Warframe

Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
884
MIKÄ? Verkon kautta, ilmaiseksi, pelattava yhteistyötä ja toimintaa sisältävä tieteismaailmaan sijoittuva PvE-peli.

KENEN? Pelin kehittäjänä ja julkaisijana toimii Digital Extremes.

MILLE? Windowsille, PlayStation 4:selle & Xbox Onelle.

No, mitäs siinä sitten tehdään..?
Warframessa voit pelata soolona tai maksimissaan 4 tiimiläisen kanssa suorittaen erilaisia tehtäviä, tehtävinä voi olla esimerkiksi; tunkeutumista vihollisen tukikohtaan tai vastaavasti oman tukikohdan suojaamista. Pelin nimi, Warframe, tulee siitä, että pelaaja (tenno) pukeutuu tiettyyn pukuun, ja näitä pukuja kutsutaan warframeiksi. Jokaisella puvulla on yksilölliset ominaisuudet ja erikoiskykynsä.

Kun lähdet suorittamaan tehtävää, saat ottaa mukaan 3 erilaista asetta - kuitenkin niin, että 2 niistä on etäältä toimivia (pistooli, jousipyssy etc.) ja yksi on lähitaisteluase (miekka, vasara etc.) Aseita on yhteensä 200 kappaletta.

Poiketen yleisesti MMORPG-peleistä, Warframessa on elämä- ja kilpipisteet, joka tarkoittaa sitä, että kun pelaaja saa tarpeeksi vahinkoa, hän kuolee muttei kuitenkaan heti katoa, koska moninpelissä toinen pelaaja voi "elvyttää" toisen pelaajan jos ehtii tietyssä ajassa. Ennen tätä vihollisen pitää kuitenkin saada tuhottua pelaajan kilpi, joka siis suojaa elämäpisteitä. Kilpi latautuu takaisin, kun pelaaja ei ota damagea.

LISÄTIETOA: Warframe – Wikipedia

Löytyykös pelaajia?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
28
Miten täällä on näin vähän keskustelua Warframesta? :eek:

Loistava peli kaikin puolin (noh, grindiä on ehkä jokseenkin paljon joskus), itsellänikin aika paljon tunteja sisällä. Tarvetta klaanille ei kyllä ole.

Lähinnä Lokilla (<3) tulee paineltua menemään Orthos Primen (<3) kanssa. Pitäneekin logata tänään pitkästä aikaa...
 
Liittynyt
23.01.2018
Viestejä
353
Kyllähän tätä tulee jauhettua aina silloin tällöin. Takana yli 1700+ tuntia ja jumahtanut MR17 pitkäksi aikaa: jotenkin tuntuu että kaikki tärkeä on jo kerätty.

Lemppariframe on Saryn jolla jauhanu ~30% ajasta (primed ja normaaliversiolla yhteensä). Toi on ollu omaan käyttööni monipuolinen freimi ja vaihtelen tankki/spore/dama -buildien välillä.

Kyllähän näillä tunneilla peli alkaa toistamaan itseään ja tuleekin pidettyä aina taukoja siitä. Nythän tuolla sisällä open world plains of eidolon.

Alustana pc ja pädillä jauhan.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
361
Tätä tulee aika ahkerastikin pelattua, tällä hetkellä ollaan ihan loppusuoralla MR25 saavuttamisessa ja keräillään kavereiden kanssa arcaneja tällä hetkellä. Siirryimme kavereiden kanssa tähän peliin karvan yli vuosi sitten, kun funcom päätti haistattaa vitut meille veteraaneille, jotka olivat viettäneet 4v+ TSW:n parissa. Alustana toki PC. Olen itse aktiivisena meidän klaanimme toiminnassa, jossa on pelaajia ympäri maailman.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
18
Rupesin taas alkuvuodesta pelailemaan aktiivisemmin vähän yli vuoden tauon jälkeen. MR21 ja muutama ase kun Foundryssa valmistuu niin pääsee nostamaan 22.

Eidelon hunteja ja kuvan farmaustahan se tällä hetkellä lähinnä on. Mitä nyt töiltä ehtii pelailemaan. Ruskon Suomi Klaanin porukoissa tulee pelailtua.

Zilzu on pc:n puolella nick, jos joku kaipaa peliseuraa.
 
Liittynyt
07.02.2017
Viestejä
34
Vieläkö porukka pelaa tätä? Itse vasta aloitin pelaamisen ja tarvis saada peli kaveria pc puolelle kun muutamat tehtävät ei onnistu yksin. Public peleihin ei tule kaveria että pääsisin eteenpäin tehtävissä. Mr5 olen tällä hetkellä ja täysin noob mut pikku hiljaa sitä oppii pelaileen.
 
Liittynyt
23.01.2018
Viestejä
353
Vieläkö porukka pelaa tätä?
-snip-
Noh, peli jäi sivuun plains of eidolonin julkasun jälkeen ja tänään nyt launchasin ton pitkästä aikaa. UI muuttunut, äänimailma vähän toisen tyyppinen. Saryn (mun lempparihahmo) saanu jonkun rewampin ja nyt yritän totutella vähän erilaisempaan pelityyliin.

Joko sait ton tehtävän suoritettua? Voin joo jeesiä mut tulee mun puolelta aika pikasella aikataululla kun just tällä sekunnilla jauhan sitä :D Ja nimenomaan PC -puolella.

TennoCon:ssa (2018) esiteltiin vastikään uusi laajennus: Fortuna. Eli Plains Of Eidolonin lisäksi tuonne nyt tulossa toinen openworld kartta.


@Paxhunter , joo löysin sut tuolta watukasta ja friend request lähetetty. Kutsun rungossa lukee: "io-tekista" <-- siitä tunnistat et kutsu on multa.
 
Liittynyt
07.02.2017
Viestejä
34
Noh, peli jäi sivuun plains of eidolonin julkasun jälkeen ja tänään nyt launchasin ton pitkästä aikaa. UI muuttunut, äänimailma vähän toisen tyyppinen. Saryn (mun lempparihahmo) saanu jonkun rewampin ja nyt yritän totutella vähän erilaisempaan pelityyliin.

Joko sait ton tehtävän suoritettua? Voin joo jeesiä mut tulee mun puolelta aika pikasella aikataululla kun just tällä sekunnilla jauhan sitä :D Ja nimenomaan PC -puolella.

TennoCon:ssa (2018) esiteltiin vastikään uusi laajennus: Fortuna. Eli Plains Of Eidolonin lisäksi tuonne nyt tulossa toinen openworld kartta.


@Paxhunter , joo löysin sut tuolta watukasta ja friend request lähetetty. Kutsun rungossa lukee: "io-tekista" <-- siitä tunnistat et kutsu on multa.
Lisäilin sut kaveriksi tuonne.

Sain tehtävän tehtyä kun se muuttui alert tehtäväksi niin tuli kaveireita pelaan :D

Just sain tuon frost hahmon max levelille ja sitä koittanut modailla kuntoon mut vielä tarvis saada parempia modeja.
Youtubea on tullut katteltua ja noita warframe forumeita koluttua et tajuais etes vähän noista modeista ja aseista mitä kannattaa kannella.

Mukava peli tämä on ja erillaista pelailua mitä normisti tulee pelailtua.

Eiköhän met joku päivä käydä jotain tehtäviäö tekemässä kun olit jo MR17 niin helpottaa mun pelejä :D
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5
Rento ja kiva peli, kannattaa kokeilla. Itse pelaillu on/off 2013 lähtien ja nyt taas kesällä innostuin uudestaan. Tällä hetkellä olen mr 20.

Olikos porukalla klaaneja pystyssä?
Karwa nickillä löytää.
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
1 601
Pistin pelin testaukseen toissapäivänä, ja juuri sattui että tänään tuli tuo yllä mainittu iso "Fortuna" päivitys. Eli peliin tuli toinen uusi open-world tyylinen alue.
Aika päräyttävä aloitus päivityksellä täytyy sanoa, ja tunnelmakin ihan omaa luokkaansa uudella alueella/kaupungissa.

"Welcome to Venus... it'll kill ya."
Ja niin se todellakin teki... monta kertaa
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
1 601
Nyt on noin viikko peliä paahdettu.

Peli on maistunut huomattavasti paremmin kuin Destiny 2 (peruspeli ilman lisäreitä), ja time-gate systeemi on paukkunut niin että rytisee.
Alkuun kyllä grafiikat näyttivät aivan täydeltä sonnalta Destinyyn verrattuna, mutta sitten huomasin että ultralla tulee päälle pakkosyöttönä aivan turhia grafiikat pilaavia asetuksia (color correction, bloom, glare, jne.).

Hahmoluokkiahan tässä on enemmän kuin jaksaisi edes farmia, ja aseitakin mielin määrin. Tehtävät nopeatempoisia ja vaihteluakin löytyy aika paljon kun kaikki kentät muodostuvat tile-set systeemin kautta. Eikä tehtävät ole aina sitä samaa "tapa ne kaikki prkl"-tyyppiä vaan löytyy myös hiippailua ja puzzlea.

Nyt on Gara-craftaus 9h päästä valmis, Valkyrin sain valmiiksi eilen. Garuda (ja oma hoverboard) on seuraavana tähtäimessä mutta se vie vielä aikaa (contribution farmi edessä).

Loppuun Fortunan intro joka jää soimaan päähän:

EDIT: On kyllä harvinaisen helppoa tuo kaupankäynti pelin sisällä kun sitä nyt ensi kertaa testasin. warframe.market sivustolta hakee että onko halukkaita ostajia dropille, copy/paste sivun pikanapista itse pelin chattiin ja parhaimmillaan parin minuutin sisällä on platinum ja tavara vaihtanut jo omistajaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
361
Pelaako tätä peliä oikeasti joku? Olen viime aikoina joutunut pelailemaan ihan liikaa yksinään, eikä tämä peli maistu oikein miltään kun kaiken sooloilee. Public pelit myös ihan sontaa, olen tottunut pelaamaan pelit "tuttujen" kanssa voicea käyttäen aina, eikä pubeissa tätä ole.

Voisin pelailla jotain semijärkevää, eli vaikkapa kuvafloodeja/survivalia, sortiesit, ehkä arbitrationeja ja esoa sekä fortunan vaikeimpia questeja. Ehkä voisi myös randomilla pelata eidoloneja jos siltä tuntuu, pelissä käytän nimimerkkiä runx0.
 
Liittynyt
23.01.2018
Viestejä
353
Kyllä mä ihan satunnaisesti pelaan. Nyt tuli juuri Buried Depts community eventti jonka lopussa pääsee tappamaan Exploiter Orb -bossin Fortuna kartalla. Mitä itse ymmärsin, niin freeplay kartan vasemmassa ylälaidassa "Temple of Profit" aluella on Thermia Fracture (halkeama maassa jossa laavaa/tulta) jota pitää jäähdyttää, jotta tuo Exlpoiter Orb bossin suojat laskisi. DE:n mukaan tuossa menee viikko koko yhteisöltä että bossin kanssa pääsee tappelemaan.

Toi bossi pudottaa uuden Warframen (Hildryn) osia. Itse Hildrynin blueprintti löytyy Fortunasta. Tarkemmin sanottuna kun lähestyt ovea joka johtaa sinne avoimeen pelimaailmaan, käännytkin vasemmalle ja kuljet sinne perällä olevalle ovelle. Ovi vain auki ja vaihdat operaattori -tilaan ja pääset juttelemaan "little duck" nimisen häiskän kanssa standingeistä ym. Sitten vain farmimaan standingit täpölle ja ostat niillä Hildrynin Blueprintin. Kuulemma vähän "pain in the *ss" vaihe tuossa.

Näin siis mitä itse ymmärsin ^ Luultavasti Warframen wikia:han tulee tarkempaa tietoa kuinka tuon Hildrynin saa hankittua.

Muita juttuja: tuo melee on mennyt nyt uusiksi. En oikein ymmärtänyt miten, mutta meleetappeluista pitäisi tulla sulavampi. Latailen juuri tuota uutta päivitystä niin kohtahan sen näkee...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.01.2018
Viestejä
353
Noh, kyllä tää eventti tästä hiljakseen etenee. 50 täynnä tältä illalta. Pitäs saada 100p että sais opticor vandalin. Siinä aavistuksen nopeempi recharge verraten normiin. 13 päivää jäljellä tahkoa toi, eli hyvällä mallilla ollaan: puolet takana :D

Warframe.x64 2019-03-09 02-51-46-972.png

Pääeventtiin, eli tohon "Buried Depts" en ole koskenutkaan. Mitään hajua mitä toi hash skanni juttu on.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
59
Vieläkö tätä joku pelailee? Ite pitänyt pitlään taukoa, ja veikkaan, että ei jaksa enää innostua. Olisi vaan melkoisesti eri acrane settejä valmiina, jo voisin johonkin hintaan niistä luopua :think: alustana siis ps4
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
1 601
Tullut paukutettua taas peliä kun Railjack sun muuta kivaa lisätty hiljattain peliin.
Railjack on kyllä tajuttoman buginen tällä hetkellä, mutta kun se toimii niin kylläpä maistuu.

 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
89 240
Viestejä
1 824 019
Jäsenet
38 931
Uusin jäsen
Teemu73

Hinta.fi

Ylös Bottom