärtää sen rikkovan myyntiennätyksiä. Odotus olisi ollut "normaalisti" myyvä tuote, koska early adopterit ovat yleensä pienempi joukko.

Tietysti nykypäivänä suuriin myynteihin vaikuttanee että vanha on jo 8v vanhaa rautaa, fomo, pelko uuden loppumisesta (johon Nintendo vastannut saatavuudella erinomaisesti), kaiken kallistumisen hyväksyntä jne.

Jos elää Nipan konsoleilla, ja erityisesti omistaa valmiin pelikirjaston, niin raudan päivittäminen kerran 4-8 vuodessa on aika kohtuullista peruskuluttajankin näkökulmasta. Minulle kynnys on vähän korkeampi, kun pääasiassa kiinnostaa vaan laitteen (tai laitehistorian) yksinoikeudet, tai harvat pelit jotka haluaisi poikkeuksellisesti saada kannettavassa muodossa mukaan.

...toki lienen myös siinä tapauksessa aika poikkeuksellinen iotechin kävijä, että päivitin myös tietokoneen Nintendon julkaisutahdissa eli ~8v käytön jälkeen, jolloin uudelle koneelle oli ikään kuin kasa killer-appeja joita vanha ei enää jaksanut pyörittää.

Harmaata avainkauppaa en tue, mutta onhan se PCllä aika oletus, että isotkin pelit ovat alle vuodessa jo -20-50%.

On se vähän hassua ostella (kesäaleista) Elden Ringiä 30€ ja Hogwarts Legacya 15€, ja samaan aikaan katsoa että se 6v vanha Luigi's Mansion 3 on edelleen sen 60€ ja samoin alunperin Wiille 2010 alunperin tullut Donkey Kong Country Returnsin uudelleenjulkaisu.

Tästä puheenollen, onko Nintendolla tyypillisesti digitaalipeleille mitään alennusmyyntikausia tai hintahistoriaa listaavia sivuja?
Dekudeals ainankin listaa hintahistorian
 
Meh, on ollut erinäisiä mietteitä ostaa Switch 2, jotta saisi jonkun kanniskeltavan ja televisioon liitettävän konsolin. Steam decki tai käsikonsolipct eivät ole vaihtoehto, liian möhkyjä, ja steamin pelejä voin jo pelata ihan koneella. Pääsis pelaamaan kaikkia switchin ja wiiun pelejä vihdoin laadulla, jota niiden olisi pitänyt julkaisussa olla. Ja kun en ole kyseisiä konsoleita koskaan omistanut.

Tais kuitenkin pahin fomo mennä jo ohitse, kun vähän lueskellut erinäisiä ensikokemuksia uudesta konsolista.

Olisin jossain määrin sujut raudan hinnan kanssa, mutta sillä haluaisin kyllä sen paremman näytön tai/ja pidemmän akun keston. Hdrää ja nitsejä en kaipaa, enkä edes 120hz laitteen omasta ruudusta, mutta toi ghosting ja input lag on jotain mikä vähän pelottaa. Tuskin se sentään mitään PSPn tasoa on, mutta vaikuttaa kokeilematta melko rujolta. Haluaisin kuitenkin, että kannettava laite olisi käytettävä myös kannettavana. Muuten varmaan valittelisin, että voisko nipa julkaista kokonaan näytöttömän perinteisen konsolin. Joka ei varmaan olisi huono veto sekään rinnakkaistuotteeksi, kun koko olisi luokkaa Google tv streamer.

...ja VVR-tuki taas olisi ihan kiva, jos ulkoiselle näytölle puskee tavaraa. Tätä oli vielä lupailtu markkinointimateriaalissa, mutta hävisi teksteistä matkan varrella.

Pelien kanssa taitaa olla turha odottaa alennuksia, niissä on lähtenyt hinnoittelu täysin lapasesta ottaen huomioon, että hinnat ovat 80€ digitaalisia samalla kun välistä on voitu poistaa jakelu, varastointi, painatus, media ja kaikki välikädet. Itselläni tosin oli aikomus pitkälti lainata pelejä kavereilta tai kirjastosta, tai yrittää bongata jotain alekorista tai käytettynä. Steamin hinnoittelu ja Epicin miljoonat ilmaisjaot ovat selvästi vääristäneet mielipiteeni järkevästä hinnasta. Toki kai ne Indiet ovat aika samanhintaisia alustasta riippumatta.

Meno on melkoisen Apple, jonka takia olettaisin että röyhkeydestä otettaisiin näpeille, vaan kuluttajat syövät suoraan kädestä ja konsoli on nopeimmin myynyt ikinä vaikka tarjolla ei ole mitään muuta kuin Mario Kart ja vanha pelikirjasto sulavasti.

Ehkä tämä on jälleen kerran Nintendon laite, jossa saa odottaa pari ensimmäistä vuotta uutta (ja tietenkin kalliimpaa) revisiota. Vaikka oled-versio olisi pitänyt olla aika nobrainer heti vaihtoehtona, niin taitaa olla turha kuvitelma että tulisi ensi vuonna tai edes 2027. Jos katselisi ainakin ekat 6-12kk, julkaistaanko merkittäviä sovelluspäivityksiä tai pelejä, jotka muuttaisivat mielen. Vähän kuitenkin sylettää, että Switchinkin skippasin viimeiset 2-3 vuotta "liian kalliina" niin vanhasta raudasta ja ihan just tulee switch 2, niin lopputuloksena uusi on aika ristiriitainen julkaisu mutta hintaa lähes tuplat ja bergsalakiskurointi päälle. Voi olla että mieli muuttuu kun konsolista saan otettua pientä hypistelyä paremmat testiajot kavereilla, mutta vähän intoa syö tukea firmaa, jonka monopoliasema on selvästi liian vahva että yritettäisiin oikeasti kilpailla tuotteen laadulla.
Ei se näyttö käytännössä niin huono ole. Kokonaisuutena itse tykkään tuosta enemmän kuin vanhan OLEDin näytöstä. Kuitenkin pc:llä pelailen OLED-näytöllä ja tv on miniled eikä yhtään harmita pelata Switch 2 handlettina muuten kuin huonojen ohjainten takia.
 
On se vähän hassua ostella (kesäaleista) Elden Ringiä 30€ ja Hogwarts Legacya 15€, ja samaan aikaan katsoa että se 6v vanha Luigi's Mansion 3 on edelleen sen 60€ ja samoin Wiille 2010 alunperin tullut Donkey Kong Country Returnsin uudelleenjulkaisu.
Esimerkiksi tuo Luigi's Mansion 3 on edelleen erittäin hyvä peli ja silläkin hinnalla varmasti tekee kauppansa uusien Switch-omistajien keskuudessa.

Mutta tosiaan, jos jotain Nintendon omaa peliä ei tarvitse juuri nyt ja heti, niin kyllä nekin ajoittain on alessa. Harvemmin toki (1-2 kertaa vuodessa), joten silloin kannattaa aina iskeä, kun tulee tarjolle. Itse nappasin sen Luigin aikoinaan alesta hintaan 39.99€. Samaan hintaan tullut ostettua myös mm. The Legend of Zelda: Link's Awakening ja Donkey Kong Tropical Freeze. Pisteiden myötä hinnat ovat oikeasti olleet vielä muutamia euroja halvempia. Nyt ilmeisesti tuo pistekäytäntö on päättymässä. Harmi kyllä.

Jos jonkun pelin on halunnut ostaa julkaisusta, niin sitten olen käyttänyt voucheria, kaksi peliä 99€ hintaan. Tämä toki vaatii online-tilauksen. Switch 2 pelit eivät kuuluu voucherin piiriin, elleivät lanseeraa sinne omaa.

Sitten toki vaihtoehto metsästää myös fyysisten korttien aleja. Cittarin outletista tarttui esim. Mario Wonder jollain kolmosella alkavalla hinnalla mukaan.

Switch 1 oli aikoinaan kyllä erinomainen hankinta hinta-laatusuhteeltaan. Kun jakaa laitteen hinnan käyttötunteihin ja huomioi myös pelien hintoihin (pääasiassa tuo 40-50e), niin erinomaisena pidän. Switch 2 ei pääse millään samaan hinta-laatuun, vaikka se tuli suoraan Nintendolta ostettuakin. Toki vuosien saatossa se vasta tarkemmin selviää. Itselle kuitenkin oli selvä, että laite päivitetään uuteen ja onhan se mukavaa katsottavaa dockin kautta isolla Oledilla ja sujuvuudesta ja nopeudesta sitä laatua on tarjolla selvästi ykköseen nähden enemmän.
 
Jos jonkun pelin on halunnut ostaa julkaisusta, niin sitten olen käyttänyt voucheria, kaksi peliä 99€ hintaan. Tämä toki vaatii online-tilauksen. Switch 2 pelit eivät kuuluu voucherin piiriin, elleivät lanseeraa sinne omaa.

Todennäköisesti eivät lanseeraa tuota Switch 2:lle, kun eikös ne just lopettaneet ne Switch 1:ltäkin?
 
Pääsis pelaamaan kaikkia switchin ja wiiun pelejä vihdoin laadulla, jota niiden olisi pitänyt julkaisussa olla.
Luultavasti tiesitkin, mutta varoiksi silti: kumpikaan Switch ei ole yhteensopiva Wii U -pelien kanssa. Joitakin sen pelejä on Switchille portattu kyllä, mutta ei kaikkia.
 
Onko täällä ketään kiinnostuneita keräämään jotain porukkaa family NSO+expansion tilaukseen? Voisin olla mukana. Olen uusi nintendon parissa ja switch 2 ollut käytössä varmaan parisen viikkoa.
 
Luultavasti tiesitkin, mutta varoiksi silti: kumpikaan Switch ei ole yhteensopiva Wii U -pelien kanssa. Joitakin sen pelejä on Switchille portattu kyllä, mutta ei kaikkia.

Joo, tämä lausahdus viittasi lähinnä Tropical Freezeen, Mario 3D worldiin (ja Breath of the Wildiin joka ei kamalasti kiinnosta), jotka tais aloittaa WiiUlla. Luonnollisesti ei kaikki kelpaa, kun sehän vielä pyöritti mediansa ihan dvdllä.
 
Mikähän on saatavuustilanne, osaako joku vinkata saako jostain tilattua ilman suomilisää tällä hetkellä? En Amazonista löytänyt. En ole aiemmin Nintendoja omistanut, niin ei ole Nintendo käyttäjää, muistan hämärästi lukeneeni että heiltä voisi myös tilata konsolin suoraan?
 
Mario 3D worldiin
On muuten alustasta riippumatta parhaita pelejä ikinä, jos multa kysytään, ja miksei kysyttäisi? Oonhan pelannut sentään paria-kolmea muutakin peliä..!

Mutta juu, tosissaankin, SM3DW a.k.a. "Kissa-Mario" on huikea, kannattaa tutustua jos tykkää tasoloikkia ja Mario ei ole kauhistus.
 
Mikähän on saatavuustilanne, osaako joku vinkata saako jostain tilattua ilman suomilisää tällä hetkellä? En Amazonista löytänyt. En ole aiemmin Nintendoja omistanut, niin ei ole Nintendo käyttäjää, muistan hämärästi lukeneeni että heiltä voisi myös tilata konsolin suoraan?
Näyttäis olevan tällä hetkellä lopussa Nintendon omassa kaupassa, mutta tuolta (tai vaikka Saksan vastaavasta) saa halvimmalla sitten kun on taas saatavilla: https://store.nintendo.ie/en/nintendo-switch-2
En tiedä onko edelleen vaatimuksena Nintendo Switch Online -tilaus vai oliko se vain ennakkotilauksiin.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
281 846
Viestejä
4 842 331
Jäsenet
78 309
Uusin jäsen
Nickefly

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom