Xiaomi julkaisi Android 10:n vihdoin Mi A3:lle - ja veti sen heti takaisin

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268
Kiinalaisvalmistaja Xiaomin tie muokkaamattomalla Androidilla varustettujen Android One -puhelinten saralla ei ole ollut erityisen ruusuinen, sillä Mi A -sarjan puhelinten päivitykset ovat kärsineet useista viivästyksistä ja peruutuksista, vaikka Android One -puhelimien olisi tarkoitus saada päivitykset ensimmäisten joukossa.

Viimeisimpänä yritys on vetänyt melko huolella vihkoon viimeisimmän Mi A3 -mallinsa kanssa, sillä vaikka Android 10 julkaistiin jo syyskuun alussa, ovat Mi A3:n käyttäjät olleet ilman uusinta päivitystä. Käyttäjät ehtivät jopa kirjoittamaan yritykselle vetoomuksen Android 10 -päivityksen julkaisemiseksi.

A3-käyttäjien iloksi päivitys näki nyt vihdoin päivänvalon, mutta ilo jäi varsin lyhyeksi, sillä Xiaomi veti päivityksen lähes välittömästi takaisin. Syynä takaisinvetoon ovat ilmeisesti käyttäjien ilmoittamat lukuisat ongelmat, kuten ruudun jäätyminen. Osa käyttäjistä sai asennettua päivityksen niin, että puhelimeen asentui vain tuoreimmat tietoturvakorjaukset.

Toistaiseksi ei ole tietoa milloin Xiaomi aloittaa päivityksen jakelun uudelleen.

Lähde: Xiaomi seeds Android 10 to Mi A3, quickly pulls it back
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 069
Voisiko tästä uutisesta päätellä, että Xiaomin ohjelmistokehitys keskittyy ensijaisesti MIUI pohjaiseen Androidiin ja Android One -laitteet "puhtaalla" Androidilla kasataan sitten vasemmalla kädellä siinä sivussa? Piiritoimittajan BSP-pakettiakaan ei voi ihan suoraan iskeä johonkin puhelimeen vaan sitäkin pitää optimoida laitteelle, vaikka Androidiin ei tehtäisi isoja muutoksia.
 
BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404

Kyllä voisi päätellä. Kehitystiimin päätavoite on kehittää MIUI-käyttöliittymää ja päivittää siihen pohjautuvat laitteet ensimmäisenä. Mi A-puhelimet ovat heille tärkeitä hyvin myyneitä malleja, mutta heidän koko mallistoaan leimaa MIUI niin hyvässä kuin huonossa, joten on järkevää kehittää sitä jatkuvasti eteenpäin, kuten Huawei EMUI:n suhteen on onnistunut erittäin hyvin, mitä voi pitää jo myyntivalttina heidän puhelimiensa suhteen. Täällä palstalla jopa arvostelijat tuntuvat antavan pienen nootin muusta kuin puhtaasta Anterosta, mutta todellisuudessa etenkin Aasiassa kuin muuallakin kilpaillaan sillä kuka tarjoaa miellyttävimmän käyttöliittymän ominaisuuksiltaan mukaan lukien esiasennetut sovellukset. Myös helppokäyttöisyydellä on roolinsa. Minä tietääkseni edustaen enemmistöä en valitsisi puhdasta Androidia esim. Samsungin One UI:n tai Huawein EMUI:n ylitse. Käsitän vakion edut varsinkin jos tutustuu uusiin puhelimiin toistuvasti, mutta näin ei ole tavan tallaajalle. Vakio on liian pelkistetty ymmärrettäväksi mahdollisimman helposti ja se on muokattavuuden suhteen rajoitettu. Vaikea joskus käsittää miksi pitää ehdottomasti saada vakio kun enemmän olisi tarjolla. Luulenpa että tämä johtuu Googlen esiasennetuista sovelluksista, mitä halutaan pelkästään käyttää, eikä muita sovelluksia tarvitsisi puhelimessa turhaan olla.
 
Liittynyt
29.08.2017
Viestejä
56

Olen ainakin ihan eri mieltä. Miksi kukaan ikinä haluaisin tahtomattaan puhelimeen bloatwarea. Miten sitä voi pitää hyvänä puolena. Eri asia olisi, jos saisi itse päättää mitä sieltä asentaa ilman että sieltä tulee kaikkien puljujen softia kenen kanssa Huaweilla/Samsungilla on markkinointidiili.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 069
Olen ainakin ihan eri mieltä. Miksi kukaan ikinä haluaisin tahtomattaan puhelimeen bloatwarea. Miten sitä voi pitää hyvänä puolena. Eri asia olisi, jos saisi itse päättää mitä sieltä asentaa ilman että sieltä tulee kaikkien puljujen softia kenen kanssa Huaweilla/Samsungilla on markkinointidiili.
Tuskin kukaan kaipaa bloatwarea itsessään, sille niiden on todettu oleva useissa tapuksissa haitallisia (kts. Tietoturvajärjestöt vaativat Googlea poistamaan bloatwaren Android-laitteista). Sen sijaan OEM-valmistajien Androidiin tekemät lisäominaisuudet voivat olla hyödyllisiä. Monesti uudet ominaisuudet tulevat hitaasti vakio Androidiin mutta ovat saattaneet olla jo pitkään laitevalmistajien ohjelmistoissa (esim. jaettu näyttö ja tuki sormenjälkitunnistimelle). Vakio Android on ominaisuuksiltaan usein suppeampi mutta teoriassa päivitysten pitäisi tulla nopeammin.
 
Liittynyt
10.12.2016
Viestejä
483
Näimpä, vaikka samsungin one ui:n ja stockandroidin ominaisuuksien vertailu on suunnilleen sama kun vertaisi iossia ja stockkianteroa. Voi kauheata jos tulee pari sovellusta kun mukana on myös _perkeleesti_ hyödyllisiä ominaisuuksia.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299
Xiaomi on kyllä kaikkea mahdollista lupaillut mitä tulee android päivityksiin, mutta aika harvoin pitänyt niitä.

Esim tähän omaani Mi Max 2:n Xiaomi lupas Android 8 päivityksen.
No eipä ole näkynyt... Mutta MIUI (nykyinen 11.0.2.0) päivityksiä ne ovat kyllä jaksaneet kyhätä. Tosin MIUI omasta mielestäni mennyt jatkuvasti takapakkia.
 
BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Olen ainakin ihan eri mieltä. Miksi kukaan ikinä haluaisin tahtomattaan puhelimeen bloatwarea. Miten sitä voi pitää hyvänä puolena. Eri asia olisi, jos saisi itse päättää mitä sieltä asentaa ilman että sieltä tulee kaikkien puljujen softia kenen kanssa Huaweilla/Samsungilla on markkinointidiili.
Minulle Googlen sovellukset ovat "bloattia" paitsi Youtube, enkä pysty poistamaan niitä MIUI:ssä. Toivottavasti Android One:ssa pystyy. Minusta puhelimen pitäisi ensiasennuksessa kysyä mitkä sovellukset haluaa käyttöönsä ja niitä saisi selata suoraan Play-kaupasta, käyden siis vähintään ne läpi mitkä ovat välttämättömiä puhelimen toimimiseksi, kuten selain, galleria, kamera, sun muut tällaiset. Vaihtoehtona voi toki aina olla namikka "käytä valmistajan vakiovalikoimaa", eli heidän omia sovelluksiaan. Sen enemmän valinnan vapautta sen parempi. Android One ei ole valinnan vapauden suhteen yhtään parempi kuin muutkaan. Asetusten puolesta valintoja on vähemmän.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 481
Minulle Googlen sovellukset ovat "bloattia" paitsi Youtube, enkä pysty poistamaan niitä MIUI:ssa.
Ja minun mielestä tässä tapahtuu juuri se vääryys kun sanotaan että Googlen sovelluksen olisivat "bloattia"

Ne on juuri ne sovellukset mitkä saat mukana kun ostat stock android tai android one luurin.

Tietty jos haluaa että puhelimessa on kaksi kalenteria, galleriaa, sähköposti sovellusta jne. niin sitten voi noita samsungin ja xiaomin tekeleitä käyttää(en muista tarkalleen montako xiaomin omaa sovellusta mukana tulee).

Pakkohan niitä ei ole käyttää ja sitten ne halutaan piiloon, jolloin tullaan siihen että ladataan joku muu launcheri että ne sovellukset saa piiloon.

Toki paljon puhelimen teknisistä ominaisuuksista riippuu puhelimen valinta myös aika pitkälti.
 
Liittynyt
12.06.2018
Viestejä
342
Tieturvapäivitykset on luvattu Android One-ohjelmassa säännöllisesti ja sillekin on lieventävä klausuuli, että voivat viivästellä riippuen alueesta ja valmistajasta. Android OS-versiopäivityksistä puolestaan ei ohjelman puitteissa ole aikataulullisesti kai luvattu mitään? Miksi porukka siitä siis vihoittelee?
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935

Lupaushan on tietoturvapäivityksille 3vuotta ja android versiopäivityksille 2 vuotta. Näin ainakin oli, Android One sivustot näyttää muuttuneen eikä tuosta enää puhuta missään, mutta:

In December 2018 Google stated: "We confirm that our promise to provide 2 years of updates on Android One devices still stands and our website design does not impact the promise of this program."[20]
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299
Ja minun mielestä tässä tapahtuu juuri se vääryys kun sanotaan että Googlen sovelluksen olisivat "bloattia"

Ne on juuri ne sovellukset mitkä saat mukana kun ostat stock android tai android one luurin.

Tietty jos haluaa että puhelimessa on kaksi kalenteria, galleriaa, sähköposti sovellusta jne. niin sitten voi noita samsungin ja xiaomin tekeleitä käyttää(en muista tarkalleen montako xiaomin omaa sovellusta mukana tulee).

Pakkohan niitä ei ole käyttää ja sitten ne halutaan piiloon, jolloin tullaan siihen että ladataan joku muu launcheri että ne sovellukset saa piiloon.

Toki paljon puhelimen teknisistä ominaisuuksista riippuu puhelimen valinta myös aika pitkälti.
No kyllä ne vaan sitä on. Koska tulevat luurin mukana haluat tai et. Etkä myöskään pysty niitä poistamaan.

Itse haluan käyttää mahdollisimman vähän googlen palveluita joten koko googlen tarjonnasta haluaisin vain play storen sekä youtuben.

Ja tämä sitten onnistuukin custom romeillä, mutta eipä muuten.
Toki ne muut appit voi kytkeä pois päältä kuten tässä omassa luurissani olen tehnyt. Mutta kuitenkin ne siellä alla aina ovat ja play store haluaa niitä päivittää.
Itse luurin vakio launcherillä ei minulle ole mitään väliä, koska aina korvaan sen Microsoft Launcherillä ja palautan varmuuskopioni onedrivesta.
Tullut tosin vastaan luureja missä launcheria ei voikkaan vaihtaa (ainakin Nokia 8 tais olla tämmöinen).
 
Liittynyt
12.06.2018
Viestejä
342
Lupaushan on tietoturvapäivityksille 3vuotta ja android versiopäivityksille 2 vuotta. Näin ainakin oli, Android One sivustot näyttää muuttuneen eikä tuosta enää puhuta missään, mutta:

In December 2018 Google stated: "We confirm that our promise to provide 2 years of updates on Android One devices still stands and our website design does not impact the promise of this program."[20]
"aikataulullisesti" -sanalla yritin tarkoittaa sitä, että kuinka nopeasti ovat saatavilla. Selvästikin sanavalintani on epätäsmällinen.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299
Kyllä pitäisi vaihtaminen onnistua kaikilla android puhelimilla.
Niin minäkin luulin ennen kuin porukoitten Nokia luureja rävelsin silloin kun ne osti ne.
Muistaakseni mallit oli Nokia 6 ja 8.

Mutta tästä on jo aikaa, että ehkä tuo on korjattu jo ohjelmisto päivityksen yhteydessä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 348
Ja minun mielestä tässä tapahtuu juuri se vääryys kun sanotaan että Googlen sovelluksen olisivat "bloattia"

Ne on juuri ne sovellukset mitkä saat mukana kun ostat stock android tai android one luurin.

Tietty jos haluaa että puhelimessa on kaksi kalenteria, galleriaa, sähköposti sovellusta jne. niin sitten voi noita samsungin ja xiaomin tekeleitä käyttää(en muista tarkalleen montako xiaomin omaa sovellusta mukana tulee).

Pakkohan niitä ei ole käyttää ja sitten ne halutaan piiloon, jolloin tullaan siihen että ladataan joku muu launcheri että ne sovellukset saa piiloon.

Toki paljon puhelimen teknisistä ominaisuuksista riippuu puhelimen valinta myös aika pitkälti.
Paljon helpompaa laittaa ne vaikka kansioon x ja unohtaa.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 481
Paljon helpompaa laittaa ne vaikka kansioon x ja unohtaa.
Ei toisella launcherilla tarvitse mitään kansioita. Ja jos stockina laittaa kansioon turhat kuten xiaomin luureissa(jota tässä tarkoitat ilmeisesti) niin sitten se koko kansio on edelleen turha.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 069
Niin minäkin luulin ennen kuin porukoitten Nokia luureja rävelsin silloin kun ne osti ne.
Muistaakseni mallit oli Nokia 6 ja 8.

Mutta tästä on jo aikaa, että ehkä tuo on korjattu jo ohjelmisto päivityksen yhteydessä.
Pystyi Nokia 6:ssa ja 8:ssa vaihtamaan launcheria alusta alkaen. Esimerkiksi XDA:sta löytyy ketjuja, joissa käsitelty launcherin vaihtamista vuonna 2017.

Minulle Googlen sovellukset ovat "bloattia" paitsi Youtube, enkä pysty poistamaan niitä MIUI:ssä. Toivottavasti Android One:ssa pystyy. Minusta puhelimen pitäisi ensiasennuksessa kysyä mitkä sovellukset haluaa käyttöönsä ja niitä saisi selata suoraan Play-kaupasta, käyden siis vähintään ne läpi mitkä ovat välttämättömiä puhelimen toimimiseksi, kuten selain, galleria, kamera, sun muut tällaiset. Vaihtoehtona voi toki aina olla namikka "käytä valmistajan vakiovalikoimaa", eli heidän omia sovelluksiaan. Sen enemmän valinnan vapautta sen parempi. Android One ei ole valinnan vapauden suhteen yhtään parempi kuin muutkaan. Asetusten puolesta valintoja on vähemmän.
Android Onessa ei tosiaan ole vapautta tässä suhteessa yhtään enempää mutta lähtökohtaisesti esiasennettuja sovelluksia on alun alkaenkin vähemmän.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 348
Ei toisella launcherilla tarvitse mitään kansioita. Ja jos stockina laittaa kansioon turhat kuten xiaomin luureissa(jota tässä tarkoitat ilmeisesti) niin sitten se koko kansio on edelleen turha.
Harva jaksaa viritellä mitään, siksi se työnnä kansioon ja unohda on helpompi.
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 778
Minusta puhelimen pitäisi ensiasennuksessa kysyä mitkä sovellukset haluaa käyttöönsä ja niitä saisi selata suoraan Play-kaupasta, käyden siis vähintään ne läpi mitkä ovat välttämättömiä puhelimen toimimiseksi, kuten selain, galleria, kamera, sun muut tällaiset.
Tästä paistaa suomen siunattu "kiinteämaksuinen rajaton netti" läpi, yritäppä amerikoissa ajaa läpi ajatusta että ensikäytön yhteydessä pitäisi pulittaa pahimmillaan kymmeniä dollareita datamaksuina jos haluat puhelimeen jotain softaakin. Saati sitten alueilla jossa 3G:kin on vielä rakentamatta.

Sinänsä tosin tämä olisi kohtuullisesti toteutettavissa siten että puhelimet olisi "tabula rasa" eli perusandroidilla kaupan hyllyssä ja sitten ostaessa myyjä kysyy että ajetaanko esiasennettu image sisään vai ei. Tai ihan vaan eri versiona tehdasasennettuna. Bisnis- ja softakehitysmallit on vaan sellasia että tästä tulisi tuplatyö ja yhteistyödiilit kärsisi joten eipä ketään varmaan kiinnosta tuollaista palvelusta maailmalle tehdä.
 
Straiffi

Hupiukko
Tukijäsen
Liittynyt
26.12.2016
Viestejä
175
Tästä paistaa suomen siunattu "kiinteämaksuinen rajaton netti" läpi, yritäppä amerikoissa ajaa läpi ajatusta että ensikäytön yhteydessä pitäisi pulittaa pahimmillaan kymmeniä dollareita datamaksuina jos haluat puhelimeen jotain softaakin. Saati sitten alueilla jossa 3G:kin on vielä rakentamatta.
Kyllähän ne vakiosovellukset voi sisällyttää tehdasimageen, vaikka tuollainen vakiosovellusten valinta käyttöönottovalikossa mahdollisetaan, kuten esim. Samsung tekee. Toisaalta myöskin kaikki Android-laitteet kuitenkin ehdottavat WiFi-verkkoon yhdistämistä laitteen käyttöönottovalikossa, joten varmaan suurin osa näistä rajoitetumman verkon maissa olevista käyttäjistä tekee sen ensikäyttöönoton joka tapauksessa esim. kotiverkossaan, kun haluavat sinne asentaa Play kaupasta muitakin, kuin vakiosovelluksia.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268
Minusta puhelimen pitäisi ensiasennuksessa kysyä mitkä sovellukset haluaa käyttöönsä ja niitä saisi selata suoraan Play-kaupasta, käyden siis vähintään ne läpi mitkä ovat välttämättömiä puhelimen toimimiseksi, kuten selain, galleria, kamera, sun muut tällaiset. Vaihtoehtona voi toki aina olla namikka "käytä valmistajan vakiovalikoimaa", eli heidän omia sovelluksiaan. Sen enemmän valinnan vapautta sen parempi. Android One ei ole valinnan vapauden suhteen yhtään parempi kuin muutkaan. Asetusten puolesta valintoja on vähemmän.
Siis kyllähän monet puhelimet ja muistaakseni juurikin Android One -puhelimet nykyään kysyvät ensikäynnistyksen yhteydessä, että asennetaanko tietty osa sovelluksista ja käyttäjä saa halutessaan ruksia osan tai kaikki pois.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 481
Siis kyllähän monet puhelimet ja muistaakseni juurikin Android One -puhelimet nykyään kysyvät ensikäynnistyksen yhteydessä, että asennetaanko tietty osa sovelluksista ja käyttäjä saa halutessaan ruksia osan tai kaikki pois.
Kaikki androidit tuota taitaa kysyä että asennetaanko sovelluksia.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299
Pystyi Nokia 6:ssa ja 8:ssa vaihtamaan launcheria alusta alkaen. Esimerkiksi XDA:sta löytyy ketjuja, joissa käsitelty launcherin vaihtamista vuonna 2017.

Android Onessa ei tosiaan ole vapautta tässä suhteessa yhtään enempää mutta lähtökohtaisesti esiasennettuja sovelluksia on alun alkaenkin vähemmän.
Menee offtopiciksi mutta eipä voinut, ensinnäkin launcherin valinta valikossa se ei antanut valita toista.
Toisen kyllä pystyi asentamaan mutta se ei antanut ottaa käyttöön mitenkään.

Mitä vasta about kk sitten tein noille luureille "huoltoa" niin nykyään tuo toimii kuten pitääkin ja laitoinko molempiin Microsoft Launcherin.

Mitä tulee ohjelmisto päivityksiin niin HMD hoittaa Nokia luureja kanssa homman todella hienosti. Ja muut saisivat todella ottaa mallia siitä.
Kun muut mielummin julkaisevat aina uuden mallin, että se siitä kestävästä kehityksestä.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268
Joo, itsekin vähän tuohon syyllistyin, joten palataanpas tosiaan ketjun aiheeseen, eli Mi A3:n päivitystilanteeseen. Yleisesti Androidista voi sitten keskustella jossain muualla.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 481
Mielestäni ei ainakaan esimerkiksi uusi Galaxy S20 Ultra pari päivää sitten kysynyt, joten ei taida ihan kaikissa tuota ominaisuutta olla.
No kyllä mulla ainakin vanha S4 silloin joskus kysyi. Tosin joskus kun tein tehdas resetin niin sen jälkeen ei kysynyt. Eli noi joko kysyy tai ei kysy. Riippuu varmaan että millä tuulella puhelin tykkää silloin olla.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268
Tämän A3:n Android 10 -päivityksen pitäisi olla taas jakelussa. Noin 1,4 Gt:n kokoinen päivitys sisältää maaliskuun tietoturvakorjaukset. Jo aiemmin päivityksen asentaneille tulee tarjolle noin 30 Mt:n korjauspaketti.

Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 358
Viestejä
4 158 284
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom