Nyt ilmestyi mysteerinen kiintolevyongelma: Puolitoista vuotta vanha WD Blue 2 TB levy joka on tähän asti toiminut täysin ongelmattomasti alkoi vähän väliä kadota Windowsilta, paitsi ettei se kadotessaan kuitenkaan katoa.
This PC näyttää aina levyn asematunnuksen ja käytetyn / vapaan tilan, mutta kun levyä tuplaklikkaa se voi näkyä heti juuresta lähtien täysin tyhjänä tai sitten siellä voi näkyä kaikki hakemistot. Hakemistojen alla voi näkyä joko kaikki hakemistot mutta ei niiden alla mitään tiedostoja, tai myös tiedostot voivat näkyä ainakin osan hakemistoista alla ja niiden koko yms oikein, mutta niiden sisältöön ei kuitenkaan pääse käsiksi (katso kuva).
Crystaldiskinfo näyttää levyn tietoina silloin kun levy ei ole kadonnut Windowsilta että kaikki on aina ollut täydellisessä kunnossa, paitsi katoamisen jälkeen se ei löydä koko levyä. Disk Management näyttää tällöin levyn tilaksi "Errors" ja "Healthy (At Risk)", reactivate johtaa tilan vaihtumiseksi "Invalid".
Vika havaittiin viime perjantaina tai lauantaina ensimmäistä kertaa. Muutoksia aiempaan oli torstain ja perjantain välisenä yönä tapahtunut kolmen perättäisen keskipitkän sähkökatkoksen putki jolloin kone tipahti unitilasta virrat pois -tilaan, ja Feature Update version 1709 / KB4041994 asennus perjantaina (Feature Update) ja lauantaina (Quality Update samalla Version-numerolla 1709 (?)).
Myös SSD vaihtui isompaan kolmisen viikkoa sitten, sen jälkeen mutta ennen perjantai/lauantai vikaa ei kuitenkaan havaittu. Muutenhan syyttäisin mielelläni piuhavikaa, että olisin epähuomiossa nykinyt tuon levyn sata-piuhaa, mutta tämä tuntuu epätodennäköiseltä koska vika ilmaantui vasta. Onko tuo nyt sitten vaan korruptoitunut tai hajonnut sähkökatkon seurauksena? Tuo ongelmalevy toimii Photoshopin scratch-levynä ja Lightroomin datalevynä, jompi kumpi tai molemmat oli melko suurella todennäköisyydellä jätetty käyntiin kun kone oli ennen sähkökatkoa laitettu nukkumaan.
Mitä tässä kannattaisi tehdä seuraavaksi? Takuuseen tuota ei viitsisi lähetellä koska se ei smart-datan perusteella ole rikki, vaikka se olisikin todennäköisesti rikki niin ei sieltä saisi kuin laskun aiheettomasta tarkistuksesta. Vaihdan sata-piuhan, nappailen Lightroomin katalogit talteen toivoen ettei levy katoa kesken kaiken kovin montaa kertaa, formatoin koko levyn uusiksi ja palautan datat verkkolevyltä? Tätäkään en viitsisi tehdä jos se ei todennäköisesti auta vaan vika ilmeisimmin löytyisi jostain muualta.

Liitteet
Viimeksi muokattu: