Uusi kone monipuoliseen huvi- ja työkäyttöön hyvin karkealla 3000-5000e budjetilla

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja joky
  • Aloitettu Aloitettu
Liittynyt
17.11.2024
Viestejä
6
Hei kaikille!

Ennakkoon jo sanon, että tulee pitkä selostus, mutta kiitos jo kaikille etukäteen jotka jaksaa lukea loppuun asti.

Tilanne siis se, että on jo pitkään ollut koneen hankinta mielessä. Edellinen kone 12v. takaa, jota yritetty tekohengittää mm. vaihtamalla näyttis ja lisäämällä yks SSD, mutta melko höyryillä käynyt jo pitkän aikaa ja erityisesti työkäytössä arveluttanut pitkään, että milloin menee merkityksellisiä asioita piloille koneen vuoksi...

Olen tipahtanut kaikista komponenteista täysin kartalta, jotain pientä seuraillut, mutta ei kuitenkaan uskalla itse lähteä kokoamaan millään lailla komponentteja, jonka vuoksi tännekin piti rekisteröityä, jotta voi kysyä asioista tietävimmiltä. Koneelle ei sinällään kuitenkaan mitenkään kiire ole, eli jos on tiedossa/tulossa jotain varteenotettavaa komponenttia niin voin odotella. Olisiko aikaikkuna kuitenkin suurinpiirtein 6 kuukauden luokkaa.

Mutta ne speksit:
- Kone tulee siis työ-, mutta myös pelikäyttöön. Tarve olisi keskusyksikölle ja näytö(i)lle
- Koska kone työkäyttöön myös tulee, niin luotettavuus olisi erityisen tärkeää
- Kokonaishinta otsikossa mainittu 3000-5000e, toki jos halvemmalla pääsee, niin aina parempi. Eli jos joku komponentti maksaa vaikka 200e ja toinen joka on 5% parempi ja hinta nousee 300euroon, niin en tiedä kannattaako sen takia ottaa parempaa vaan sen vuoksi että "budjetti sallii"
- Työjutuissa tulee myös harrastettua varsin isoakin laskentaa (mm. MATLABin kautta), töissä mm. on laskentaclusteri jossa on 15-20 kpl semmoisia 10-20 000e koneita, jotka hyrskyttää parhaimmillaan yötä päivää koko ajan usealla ytimellä GPU:sta puhumattakaan. Itsellä toki ei ole tarve niin iso, mutta herkästi tehoja ja muistia kuitenkin tarvitsee.
- Peleistä ei koskaan FPS:t ole siinä mielessä juuri iskenyt, tokihan niitäkin pelailee ja kokeilee ajoittain, mutta enemmän aina ollut BG, DA, witcher, CIVi tyyppisten pelien ystävä.
- Kone olisi hyvä olla hiljainen, mutta edelleen ei tämä nyt mikään erityisen kriittinen asia ole, ei tuo nykyinenkään mikään hiljainen kapistus koskaan ole ollut
- Ilmajäähdytyksen ystävä kuitenkin aina ollut, vaikka olisikin vähän äänekkäämpää kuin vesiversio...
- Kopassa ei ole tarvetta olla mitään ikkunoita/valoja. Väri ihan perusmusta, joskin vaimo saattaisi enemmän arvostaa valkoista versiota. Äkkiseltään tuo Fractalin define 7 vaikutti semmoiselta "oklta", joskaan en tiedä onko se mikään hyvä nykypäivänä (näytti olevan myös molemmat värit tarjolla)
- Vanhasta koneesta voisin ottaa mukaan yhden Samsungin olikohan 512Gt SSDn. Siinä on myös pari bulkkidata HDD levyä suurinpiirtein teran, joista sinällään voisi varmaan luopua, mutta toki tiedot pitäisi saada siirrettyä uuteen. Onko sitten ulkoisen kautta vai miten. Osa toki siirtyy tuolla siirrettävällä SSD:llä kun siellä vielä vapaata on. Toki jos ne HDD levyt saa kiinni myös, niin voi kait nekin siirtää uuteen?
- Voi olla typerää, varsinkin nykyään, mutta oon aina tykännyt siitä että on "käyttiskovo" erikseen, johon oon sitten asentanut käyttiksen ja ohjelmat. Pelit ja bulkkidata ollut aina muilla levyillä/lohkotuilla asemilla. Jotenkin käytettävyys sopii silloin omaan sielunmaisemaan paremmin
- Olen tässä pohtinut mikä olisi järkevintä näyttöjen suhteen. Tällä hetkellä päällimmäisenä ajatuksena olisi kaksi 27 tuuman 2K näyttöä, mutta 4K tai muut tuumat ei toki ole poissuljettuna. Töissä oon tykästynyt Lenovon näyttöihin, mutta tässäkin en tiiä yhtään miten ne vertautuu nykyisiin muihin näyttöihin. En tiedä myöskään onko sitten kaarevat mistä kotoisin, että olisko yksi kaareva parempi kuin kaksi erillistä. Jotenkin tuntuu itsestä että kaksi eri näyttöä olisi käytössä dynaamisempi ratkaisu kokonaisuudessan?
- Konekaiuttimina on genelecit esivahvarilla, eli optinen lähtö pitäisi emolla olla
- Muita siirtyviä vanhasta olisi näppis, langaton hiiri, kuulokkeet
- Käyttikseksi olisi hyvä Windows saada, mistä lisenssejä nykyään voi hankkia? Nykyisin ollu Pro versio käytössä opiskeluiden/töiden kautta saatuna. Töiden kautta saan office paketin myös, eli sille ei ole tarvetta.
- Kasaaminen onnistuu tarvittaessa itsellä, mutta jos saa kasattuna niin käyhän se sekin vaikka maksaakin. Käyttis ja muut asennukset joka tapauksessa itse touhuaa
- Mistä ylipäänsä kannattaa tilata. Verkkokauppa tuossa suht lähellä on, mutta onko miten muita vaihtoehtoja?
- Asun Oulun suunnalla, eli en tiedä miten posti kulkee osien/kokonaiskonepaketin kanssa tänne suuntaan. Onko ylipäänsä riski hommata kasattuna ja pistää postissa liikkumaan?? Saattaa olla täysin turhia pelkoja, mutta kun ei tiedä niin ei tiedä...

Jos sitä semmoisella tarinalla lähtisi liikkeelle. Kiitoksia kaikille jotka tänne asti tosiaan jaksoi lukea ja erityisesti heille, jotka antavat ehdotuksia.

Kuten sanoin, olen täysin ehdotusten varassa, tokihan omia ajatuksia on, mutta ne perustuu tietoon 10+vuoden takaa, ja siihen mikä silloin oli "hyvä"

-Janne
 
Pari asiaaa testistä,emoja optisessa ääni lähdöllä on erittäin vaikeaaa saada,joten suosittelen erillistä äänikorttia,niitä löytyy sit ihan laidasta laitaaan.Monet suosittaaa liikkeeksi tuota datacronicia,mutta on jimss myös,verkkiksessä e ole kasausta jos sen haluaaa.Työkäytöstä luinkin jo jos on vähänkin rakaaa lasketaa niiin ytimiä on hyvä olla se 16 tai inteliltä 24.
 
Viimeksi muokattu:
Rakennan tänään tai huomenna jonkun hintaisen paketin,kun ensin vaan sanot mihin liikeeeseeen päädyt.
Tässä datacronicsta äänikortilla varustettu paketti
 
Alkuvuodesta tulee rtx 5090, jota voi olla fiksua odottaa.

En tiedä sun tarpeista, mutta tossa jonkin näköinen pohja, voi olla yliampuva, mutta emossa on toslink ja joidenkin kehuma alc1220 audiopiiri.

Tosta saisi helposti hintaa pois tyytymällä 64 gb muistiin

Ottamalla halvemman, mutta silti varsin hyvän virtalähteen.
Karsii emon liitännöistä, silti on sama äänipiiri ja toslink.

Prossuksi voi miettiä myös 9950x
 
Rakennan tänään tai huomenna jonkun hintaisen paketin,kun ensin vaan sanot mihin liikeeeseeen päädyt.
Tässä datacronicsta äänikortilla varustettu paketti
32 gb on aika vähän muistia 16 ytimiselle prossulle, uskoisin että 64 gb on minimi.

Amd:n gpu on ihan hyvä pelaamiseen, mutta nvidia yleensä toimii paremmin tuolla ammattilaispuolella.

Rme on huono, ennemmim vaikka toi c1200

Toi noctua on tosiaan markkinoiden paras ilmajäähy, mutta lähesvastaavan jäähdytyskyvn saa 100 € halvemmalla.
 
No juu 64 itsekkin mut 32 voisi olla minimi.Katsoin tota emolevyä niin ei sitä löydy varastosta muuten olisi hyvä,niinkuin sanoin erillinen äänikortti.
32 gb on aika vähän muistia 16 ytimiselle prossulle, uskoisin että 64 gb on minimi.

Amd:n gpu on ihan hyvä pelaamiseen, mutta nvidia yleensä toimii paremmin tuolla ammattilaispuolella.

Rme on huono, ennemmim vaikka toi c1200

Toi noctua on tosiaan markkinoiden paras ilmajäähy, mutta lähesvastaavan jäähdytyskyvn saa 100 € halvemmalla.
 
No juu 64 itsekkin mut 32 voisi olla minimi.
Tällä budjetilla, työkäyttöön, ei mielestäni ole kahta sanaa. Pikemminkin ajatus on riittääkö toi 64 gb aloittajalle?

Katsoin tota emolevyä niin ei sitä löydy varastosta muuten olisi hyvä
Emoa saa 10-15 työpäivässsä, eli n. 2-3 viikkoa. Jos on edellinen kone on 12v vanha, niin eiköhän aloittaja jaksaa myös ton odottaa.

Lisäksi en ottanut sun emo + äänikorttiin mitään kantaa, jolloin en nähnyt siinä korjattavaa. Ainostaaan noi mainitsemani 4 asiaa on mitkä oli mielestäni ei niin hyviä valintoja.
 
Juu no kiitos korjauksista,mut itse jos haluaaa opitisella ääänilähdölllä niin erillinen äänikortti on parempi.
 
Ei tarvitse erillistä äänikorttia. Optinen toslink liitäntä ei ole mikään harvinaisuus emolevyissä.
 
Ok no hyvä että tässä oppii jotain uutta,mut erillisen ääänikortin puolesta äänen laatu on parempi.
Ei ole automaattisesti parempi erillisellä äänikortilla. Optisen liitännän kautta äänenlaadussa ei pitäisi olla eroa, ellei äänikortti sitten prosessoi äänilähdettä tai siinä ole jotain ominaisuuksia mitä ei emon omasta äänikortista löydy.
 
Jos pyörittelee paljon dataa niin sitten kannattaa napata tarpeeksi RAM:ia. 64GB-128GB. Lisäksi prossuksi 9950X tai 14700K/14900K/265K/285K. Jos nappaa noita 14th gen Inteleitä niin tekee vaan suoraan all-core-OC:n ja jos ei osaa niin ei ota niitä.

Ehdottomasti Nvidian näyttis, jos kerran töissäkin pyöritellään jotain laskentaklustereita GPU:lla. Voi sitten kotona leikkiä samoilla koodeilla halutessaan. Toi Timo 2:n setti näyttää olevan ihan jees, mutta vaihtaisin prossun 7950X3d:stä tuohon 9950X:ään jos tuolla menee. Lisäksi tuo 400 euron emo on jäätävän hintainen. Tuossa B650 Tomahawkissa on optinen S/PDIF portti käsittääkseni 194,90 € | MSI MAG B650 Tomahawk WIFI AMD B650 Pistoke AM5 ATX ja hintaa on alle 200 euroa.

Varsinaisen GPU:n valinta. Mennään varmaan välivaiheella tässä kohtaa ja napattaisiin 4070. Sitten Ensi genistä alkuvuodesta 2025 5080/5090 jos on sellaiseen nälkää.
 
Kiitoksia kaikille vastauksista. Näissä on tullut jo paljon uutta, hyvää ja ennen kaikkea nykypäivän tietoa tilanteesta. Muutama kommentti huomioihin.

Kyllähän se rupeaa vaikuttamaan siltä että datatronicin kautta voisi pakettia laittaa tilaukseen, sitten kun sen aika on. Rupesi myös toisaalta tuntumaan siltä, että olisihan se kiva rakennella itse läjään taas tauon jälkeen :x3:😅. Aiemmat koneet kun on olleet itse kasattuja. Pitää toki tätä vielä pohtia...

Sehän toki erittäin todennäköistä on että erillinen äänikortti voi olla parempi kuin emon oma, joskin uskoisin että jos vain optisella lähdöllä oleva emo löytyy on se minulle muutoin passeli laadun puolesta.

Uskoisin, että minulle voisi riittää tuo 64gb RAM, ajatuksella, että oikeasti raskaammat jutut menee muualla, ja ne mitä itse tekisi olisi kohdennetumpaa ja myös "kevyempää" tällä koneella. Pitää tästä vähän vielä täällä päässä jutella, erityisesti myös CPUn valinta huomioiden.

Aiemmin nykyisestä intelistä otin löysät pois, mutta en tiedä onko se kuitenkaan nyt kokonaisuudessa järkevää lähteä tekemään all-core-OC:tä. Uskoisin että AMD kampe voisi olla parempi sen vuoksi.

Tuosta näyttiksestä nyt mietin vähän. Onko minkälainen arvio ajankohdasta että 50xx tulee? Onko lähimpänä tammi-, maalis- vai toukokuuta? Huomioiden myös ylipäänsä maailmalla porukan into ostaa niitä (=saatavuus Suomessa)? Toisekseen, mikä on odottevissa oleva hyöty uudella sarjalla vs. nykyiseen? Mietin että onko esim. nyt järkevämpää ostella varastontyhjennyksistä 4090 pois vai odottaa esim 5080? Veikkaan että 5090 hinta melkoisesti isompi kuin nykyisillä niin voi olla että se jää kauppaan, koska tuskin kuitenkaan suhteessa niin paljon parempi olisi omassa tulevassa käytössä. Lisäksi muita seikkoja vaikuttamassa hankintaan, jonka vuoksi eka joku näyttis ja myöhemmin parempi, ei oikein ole miellekäs vaihtoehto. Sen vuoksi mieluummin odotan jonkun aikaa, että hommaan paketin kerralla. Samaisesta syystä jos jotain hyvää palikkaa joutuu vähän aikaa odottamaan, niin ei sinällään isosti merkitystä.

Tulikohan kaikkiin kysymyksiin vastailtua. Toivottavasti. Pitääpä tässä vähän itsekin läjäillä nyt alustavaa pakettia nykyisin tiedoin.
 
Aiemmin nykyisestä intelistä otin löysät pois, mutta en tiedä onko se kuitenkaan nyt kokonaisuudessa järkevää lähteä tekemään all-core-OC:tä. Uskoisin että AMD kampe voisi olla parempi sen vuoksi.
Joo, ei noita Intelin 14th genin huippuprossuja kellotella sen takia, että otetaan löysät pois. Ne vain toimivat paremmin all-core-OC:lla, koska se poistaa niistä boostialgoritmin pois käytöstä. Tuo boosti ainakin aikaisemmin nosti voltaget liian korkeiksi ja vahingoitti prossuja - siihen on tullut jotain BIOS-päivityksiä, jotka sitten puolestaan vetivät kai liikaakiin tehoja, mutta samalla jättivät boostit käyttöön. Sama boostiongelma on pienemmässä mitassa koskenut montaa prossugeniä vähän kummallakin valmistajalla. En sitten tiedä miksi ne tunkevat noita algoritmeja niihin, ne kai näyttävät paremmilta benchmarkeissa, kuten Cinebench. Mutta joo, jos ei ole all-core-OC tuttua niin nappaa vaan AMD:n 9000-sarjalainen tai Intelin uusimmasta sukupolvesta (jos niitä jo on kaupoissa).

5000-sarjalaisia GPU:ta tulee varmaan joskus maaliskuun paikkeilla. Ne varmaan julkaistaan CES:ssä tammikuussa ja sitten tulevat kauppoihin mitä tahtia sitten tulevatkaan. Sitä voi toivoa, että se laskee 4090:n hintaa. Saa nähdä.
 
Aivan aivan. Juu, niinhän se sitten kyllä toki kannattaa. Saa tosiaan nähdä miten tuon hinnan kanssa käy, onko mitään vaikutusta vai ei...

Mites semmoinen, kun noita nyt tässä aiemmin vähän kattelin, niin onko miten paljon merkitystä sillä kuka on valmistaja noissa näytönohjaimissa nykyään? Missä erot eri korttien välillä tulee, jos hinnassa saattaa kuitenkin olla isokin ero, mutta kortti itsessään pitäisi olla ~sama?

Toisekseen, mikä noiden SSD asemien marssijärjestys on? Aiempi käsitys ollut että Kingston ei välttämättä sinällään paras vaihtoehto olisi? Miten siis samsungin, crucial, WD Black jne vertautuu tuohon Kingstoniin? Mikä on siis huono/hyvä? Miten luotettavuus noissa menee? Vähän osin ristiriitaista tietoa, kun yritti katella?

Lisäksi sitten miten noiden koppien kanssa. Onko niillä miten isosti eroja viileyden / hiljaisuuden suhteen keskenään? Vai onko enemmän "mikä miellyttää silmää" niin on hyvä? Tuo Fractalin nortti vaikuttaa oikein hyvältä kokonaisuudeessaan, lähinnä vaan esim. define 7 miellyttää omaa silmää piirun enemmän, mutta onko siinä/muissa sitten miten helposti heikompia muita ominaisuuksia?
 
Merkki itsessään ei kerro laadusta, vaan mikä malli kyseessä. Isoimmat erot tulevat jäähdytyksen toteutuksessa ja miten paljon on säästetty piirilevyn komponenteissa, esim. halvemmissa malleissa rimpula jäähy ja vain osa virransyötön komponenteista käytössä -> kortti on äänekäs ja käy kuumempana ja voi olla enemmän coil whineä. Piiri itsessään on kaikissa saman tuotesegmentin tuotteissa sama, kalliimmissa malleissa voi olla paremmin binnattu core joka voi kellottua paremmin.

SSD-asemissa sama homma, pelkkä valmistaja ei ole tae laadusta vaan mikä malli kyseessä. Kaikilla on hyviä ja huonompia malleja. Takuun pituus kertoo yleensä paljon laadusta, laadukkaissa levyissä on isompi kirjoituskestävyys ja takuu esim. 5v.

Koteloissa on isoja eroja jäähdytyksen suhteen, umpinaisissa koteloissa ilma ei kierrä yhtä hyvin kuin mesh-paneelisissa koteloissa, joissa tietokoneen komponentit jäähtyvät paremmin eikä tuulettimia tarvitse huudattaa niin kovaa. Pääasia että kotelon etuosa tai mistä kotelo ottaakaan tuloilman koteloon, on mesh-verkolla ja siihen saa mahdollisimman isot tuulettimet mesh-ritilän taakse.
North on hyvä kotelo hyvällä ilmankierrolla.
 
Oon tässä pyöritellyt noita osia ja rupeaa paketti jo hyvin muotoutumaan. Nyt vaan kun katselin myös muita paikkoja mitä on heillä tarjota datatronicin lisäksi niin heräsi kysymys jälleen.

Tuo 2x48gb rammi on aika harvinaista(=kallista), ja kun räknäili ni vaikuttaa että 4x32gb on keskimäärin halvempi paketti. Mikä siis on haitat/hyödyt sillä että muistikampoja on 2 vs 4?
 
Neljällä kammalla muistien nopeus tulee putoamaan reilusti mihin kammat on speksattu ja yhteensopivuus huonompi kuin kahdella kammalla, voi joutua säätämään enemmän.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
260 387
Viestejä
4 519 601
Jäsenet
74 619
Uusin jäsen
k(n)fidens

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom