- Liittynyt
- 12.04.2020
- Viestejä
- 399
Suomi - kuituyhteyksien kehitysmaa -ketjun innoittamana ja osittain sen vastapainoksi päätin perustaa uuden ketjun, joka keskittyisi siihen kuinka valokuituverkkoja rakennetaan, kuinka itse voi olla vaikuttamassa niiden rakentumiseen ja kuinka voitaisiin löytää keinot tehdä Suomesta jokin muu kun kuituyhteyksien kehitysmaa.
Inspiraationa toimi myös @Eikkas joka on ahkerasti kertonut omista taloyhtiölaajakaistaprojekteistaan. Kehitysmaa-ketjussa on myös asiasta ollut erinomaisia kirjoituksia, mm. @Algron28 @Johtaja_Jurmu @Pakana @kurkimies @dot1q @ztec @jessenic @olkitu @sra2010 @snw @akiky @DaKyy @
Monia muitakin hyviä puheenvuoroja löytyy, mutta yli kolmentuhannen viestin ketjusta kaikkia on mahdotonta mainita.
Keskustelunavaajina ajattelin käyttää @Fraatti esittämiä erinomaisia kysymyksiä. Tässä niistä ensimmäinen:
Fraatti osuu kysymyksessään asian ytimeen. Mitäpä sitä kuituverkolla, jos ei sitä saa kytkettyä ulkomaailmaan?
Onneksi kuituverkon saa nykyisin kytkettyä Internetiin suhteellisen helposti melkein joka pitäjässä. Eri operaattorit ovat kuiduttaneet Suomea ahkerasti omiin tarpeisiin, on rakennettu yhteyksiä mastoille ja tukiasemille, on liitetty teletiloja ja keskuksia valokuidulla runkoverkkoon ja rakennettu liittymiä yrityksille sekä kuntien ja valtion laitoksille.
Omalle kuituverkolle saa Internet-yhteyden viemällä oman kuidunpään lähimpään liityntäpisteeseen ja maksamalla noin tonnin kuukaudessa plus perustamiskulut. Jos oma verkko sijaitsee Telian alueella, voi myös olla vaihtoehtona mahdollisuus liittyä Avoin Kuitu -palvelun piiriin.
Tästä tonnin kuukausikulusta päästäänkin sitten aasinsiltana toiseen avainkysymykseen oman verkon kutomisessa: liittyjämääriin. Mikään valokuituverkko ei tule pitkällä aikavälillä menestymään, ellei sillä ole tarvittavaa määrää liittymiä, eli maksajia. Vaikka itse valokuituverkon saisi rakennettua täysin ilmaiseksi, täytyy verkon käyttäjien pystyä kustantamaan verkon käyttö- ja ylläpitokulut.
100 liittymää. Se on realistinen minimikoko omalle valokuituverkolle. Jos mennään sen alle tulee helposti ongelmia. 50 liittymän verkko elää jo ihan kädestä suuhun.
Verkkoliiketoiminta, ja kyse on liiketoiminnasta, oli sitten juriidinen muoto osuuskunta, yhdistys tai osakeyhtiö on volyymibisnestä. Mitä useampi jakaja kiinteille kustannuksille on, sen paremmin toiminta menestyy.
Itse valokuituverkon rakentaminen on yksinkertaisin osuus projektia. Se on helppoa ja suoraviivaista hommaa. Vaikein osuus kuituverkon aikaansaamisessa on liittymien myynti. Sitä voi kutsua miksikä tahansa, mutta viime kädessä kysymys on liittymien myynistä kun hankitaan osuuskunnalle osakkaita tai yritykselle asiakkaita. Siihen tarvitaan puuhamiehiä ja ydinryhmä viemään projekti maaliin. Jos liitymätavoitteet saavutetaan hankealueella ollaan jo pitkällä.
Kuituverkko voidaan sitten rakentaa viiden tonnin budjetilla käyttäen tyyliä mies, lapio ja kuituhitsauslaite. Tähän vaihtoehtoon kuitenkin harvemmin turvaudutaan
Käyttännössä asioita voidaan tehdä ajalla tai rahalla, molemmissa on omat plussat ja miinuksensa. Lisää rakentamisvaihtoehoista myöhemmin.
Kun verkko on rakennettu, työ ei lopu siihen. Jokainen verkko tarvitsee vähintäänkin yhden vastuuhenkilön. Jonkun on lähetettävä laskut ja tarkistaa että rahat tulee tilille. Laskut ja verot on maksettava. Ja jonkun on vastattava puheluihin.
Yksinkertaimillaan verkko pyörii itsekseen ja kaikki hallinnolliset tehtävät ja huoltotoimenpiteet voi ulkoistaa, mutta joka tapauksessa verkolla pitää olla riittävä määrä asiakkaita, jotta juoksevat kulut voidaan maksaa. Tästä seuraa suoraan minimiliittymämäärä.
Haastavinta on lähteä rakentamaan verkko-osuuskuntaa ihan nollista, sillä silloin koko paketti pitää itse koota ja kaikki kustannukset kattaa itse. Tästä syystä kannattaa usein miettiä, voisiko tehdä yhteistyötä jonkun muun toimijan kanssa tai jonkun olemassa olevan organisaation alaisuudessa. Tälläisiä ovat mm. paikalliset yhdistykset, osuuskunnat tai kyläseurat.
Toivottavasti keskustelu lähtee tästä kumpuilemaan. Asiasta on paljon kirjoitettavaa, jatkan asian tiimoilta lisää myöhemmin. Kaikki puheenvuorot tervetulleita.
Inspiraationa toimi myös @Eikkas joka on ahkerasti kertonut omista taloyhtiölaajakaistaprojekteistaan. Kehitysmaa-ketjussa on myös asiasta ollut erinomaisia kirjoituksia, mm. @Algron28 @Johtaja_Jurmu @Pakana @kurkimies @dot1q @ztec @jessenic @olkitu @sra2010 @snw @akiky @DaKyy @
Monia muitakin hyviä puheenvuoroja löytyy, mutta yli kolmentuhannen viestin ketjusta kaikkia on mahdotonta mainita.
Keskustelunavaajina ajattelin käyttää @Fraatti esittämiä erinomaisia kysymyksiä. Tässä niistä ensimmäinen:
Fraatti osuu kysymyksessään asian ytimeen. Mitäpä sitä kuituverkolla, jos ei sitä saa kytkettyä ulkomaailmaan?
Onneksi kuituverkon saa nykyisin kytkettyä Internetiin suhteellisen helposti melkein joka pitäjässä. Eri operaattorit ovat kuiduttaneet Suomea ahkerasti omiin tarpeisiin, on rakennettu yhteyksiä mastoille ja tukiasemille, on liitetty teletiloja ja keskuksia valokuidulla runkoverkkoon ja rakennettu liittymiä yrityksille sekä kuntien ja valtion laitoksille.
Omalle kuituverkolle saa Internet-yhteyden viemällä oman kuidunpään lähimpään liityntäpisteeseen ja maksamalla noin tonnin kuukaudessa plus perustamiskulut. Jos oma verkko sijaitsee Telian alueella, voi myös olla vaihtoehtona mahdollisuus liittyä Avoin Kuitu -palvelun piiriin.
Tästä tonnin kuukausikulusta päästäänkin sitten aasinsiltana toiseen avainkysymykseen oman verkon kutomisessa: liittyjämääriin. Mikään valokuituverkko ei tule pitkällä aikavälillä menestymään, ellei sillä ole tarvittavaa määrää liittymiä, eli maksajia. Vaikka itse valokuituverkon saisi rakennettua täysin ilmaiseksi, täytyy verkon käyttäjien pystyä kustantamaan verkon käyttö- ja ylläpitokulut.
100 liittymää. Se on realistinen minimikoko omalle valokuituverkolle. Jos mennään sen alle tulee helposti ongelmia. 50 liittymän verkko elää jo ihan kädestä suuhun.
Verkkoliiketoiminta, ja kyse on liiketoiminnasta, oli sitten juriidinen muoto osuuskunta, yhdistys tai osakeyhtiö on volyymibisnestä. Mitä useampi jakaja kiinteille kustannuksille on, sen paremmin toiminta menestyy.
Itse valokuituverkon rakentaminen on yksinkertaisin osuus projektia. Se on helppoa ja suoraviivaista hommaa. Vaikein osuus kuituverkon aikaansaamisessa on liittymien myynti. Sitä voi kutsua miksikä tahansa, mutta viime kädessä kysymys on liittymien myynistä kun hankitaan osuuskunnalle osakkaita tai yritykselle asiakkaita. Siihen tarvitaan puuhamiehiä ja ydinryhmä viemään projekti maaliin. Jos liitymätavoitteet saavutetaan hankealueella ollaan jo pitkällä.
Kuituverkko voidaan sitten rakentaa viiden tonnin budjetilla käyttäen tyyliä mies, lapio ja kuituhitsauslaite. Tähän vaihtoehtoon kuitenkin harvemmin turvaudutaan
Käyttännössä asioita voidaan tehdä ajalla tai rahalla, molemmissa on omat plussat ja miinuksensa. Lisää rakentamisvaihtoehoista myöhemmin.
Kun verkko on rakennettu, työ ei lopu siihen. Jokainen verkko tarvitsee vähintäänkin yhden vastuuhenkilön. Jonkun on lähetettävä laskut ja tarkistaa että rahat tulee tilille. Laskut ja verot on maksettava. Ja jonkun on vastattava puheluihin.
Yksinkertaimillaan verkko pyörii itsekseen ja kaikki hallinnolliset tehtävät ja huoltotoimenpiteet voi ulkoistaa, mutta joka tapauksessa verkolla pitää olla riittävä määrä asiakkaita, jotta juoksevat kulut voidaan maksaa. Tästä seuraa suoraan minimiliittymämäärä.
Haastavinta on lähteä rakentamaan verkko-osuuskuntaa ihan nollista, sillä silloin koko paketti pitää itse koota ja kaikki kustannukset kattaa itse. Tästä syystä kannattaa usein miettiä, voisiko tehdä yhteistyötä jonkun muun toimijan kanssa tai jonkun olemassa olevan organisaation alaisuudessa. Tälläisiä ovat mm. paikalliset yhdistykset, osuuskunnat tai kyläseurat.
Toivottavasti keskustelu lähtee tästä kumpuilemaan. Asiasta on paljon kirjoitettavaa, jatkan asian tiimoilta lisää myöhemmin. Kaikki puheenvuorot tervetulleita.
Viimeksi muokattu:
