- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 4 812
Silloin kun maksaja on "joku muu", eli vakuutusyhtiö, niin kusetetaan ns. raskaalla kädellä. Vaikka firmassa on töissä ihmiset jotka ovat ns. valan vannoneita vakuutustarkastajia.Auto viralliseen Volvo-huoltoon korjaukseen. Korjauksen jälkeen parkkitutka taakse ei toimi. Virallinen huolto tutkii asiaa ja toteaa, että auton joku keskusyksikön osa (>1000e) mennyt rikki. Omistaja hieman kummastelee ja kritisoi sitä, että miten voi kojelaudan alla oleva boksi hajota kun pienen pieni kolari napsahtaa takapuskuriin? Kritiikki annettu, joten painaa asian villaisella, koska lystin maksaa vakuutusyhtiö.
Boksi vaihdetaan ja ongelma ei katoa. Asiaa tutkitaan tarkemmin ja selviää, että uuden puskurin asentaja on unohtanut kytkeä parkkitutkan johdon.
Auto tulee kuntoon ja tämä mystinen uusi boksi jää autoon. Kaikki tämä laskutettiin ihan varmasti vastapuolen vakuutusyhtiöltä.
Itselläkin meni n. 10km/h parkkipaikkatörmäyksen takia uusiksi mm. esiin taitettava vetokoukku (1800 eur) koska johtosarja oli kuulemma vahingoittunut eikä sitä saanut uutta.
Samoin jo kultaisella 90-luvulla ei tarvinnut kuin ohimennen mainita pienestä jostain takertelusta niin pistettiin ovikorjauksen jälkeen uusiksi ikkunahissiä, jne...