Wccftech: Vanhemmilla AIO-nestecoolereilla voi olla ongelmia Alder Lake -prosessoreiden kanssa

Diizzel

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 202

Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
Wccftech uutisoi saaneensa kuvia, jotka osoittavat vanhempien AIO-nestecoolereiden ja erityisesti pyöreäpohjaisten coolereiden olevan mahdollisesti ongelmissa tulevien Intelin Alder Lake -prosessoreiden kanssa.

Intelin 12 sukupolven prosessorit tuovat mukanaan paitsi uuden LGA 1700 -kannan myös muuttuneet ulkomitat. Prosessori itsessään on muuttunut neliöstä kahdelta sivultaan pidemmäksi suorakulmioksi, mutta lisäksi myös prosessorin lämmönlevittäjän korkeus emolevyn pinnasta on laskenut ja Wccftechin mukaan tämä voi vaikuttaa vanhempien coolereiden muodostaman kontaktin laatuun. Jonkin verran tilannetta voi sivuston mukaan korjata nykyisten kalliimman pään coolereiden suuremmat pohjat, joita on jo Ryzen-prosessoreita varten laajennettu, mutta vanhempien ja edullisempien coolereiden kanssa tilanne ei välttämättä ole sama.

Wccftechin kontakti asian tiimoilta on lähettänyt sivustolle kuvia muutaman vanhan AIO:n kylmälevyistä asennuksen jälkeen. Kuvassa Corsairin H115 ja Cooler Masterin ML -sarja osoittavat merkkejä epätasaisesti levinneestä lämpötahnasta LGA 1700 -kiinnikkeisiin kiinnityksen jälkeen, mikä voi teoriassa vaikuttaa loogiseseti myös coolereiden jäähdytyskykyyn.

Lähde: Wccftech

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 453
Onneksi pyöreäpohjaisia Asetekkeja ei ole kuin melkein kaikki. Eiku siis :beye:
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
8 708
Eikös tuo ensimmäinen ole ihan hyvä kontakti? Eli 50/50 miten oman AIOn kanssa käy.
 
moukula

Team AMD
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 468
Epäsymmetrisyydellä tässä yhteydessä tarkoitetaan varmaankin sitä ettei prosessori ole enää neliön mallinen? Symmetrinen se suorakulmiokin kuitenkin on vaikka kaksi sivua onkin pidemmät kuin toiset.
 
Diizzel

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 202
Epäsymmetrisyydellä tässä yhteydessä tarkoitetaan varmaankin sitä ettei prosessori ole enää neliön mallinen? Symmetrinen se suorakulmiokin kuitenkin on vaikka kaksi sivua onkin pidemmät kuin toiset.
Juu juurikin tätä. Oli tuo epäsymmetrinen tullut käännettyä suoraan alkuperäisestä lähdeuutisesta. Korjattu nyt uutiseen selkeämmäksi ja paikkansapitävämmäksi.
 
Alensia

Custom-titteli
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 811
Se ensimmäinen on varmaan referenssinä "millai pitäisi olla" ja kaksi seuraavaa sitten varoittavia esimerkkejä? Ehkä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 837
Eiköhän tästäkin asiasta saada Gamers Nexukselta noin tunnin video miten erilaiset jäähdyttimet painautuu prosessorille. :geek:
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
8 708
Eiköhän tästäkin asiasta saada Gamers Nexukselta noin tunnin video miten erilaiset jäähdyttimet painautuu prosessorille. :geek:
Kiinnostaisi kyllä. Tietää joutuuko senkin uusimaan.
Olikos reiät edes kohdallaan?
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 684
Reiäthän nimenomaan eivät ole samalla kohdalla enää.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 300
Ja kenellekkään ei ole tullut mieleen laittaa väliin pari aluslaattaa (= eli prikkaa) ja kas kummaa kun voi jäähyä kiristää enemmän. Hemmetti porukka on nykyään yksinkertaista että heti pitäisi mennä ostamaan uutta vaikka ongelman pystyy korjaamaan pienellä jutulla.
 
Heikki_H

DevOps
Tukijäsen
Liittynyt
26.02.2020
Viestejä
1 132
Ja kenellekkään ei ole tullut mieleen laittaa väliin pari aluslaattaa (= eli prikkaa) ja kas kummaa kun voi jäähyä kiristää enemmän. Hemmetti porukka on nykyään yksinkertaista että heti pitäisi mennä ostamaan uutta vaikka ongelman pystyy korjaamaan pienellä jutulla.
Prikoillahan se cooleri jää vielä korkemalla, kun uudessa kannassa prossu on matalammalla?
 
moukula

Team AMD
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 468
Ne prikat voi laittaa myös sen coolerin yläpuolelle kiristysmutterien alle, jolloin se kiristyy tiukemmalle.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 300
Jaa no niin, joo. Ajattelin tätä vähän turhankin kaksiulotteisesti.
Näin pitänyt tehdä jo pitkän aikaa jos on halunnut ajaa Intelin prossuja ilman lämmönlevittäjää.

Multa löytyy ihan videokin aiheesta mutta en ala sitä tähän linkkaamaan, kun ei varsinaisesti liity aiheeseen.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 300
Miks ei vaan taivuta kaikki 4 korvaa ylöspäin?
Ootko kokeillut? Veikkaan että et, kun tuossa on iso riski että taivutat samalla koko kiinnitys kehikon piloille. Minä ainakin haluan että sitä voi käyttää jatkossakin eri alustoilla tai ylipäätään ;)

Toinen on käyttää toisen valmistajan takalevyä/jalkoja.
Noctuan jaloissa oli tarpeeksi pitkälle kiereet tehty että siiihen tuon Corsairin AIO lopulta pulttasin kiinni kun testailin viimevuonna Ivyjä ilman lämmönlevittäjää.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 250
Ja kenellekkään ei ole tullut mieleen laittaa väliin pari aluslaattaa (= eli prikkaa) ja kas kummaa kun voi jäähyä kiristää enemmän. Hemmetti porukka on nykyään yksinkertaista että heti pitäisi mennä ostamaan uutta vaikka ongelman pystyy korjaamaan pienellä jutulla.
Luulis että kun valmistaja myy "LGA1700 mounting kit" tuotetta niin sitä arvostellessa/testatessa ei aleta mitään omia prikkaviriryksiä testaamaan puhumattakaan toisen jäähyn standoffien käytöstä...

Minua ei ainakaan kiinnosta kuinka hyvän jostain UUDESTA tuotteesta saa JOS sitä räpeltää. Ostan uutta kun en jaksa räpeltää. Tollasen kiinnityssysteeminhän improvisoi itse jos on räpellyspäällä, mutta 99% uutta ostajista ei ole
 
Kuka nyt puhu mistään arvosteluista ?
Minä ajoin takaa että jos on vanhaa settiään päivittämässä niin voi hyvin käyttää vanhaa AIO jäähyä jos ei muuten niin jokunen prikka sinne väliin niin hyvin kiristyy tarpeeksi tiukalle.
Ei tarvitse ostaan mitään mounting kittiä puhumattakaan uutta jäähyä.
Vai eikö esimerkiksi sulle olis sille rahalle mitää parempaa käyttöä ? Vaiko onko täällä kaikki niin rikkaita että saturaisia vois heitellä ilmaan ihan vaan huvikseen ? Tuskin.
 
Kyllä se joku on ostettava tai tehtävä itse mounting kit, kun ruuvikolojen paikat ovat vaihtuneet...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 734
Eikös tuo pasta kuiteki asetu kun ajetaan lämpimäksi ja jäähdytetään? Olettaisin, että jonkinverran kuitenkin elää, jote onkohan tuo kuitenkaan mikään ongelma.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 566
Viestejä
4 166 596
Jäsenet
70 423
Uusin jäsen
ngocminh247

Hinta.fi

Ylös Bottom