Uusi toimitusjohtaja Pat Gelsinger esiintyy Intel Unleashed: Engineering the Future -tapahtumassa

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
23 589
intel-unleashed-silicon-wafer-20210318.jpg


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Intel ilmoitti alkuvuodesta yhtiön toimitusjohtajana vuodesta 2018 toimineen Bob Swanin siirtyvän sivuun. Uudeksi toimitusjohtajaksi valittiin pitkän linjan Intel-veteraani Pat Gelsinger, joka astui tehtäviinsä virallisesti 15. helmikuuta.

Nyt Intel on ilmoittanut pitävänsä 23. maaliskuuta eli ensi viikon tiistaina Intel Unleashed: Engineering the Future -tapahtuman, jossa toimitusjohtaja Gelsinger tulee kertomaan yhtiön lähitulevaisuuden suunnitelmista. Tapahtuma lähetetään livenä netissä alkaen kello 23.00 Suomen aikaa.

Itse tapahtuman tarkempi sisältö on edelleen auki. Virallisen kuvauksen mukaan tapahtumassa tullaan kertomaan yleisluontoista päivitystä Intelin liiketoiminnasta sekä yhtiön uudesta innovaation ja johtajuuden aikakaudesta. Virallisen kuvauksen ohella tapahtuman sisältö on vielä arvailujen varassa. AnandTechin Ryan Smith pitää mahdollisena, etenkin koska tapahtuma pidetään pörssin sulkeutumisen jälkeen, että Gelsinger kertoisi tapahtumassa Intelin valmistuspuoleen ja ulkopuolisten puolijohdevalmistajien käyttöön liittyviä uutisia. Tähän voisi viitata myös Intelin tapahtuman mainoskuvaan valitsema piikiekko.

Lähde: Intel

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Sampsa syrjäytetty?

vai pitäisikö otsikon alussa lukea Intelin ;)
 

Statistiikka

Viestiketjuista
278 446
Viestejä
4 787 238
Jäsenet
77 772
Uusin jäsen
Tunarit

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom