Vanhat televisiot miellyttää

Liittynyt
24.09.2020
Viestejä
277
Haikailen aikoja, kun tylsyyttä voi tuijotella telkusta ja ohjelmaa tulee itsestään. Yritin etsiä käytettyä televisiota, mutta nämä ohkaset littana ja lättänät jotenkin sattuvat silmiin kovasti.
Tähän asti vain plasma ja sonyn semmoiset yli 10cm paksut ovat miellyttäneet itseäni. Olen pohtinut television hankintaa pitkää ja koneen liittämistä ja myöhemmin konsoliin siirtymistä.

4K television ja HD:n välillä en näe miellyttävyydessä eroa. HD tuntuu lämpimältä katsoa, eikä niinkää 4k saa innostumaan näkemään näyttelijöiden ryppyjä ja leffojen effektejä liian tarkasti.

Onko missään listaa hyvistä telkuista, niin ei tarvitsisi valintaa perustella tai miettiä enempää etsiessään käytettyä torista? Noissa vanhoissa telkuissa on myös usein itse pöytä mukana, niin ei tarvitse estetiikkaa miettiä. Milloin virrankulutus kehitys lakkasi? Noita käytettyjä ja uutta vertaessa näyttäisi kuluttavan saman verran hyvin moni. Inhoan hitautta ja monimutkaisuutta henkilökohtaisissa asioissa.

En osaa, eikä kiinnosta opetella kuva-moodeja, säätää asetuksia tms, ihan vain plug'n'play telkkua pelkästään. Kaikki ylimääränen saa näkemään punaista telkussa, kun tuhlaa elämää säätämisessä ja ei erota silmällä mitää kuitenkaa. Mitää äly-ominaisuuksia en kaipaa, enkä maksullisia palveluita käytä.
 
Viimeksi muokattu:
mutta nämä ohkaset littana ja lättänät jotenkin sattuvat silmiin kovasti.
Tähän asti vain plasma ja sonyn semmoiset yli 10cm paksut ovat miellyttäneet itseäni.

Sattuu silmiin? Saattaa johtua kuvan "vilkkumisesta", eli taitaa suurimmassa osassa eri näyttötekniikoita olla taustalla PWM-himmennys. Ihan uusimmat tekniikat saattaa olla vilkkumattomia, eli jokin DC-himmennys on mahdollista, mutta perinteisesti kaikki LED ja OLED jutut välkkyvät juuri sellaisella taajuudella, että sattuu silmiin pahasti (toki riippuu henkilöstä, että miten paljon tästä oirehtii).

Juuri mittailin suurnopeuskameralla kuinka meillä LG:n 4K LED älytelkkari vilkkuu 240 Hz taajuudella. Ei pää kestä tuota katsoa, eli on varalla tuo telkku.

Nuo "vanhemmat paksummat" telkut perustuvat kylmäkatodiloisteputkiin, ei LED taustavaloon, jossa myös usein PWM vilkkumista, aivan kuten myös plasmatelkkareissa, mutta näissä taajuus voi olla huomattavasti silmäystävällisempi. Ja ennenkaikkea suurin ero on siinä villkkumisen profiilissa: kun LED tekniikoissa valo oikeasti ehtii täysin sammua pulssijakson aikana, eli kirkkaus huitelee aivan maksimit, kun taas nämä vanhemmat tekniikat valon tuottamisessa ovat "hitaampia" reagoimaan, esim. terminen hitaus. Vilkkumista on, mutta jakson aikana kuva vain himmenee, valoisuus ei putoa täysin nollaa, kuten LED tekniikassa.

Meillä olkkarissa ykköstelkkuna edelleen ikivanha "paksu, ei-LED" Sony, joka on ainakin itselle riittävän silmäystävällinen ja hakkaa miten vain tuon LG:n LED töllöttimen.
 
Tuota pwm ja välkkymistä on todella vaikea välttää elämässä. Itselläni tietokoneen näytön valinta oli tuskaista ja monia malleja jouduin vaihtamaan, ennen kuin löysin yhden sopivan. Silti se tuntuu ollessani sillä, verrattuna vanhempaa näyttöön. Monissa liikkeissä jätän käymättä huimauksen vuoksi jos pidempää oleskelen. Kotona vain halogeeni ja yövalot, jotta ei satu silmiin oleskelu.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
295 904
Viestejä
5 055 529
Jäsenet
80 999
Uusin jäsen
samuellsson

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom