Video: Kokeilussa Oculus Rift S ja Half-Life: Alyx

Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
525
Itse kuulun siihen sarjaan, jolla pää ei todennäköisesti kestäisi yhtään tuollaisia nopeita pään liikkeitä vaativia pelejä, kuva on todella levoton litania toisistaan irrallisilta vaikuttavia ruutuja. Jo loisteputkien 100 hz välkyntä käy päähän kun nopeat liikkeet eivät enää muodosta samanlaista jatkumoa silmiin. Samoja ongelmia ei puolestaan ole tavallisia videomateriaaleja katsoessa tai peleissä oikein tehdyn motion blurrin kanssa kun liikesumennos pitää yllä illuusiota liikkeen jatkumosta, mutta VR:llä motion blur ei taida toimia juuri mitenkään, tai ainakaan parantaa tilannetta. Ainakin simulaattoreita varten himottaisi kuitenkin joskus ostaa lasit, liikkeet ovat vähäisempiä ja kahden ruudun välinen ero pysyy riittävän pienenä, että ne näkyvät yhtenä jatkumona eikä niinkään kahtena irrallisena kuvana. Paikallaan istuessa ei motoriikkakaan aiheuta pahoinvointia ja pysyy niskat kunnossa.

Kait tuostakin voisi "parantua" samalla tapaa kuin lapsena suht. ongelmaksi kehittyneestä matkapahoinvoinnistakin, mutta vielä ei ihan riitä motivaatio (eikä oikein budjettikaan) moiseen. Kyllähän tuo ihan mukavalta touhulta vaikuttaa.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961

Sulle saattaisi valven index toimia. Siinä on 144Hz mahdollisuus näytössä. Tarvii vaan ihan suhteettoman nopean myllyn pelejä pyörittämään. VR:ssa noi lasit näyttää kuvaa, sit mustaa, näyttää kuvaa, mustaa. Toi musta ruutu sen takia, että muuten pään liikuttaminen aiheuttaa ikäviä artifaktoja kuviin.

Mulle semmonen jatkuva liikkuminen samalla kun ruumis on paikallaan aiheuttaa heikkoa oloa. Heikoin mahdollinen tapaus on joku vuoristoratavideo. Alyx:ssa kun käyttää roomscalea ja teleporttia niin ei tule yhtään huono olo pidemmissäkään sessioissa.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
854
Tuohon pahoinvointiin voi myös totuttautua vähitellen, jos löytyy edes joku helppo vr kokemus jota voi sietää, niin monet siinä vähitelleen tottuu ja pystyy siirtymään "kovempiin" peleihin joissa pahoinvointia kokee herkemmin. Tuosta on myös erinäisiä ideoita miten sitä voisi auttaa, mm. samsungilla oli joku konsepti sisäkorvan stimuloinnista sähköllä, mutta ei ole näkynyt markkinoilla syystä tai toisesta. Jotkut vannovat että erinäiset meripahoinvoinnin hoitoon tarkoitetut keinot toimivat, mutta saattaa toki olla placeboa. Toki varmasti 100% ihmisistä ei saada VR sietämään ennen kuin saadaan johdot kytettyä suoraan aivoihin ja syötettyä tarvittava data kaikille aisteille.
 
Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
525
Sulle saattaisi valven index toimia. Siinä on 144Hz mahdollisuus näytössä. Tarvii vaan ihan suhteettoman nopean myllyn pelejä pyörittämään. VR:ssa noi lasit näyttää kuvaa, sit mustaa, näyttää kuvaa, mustaa. Toi musta ruutu sen takia, että muuten pään liikuttaminen aiheuttaa ikäviä artifaktoja kuviin.

Mulle semmonen jatkuva liikkuminen samalla kun ruumis on paikallaan aiheuttaa heikkoa oloa. Heikoin mahdollinen tapaus on joku vuoristoratavideo. Alyx:ssa kun käyttää roomscalea ja teleporttia niin ei tule yhtään huono olo pidemmissäkään sessioissa.
Suurin este tuollaisten kunnon lasien hankkimiselle on tosiaan hinta, varsinkin jos samalla joutuu päivittämään konetta. En ole liiemmin VR puolta seurannut ja tuo teleporttailu tuli ihan uutena asiana, ensimmäinen reaktio oli syvä hämmennys siitä onko oikeasti kyseessä joku ihmeen parin markan point & click peli, mutta ymmärrettyäni selityksen siihen se vaikuttaa ehdottomasti miellyttävimmältä liikkumistavalta. Simuissa puolestaan kuvittelisi aika paljon auttavan se, että iso osa näkymästä on kojelautaa sun muuta staattista kuvaa.
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
1 024
Vähän rupes mietityttään. Menin jo tilaamaan rift s:n, mutta ilmeisesti saatavuus on niin heikko, että pitäiskö se kuitenki perua ja säästää indexiin. Tai onko se ero sitten niin suuri 80Hz ja 144Hz välillä? *
Koneessahan mulla kyllä piisaisi tehoja tolle indexillekin. Toisaalta ainakin tuo Sampsan reaktio tossa videossa oli sellainen, että eipä tuo rift s ainakaan pettymystä tuottanut. Että ehkä se olisi ihan riittävä ensimmäisiksi vr laseiksi ja sitten indexiin verrattuna säästyneillä rahoilla voisi vaikka ostella niitä pelejäkin.
Ai niin ja rift s olis helpompi käyttää sinänsä kun ei tarvis viritellä majakoita. Ja niin... hintaerohan on joka tapauksessa se että index maksaa tuplasti.
Voi tätä päätöksen teon tuskaa.

*
offtopic: Aika vähän mä kyllä huomaan ainakaan omalla näytöllä käytännössä eroa edes 60Hz ja 144Hz välillä. Lähinnä hiiren liikkeessä työpöydällä sen eron huomaa ja kuvankäsittelysoftilla on helpompi tehdä lassovalintoja isoilla hertseillä... peleillä ei niinkään, mikä on ehkä vähän outo kokemus varmaan monen mielestä. No ok ehkä vähän helpompi on tähdätä 3d räiskinnöissä isoilla hertseillä, mutta oma taitamattomuus saa aikaan sen että ei siitä mitään tuu sittenkään. :(
 
Sotketaan pakkaa vielä odotusoptiolla. Jos jaksaa tovin odottaa niin hp:lta tulee reverb2 kypärä. Ensimmäinen reverb oli omalla tavallaan nerokas ja huono yhtä aikaa. Kakkosversiossa on potentiaalia varsinkin, kun hp on tajunnut ottaa microsoftin ja valven avuksi kypärän tekemisessä:

vr:ssa matala virkistystaajuus saattaa näkyä ruudun välkkymisenä vaikka liike muuten olisi tasaista.
 
mehari

Mehumies
Ylläpidon jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
373
Vähän rupes mietityttään. Menin jo tilaamaan rift s:n, mutta ilmeisesti saatavuus on niin heikko, että pitäiskö se kuitenki perua ja säästää indexiin. Tai onko se ero sitten niin suuri 80Hz ja 144Hz välillä? *
Koneessahan mulla kyllä piisaisi tehoja tolle indexillekin. Toisaalta ainakin tuo Sampsan reaktio tossa videossa oli sellainen, että eipä tuo rift s ainakaan pettymystä tuottanut. Että ehkä se olisi ihan riittävä ensimmäisiksi vr laseiksi ja sitten indexiin verrattuna säästyneillä rahoilla voisi vaikka ostella niitä pelejäkin.
Ai niin ja rift s olis helpompi käyttää sinänsä kun ei tarvis viritellä majakoita. Ja niin... hintaerohan on joka tapauksessa se että index maksaa tuplasti.
Voi tätä päätöksen teon tuskaa.

*
offtopic: Aika vähän mä kyllä huomaan ainakaan omalla näytöllä käytännössä eroa edes 60Hz ja 144Hz välillä. Lähinnä hiiren liikkeessä työpöydällä sen eron huomaa ja kuvankäsittelysoftilla on helpompi tehdä lassovalintoja isoilla hertseillä... peleillä ei niinkään, mikä on ehkä vähän outo kokemus varmaan monen mielestä. No ok ehkä vähän helpompi on tähdätä 3d räiskinnöissä isoilla hertseillä, mutta oma taitamattomuus saa aikaan sen että ei siitä mitään tuu sittenkään. :(
Omat kokemus Rift S:stä lyhyesti, ilman mitään vertailukuvaa muihin:

Resoluutio ja virkistystaajuus ei millään tavalla itseen vaikuttanut negatiivisesti pelisessioiden aikana. En usko, että millään vehkeillä yli 2 tunnin yhtämittaiset sessiot on kovin järkeviä.

Kypärää pitää silloin tällöin räplätä päähän paremmin, koska liian kireelle sitä ei viitsi laittaa ja kumarrellesse se liikkuu helposti. Jos linssit eivät ole oikeassa kohtaa, kuvasta tulee melko sumea. Linssien äärilaidat aiheutyavat tiettyä sumeutta muutenkin, eli kristallin kirkas on vain näkökentän keskiössä.

Ohjaimet toimivat moitteetta ainakin Alyxissä, vaikkei joka sormelle olekkaan omaa tunnistetta.

Mulla on siis tuolla Rift S:llä nyt reilu 10 tuntia HL Alyxia takana. Toki mietityttää miten se korkeampi resoluutio tai virkistystaajuus vaikuttais pelikokemukseen, mutta koska en toistaiseksi tiedä paremmasta Rift S on oikein mainio peli, etenkin hintaansa nähden.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 549
Viestejä
4 190 335
Jäsenet
70 765
Uusin jäsen
Railsteri

Hinta.fi

Ylös Bottom