Vuodot vihjaavat AMD:n valmistelevan Polaris 30 -GPU:ta ja RX 590 -näytönohjaimia

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 452

AMD:n Polaris-arkkitehtuuri julkaistiin alun perin kesällä 2016. Arkkitehtuurista on julkaistu paitsi alkuperäinen RX 400 -sarja, myös lähinnä kosmeettiselta päivitykseltä yhdestä lisäpiiristä huolimatta vaikuttanut RX 500 -sarja. Viime päivinä on netissä alkanut pyöriä huhuja uudesta Polaris-piiristä.

AMD:n huhutaan valmistelevan parhaillaan Polaris 30 -nimellä tunnettua uutta versiota tutusta arkkitehtuurista. Huhujen mukaan piirissä ei olisi varsinaisesti uutta verrattuna Polaris 10 / 20 -piiriin, mutta sen valmistusprosessi olisi päivittynyt 12 nanometriin.

Huhut saivat äskettäin tukea taakseen tutulta Twitter-vuotajalta Tum_Apisakilta. Tum_Apisakin julkaisemassa kuvankaappauksessa näkyy 3DMark-tulos tunnistamattomalla näytönohjaimella, jonka ajurit listaavat nimeksi ”Radeon RX 590 Series”. Näytönohjain toimii 3DMarkin mukaan 1545 MHz:n kellotaajuudella, mikä on selvästi korkeampi kuin esimerkiksi Radeon RX 580:n 1257 MHz. Muistit toimivat 3DMark-kuvankaappauksen mukaan 2000 MHz:n nopeudella. Huomattavaa kuvankaappauksessa on myös se, että vanhemmalla ajuriversiolla näytönohjain tunnistuu Radeon RX 580 Series -nimellä.

VideoCardz on löytänyt lisäksi Baidusta kuvan, jonka väitetään olevan näytönohjainvalmistaja HIS Digitalin valmistusaikataulua kuvaavista dokumenteista. Kuvassa esiintyy paitsi joukko HIS:n tuotekoodeja, myös kaksi ”RX-590”-solua. Sivusto kertoo kysyneensä valmistajalta kommenttia asian suhteen, muttei ole toistaiseksi saanut mitään vastauksia.

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
324
Toivottavasti tulee pian niin saisi kilpailua edes tuonne keskihintaluokkaan.
 
Liittynyt
23.02.2017
Viestejä
384
RX 580 kortin ollessa noin GTX 1060 tasoinen, tämä lienee vastine 1070 kortille. Tehonkulutus varmastikkin isompi, mutta hinta ratkaissee enemmän.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 820
RX 580 kortin ollessa noin GTX 1060 tasoinen, tämä lienee vastine 1070 kortille. Tehonkulutus varmastikkin isompi, mutta hinta ratkaissee enemmän.
Tämähän olisi hieno uutinen jos 1070 vastaava ja pienellä hintalapulla
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 119
Ei sitten pätkääkään kiinnosta. Laittaisivat nyt vaan kunnolla kapuloita rattaisiin tuohon nvidian etumatkaan.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 452
Ei sitten pätkääkään kiinnosta. Laittaisivat nyt vaan kunnolla kapuloita rattaisiin tuohon nvidian etumatkaan.
No eikös tämä ole just eikä melkein sitä? Julkaistaan ison volyymin hintaluokkaan, johon kilpailija ei ole julkaissut uusia malleja, uusi tuote joka on suorituskykyisempi mutta saman hintainen (tai jopa edullisempi? riippuu mitä kirjastoja käytetään) valmistaa kuin tällä hetkellä markkinoilla olevat
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 942
Eikö GTX1070 ole jo lakkautettu tuote? Tai jos ei ole, niin ainakin on hyvin lähellä end of lifeä?
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
891
Eiköhän se isoin myynti tehdä juuri noilla keskitason näytönohjaimilla, hienoa että sinne tulee lisää kilpailua. Tosin onhan esim rx 570/580 edelleen hyviä näyttiksiä 1080p pelailuun.
 
Liittynyt
01.12.2017
Viestejä
1 564
Eiköhän se isoin myynti tehdä juuri noilla keskitason näytönohjaimilla, hienoa että sinne tulee lisää kilpailua. Tosin onhan esim rx 570/580 edelleen hyviä näyttiksiä 1080p pelailuun.
gtx 1060 on steam käyttäjien yleisin näytönohjain (13%)

2.sijalla 1050ti (9%)

esimerkiksi gtx 1080 korttia löytyy alle 3% steamin käyttäjiltä
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 073
Tämähän olisi hieno uutinen jos 1070 vastaava ja pienellä hintalapulla
Vähän täytyy scoren nousta että haastetaan 1070 ehkä joku FE malli mutta ainakin nämä customit vetää 6100+ graphics scoren ihan vakiona timespy:ssa.

Peleissä varsinkin DX12 ero voi olla aika mitätön kyllä.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767

Sepä se. Uusi kortti pieninkin viilauksin tuohon hintaluokkaan on iso juttu!!
Toivottavasti hinta on kohdillaan!
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Tämähän olisi hieno uutinen jos 1070 vastaava ja pienellä hintalapulla
Vähän täytyy scoren nousta että haastetaan 1070 ehkä joku FE malli mutta ainakin nämä customit vetää 6100+ graphics scoren ihan vakiona timespy:ssa.

Peleissä varsinkin DX12 ero voi olla aika mitätön kyllä.
Jou, custom 1070 on kova lappu edelleenkin! Hinta vain on pyörinyt korkealla. Sellainen on omassa masiinassa ja aika hyvin pyörittää 1440p resoilla vieläkin.
Joku Star Citicen pre Alpha kyykyttää tosin jo aika pahasti, mutta jos amd saisi Polariksen edes lähelle sitä olisi tosi kova juttu! Luulen että 1060 on lähempänä totuutta, mutta riippuu tekevätkö muita päivityksiä kuin tuon valmistusnoden muutoksen.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 528
Eiköhän tämä ole vaan jotain joulumarkkinoille, kun Navitkin tulee vasta ensi keväänä tai kesällä. Voipi olla, että on ihan hyvä kortti niille, jotka vielä pelaa 1080p ja haluavat päivittää jostain vanhasta rutkusta AMD:hen, tällähän varmaan yritetään lähinnä syödä juurikin 1060 markkinoita.

Saattaa tulla AMD:lle kiireinen vuosi ensi vuonna, kun tulee 7nm kamaa joka rintamalle. Eivät taida kyllä näitä Polariksia jaksaa sinne päivittää, kun eikös Navista ole tulossa se uusi Polariksen hintaluokan tuote, saa nähdä tuleeko mitään tuonne Vegan yläpuolelle, tosin 7nm Navi voi ihan hyvin olla Vegojen tehoissa.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 452
Eivät taida kyllä näitä Polariksia jaksaa sinne päivittää, kun eikös Navista ole tulossa se uusi Polariksen hintaluokan tuote, saa nähdä tuleeko mitään tuonne Vegan yläpuolelle, tosin 7nm Navi voi ihan hyvin olla Vegojen tehoissa.
Tuo on puhdasta spekulaatiota tällä hetkellä, jonkun mielestä koska AMD on nyt yhden kerran julkaissut "hitaita piirejä" ja yhden kerran "nopeita piirejä" erillään toisistaan että niiden pitäisi jatkaa samalla tiellä samassa järjestyksessä.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 528
Tuo on puhdasta spekulaatiota tällä hetkellä, jonkun mielestä koska AMD on nyt yhden kerran julkaissut "hitaita piirejä" ja yhden kerran "nopeita piirejä" erillään toisistaan että niiden pitäisi jatkaa samalla tiellä samassa järjestyksessä.
On spekulaatiota, mutta tosiaan voi olla, että nyt mennään taas yhdellä piirityypillä koko kattaus läpi, joka on myös spekulaatiota, jotenkin toivoisi, että tuo tosiaan on Polariksen hintaluokassa ja Vega teholuokassa samassa tuotteessa, mutta kun Nvidia on vetänyt aika kovat pohjat noiden 2000-sarjan hinnoilla, niin jos tulee jotain 1080 sarjan tehoista, se tulee varmaan myös maksamaan sen 500-700€, elleivät sitten tosiaan halua lyödä Nvidiaa oikein kunnolla. Itse en ymmärrä mikseivät tee tuota 590 korttia GDDR6-muistilla kun tuo piiri siitä voisi vielä hyötyäkin.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 452
Itse en ymmärrä mikseivät tee tuota 590 korttia GDDR6-muistilla kun tuo piiri siitä voisi vielä hyötyäkin.
Koska se vaatisi koko piirin suunnittelun uudelleen vrt verrattain yksinkertainen ja helppo päivitys niiden käyttämästä 14nm prosessista pohjaavaan 12nm:ään?
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 528
Koska se vaatisi koko piirin suunnittelun uudelleen vrt verrattain yksinkertainen ja helppo päivitys niiden käyttämästä 14nm prosessista pohjaavaan 12nm:ään?
Niinpä totta tuokin, joutuisi ihan tekemään designia muistiohjaimen osalta uusiksi. Taitaa olla aika paljon isompi urakka kuin skaalata piiri pienemmäksi ja pistää valotukseen, toki kai tuossa jotain joutuu prosessin muutoksessakin tekemään.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 452
Niinpä totta tuokin, joutuisi ihan tekemään designia muistiohjaimen osalta uusiksi. Taitaa olla aika paljon isompi urakka kuin skaalata piiri pienemmäksi ja pistää valotukseen, toki kai tuossa jotain joutuu prosessin muutoksessakin tekemään.
Ei vain muistiohjaimen osalta, vaan koko piirin layout pitäisi uusia. Vaikka nuo on "legopalikoita" niin ei ne ihan niin legoja ole että voisi tuosta vaan vaihtaa muistiohjaimen toiseen ilman että se vaikuttaisi muuhun piiriin (vaikkei välitettäisi siitä että muistiohjaimethan ovat levällään ympäri piiriä fyysisine väylineen)
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
952
Eli tämä olisi jo toinen Polaris-rebrand amd:ltä, luultavasti tulee myös olemaan kalliimpi kuin nykyiset 580:set. Olisi voinut kuvitella, että tässä ajassa Amd olisi saanut jotain oikeasti uutta ulos.
 
IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
RX 580 kortin ollessa noin GTX 1060 tasoinen, tämä lienee vastine 1070 kortille. Tehonkulutus varmastikkin isompi, mutta hinta ratkaissee enemmän.
Tämähän olisi hieno uutinen jos 1070 vastaava ja pienellä hintalapulla
Jo RX580 on joissain peleissä ollut GTX 1070 tasolla joten paljon ei tarvisi lisätehoa siihen että RX 590 pystyisi olemaan tasaväkinen GTX 1070 korttien kanssa ostopäätöstä tehdessä.
 
IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Eikö GTX1070 ole jo lakkautettu tuote? Tai jos ei ole, niin ainakin on hyvin lähellä end of lifeä?
RX590 vs GTX 1060 ... RX590 voitaa tuon matsin ehdottomasti.

Mitä tulee GTX 1070 kortiin niin Nvidia ei ole julkaissut mitään joka korvaisi sen teholuokan vaan Nvidian seuraava tehokaampi on RTX 2070 joka on aivan eri hintaluokassa kuin RX590 tulee olemaan eli RX 590 pystyy hallitsemaan GTX1060 - RTX2070 välillä olevaa hinta/teho luokkaa melkoisen suvereenisti (tai ainakin siihensaakka kunnes Nvidia julkaisee 2060 kortin).
 
IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Eiköhän se isoin myynti tehdä juuri noilla keskitason näytönohjaimilla, hienoa että sinne tulee lisää kilpailua. Tosin onhan esim rx 570/580 edelleen hyviä näyttiksiä 1080p pelailuun.
gtx 1060 on steam käyttäjien yleisin näytönohjain (13%)

2.sijalla 1050ti (9%)

esimerkiksi gtx 1080 korttia löytyy alle 3% steamin käyttäjiltä
Steam tilastossa ei näy monenkortin mainausrigit kun niillä ei pelata ts RX580 kortien yleisyyden kannalta Steam tilasto antaa vääristyneen kuvan.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
854
Veikkaan että heti kun nämä julkaistaan tulee Nvidialta nopeampi 2060 ulos, kyllä tämä aika huonolta AMD:n kannalta näyttää jos tosiaan paremmat kellot ainoa parannus.
 
Focus0

System Specialist
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
2 053
Mielenkiinnolla odottaen tulisiko jotain niin jännittävää että voisin vaihtaa 1070:n. :nb:
500€ suostun maksamaan GPU:sta mutta en yhtään enempää. Nykyistäkin näyttistä sai vahtaa jonkin tovin että sen sai aikoinaan alle 500€:n. :darra:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
234
Veikkaan että heti kun nämä julkaistaan tulee Nvidialta nopeampi 2060 ulos, kyllä tämä aika huonolta AMD:n kannalta näyttää jos tosiaan paremmat kellot ainoa parannus.
Tämä on täysin kuvitelmaasi, odotetaan testejä, joka kertoo sitten asian todellisen laidan.

AMD:llä olisi nyt mahdollisuus ottaa koko hintasegmentti haltuunsa, jos Nvidian korttien hinnat karkaavat. Tähän kun saisi tarjolle koko maailmaan näyttis + Freesync-näyttö -comboja, peleillä höystettynä. Joulua ajatellen agressiivinen näyttö/näyttis/prossu/muistit -tarjous olisi paikallaan.
 
Focus0

System Specialist
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
2 053
Tämä on täysin kuvitelmaasi, odotetaan testejä, joka kertoo sitten asian todellisen laidan.

AMD:llä olisi nyt mahdollisuus ottaa koko hintasegmentti haltuunsa, jos Nvidian korttien hinnat karkaavat. Tähän kun saisi tarjolle koko maailmaan näyttis + Freesync-näyttö -comboja, peleillä höystettynä. Joulua ajatellen agressiivinen näyttö/näyttis/prossu/muistit -tarjous olisi paikallaan.
Tässä olisi kyllä tilaisuus käsillä lyödä jauhot suuhun vastaleirille. :hungry:
 
varakreivi de Valmont

cunning linguist
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 301
Tämä on täysin kuvitelmaasi, odotetaan testejä, joka kertoo sitten asian todellisen laidan.

AMD:llä olisi nyt mahdollisuus ottaa koko hintasegmentti haltuunsa, jos Nvidian korttien hinnat karkaavat. Tähän kun saisi tarjolle koko maailmaan näyttis + Freesync-näyttö -comboja, peleillä höystettynä. Joulua ajatellen agressiivinen näyttö/näyttis/prossu/muistit -tarjous olisi paikallaan.
AMD:n ollut vaikea kaapata markkinoita silloinkin, kun sillä on ollut objektiivisesti parempi tuote. Kuluttajat eivät ole sillä tavalla rationaalisia ja asiansa osaavia, että marginaalisesti parempi hinta-laatusuhde näkyisi valtavana siirtymänä markkinaosuuksissa. Ja nyt ei ole edes niin hyvä tilanne. Polariksen kolmannen tulemisen - vaikka sitten pienillä kellotaajuuspäivityksillä - ainoa merkitys on, että pakettimikrojen myyntiteksteihin saadaan isompia numeroita. Suurempi vaikutus olisi hinnan alennuksilla kaupassa. RX580 on ainakin Suomessa edelleen koomisenkin kallis ollakseen juuri ja juuri FHD-pelaamiseen riittävä kortti kaksi vuotta vanhalla arkkitehtuurilla. Ja nyt tästä vuoden 2016 tylsimmästä julkaisusta oltaisiin mehustelemassa irti kolmas vuosi.

Tähän voisi vielä ehkä lisätä, että samassa hintaluokassa on ollut jopa tehokkaampi kortti jo pari vuotta tätäkin aiemmin. AMD siis on myynyt olennaisesti samaa suorituskykyä jo pian viisi vuotta samaan tai nykyään jopa korkeampaan hintaan.

Nvidian hintojen karkaaminenhan nimenomaan viestii siitä, kuinka täydellinen dominanssi sillä on markkinoilla. Jopa vanhat tuotteet ovat niin ylivoimaisia, että niiden hinnat laskemisen sijaan nousevat, kun uusi arkkitehtuuri osoittautuu sikamaisen kalliiksi (Nvidian tuotteet kilpailevat vain toistensa kanssa).
 
Liittynyt
26.09.2017
Viestejä
12
Noniin kerronpa tässä faktaa omasta rx 580 nitro + 4gb mallista eli kyseessä on muistaakseni kovimmille kelloille tehdasylikellotettu malli... Ostin tämän näytönohjaimen 2017 marraskuussa 280 euron hintaan saksasta, koska tämä oli halvempi kuin 1060 ja uudempi ja renderöinti ja pelaamis tehoiltaankin useimmissa peleissä kovempi ja freesyncin takia, mutta tämä kortti on täysi helvetti, koska jos pelaa raskaampia pelejä ihan sama mitä, itse olen fortnite ja Black OPS 4 pelaaja niin kortti huutaa kuin helvetti ja jos pistää chilliä tai antaa mennä lämmöt ylös 84... 85 menee tilttiin ja tämä ei ole ainut huono asia vaan jos pelaat fortnitea joka on ihan helvetin suosittu niin ajurituki on tälle pelille viimeiset 2.5kk ollut mahtava sillä FPS on paska verrattuna 1060 ryzen 1600 kanssa ja peli kaatuu tai pistää näyttöajurit aina sekaisin vaikka päivitän aina uusiin ajureihin, niin kehittäjät ei pysy mukana, tämän vuoksi ostin 1080 käytettynä koska se on energiatehokas, ajurit toimii yleensä kaikissa peleissä joita pelaan ja grafiikat qhd tapissa tällä hetkellä kaikissa peleissä.
 
Liittynyt
26.09.2017
Viestejä
12
Tolla chillillä tarkoitin että FPS menee alas ja siten saadaan tavallaan tiputettua lämpöjä, en nyt muista miten tuo toimi mutta muistaakseni jotain alikellotukseen väliaikaisesti jos vaikka lockaa 60 FPS niin syö vähemmän sähköä... Mutta fortnitea pelaan Epic paitsi varjot niin ei mahdollista.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 452
Noniin kerronpa tässä faktaa omasta rx 580 nitro + 4gb mallista eli kyseessä on muistaakseni kovimmille kelloille tehdasylikellotettu malli... Ostin tämän näytönohjaimen 2017 marraskuussa 280 euron hintaan saksasta, koska tämä oli halvempi kuin 1060 ja uudempi ja renderöinti ja pelaamis tehoiltaankin useimmissa peleissä kovempi ja freesyncin takia, mutta tämä kortti on täysi helvetti, koska jos pelaa raskaampia pelejä ihan sama mitä, itse olen fortnite ja Black OPS 4 pelaaja niin kortti huutaa kuin helvetti ja jos pistää chilliä tai antaa mennä lämmöt ylös 84... 85 menee tilttiin ja tämä ei ole ainut huono asia vaan jos pelaat fortnitea joka on ihan helvetin suosittu niin ajurituki on tälle pelille viimeiset 2.5kk ollut mahtava sillä FPS on paska verrattuna 1060 ryzen 1600 kanssa ja peli kaatuu tai pistää näyttöajurit aina sekaisin vaikka päivitän aina uusiin ajureihin, niin kehittäjät ei pysy mukana, tämän vuoksi ostin 1080 käytettynä koska se on energiatehokas, ajurit toimii yleensä kaikissa peleissä joita pelaan ja grafiikat qhd tapissa tällä hetkellä kaikissa peleissä.
Se nyt ei liene RX 580n tai AMDn vika jos AIB virittää kortin äärimmilleen ja lyö sille paska(hko)n jäähyn.

Jotkut pelit sopivat parenmin/huonommin eri arkkitehtuureille ihan ajureista riippumatta.

Suosittelen myös viesteihin kappalejakoa tai edes lyhyempiä lauseita.

Edit: Radeon Chill toimii siten, että näytönohjain pyrkii pitämään niin matalat kellot kuin mahdollista ilman että FPS laskee valitun targetin alapuolelle.
Nuo automaagiset kellottelusysteemit on helposti epävakautta, muistaakseni niistä on myös olemassa virallisesti tuettujen pelien lista, kuuluuko Fortnite niihin?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
854
Tämä on täysin kuvitelmaasi, odotetaan testejä, joka kertoo sitten asian todellisen laidan.

AMD:llä olisi nyt mahdollisuus ottaa koko hintasegmentti haltuunsa, jos Nvidian korttien hinnat karkaavat. Tähän kun saisi tarjolle koko maailmaan näyttis + Freesync-näyttö -comboja, peleillä höystettynä. Joulua ajatellen agressiivinen näyttö/näyttis/prossu/muistit -tarjous olisi paikallaan.
Ottaen huomioon että AMD ei ole ikinä saanut mitään markkinasegmenttiä "haltuunsa" mitenkään ylivoimaisesti edes silloin kun heillä on ollut selkeästi parempi tuote, niin kyllä tämä "mahdollisuus" saada segmentti haltuunsa pelkällä die shrinkillä on ihan omaa kuvitelmaasi.
 
Liittynyt
26.09.2017
Viestejä
12
Joo jatkossa oli vaan kiire kirjoittaa kun piti lähteä syömään puuroa, ei niin ole jäähdytyksen osalta, mutta liquid cooled 500 euron hintalapuilla olevat versiot tästedes tähtäimessä.
 
Focus0

System Specialist
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
2 053
Ottaen huomioon että AMD ei ole ikinä saanut mitään markkinasegmenttiä "haltuunsa" mitenkään ylivoimaisesti edes silloin kun heillä on ollut selkeästi parempi tuote, niin kyllä tämä "mahdollisuus" saada segmentti haltuunsa pelkällä die shrinkillä on ihan omaa kuvitelmaasi.
Täytyisikö pitää historiantunti? :vihellys:
 
Focus0

System Specialist
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
2 053
Niin onhan tuosta jo pian 7vuotta kun amdltä tullut viimeksi oikeasti kovat laput ulos (79x0).....:kahvi:
Jep... mutta tartuinkin lauseeseen missä mainittiin "ikinä".

No kerro nyt toki jos sinulla jotain dataa asiasta on?
Esimerkkinä vaikka R300(Radeon 9700 Pro ja 9800 Pro) piirit hallitsi yksin grafiikkamarkkinoita koska Nvidia ei pystynyt vastaamaan mitenkään niiden tehoihin ja tekniikkaan.

HD79xx kortit olivat myös tasaväkisiä nopeudessa saman aikakauden Nvidian korttien kanssa.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
854
Jep... mutta tartuinkin lauseeseen missä mainittiin "ikinä".

Esimerkkinä vaikka R300(Radeon 9700 Pro ja 9800 Pro) piirit hallitsi yksin grafiikkamarkkinoita koska Nvidia ei pystynyt vastaamaan mitenkään niiden tehoihin ja tekniikkaan.

HD79xx kortit olivat myös tasaväkisiä nopeudessa saman aikakauden Nvidian korttien kanssa.
Toki, mutta kummassakaan tapauksessa AMD ei hallinnut markkinasegmenttiä mitenkään ylivoimaisesti vaan Nvidian kilpailevia tuotteita ostettiin silti huomattavia määriä, vaikka huonompia olivatkin. Ja 9700 aikana firma oli ATI, ei AMD :p
 
Focus0

System Specialist
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
2 053
Toki, mutta kummassakaan tapauksessa AMD ei hallinnut markkinasegmenttiä mitenkään ylivoimaisesti vaan Nvidian kilpailevia tuotteita ostettiin silti huomattavia määriä, vaikka huonompia olivatkin. Ja 9700 aikana firma oli ATI, ei AMD :p
Ei ylivoimaisesti mutta johti kuitenkin.
Pilkkua halkomaanko tässä alettiinkin?
AMD omistaa nuo ATi brändit nykyään niin aika turha "kääntö".
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
854
Ei ylivoimaisesti mutta johti kuitenkin.
Pilkkua halkomaanko tässä alettiinkin?
AMD omistaa nuo ATi brändit nykyään niin aika turha "kääntö".
Sullahan sitä dataa piti olla että AMD johti, kun halusit siitä jotain oppituntia pitää, joten näytä nyt ihmeessä jotain dataa siitä että he johtivat noilla tuotteilla edes jotain segmenttejä? Jos puhutaan koko markkinasegmentin haltuunotosta niinkuin tässä keskustelussa oli puhe niin kyllä mielestäni on ihan perusteltua olettaa vähän isompaa eroa kuin pari prosenttia.
 
Focus0

System Specialist
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
2 053
Sullahan sitä dataa piti olla että AMD johti, kun halusit siitä jotain oppituntia pitää, joten näytä nyt ihmeessä jotain dataa siitä että he johtivat noilla tuotteilla edes jotain segmenttejä? Jos puhutaan koko markkinasegmentin haltuunotosta niinkuin tässä keskustelussa oli puhe niin kyllä mielestäni on ihan perusteltua olettaa vähän isompaa eroa kuin pari prosenttia.
Se riittää että AMD/ATi johti "ikinä" markkinasegmenttiä. Siihen takerruin ja siihen on dataa netti pullollaan.
Google auki. Historiantunti päättynyt.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
854
Se riittää että AMD/ATi johti "ikinä" markkinasegmenttiä. Siihen takerruin ja siihen on dataa netti pullollaan.
Google auki. Historiantunti päättynyt.
Eli sulla ei edes ole mitään dataa asiasta, tämä selvä. Ja tosiaan en edes missään viestissä väittänyt ettei AMD ole johtanut mitään markkinasegmenttiä "ikinä" joten en oikein näe pointtiasi.
 
mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 708
Eiköhän tämä polaris refresh ole vain joulumyynnin boostausta ennen ensi vuoden(?) uusia 7nm piirejä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
234
Eli sulla ei edes ole mitään dataa asiasta, tämä selvä. Ja tosiaan en edes missään viestissä väittänyt ettei AMD ole johtanut mitään markkinasegmenttiä "ikinä" joten en oikein näe pointtiasi.
Itse puhuin hintasegmentistä, jonka käänsit itse markkinasegmentiksi.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 521
Viestejä
4 165 243
Jäsenet
70 419
Uusin jäsen
KukkoPärssinen

Hinta.fi

Ylös Bottom