Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

JES

Liittynyt
05.10.2020
Viestejä
91
Kyllä pistää miettimään, että mitä USA ja sen kumppanit nyt oikein haluavat sodan suhteen. Kaikki toitottavat, että juu tehdään kaikki mahdollinen, mutta kuitenkaan näin ei tapahdu. Ryssä etenee hitaasti, mutta varmasti. Ei ole tarpeeksi aseita ja niilläkin mitä on ei saa tehdä mitä haluaa. Näitä ryssän varoittamia punaisia viivoja on jo ollut niin monta, että sota ei kyllä tule eskaloitumaan mihinkään. Ryssää vaan pelottaa tilanne ja sen vuoksi pelottelevat sillä ja tällä. Tietävät itsekin hyvin, että heistä ei ole mihinkään, jos vastassa olisi tasavertaisesti aseistettu vihollinen. Vituttaa koko tilanne...
Tilanne oli tosiaan Ukrainalla vähän heikko ammusten suhteen alkuvuodesta kun USA:n tukipaketti viivästyi ja Euroopassa oltiin vasta skaalaamassa ylös ammustuotantoa. Nyt kuitenkin tuo USA:n tukipaketti saatiin keväällä läpi ja ymmärtääkseni Euroopan asetuotanto on tai olisi ainakin pitänyt nousta jo selvästi esim. vuoden takaisesta. Kyllä tuossa toivisi myös selkeämpää kommunikointia Ukrainan sotilasjohdolta että mikä nyt on suurin syy että joudutaan edelleen paikoin peruuttamaan. Itse ainakin odotin että tuon USA:n tukipaketin ja Euroopan asetuotannon lisäyksen avulla (plus nuo Tsekin aloitteen hankkimat ammukset) Ukrainalla ei olisi samoja ongelmia enää mitä alkuvuodesta.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 279
Kyllä pistää miettimään, että mitä USA ja sen kumppanit nyt oikein haluavat sodan suhteen. Kaikki toitottavat, että juu tehdään kaikki mahdollinen, mutta kuitenkaan näin ei tapahdu. Ryssä etenee hitaasti, mutta varmasti. Ei ole tarpeeksi aseita ja niilläkin mitä on ei saa tehdä mitä haluaa. Näitä ryssän varoittamia punaisia viivoja on jo ollut niin monta, että sota ei kyllä tule eskaloitumaan mihinkään. Ryssää vaan pelottaa tilanne ja sen vuoksi pelottelevat sillä ja tällä. Tietävät itsekin hyvin, että heistä ei ole mihinkään, jos vastassa olisi tasavertaisesti aseistettu vihollinen. Vituttaa koko tilanne...
Mitä pidempään -Ukrainassa lannoitetehtaillaan ryssiä ja tuhotaan ryssän kalustoa, niin sitä pidempään ryssästä ei ole harmia muille..
 
Liittynyt
07.03.2017
Viestejä
1 868
Nyt kun Ukraina on noita F-16 hävittäjiä saanut ihan Ukrainan ilmatilaankin, niin minkälaisella aikajänteellä voisi olettaa näkevän videota F-16 hävittäjän sisältä, kun ollaan Ukrainassa suorittamassa tehtäviä?
 
Liittynyt
25.11.2016
Viestejä
2 161

Venäjä koettaa vastaavasti repiä kaiken propaganda-arvon siitä jos noita tulee tonttiin ja eipä ole tainnut vielä tuolla kehuskella?
 
emagdnim

=☠️=
Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
10 568
Venäjän mielestä ei oo mikää uhka, mut silti niistä huudellaan ja luvataan tappo-bonareita :D
Hävittäjät eivät tule vaikuttamaan sotatilanteeseen, eivätkä ne ole "ihmelääke" Ukrainalle, Peskov väitti.
Peskov sanoi uskovansa, että hävittäjien tuhoamisesta on jo luvattu palkkio.

Mut totta sinänsä. Eihä toi mikää ihmelääke ole, mut osa kaikkea apua, mikä auttaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 446
Venäjän mielestä ei oo mikää uhka, mut silti niistä huudellaan ja luvataan tappo-bonareita :D

Mut totta sinänsä. Eihä toi mikää ihmelääke ole, mut osa kaikkea apua, mikä auttaa.
Nämä ryssien huutelut pitää aina muistaa kääntää päinvastaiseksi eli Peskov sanoi oikeasti että kusessa ollaan ja hävittäjät tuhoavat loputkin sotilaskohteet Ukrainassa.
 
Liittynyt
11.01.2024
Viestejä
520
Venäjän mielestä ei oo mikää uhka, mut silti niistä huudellaan ja luvataan tappo-bonareita :D

Mut totta sinänsä. Eihä toi mikää ihmelääke ole, mut osa kaikkea apua, mikä auttaa.
Samaisessa uutisessa Toveri fantasioi jotta olisipa kiva jos saisi iskeä myös Venäjän puolelle.

Ukrainalle luvattujen F-16-hävittäjien hyöty on pitkälti kiinni siitä, saako Ukraina iskeä Venäjän puolelle, toteaa Pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö, kansanedustaja ja europarlamentaarikko Pekka Toveri (kok.).
– Jos siellä rajan tuntumassa on Venäjän ilmatorjuntaa, niin F-16-hävittäjiä ei pystytä käyttämään tehokkaasti, Toveri katsoo.
– Jos olisi vapaat kädet, Ukraina pystyisi siivoamaan Venäjän ilmatorjuntajärjestelmät rajan suunnasta, käyttämään F-16-hävittäjiä tehokkaammin, suojaamaan siviili-infrastruktuuriaan ja rintamajoukkojaan paremmin. Sillä olisi jo merkitystä, Toveri jatkoi.
 
JES

Liittynyt
05.10.2020
Viestejä
91
En nyt tiedä mistä rajasta Toveri tuossa oikein puhuu. Ukrainan itä- ja etelärajahan on Venäjän valloittamaa aluetta ja Ukrainalle kuuluvaa. Kyllä nyt ilman muuta Ukrainalla on pakko olla lupa sinne iskeä. Onko sitten kyse muista rajoista? Voisi olla hyvä tarkentaa.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
5 187
Samaisessa uutisessa Toveri fantasioi jotta olisipa kiva jos saisi iskeä myös Venäjän puolelle.

Ukrainalle luvattujen F-16-hävittäjien hyöty on pitkälti kiinni siitä, saako Ukraina iskeä Venäjän puolelle, toteaa Pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö, kansanedustaja ja europarlamentaarikko Pekka Toveri (kok.).
– Jos siellä rajan tuntumassa on Venäjän ilmatorjuntaa, niin F-16-hävittäjiä ei pystytä käyttämään tehokkaasti, Toveri katsoo.
– Jos olisi vapaat kädet, Ukraina pystyisi siivoamaan Venäjän ilmatorjuntajärjestelmät rajan suunnasta, käyttämään F-16-hävittäjiä tehokkaammin, suojaamaan siviili-infrastruktuuriaan ja rintamajoukkojaan paremmin. Sillä olisi jo merkitystä, Toveri jatkoi.
Fantasioi?

Se on taktinen ongelma, jos Venäjä saa pitää ilmatorjuntaa rauhassa omalla puolella rajaa. Silloin tietyt alueet on noiden toiminnalle todella riskialttiita. Tottakai HARMia pitää saada laittaa menemään venäjän puolelle myös. Ja kaikkea muutakin.
 
"Fantasiointi tarkoittaa mielen toimintaa, jossa henkilö kuvittelee tai haaveilee asioita, jotka eivät ole todellisia. Se voi olla tietoista tai tiedostamatonta ajattelua, joka keskittyy toiveisiin, pelkoihin, unelmiin tai kuvitteellisiin tilanteisiin. Fantasiointi on luonnollinen ja yleinen osa ihmisen mielen toimintaa ja se voi tapahtua missä tahansa tilanteessa, esimerkiksi unelmoinnin, päiväunelmoinnin tai mielikuvitusleikkien kautta."
Valitettavasti taitaa olla toistaiseksi niin että F-16 hävittäjiä käytetään vain puolustuksen apuna, ei iskuissa Venäjän puolelle.
 
kibe

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 066
Mikähän merkitys F-16 :sta on risteilyohjusten ja lennokkien torjunnassa?
Kyllähän noilla pystyy risteilyohjuksia tai lennokkeja ampumaan, mutta Liekö se sitten kuitenkaan kovinkaan optimaalista käyttöä niille. Kyllähän niistä vähän kaavailtiin ratkaisua torjumaan koneita jotka nakkelevat liitopommeja Ukrainan puolustuslinjan niskaan.
 
JES

Liittynyt
05.10.2020
Viestejä
91
Fantasioi?

Se on taktinen ongelma, jos Venäjä saa pitää ilmatorjuntaa rauhassa omalla puolella rajaa. Silloin tietyt alueet on noiden toiminnalle todella riskialttiita. Tottakai HARMia pitää saada laittaa menemään venäjän puolelle myös. Ja kaikkea muutakin.
Mutta missä ilmansuunnassa tuo käytännössä on ongelma? Ukraina on aika iso maa. Luulisi että nuo pystyvät operoimaan niin ettei Venäjän ilmatorjunta heti yllätä. Sotaa käydään nyt lähinnä itä- ja etelärajalla. Lisäksi pohjoisrajasta puolet on Valko-Venäjää ja varmaan Ukraina haluaa välttää tekemästä iskuja sinne joka tapauksessa.
 
Idässä ongelmana on ne pohjoiset alueet, jossa joutuvat aika lähelle venäjän rajaa. Sama mikä ongelma oli aikaisemmin kesällä, kun venäläiset ampui tykeillä omalta puolelta.

Toinen on myös tuo V-Venäjän raja. Siellä lähellä ei oikein voi lennellä. Se on aika kova riski.
 
Emmätiiä

Siks kysyinki
Tukijäsen
Liittynyt
19.01.2020
Viestejä
265
Samaisessa uutisessa Toveri fantasioi jotta olisipa kiva jos saisi iskeä myös Venäjän puolelle.

Ukrainalle luvattujen F-16-hävittäjien hyöty on pitkälti kiinni siitä, saako Ukraina iskeä Venäjän puolelle, toteaa Pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö, kansanedustaja ja europarlamentaarikko Pekka Toveri (kok.).
– Jos siellä rajan tuntumassa on Venäjän ilmatorjuntaa, niin F-16-hävittäjiä ei pystytä käyttämään tehokkaasti, Toveri katsoo.
– Jos olisi vapaat kädet, Ukraina pystyisi siivoamaan Venäjän ilmatorjuntajärjestelmät rajan suunnasta, käyttämään F-16-hävittäjiä tehokkaammin, suojaamaan siviili-infrastruktuuriaan ja rintamajoukkojaan paremmin. Sillä olisi jo merkitystä, Toveri jatkoi.
Mutta aikaisemmin oli juttua, että Hollannin lahjoittamilla koneilla saa iskeä ryssälään :confused:

Hollanti antaa luvan iskeä 24 lähettämillään F-16 koneilla Venäjälle ilman rajoituksia ja ilman USA:n lupaa.
 
Liittynyt
15.04.2020
Viestejä
1 205
Mutta aikaisemmin oli juttua, että Hollannin lahjoittamilla koneilla saa iskeä ryssälään :confused:
Koneista ei tietysti ole paljon hyötyä jos aseistuksen osalta kielletään käyttö Venäjän maaperällä. En tiedä että mitä A-tarvikkeita Hollanti on koneidensa mukana toimittamassa.

Noiden osalta vaatinuksethan tulevat yleensä valmistusmaan mukaan, koska hankintasopimuksissa ilmeisesti yleensä vaaditaan lupa jälleenmyyntiin.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
17 933
Toiveesta jatkoin putin ketjuun
Hyökkäysosta ketjusta
Muuten varmaan ihan oikein mutta varsinaisesti ne öljytulot ei laske vaan ainakin tällä hetkellä nousee. Eurooppakin ostaa vielä ryssäkaasua. Liekö sitten 2025 muuttaa tilannetta.

En tiedä luitko linkkiäsi, mutta se siis julkaistu huhtikuussa 2024, ja siinä arvuuteltu huhtikuun öljyviennin dollarisuuruutta.

Eli jos tuollaista tuupattu jossain, niin kaallintuoksuiset tunnusmerkit niin vahvoja että olisi kanattanut jättää väliin.

Venäjän foosiliviennin liikevaihto on ottanunt rajusti siipeen "erikoisoperaation" alettua, kun länsimaat aloittivat irtautumisen venäjän energiasta, kun venäjään kohdistuvia pakotteitea asetettiin, alussa tuli pieni nousu, kun mailmanmarkkinahinnat kriisin myötä pomsahti, sen jälkeen hintakatto oli tehokas toimi, johon venäjä joutu reagoimaan lokistiikka järjestelyillä, ilmeisesti sai välillä liikevaihdon laskun taittuun jopa ylöspäin, mutta nekin nousut jäi lyhytaikaiseksi.

Europpan vienti on romahtanut, ja jos länsiuutisointia seurannut niin siellä LNG lokistiikassa haasteita ja nyt EUlla LNG pakotteita, jotka jo katkoneet niitä toimituksia, länsieuroopassa pari putinisti maata, mutta uutisen perusteella niillä haasteita putki öljyn saamisessa, ja putkikaasu sopparikin katkolla tulevana talvena. Eli ne rippeetkin tuntuu kuihtuvan.

Liikevaihdon kyykkäämistä korostaa se että rinnalla viennin kannattavuus on ramahtanut, toki yksikköhinta pudotukset, mutta samaan aikaan lokistiikka kulut pomsahtaneet, ja ne ei ole pelkästään ruplamenoja, vaan valuutta menot ragetoineet. Kysynnän romahtaminen johtanut myös ongelmiin ihan siellä kentillä, "pumppausta" pitää jatkaa, joten tiettävästi kaasu jouduttu ihan polttaan, kun ei mitään mihin sitä tuupata.

Artikkelisi aikaan ja jälkeen venäjällä ollut uutisointien perusteella myös jalostuksen kanssa ongelmaa, ensin se perusongelma ettei sitä länteen vietyä raakaöljyä voi jalostaa ihan joka laitoksella, ja sitten uutista kaikenmailman onnettomuuksista eri jalostamoille, mikä leikannut jalaostuskykyä jopa niin paljon että venäjä joutunut asettamaan vientikieltoja ja ilmeisesti öljyvaltio joutunut jopa joidenkin perus jalosteiden osalta turvautuun tuontiin. Vaativimpien jalosteiden osalta kärsinyt jo pitkään pakotteista.

Samaan aikaan venäjä perii ko yhtiöiltä korkeampi osuuksia vientiliikevaihdosta, mikä yhdessä kohonneiden kulujen kanssa johtaa isoihin haasteisiin ylläpitää koneistoa, investoinneista puhumattakaan.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
17 933
Valitettavasti pitkän matkan aseilta puolustautuminen tarkoittaa sitä, että ne pitkän matkan aseet pitää tuhota sinne mihin ne on jemmattu, eli mahdollisesti ryssän puolelle rajaa.
Kesänaikana Ukrainalle annettu lisää lupia iskeä rajan taakse sotilaskohteisiin, aseilla joilla aiemmin kielletty. Aika näyttää mitä tavaraa F-16 saavat, erilaisia huhuja niistä on. Mutta missään vaiheessa f-16 ei ole maalailtu ilmaherruuden(* tekiäksi, vaan nimenomaan tärkeäksi sen takia että neuvosto kalusto alkaa olemaan tiensä päässä ja että f-16 on yhteensopivampi länsiavun kanssa, eli helpottaa , monipuolistaa tavara tarjontaa ja niiden hyödyntämistä.

Olis kovin hämmentävää jos noilla koneilla ei saisi iskeä lähellä rintamalinjoja oleviin kohteisiin , siinä vaiheessa kun se kyvykkyys saatu (aseet, osaaminen).

Toki venäläiseen viestintää kuuluu Ukrainan tavoitteellisen kehittämisen kutsumista fantasioimiseksi, mutta usein niihin ulsotuloihin liittyy jos ei paniikkia, niin ainakin pelko.

Edit:
(*
Niin ja kumpikaan ei siis lentele hävittäjillä linjojen toisella puolella, eikä sitä kai ole kukaan fantasioimassa, niihin linjan lähellä olevan ilmantorjunnan tuhoaminen tarkoittaa että voidaan operoida lähempänä linjoja.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.08.2018
Viestejä
862
kaunista katseltavaa. Hyökkäävä ryhmä saa vaunu että perus drone tukea. Radion merkitys iso. Miltä tekeminen näyttää kun tieto kulkee. katso video. Videomatsku voi olla vanhaa pieni muistijälki että olisi nähnyt osan videosta aikaisemmin. Kohta missä ampuvat venäläisten jättämillä vehkeillä.
Siitäkin syystä vanha voi olla että taktista tietoa.. Vihollisen radiota hyödynnetään ja kuullaan radioliikennettä.

videomateriaalin sijainti kartalla. Tullut eilen kartalle merkinnät.
1722601834021.png

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.01.2024
Viestejä
520
kaunista katseltavaa. Hyökkäävä ryhmä saa vaunu että perus drone tukea. Radion merkitys iso. Miltä tekeminen näyttää kun tieto kulkee. katso video. Videomatsku voi olla vanhaa pieni muistijälki että olisi nähnyt osan videosta aikaisemmin. Kohta missä ampuvat venäläisten jättimillä vehkeillä.
Siitäkin syystä vanha voi olla että taktista tietoa.. Vihollisen radiota hyödynnetään ja kuullaan radioliikennettä.

videomateriaalin sijainti kartalla. Tullut eilen kartalle merkinnät.

Ihan hieno "lyhytsotaleffa". Lopputekstit ja kaikki :D
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
4 382
RUSI:n professori Justin Bronkin kattava analyysi siitä, miten F-16- koneet sopivat Ukrainan tarpeisiin ja mitä niillä tullaan tekemään.

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 439
Voisitko laittaa edes parin rivin tiivistelmän mitä mieltä hän on kun video kestää 41 minuuttia.
Katselin tuon ja tässä vähän tiivistelmää

* "flexibility of weapons it can carry" (~1:15)
* "cheap to operate" (~1:40)
* "easy to fly" (~2:20)
* "Good radar warning receiver, better situational awareness of when they are being targeted" (~2:45)
* Tutka ei saa kehuja (~3:20)
* Justin epäilee, että uusimpia AMRAAM-versioita ei anneta, koska ei haluta, että kohteensa missanneiden ohjusten osia päätyy venäläisten käsiin uusimista ohjusmalleista; Ilmataistelussa usein ammutaan ohjuksia tilanteessa, jossa ohjusta on mahdollista paeta, jotta pakotetaan se vihollinen pakenemaan.(~5-7min)
* Meteor-ohjusta ei F-16een saa (~10min)
* Puhuu koulutuksesta/oppimisesta siirtymisessä neukkukoneista f-16en, pitää "epäoppia" monia asioita, puhetta läntisen ja neuvostoliiton ilmasotadoktriinien eroista (~11-14min)
* Uusien pilottien kouluttaminen "tyhjästä" lentämään F-16sta (14:30)
* Mitä operaatiota nähdään ensin F-16lla (~20min)
* Selittää miten ohjukset toimii (~24min)
* Miksi ohjuksilla on paljon lyhyepi kantama matalalta laukaistuna (~25min)
* F-16 ei merkittävästi auta torjumaan venäläisten liitopommeja laukaisevia koneita (~27min)
* Koneita olisi enemmän saatavilla kuin pilotteja (~29min)
* Puhetta lentokenttien suojaamisesta yms. (~30min)
* (Kriittistä) puhetta Ranskan lupaamista Mirage 2000:sta (hankalampi hulotaa, lyhyemmän kantaman ohjus) (Mica) (~32min)
* Hypettää Gripeniä helppoudesta sekä soveltuvuudesta huonoille kentille (~33min)
* Puhetta siitä kuinka ilmasota Ukrainassa on hyvin paljon maaoperaatioiden tukemista (~36min)
* Puhetta keskikorkeudella lentävien tiedustelulennokkien torjunnan tärkeydestä ja ongelmista niiden torjunnassa (~38-41min)

Sellainen huomio virheestä videolla, että Justin moneen kertaan puhuu AN/APG-68-tutkasta, mutta AN/APG-68 tuli vasta F-16C:ssä ; Nämä Hollannilta ja Tanskalta saatavat koneet on modernisoituja A-mallin koneita joissa on modernisoitu versio AN/APG-66-tutkasta, ei AN/APG-68-tutkaa. Toki se modernisoitu versio AN/APG-66sta on monelta osin melko lähellä AN/APG-68ia ominaisuuksiltaan ja sitältää varmaan joitain samoja komponentteja, mutta ei ole silti ole AN/APG-68.

Samoin Belgian ja Norjan koneet (joita on kai tulossa myöhemmin) ovat modernisoituja F-16A-koneita, enkä muista että mikään maa olisi luvannut antaa F-16sta uudempia malleja.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 178
Hah, Ukraina sai aika modernia versiota> päivitettyä kamaa nuo F-16 koneet ja AIM-120D puikot joita ei edes suomella vielä ole :)

ja aika moni kuvitteli et vanhaa romua annetaan.
 
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
1 058
Onko Ukrainalla siis omat ilmavoimat, jotka sisältävät lentokoneita ja lentäjiä? Pikainen googlaus antoi ymmärtää, että olisi joku 200 konetta, mutta onko kaikki oma kalusto jo tuhoutunut sodassa?
 
kibe

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 066
Onko Ukrainalla siis omat ilmavoimat, jotka sisältävät lentokoneita ja lentäjiä? Pikainen googlaus antoi ymmärtää, että olisi joku 200 konetta, mutta onko kaikki oma kalusto jo tuhoutunut sodassa?
Kyllähän nuo ovat kasan koneita menettäneet, mutta saaneet myös ex neukkumaista korvaavia tilalle. Ja viimeisen vuoden sikäläisiä pilotteja on koulutettu f16 lentäjiksi.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 659
Onko Ukrainalla siis omat ilmavoimat, jotka sisältävät lentokoneita ja lentäjiä? Pikainen googlaus antoi ymmärtää, että olisi joku 200 konetta, mutta onko kaikki oma kalusto jo tuhoutunut sodassa?
Öö, kenes ilmavoimat siellä lentää jossei omat?

Ukrainan ilmavoimat on paiskinut hommia koko sodan ajan, mutta onhan se tietysti rajallista, mitä se pystyy tekemään. Koneita on menetetty, mutta siitä huolimatta jonkinlainen toimintakyky on säilynyt koko ajan.
 
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
1 058
Öö, kenes ilmavoimat siellä lentää jossei omat?

Ukrainan ilmavoimat on paiskinut hommia koko sodan ajan, mutta onhan se tietysti rajallista, mitä se pystyy tekemään. Koneita on menetetty, mutta siitä huolimatta jonkinlainen toimintakyky on säilynyt koko ajan.
Mä en tiedä, koska en tiennyt että siellä edes hirveästi lennellään. Kysymys heräsikin nyt kun nämä f-16 hävittäjät sinne siirreltiin. Lähinnä juuri, että onko Ukraina lennellyt tässä koko ajan ennen näitä uusia hävittäjiäkin, vai ovatko he menettäneet koko kalustonsa, vai miksi muutama ulkopuolelta tuleva hävittäjä on niin iso asia. Kunhan siis ääneen pohdiskelen.
 
Esimerkiksi Storm Shadow -ohjuksia lauotaan Su-24 -koneista, joten sellaisia keikkoja siellä on heitetty tässä kaiken aikaa. JDAM-liitopommeja samoin on tiputeltu jostain koneista, ja HARM-ohjuksia myös.

F-16 -koneet tuovat uusia tuulia etenkin ilmataisteluun tai vaikka venäjän dronejen ja risteilyohjusten torjuntaan, johon niitä on kai nyt alussa nimenomaan käytetty.
 
Liittynyt
30.05.2017
Viestejä
126
Mikä siinä lukemisenymmärtämisessä on niin vaikeaa että ei voi lukea niitä faktoja jotka on selvästi sanottu vaan pitää sen sijaan vaan jatkaa mutuilua?

Sitä tutkaa ei ole vaihdettu kokonaan uuteen. Se on edelleen AN/APG-66. Sieltä on vain vaihdettu jotain komponentteja. Päivitettyjä versiota kutsutaan nimellä AN/APG-66(V)2 ja AN/APG-66(V)2A, riippuen siitä, kuinka paljon sieltä on osia vaihdettu.

Itse en näistä tiedä. Niin eikö nämä Ukrainan saamat hävittäjät ole nato yhteen sopivia. Eli voisi saada maalitietonsa esim. niiltä ruotsin lähettämiltä tiedustelukoneilta, tai yli päätään miltä tahansa nato vekottimelta maasta tai ilmasta.

Edit. Tarkoitan lähinnä sitä että ei ole kyse siitä mikä tutka tossa f 16 vaan jos tuikut on sopvia niin kai ne voi ampua mihin vaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 914
miksi muutama ulkopuolelta tuleva hävittäjä on niin iso asia
No siksi, että aiempi kalusto on neukkukalustoa. Niin sanotusti samaa paskaa kuin ryssillä.

Tietysti se on asia erikseen, millaista länsikalustoa nyt on saatu ja kuinka suuri sen merkitys on, kuten edellä on ansiokkaasti teurastettu.

Itse en näistä tiedä. Niin eikö nämä Ukrainan saamat hävittäjät ole nato yhteen sopivia. Eli voisi saada maalitietonsa esim. niiltä ruotsin lähettämiltä tiedustelukoneilta, tai yli päätään miltä tahansa nato vekottimelta maasta tai ilmasta.
Ei NATO-yhteensopivuus tarkoita sitä että kaikki on uusinta ja hienointa ja integroitu kaikkiin järjestelmiin, jotka siis newsflash eivät ole kaikilla natomailla samoja. Suomalaiseen kumisaappaaseenkaan ei tule yhtään maalitietoa lähimmän ryssän sijainnista tai lajista.
 
Liittynyt
30.05.2017
Viestejä
126
No siksi, että aiempi kalusto on neukkukalustoa. Niin sanotusti samaa paskaa kuin ryssillä.

Tietysti se on asia erikseen, millaista länsikalustoa nyt on saatu ja kuinka suuri sen merkitys on, kuten edellä on ansiokkaasti teurastettu.

Ei NATO-yhteensopivuus tarkoita sitä että kaikki on uusinta ja hienointa ja integroitu kaikkiin järjestelmiin, jotka siis newsflash eivät ole kaikilla natomailla samoja. Suomalaiseen kumisaappaaseenkaan ei tule yhtään maalitietoa lähimmän ryssän sijainnista tai lajista.
oot kyllä tuossa oikeassa. mutta jos noi on vastannut naton pohjoisesta puolustuksesta viimeseset 20 vuotta norjan ja viron kanssa niin luulis niistä lyötyvän naton ????? 6.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 439
Hah, Ukraina sai aika modernia versiota> päivitettyä kamaa nuo F-16 koneet
1980-luvun alussa valmistettuja koneita päivitettynä 1990-luvun lopun tasolle.

Että se, että ovat "päivitettyjä" ei nyt ole hirveän hypettämisen arvoista.

ja AIM-120D puikot joita ei edes suomella vielä ole :)
Jotain lähdettä väitteelle, että olisi D-mallia?

Luotettavammat lähteet puhuu B-mallista.

Sidewinderit mitä kuvissa näkyy ei ainakaan ole uusinta X-mallia, vaan L/M/P-mallia.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 914
oot kyllä tuossa oikeassa. mutta jos noi on vastannut naton pohjoisesta puolustuksesta viimeseset 20 vuotta norjan ja viron kanssa niin luulis niistä lyötyvän naton ????? 6.
En ole edes ihan varma mitä kieltä tuo on, mutta ainakaan en ymmärtänyt mitä tässä kysyttiin ja/tai väitettiin. Vähän tarkennusta tarvittaisiin.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 659
Yksi juttu mikä pisti jossain silmään oli se, että F-16 -koneita olisi kuskattu palasina UKRAINALAISELLA rahtikoneella suoraan USA:sta.

Tämä olisi merkityksellistä sikäli, presidentti voi käsittääkseni omalla päätöksellään antaa "ylijäämäkamaa" ilmaiseksi sillä edellytyksellä, että se tullaan noutamaan...

Voin puhua ihan läpiä päähäni, mutta tämä olisi järkevä taktiikka, ei kulu pakettirahat.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
249 033
Viestejä
4 349 666
Jäsenet
72 303
Uusin jäsen
Stekkode

Hinta.fi

Ylös Bottom