Uuden konepaketin osto (1500 euroa)

Liittynyt
07.01.2021
Viestejä
14
Hei,

Olisin pitkästä aikaa hommaamassa pöytäkonetta peli- ja etätyökäyttöön. Budjettina koneelle noin 1500 euroa, josta voidaan kyllä tarvittaessa hieman joustaa, mutta toki plussaa jos jäädään alle, sillä esim. näyttö puuttuu vielä.
Muuttokuvioiden takia osilla ei sinänsä ole mikään tulipalokiire, mutta olisi kiva saada projekti maaliin vielä talven / alkukevään aikana. Mutta esimerkiksi ulkomailta tilauksista ei ole minkäänlaista kokemusta.

Olen koneiden kokoamisessa täysin untuvikko, ja viimeisten viikkojen aikana päivittänyt vähän tietoa nykyisistä komponenteista. Tein alla olevan kuvan mukaisen "raakaversion" Jimmsin verkkokaupassa.
Osaako kokeenemmat käyttäjät antaa jotain vinkkiä, onko tuossa aihiossa järkeä? Mitä kannattaisi vaihtaa, säästääkseen rahaa? Onko jotain osaa, johon kannattaisii puristaa lompakosta hieman?

1610033538124.png

Vielä ekstrakysymyksenä: onko tuon kaltaisella kokoonpanolla järkeä lähteä liikkeelle 1080p vai 1440p pelaamiseen? Kokona olisi 24 tai 27 tuumaa. Kuten kirjoitin ylempänä, olen yrittänyt perehtyä näihin asioihin tarkemmin mutta en oikein osaa itse ainakaan sanoa kumpi resoluutio olisi järkevämpi tähän budjettiini.
Jos sillä on jotain merkitystä, niin aikaisempi pelaamiseni on keskittynyt PS4 kelvollisella telkkarilla, ja läppärillä pelaamiseen.

Varmaan jäi jotain oleellista tietoa puuttumaan... Kiitos jo tuhannesti etukäteen kaikista mahdollisista vinkeistä!
 
Liittynyt
26.06.2020
Viestejä
1 301

Tämä riippuu vähän siitä millaisia fps lukemia haluat. Mitä pelaat?
 
Härkönen

Team H2O
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
7 352

Vaihtaisin kotelon vaikka Phanteks P400A, virtalähde on myös vähän kyseenalainen valinta tuolla budjetilla, Corsair RMx poweriksi ja prossuksi ottaisin ennemmin 5600X.
SSD voisi vaihtaa Kingston A2000 1tb malliin.
Tuolla näytönohjaimella ehdottomasti 1440p nopealla +144hz paneelilla.
 
hahuu

Tukijäsen
Liittynyt
28.06.2020
Viestejä
211
Emolevyssä voisi hieman säästää, MSI B550-A Pro on hyvä ja vähän halvempi. SSD:ksikin voisi olla aivan ok parikymppiä halvempi Kingston A2000. Näytönohjaimeen panostaisin vähän enemmän. Ei tuossa Eaglessakaan muuta vikaa kuin että arvostelujen mukaan jäähy on vähän rimpula ja sen myötä tuulettimet pitävät aikamoista meteliä.
 
Härkönen

Team H2O
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
7 352
Jos 1440p näyttöön päädyt niin kannattaa katsella sellaista mallia jossa on Freesync ominaisuus, jos pelissä FPS ei ole 100 tuntumassa niin tuo takaa silti sulavan pelikokemuksen.
 
Liittynyt
07.01.2021
Viestejä
14
Tämä riippuu vähän siitä millaisia fps lukemia haluat. Mitä pelaat?
Noh, tällä hetkellä en mitään kovin raskaita pelejä, lähinnä siitä syystä, että tuo läppäri ei juuri mitään pyöritä. Uudempia pelejä pelannut siis lähinnä PS4, mutta etätöiden takia haluan nyt panostaa samalla uuteen koneeseen, enkä ostaa esim. PS5.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
785
Pakettitarjoukset kannattaa hyödyntää, TUF olisi parempi 5000-sarjalaisen kanssa (Flashback löytyy), mutta tässä sitä ei tarvita.

Kotelosta pois vähän, tuossa on parempi ilmankierto ja RGB:tä ei ole pakko pitää päällä:

Virtalähde.. no vaikka tuo, jos ei ole kiire:

Tässä säästettiin jo sen verran, että massamuistin voisi korvata vähemmän epätasapainoisella 500G NVMe + 2T SATA SSD yhdistelmällä. Jimm'sillä tosin ovat vähän kalliimpia kuin muilla.

Näytönohjaimen saa parhaiten tarkkailemalla saatavuustilannetta arkipäivisin (etenkin alkuviikosta) ja tilaamalla jonkin varastoon tulleen mallin, ne häviävät nopeasti.
 
Liittynyt
26.06.2020
Viestejä
1 301
Noh, tällä hetkellä en mitään kovin raskaita pelejä, lähinnä siitä syystä, että tuo läppäri ei juuri mitään pyöritä. Uudempia pelejä pelannut siis lähinnä PS4, mutta etätöiden takia haluan nyt panostaa samalla uuteen koneeseen, enkä ostaa esim. PS5.
Mutta että jos pelaat esim "e-urheilupelejä" joissa halutaan se +144fps niin suosittelen 1080p näyttöä.
 
Liittynyt
07.01.2021
Viestejä
14
Vaihtaisin kotelon vaikka Phanteks P400A, virtalähde on myös vähän kyseenalainen valinta tuolla budjetilla, Corsair RMx poweriksi ja prossuksi ottaisin ennemmin 5600X.
SSD voisi vaihtaa Kingston A2000 1tb malliin.
Tuolla näytönohjaimella ehdottomasti 1440p nopealla +144hz paneelilla.
Kiitos vinkeistä. Onko nuo heikkolaatuisia jotka valitsin (kotelo, virtalähde)?
 
Härkönen

Team H2O
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
7 352
Kiitos vinkeistä. Onko nuo heikkolaatuisia jotka valitsin (kotelo, virtalähde)?
Kolink on tunnettu halppisvalmistaja, joiden kotelot ovat todella ohutta peltiä ja säästetty kaikessa mahdollisimman paljon. Alle tonnin budjettikoneisiin ihan ok valinta, mutta mieluummin panostaa koteloon ja virtalähteeseen hieman enemmän ja hankkii vähän paremmat osat jo heti alkuun. Nuo kun todennäköisesti ovat koneen pitkäikäisimmät komponentit.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
674
Kiitos vinkeistä. Onko nuo heikkolaatuisia jotka valitsin (kotelo, virtalähde)?
Kotelo on ihan ok (toki tuo tarjouksessa oleva on suht samanlainen ja halvempi), siinä minusta eniten vaikuttaa miltä se näyttää omassa katseessasi. Sekä onko etupaneelissa omaan tarpeeseen liittimet. Itse pallottelin pitkään P400A ja 500dx:n välillä, lopulta 500dx vei voiton etupaneelissa olevan usb-c liittimen takia.
Virtalähde on tosiaan kysymysmerkki, kolinkki koetaan halpamerkkinä eli laatu voi olla heikompikestoinen kuin esim corsair/seasonic.
 
Tuossa kotelossa ei ilmankiertokaan ole sieltä parhaimmasta päästä, pienet raot vain toisella puolella etupaneelia.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 130
5600X tai Intel olisi oma valinta nykyhinnoilla. Surkuhupaisaa, että ryzenin 3000-sarja maksaa nykyään enemmän kuin julkaisuaikoihin 18kk sitten.

1610040528146.png
 
Liittynyt
06.01.2021
Viestejä
2
Virtalähde on tosiaan kysymysmerkki, kolinkki koetaan halpamerkkinä eli laatu voi olla heikompikestoinen kuin esim corsair/seasonic.
Kavereilla ainakin huonoja kokemuksia ja mitä netistäkin oon tutkinut niin noilla Kolinkin virtalähteillä on välillä tapana posahdella :D
 
Liittynyt
07.01.2021
Viestejä
14
Mutta että jos pelaat esim "e-urheilupelejä" joissa halutaan se +144fps niin suosittelen 1080p näyttöä.
Olisi pitänyt mainita jo ehkä aloituksessa, nämä ovat juuri niitä joita en oikeastaan ikinä pelaa. Ei ole kilpailullinen FPS-moninpeli kiinnostanut vuosiin.
Eli lähinnä yksinpelejä / muita moninpelejä.
 
Liittynyt
07.01.2021
Viestejä
14
Kiitos kaikille vastauksista. Niiden perusteella olisi nyt ainakin kotelo, virtalähde ja SSD menossa vaihtoon tuosta alkuperäisestä listauksesta.

Pari kysymystä tuli vielä lisää mieleen:

1) Onko nykyään enää järkeä ostaa 3700x-prossua? Miten tuo vertautuu hieman halvempaan 5600x? Onko tuossa budjetissani järkeä panostaa hieman lisää esim. 5800x tai 5900x?

2) Näytönohjaimesta: vaihtoehdot pyörineet tuon 3060 TI ja RX 5700 XT välillä? Jälkimmäinen siis esimerkiksi käytettynä, jos budjetin suhteen olisi järkeä säästää rahaa tuossa. RX 6000-sarjaa myös vilkuillut hieman, mutta onko siinä enää sitten järkeä, jos joutuu karsimaan muista osista hieman enemmän?

3) Emolevyistä: mistä näihin näkisi helpoiten minkä prosessoreiden kanssa mikäkin emo sopii? Esim. ei ole mitään kokemusta bios-päivityksistä, niin vähän hukassa noiden kanssa.
 
Liittynyt
11.02.2017
Viestejä
622
5600X ja kunnon muistit takaa hyvän alustan taas pitkälle aikavälille. Asuksen B550-F emolevyn päälle olen itse koonnut jo kaksi kokoonpanoa joista toinen pyöri ns. Out of the box 5600x ja 2x8Gt 4000Mhz muisteilla :interested: Toiseen piti päivittää bios mutta oli jotain ensimmäistä erää tms ostettu viime syyskuussa.

Todellakin on harmillista että 3700X:n hinta on nousussa, muutenhan se olisi vallan mainio värkki. Näytönohjain hommiin en osaa ottaa kantaa kun tilanne on edelleen hankala saatavuuden kannalta (?)
 
Onko tuo 5600X parempi kuin 3700x? Miten ne vertautuu suorituskyvyltään?

Tuota juuri pelkään noiden emojen kanssa, itsellä kun ei ole vanhaa kokoonpanoa niin en varmaan saa bios-päivitystä tehtyä.
 
Liittynyt
11.02.2017
Viestejä
622
Onko tuo 5600X parempi kuin 3700x? Miten ne vertautuu suorituskyvyltään?
Pelkkään pelaamiseen tuo 5600x on mielestäni parempi.
Tuota juuri pelkään noiden emojen kanssa, itsellä kun ei ole vanhaa kokoonpanoa niin en varmaan saa bios-päivitystä tehtyä.
Onneksi oli tuo bios flashback että sai tikulta päivitettyä ilman yhteensopivaa prosessoria, muuten olisin myös ollut samanlaisessa lirissä. Vahvasti uskon siihen että suosituimpien emolevyjen kanssa on jo uusimmalla biosilla varustetut kierrossa.
 
Härkönen

Team H2O
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
7 352
Onko tuo 5600X parempi kuin 3700x? Miten ne vertautuu suorituskyvyltään?

Tuota juuri pelkään noiden emojen kanssa, itsellä kun ei ole vanhaa kokoonpanoa niin en varmaan saa bios-päivitystä tehtyä.
5600X on peleissä parikyt prossaa nopeempi, vaikka onkin 6-ytiminen. Bios-päivitys on helppo toimenpide ja monissa nykyemoissa on tuo bios flashback nappi takapaneelissa, eli muistitikulle vaan uusi bios, tikku koneeseen kiinni, painaa nappia ja parin minuutin päästä homma on hoidettu.
Näytönohjaimeksi 3060Ti on paljon nopeampi kuin 5700XT.
 
Liittynyt
07.01.2021
Viestejä
14
Pelkkään pelaamiseen tuo 5600x on mielestäni parempi.

Onneksi oli tuo bios flashback että sai tikulta päivitettyä ilman yhteensopivaa prosessoria, muuten olisin myös ollut samanlaisessa lirissä. Vahvasti uskon siihen että suosituimpien emolevyjen kanssa on jo uusimmalla biosilla varustetut kierrossa.
5600X on peleissä parikyt prossaa nopeempi, vaikka onkin 6-ytiminen. Bios-päivitys on helppo toimenpide ja monissa nykyemoissa on tuo bios flashback nappi takapaneelissa, eli muistitikulle vaan uusi bios, tikku koneeseen kiinni, painaa nappia ja parin minuutin päästä homma on hoidettu.
Näytönohjaimeksi 3060Ti on paljon nopeampi kuin 5700XT.

No tässä tapauksessa se on sitten varmasti tuo 5600X, joka minun kannattaa ottaa. Halvempi ja työtehtäväni eivät mitään raskaita ohjelmia vaadi.

Minkälaisesta erosta 3060Ti vs 5700XT puhutaan? Entä jos vertailuun otetaan myös 6800?
 
Härkönen

Team H2O
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
7 352
No tässä tapauksessa se on sitten varmasti tuo 5600X, joka minun kannattaa ottaa. Halvempi ja työtehtäväni eivät mitään raskaita ohjelmia vaadi.

Minkälaisesta erosta 3060Ti vs 5700XT puhutaan? Entä jos vertailuun otetaan myös 6800?
3060Ti on myös sen noin 20% nopeampi, RX6800 on sitten taas hieman nopeampi kuin 3070.
 
Liittynyt
07.01.2021
Viestejä
14
3060Ti on myös sen noin 20% nopeampi, RX6800 on sitten taas hieman nopeampi kuin 3070.
Kiitos, että jaksat jeesata tämän kanssa.
Tuon perusteella noista kolmesta olisi varmaan tällä hetkellä järkevin siis tuo 3060Ti?
Lähinnä sillä meinaan, että RX6800 on kuitenkin aika paljon kalliimpi.
 
Härkönen

Team H2O
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
7 352
Kiitos, että jaksat jeesata tämän kanssa.
Tuon perusteella noista kolmesta olisi varmaan tällä hetkellä järkevin siis tuo 3060Ti?
Lähinnä sillä meinaan, että RX6800 on kuitenkin aika paljon kalliimpi.
3060Ti on suosittu valinta, tuntuvasti edullisempi kuin 3070 mutta ei kuitenkaan paljoa hitaampi.
Kannattaa seurata tuota 30-sarjan saatavuus ja tilausseurantaketjua, että mistä niitä kortteja mahdollisesti saisi nopeiten, menevät aika nopeasti kaupaksi jos niitä johonkin kauppaan saapuu.
 
Liittynyt
07.01.2021
Viestejä
14
Nyt olisi suositusten mukaan hieman vaihdettu osia, ja lista näyttäisi tältä:

ARCTIC Freezer 34 -prosessorijäähdytin - 27,90€

Seasonic 650W FOCUS GX-650, modulaarinen ATX-virtalähde, 80 Plus Gold, musta - 99,90€

Kingston 1TB A2000 NVMe PCIe SSD-levy, M.2 2280, 2200/2000 MB/s - 124,90€

Phanteks Eclipse P400A, ikkunallinen miditornikotelo, sis. RGB-kontrollerin, musta - 94,90€

Onko tuo 1tb SSD esim. alkuun riittävä, vai kannattaako ostaa toinen levy siihen myös?
Kotelon mukana tulisi kolme tuuletinta eteen, onko nuo riittävät vai kannattaako kattoon / taakse ostaa myös?

Tuohon sitten prossut + muistit + emo jokin seuraavista:

Asus ROG Strix B550-F Gaming + Ryzen 5 5600X + 16GB DDR4 3200MHz (Bundletarjous!) - 579,90€

MSI MAG B550 TOMAHAWK + Ryzen 5 5600X + 16GB DDR4 3200MHz (Bundletarjous!) - 579,90€

MSI MAG X570 TOMAHAWK WIFI + Ryzen 5 5600X + 16GB DDR4 3200MHz (Bundletarjous!) - 614,90€

Mitä eroa noiden kolmen emolevyn välillä on? Mikä niistä olisi järkevin ostos?

Tämän jälkeen sitten jää tuo näytönohjain enää... Onko jokin 3060 TI-malleista, jota kannattaisi ehdottamasti välttää esim. tuon mainitun jäähdytysongelman takia? Vai onko järkevää ottaa vain jokin, minkä aikanaan saa käsiinsä? Katsoin niin kalliimmat mallit alkavat olla jo lähellä 6800 hintoja (halvimpien), kannattaako siinä kohtaa jo hieman joustaa budjetista ja panostaa suoraan siihen?
Edelleen pohdinnassa myös pieni säästö ja ostaa käytettynä 5700XT, koska työkaverini olisi mahdollisesti luopumassa tuosta. Mitä siitä kannattaisi maksaa? Käytössä kohta noin vuoden ajan, mallina Red Devil OC.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
674
Nyt olisi suositusten mukaan hieman vaihdettu osia, ja lista näyttäisi tältä:

Onko tuo 1tb SSD esim. alkuun riittävä, vai kannattaako ostaa toinen levy siihen myös?
Kotelon mukana tulisi kolme tuuletinta eteen, onko nuo riittävät vai kannattaako kattoon / taakse ostaa myös?

Tuohon sitten prossut + muistit + emo jokin seuraavista:

Mitä eroa noiden kolmen emolevyn välillä on? Mikä niistä olisi järkevin ostos?

Tämän jälkeen sitten jää tuo näytönohjain enää... Onko jokin 3060 TI-malleista, jota kannattaisi ehdottamasti välttää esim. tuon mainitun jäähdytysongelman takia? Vai onko järkevää ottaa vain jokin, minkä aikanaan saa käsiinsä? Katsoin niin kalliimmat mallit alkavat olla jo lähellä 6800 hintoja (halvimpien), kannattaako siinä kohtaa jo hieman joustaa budjetista ja panostaa suoraan siihen?
Edelleen pohdinnassa myös pieni säästö ja ostaa käytettynä 5700XT, koska työkaverini olisi mahdollisesti luopumassa tuosta. Mitä siitä kannattaisi maksaa? Käytössä kohta noin vuoden ajan, mallina Red Devil OC.
- Poistotuuletin on aina hyvä olla, perässä/katossa. Itse suosinut perässä, kun kotelon päälle tulee herkästi roinaa (kahvikuppi yms) sen ollessa pöydän vieressä.

- Toinen massamuisti on hyväksi, mikäli tiedät että tera ei riitä. Itsellä on toinen teranen pelkästään peleille. Toki sitä on helppo lisätä jälkikäteen, kun huomaat että tila alkaa loppumaan.

- Asus ja MSI suurimmat erot taitaa olla hyvinkin pitkälti usb-liitännöissä. Suht identtiset emot muuten. Sitten tomahawkkien ero on se, että x570 on wifi ja ns parempi piirisarja. Sanoisin että tuolla prossulla tuo B550 on aivan riittävä. X570, sitten jos tehokäyttöä on enemmän ja raskaampaa kellotusta.

- Näyttiksistä menisin ensin käytetyllä 5700XT:llä, sanoisin että 300e olisi kohtuu hinta vuoden vanhasta takuullisesta. Koska uusien saatavuus on huono. Itse jatkan nykyisellä gtx1660, joka jaksaa hyvin 1440p-resolla yksinpelejä tahkoa 60hz IPS-ruudulla.
 
Rockbear

Make ATK Great Again
Liittynyt
16.05.2017
Viestejä
287
Pistä kerralla 2000e osiin ja osta cruz broker (beesting), itse tein näin 2003 kesti 15 v kone jokapäiväisessä käytössä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
248 172
Viestejä
4 325 195
Jäsenet
72 173
Uusin jäsen
metsapuro

Hinta.fi

Ylös Bottom