• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Valta Kuuluu Kansalle (VKK)

Taitaa Anon pihalta kohta lähteä ainakin yksi kolmesta mersusta.
Tuolloin Turtiainen sanoi IL:lle, että hän toimittaa pyydetyt tositteet, jos Halla-ahon johtama puhemiehistö myöntää hänelle ”pienen budjetin” työtä varten.

– Ei sitä kukaan ilmaiseksi tee. Nyt tarvitaan pätäkkää tilille! Turtiainen sanoi.
Vai että pitäisi Anolle maksaa kunniasta toimittaa omat tositteet. :lol:
Eiköhän ukko ole ne törsännyt omiin menoihin tai sitten siirtänyt jonnekin Venäjälle. Jää nähtäväksi että alistuuko mies kohtaloon vai pakenee jonnekin Kaakkois-Aasiaan tai vastaavaan paikkaan vastuuta.
 
Sillä on suht hyväkuntoinen talo, hieno kesämökki hyvältä paikalta ja tosiaan yksi sl mersu klassikko ja kaksi uutta eli eiköhän ulosottomies saa helposti nuo pikkurahat siltä pois.Firmathan sillä tosiaan meni konkkaan ja kansanedustajan eläkettäkään ei enää saa, vaimonsa näkyy postittelevan noita painonnostovarusteita kazakstaniin ym paikkoihin mutta tuskin niillä kaviaaria enää saa leivän päälle. Jää nähtäväksi.
 
Naureskelinkin kun näin Anon muijan Go-metal firman kaupittelevan ❤️heartland paitoja, eli rakastan venäjää 😂
Mahtaa olla asiakkaita.
 
Jokohan kulttijohtajan pihasta on mersuja myyty, että saa valtiolle laskun maksettua :D
Miksei Anolle muuten ole kelvanneet itäautot?
 
Sen takia, ettei koskaan kellekään omasta mielestään ylijumalaan verrattavaan hahmoon koskaan, ole mikään vähäisempikään "maallinen" kelvannut.
 
Eduskunta perii Turtiaiselta yli 30k saatuja avustuksia takaisin ulosotossa. Yhteensä ulosotossa on reilut 112k. Varattomaksi mies on ulosotossa todettu, vaikka videoiden perusteella ajelee hienolla mersulla ja mökkikin on aika hulppea. Toivottavasti ei nyt ulosottovirasto ole noin löperö, että kenties vaimon nimiin pistetty omaisuus noin vain jää piiloon?
 
Vaimon nimissä taitaa tuon reppanan omaisuus olla.
 
Eduskunta perii Turtiaiselta yli 30k saatuja avustuksia takaisin ulosotossa. Yhteensä ulosotossa on reilut 112k. Varattomaksi mies on ulosotossa todettu, vaikka videoiden perusteella ajelee hienolla mersulla ja mökkikin on aika hulppea. Toivottavasti ei nyt ulosottovirasto ole noin löperö, että kenties vaimon nimiin pistetty omaisuus noin vain jää piiloon?
Onhan tämä kaunista :)
Miksei Kreml maksanutkaan äänitorvensa laskuja?
 
Puolueen asioita päästään nyt mahdollisesti selvittelemään oikeudessa:
Keskusrikospoliisi on saanut päätökseen esitutkinnan Valta kuuluu kansalle R.P. -puolueen toimintaan liittyen. Kokonaisuudessa neljän henkilön epäillään syyllistyneen rahankeräysrikokseen ja viiden henkilön kavallukseen ja yhtä henkilöä epäillään molemmista rikoksista. Rikoksesta epäillyt henkilöt ovat rikosten tekoaikaan työskennelleet vastuutehtävissä puolueessa tai toimineet puolueen taustalla.

Sinänsä Ano on oikeassa, että siellä(kin) saat olla vapaa kansalainen. Niin kauan kun elät omilla rahoillasi, et rellestä, et arvostele Venäjää johtajia myöten niin olet vapaa kansalainen.
 
Ulosottorekisterin mukaan Turtiaisella on ulosotossa vireillä olevia saatavia 112 072 euroa. 57-vuotias Turtiainen on todettu ulosotossa varattomaksi.
 
Salaliittohörhö, Kremlin kätyri ja putinisti, sekä kyvytön hoitamaan edes omaa talouttaan. Vittu mikä pelle, ja tuolle yli 3000 suomalaista halusi antaa eduskuntavaaleissa äänensä hoitaa Suomen asioita :facepalm:
 
Nyt Ano hakee poliittista turvapaikkaa ryssänmaalta. Suomessa vainotaan ja peritään saatavia, niin ymmärtäähän tuon.

Onkohan venäjällä samanlaista kansalaisaloitesysteemiä kuin Suomessa? Saisivat tehdä aloitteen, että Ano Ukrainaan rintamalle erikoisjoukkojen iskuryhmäksi Seagalin kanssa.

Eihän siitä ole kovin paljon aikaa, kun joku amerikkalainen wokea perheineen Venäjälle paennut perheenäiti itki somessa, kun mies oltiin lähetetty kuoleen Ukrainan rintamalle.
 
No mutta tämähän on päivän positiivisin uutinen. Luulin jonkun uutisen perusteella että olisi kenties tulossa takaisin jossain vaiheessa.
 
Asiaton käytös - Säännöt: Käytä kuvia, videoita ja linkkejä ainoastaan tukemaan asiaasi ja avaa niiden sisältö oleellisilta osin muille keskustelijoille. Pelkät onelinerit ja linkit eivät ole keskustelua.
Eihän siitä ole kovin paljon aikaa, kun joku amerikkalainen wokea perheineen Venäjälle paennut perheenäiti itki somessa, kun mies oltiin lähetetty kuoleen Ukrainan rintamalle.
Tarina on itseasiassa paljon hervottomampi. Rahat loppu, ei kielitaitoa ei työpaikkaa, lapset eivät kielitaidottomina päässeet kouluun. Armeijassa vuoden pesti olisi nopea reitti kansalaisuuteen. Ammattitaito hitsaajana ja kokemus rakennuksilla "takaisi" vaarattomat työt kaukana eturintaman vaaroista. Rahallinen bonus ja säännöllinen palkka olisi vain hyvä lisä.

Ano taitaa päästä vuodeksi rintamalle. Tästä eteenpäin jos ulkomaalainen mies haluaa pysyvän oleskeluluvan Venäjällä, niin tuo on automaattista.

Olisi kyllä vuosisadan komediakultaa jos tuo vatnikki raahattaisiin rintamalle. Jännä nähdä onko ryssät oikeasti niin tyhmiä että hinaavat puolestapuhujansa ammuttaviksi.
 
Ano taitaa päästä vuodeksi rintamalle. Tästä eteenpäin jos ulkomaalainen mies haluaa pysyvän oleskeluluvan Venäjällä, niin tuo on automaattista.

Kertoo koko venäläisen yhteiskunnan laajasta muutoksesta ja siitä että sota on se uusi normaali, johon on vain paras sopeutua. Eli vaikka uutinen sinänsä huvittava, heittää se ilmoille todella huolestuttavia indikaattoreita.

Ja mitä Anoon tulee, hänen kannattanee varautua siihen että venäläinen armeija ei kohtele ulkomailta tulleita mitenkään erityisesti, vaan todennäköisesti edessä on etulinjan tehtävät ja vielä todennäköisemmin edes ilman kivääriä. Anon kaltaisia venäjän armeija tarvitsee droonein houkutteluun syötiksi. Paras mitä hän voi toivoa, on nopea loppu ilman kitumista.
 
Odottakaamme, että näemme vielä Anon juoksemassa videolla.
 
Anolla ei ole mikään pakottavaa tarvetta jäädä sinne Venäjälle. Jos ehtona on käydä rintamalla niin kyllä Ano tietää, että voi aina palata takaisin tänne Suomeen. Paskanjauhaja se on mutta parempi sellainen maine kuin mätääntyä jonnekin rintamalle
 
Anon oma valinta on ryssiminen. Kärsiköön seuraukset.
 
Anolla ei ole mikään pakottavaa tarvetta jäädä sinne Venäjälle. Jos ehtona on käydä rintamalla niin kyllä Ano tietää, että voi aina palata takaisin tänne Suomeen. Paskanjauhaja se on mutta parempi sellainen maine kuin mätääntyä jonnekin rintamalle
Venäjä on turvallinen paikka poliittista turvaa kaipaaville, entisille länsimaalaisille kansanedustajille.

Aina tietenkin se vaara että kävelee vahingossa lippu toimistoon jossa Kyproksen lippujen sijaan junamatka Krimille.

Jos putinin koneisto ei ole kokonaan Anoa unohtanut niin Suomeen ei päästetän omatoimisesti pakeneen, jos Suomeen päästetään, niin sitten hänellä jokin tehtävä, jos ukko todettu tarpeettomaksi, niin katoaa jollain karjan lomalla, jos tarve löytä, niin kokoelma perinteitä itsetuhoisuutta Suomi kuorrutuksella.
 
Ano Turtiainen uhoaa Venäjällä kuvatulla videolla olevansa valmis tarttumaan aseisiin suomalaisia vastaan jos käsky käy
Askel askeleelta hullumpaan suuntaan. Onkohan monta askelta enää mittarissa jäljellä. Mitä näitä nyt olisi sen jonkun vanhan vitsin perusteella, ufojen kanssa yhteydenpito, skientologi-uskoon tulo, lapo-kuvien hallussapidosta kiinni jääminen, huumeet ja itsemurha.
 
Sieltä pukkaa nyt uutta puoluetta, ja ainakin viimeaikaisten puhujapönttöpuheiden perusteella tulossa jotain aivan uutta meininkiä Teatterinmäelle.

Nyt ne kaikki, jotka haluaaa Suomeen taatusti korruptoitumattoman ja oikeasti oppositiona toimivan puolueen, joka tunnistaa mm. Korona ja EU sekä Virkamafia kusetukset, niin käykääpä tekemässä puolueen kannatusilmoitus tästä (ei sido mihinkään):
Puoluerekisteri.fi

Puolueen ohjelma löytyy:
Valta kuuluu kansalle

Kannatusilmoitusten kirjaaminen alkoi vasta tänään, ja jo muutaman tunnin sisällä on tullut apaut 3500 kannatusilmoitusta. Näyttää siltä, että tavoitte (5000) paukkuu läpi jo tänään illalla tai huomenna.
Se on kyllä täysin totta, että olemme saaneet jotain aivan uutta meininkiä. Hetki onkin kulunut siitä, kun ex-kansanedustaja on ilmoittanut olevansa valmis rintamalle ampumaan suomalaisia hyökkääjiä.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
301 247
Viestejä
5 148 793
Jäsenet
81 963
Uusin jäsen
Renkar

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom