• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. ja 47. presidentti Donald J. Trump

Käytännössä tässä vaiheessa voidaan sanoa että Trump tulee epäonnistumaan sisäpolitiikassa, osakkeet puhuivat puolestaan. Liian paljon, liian nopeasti ja liian vähällä järjellä. Vaikka vielä rivit ovat melko suorat niin ensinnäkin Trump on teknisesti viimeisellä kaudella (ellei vedä jotain diktatuuri meininkiä). Se tulee väkisinkin antamaan uskallusta ja uskallus kasvaa jos riveissä alkaa olemaan tyytymättömyyttä.

Tällä myrskyllä Trump tavallaan luo myös aseet häntä vastaan. En käsitä mikseivät vaan alkaneet Milei tyylisesti hakkaamaan liittovaltiosta ruumiinosia irti, koska sille oli tilausta ja mahdaattia. Se olisi ollut suurta sirkushuvia kansalle ja tuonut näennäisiä säästöjäkin mukanaan. Nämä muut ovat pelkästään Trumpin omaa vanity projektia ja se on tullut jo ehkä kalleimmaksi koskaan. Sen hinta tullaan ulosmittaamaan niin monessa käänteessä vielä.

Juuri näin, MAGA:lla näyttää menneen vallanvaihtobileet pahasti pitkäksi. Joskus aikaisemmin kai aika älykäs Elop ei Rogan haastattelun perusteella osaa enää kommunikoida englanniksi ainakaan samalla tasolla kuin Zelenskyi ja Trump luulee itseään haavoittumattomaksi.

Jos olisivat tosiaan ottaneet rauhallisesti niin parhaassa tapauksessa olisivat ehkä tehneet jotain hyvääkin samalla kuin sementoivat valtaansa. Ja todennäköisemmässä tapauksessa olisivat ohjanneet USA:n hitaasti kohti tuhoa mutta samalla pysyen vallassa turhan pitkään. Nyt näyttää siltä että aika raju krapula-aamu on lähellä. Paha sanoa mitä pitää sitten sisällään.
 
Paha ei saa palkkaansa tässä maailmassa ja tuskin noille hepuille käy kuinkaan. Jenkit on antaneet Trumpin perseillä ja rikkoa lakia tähänkin asti (vuosikymmeniä oikeastaan), joten miksei jatkossakin?

Mitään muuta ratkaisua tähän ei ole kuin odottaa neljä vuotta tai sitten joku onnekas harhaluoti. Terveys toki voi pettää, mutta tuskinpa, koska Trumpilla on pääsy maailman parhaimpaan terveydenhuoltoon. (Jossei olisi, niin korona olisi ehkä vienyt jo 2020.)
 
Jaha ja nyt nuo Kandan ja Meksikon tariffit saattavat taas olla poistumassa huomenna.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Ei tarvi olla kummoinenkaan mielikuvitus, että näkee tässä aika hyvän tavan rikastua. Sisäpiiri shorttaa aina ennen möläytystä ja ostaa hetki sen jälkeen?
 
Hyvä ja kaunis puhe oli. Sairasta tosin sanoa lapsille että olet hyvä juuri tuoĺlaisena kuin olet. Ihan sairasta.
 
Jaha ja nyt nuo Kandan ja Meksikon tariffit saattavat taas olla poistumassa huomenna.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

En usko että Trump peruu yhtään mitään. Olisi tuollaiselle räyhääjälle liian noloa nyt perääntyä kaiken rummutuksen ja uhkailun jälkeen. Kanadan osuus USA:n fentanyylituonnista on alle prosentin luokkaa joten Trump on joko tarpeeksi retardi että random Fox News-jakson tai nettikommentin perusteella on aloittanut tämän kauppasodan tai sitten hänellä muita suunnitelmia kuten Kanadan talouden tuhoaminen jotta Kanadan liittäminen USA:n olisi helpompaa. Sitä ei tietenkään tule tapahdumaan, mutta se jättää ison lommon molempiin maihin.
 
Hyvä ja kaunis puhe oli. Sairasta tosin sanoa lapsille että olet hyvä juuri tuoĺlaisena kuin olet. Ihan sairasta.

Jos pitää valehtelua hyvänä ja kauniina, niin ei kai siinä sitten mitään.

Hauskaa muuten on, että nuo väitteet 200 -vuotiaista sosiaaliavustuksen saajista johtuvat vaan siitä, etteivät dogebrot ymmärrä vanhoja ohjelmointikieliä.
 
trumppi taas kerran vahvisti Muskin johtavan DOGE:a.
I have created the brand new Department of Government Efficiency. DOGE — perhaps you’ve heard of it, perhaps — which is headed by Elon Musk, who is in the gallery tonight.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Valkoinen talo on pitkään väittänyt Muskin olevan pelkkä erikoisneuvonantaja, jolla ei ole mitään oikeaa valtaa.
Koska oikea virallinen valta toisi myös oikeaa laillista vastuuta, ja kuka sellaista haluaisi?
Valkoinen talo ei osannut pitkään sanoa kuka DOGE:a johtaa, jos ei Musk, ja arpa osui lopulta Amy Gleasoniin.
(En tiedä onko kukaan kertonut tätä Gleasonille, koska mitään virallisia lausuntoja en häneltä muista.)
 
Trump taas toisti väitteen, että DOGE on löytänyt satojen miljardien edessä huijausta valtion menoista.

Täällä todellisuudessa yhdeksän miljardin edestä on säästöjä tehty (ja niistäkin osa varsin kyseenalaisia). Mikään näistäkään ei ole ollut huijausta.

Tämä on vähän ongelmallista, koska suuren osan noiden 4,5 biljoonan dollarin veronleikkausten vastineeksi tehdyistä 2 biljoonan säästöistä pitäisi nyt tulla DOGEn kautta.
 
Viimeksi muokattu:
Trump taas toisti väitteen, että DOGE on löytänyt satojen miljardien edessä huijausta valtion menoista.

Täällä todellisuudessa yhdeksän miljardin edestä on säästöjä tehty (ja niistäkin osa varsin kyseenalaisia). Mikään näistäkään ei ole ollut huijausta.

Tämä on vähän ongelmallista, koska suuren osan noiden 4,5 biljoonan dollarin vastineeksi tehdyistä 2 biljoonan säästöistä pitäisi nyt tulla DOGEn kautta.
Muistaakseni tahdin pitäisi olla neljä miljardia päivässä neljän vuoden ajan. Olettaisin että tuossakin tapauksessa poimitaan alimmat hedelmät ensin ja mieluiten vähän alussa kiristäen että lopussa on varaa tutkia paremmin ja löytää ne viimeisetkin dollarit
 
Trumppia voisi kuvata termillä 'Juggernaut'
(Force regarded as merciless, destructive, and unstoppable)
 
Muistaakseni tahdin pitäisi olla neljä miljardia päivässä neljän vuoden ajan. Olettaisin että tuossakin tapauksessa poimitaan alimmat hedelmät ensin ja mieluiten vähän alussa kiristäen että lopussa on varaa tutkia paremmin ja löytää ne viimeisetkin dollarit

Vaikuttaa vähän siltä, että on vaan selailtu Usaspending -sivua ja sitten sieltä poimittu "säästöjä" ymmärtämättä ollenkaan, mitä ne edes ovat. Ja kaikkia jo paikkansapitämättömiksi osoitettuja väitteitä vaan toistellaan edelleen totuuksina ja totuuksiksi ne valheet ovat republikaaneissa jo muuttuneet.
 
Nyt olisi itseasiassa käyttöä jollekkin isolle listalle, missä lueteltaisiin tuotteita niiden amerikkailaisuusprosentin mukaan. Ja tietenkin kaikkine listalla esiintyvien tuotteiden viereen laitettaisiin suositus vastaavasta tuotteesta joka ei ole usasta.

muoks: googlella löytää jo mainintoja pohjoismaisista listoista tällä ajatuksella: Calls for boycotting US products spread in northern Europe
Venäjän osalta katsottiin että kaikki ovat vastuussa putinin sekoiluista, kansa koska sen vallassaolon hyväksyy ja venäläiset yritykset kun ovat käytännössä putinin. (Putin jo aikoja sitten yksityiset kaapannut omalla sisäpiirille/valtiolle).

Jenkkeissä on vielä yksityisiä firmoja, on osavaltioita, kansalaisia jotka ei ole MAGA porukkaa, se toki nähty talvenaikana että siellä mm konsultit, yritysjohtajat samanalista retoriikkaa kuinkuin venäjällä, varoo sanojaan, hiljaisuutta, poliitiikka ei kiinnosta.

Tämä siis johdattelua siihen että jos ja kun jenkki taustaista palvelua hankkii, niin on Elonin X konserni, sitten on niitä lievempiä, jota kohtuudella tukeneet tai jotka hyötyneet jenkkien valta-asemasta, ja jotka Trumpin valtaan tulon hyväksyneet.
Sitten se joukko jotka ovat nähneet Trumpissa varaan, eivät ole sitä tukeneet, mutta ovat vallanvaihdon yhteydessä ottaneet kumaran asennon, ahneuksissaan turvatakseen keisarin suosion.

On siellä toimijoita jotka eivät ole kumartaneet ja ovat jo Trumpin vihamielisinä kohteina.

Tesla, X yhtiöt vs Microsoft, Apple. vs Murdocin News Corp(ration) mm. FoxNews vs Signal, Bluesky, Mozilla, Wikimedia

Meta ja Amazon voi myös aiheuttaa päänvaivaa, sinänsä Trump on ollut niiden kanssa napit vastakkain, mutta ovat myös esimerkkejä miten ne nöyränä juokseet nuolemaan trumpia voitin jälkeen. Google onnistunut paremmin luovimaan politiikan keilan ulkopuolella.

No Trumpista huolimatta ihan perusteltua vältellä MS, Meta, Amazon, Alphabet tyyppisiä yhtiöitä.

Entäs Volvo, sitä nyt voi vierastaa kiinalaisuuden takia, mutta tässä nyt mietin niitä malleja mitkä valmistetaan jenkeissä.
 
Huikeaa viihdettä Trump kongressissa. Puolet porukasta on jossain lahkolaisten tunnelmannostatuksissa ja puolet haukkoo henkeä. 😂

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Huikeaa viihdettä Trump kongressissa. Puolet porukasta on jossain lahkolaisten tunnelmannostatuksissa ja puolet haukkoo henkeä. 😂

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tää oli kyllä aikamoinen.. katsoin vähän matkaa ja jossain kohdassa Trump sättii demokraatteja kun eivät taputa hänen toimille teki hän mitä hyvänsä.

On kyllä aika huomionhakuinen hupiukko.
 
En usko että Trump peruu yhtään mitään. Olisi tuollaiselle räyhääjälle liian noloa nyt perääntyä kaiken rummutuksen ja uhkailun jälkeen. Kanadan osuus USA:n fentanyylituonnista on alle prosentin luokkaa joten Trump on joko tarpeeksi retardi että random Fox News-jakson tai nettikommentin perusteella on aloittanut tämän kauppasodan tai sitten hänellä muita suunnitelmia kuten Kanadan talouden tuhoaminen jotta Kanadan liittäminen USA:n olisi helpompaa. Sitä ei tietenkään tule tapahdumaan, mutta se jättää ison lommon molempiin maihin.
Haluaa pistää paremmaksi kuin putin.

Tulee siis ihan mieleen meidän itärajan, kun rekka lähti niin koskaan ei voinut olla varma mitä rajalla odottaa, välillä tietoa tuli etukäteen , mutta sekin saatto muuttua matkalla.

Jenkkeihin kun menee konttilaiva, niin siellä tilaaja jännittää että a, paljonko siitä menee tullia, b saako se nyt edes tulla maahan

Jenkkiläisen autotehtaan (yms) pääliköt tilanneet komponentteja/raaka-aineita , tullit mitä sattuu, tuontirajoitukset todellinen uhka. työvoimapula, kotimarkkinakilpailuku ei ehkä tuonti autoihin verrattuna romahda, mutta ei siellä punaniskoilla ole varaa osaa uutta, ja vanhankin ylläpito käy kalliiksi.
Jenkien autot nyt vientiinkään kelpaa ja ulkolaiset valmistajat siirtää valmistusta muualle.

Mutta olen todella yllättynyt jos siellä ei nyt ole vähän jokataholla kriisi palavereja, siis niin teollisuus, ym yrityspuolella, osavaltioiden hallinnossa, että poliittisissa piireissä. Myös liittovaltion hallinnon pireissä, siis sen virallisen ulkopuolelle hallinnon henkilöiden yksityisiä palavereita, mukaan lukien ulkomaan tiedustelu, kotimaan, puolustus. ja kahden pääpuolueen. Demokraatit ehkä virallisemmin, mutta Reb puolella yksityisemmin.

Siis uskon että ylenpalttinen mielistely+hiljaa olo on niin räikeää , että sillä peitellään tulevaa.

Wall Street ei kai olisi noin rauhallinen ellei siellä ole uskoa oikaisuun. Siellä luulisi olevan napilla reakoimaan heti jos usko menee, ja se taasen altistaa sen virhesingnaaleihinkin.
 
trumppi taas kerran vahvisti Muskin johtavan DOGE:a.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Valkoinen talo on pitkään väittänyt Muskin olevan pelkkä erikoisneuvonantaja, jolla ei ole mitään oikeaa valtaa.
Koska oikea virallinen valta toisi myös oikeaa laillista vastuuta, ja kuka sellaista haluaisi?
Valkoinen talo ei osannut pitkään sanoa kuka DOGE:a johtaa, jos ei Musk, ja arpa osui lopulta Amy Gleasoniin.
(En tiedä onko kukaan kertonut tätä Gleasonille, koska mitään virallisia lausuntoja en häneltä muista.)

Jos sittenkin Musk on DOGEn johdossa, lukuisat oikeustapaukset tulevat nytkähtämään nopeasti eteenpäin, eivätkä Trumpille suotuisalla tavalla.
 
Tämä koko Musk kuvio oli erikoisessa valossa tossa Trumpin puheessa, korostettiin kuinka valtaan äänestämättömät byrokraatit saa kenkää - mutta kuitenkin samaan aikaan vastaava byrokraatti Elon kaapii lusikalla julkishallinnon sisuksia roskikseen.
 
Hyvä ja kaunis puhe oli. Sairasta tosin sanoa lapsille että olet hyvä juuri tuoĺlaisena kuin olet. Ihan sairasta.
Todella outo puhe, joka painottui lähinnä kulttuurisotiin, hehkutti USA:n taloutta haittaavia pakotteita, toisti valheita USAID:n rahankäytöstä. Lisäksi painotti vaatimuksensa "hankkia" Kanada ja Grölanti. Melko sairasta settiä siis.

"Woke on kukistettava, DEI-ohjelmia suljetaan, sukupuolia on vain kaksi, transsukupuoliset eivät saa kilpailla naisten sarjoissa, englanti on maan virallinen kieli ja Meksikonlahti on Amerikanlahti, Trump luetteli."

Lisäksi Trump siis teki erittäin selväksi sen, että ratkaisu kaikkiin talousongelmiin ovat tullit. Republikaanit taputtivat Trumpille säntillisesti koko puheen alusta loppuun asti, mutta tullipuheiden kohdalla aplodit olivat vaimeita. Moni kongressiedustaja taitaa toivoa, että Trumpin tullikokeilut päättyisivät hyvissä ajoin ennen ensi vuoden välivaaleja. Toinen huomio, Trumpin ei tarvitse enää kampanjoida uusia vaaleja varten, joten tyyppi voi hölistä ihan mitä sattuu, ja näinhän hän on jo tehnytkin.
 
Vaikea katsoa puhetta, kun nuo kaksi molopää-mupettia ilmeilee tuolla taustalla täydellisessä synkronissa, mitä nyt toinen välillä lipoo huuliaan siihen malliin, että taitaa jonkinlainen nuolentarefleksi aina välillä puskea läpi.
 
Viimeksi muokattu:
Tämä koko Musk kuvio oli erikoisessa valossa tossa Trumpin puheessa, korostettiin kuinka valtaan äänestämättömät byrokraatit saa kenkää - mutta kuitenkin samaan aikaan vastaava byrokraatti Elon kaapii lusikalla julkishallinnon sisuksia roskikseen.
Tuo oli poliittista retoriikkaa koska ei mikään valtio voi toimia ilman virkamiehiä eikä kaikille voi pitää vaaleja. Siitä huolimatta Muskin ja DOGE:n puolustuksena mainittakoot ettei käytännössä kukaan jenkkiäänestäjä joka seuraa vähääkään uutisia voinut olla tiedostamatta Muskin ja DOGE:n roolia vaaleihin mennessä.
 
Joo, eikä siinä mitään - minusta kategorisesti ton DOGE-toimijan idea on hyvä. Ongelma on enemmänkin siinä että se instanssi itsessään tekee ne leikkauspäätökset suoraan, sen sijaan että ne ajettaisiin kongressin kautta voimaan kuten muutkin budjetointiin liittyvät päätökset. Nykytilanteessa ollaan siten nimenomaan luovutettu valtaa sille byrokraatille, eikä pidetty sitä niiden äänestettyjen poliitikkojen käsissä.

Tokihan voisi sanoa että kongressi hyväksyy tämän, mutta on tossa jotain outoa - voiko kongressi oikeasti luopua roolistaan tässä hallinnon kontekstissa noin vaan?
 
Haluaa pistää paremmaksi kuin putin.

Tulee siis ihan mieleen meidän itärajan, kun rekka lähti niin koskaan ei voinut olla varma mitä rajalla odottaa, välillä tietoa tuli etukäteen , mutta sekin saatto muuttua matkalla.

Jenkkeihin kun menee konttilaiva, niin siellä tilaaja jännittää että a, paljonko siitä menee tullia, b saako se nyt edes tulla maahan

Jenkkiläisen autotehtaan (yms) pääliköt tilanneet komponentteja/raaka-aineita , tullit mitä sattuu, tuontirajoitukset todellinen uhka. työvoimapula, kotimarkkinakilpailuku ei ehkä tuonti autoihin verrattuna romahda, mutta ei siellä punaniskoilla ole varaa osaa uutta, ja vanhankin ylläpito käy kalliiksi.
Jenkien autot nyt vientiinkään kelpaa ja ulkolaiset valmistajat siirtää valmistusta muualle.

Mutta olen todella yllättynyt jos siellä ei nyt ole vähän jokataholla kriisi palavereja, siis niin teollisuus, ym yrityspuolella, osavaltioiden hallinnossa, että poliittisissa piireissä. Myös liittovaltion hallinnon pireissä, siis sen virallisen ulkopuolelle hallinnon henkilöiden yksityisiä palavereita, mukaan lukien ulkomaan tiedustelu, kotimaan, puolustus. ja kahden pääpuolueen. Demokraatit ehkä virallisemmin, mutta Reb puolella yksityisemmin.

Siis uskon että ylenpalttinen mielistely+hiljaa olo on niin räikeää , että sillä peitellään tulevaa.

Wall Street ei kai olisi noin rauhallinen ellei siellä ole uskoa oikaisuun. Siellä luulisi olevan napilla reakoimaan heti jos usko menee, ja se taasen altistaa sen virhesingnaaleihinkin.

Johonkin tällaiseen haluaisi uskoa mutta en ole niin varma. Ehkä se on vain epäuskoisuutta ja pää pensaassa kaikilla.

On nämä kyllä aikoja, USA:n presidentti suoltaa maailman typerimpiä päätöksiä ja republikaanit taputtaa seisten joka kohdassa. Myös aplodeeraavat sille että ei enää tarvita lainsäädäntöä (eli heitä) kun on uusi pressa. Jos Bush (nuorempi tai vanhempi) olisi ehdottanut tällaisia juttuja niin omatkin olisivat syöneen pään irti ihan saman tien. Ja vaikka kukaan missään mediassa ei ole onnistunut antamaan mitään järkevää syytä tulleille tai osannut laskea miten se hyödyttäisi USA:n kansaa niin republikaanisesta puolueesta ei löydy enää ketään joka uskaltaisi sanoa edes kahta sanaa vastaan. Luonnollisesti siksi että Trump ei lähde mukaan mihinkään keskusteluun mistään asioista vaan pyrkii vaan hautaamaan kaikki jotka ovat eri mieltä. Ja myöskin onnistuu siinä hautaamisessa.
 
Joo, eikä siinä mitään - minusta kategorisesti ton DOGE-toimijan idea on hyvä. Ongelma on enemmänkin siinä että se instanssi itsessään tekee ne leikkauspäätökset suoraan, sen sijaan että ne ajettaisiin kongressin kautta voimaan kuten muutkin budjetointiin liittyvät päätökset. Nykytilanteessa ollaan siten nimenomaan luovutettu valtaa sille byrokraatille, eikä pidetty sitä niiden äänestettyjen poliitikkojen käsissä.

Tokihan voisi sanoa että kongressi hyväksyy tämän, mutta on tossa jotain outoa - voiko kongressi oikeasti luopua roolistaan tässä hallinnon kontekstissa noin vaan?
Jos dogen toimintaa verrattaisiin Suomeen, se kävelisi eduskunnan ylitse.
 
Tuo oli poliittista retoriikkaa koska ei mikään valtio voi toimia ilman virkamiehiä eikä kaikille voi pitää vaaleja. Siitä huolimatta Muskin ja DOGE:n puolustuksena mainittakoot ettei käytännössä kukaan jenkkiäänestäjä joka seuraa vähääkään uutisia voinut olla tiedostamatta Muskin ja DOGE:n roolia vaaleihin mennessä.
Mutta kun se pyhä perustuslaki määrää, miten asioista päätetään ja kenen toimesta lakeja pannaan toimeen. Ei se, että vaalikampanjassa luvataan perustuslain vastaisia toimia tee niistä hyväksyttäviä. Muuttakoon perustuslakia ensin, näinhän republikaanitkin käsittääkseni aiemmin ovat argumentoineet, nyt on kyllä ollut oudon hiljaista kongressissa, kun Musk tuntuu ottaneen koko liittovaltion vallan omiin käsiinsä ja Trump vain myhäilee taustalla kuin vähäjärkinen.
 
Joo, eikä siinä mitään - minusta kategorisesti ton DOGE-toimijan idea on hyvä. Ongelma on enemmänkin siinä että se instanssi itsessään tekee ne leikkauspäätökset suoraan, sen sijaan että ne ajettaisiin kongressin kautta voimaan kuten muutkin budjetointiin liittyvät päätökset. Nykytilanteessa ollaan siten nimenomaan luovutettu valtaa sille byrokraatille, eikä pidetty sitä niiden äänestettyjen poliitikkojen käsissä.

Tokihan voisi sanoa että kongressi hyväksyy tämän, mutta on tossa jotain outoa - voiko kongressi oikeasti luopua roolistaan tässä hallinnon kontekstissa noin vaan?

Trumphan antoi potkut tarkastajille, joiden tarkoitus on nimenomaan valvoa rahankäytön laillisuutta.

Ja tilalle laitettiin miljardööri, jonka alaiset eivät ymmärrä liittovaltion toiminnasta mitään.
 
Tainnut mennä tämä sekoilu jokseenkin Project 2025 -agendan mukaan tähän mennessä. Yritetään tehdä jenkeistä tietoisesti eristäytyneempi, eli vähennetään kansainvälistä vaikutusvaltaa, leikataan ulkomaille suuntautuvia kuluja ja keskitytään omaan talouteen. Virastoista heitetään myös kaikki konservatiivien mielestä "turhat" työntekijät pihalle (Osa virastoista lakkautetaan kokonaan) ja loput korvataan lojaaleilla henkilöillä. Samalla saadaan politisoitua eri virastot, joten eivät laita vastaan ylhäältä tuleville laittomillekaan määräyksille. Myös vahva johtaja on tässä tärkeässä asemassa, joka voi vapaammin jaella mahtikäskyjään. Onneksi tuolla on vielä vastavoimia, mutta kovaa vauhtiahan noitakin pyritään heikentämään.

Jos tämä menee pääpiirteittäin läpi, niin ei tuonne jää kun näennäinen demokratia, jossa valta on lähes yksinomaan presidentillä ja loput konservatiivisilla päättäjillä. Eli käytännössä agendan tarkoituksena on keskittää liittovaltion päätöksenteko ja valta konservatiivisille nationalisteille, jotka voivat vapaasti toteuttaan ideologiaansa sekä arvojaan. Mitä olen ymmärtänyt, niin myös isoilla yrityksillä tulee olemaan enemmän vaikutusvaltaa päätöksenteossa ja saavat vapaammat kädet toimia miten haluavat.

Tämäkin olisi kuulostanut vielä jokunen vuosi sitten ihan täydeltä salaliittohörhöilyltä. Nyt ei enää edes naurata. Toivon mukaan kuitenkin epäonnistuu täydellisesti.
 
Jos tämä menee pääpiirteittäin läpi, niin ei tuonne jää kun näennäinen demokratia, jossa valta on lähes yksinomaan presidentillä ja loput konservatiivisilla päättäjillä.
No näin se tuolla menee. Presidentti on ainut hallinnon virkamies, jonka äänestää koko maa. Kaikki muut tekevät presidentille töitä. Perustuslaki sanoo, että toimeepanovalta kuuluu presidentille.
 
Sinun mukaasi valta on lähes yksinomaan presidentillä. Kirjoitit, että noin se tuolla menee. Ei mene. Ei presidentti perustuslain mukaan ole mikään kuningas tai diktaattori, vaikka nyt sellaista tilannetta selävsti havitellaankin. Esim. korostamalla presidentin yksinomaista valtaa yli koko liittovaltion.
Toimeenpanovalta, toimeenpanovalta, exectutive power, se kuuluu presidentille.
 
Onkohan tämä totta vai feikki?
1741171938211.png

(Toki pojalla on todettu 2018 aivosyöpä ja luvattiin 5kk elinaikaa. Elää vieläkin.)
 
Mutta presidentti ei voi esimerkiksi perua rahoituksia, jotka kongressi on myöntänyt. Kuten Trump (ja DOGE) nyt yrittää tehdä. Budjettilait ovat lakeja, joita myös presidentin pitäisi noudattaa.
Missä minä olen päinvastaista väittänyt? Samaa mieltä kanssasi. Oikeus tuon viime kädessä torppaa, jos se on lainvastaista.
 
Onkohan tämä totta vai feikki?
1741171938211.png

(Toki pojalla on todettu 2018 aivosyöpä ja luvattiin 5kk elinaikaa. Elää vieläkin.)
Syöpään kuoleva lapsi nostettiin joksikin symboliksi samaan aikaan kun uusi hallinto on nimenomaan leikannut syöpätutkimuksesta ja pyrkii ajamaan julkista terveydenhuoltoa entistä heikommaksi. Se tuossa tempussa on erityisen sairasta, ei joku symbolinen nimitys.
 
Mutta presidentti ei voi esimerkiksi perua rahoituksia, jotka kongressi on myöntänyt. Kuten Trump (ja DOGE) nyt yrittää tehdä. Budjettilait ovat lakeja, joita myös presidentin pitäisi noudattaa.
Tässä on minusta myös jonkinlainen implikaatio siitä, että niin pitkään kun tuo on kongressin toimialuetta niin kai se nyt myös tarkoittaa että heillä on eksplisiittisesti myös vastuu tästä. Aika outoa jos kongressi voisi noin vaan luopua vastuustaan tässä ilman että se ilmenee perustuslain pykälissä joissa kuvataan kongressin toimivalta.
 
Jos kongressin kokoonpano olisi erilainen, niin asialle varmasti tehtäisiin jotakin. Nyt kongressin republikaanit palvovat Trumpia samaan aikaan, kun kongressin perustuslaillista valtaa murennetaan.
 
No näin se tuolla menee. Presidentti on ainut hallinnon virkamies, jonka äänestää koko maa. Kaikki muut tekevät presidentille töitä. Perustuslaki sanoo, että toimeepanovalta kuuluu presidentille.
Se ei tarkoita kuitenkaan, että hän voisi hallita ilman rajoituksia. Sen takia tuollakin on nimenomaan se vallan kolmijako ja checks and balances, jotta mikään yksi taho ei saisi liikaa valtaa ja eri haarat voisivat valvoa toisiaan. Tätä ollaan nyt horjuttamassa tai sanoisinko romuttamassa. Aiemmin tuolla on myös noudatettu sitä perustuslain henkeä, eikä aina vain tulkittu kirjaimellisesti.
Virastojen virkamiehet on aiemmin olleet puoleettomia ja ihan tarkoituksella. Esimerkkeinä sitten korkein oikeus (Alkanut kyllä jo politisoitumaan viime vuosina), tuomioistuimet, FBI, EPA, FDA, DOJ, jne... ovat olleet perinteisesti poliittisen ohjauksen ulkopuolella. Tähänkin on tulossa muutosta, jossa toimisivat presidentin agendan mukaisesti ilman riippumatonta harkintaa.
 
Ei tietenkään presidenttikään voi hallita ilman rajoituksia, vaan silloin oikeus puuttuu asiaan ja laittaa presidentin toimille stopin. Tässä pitää tietää se, että republikaanipresidentin ollessa vallassa demokraattituomarit yrittävät "haitata" vallan käyttöä ja päinvastoin. Ei tämä ole mitään uutta auringon alla, vaan tuota on tapahtunut USA:ssa aina.

Laitoin tämän listan jo kertaalleen tähänkin ketjuun. Laitetaan se vielä uudelleen:

- Yhdysvaltain presidentti on ainoa hallinon virkamies, jonka kansa äänestää koko maa
- Tuomarit nimitetään, kongressiedustajat valitaan piiri- tai osavaltiotasolla
- Perustuslaissa sanotaan, että toimeenpanovalta kuuluu presidentille.
- Presidentti valitsee haluamansa henkilökunnan toimeenpanemaan demokraattista tahtoa, minkä kansa on hänelle antanut.
- Uhka demokratialle, on byrokratia. Varsinkin ne urabyrokraatit, joita ei ole äänestetty ja jotka eivät tottele tai halua tehdä presidentin mukaisia päätöksiä, vaan toimivat ns. oman pään mukaan.

Spoilereissa vielä video, missä Trumpin hallinnon edustaja käy nuo yllä listaamani asiat läpi.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
- Presidentti valitsee haluamansa henkilökunnan toimeenpanemaan demokraattista tahtoa, minkä kansa on hänelle antanut.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ei pidä paikkaansa. Siis tosi moni virkanimitys vaatii senaatin hyväksynnän. Tästä syystä esim. Muskin asema on erittäin kyseenalainen. Käyttää rajusti valtaa, silti ei ole mitään senaatin hyväksyntää hänellä.
 
Muskin asema on kyseenalainen, mutta ei sitä ole laittomaksi osoitettu, ainakaan vielä. Ei ole valtaa, muuta kuin presidentin kautta.

EDIT: Ja nuo ministerit valitsee presidentti ja virkanimitys sitten joko hyväksytään tai hylätään kongressin toimesta.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
284 592
Viestejä
4 886 540
Jäsenet
78 846
Uusin jäsen
vanajax

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom