XDefiant (PC/PS5/XSX|S)

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja olaw
  • Aloitettu Aloitettu
Olen hieman lämmennyt tälle. Aikaisemmin mainitsemista ongelmista osa on joko hävinnyt tai niiden kanssa on oppinut elämään. Edelleenkin sanoisin pelin olevan kuitenkin vaan "ihan hyvä". Aika paljon tulee mieleen joitakin vuosia sitten pelaamani, myöskin ilmainen cod kopio Ironsight. Oon tykästynyt tuohon rinnakkaispiippuiseen haulikkoon ja siihen kylkeen revolveri.
 
Tässä jos jossain tuntee kyllä sen kuinka liikkumismekaniikkaa on viilattu ohjainpelaajia ajatellen. Tuppaa olemaan trendi. Cod mw 2019 julkasuhetkellä ennen ku sitäkin mentiin viilaamaan huonommaksi oli täydellinen, aivan täydellinen hiirellä ja näppäimistöllä
 
Viimeksi muokattu:
Ollut täällä pääasiallinen verkkopeli julkaisusta. Alun epäilyn jälkeen kääntyi suosikiksi ja syrjäytti peliajan koko kevään vieneen Helldivers 2:n. Mihin tässä enää tarvitaan Call of Dutyn verkkohippaa kun ilmaiseksi saa XDefiantin?
 
Liekö yliannostus codya vai mikä mutta tällä viikolla vei melkoisen kirkkaasti voiton XDefiant. Jotenkin vaan kaikki toimii sulavammin.
Codissa oli jos vaikka millaisia ongelmia välillä ja tässä ei mitään. Ei ainakaan vielä tullut ongelmia vastaan. Eikä pelissä juurikaan campereita tule vastaan :D
Iso suositus eli kannattaa ainakin testata.
 
Liekö yliannostus codya vai mikä mutta tällä viikolla vei melkoisen kirkkaasti voiton XDefiant. Jotenkin vaan kaikki toimii sulavammin.
Codissa oli jos vaikka millaisia ongelmia välillä ja tässä ei mitään. Ei ainakaan vielä tullut ongelmia vastaan. Eikä pelissä juurikaan campereita tule vastaan :D
Iso suositus eli kannattaa ainakin testata.
Meikäläisen kokemus on taas juurikin päinvastainen :D Pari kertaa pre-seasonin jälkeen koittanut tähän palata ja ei vaan pysty. Sellainen raakile koko peli.
 
No ainahan näissä jotain pientä on :D Päivittäistehtävät toimii ok mutta muita tehtäviä en saa tehtyä loppuun saakka. Esim. Spiderbotilla 50 tappo tms. niin 49 sain tehtyä ja vaikka pelin aikana näyttää että Spider jonkun tappoi niin se ei vaikuta valikossa tehtävään vaan näyttää aina että 49. :mad: Sama homma jossain asetehtävässä niin tapot ei vaan kirjaudu.
 
No nyt alkaa hakuajat olla niin pitkiä ettei jaksa odotella. Onkohan hakuajat jotenkin priorisoitu Battle passin omistajien hyväksi?
 
Ei mikään ihme kun pelissä olevia ongelmia ei korjata mutta yritetään vaan rahastaa battle passeilla ja mikromaksuilla. Edelleen ihan randomia kuinka monta osumaa tarvii tappamaan ja tulee nurkan taakse kuolemia jne.
 
Xdefiant kaataa koneen oikein huolella. Luulin jo että näyttis hajos. Pelkkää raitaa ruutu täynnä. Sai boottailla aika monta kertaa että sai koneen pystyyn. Kone toimi ja Xdefiant uudelleen tulille.
Kone kaatu ennen kuin peli ehti käynnistyä. Nyt sitten luin verkon ihmeellisestä maailmasta että en olekaan ainoa jolla ko. ongelma.
Ei ole yksikään peli noin pahasti konetta kaatanut.
Yrittänyt vielä pelata tätä mutta ei vaan pysy pystyssä. Muut pelit toimii mutta tämä heittää aina työpöydälle.
Nyt meni ainakin viisi peliä kaatumatta. En tiennyt itkeäkö vai nauraako kun kaatoi pelin, avasi selaimen josta tuli kysely ko. peliin liittyen. Ubisoftilla ei ehkä ihan viimeisen päälle
mietitä näitä asioita. Aika harva kehuu pelin joka kaatuu ja heittää kyselyyn:vihellys:
 
Viimeksi muokattu:
Kyllähän tuo SBMM puuttuminen yhdistettynä siihen, että paremmat aseet ja customoinnit pitää grindata tai ostaa auki todennäköisesti ajaa satunnaisemmat pelaajat pois. Siksi pelaajamäärät jää vaatimattomiksi pidemmän päälle. Ei sitä vain jaksa koko ajan kaikissa mapeissa turpaan ottaa pidemmän päälle. Harmillinen homma ubille ja kehittäjille. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
 
Monet bugit, SBMM puuttuminen ja pelin korkea mekaaninen skillgap ajoi pelaajat pois. En myöskään saanut missään vaiheessa sitä klassisen Call of Dutyn fiilistä. Peli oli lähempänä Black Ops Cold Waria kuin Black Ops ykköstä ja se oli ainakin itselle melkoinen turn-off.
 
Olisi auttanut jos olisivat korjannut räikeimmät bugit pelistä eikä keskittynyt tuputtamaan lisää mikromaksuja ja battle passeja.
 
Hyvä peli, jonka pilasi rikkinäinen netcode, jonka seurauksena tuli kuoltua aivan liian monta kertaa seinän taakse jo juostuaan. Toki ajoittain vastaan tulleet aimbotit ja wallhackit kiusas myös pelaamista. Jos olisivat korjanneet nuo muutamat ärsytyksen kohteet olis tämä peli voinutkin menestyä!
 

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
260 493
Viestejä
4 523 065
Jäsenet
74 630
Uusin jäsen
iha hukassa

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom