Uutta Ryzen 3900X pakettia hankkimassa

Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
9
Hei,

Nykyinen noin 9 vuotta vanha 2600K setuppini on osoittanut väsymisen merkkejä jo pidempään, joten on jo korkea aika uusia kone tälle vuosikymmenelle.

Ennakkoon miettineenä päätin lähteä kokeilemaan vaihteeksi ADM:n rautaa, joten 3900X tuli tilattua alennuksesta jo joulukuussa. Valittevasti heikko saatavuus on heijastunut suoraan toimitusaikoihin ja prosessori on vasta eilen lähtenyt pakkaukseen tulevaa lähetystä varten. Tämän seurauksena myös muut osat alkavat tulla vihdoin ajankohtaisiksi lähi viikkojen aikana.

Varsinaista budjettia en ole vielä laskenut kunhan hinta-laatusuhde on edes jotenkin perusteltavissa, eli esim. emolevyssä ei ole pakko säästää sitä 30€ ja katua asiaa myöhemmin. Mikäli vähän kalliimpi komponentti on oikeasti perustellusti parempi voi ja kannattaa sitä myös ehdottaa. Osat voi tilata joko yhdestä tai useammasta liikkeestä (Suomesta) ja kasata lopuksi itse.

Uuden koneen käyttö:
Koneen tähän tietoon tuleva raskain käyttö tulee olemaan uusien pelien pelaaminen 1440p ja 120+ FPS mikäli mahdollista, mutten pidä mahdottomana esim. omien pelivideoiden nauhoitusta ja editointia myöhemmin. Pelaan tällä hetkellä esim. Battlefield 5:sta surkealla FPS:llä, mutta koneen tehojen noustessa myös pelien kirjo varmasti laajenee ja uudet pelit alkavat kiinnostaa nykyistä enemmän. Tarkoitus olisi käyttää tulevaa kokoonpanoa ainakin seuraavat 5-6 vuotta (näytönohjaimen päivitys aina 2-3 vuoden välein), jonka aikana sen tulisi palvella ilman hidastelua.

Tilattuna / valmiina / käytettynä löytyy seuraavia osia:
-Prosessori: Yllä mainittu tilattu Ryzen 3900X
-Näytönohjain: RTX2080 (ostettu rikkoutuneen vanhan näyttiksen tilalle viime vuonna, vaihto uuteen 2-3 vuoden päästä tarjonnan ja oikean tarpeen mukaan. Naurettavan ylimitoitettu vanhalle koneelle, mutta tuleva päivitys oli jo tuolloin tiedossa).
-SSD: 2x 1 Tt Samsung Evo 860, uutena joulun alennuksista
-Virtalähde: Noin 3 vuotta vanha Corsair AX760W (uskaltaako tätä käyttää vielä esim. 5-6 vuotta vai pitäisikö hommata esim. uutta Seasonicia tilalle?)
-Vanhan koneen kotelo: Cooler Master Haf X joka ehkä kannataisi uusia koska se resonoi, pölyn suodatuksessa on toivomisen varaa ja liitännät ovat vanhentuneet. Tyyliltään ja kooltaan uusi kotelo olisi mieluummin mallia Corsair Obsidian 700D.
-Oheislaitteet: hiiri, näppäimistö, kuulokkeet, mikrofoni, toinen näyttö (Dell U2412M) jne.

Ajatuksena on seuraava kokoonpano, vielä hankittavat alleviivattu:
-Emolevy: 570X emolevy (tarkempi malli täysin auki, mikä olisi hyvä noin 200-300€ hintaluokassa? Tarvetta hyvälle virransyötölle, hyvälle äänipiirille, mielellään kahdelle M2-SSD paikalle. Plussaa mikäli esim. Wlan tulee kivuttomasti mukaan, mutta tämä ei ole pakollinen.)
-Prosessori: Ennakkoon tilattu Ryzen 3900X
-Muistit: 32 Gt (matalat 2x16Gt 3600MHz samsung b-die ilmeisesti hyvä valinta, mutta mikä tarkemmaksi malliksi?)
-Näytönohjain: Yllä mainittu ja käytössä oleva RTX2080
-M2-SSD: Haussa on hyvä ja nopea 1 tai 2 Tt asema ettei käy pieneksi lähi vuosina (Windows, kaikki ohjelmat, pelit ja niiden tallennukset jne.)
-Muut kiintolevyt: Ylempänä mainitut SSD:t ja muita myöhemmin tarvittaessa
-Virtalähde: Uusi tai ylempänä mainittu käytetty Corsair AX760
-Prosessorin jäähdytin: Noctua NH D15
-Uusi kotelo: Plussana mielellään erittäin tilava, hiljainen ja hyvä pölysuodatus. Kaikenlaiset ledivalot jne. ovat itselleni täysin turhia ja mahdollisen sivuikkunan ainut hyöty on mahdollisessa vikatilanteessa. Tämä olisi sijoitus tulevaisuuteen eli voisi maksaa minun puolestani 200+ € mikäli rahalle saa vastinetta ledivalojen ulkopuolella.
-Näyttö: 27" vähintään 144 Hz+ IPS, joko G-Sync tai varmasti toimiva G-Sync compatible
-Muuta: Edullinen Windows 10 lisenssi ja mahdolliset muut unohtuneet sudenkuopat?

Jälkisanat:
Mikäli joku selvisi tänne asti hereillä niin mahdollisia ehdotuksia varsinkin alleviivattuihin osiin otettaan suurin kiitoksin vastaan. Esitän myös toiveen ettei ketjussa käynnistetä mitään AMD vs Intel vs Nvidia väittelyä ja keskustelu pidetään mahdollisuuksien mukaan muutenkin asiallisena.

Kiitokset jo ennakkoon avusta,
-Normad
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 254
Powerin vaihtoa voi katsella sitten 5+ v päästä.

Emolevyissä kyllä saadaan modernia korkean hyötysuhteen vahvaa VRM:ä kohtuuhintaan kunhan vain vältetään MSI:tä.
Jolla on nyt kuluttajankusetusvuoro ja kaikki Unifyn alapuoliset mallit reilun satasen B450 laudoista copypastatulla VRM:llä, joka on niissä loistamisen jälkeen ala-arvoinen kalliille X570:lle.
Asus ja Gigabyte vuorostaan käänsivät kurssia kusetustason VRM:istä.
Asrock taas on... no Asrock.

Asus kyllä laittoi vahvan VRM:n halvimpaankin, Prime X570-P:hen, mutta X570 lautojen miinus, piirisarjajäähy on Asuksella markkinointipellejen suunnittelema:
Se on suoraan näytönohjaimen alla imemässä sen kuumentamaa ilmaa kautta koko malliston!
Siitä voi seurata hikisiä piirisarjalämpöjä pitemmissä pelisessioissa:
Tänään RDR2:aa pelailin 1,5h ajan tauotta. Kokoonpano: C8H, 3700X, 2080Ti Strix, 970evo, Fractal R6 ja piirisarjan lämmöt session lopussa 83C vaikka vain PCIE 3.0 osia kiinni. Tuo piirisarjan minipropelli on suoraan näytönohjaimen alla ja käytännössä tukehtuu sinne.
AM4 emolevyt

Eli jos halutaan että piirisarjatuuletin selviää vähemmällä kulutuksella jä rääkkäyksellä jäljelle jää Gigabyte, jolla osassa malleista piirisarjajäähy on osattu sijoittaa kauemmas näytönohjaimen lämmöistä.
Kaksi alinta mallia on tehty halvempaan luokkaan vanhemman rakenteen VRM:llä, mutta Aorus Elitestä alkaen löytyy moderni VRM.
Varustelukin on ihan asiallinen Intelin verkkokortilla, jolle saa uusimmat ajurit Intelin sivuilta. (toisin kuin Asuksien Realtekkeihin)
USB-liitännätkin ovat kattavat kahdella USB3 headerilla ja USB-C headerilla (+2 USB2 headeria) ja USB BIOS Flashback varmistaa ettei tarvitse stressata BIOS-päivityksen kaatumista sähkökatkoon jne. (BIOSin pystyy kirjoittamaan uusiksi vaikka ilman prossua koneessa)
Viimeviikolla tuota olisi saanut Jimmsiltä tarjouksesta 209€:llä.
Gigabyte X570 AORUS ELITE (rev. 1.0), 211€ | Hinta.fi

Aorus Pron suunnitteluun markkinointi onkin on jo sekaantunut enemmän ja piirisarjan tuuletin on siirtynyt pari senttimetriä lähemmäksi näytönohjainta:
Gigabyte X570 AORUS PRO (rev. 1.0), 261€ | Hinta.fi
Ja Aorus Ultrassa markkinointi paskantaa piirisarjatuulettimen päälle ritilän ahdistamaan sitä, jotta se joutuu ottamaan enemmän kierroksia ja kuluu nopeammin.
Korkeampi hinta kun ei ollenkaan takaa parempaa laatua.

Äänipuoleen ei kuulokkeilla kannata emolevyssä kiinnittää huomiota, kun ominaisuudet on kuulokepelaamiseen muutenkin yleensä vajaat.
Erillisellä äänikortilla saa siihen paljon paremmat ominaisuudet ja tiedetyn tason kuulokevahvistinta markkinointekstien sijaan.

Muisteissa vain 3200MHz 14-14-14 ja 3600MHz 16-16-16 kitit ovat varmuudella Samsung B-dieta ja nopeiksi testatuilla siruilla.
Minkä tunnistaa hinnoistakin:
Tuotehaku: F4-3200C14D-32G | Hinta.fi
3600MHz sitten 50+€ kalliimpi.
Esim. G.Skillin 3600MHz 16-19-19 kitti on tappiinsa tehtaalla kellotettua Hynixiä. (tai mahdollisesti heikompaa B-die binnausta)
[Übersicht] - Die ultimative HARDWARELUXX Samsung 8Gb B-Die Liste - alle Hersteller (17.01.20)

SSD:ksi löytyy Adata SX8200 Pro
ADATA XPG SX8200 Pro, 142€ | Hinta.fi
ADATA XPG SX8200 Pro, 266€ | Hinta.fi
Tai Phison E12 pohjaiset Corsair/PNY CS3030
Corsair Force MP510, 130€ | Hinta.fi
Corsair Force MP510, 300€ | Hinta.fi
PNY XLR8 CS3030, 136€ | Hinta.fi
PNY XLR8 CS3030, 280€ | Hinta.fi
Samsungilla on härski brändirahastus levyissä ja todennäköisesti maksoit "alennuksessakin" brändiveroa.

Intelistä poiketen AMD:t ovat suht rehellisellä TDP-arvolla, eivätkä tavoittele kaksinkertaista kulutusta.
Eli mitään isointa jäähyä ei tarvitsisi ja 50€ luokastakin saisi erittäin hyvää jäähyä, joka ei ole kuin askeleen noita isoimpia tuplatorneja jäljessä.

Define R5 olisi hyvin joustava/konfiguroitava vaihtoehto osien ääniä vaimentavalla rakenteella ja kaikkiin suodattimiin pääsee käsiksi edestä.
Fractal Design Define R5 Black ATX-kotelo, musta - 119,90€

Näytöissä pelkän G-Syncin näytöissä ei ole järkeä.
Sitä ei voi yhtään tietää mikä on kilpailutilanne näytönohjaimissa parin vuoden päästä.
(ja josko nyt prossuissa kompuroinnista toiseen etenevä Intel menestyykin siellä)
Kaikki paremmat FreeSync näytöt toimivat myös Nvidian korttien kanssa sen ajurien keinotekoisen disable AdaptiveSync bitin poiston jälkeen.
Using FreeSync with Nvidia GPUs Examined
FreeSync on Nvidia GPUs Revisited

Jos huone on suhteellisen valoisa, niin sitten IPS olisi tasaisen varmoilla vasteajoillaan paras.
LG:n 27GL850 haastaa vasteajoissa monia TN:iäkin.
LG 27GL850-B, 550€ | Hinta.fi
Lenovo LEgion Y27q-20 olisi ilmeisesti samalla paneelilla, mutta tarkkoja testejä ei vielä löydy.
Lenovo Legion Y27q-20, 549€ | Hinta.fi

Hämärään/pimeään huoneeseen VA-paneelit olisivat ylivoimaisia paljon muita korkeammalle kontrastillaan/paremmalla mustallaan.
Mutta vasteajoissa on ongelmia ja tietyt siirtymät voivat aiheuttaa tummin sävyihin häntimistä tai sitten tolkuton overdrive aiheuttaa käänteistä haamukuvaa.
Samoin VA:n horisontaalisesta katselusuunnasta riippuva gamman muutos aiheuttaa "black crushia".
 
Suuret kiitokset nopeasta ja kattavasta vastauksesta!

Tarkastelin nopeasti ehdotuksiasi ja varsinkin 2 Tt M2 SSD ADATA XPG SX8200 Pro ja kumpi tahansa suositelluista näytöistä vaikuttavat todella hyviltä.

Suositeltu emolevy Gigabyte X570 AORUS ELITE (rev. 1.0) vaikuttaa kanssa hintaisekseen erinomaiselta ja on sinänsä sääli ettei saman emolevyn Wifi veriosta taida olla saatavilla Suomessa. Ikäväkseni huomasin myös ettei emolevy ilmoita 3600 MHz muisteja (tai 2x16 Gt kittejä ylipäätään) tuetuksi valmistajan sivujensa perusteella. Jääkin kysymykseksi onko esim. F4-3600C16D-32GTZN hankkiminen täyttä arpapeliä toimivuuden osalta, kun tuo 3600MHz nopeus taitaa olla Ryzen 3000 sarjalla se maaginen "sweet spot".

Pitää perehtyä vielä ajan kanssa noihin emolevyihin ja muisteihin tulevana viikonloppuna ennen lopullisia päätöksiä.

Ystävällisin terveisin,
-Normad
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 521
Viestejä
4 165 129
Jäsenet
70 419
Uusin jäsen
KukkoPärssinen

Hinta.fi

Ylös Bottom