Watch Dogs Legion (PC, Xbox One, PS4, PS5) 29.10.2020

Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
1 692
Melko paljon juttua vuotanut tuosta, niin pistän oman ketjun tälle.

Seuraava Watch Dogs sijoittuu brexitin jälkeiseen Iso-Britanniaan ja vuotojen perusteella jokaisella NPC-hahmolla pystyisi pelaamaan. E3:ssa varmaan tulee lisää tietoa ja videotakin.

Watch Dogs Legion Reportedly Leaked, Set in London

Alkuperäisessä WD:ssä tykkäsin synkästä tunnelmasta ja pimeistä Chicagon syrjäkujista, joissa rikollisuus rehotti. WD2 oli melkein kaikessa parempi, mutta silti tuota tunnelmaa jäi kaipaamaan. Toivottavasti siihen palattaisiin jossain määrin uudessa WD:ssä. Lisäksi autojen ohjattavuuden voisivat vihdoin laittaa kuntoon, sivutehtävät voisivat olla vähän monipuolisempiakin välillä ja maaseutua kaipaisin kartalle enemmän. Odotukset kuitenkin melko korkealla.
 

Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 734
WD2 oli paljon parempi peli, kuin mitä alun perin oletin sen olevan. Sitä tulee toisinaan hakattua vieläkin ihan fiilistelyn merkeissä, sillä se pelimaailma on siinä vaan niin pirun nätti. Ainoa mikä siinä häiritsi enempi, oli nämä "Yo cool, I'm gonna crack your shit up" -hahmot ja sellainen turhan teinimäinen tapa tuoda hakkerointia esille, mut hei, näillä mennään.

Itsekin toivoisin et WD3 olisi enemmän tunnelmaltaan Chicagon kaltainen rikospesäke, jossa tuulee, sataa ja on muutenkin sellaista ettei turhaan kannata päätieltä harhautua sivukujille. Se miten Ubi on saanut toteutettua tuon "jokainen NPC on PC" on toki vielä vähän vaiheessa, mutta ainakin propsit siitä, että he kokeilevat tässäkin IP:ssä jotain uutta. E3 tulee olemaan hieno tämän osalta.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 179
Itekin ottaisin sekoituksen ykkösen tarinaa/hahmoja kakkosen maailmalla ja pelattavuudella ja varsinkin niillä radio-ohjattavilla oli kiva leikkiä.

Ubihan maailmat osaa luoda mutta mitä se sisältää, jännityksellä odottaa sitä.
 
Liittynyt
23.10.2018
Viestejä
182
Itselleni San Fransisco oli todella mukava maailma pelailla, muutenkin tuo on bucketlistillä aika korkealla, niin pelaaminen tuossa kaupungissa maistui jo senkin takia ja kyllä WD2 on muutenkin ihan kelpo viihdettä. Ehkä tuo Dedsecin teinipoppoo välillä hieman ärsytti.

Innolla kyllä odottelen tätä uutta ja Lontoo on kyllä kaupunkina sellainen, että varmasti potentiaalia löytyy, toivotaan että tarinaan panostetaan.
 
Liittynyt
22.10.2017
Viestejä
2 909
Miten ihmeessä tuo ”pelaa jokaisella” on voitu toteuttaa. Ääninäyttely jne. Ja jokainen cutscene vaihtuu hahmon mukaan.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
818
Aikamoiset tavoitteet on kehitystiimillä. Jos tosiaan jokainen Lontoossa tallustava npc hahmo on ääninäytelty ja omaa origins storyn, niin huh huh.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 890
Näyttää ainakin hiukan siltä että tarinan ja hahmojen suhteen kehitys on positiivista vrt. WD2:n kalifornialaisiin vasemmistoanarkisti "yoo waddaupzz we be dedsec!"-saastoihin nähden.
 
Viimeksi muokattu:

P c L A Y E R

Tukijäsen
Team Ryzen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 191
Luojan kiitos, että se WD2:m teini swägä oksennus on poissa. Muutenkin näyttää melko mielenkiintoselle tämä legion. :geek:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 179
Pointsit ubille että yrittää kovasti uutta mutta näkymättömyys kyky ja muutenkin noi hommelit vaikutti ehkä omaan makuun liian Sci-filtä jo.
 

Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
1 692

Ainakin ykkösessä tunnelmaa nostanutta synkkyyttä ja pimeyttä näyttää löytyvän kivasti. Saa nähdä, kuinka raskas peli tuosta tulee, kun edeltäjät olivat molemmat julkaisuhetken yksiä raskaimpia pelejä ja WD2 kyykyttää vieläkin konetta kunnolla. Ray tracing jää kyllä omalta kohdalta väliin, kun punaisen leirin RX 5700 tilauksessa, mutta tuskin Nvidian vastaavan hintaluokan vähäisillä RT-ytimilläkään tuossa pitkälle pötkisi. Hyvältä näyttää kyllä valojen heijastukset lätäköistä.

Story is still a "huge part" of Watch Dogs Legion, Ubisoft assures, despite its new NPC simulation tech

Itseä vähän huolettaa, tuleeko tarinasta kovin syvällistä, jos jokaisella hahmolla voi pelata ja voiko tehtävistä tehdä oikeasti rikkaita ja monipuolisia. Ubisoft ainakin vakuuttelee, ettei näin ole. Itse henkilökohtaisesti olisin tykännyt yhdestä synkän taustan omaavasta päähenkilöstä Aiden Pearcen tapaan. Noh, katsotaan, mitä tulee.

Watch Dogs Legion will have "five different storylines", confirms Game Design Director | GamesRadar+
 
Viimeksi muokattu:

Manager2k

Tukijäsen
Team Ryzen
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 084
Tilt ottanut ensikosketuksen Watch Dogs Legion peliin.

Watch Dogs: Legion tuo sarjaan jo kolmannen annoksen näppärää tech-hifistelyllä höystettyä avoimen maailman toimintaseikkailua. Legionin tapahtumapaikkana nähdään tällä kertaa kevyesti futuristinen Lontoo, jossa korruptio ja kyseenalainen kansalaisten hallinta on karannut täysin näpeistä. Pelaajan tehtävänä on nousta vastarintaan, mutta siihen ei onneksi tarvitse yksin ryhtyä.




Legionin ehdottomasti kiinnostavin ominaisuus on vastarinnan kasaaminen. Pelaaja voi rekrytoida joukkoihinsa kirjaimellisesti lähes jokaisen Lontoon kaduilla tallustelevan hahmon. Rekryn lisäksi uusia taistelutovereita voi käyttää myös pelihahmona, jota voikin vaihtaa koska vain. Pelaajan kasatut joukot toimivat myös täytteenä Lontoon kaduilla, eli tarjolla on hyvinkin interaktiivinen ja elävä maailma.

Watch Dogs: Legionissa taiteltu Lontoo on teknologisen kehityksen ohessa myös karua katsottavaa. Graafisesta raakuudesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan korruptoituneen hallinnan ja vastarinnan jatkuva yhteenotto on täyttänyt kadut roskilla, graffiteilla sekä yleisellä repaleisuudella. Katujen varsilla vallitsee synkkyys sekä ylellisyys riippuen vähän henkilön asemasta maailmassa.

Ubisoft on öyhöttänyt, että jokaisella Lontoon kansalaisella on omanlainen persoona ja taustatarina. Ainakin kokeilun perusteella ylpeily vaikuttaisi pitävän tällä hetkellä kutinsa, vaikka pieni skeptisyys on aina paikallaan. Taistelutovereiden rekrytointi on hauskaa puuhaa, koska pelaaja pääsee perinteiseen Watch Dogs -tyyliin nuuskimaan kaduntallaajien taustat aina iästä rikosrekisteriin. Taustatutkimuksesta on myös hyötyä, sillä jokainen rekrytointiehdokas arvioidaan kykyineen, jotta joukkoon kasaantuisi mahdollisimman sopivia taistelijoita. Onnistuneen ”palkkauksen” jälkeen pelaaja saa sijoittaa tuoreen taistelutoverin haluaamansa rooliin.

Watch Dogs: Legion vaikuttaa myös aikaisempia osia hiotummalta kokonaisuudelta. Erityisesti ammuskelu-, liikkumis- ja lähitaistelumekaanikat tuntuvat aikaisempia osia sujuvammilta. Vajaan tunnin kokeilun perusteella luvassa on todella laajasti puuhaa tarjoava viihdespektaakkeli, joten korvat ja silmät on hyvä pitää auki Ubisoftin suunnalle.


Watch Dogs: Legion julkaistaan pc:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle 6.3.2020.
Ensikosketuksessa Ubisoftin kunnianhimoinen Watch Dogs: Legion - Tilt
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 179
Ubisoft Delays Watch Dogs: Legion and Other Major Games

Peli siirtyy jonnekin 20-21 väiin, veikkaisin loppuvuotta 20.
Ehkä järkevintä siirtää talven/kevään peliruuhkasta pois kun cyberpunkki ja FF7 remake julkaistaan siinä kynnyksellä.

Ehkä tästäkin tulee crossover edellisen ja seuraavan konsoleiden välillä kuten ekasta osasta.
 

Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
1 692

30 minuutin Gameplay-videota Digital Foundrylta Ray Tracing päällä. Ei nyt mitenkään hirveästi innosta tuo maailma ja ilmapiiri. Autojen ajettavuus näyttää yhä hirveältä, futuristinen ja scifimäinen Lontoo ei välttämättä olisi oma ykkösvalinta pelimaailmaksi ja grafiikatkaan eivät näyttäneet mullistavalta. Joku valitti, että vuoden 2013 E3-traileri ensimmäisestä Watch Dogista näytti paremmalta ja oli melko osuvasti sanottu.

Veikkaan, että tulee aika keskinkertainen peli kaikin puolin. Geneeristä Ubisoftia. Mutta odotellaan nyt julkaisuun ja arvosteluihin saakka ennen lopullista tuomitsemista :btooth:
 
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
351
Itse tykkäsin ensimmäisestä watch dogista ihan kohtalaisesti lähinnä itse pelaaminen suht ok, mutta kakkos osaan jostain syystä tekivät sen huonommaksi.
 
Liittynyt
22.10.2019
Viestejä
576
Otsikosta poiketen julkaisupäiväksi taidettiin juuri ilmoittaa 29.10.2020.

Odotan tätä kyllä kovasti. Molemmat aiemmat pelit pelasin läpi ja tykkäsin niistä enemmän kuin esimerkiksi GTA5:n yksinpelistä. Legionin idea suhteellisen vapaasti valikoitavista pelihahmoista on mielenkiintoinen, mutta samalla se tuntuu myös hyvin vaikealta toteuttaa. Toivottavasti toteutus on riittävän hyvä.
 
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
1 641
Kyllähän tämä pitää hankkia, mutta ei kyllä täydellä hinnalla. Kakkososa oli mukavaa pelaamista, eiköhän tämä jatka samaa mallia.

Vahvana veikkauksena on toki, että Ubisoftin lupaukset (mm. kaikki NPC-hahmot ovat rekryttävissä jne.) jäävät lyhyeksi. Trailerin perusteella pelin tarina tulee olemaan mallia huono/keskinkertainen.
 

Manager2k

Tukijäsen
Team Ryzen
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 084
Nähdyn perusteella vähä ihmettelen onko tämän pelin kohdeyleisö se codia hakkaava nuori jolle on ihan ok kuolla pelissä 60 kertaa tunnissa ja nyt Legionissa elämällä ei ole niinkään väliä kun aina voi rekrytä uutta sankaria pelatavaksi. Muuten peli näyttää ihan "ok":lta mutta tuntien ubisoftin lähimenneisyyden julkaisujen bugisuuden ja ongelmat niin enää ei uskalla laittaa pre-orderia ubisoftille. Mielenkiinnolla kyllä tuun lueskelee täältäkin mitä io-techiläiset tykkää Legionista kun se tulee ulos, mutta epäilyni on tästä pelistä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 179
Nähdyn perusteella vähä ihmettelen onko tämän pelin kohdeyleisö se codia hakkaava nuori jolle on ihan ok kuolla pelissä 60 kertaa tunnissa ja nyt Legionissa elämällä ei ole niinkään väliä kun aina voi rekrytä uutta sankaria pelatavaksi. Muuten peli näyttää ihan "ok":lta mutta tuntien ubisoftin lähimenneisyyden julkaisujen bugisuuden ja ongelmat niin enää ei uskalla laittaa pre-orderia ubisoftille. Mielenkiinnolla kyllä tuun lueskelee täältäkin mitä io-techiläiset tykkää Legionista kun se tulee ulos, mutta epäilyni on tästä pelistä.
Voithan sinä ottaa sen Uplay plussan kun peli ilmestyy.

Itsellänikin on vähän sekavat odotukset peliä koskien, ei oikein tiedä mitä sieltä on tulossa mutta jotain erilaista yritetty mutta onko se hyvä vai huono asia niin onkin toinen juttu.


Pari testiä:


Watch Dogs: Legion julkistettiin E3-messuilla 2019. Sarjan kahteen aiempaan osaan oltiin pettyneitä, mutta toisaalta Ubisoft on onnistunut parantamaan sarjojaan palautteen perusteella. Julkaisun lykkääntymisen jälkeen pääsin käsiksi paranneltuun uuteen versioon neljän tunnin ajaksi.

Uusi seikkailu sijoittuu lähitulevaisuuden dystooppiseen Lontooseen. Pelaaja ottaa Dalton Wolfen roolin, joka ei missään nimessä ole pelin päähenkilö. Legionin yksi juju on juuri se, ettei varsinaista päähenkilöä ole. Ensimmäisessä tehtävässä palautetaan mieleen joitakin tuttuja pelimekaniikkoja, katsellaan Britannian pääkaupungin elämää ja tehdään selväksi pelin lähtökohta. Nyt pelataan koko DedSec-joukolla, eikä motiivi olekaan henkilökohtainen.

Hakkeriryhmä on joutunut syyttä syytetyksi sarjasta terrori-iskuja, ja nyt on löydettävä oikeat tekijät johtajanaan mystinen Zero Day. Samalla on taisteltava alati kontrolloivammaksi muuttuvaa yhteiskuntaa vastaan. Tarina ja tapa, jolla se kerrotaan, näyttävät olevan huomattavasti aiempia pelejä paremmalla tolalla.


Pelin määrittävä piirre on, että pelaaja voi valita hahmokseen kenet tahansa, ja muodostaa näin oman joukkueensa. Rajoituksia ei ole, ja rekrytoida voi mummelin, raksamiehen tai vaikka kodittoman. Tästä syystä jokainen Lontoon kaduilla kohdattava niin sanottu NPC-hahmo elää omaa elämäänsä, jota pääsee selvittämään halutessaan. Näin luodaan syvällinen ja elävän oloinen maailma, ja luodaan motivaatiota yksilön vapauksien puolustamiseen.

Jokainen rekrytoitu uusi jäsen tuo mukaan omat kykynsä ja mahdollisuutensa, jotka tietysti riippuvat heidän ammatistaan ja muista henkilökohtaisista ominaisuuksistaan. Pelkkä puhuminen ei kuitenkaan riitä käännyttämään ketään terrorismista syytetyn ryhmän jäseneksi. On siis tutustuttava heihin, autettava heitä näiden ongelmissa ja osoitettava, missä se taiston kohde oikeasti on.

Testihetki alkoi neljän hengen joukkueella. Jokaiseen jollakin tasolla kiintyminen tapahtuu hyvin nopeasti, sillä kukin erottuu muista omalla tavallaan. Olen innostunut näkemään, millä tavalla tämä jokaisen henkilöhahmon persoonallisuus tulee esille sitten, kun pystyy rekrytoimaan mukaan kenet tahansa. Kokeillussa demossa ei päässyt näkemään useampia pelattavia hahmoja, eikä myöskään aloittamaan alusta nähdäkseen, avautuvatko tapahtumat eri tavoilla valinnoista riippuen.

Koska jokaisella joukon jäsenellä on omat kykynsä, on heidän välillään vaihdeltava säännöllisesti tehtävästä ja tilanteesta riippuen. Onneksi nämä siirtymät ovat sujuvia, ja latausajat minimaalisia. Pelattavaa hahmoa vaihdettaessa näkyy, kuinka se taakse jäävä hahmo poistuu paikalta tavallisena NPC-hahmona.

Yhteistä kaikille pelattaville hahmoille on hakkerointi, ja tämä osuus tuotti pienen pettymyksen. Mekaniikka ei ole juurikaan kehittynyt sitten ensimmäisen pelin, eikä hakkerointi tunnu missään vaiheessa aidolta. Ymmärrän tosin senkin, että tasapaino oikean hakkeroinnin ja pelillisen hauskuuden välillä on vaikea. Siitä huolimatta Ubisoft saisi hioa hakkerointiosuuden paremmaksi kuin mitä se on tähän asti ollut.

Sama pätee myös taistelumekaniikkaan. Piilossa ollessa pahikset pystyy kolkkaamaan, ja saman voi tehdä kauempaakin. Tällä tavalla pystyy ympäristöä hyödyntämään, ansoittamaan paikkoja ja luomaan harhautuksia. Hakkeroimalla pystyy niin ikään ottamaan osittain haltuun vartijoiden omia varusteita, jolloin vahvistuksien kutsuminen estyy ja vahinkoa voi tuottaa heidän omilla vehkeillään. Näitä kikkoja pystyy hyödyntämään kiihkeimpien tulitaistelujen keskellä, mutta olettaisin Ubisoftin pystyvän keksimään niille myös muuta käyttöä. Toivottavasti eri henkilöhahmojen kyvyissä on riittävästi vaihtelua ja erilaisia mahdollisuuksia.

Ubisoftille ominaiseen tyyliin mukana on niin pää- kuin sivutehtäviäkin, ja myös erilaisia minipelejä ja esineiden keräämistä pitkin kaupunkia. Toistaiseksi näyttää siltä, että kerättävien esineiden etsiskely tulee olemaan miellyttävämpää kuin Chicagossa ja San Franciscossa. Aiemmat sarjan pelit eivät nimittäin ole tuntuneet yhtä eläviltä ja luonnollisen tuntuisilta. Kaupunki onnistuu tuntumaan omalta ympäristöltään, eikä ainoastaan pelaajalle varta vasten tehtyjen toisistaan irrallisten tehtävien sarjalta.

Kaiken kaikkiaan neljän tunnin testihetki oli lupaava. Kokonaan uusi juttu, eli kenen tahansa mukaan rekrytoiminen, on kieltämättä mielenkiintoinen idea. Toisaalta monet peruspalikat ovat edelleen ennallaan. Saa nähdä, onnistuuko Watch Dogs kolmannella osalla keräämään entisten fanien lisäksi joukon uusia kannattajia.

Ubisoftin vuonna 2014 julkaisema Watch Dogs ei vielä noussut open world -seikkailujen kärkikastiin. Sitäkin positiivisempi yllätys oli pari vuotta myöhemmin ilmestynyt Watch Dogs 2 (2016), joka sai aikanaan Muropaketin arviossa neljä tähteä ja kiitosta kevyestä tunnelmasta ja runsaasta huumorista.

Sarjan seuraava osa, Watch Dogs Legion, näyttää lähtevän jälleen aivan toiseen suuntaan. Lähitulevaisuuden Lontooseen sijoittuvassa toimintatrillerissä edellisestä pelistä tuttu DedSec on muuntautunut hakkeriryhmästä vastarintaliikkeeksi.

Pelin tarina käynnistyy Lontoon suistuessa anarkiaan ja edelleen kaupallisen yhtiön valvomaksi poliisivaltioksi. Pelaaja ohjastaa pommi-iskuista lavastettua DedSeciä, joka yrittää puhdistaa maineensa ja haastaa ihmisoikeuksia polkevan valtakoneista.

Ubisoftin järjestämässä ennakkotestissä Watch Dogs Legionia päästiin kokeilemaan kolmen pelintunnin ajan. Tähän sisältyi pelin alkukohtaus sekä pidempi pätkä vapaata pelaamista, joka sijoittui hieman pidemmälle pelin tarinassa. Ensikosketus oli kiistatta erittäin rajallinen, mutta sitäkin vakuuttavampi.

Watch Dogs Legion tarjoaa nimittäin ensivaikutelman perusteella kiehtovaa ja monipuolista open world -toimintaa.

Legionin sydämessä on kiehtova ajatus kokonaisella organisaatiolla pelaamisesta ja sen kasvattamisesta. Pelissä on mahdollista rekrytoida kuka tahansa Lontoon asukkaista DedSecin riveihin, ja he ovat kaikki potentiaalisia pelihahmoja ääninäyttelijöineen ja persoonallisuuksineen.

Rekrytointi tapahtuu auttamalla ihmisiä tavalla tai toisella. Käytännössä kaikille hahmoille on olemassa rekrytointitehtävä, mutta useiden kohdalla pelaajan täytyy ensin auttaa heitä omaehtoisesti jollakin epäsuoralla tavalla. Pelihahmot skannaamalla voi selvittää heidän elämänsä salaisuudet ja löytää sopivan tavan suostutella heidän DedSecin puolelle.

Kun hahmoja on sitten useita, voi heidän välillään vaihtaa vapaasti. Kaikilla pelihahmoilla on tietyt yhteiset varusteet ja kyvyt, mutta useilla on sitten moninaisia lisäkykyjä ja varusteita. Osa hahmoista pääsee myös esimerkiksi soluttautumaan eristetyille alueille, mikä tarjoaa vaihtoehtoja tehtävien suorittamiseen.

Kansalaisten rekrytointi vastarintaliikkeeseen oli ehdottomasti pelidemon kiehtovin osuus, ja sen parissa olisi kernaasti viettänyt enemmänkin aikaa. Itse pelitehtävät noudattelevat melko tuttuja kaavoja, mutta Watch Dogs Legion tuntuu silti tarjoavan paljon vapautta siinä, kuinka pelaaja suorittaa tehtävänsä ja selviytyy erilaisista konflikteista.

Erityistä kiitosta peli ansaitsee myös siitä, että tarjolla on monia verettömiä tapoja suorittaa tehtäviä ja selvitä taisteluista. Jää tosin nähtäväksi, kuinka helppoa on läpäistä koko peli pasifistisella linjalla.

Perustehtävien ohella Lontoon eri kaupunginosissa voi nostattaa kapinahenkeä, joka lopulta avaa erityisen uprising-tehtävän. Valitettavasti en omassa sessiossani ehtinyt vielä nähdä kaupunginosan kapinaa ja sen seurauksia.

Kolmituntinen ensikosketus Watch Dogs Legioniin oli ehdottomasti aivan liian lyhyt. Pelin monet mekaniikat ja tehtävien erilaiset suoritustavat vaativat perehtymistä, mikä kertoo monipuolisesta ja rikkaasta pelistä.

Monipuolisen pelikokemuksen ohella myös Legionin tarinamaailma on kiinnostava. Watch Dogs 2:n tapaan Legionin inspiraationa ovat tosimaailman tapahtumat, mutta sävy vaikuttaa olevan asteen vakavampi. Lähitulevaisuuden Lontoo on kaikkien vuoden 2020 (tähänastisten) tapahtumien valossa vähän liiankin uskottava dystopia, ja ajatus koko kansan yhdistävästä vastarintaliikkeestä on kiistatta inspiroiva.

Visuaalisesti peliä on streamattuna toteutetun ensikosketuksen perusteella hieman hankala arvioida, sillä kuvantarkkuus oli teknisistä syistä rajoitettu ja streamin laatu myös nikotteli välillä. Lisäksi mukana saattoi vielä olla väliaikaisia grafiikoita, eikä peli muutenkaan ollut vielä loppuun asti hiottu. Sen voin kuitenkin sanoa, että pelimaailma on yksityiskohtaisuudessaan elävä, ja Lontoossa liikkuneille kaupungin katukuva tuntuu oikeasti tutulta.

Watch Dogs Legionin ensikosketus sai ainakin itseni innostumaan pelistä, joka on jäänyt jopa pelimediassa vähän tutkan alle. Ubisoftilta voi hyvinkin olla luvassa ohittamaton open world -peli, kunhan sen pariin vain pääsee uppoutumaan ajan kanssa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
888
Jokohan tätäkin pelisarjaa tulisi sitten tämän osan myötä vihdoin testattua. Ensimmäinen vaikutti ihan kiinnostavalta, mutta jäi sitten huonojen arvostelujen myötä hankkimatta ja toinen osa taas vaikutti niin ihme jou maan jonne menolle että ihan jo sen takia tuli jätettyä väliin. Paikkakin ihan mielenkiintoinen, joskin vähän kyllä veikkaan että jos/kun oikeassa Lontoossa niitä levottomuuksia nähdään niin tuskinpa on Brexit tai valtion valvonta niiden taustalla.
 

Waldo

Niin elämä kuin videopelitkin tunteella.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 021
Oikeasti ihmiset odottaa että Watch Dogsissa olisi panostettu autojen ajettavuuteen ja hahmojen puheet olisi kuin vanhojen setämiesten? Ottakaa nyt huomioon että vaikka nyt autoillakin voi ajaa niin se tuskin on kovinkaan isossa roolissa muutenkaan aiemmat kaksi osaa pelanneena niin ei niillä tehdä muuta kuin siirrytä paikasta A paikkaan B ja se on siinä. Ja sitten hahmojen puheisiin liittyen niin nyt puhutaan kuitenkin nuorista aikuisista jotka niitä hommia tekee eikä se 40v Pena joten ihan kaikkea ei voi kuitenkaan saada yhteen videopeliin.

Itse odotan peliä innolla ja todennäköisesti tulee laitettua ennakkotilaukseen jossain kohtaa, toki seurailen pelistä tulevia seikkoja ja kasaan omia mielipiteitäni mutta vaikka ennakkotilaukseen laitankin niin kovin pahasti ei voi mennä pieleen. Parhaita tämän pelisarjan peleissä on ne puzzlet, ja millä tavoilla pystyt vetää porukalta nirriä pois kuten se hämähäkki joka näkyy muutamis videoissa joilla pääsee hyppimää jonku tyypin naamaan ja antamaan sähköiskun ja sit ollaa unilla vähintään. sekä yleinen hiippailu paikkaan jos toiseen. Sekä musta huumorikin tainnut olla jossain osassa tässä pelissä ellen ihan väärin muista.

Jos ei kukaan muu tänne kirjota ku peliä on päässyt pelaa syksyllä niin minä voin raapustella jotain. :)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 179


Laitteistovaatimukset näyttävät tältä:

Watch Dogs: Legion PC settings
1080p / Low Settings
  • CPU: Intel Core i5-4460 / AMD Ryzen 5 1400
  • GPU: NVIDIA GeForce GTX 960 or AMD Radeon R9 290X
  • VRAM: 4 GB
  • RAM: 8 GB
  • Storage Space: 45 GB
  • Operating System: Windows 10 (x64)
1080p / High Settings

  • CPU: Intel Core i7-4790 / AMD Ryzen 5 1600
  • GPU: NVIDIA GeForce GTX 1060 or AMD Radeon RX 480
  • VRAM: 6 GB
  • RAM: 8 GB (Dual-channel setup)
  • Storage Space: 45 GB
  • Operating System: Windows 10 (x64)
1440p / High Settings

  • CPU: Intel Core i7-7700K / AMD Ryzen 5 2600
  • GPU: NVIDIA GeForce RTX 2060S or AMD Radeon RX 5700
  • VRAM: 8GB
  • RAM: 16 GB (Dual-channel setup)
  • Storage Space: 45 GB
  • Operating System: Windows 10 (x64)
4K / Ultra Settings

  • CPU: Intel Core i7-9700K / AMD Ryzen 7 3700K
  • GPU: NVIDIA GeForce RTX 2080 Ti or AMD Radeon VII
  • VRAM: 11 GB
  • RAM: 16 GB (Dual-channel setup)
  • Storage Space: 45 GB (+ 20 GB HD Textures Pack)
  • Operating System: Windows 10 (x64)
Ray Tracing On – 1080p / High Settings

  • CPU: Intel Core i5-9600K / AMD Ryzen 5 3600
  • GPU: NVIDIA GeForce RTX 2070
  • VRAM: 8 GB
  • RAM: 16 GB (Dual-channel setup)
  • Storage Space: 45 GB
  • Operating System: Windows 10 (x64)
Ray Tracing On – 4K / Ultra Settings

  • CPU: Intel Core i7-9700K / AMD Ryzen 7 3700X
  • GPU: NVIDIA GeForce RTX 2080 Ti
  • VRAM: 11 GB
  • RAM: 16 GB (Dual-channel setup)
  • Storage Space: 45GB (+20 GB HD Textures Pack)
  • Operating System: Windows 10 (x64)
Non ray tracing 4K ja on:olla sama vaatimus eli 2080ti mutta uskoisin kyllä tuon fhd Rayn pitävän paikkansa :hmm:
 
Liittynyt
08.05.2017
Viestejä
1 196


Laitteistovaatimukset näyttävät tältä:

Watch Dogs: Legion PC settings
1080p / Low Settings
  • CPU: Intel Core i5-4460 / AMD Ryzen 5 1400
  • GPU: NVIDIA GeForce GTX 960 or AMD Radeon R9 290X
  • VRAM: 4 GB
  • RAM: 8 GB
  • Storage Space: 45 GB
  • Operating System: Windows 10 (x64)
1080p / High Settings

  • CPU: Intel Core i7-4790 / AMD Ryzen 5 1600
  • GPU: NVIDIA GeForce GTX 1060 or AMD Radeon RX 480
  • VRAM: 6 GB
  • RAM: 8 GB (Dual-channel setup)
  • Storage Space: 45 GB
  • Operating System: Windows 10 (x64)
1440p / High Settings

  • CPU: Intel Core i7-7700K / AMD Ryzen 5 2600
  • GPU: NVIDIA GeForce RTX 2060S or AMD Radeon RX 5700
  • VRAM: 8GB
  • RAM: 16 GB (Dual-channel setup)
  • Storage Space: 45 GB
  • Operating System: Windows 10 (x64)
4K / Ultra Settings

  • CPU: Intel Core i7-9700K / AMD Ryzen 7 3700K
  • GPU: NVIDIA GeForce RTX 2080 Ti or AMD Radeon VII
  • VRAM: 11 GB
  • RAM: 16 GB (Dual-channel setup)
  • Storage Space: 45 GB (+ 20 GB HD Textures Pack)
  • Operating System: Windows 10 (x64)
Ray Tracing On – 1080p / High Settings

  • CPU: Intel Core i5-9600K / AMD Ryzen 5 3600
  • GPU: NVIDIA GeForce RTX 2070
  • VRAM: 8 GB
  • RAM: 16 GB (Dual-channel setup)
  • Storage Space: 45 GB
  • Operating System: Windows 10 (x64)
Ray Tracing On – 4K / Ultra Settings

  • CPU: Intel Core i7-9700K / AMD Ryzen 7 3700X
  • GPU: NVIDIA GeForce RTX 2080 Ti
  • VRAM: 11 GB
  • RAM: 16 GB (Dual-channel setup)
  • Storage Space: 45GB (+20 GB HD Textures Pack)
  • Operating System: Windows 10 (x64)
Non ray tracing 4K ja on:olla sama vaatimus eli 2080ti mutta uskoisin kyllä tuon fhd Rayn pitävän paikkansa :hmm:
Ei näköjään riitä RTX 3080 4K/Ultralle - siinä on vain 10 GB muistia :asif:
 

Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
1 692
Yllättävän vähän vie tilaa massiiviseksi avoimen maailman peliksi. 45GB vain :think:

Muutenkin kohtuu kevyeltä vaikuttaa järjestelmävaatimukset. Oma kokoonpano täyttää 1440p High vaatimukset ja kun pelaan 1080p resoluutiolla, niin tuskin on ongelmia. Toisaalta ainakin aiemmat Watch Dogsit ovat aina olleet ihan raskaimmasta päästä ja WD2:sta jäi mieleen, kuinka se kyykytti silloista i7 6700 prossua ihan täysin.

EDIT: Näköjään paremmat tekstuurit tuovat 20GB lisää kokoa. Se selittää jonkun verran.
 

Manager2k

Tukijäsen
Team Ryzen
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 084
Tästä voikin tulla mielenkiintoinen julkaisu jos pelin ubisoft support on yhtä suljettu julkaisussa kuin nyt on. Koska covid-19 niin ubisoftin tuki on vain Englanniksi chatissä ja tikettiä ei voi jättää. En mä mitään manaa mutta toivottavasti tää peli toimii timanttisesti heti päivästä 1 lähtien.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
214
Onko joku onnistunut vielä redeemaamaan tuota peliä tuolta Geforce Experiencestä?

Tuo näkyy tuossa vielä "käytettävissä", mutta ei oikein tunnu lähtevän (kuva):
Sieppaa.PNG


Tuo ei siis etene minnekkään ja kun ruksaa pois, niin tulee upea virheilmoitus "lunastus epätäydellinen, heh"

Sama siis jos näppäilee koodin.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
100 171
Viestejä
2 008 306
Jäsenet
41 666
Uusin jäsen
VeliV

Hinta.fi

Ylös Bottom