Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Joku MPK:n herra ei ollut kovin optimistinen Ukrainan puolustuksen järjestelmällisyyden suhteen, prikaatit levällään pitkin rintamaa jne. Jarrutus kyllä onnistuu, mutta pitäisi saada kunnolla tykistöllä tuettua vastahyökkäystä aikaan, ja silloin pitää olla joukot järjestyksessä.
 
Joku oli laittanut tuohon samaan keskusteluun viikon takaisen kuvan, jossa on lähes samat kuviot. :D

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Mutta siis selvää on, että Venäjä etenee koko ajan, vaikkakaan ei niin nopeaan tahtiin kuin haluaisivat. Taistelua on takana vasta kaksi viikkoa ja mitä vaan voi vielä olla edessä. En jaksa oikein uskoa, että Ukraina voisi tätä kääntää edukseen muuten kuin sympatiatasolla.

Lähinnä vaan etelässähän ne on edennyt. Asiantuntijatahotkin on jo säätänyt arvioitaan vähän siihen suuntaan että Venäjän menestys edes Kiovan valtaamisessa ei ole mitenkään selvää. Vaikka siihen nyt vielä ihan hyvät mahdollisuudet onkin niin parempi kysymys on vielä, että mikä se lopputulos edes on jota tavoittelevat. Vaihtoehdot on lähinnä pitkä ja verinen sissisota sitten kun ovat Kiovaan päässeet tai sitten, että sen valtaaminenkin jää haaveeksi.
 
Macron jaksaa yrittää keskustella Putinin kanssa, kuvista päätellen ei hyvin mene keskustelut.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ihmettelen, miten toi Macron jaksaa. Ei puten kanssa voi päästä järkevään yhteisymmärykseen, sen on kolme neuvottelukierrosta Ukrainan kanssa osoittanut.
 
Tässä nyt vielä nämä Ukrainan ilmoittamat luvut venäläisten tappioista:

da65f333f8f491e4.jpg
 
Joku MPK:n herra ei ollut kovin optimistinen Ukrainan puolustuksen järjestelmällisyyden suhteen, prikaatit levällään pitkin rintamaa jne. Jarrutus kyllä onnistuu, mutta pitäisi saada kunnolla tykistöllä tuettua vastahyökkäystä aikaan, ja silloin pitää olla joukot järjestyksessä.

Puolustajalla on aina etu ja sitä Ukrainan kannattaa kyllä käyttää. En näe tässä vaiheessa miten Ukraina voisi suurempiin vastahyökkäyksiin lähteä. Toki huoltoa vastaan isketään jatkuvasti. Aika on Ukrainan puolella kun liikekannallepano etenee ja aseapua tulee jatkuvasti lisää.
 
Onneks Ukraina on pääasiassa puolustusasemissa ja siinä pärjännyt hyvin. Satunnaisia vastahyökkäyksiä.
 
Ukrainalaiset ovat tappaneet toisen Venäläisen kenraalin, joka on kaatunut Ukrainan sodassa. Tällä kertaa Vitaly Gerasimovin. Samassa iskussa kuoli myös useita muita korkea-arvoisia upseereita, joita ei erikseen nimetä. Kaato on lähes varma eikä vain propagandaa, koska molemmat osapuolet ovat myöntäneet sen:

Koska Venäläisiä upseereita kaatuu kovaa vauhtia kaapatut radioviestit kertovat siitä, että Venäjän salainen palvelu epäilee, että heidän salattu lähes murtamattoman varmaksi väitetty ERA kommunikaatio verkko on murrettu tai hakkeroitu jotenkin. Näiden upseeristo kaatojen takia Venäjän sanotaan menettäneen monien joukko-osastojensa hallinnan eivätkä pysty toistaiseksi välittämään mitään käskyjä joukoilleen, koska komentoketju on lamautettu. Tästä syystä Venäläiset eivät esimerkiksi pysty kertomana joukoilleen tulitauosta jos sellainen sovitaan tai koordinoimaan eri joukko-osastojen toimintaa tai huoltoa. Eli se haittaa sota-toimia laajalla rintamalla.
 
Ihmettelen, miten toi Macron jaksaa. Ei puten kanssa voi päästä järkevään yhteisymmärykseen, sen on kolme neuvottelukierrosta Ukrainan kanssa osoittanut.
Vaikka tilanne olisi kuinka toivoton niin olisi tyhmää olla yrittämättä jos ei parempia vaihtoehtoja saatavilla.
Meidän täältä nojatuolista on helppo arvostella kun päätäntävaltamme rajoittuu lähinnä siihen kummalla kädellä pyyhimme hanurimme paskomisen jälkeen.
 
Lähinnä vaan etelässähän ne on edennyt. Asiantuntijatahotkin on jo säätänyt arvioitaan vähän siihen suuntaan että Venäjän menestys edes Kiovan valtaamisessa ei ole mitenkään selvää. Vaikka siihen nyt vielä ihan hyvät mahdollisuudet onkin niin parempi kysymys on vielä, että mikä se lopputulos edes on jota tavoittelevat. Vaihtoehdot on lähinnä pitkä ja verinen sissisota sitten kun ovat Kiovaan päässeet tai sitten, että sen valtaaminenkin jää haaveeksi.
Mahdollisimman hyvät rauhanehdot voisi olla ihan riittävä "lopputulos" Putinin kannalta... Nyt jo Zelensky on kai antanut ymmärtää, että Krimin ja Donbassin asemasta voidaan keskustella, eikä NATO-jäsenyyskään ole niin kiveen kirjoitettu.

Tuskin Putin pääsee silti mitään ehtoja "sanelemaan", mutta jos Zelensky haluaa välttää turhia siviilikuolemia niin voi kuitenkin taipua myönnytyksiin (vaikka sotilaallisessa mielessä ei pakko olisikaan)...
 
Ukrainalaiset ovat tappaneet toisen Venäläisen kenraalin, joka on kaatunut Ukrainan sodassa. Tällä kertaa Vitaly Gerasimovin. Samassa iskussa kuoli myös useita muita korkea-arvoisia upseereita, joita ei erikseen nimetä. Kaato on lähes varma eikä vain propagandaa, koska molemmat osapuolet ovat myöntäneet sen:

Koska Venäläisiä upseereita kaatuu kovaa vauhtia kaapatut radioviestit kertovat siitä, että Venäjän salainen palvelu epäilee, että heidän salattu lähes murtamattoman varmaksi väitetty ERA kommunikaatio verkko on murrettu tai hakkeroitu jotenkin. Näiden upseeristo kaatojen takia Venäjän sanotaan menettäneen monien joukko-osastojensa hallinnan eivätkä pysty toistaiseksi välittämään mitään käskyjä joukoilleen, koska komentoketju on lamautettu. Tästä syystä Venäläiset eivät esimerkiksi pysty kertomana joukoilleen tulitauosta jos sellainen sovitaan tai koordinoimaan eri joukko-osastojen toimintaa tai huoltoa. Eli se haittaa sota-toimia laajalla rintamalla.
Bellingcatin Christo Grozevin väittämän mukaan eivät saa tuota ERAa ainakaan tuolla Harkovan lähellä käytettyä sen takia, että ovat itse tuhonneet 3g-verkon jonka sen käyttö vaatii.

Ukrainalaiset sai väitetysti vakoiltua tuon puhelun, jossa tuosta Gerasimovin kuolemasta soitteli FSB:n agentti sen takia että se soitettiin normaalilla Ukrainalaisella SIM-kortilla tuon ERAn ongelmien takia. Tässä tweettiketjussa noi Grozevin jutut:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Noita tän päivän raportoituja siviiliuhreja ja sotarikoksia kun näki twitterissä niin piti laittaa Ukrainalaisille vielä taas lahjoitus, tällä kertaa Come Back Aliven kautta... Olivat näemmä jotain $600k droneja tulenjohtoon myös jo ehtineet Ukrainan armeijalle sieltä toimittaa.
 
Vaikka tilanne olisi kuinka toivoton niin olisi tyhmää olla yrittämättä jos ei parempia vaihtoehtoja saatavilla.
Meidän täältä nojatuolista on helppo arvostella kun päätäntävaltamme rajoittuu lähinnä siihen kummalla kädellä pyyhimme hanurimme paskomisen jälkeen.
Se on totta, että Ukrainan on pakko jatkaa neuvotteluja, mutta mitään paskadiiliä ei vallitsevassa tilanteessa kannata hyväksyä.
 
Puolustajalla on aina etu ja sitä Ukrainan kannattaa kyllä käyttää. En näe tässä vaiheessa miten Ukraina voisi suurempiin vastahyökkäyksiin lähteä. Toki huoltoa vastaan isketään jatkuvasti. Aika on Ukrainan puolella kun liikekannallepano etenee ja aseapua tulee jatkuvasti lisää.
Etu kyllä, toisaalta sitä tapellaan omien siviilien keskuudessa eikä niistä siviiliuhreista tule mitään samanlaista paskamyrskyä kuin hippien keskuudessa jenkeissä. Jos siviileiltä loppuu ruoka, vesi ja murkulaa tulee niskaan, sitä saattaa neuvotella alueluovutuksista ihan oikeasti.
 
Krimiä Putin ei voi antaa. Se olisi hänen loppu.

Myös palaaminen viimevuoden asemaan olisi Putinille sama kuin myöntää "rauhanturvaoperaatio" olleen häviö -> ei voi suostua siihenkään.

Vähintä mihin Putin saattaa suostua on nuo Dombass kapinallisalueet, ehkä koko dombass itsenäiseksi.
 
HS on viimeinkin tehnyt artillekin tästä Venäjällä leviävästä sotaa kannattavasta Z aatteesta:

Tämä Venäjän toiminta, jota iso osa Venäjän kansasta propagandan siivittämänä kannattaa. Ei käytännössä enää eroa mitenkään kansallisosialismista eli fasismista. Venäjällä yritysten on palveltava valtiota aivan kuten kansallisosialismissa. Venäjän valtiolla on messiaaninen tehtävä, jota tuetaan sotavoimalla aivan kuten kansallisosialismissa. Venäjällä palvotaan vahvaa suurta johtajaa, joka pelastaa kansan aivan kuten kansallisosialismissa. Ihmiset käyttävät symbolia osoittaakseen tukea Z kirjainta joka on aivan kuin kansallisosialismin hakaristi.

Nämä ihmiset, jotka on Venäjällä aivopesty nationalistiseen ja aggressiiviseen aateeseen, jossa länsimaat nähdään syyllisenä kaikkiin Venäjän ongelmiin vihapuheella, joka kohdistuu länsimaihin tuskin enää luopuvat näkemyksistään vaan heidän pysäyttämisensä onnistuu vain sotilaallisella voimalla, koska länsimaissa ei välitetty ajoissa puuttua tähän kehitykseen. Monet halusivat tienata Venäjälla, monet halusivat ymmärtää Venäläisiä tai hyssytellä ongelmat piiloon vaikka nämä ongelmat ovat rakentuneet vuosikymmenien propagandan ja valehtelun tuloksena. Moni ei yksinkertaisesti välittänyt asiasta ennenkuin totaalisen sodan miekka iski koko maailmaan ja pakotti asiat siihen, että välinpitämättömyydellä ei enää voi piilottaa tätä ongelmaa.

Sinällään kiitokset Hesarille, että kirjotetaan viimeinkin tästäkin puolesta eikä vain ylistetä sitä miten kaikki Venäläiset vastustavat Putinia kun se ei pidä paikkaansa se on juuri sitä vähättelyä minkä takia tämä nykyinen tilanne mahdollistui.
 
Macron jaksaa yrittää keskustella Putinin kanssa, kuvista päätellen ei hyvin mene keskustelut.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Noihin Visegrád 24 twiitteihin kannattaa suhtautua varauksella. Monet sieltä tulevat jutut ovat vähintäänkin harhaanjohtavia ellei jopa valheellisia. Informaatiovaikuttamista jollain agendalla. Esim. tuossa tweetissä oleva ensimmäinen kuva on jo 6 päivää vanha. Kannattaa validoida kaikki sieltä tuleva muista lähteistä ennen kuin levittää eteen päin totuutena.
 
Koska Venäläisiä upseereita kaatuu kovaa vauhtia kaapatut radioviestit kertovat siitä, että Venäjän salainen palvelu epäilee, että heidän salattu lähes murtamattoman varmaksi väitetty ERA kommunikaatio verkko on murrettu tai hakkeroitu jotenkin. Näiden upseeristo kaatojen takia Venäjän sanotaan menettäneen monien joukko-osastojensa hallinnan eivätkä pysty toistaiseksi välittämään mitään käskyjä joukoilleen, koska komentoketju on lamautettu. Tästä syystä Venäläiset eivät esimerkiksi pysty kertomana joukoilleen tulitauosta jos sellainen sovitaan tai koordinoimaan eri joukko-osastojen toimintaa tai huoltoa. Eli se haittaa sota-toimia laajalla rintamalla.

Mikään ei estä venäjää viestimästä murrettua kanavaa käyttäen voimassa olevissta tulitauoista. Selityksen makua...
 
Tässä pieni mielialaa kohottava ränttäys. Tai ainakin yritys.

Eihän tuo nyt näytä mitenkään erityisen huolestuttavalta. Huolestuttavaa on vain venäjän roistomainen kerrostalojen ym. siviilikohteiden tykitys ja pommitus tavallisilla tyhmillä pommeilla jotka saattavat mennä mihin sattuu kun paniikissa olevat venäläislentäjät haluavat vaan äkkiä hoitaa homman ja luikkia turvaan. Mikäli venäjä ei pelaisi niin roistoa niinkuin nyt aina näyttää pelaavan niin tämä homma olisi jo taputeltu. Mitenkään ei venäjä tule tätä hommaa saamaan pakettiin, mitä sillä nyt sitten tarkoittaisikaan. Venäjän kannalta hyvä lopputulos? Lopputulema jossa venäjä pääsee sanelemaan ehtoja tms.

Sotilailla/varusmiehillä ei mitään motivaatiota, lähtökohtaisestikin sotilaita kustu silmään että mitä tehdään ja mihin ollaan menossa. Kalusto nooan aikaista, huonosti huollettua paskaa kiinalaisilla renkailla.
Huolto kusee aina vaan joka suunnassa, vehkeistä loppuu polttoaineet, miehet ovat tyhjin vatsoin ja kylmissään. Ei mitään järjestelmällisyyttä, viestintä kusee yms. Ei edes kunnon viestintävälineitä.
Jotain isoja pamppuja jo menehtynyt. Kirstun pohja todennäköisesti saavutettu jo jonkin aikaa sitten. Mistä tuokin kertoo että hävittäjillä pudotellaan jotain perinteisiä "iron bombeja"?

Itse näkisin tilanteen lähinnä niin että venäjä on kuin jokin upottavassa mutapaskassa pyristelevä ihmispolo, jonka joka liikkeestä se vajoaa yhä syvemmälle paskaan, entistä hankalampaan tilanteeseen.

Aika on Ukrainan puolella.
Lisäksi näen tämän siviilien murhaamisen ja erikoisoperaation pitkittymisen johtavan mahdollisesti lähemmäs tilannetta jossa tapahtuu jonkinasteinen lännen interventio.
Ei välttämättä, ja ajankohtaa on vaikea ennustaa, mutta mahdollisesti kuitenkin. Koko sota on kuitenkin niin absurdi ja turha, viime kädessä yhden miehen aikaansaama näytelmä, että en yhtään ihmettelisi jos tästä saataisiin vielä jokin käsittämätön eskalaatio aikaiseksi.
Venäjä on paljastanut kyntensä, pahamaineiset, järkyttävän terävät kynnet jotka ovat kiinnittyneinä mahtavaan ja voimakkaaseen karhunkämmeneen. Totuus: kynsiä ei ole. Grillikatos ja kurkkumopojutut eivät olleetkaan pelkkä meemi. Kaikki massit olivatkin valuneet parempiin taskuihin.

Ainoa tapa jolla venäjä tämän voi hoitaa maaliin on mennä kunnon neukkutyylillä ja tappiolukemilla päätyyn asti. Täytetään se upottava mutapaska miehillä, niin paljon miehiä sinne että siihen ei enää pysty upota vaan voi kävellä ruumiiden yli ja eteenpäin.

En usko että siihen asti mennään, jotain on vaan pakko tapahtua ennen sitä.

:smoke:
 
Etu kyllä, toisaalta sitä tapellaan omien siviilien keskuudessa eikä niistä siviiliuhreista tule mitään samanlaista paskamyrskyä kuin hippien keskuudessa jenkeissä. Jos siviileiltä loppuu ruoka, vesi ja murkulaa tulee niskaan, sitä saattaa neuvotella alueluovutuksista ihan oikeasti.

Siviilit voi evakoida, tosin taitavat osallistua huoltoon, tekevät molotovin koktaileja jne. Siviilejä kuollut mielestäni yllättävän vähän tähän mennessä, jos lukemat pitävät paikkansa ~400. En vähättele siviilien kuolemia/kärsimystä, mutta hyvin voisi olla pari nollaa enemmän luvuissa kun venäjä on vetänyt tyylilleen uskollisesti epäsuoraa tykistötulta kaupaunkeihin sen tarkemmin katsomatta kohteita. Ukrainalla ei yksinkertaisesti ole kykyä lähteä laajamittaiseen vastahyökkäykseen. Hyökkääjällä pitää olla aina ylivoima tai hyökkäys on tuhoon tuomittu jo ennen aloittamista. Venäjällä on materiaalinen ylivoima, joten pakko ottaa se etu mistä sen saa. Nyt on se on tiukka puolustaminen. En näe miksi Ukraina alkaisi neuvottelemaan alueluovutuksista, jos Venäjä ei yllättäen löydä jostain isompaa vaihdetta ja saa hommaa rullaamaan kunnolla. Toki liikekannellepanolla tämä onnistuisi, mutta taitaa olla liian kova riski sisäpoliittisesti.
 
Mikään ei estä venäjää viestimästä murrettua kanavaa käyttäen voimassa olevissta tulitauoista. Selityksen makua...

Jos ei ole ketään kenen kanssa viestiä koska päämaja tuhottiin ei se niin vain onnistu. Venäläisiltä sotilailta myös kerättiin puhelimet pois ennen hyökkäystä ja Venäläiset itse ovat tuhonneet kännykkämastoja niin edes puhelimilla soittelu ei onnistu. Lisäksi on lähes mahdotonta koordinoida mitään toimintaa jos ei ole mitään sovittua komentoketjua enää olemassa. Se menee samanlaiseksi kuin sinä yrittäisit koordinoida koko Helsingin kaikkien asukkaiden tekemisiä huutelemalla yhdessä kadunkulmassa. Ei taida onnistua.
 
Siviilit voi evakoida, tosin taitavat osallistua huoltoon, tekevät molotovin koktaileja jne. Siviilejä kuollut mielestäni yllättävän vähän tähän mennessä, jos lukemat pitävät paikkansa ~400. En vähättele siviilien kuolemia/kärsimystä, mutta hyvin voisi olla pari nollaa enemmän luvuissa kun venäjä on vetänyt tyylilleen uskollisesti epäsuoraa tykistötulta kaupaunkeihin sen tarkemmin katsomatta kohteita. Ukrainalla ei yksinkertaisesti ole kykyä lähteä laajamittaiseen vastahyökkäykseen. Hyökkääjällä pitää olla aina ylivoima tai hyökkäys on tuhoon tuomittu jo ennen aloittamista. Venäjällä on materiaalinen ylivoima, joten pakko ottaa se etu mistä sen saa. Nyt on se on tiukka puolustaminen. En näe miksi Ukraina alkaisi neuvottelemaan alueluovutuksista, jos Venäjä ei yllättäen löydä jostain isompaa vaihdetta ja saa hommaa rullaamaan kunnolla. Toki liikekannellepanolla tämä onnistuisi, mutta taitaa olla liian kova riski sisäpoliittisesti.
Ei puolustautuminen tarkoita sitä, etteikö voisi hyökätä. Vastahyökkäykset kuuluu ihan yhtälailla puolustajien valikoimiin. Eihän se mitään työnnetään vihut yli oman rajan tarkota. Suomi teki ihan hyvää vastahyökkäys strategiaa omassa sodassaan ylivoimaa vastaan. Eihän siinä tarvitse olla kuin hyvä strategia tai paikallinen ylivoima. Aika leveälle tuo venäjän 200k ukkoakin on levitetty.

Varmaan siviilit on aika pitkälle metrotunneleissa ym. Tuskin noissa pommitetuissa neukkukuutioissa hirveästi on enää porukkaa.
 
Shell lopettaa veriöljyn ostamisen ja lopettaa samalla kaikki toiminnot Venäjällä:

" Energy giant Shell said Tuesday that it will stop buying Russian oil and natural gas and shut down its service stations, aviation fuels and other operations in the country amid international pressure for companies to sever ties over the invasion of Ukraine. "

Ei puolustautuminen tarkoita sitä, etteikö voisi hyökätä. Vastahyökkäykset kuuluu ihan yhtälailla puolustajien valikoimiin. Eihän se mitään työnnetään vihut yli oman rajan tarkota. Suomi teki ihan hyvää vastahyökkäys strategiaa omassa sodassaan ylivoimaa vastaan. Eihän siinä tarvitse olla kuin hyvä strategia tai paikallinen ylivoima. Aika leveälle tuo venäjän 200k ukkoakin on levitetty.

Kyllähän ne tekeekin paikallisesti vastahyökkäyksiä.
 
Mitä se auttaa että on miljoona huonosti koulutettua sotilasta kun niille ei riitä kunnollista kalustoa.Vai meinasitko että vanhat konstit toimii,pannaan ukkoa neliriviin hyökkäämään URAA URAA.
Putinin sotaretki meni mönkään, koska siihen lähdettiin ilman valmisteluita.
 
Putinin sotaretki meni mönkään, koska siihen lähdettiin ilman valmisteluita.
Kyllä ne taisi harjoitella usean kuukauden. Se on vaan hankalaa hyökätä jos armeija on paska, sotilailla ei ole motia ym. Varmaan joku tekee sodan loputtua väitöskirjan tästäkin paskasta. Tosin ei sotaa ole kulunut kuin reilu viikko ja onhan venäjä edennyt muualla kuin Kiovassa. Toki jos eivät aloita liikekannallepanoa tai kiina ala tukemaan, voihan tuo lännen tuki olla liian kova, ja tyytyvät esim ei natoa/krimiin ja näihin "itsenäisiin" valtioihin.
 
Siviilit voi evakoida, tosin taitavat osallistua huoltoon, tekevät molotovin koktaileja jne. Siviilejä kuollut mielestäni yllättävän vähän tähän mennessä, jos lukemat pitävät paikkansa ~400. En vähättele siviilien kuolemia/kärsimystä, mutta hyvin voisi olla pari nollaa enemmän luvuissa kun venäjä on vetänyt tyylilleen uskollisesti epäsuoraa tykistötulta kaupaunkeihin sen tarkemmin katsomatta kohteita. Ukrainalla ei yksinkertaisesti ole kykyä lähteä laajamittaiseen vastahyökkäykseen. Hyökkääjällä pitää olla aina ylivoima tai hyökkäys on tuhoon tuomittu jo ennen aloittamista. Venäjällä on materiaalinen ylivoima, joten pakko ottaa se etu mistä sen saa. Nyt on se on tiukka puolustaminen. En näe miksi Ukraina alkaisi neuvottelemaan alueluovutuksista, jos Venäjä ei yllättäen löydä jostain isompaa vaihdetta ja saa hommaa rullaamaan kunnolla. Toki liikekannellepanolla tämä onnistuisi, mutta taitaa olla liian kova riski sisäpoliittisesti.

Noissa kuolema luvuissa ei ole saarretun Mariopolin luvut siellä on satoja tuhansia ihmisiä motissa pakkasessa ilman ruokaa, juomaa ja lämmitystä. Myöskään kännykkäverkot eivät toimi Mariopolissa, niin motin kanssa ei pystytä kommunikoimaan. Se kuinka paljon siellä on kuollut siviileitä ei välttämättä koskaan selviä, koska Venäjän armeijalla on niitä siirrettäviä krematorioita, jolla voi polttaa kaikki kuolleet siviilit ja hävittää todisteet siitä, että siivilit kuolivat Venäjän takia. Sen jälkeen vain ihmetellään miksi 400 000 asukkaan kaupungissa ei ikinä asunut ketään naista, lasta, vanhusta tai muutakaan ihmistä tai voi väittää, että joku muu tappoi ne kuin Venäjä kun mitään todisteita ei enää ole missään.
 
Nonni, USA kieltää venäläisen veriöljyn. Nää on kyllä sellasia iskuja Venäjän selkärankaan, ettei Putin ja muut paskahousut olisi ikinä kuvitelleet lännen näitä tekevän. Terve menoa Pohjois-Korean kanssa kohti helvettiä!
 
Öljyn hinta taitaa olla jo niin korkealla että USA:ssa käynnistetty liuskeöljytuotanto jo suuressa osassa maata. Nyt EUlta se 80-90% tulli venäläiselle öljylle ja kaasulle asap.^^
 
Noissa kuolema luvuissa ei ole saarretun Mariopolin luvut siellä on satoja tuhansia ihmisiä motissa pakkasessa ilman ruokaa, juomaa ja lämmitystä. Myöskään kännykkäverkot eivät toimi Mariopolissa, niin motin kanssa ei pystytä kommunikoimaan. Se kuinka paljon siellä on kuollut siviileitä ei välttämättä koskaan selviä, koska Venäjän armeijalla on niitä siirrettäviä krematorioita, jolla voi polttaa kaikki kuolleet siviilit ja hävittää todisteet siitä, että siivility kuolivat Venäjän takia. Sen jälkeen vain ihmetellään miksi 400 000 asukkaan kaupungissa ei ikinä asunut ketään naista, lasta, vanhusta tai muutakaan ihmistä tai voi väittää, että joku muu tappoi ne kuin Venäjä kun mitään todisteita ei enää ole missään.

Taitaa tämä siirrettävien krematorioiden systemaattinen käyttö olla edelleen urbaanilegenda, vai onko tästä jotain todisteita? Joo niitä on olemassa, mutta kuinka paljon niitä ja onko niitä käytetty sodassa järjestelmällisesti? Pitäisi olla ihan hiton paljon noita autoja, että voitaisiin polttaa ne omat kuolleet sotilaat ja kaikki siviilit. Paljon helpompi vaan kaivaa monttu ja heittää sinne. Elleivät tapa kaikkia nyt kaupungissa olevia, niin ei tuollaisen salaaminen onnistu rauhan jälkeen nykymaailmassa.
 
Kyllä ne taisi harjoitella usean kuukauden. Se on vaan hankalaa hyökätä jos armeija on paska, sotilailla ei ole motia ym. Varmaan joku tekee sodan loputtua väitöskirjan tästäkin paskasta. Tosin ei sotaa ole kulunut kuin reilu viikko ja onhan venäjä edennyt muualla kuin Kiovassa. Toki jos eivät aloita liikekannallepanoa tai kiina ala tukemaan, voihan tuo lännen tuki olla liian kova, ja tyytyvät esim ei natoa/krimiin ja näihin "itsenäisiin" valtioihin.
Mutta harjoittelivatko ne oikeasti, vai oliko koko "harjoittelu" enemmänkin vaan savuverho ja tekosyy joukkojen keskittämiselle?

Ja jos harjoittelivatkin, niin harjoittelivatko ihan vääriä asioita...
 
Ei toi siviilien poistuminen enää taidakaan olla niin yksinkertaista asia.

Helvetti jos pitää paikkansa. Video omalla vastuulla.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Mutta harjoittelivatko ne oikeasti, vai oliko koko "harjoittelu" enemmänkin vaan savuverho ja tekosyy joukkojen keskittämiselle?

Ja jos harjoittelivatkin, niin harjoittelivatko ihan vääriä asioita...
Eiköhän viimeistään 24.2.2022 tullut koko maailmalle selväksi mikä joukkojen keskittämisen perimmäinen syy oli.
 
Bellingcatin Christo Grozevin väittämän mukaan eivät saa tuota ERAa ainakaan tuolla Harkovan lähellä käytettyä sen takia, että ovat itse tuhonneet 3g-verkon jonka sen käyttö vaatii.

Ukrainalaiset sai väitetysti vakoiltua tuon puhelun, jossa tuosta Gerasimovin kuolemasta soitteli FSB:n agentti sen takia että se soitettiin normaalilla Ukrainalaisella SIM-kortilla tuon ERAn ongelmien takia. Tässä tweettiketjussa noi Grozevin jutut:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Noita tän päivän raportoituja siviiliuhreja ja sotarikoksia kun näki twitterissä niin piti laittaa Ukrainalaisille vielä taas lahjoitus, tällä kertaa Come Back Aliven kautta... Olivat näemmä jotain $600k droneja tulenjohtoon myös jo ehtineet Ukrainan armeijalle sieltä toimittaa.

Ei löydy oikein tietoa mistään ERA cryptopuhelimesta. Mahtaako taas pitää paikkaansa koko juttu?
 
Ei toi siviilien poistuminen enää taidakaan olla niin yksinkertaista asia.

Helvetti jos pitää paikkansa. Video omalla vastuulla.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ei ole joo mistään collateral damagesta kyse. Kyllä noi ry.... venäläiset on sairaita elukoita.
 
Macron jaksaa yrittää keskustella Putinin kanssa, kuvista päätellen ei hyvin mene keskustelut.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Siellä on presidentivaalit kohta, niin varmaan koittaa näyttää, että hän edesauttaa rauhan sopimista.
 
Ei toi siviilien poistuminen enää taidakaan olla niin yksinkertaista asia.

Helvetti jos pitää paikkansa. Video omalla vastuulla.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Sinällään hyvä jos kiinni jääneet sotilaat myöntävät saaneensa käskyjä ampua siviileitä noi ovat tärkeitä todisteita sotarikoksista ja siitä, että ne ovat olleet tarkoituksellisia toimia eikä mitään harhautuneita laukauksia tai vahinkoja.
 
Jenkit ja britit löivät kovat pöytään

BBC sanoi:
18:28
Breaking
US announces ban on Russian oil

0d6e9ee8-b0ef-4106-b568-8da84ef47276.jpg
Russian oil extraction

Getty Images Copyright: Getty Images

President Biden has confirmed a complete US ban on Russian oil, gas and coal imports.

He says the move means the "American people will deal another powerful blow" to Putin's leadership.
"We will not be part of subsidising Putin's war," Biden adds.
Despite mounting fears of rising gas prices, the move has widespread bipartisan political support in the US.
Oil prices have been surging in anticipation of Biden's announcement - with the price of brent crude, the international benchmark, rising more than 5%, to $130 a barrel.
The US move is more immediate than in Europe, which is far more reliant on Russian oil and gas.

Posted at 18:2118:21
Breaking
UK to phase out Russian oil

The UK government is to phase out Russian oil and oil products by the end of 2022.
This transition period will give the market, businesses and supply chains more than enough time to replace Russian imports – which make up 8% of UK demand, it said.
It echoes a similar proposal from Washington, where President Biden is set to announce a complete US ban on Russian oil, gas and coal imports.
The EU has also today made moves to reduce the continent's reliance on Russian gas, saying it aims to cut its demand by two thirds by the end of the year.
The UK is less reliant on Russian fossil fuels than many European countries. But Russian supplies still make up 8% of overrall imports into the UK, and 18% of UK diesel comes from Russia.
 
Eli ei saa spekuloida? Selvä. Sano tuo muillekin tässä ketjussa.
Lähinnä naurattaa että minä lisäarvo on sillä että se on sun naapuri? Meillä on koko netin skaala käytössä, mutta nimenomaan sun naapuri sit tuo pöytään kamaa.

Mutta asiaan, kun sota on tavalla tai toisella ohi, niin ankara lama kurittaa Venäjällä vuosia. Voi hiukan Kremlin suunnalla olla paineita. Tästä tulee kylillä ja turuilla niin iso puheenaihe et ei ole yhtään mummoa joka ei tiedä mitä on tapahtunut. Siis mun serkku sanoi tollee.
 
Saarretussa Mariopolin kaupungissa on kuollut kuusivuotias tyttö janoon jäätyään jumiin Venäjän tulituksen takia sortuneeseen rakennukseen useaksi päiväksi. Euroopassa on kaiketi kuollut lapsia janoon viimeksi toisessa maailmansodassa 70 vuotta sitten, joten Putin on ylittänyt nyt tämänkin rajan toimillaan:
Six-year old girl died from dehydration - Mariupol mayor
The mayor of the besieged city of Mariupol, Vadym Boychenko, says the body of a six-year-old girl called Tanya was pulled from the rubble of a destroyed residential building. He says she had died from dehydration.
“Her mother was killed. We don’t know how long the girl was fighting for her life. We can’t imagine how much suffering she had to bear. In the last minutes of her life she was alone, weak, frightened, thirsty.”
The mayor says the story of the girl, also mentioned earlier today by President Volodymyr Zelensky in his address, was “one of many tragic stories of Mariupol, the city surviving in a blockade for the past eight days”.
Boychenko said: “Russian invaders have cynically left the city of half a million without water, light, heat and communications. All routes into the city are blocked. All efforts to deliver food and medicine to the residents of the city were blocked by the Russian army.”
He called on the West to do more to help Ukraine, including introducing a no-fly zone.
Boychenko added: “It will not bring back our Tanya, but will save the lives of thousands of other children in Ukraine.”

Lähinnä naurattaa että minä lisäarvo on sillä että se on sun naapuri? Meillä on koko netin skaala käytössä, mutta nimenomaan sun naapuri sit tuo pöytään kamaa.

Mutta asiaan, kun sota on tavalla tai toisella ohi, niin ankara lama kurittaa Venäjällä vuosia. Voi hiukan Kremlin suunnalla olla paineita. Tästä tulee kylillä ja turuilla niin iso puheenaihe et ei ole yhtään mummoa joka ei tiedä mitä on tapahtunut. Siis mun serkku sanoi tollee.
Mitä lisäarvoa teidän muiden mutuilut tuo? Minkä takia pitää alkaa hyökkäämään foorumilla toista kohtaan? Joku ylemmyydentunne että omat mutuilut on parempia kuin muiden?
 
Nyt jo Zelensky on kai antanut ymmärtää, että Krimin ja Donbassin asemasta voidaan keskustella, eikä NATO-jäsenyyskään ole niin kiveen kirjoitettu.
Tietääkseni on valmis neuvottelemaan Natosta, koska yksikään jäsenmaa ei ole valmis ottamaan jäseneksi seuraavan 5-10 vuoden aikana.

Aivan ehdoton ei on alueluovutukset, vähän veikkaan ettei se ole muuttunut kahdessa päivässä.

Venäjä ei ole eikä ole aikomustakaan lieventää vaatimuksiaan, eli Ukraina ei saa liittyä mihinkään (eu/nato), Krimi osaksi Venäjää, nukkehallintojen tunnustaminen. Hullu on se joka Venäjän vaatimuksiin suostuu.

Ja vaikka Ukraina suostuisi ehdoitta Venäjän vaatimuksiin niin tuskin Venäjä poistuu Ukrainasta ennen kuin saa kaikki pakotteet poistettua. En vain näe miksi pakotteet poistuisi tuossa tilanteessa. Se meinaan on hyvä diili Putinille, saa Ukrainan ja vaatimukset täyttyvät ilman sodan jatkamista ja länsi alistuu poistamalla pakotteet.
 
Viimeksi muokattu:
Ei toi siviilien poistuminen enää taidakaan olla niin yksinkertaista asia.

Helvetti jos pitää paikkansa. Video omalla vastuulla.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Varsinkaan siviilien ampumista en voi käsittää, nyt tämä paska pitäis viheltää poikki isolla pillillä tai kohta tämä sama on edessä muuallakin (tiedätte kyllä missä), kun saavat touhuta mitä lystäävät!
 
Viimeksi muokattu:

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
301 142
Viestejä
5 147 833
Jäsenet
81 937
Uusin jäsen
Leero543

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom