Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Joskus ennen sotaa luin jutun Venäjän armeijasta, ja sen mukaan noilla on päätöksentekokyky ja valta viety todella korkealle. En muista oliko niin, että vasta pataljoonan komentaja saa itsekin käyttää aivoja, vai oliko peräti vasta prikaatin komentajan tasolla lupa ja kyky tehdä jotain. Alemmat upseerit sitten toteuttaa vaan annettuja käskyjä eivätkä halua tai saa soveltaa itse oikein mitään. Jos näin on, niin ehkä sitten ongelmapaikassa jopa kenraalin täytyy lompsia etulinjaan käskemään mitä tehdään kun sotaväki seisoo peukalo perseessä ihmettelemässä tilannetta.

Mutuilisin että kenraalin tai edes everstin kaatuminen sodassa on aina ollut todella harvinaista, eikä noiden hommiin pitäisi kuulua kiivaimman taistelun aikana etulinjassa heiluminen tai tarkka-ampujan ulottuvilla patsastelu.
Joo toi kuulostaa tosi erikoiselta toiminnalta miten ne vetää ton homman. Onhan niillä varmaan kenraaleistakin hyvää reserviä olemassa, mutta aika hullulta tuntuu että kokeneet ja ehkä asioista jotain tietävät menevät puremaan lyijyä. Vaikuttaa hieman kömpelöltä tuo keskitetty komento että kaikki on parin kaverin päätettävissä eikä alemmille tasoille anneta operatiivista päätäntävaltaa pienissä asioissa.
 
Nyt kun Venäjä pommittaa jo länsi-Ukrainaa (100 km Puolan rajasta), niin kohtahan tässä tulee eteen se tilanne, että lännen asetoimitukset hankaloituvat tai pari paukkua voi eksyä Puolan puolelle.
 
Nyt kun Venäjä pommittaa jo länsi-Ukrainaa (70km Puolan rajasta), niin kohtahan tässä tulee eteen se tilanne, että lännen asetoimitukset hankaloituvat tai pari paukkua voi eksyä Puolan puolelle.
Ovatko siis edenneet, vai heittelevätko vain kiviä edemmäs?
 
Putinin "vihollinen", Venäjältä karkotettu entinen oligarkki Mikhail Khodorkovsky kommentoi Putinin tekemisiä ja tulevaisuutta CNN:n haastattelussa. Ei sinäänsä mitään uutta, mutta ihan mielenkiintoista kuulla kommentointia tällaiseltakin hahmolta.

Suosittelee vahvasti lisäpakotteita ja kaikkien Putinin assettien jäädyttämistä. Arvelee myös että vallankaappaus voisi olla mahdollinen jossakin vaiheessa, mutta tuskin kuitenkaan ihan lähivuosina.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Lisäksi perään venäläisen, Ukrainassa perheineen asuvan ravintoloitsijan haastattelu, jossa tämä kertoo kuinka hänen venäjällä asuva isä ei suostunut uskomaan puhelinkeskustelussa että venäjä pommittaa heitä. Propagandan voima on aivan käsittämättömän vahva.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt kun Venäjä pommittaa jo länsi-Ukrainaa (100 km Puolan rajasta), niin kohtahan tässä tulee eteen se tilanne, että lännen asetoimitukset hankaloituvat tai pari paukkua voi eksyä Puolan puolelle.
Sieltä rajan yli voi vaikka kävellä muutamien satojen km matkalta.
 
Jaaha Iltalehti uutisoi että Putinin mukaan neuvotteluissa tapahtunut edistystä. Alkaakohan olemaan vähän liian kallista?

Voisivat pikemminkin avata pörssin ja näyttää Venäjän taloudellisen mahdin! Vähän aikaa sitten puhuttiin että tavoitteet saavutetaan.

Jos pörssi avataan, se tehdään todennäköisesti vasta kun rauha on solmittu. Tämä puolestaan antaa rauhalle painetta myös Venäjän suuntaan. Sen takia murjovat Ukrainaa hullun lailla.
 
Hylätyn sotilaskaluston parempaan talteen kerääminen on tämän sodan kiva pieni ilmiö. Tor ilmeisesti on venäläisen ilmatorjuntakaluston parhaimmistoa.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Siviilipuolen teollisuudesta John Deere on saanut huikeasti mainosta, sillä se näyttää olevan huomattavan monen ukrainalaisen maajussin valinta traktoriksi. Niiden perässä on nyt hinattu vaikka minkälaista pois kuljetettavaksi joutavaa puna-armeijan härveliä. Kuten Tor M2. Markkinointiosastolla varmaan mietitään pollat punaisina, miten sodan jälkeen saatu näkyvyys pystyttäisiin hyödyntämään markkinoinnissa vai annetaanko someilmiön vaikuttaa omalla painollaan. Jos mihinkään traktoria tarvitsisin niin saattaisi ihan itsestään kääntyä harkinta John Deeren suuntaan jo ihan twitterissä nähtyjen videoiden perusteella. Suomessa tosin JD on melko harvinainen traktorimerkki mutta metsäkoneissa niitä löytyy kun niitä Suomessa valmistetaan.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Kannattaa hinata, koska jenkit maksaa noista hyvin jos ne saadaan muilutettua NATO maahan asti jenkkien tutkittavaksi. Ukrainalaiset tuskin itse pystyvät käytätmään noita, koska tuollaisen järjestelmän käyttäminen edellyttää pitkää koulutusta.
 
Joo ei tuohon idän valtioon voi luottaa ei sopimuksissa, se on ollut jo tiedossa hyvin kauan. Sopimukset on vain sanojen helinää valkoisella paperilla ja lopulta arvo on sama kuin wc paperilla.

Voihan se olla että vastapuoli sanoo vaan tylysti viimeaikojen tapaan "do we do business or do we do war business?"
 
Itseä alkanut vähän murehduttamaan että mitähän siviilit ja sotilaat syö tähän aikaan ensivuonna? Pellot jää kylvämätä kun puuttuu tekijät, lannoitteet ja löpö. Vielä kun kaikessa varastot nolla koska muuten niissä olisi pääomaa kiinni. Rahaa on paha syödä, sulaa huonosti ja pierettää aivan helvetisti.

Ainakin Egyptistä ja monesta muusta väkirikkaasta maasta afrikassa ja lähi-idässä käy ruoka vähiin jos Ukrainan pellot jäävät kesannolle. Rikkaat toki pystyvät rahalla hankkimaan ruokaa, mutta köyhillä ei noissa maissa raha välttämättä riitä enää edes leipään kun hinnat nousee. Suomalaiset suurin osa kyllä pärjää vaikka leivän hinta nousisi sen 30%. Köyhissä maissa ongelma on jos tulot on 2€ päivässä ja leipä maksaa 3€ ei joka päivä voi syödä muuta kuin ylähuulta jos rahat loppuu kun ruoka maksaa enemmän kuin tienaa.
 
Hieman huolestuttaa kun Kiina lähtee komppaamaan Venäjän maalailemia bioase uhkakuvia.. tai siis "just asking questions".

-The international community has held deep concerns over the U.S. biological military activites. What activities has U.S. concducted at the Fort Detrick at home and itse 336 biological labs abroad
-Since the U.S. mentioned Chemical Weapons Convention, why did it not thell the world by the way that the U.S. is the only country witch chemical weapons in the world?
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Tulipa tässä mieleeni, että pitäisikö meidän sopia uusi YYA sopimus Venäjän kanssa, voitaisiin olla sitten ilman Natoa ja välttää Ukrainan kohtalo.
Ei huono idea, vai?
 
Teboilia tuhrittu Z-korjaimella, eikä kauppias voi ymmärtää miten hänen jatkuva Putinin oligarkkien rahoittaminen voisi jotakuta suututtaa.

Pidin siitä ideasta, että tuota z-merkkiä alettaisi kutsumaan nimellä "zwastika". Se voisi jäädä muistuttamaan ihmiskuntaa tästä tilanteesta.
 
Joskus ennen sotaa luin jutun Venäjän armeijasta, ja sen mukaan noilla on päätöksentekokyky ja valta viety todella korkealle. En muista oliko niin, että vasta pataljoonan komentaja saa itsekin käyttää aivoja, vai oliko peräti vasta prikaatin komentajan tasolla lupa ja kyky tehdä jotain. Alemmat upseerit sitten toteuttaa vaan annettuja käskyjä eivätkä halua tai saa soveltaa itse oikein mitään. Jos näin on, niin ehkä sitten ongelmapaikassa jopa kenraalin täytyy lompsia etulinjaan käskemään mitä tehdään kun sotaväki seisoo peukalo perseessä ihmettelemässä tilannetta.

Mutuilisin että kenraalin tai edes everstin kaatuminen sodassa on aina ollut todella harvinaista, eikä noiden hommiin pitäisi kuulua kiivaimman taistelun aikana etulinjassa heiluminen tai tarkka-ampujan ulottuvilla patsastelu.

edit. Näköjään pelkästään jenkeiltä meni kenraali- ja amiraalikunnan edustajia muutaman kymmentä kpl 2. maailmansodan aikana joten sattuuhan näitä, mutta olihan tuo pitkä ja iso rähinä kokonaisuudessaan. Ja kuolinsyissä mm. pari itsaria, lento-onnettomuuksia (yleisin kuolinsyy), laivojen tuhoutumisia mutta toki tykistökeskityksiä ja jv-aseillakin niitä joku listittiin.

Venäjän armeijassa jos asiat menee pieleen kannattaa mennä moodiin missä ei tee mitään ja vasta kun ylempi komentaja käskee tekemään jotain tekee vain sen mitä käsketään vaikka se olisi kuinka typerää tahansa, koska jos asiat menee sen käskyn takia vielä enemmän pieleen vika on sen kuka käski. On parempi olla siinä asemassa missä kaikki sanoo yhteen ääneen tehneensä sen mitä käskettiin pilkulleen eikä mitään muuta kun syyllisiä sille miksi asiat menivät pieleen aletaan etsiä eikä jättää mitään koukkua minkä kautta voi väittää alaiset sovelsivat omiaan joten sen takia meni pieleen.
 
Koko R-sana maa toimii just noin, mikä ihme voisikaan mennä pieleen.
 
Huhu kertoo, että venäläiset olisivat tehneet jonkinlaisen hyökkäyksen valkovenäjälle Ukrainan puolelta ja tällä saataisiin valkovenäjä osallistumaan Ukrainan vastaiseen hyökkäykseen.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Huhu kertoo, että venäläiset olisivat tehneet jonkinlaisen hyökkäyksen valkovenäjälle Ukrainan puolelta ja tällä saataisiin valkovenäjä osallistumaan Ukrainan vastaiseen hyökkäykseen.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Samaa uutista täällä:

Ukrainan ilmavoimat ja rajavartiolaitos kertovat venäläisten hävittäjien tulittaneen Valko-Venäjän aluetta Ukrainan ilmatilasta käsin. Asiasta kertovat muun muassa brittilehti Guardian ja Ukrainan parlamentti. Tietoja ei ole vahvistettu puolueettomista lähteistä.

Ukrainalaislähteiden mukaan venäläiskone tai -koneet nousivat iltapäivällä ilmaan Valko-Venäjältä ja lensivät Ukrainaan, missä ne kääntyivät ja tulittivat rajan yli Valko-Venäjälle. Muun muassa Kopanin kylän kerrotaan joutuneen kohteeksi.

Ukrainan ilmavoimien mukaan kyseessä on provokaatio, jolla yritetään saada Valko-Venäjä vedetyksi mukaan sotaan Ukrainassa.

On ne venakot vaan melkoisia ketkuja.
 
Niimpä, itsellä veikkaus että ukraina ei saa Natoon koskaan liittyä ja itsenäiset valtiot luhanskista ja donetskista. En tiä voisiko jotain muuta vielä olla, no aika näyttää.
Mieluiten laiha sopu ja rauha kuin jäätävää sotaa joka jatkuu vko/kk tolkulla,lopulta siinä ei ole ketään voittajaa ja kaikki maat kärsii enemmän tai vähemmän.

Sanktiot pitäisi olla vähintään 50v omasta mielestäni,eikä niitä saa poistaa vaikka rauha ja sopu tulisi. Takavarikoiduista varoista/omaisuuksista rahoitetaan sitten Ukrainan uudelleen rakennus yms, olisi minusta oikeus ja kohtuus kärsimyksistä.

Ehkä maailman huonoin ratkaisu, jos ukraina joutuu luovuttamaan maa-alueitansa:thumbsdown: Päinvastoin Ukrainan pitäisi saada hallita omia alueitansa, mutta ehkä voisi sopia jotain siihen liittyen että donetskin ja luhanskin alueisiin panostettaisiin enemmän, jotta vanhoja ongelmia saataisiin ratkottua. Samalla ukraina voisi ilmoittaa olevansa puolueeton maa, mutta mitään aikamääreitä en itse suostuisi allekirjoittamaan, kuin muodollisesti. Jokaisella maalla pitää meinaa olla omat mahdollisuudetpäättää siitä, että mihin liittoon kuuluu jne. Toisen valtion on turha yrittää vaikuttaa toisen maan asiohin varsinkin jos kyse on demokratiasta.
 
Ja sillävälin äitivenäjällä, biologisen sodankäynnin "todisteita" on saatu muun muuassa muuttolintuihin istutetuilla viruksilla jotka lentelevät sitten Ukrainasta Venäjälle (youtube tarjoaa englanninkielinen konekäännöksen)

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Venäläinen kuormuri ajelee vanteilla kun Ukrainalaiset on kaiketi ampuneet renkaat. Veikkaan, että tuolla kuormurilla ei kovin pitkään ajella, koska akselisto ja muu menee täysin toimintakyvyttömäksi jos ajelee vanteilla pitkiä matkoja. Kun akselisto menee paskaksi ei sitä enää voi korjata pelkästään renkaat vaihtamalla.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Samaa uutista täällä:

On ne venakot vaan melkoisia ketkuja.
Jos menee noin röyhkeäksi niin äkkiäkö joku ukrai.. *kröh* venäläinen käy ampumassa pistoolilla jotain Puolalaista puuta ja saadaan nato messiin.
 
Venäläinen kuormuri ajelee vanteilla kun Ukrainalaiset on kaiketi ampuneet renkaat. Veikkaan, että tuolla kuormurilla ei kovin pitkään ajella, koska akselisto ja muu menee täysin toimintakyvyttömäksi jos ajelee vanteilla pitkiä matkoja. Kun akselisto menee paskaksi ei sitä enää voi korjata pelkästään renkaat vaihtamalla.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tuskin noita Ukrainalaisia haittaa pienet kalustotuhot lainavehkeissä, jos siirtää venäläisten A-tarvikkeita omiin asemiin.
 
Samaa uutista täällä:

On ne venakot vaan melkoisia ketkuja.

Joo toi operaatio on pelkästään tehty sen takia, jotta Valko-Venäjän armeija saadaan hyökkäämään Ukrainaan ja voidaan tehdä keksittyjä uutisia siitä miten Ukraina hyökkää valko-venäjälle ja ammuskelee kyliä. Tällähetkellähän valko-venäläiset ei etene juuri ollenkaan vaikka Lukasenka käski hyökkäyksen alkamaan jo yli viikko sitten. Tämä on ihan normaalia Venäjän taktiikkaa, että ammutaan omia, jotta voidaan keksiä siihen päälle joku valhe vihollisesta.
 
Venäläiset sotilaat lähteneet kälppimään ja jättäneet ison määrän panssaroituja miehistönkuljetusvaunuja pellolle hylättynä:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ilmeisesti ei ole ollut mikään paras yksikkö kun kalusto näyttää vanhemman puoleiselta, joten ei varmaankaan ole pojilla ollut isoa motivaatiota kuolla puttanan puolesta turhaan.
 
Vaikea keksi mitään syytä, miksi Ukraina tekisi ilmaiskun Valko-Venäjälle. Siinä ei olisi mitään järkeä, varsinkin kun VV:n joukot eivät ole näyttäneet liittyvän mukaan sotaan tähän mennessä. Eli kuulostaa ainakin motiivien osalta ihan puhtaalta valheelta tai false flag -operaatiolta.
 
Ja VV:n mukaan kyse on myös puhtaasta paskasta:

MINSK, March 11. /TASS/. The Ministry of Defense of Belarus has called a fake message about a missile attack on a Belarusian village inflicted by a Russian aircraft.

"The Defense Ministry unequivocally declares that the information about a missile attack on a Belarusian village is outright nonsense," said Defense Ministry spokeswoman Inna Gorbacheva, quoted by the BelTA news agency .

Earlier in Ukrainian social networks there were reports that Russian aircraft from the territory of Ukraine fired on the Belarusian village of Kopani.

Eli case closed. Myös VV ei halua mukaan näihin juhliin :think:

(Ja lähde on Venäjän äänenkantaja, eli tuskin tuota julkaisisi jos tämä olisi masinoitu juttu.)
 
Ja sillävälin äitivenäjällä, biologisen sodankäynnin "todisteita" on saatu muun muuassa muuttolintuihin istutetuilla viruksilla jotka lentelevät sitten Ukrainasta Venäjälle (youtube tarjoaa englanninkielinen konekäännöksen)

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Olisi mukava kuulla kahden kesken mitä tuokin sotapoika oikeasti tästä kaikesta ajattelee. Jos ei tilanne olisi näin vakava, nauraisin varmaan vedet silmissä tuolle.
 
Joo toi operaatio on pelkästään tehty sen takia, jotta Valko-Venäjän armeija saadaan hyökkäämään Ukrainaan ja voidaan tehdä keksittyjä uutisia siitä miten Ukraina hyökkää valko-venäjälle ja ammuskelee kyliä. Tällähetkellähän valko-venäläiset ei etene juuri ollenkaan vaikka Lukasenka käski hyökkäyksen alkamaan jo yli viikko sitten. Tämä on ihan normaalia Venäjän taktiikkaa, että ammutaan omia, jotta voidaan keksiä siihen päälle joku valhe vihollisesta.

Ilmeisesti Luka itse pyytänyt Venäjää tekemään tuollaisen, että saisi tekosyyn saada joukot edes tekemään mitä hän haluaa. Taitaa olla ettei paljoa kiinnosta valkovenäläisiä.
 
Teboilia tuhrittu Z-korjaimella, eikä kauppias voi ymmärtää miten hänen jatkuva Putinin oligarkkien rahoittaminen voisi jotakuta suututtaa.

Onhan tuo nyt aivan lapsellista kiukuttelua/protestointia. Jos ei ole teboil närästänyt 3 viikkoa sitten niin ei sen nyt tällä hetkellä niin paljoa enempää pitäisi närästää että tarttis suomalaisen yrittäjän niskaan käydä. Suhteellisuuden taju mennyt porukalta ihan täysin. Jos vituttaa niin vie rahat muualla ja jatka elämää…
 
Ei tietenkään ole Venäjä, eihän ne maansa miehittäjiä uskalla arvostella.

Seuraavaksi sanovat varmasti että Ukraina oli sen takana.

Tuossa siis kiistettiin koko väitetty hyökkäys. Ei siis pelkästään venäläisten tekemää hyökkäystä. Eli tuossa todettiin että mitään iskua ei edes tapahtunut. (Ei siis myöskään ukrainalaisten toimesta).
 
Vähän kyllä pistää vituttamaan
"
Valtion ja kuntien yhteishankintayhtiö Hansel jatkaa tankkaussopimuksia Teboilin kanssa. Venäläistaustaiselta Teboililta on ostettu tänä vuonna Hanselin sopimusten kautta polttoaineita noin kuuden miljoonan euron edestä.
"

...eikä ihan vähääkään.
Samaan aikaan nämä retardit korjaa tilannetta pähkäilemällä sähköauton hankkijalle lisää hintatukea velkarahalla kansan piikkiin.
 
Tiedotussota vaan kiihtyy. Zelenskyn entinen tiedottaja kertoo perustuen Ukrainan sotilas- ja hallituslähteisiin, että valkovenäjä hyökkää Ukrainaan tänään 21:00.
" According to Ukrainian military and government officials, Belarus is preparing to invade Ukraine before 9 p.m. on March 11. "
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Tuossa siis kiistettiin koko väitetty hyökkäys. Ei siis pelkästään venäläisten tekemää hyökkäystä. Eli tuossa todettiin että mitään iskua ei edes tapahtunut. (Ei siis myöskään ukrainalaisten toimesta).
Kiistäminen tarkoittaa myöntämistä jne.
 
Tiedotussota vaan kiihtyy. Zelenskyn entinen tiedottaja kertoo perustuen Ukrainan sotilas- ja hallituslähteisiin, että valkovenäjä hyökkää Ukrainaan tänään illalla 21:00.
" According to Ukrainian military and government officials, Belarus is preparing to invade Ukraine before 9 p.m. on March 11. "
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tämä on sinänsä mielenkiintoinen tieto, eikö noilla pitänyt olla käytössä Naton tiedustelutieto?
Eli joko tuo on totta, kusetusta että noin kävisi, tai mediapropagandaa.
 
Veikkaan, että Putin näkee Niinistön hyödyllisenä idioottina.
Veikkaan että putinilla on mappikaupalla tiedustelutietoa ulottuen siihen mitä koiranruokaa Salen koira syö. Vaan ehkäpä putinin ajatuksiin on hiipinyt epäilys että tiedustelumateriaali onkin osittain venäläistä totuutta ja saattaa yrittää ohjata johonkin suuntaan. :confused2: :hmm:
 
Kiistäminen tarkoittaa myöntämistä jne.

Wut? Jos Venäjän tavoite on provosoida VV mukaan sotaan, niin ei se nyt kovin onnistuneelta vaikuta jos VV toteaa, että mitään iskua ei tapahtunut. Vai mitä oikein meinaat?

Jos ne tarvitsee tekosyyn osallistua sotaan, niin miksi ne kiistäisi. Jos ne ei tarvitse, niin miksi tuollaista iskua tehtäisiinkään. Nyt saadun mukaan mitään iskua ei ole tehty, eikä VV ole myöskään provosoitunut.
 
Onhan tuo nyt aivan lapsellista kiukuttelua/protestointia. Jos ei ole teboil närästänyt 3 viikkoa sitten niin ei sen nyt tällä hetkellä niin paljoa enempää pitäisi närästää että tarttis suomalaisen yrittäjän niskaan käydä. Suhteellisuuden taju mennyt porukalta ihan täysin. Jos vituttaa niin vie rahat muualla ja jatka elämää…
No kakarat siellä riehuneet, mutta tälläkertaa tuo on ehkä saanut muissa hymyn kasvoille.

Z kirjain on kuitenkin tullut tutuiksi uutisista, niin panssareissa kuin niiden huoltojoukoissa.

Se tunnettu että Teboil kiistää sodan, joten ymmärtää että erikoishuolto-operaation tunnuksia käytetään yhtiön tavaramerkin yhteydessä.

Yrittäjä saa jatkaa lipun heiluttelua, jotta kamut voi pommittaa tovereiden bensa asemia Ukrainassa.
 
Venäjä suunnittelee Puolan valtaamista seuraavaksi?

Kalustoa siirretään Puolan ja VV rajalle.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Wut? Jos Venäjän tavoite on provosoida VV mukaan sotaan, niin ei se nyt kovin onnistuneelta vaikuta jos VV toteaa, että mitään iskua ei tapahtunut. Vai mitä oikein meinaat?

Sitä ettei niiden sanomisiin voi luottaa. Valko-Venäjä ei ole itsenäinen maa, vaan miehitetty Venäjän toimesta. Teot ratkaisevat.
 
Venäjän YK:n suurlähettiläs selittää parhaillaan istunnossa tuota samaa tarinaa muuttolinnuista jotka kuljettavat geneettisesti paranneltua perunaruttoa jne.
 
Venäjä suunnittelee Puolan valtaamista seuraavaksi?

Kalustoa siirretään Puolan ja VV rajalle.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Jaa että jos kerran perseillään, niin miksei samantien sitten oikein kunnolla. Putler pistää kemut pystyyn...Jep jep. Historiaa jäävät kirjoittamaan ISS:n tyypit hetkeksi, mutta ei niilläkään taida tuolla avaruudessa kovin hyvin mennä.
 
Pelkkien kuvien, videoiden ja uutislinkkien postaaminen ei ole keskustelua. Käytä kuvia, videoita ja linkkejä ainoastaan tukemaan asiaasi ja avaa niiden sisältö oleellisilta osin muille keskustelijoille
Poistetaan sitten sisältö, koska näköjään videoiden postaaminen kiellettyä.
 
Viimeksi muokattu:
Venäjä suunnittelee Puolan valtaamista seuraavaksi?

Kalustoa siirretään Puolan ja VV rajalle.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Sitä ettei niiden sanomisiin voi luottaa. Valko-Venäjä ei ole itsenäinen maa, vaan miehitetty Venäjän toimesta. Teot ratkaisevat.

Näyttää jonkun viestiporukan kalustolta antenneineen härveleineen. Tukijoukkoja vv:n hyökkäykseen comssien toimesta?
 
Kyse on varmaan siitä että Putte sanoi että Naton joukkolisäyksille pitää antaa vastaus länsirajoilla.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
303 489
Viestejä
5 167 738
Jäsenet
82 345
Uusin jäsen
Yahhas

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom