Tyrimiset raudan kanssa

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 658
Vahingonilo paras ilo vai miten se nyt menikään? Oletettavasti jokasella on joskus sattunut isompia tai vähän pienempiä haavereita näitten vehkeiden kanssa toimiessa, ellei nyt ihan vasta äskettäin hommaan ole lähtenyt mukaan. On kuitenkin huomattavasti hankalempaa nykypäivänä saada komponentit päästämään toimintasavut ulos ilman fyysistä vahinkoa kuin kymmenisen vuotta sitten, joten ketjussa tulee varmaankin olemaan wanha rauta pääosassa ellei viestissä ole mainittuna "korkkaus" yhdistettynä joko ruuvipenkkiin tai vasaraan. Toki mukavintahan se on lukijan näkökulmasta mitä enemmän oppirahoja on jouduttu maksamaan, ja ehkä sitä itsekin voi jo tässä vaihessa muistella lämmöllä ja nimenomaan oppimisen kautta.

Itse joskus reilu kymmenen vuotta sitten nuorena poikana olin jokseenkin tyytymätön jonkin tietyn pelin pyörimiseen wanhalla GeForce4 Ti4200-näyttiksellä (tai sitten oli Ti4400, ei voi muistaa), ja siinä sitten nokkelana poikana ajattelin että kellottamallahan saa lisäpuhtia käytännössä ilmaiseksi ja erittäin pienellä vaivannäöllä. Käsitys kellottamisesta oli kuitenkin varmaan jopa negatiivisen puolella, sillä hetken googlettelun jälkeen olin löytänyt jonkun vähimmäisissä määrin hämärältä kuullostavan ohjelman joka pyöritteli jotain FurMarkin tyyppistä softaa samalla kun nosteli näyttiksen kelloja (ja varmasti jännitettäkin samalla). Sen verran tiesin kuitenkin lukea, että heti artifaktien ilmaantuessa kannattaa laskea kellotaajuutta ja jännitettä, mutta niitäpä ei koskaan näkynytkään joten softa kiinni ja kokeilemaan miten peli pyörii nyt.

Ja sehän pyöri huomattavasti jouhevammin! Pienen hetken ajan kyseinen kellotusreissu vaikutti edes etäisesti onnistuneelta, mutta arvaahan moni jo tässä vaiheessa että vituikshan se meni jo siinä vaiheessa kun jonkun hämärän automaagisen kellotussoftan on internetin syövereistä kaivanut ja lyönyt tulille ilman sen kummempaa perehtymistä asiaan. Eihän siinä sitten mennyt kovinkaan kauaa ennenkun näyttö meni pimeäksi ja kuva ei palannut lukuisien uudelleenkäynnistysyrityksien jälkeenkään.

Tulihan tuota yritettyä sitten elvyttää monellakin eri keinolla. Kaapista löytyneellä Radeon X700 näyttiksellä ei myöskään saanut kuvaa ulos, edes sen vertaa että näkisi koneen edes postaavan, mutta kyseinen Radeonikin muistaakseni oli siinä määrin rikki ettei sillä mitään työpöytäkäyttöä raskaampaa kyennyt tekemään, mutta jokatapauksessa oisihan sillä pitänyt kuva silti edes käyttöjärjestelmään asti näkyä. Seuraavaksi paristoa irti emolevystä, vaikka mitään merkitystä sillä ei ollutkaan kun ei prossua tullut kellotettua, mutta mitäpä sitä tuohon aikaan olisi tajunnutkaan.

Samalla kun tuota koitti saada elpymään niin huoneeseen oli ilmestynyt vienohko kärtsäämisen tuoksu, joten annoin asian olla ja työnsin koneen ronskisti vaan kaappiin. Sinänsähän tuossa ei suurempaa vahinkoa tapahtunut, sillä toinen kone oli jo olemassa ja kyseinen masiina oli jo tuohon aikaan kohtalaisen SER-jätettä, mutta olihan se nyt silti vähän harmillista kun jatkossa joutui jakamaan koneen siskon kanssa kun oli kärtsännyt omansa. Enhän mä tuosta kenellekkään kertonut että mitä oikeasti tapahtui, vaan keksin jonkun selityksen miksi se siellä kaapissa makasi, joten sinällänsä vaikka tyriminen olikin aikalailla pahin mahollinen, ei siitä johtuneita seurauksia ollut käytännössä ollenkaan. Sitähän voi vaan kuvitella minkälaiset seuraukset olis tullu jos kyseessä ei olis ollu tollanen romukasa jota kukaan muu ku minä ei jaksanu käyttää, oishan sitä selkäänsä varmaan saanut :think:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 799
Kallein ja typerin moka itselle sattui joskus Athlon xp/64 ja ensimmäisten modulaaristen powereiden aikoihin, se oli muistaakseni joku silverstone strider sarjalainen, muistikuvat merkistä ja mallista on tosin aika hataria. Mutta seuraukset huolimattomasta työstä muistan edelleen ja ne ei harmita yhtään sen vähempää kuin harmitti silloin joskus :D

Eli kun oli tällainen hieno juttu kuin modulaarinen poweri niin jotain rautajumppaa tehdessä onnistuin kuin onnistuinkin tunkemaan kiintolevyille menevän johdon liittimen powerin päähän väärin päin. Liitin oli niin väljä että tarkemmin tarkasteltuna se meni väärin päin pohjaan asti aivan kohtuullisella voimalla. Siitä sitten testipenkki henkisen koneen virrat päälle ja samalla sekunnilla näkee kun neljän kiintolevyn pakasta (muistaakseni jotain 120-300 GB Seagateja) nousee kaunis savu. Kaikki meni varmuuskopioita myöten. Tässä elävä esimerkki siitä että saman koneen toinen fyysinen asema on helvetin huono varmuuskopio :)

Yhdellä huolimattomalla kokoonpanotyöllä tuli hävitettyä lopullisesti n. 90% siihen asti kertyneestä itse tuotetusta digitaalisesta omaisuudesta.
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
327
Mulla ei taida olla muuta kuin aikoja sitten ostin uutena AMD K6 prossun ja kellotin heti vanhasta tottumuksesta jollain 0.4V ylijännitteellä ja ZIP -> musta ruutu. Oli kokemusta jo monesta K6:sta tohon aikaan, mut tämä oli huonoa sarjaa tai huono kontakti sen aikaseen lämmönlevittäjään. Lämmöistä ei noilla prossuilla ollut mitään hajua.

Niin joo ja telkkarin emolevy pyyhki HDMI tunnistautumispiirit, kun mulla tippu ruuvi PC virtalähteeseen ja aiheutti suoran oikosulun maihin. Virtalähde meni myös, mutta se oli SER:iä. Ilmeisesti suojamaa kohos hetkellisesti yli sen vissiin 8V millä noi eepromit pyyhkiytyy. Tämä tapaus vitutti urakalla, kun joutu kattelemaan väliajan pikkuruudulta kaiken ja korvaava emolevy paljastu huonommaksi.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
642
Joskus 90-luvun lopulla lanitettiin kaverin autotallissa. Samalla tuli sitten vertailtua ja räplättyä koneita jne. Iski joku kummallinen kokeilun halu kokeilla (oman koneen) powerissa olevaa oranssia 220V / 110V liukukytkintä johdon ollessa kiinni seinässä. POFF ja savut ilmaan. Onneksi taisi pelkkä poweri mennä niin ei loppunut teinipojan ATK-harrastus tyystin.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
582
Joskus ~14v takaperin opiskeluaikoina tuli mokattua yhden ide-väyläisen levyn kanssa. Olin värkännyt koneeseen kotelotuulettimen toimimaan viidellä voltilla vaihtamalla molexista +12 ja +5 pinnit päikseen enkä tietenkään täpinöissäni muistanut tuota operaatiota -> toimintasavut levystä pihalle :rofl: Noh, kiikutin levyn takaisin liikkeeseen ja kerroin vain että joku fiba tässä oli kun savut lykkäs, kaveri haisteli sitä siinä tiskillä ja totesi että joo, palaneellehan tämä haisee ja uusi takuuseen :tup:

Toinen episodi oli muutamaa vuotta myöhemmin kun piti kokeilla vesijäähdytystä, ei raaskinut ostaa valmista blokkia kun oli kalliita, eli "tein itse, säästin" -meiningillä vanhasta piirisarjajäähystä, pleksistä ja epoksista plus parista letkunipasta sai oikein oivan cpu-blokin, ainakin niin kauan kun yksi kaunis päivä ihmettelin pelatessa pientä lätäkköä koneen alla :D Jotenkin ihmeen kaupalla mitään ei mennyt koneesta hajalle vaikka nesteenä oli ihan perus kraanavettä pakkasnesteellä höystettynä. Oli tuo muutenkin kyllä melkoisen ghettomeiningillä tehty, mm. vesisäiliön virkaa toimitti orthexin pakastusrasia :rolleyes: Radi sentään oli ihan Coolputerista ostettu.
 
Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
637
Kun ~2005 päätin ostaa uuden koneen ja tällä kertaa kasata sen ihan ite, niin tuloksena oli pinnit poikki ja/tai vinossa uudesta AMD:n prosessorista.

Kaby Laken julkkarissa poikkasin yhden 7700K:n ruuvipenkissä. Vaatikin vähän enemmän tarkkuutta kuin esim. Iveyn tai Haswellin korkkaaminen. :shifty:

Oppirahoja. :psmoke:
 
Liittynyt
06.01.2017
Viestejä
1 553
Standoff porautui emolevyyn. Eikä edes mennyt rikki. Kuumottelevia tilanteita sen sijaan tapahtuu paljon. Viimeisimpänä, Ryzen tarttui jäähdyttimen mukaan, onneksi pinnit eivät menneet. :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 879
Ostin Codegenin virtalähteen. Se oli virhe. Toimintasavut purkautui yöllä viime vuosikymmenellä.

90-luvulla ruinasin isältä VESA Local Bus-koneen, koska IBM:n PCI-väylä ei voi menestyä, ja VLB on niin paljon parempi standardi :facepalm:

Sitten Asuksen Z270-F oli pinnit vinossa, tai minä sain ne vinoon. Muisti ei toiminut ja viimeinen tarkastus oli pinnit. Sieltä oli kulmasta vääntynyt. Sanotaan, että minulla on kymmeniä emolevyasennuksia LGA775:sta lähtien, jossa on noita asenneltu, niin en vieläkään tiedä, miten noin kävi. Jimm's oli ehdottomasti sitä mieltä, että minun vikani ja vielä joskus asian hyväksyn myös itselleni. Vielä toistaiseksi kiellän kaiken ja pysyn kaukana Asuksen F-sarjasta. Prosessori oli korkattu, mutta niitäkin olen asentanut lähemmäs kymmenen, että ei pitäisi olla siitä.

Muuten asennukset, joita tosiaan on kymmeniä, on menneet hienosti. Kokemuksesta oppii.

Niin ja korkkauksessa terällä sain ekassa vähän haavoja käsiini ja töissä piti vähän selittää, etten viiltele itseäni, vaan teen tyhmiä asioita prosessorin kanssa.
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
600
Intissä pudotin jonkin Sony Vaion läppärin lattialle niin, että virtanäppäin jäi jumiin pohjaan, eikä konetta saanut enää käyntiin. Kotona viikonloppu vapailla ei muuta kuin koneen purkuun. Yritin etukäteen selvittää olisiko jotain ohjetta tuon virtanäppäimen vaihtoon, ilman että täytyy koko konetta purkaa, mutta en löytänyt. No purkuhommiksi meni ja kuten arvata saattaa en konetta enää kasaan saanut :D en lopulta päässyt edes virtanäppäimeen käsiksi, että olisin sen voinut vapauttaa :rofl: Tilalle ostin toisen läppärin missä Sandy i5 ja gt540m, myöhemmin laitettu sisään SSD. Hyvin tuo näyttää edelleen kelpaavan tyttöystävälle vaikka SERriä onkin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Oli väärän monitorin asetukset ja kun sitten laittoi eri monitorin niin niks naks ääntä. Tulos: Kaatumatautinen näytönohjain ja AGP-portti emossa.

Bilteman pci-verkkokortti poltti emosta johtimen poikki. Onneksi hyppylangalla sai toimintakuntoon.

Kaikki oli kallista muinoin ja helposti hajoavaa, jos ylipäätään oli toimivaa. Ennen vanhaan ATK-kauppiaat(esim. Bulldog Netstore) röyhkeästi kierrätti paskoja muiden haitoiksi ja paketeista kelmut poissa tietysti. Oli puolikasta ajurilevyä näytönohjaimen mukana ja Tsernobyl näytönohjainta, että alkoi heti säteily näytöllä.
Kannattaa heti soittaa poliisille petoksesta, jos uudesta tuotteesta puuttuu kelmut ja sinetit, jos tuota vieläkin harrastetaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 407
Eipä noita uudempia oikein edes muista kun harvoin kirpaisevat oikein millään tavalla. Ensimmäinen kunnon tyriminen täällä ainakin palanut aivosopukoihin.

-00 alkuvuoteen pelannut vanhalla Compaq Presariolla jossa oli AMD K6 233Mhz. Lisäpotkua olin joskus -98 hommannut tuohon voodoo 1 3d lisäkortilla niin sillä jotain sen ajan pelejä pystyi pelaamaankin mm. Half-Life oli hemmetin kova juttu henkilökohtaiesti.
-99 syksyllä olin alotellut lanittamaan ekoja kertoja ja laneilla tietenkin pelattiin uutta kuuminta hottia olevaa counter-strikeä. Muistan hyvin vielä kun imuttelin beta 5.2:sta modeemilla 3-4h ennen lanien alkua. Elämä oli kuitenkin julmaa ja AMD K6 tehot ei oikein tahtoneet riittää kynärissä varsinkin jos isoja kenttiä kuten cs_assault. Pitkään olin ruinannut ja säästänyt rahaa jotta saisin uuden koneen. Indesolin laskuria oli pitkään pyöritelty eri skenaarioiden kanssa. 6000mk kuitenkin piti venyä eikä tollasia rahoja ollut lähelläkään kun edellisen kesäduunin 2000mk(perunapellolla) olin käyttänyt 20Gb kiintolevyyn (Presarion vakio levy oli 2Gb).
No muroa oli tuolloin tullut ensimmäisiä kertoja vilkuiltua kuin myös mikrobilttiä ja kellottaminen oli sanana tuttu. Mitään muuta en siitä tajunnutkaan. Jostain selvisi, että ks. emolla touhu onnistuu jumppereita siirtämällä ja pakkohan sitä oli kokeilla ilman mitään tietämystä lähinnä katsotaan mitä tapahtuu linjalla. Kuten voi arvata eihän se kone enää lähtenyt päälle. Kone kiikutettiin Indesoliin josta hc atkmyyjä kertoi, että ei ole toivoa täysin rikki oli ja olinn kuulemma yrittänyt tuplata kelotaajuuden. Siitä alkoi sitten elämän pisimpiä odotuksia. Ensin rahoitus kuntoon ja sen jälkeen harvinaisen pitkät odottelut, koska soitetaan, että uuden koneen voi hakea. Ja kotonahan piti aina olla jonkun jos soitto käy. Varsinkin se aika kun kone oli tilauksessa oli tuskallisen pitkä. Siitä periaatteessa vois sanoa harrastuksen lähteneen liikkeelle.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 171
Unohtui viltti tietokoneen päälle kesällä ja GeForce 6-sarjalaisesta (muistaakseni) räjähti konkka. Meni kuitenkin takuuseen ja nopeampi näyttis tilalle.

Viritin HDMI-piuhaa GTX460-näyttikseen ja pimeni kokonaan, vissiin otti sähkäriä jollain ilveellä HDMI:tä pitkin televisiosta? No takuusta tuli kuitenkin uusi tilalle.

Ja sitten se ainut "oikea" tyriminen mikä muistuu mieleen. Olin kasaamassa tietokonetta ja kaverit soitti ryyppäämään. Jätin hommat sikseen ja sitten yöllä päissään jotenkin onnistunut ilmeisesti astumaan prosessorin päälle. Ihan tarkkaan en osaa sanoa mitä sille oli tapahtunut.

ffeee.jpg


Kyseessä oli AMD Phenom II X4 955 BE, mikä oli tuolloin ihan jees kivi etenkin kun budjetti oli mallia opiskelija. Avaimenperän virkaa toimittanut sittemmin ja kivi vieläkin tallessa. :cigar:
 
Liittynyt
07.02.2017
Viestejä
30
Ei laitteistovahinkoja, mutta kadonnutta dataa. Erehdyin uudelleenasentamaan Windows 7:n siten, että koneessa oli kiinni useampi käyttökuntoinen kiintolevy. Kaapeloinnin siistimisen takia olin vaihtanut levyjen paikkoja ja sata-portteja, joten sata0 ja sata1 olivat kryptatussa RAID1-käytössä, ja sata2 oli levy johon käyttistä olin asentamassa.

Windowsin asennusohjelma siirtää jo ennen varsinaista asennusta noin 100 Mb dataa järjestyksessä ensimmäiselle vapaalle asemalle, joten tuonne RAIDin toiseen asemaanhan se meni ja kryptattu pakka sitä myöten pilalla. Siitä lähtien on ollut vain kohdelevyssä virrat ja sekin aina sata0-portissa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
52
Joskus ammattikouluikäisenä olin asentamassa koneeseeni IDE-kiintolevyä, olisikohan ollut kaverilla lainassa jotain *krhm* varmuuskopioita varten. Nakkasin tuon sitten koneeseen kiinni ja kone käyntiin: pata-kaapeli oli kiinni, mutta molex unohtui jostain syystä. Noh aikaani edellä kun olin, niin hot-swap molexi paikalleen, muistaakseni jokin epämääräinen pamaus ja kone ainakin sammui siihen paikkaan. Vähän aikaa nuoleskeltiin haavoja ja lopputuloksena ainoastaan kuollut kiintolevy.
 
Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
3 165
Joskus 90-luvun lopulla lanitettiin kaverin autotallissa. Samalla tuli sitten vertailtua ja räplättyä koneita jne. Iski joku kummallinen kokeilun halu kokeilla (oman koneen) powerissa olevaa oranssia 220V / 110V liukukytkintä johdon ollessa kiinni seinässä. POFF ja savut ilmaan. Onneksi taisi pelkkä poweri mennä niin ei loppunut teinipojan ATK-harrastus tyystin.
Tein saman tempun joskus opiskeluaikana, kun aamulla heräsin silmät ristissä jatkamaan jotain opiskelu koodin hiomista. Kone oli tuhanen leveänä edellisyön kellottamisista - ilmajäähyinen ja viritetty AMD 1400 tms kivi - ja piti napsasta virrat päälle powerista. Riipasin sitten tuon 110/230 switchin käsikopelolla alas.
Olen siitä asti muistanut katsoa näppituntumaa tarkemmin kumpi vipstaaki siellä on näpeissä.
 
Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
138
Suurin moka/huono säkä: yritin delidata 7700k suoraan laatikosta. Mattoveitsenterällä varovasti kiersin kanssa, ja kaikki sujui loistavasi. Mutta, kortti meni käyrälle maatessaan pöydällä. yritin varovasti saada prossu paikalleen emoon, mutta ei...jotain siitä meni. Ja tosiaan, meni käyrälle ihan itsekseen, itse deliddaus ja putsaaminen sujui hyvin. Silloin verenpaine nous melko korkealle.

Yks toinen pikka moka, joskus 10 vuotta sitten: Olin ostanut ihan hyvän litteän näytön. Kuva alkoi rakoilemaan, ja loppujen lopuksi näyttö ei enää herännyt. Käpy paloi, ja nyrkki osui näyttöön melko kovaa, ja näin sain varmistettua että nyt se on sentään kunnolla rikki. Uus näyttö kaupasta, eikä sekään sitten herännyt henkiin. Kävi ilmi että näytönohjain oli kuollut...

Sitten ruuvimeisseli emon läpi kun on yrittänyt irrotella pci-e-korttia emosta. Ahdas paikka, enkä ylettynyt siihen lukitusnappiin sormella. Siinä sitten ruuvarilla painoin kortin vapaaksi, ja kävipähän siten siinä niin, että ruuvari valui vauhdissa pois napilta ja emolevy sano sopimuksen irti...
 
Liittynyt
03.03.2017
Viestejä
227
Avovaimolle ostettiin uusi läppäri jossa oli yksi ssd valmiina. Katoin että pohjassa oli tyhjä paikka ja löin sinne suoraan entisen läppärin kiintolevyn jossa oli tiedot vielä tallessa. (olin ottanut aikasemmin varmuuskopion omalle koneelle siitä kiintolevystä mutta poistanut tiedoston ohimennen ku varmuuskopio oli otettu jollain ohjelmalla ja se tiedosto oli pakattu ja oli vain palautettavissa samalla ohjelmalla jota ei enää ollut asennettuna :facepalm:). Noh läppäri käynnistettiin ekaa kertaa ja ihmettelin miks windows10 käynnistys ja valmistelu kestää niin jumalattoman kauan. Sitte katoin tehtävienhallintaa niin kiintolevy käytössä 100% kokoajan. Otin kiintolevyn irti niin että windows käynnistyis ssd:ltä. Oli huomattavasti nopeempi. Tämän jälkeen kiintolevy takasin ja harmikseni saan todeta että windows oli alustanut ja asentunut kiintolevylle itsenäisesti :nb: Eli sinne meni kaikki kuvat ja videot.
En vaan käsitä, että miten laajennuspaikka on tehty sata0:ksi niin että heti kun sinne lyö kiintolevyn niin se on boot priorityssä ensimmäinen. (ennen ekaa kertaa windowsin käynnistystä valitsin ssd:n boot priorityn ekaksi mutta siitä huolimatta windows päätti asentaa windowsin uudestaan laajennettavaan paikkaan johon kiintolevyn laitoin). Luulis että mukana tuleva ssd olis sata0 eikä laajennettava paikka. :rage:

Joskus muksuna tuli kans väännettyä virtalähteen takaa punasta liukukytkintä 230V->110V koneen ollessa käynnissä jolloin kuulu iso pamaus ja savut pihalle. :rofl:
 
Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
63
Just kun olisi aikaa RetroPie-rojektille, niin kävi näin: Pistin Piille virtaa ja ihmettelin, kun kuvaa ei näy. Uudella yrityksellä huomasin, että ACT ledissäkään ei ole eloa. Pii irti piuhoista ja tutkimaan. No, SD-card slottihan se pikkasen irvisti. On varmaan tullut vahingossa tökkästyä tuota ihan kunnolla tai sitten on ollut tosi huonot juotokset. Spoilerissa muutama lisäkuva.

RaspiSdRomuna04.jpg


RaspiSdRomuna01.jpg
RaspiSdRomuna02.jpg
RaspiSdRomuna03.jpg

Näyttää siltä, että pelkästään tuo "kehikko" on irronnut toiselta reunalta ja muuten on kaikki ehjänä. Ainakin tuo toimi, kun piti rojuja sormin paikoillaan. Nyt sitten mietin, että kaivaisiko varastosta kolvin vai kokeilisko laiskana pikaliimapatenttia. Liimassa on kyllä se riski, että paskoo tuon vaan pahemmin, jos sattuu hörppäämään liimaa tonne sisälle.

Edit: Kahvikupillisen jälkeen päädyin kolviratkaisuun ja hyvin toimii.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 466
Lukioikäisenä eksän pääkoneesta eli läppäristä tuli kuukauden käytön jälkeen hieman vähemmän kätevä, kun sohittiin mehut näppäimistölle, josta kuoli yksi osa kokonaan. Putsaamisyrityksillä hajosi vain enempi. Itse läppäri oli käyttökelpoinen, mutta oltiin liian ahdistuneita ja tietämättömiä edes kysellä minkään vahinkovakuutusmahdollisuuksien perään, eikä varmaan niiden omien putsaamishajotusten jälkeen olisi edes sellaisiin mennyt. Jostain syystä hän oli ihan tyytyväinen, vaikka joutui käyttämään konetta jatkossa jonkun Logitechin avaruuslaiva-näppäimistön (G15?) kanssa, jonka investoin.

Opin myös samoihin aikoihin, ettei ehkä kannata käyttää tietokonetta jalkarahina. Saattaa vaikka kellauttaa sen kyljelleen. No, ihan kyljelleen ei mennyt mutta ehkä ~60 asteen kulmaan kunnes pöydän jalka otti vastaan. Lopputulos: toinen kovalevy sanoi tsäk tsäk tsäk ja siltä kaikki data meni. Tällä kovalevyllä oli kaikki sen ajan valokuvat... joista oli kopiot silloisen tyttöystävän (sama jonka läppärin möhlin) vanhalla pöytäkoneella, johon iskettiin ehkä kaksi viikkoa tuon jälkeen Ubuntu unohtaen samalla, että tää on se ainoa kone jossa kaikki ne valokuvat on.

Noh, tulipahan kerralla hävitettyä kaikki todistusaineisto epäonnistuneesta teinisuhteesta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.01.2017
Viestejä
1 553
Parit kerrat kaatuneet kalexit näppikselle, näistä selvitty joko putsauksella sekä/tai kuivaamalla.

Aikanaan Antec 900 kotelon aikaan oli saunomisen ajan kalex-purkki pakastimessa, otin saunan jälkeen ko. kylmän oluen pakastimesta ja laitoin kotelon kattotuuletinritilän päälle. Purkki hieman "hikoili" ja lopputuloksena kämmenen kokoinen lammikko 8800 GT:n päällä. Ihme ja kumma, ei käynyt mitään o_O

Pariin kertaan muistikammoista heatspreadeja irroittaessa on lähtenyt muistipiiri/piirejä mukana.

GTX 470:lle AIO nippusiteillä, onnistuin jotenkin raapaisemaan pintaliitoskomponentin irti. Sain korjattua onneksi.

HD 3850 kyrvähti kun leikin 7V jännitteellä kotelotuulettimille. Tarkemmin en muista kuinka tuossa kävi.

Thunderbird 1400:sta core paskaksi cooleria asentaessa. Toisella samanlaisella sentään meni jo ehjänä paikalleen. :tup:

Gigabyten Z68 lauta kaatuili jatkuvasti, syynä ilmeisesti kännipäissään apinanraivolla kiinnitetyt ruuvit, oli ruuvien kohdilta kuparit näkyvissä emolevyltä. :)


Itsellä tullut standoff mukana kun emon irroittanut kotelosta. Varovasti jakoavaimella kiinni standoffista emon irroituksen jälkeen ja standoff tiukalle. Ei ole irtoillut enää.



Saman virheen tehnyt. Hieman vitutti kun tuon paskeen takia 6600 GT kuoli kesken FEAR:in pelailun. GeForce 4 Ti 4200 kaapista ja peli jatkui.

Itse otan ruåtsalaisilla laatupihdeillä standoffista kiinni, ja toiselta puolelta ruuvimeisselillä väännän irti. Kyllähän nyt nykyään tietokoneen osat on esimerkiksi ESD:lle huomattavasti vähemmän herkkiä, kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten.
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
327
Kyllähän nyt nykyään tietokoneen osat on esimerkiksi ESD:lle huomattavasti vähemmän herkkiä, kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten.
Ja tämähän ei pidä paikkaansa muutakuin erityisten, lisättyjen "ESD-purkauspiirien" takia. Ne ovat lähinnä mainoskikkoja, koska suoraan herkkiin piireihin sorkkiminen poistaa niiden hyödyn 99%. Ne toimivat kyllä liittimissä ja muissa ulkoiselle sorkinnalle alttiissa paikoissa, jos niitä niihin käytetään.
Piiriprosessin pienentäminen tekee komponenteista entistä herkempiä ESD:lle.
Esim. https://www.nxp.com/docs/en/application-note/AN10853.pdf sivu 6
Piireihin sisälle voidaan käsittääkseni tehdä kerta/parikäyttöisiä suojia, jotka kärtsää ensimmäisistä iskuista. Tuskin käytetään missään edistyneissä piireissä, koska ne lisää kapasitanssia (laskee maksimitaajuutta) ja tarvittua tilaa.

Nykysin komponenttien käsittely on mennyt harrastajilta kyllä takasin 80-luvulle, että siitä varmaan toi väärinkäsitys tulee. Ja emolevyvalmistajien "Super Duper Turbo Mega ESD-protection"-mainoslauseista.
Näyttiksiin on lisätty takalevyjä ja sivurautoja ynnä muita suojia, joten ne vähentävät ESD vaurion riskiä, kun kädet useimmiten osuvat metalliseen maadoitettuun osaan ensimmäisenä. Sama muistikampojen lämmönlevittäjien kanssa.
 

H0rna

Oberste Führer
Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 174
Ite tullut oltua aikanaan Nokia matkapuhelintehtaalla töissä ja siellä kyllä iskostettiin ESD selkäytimeen asti... Enkä siitä ole tähän päivään mennessä luopunut koneita kasatessa tai ylipäätään sähkölaitteita availlessa :) Eli maadoitusranneke löytyy, samaten esd-kenkiä :D
 
Liittynyt
10.07.2017
Viestejä
1 512
Onhan näitä sattunut, töissä ja vapaa-ajalla.

Junnumpana ensimmäiset koneenkasailut Thunderbird ajoilta kun ei vielä HS:iä prossuissa ollut. Kiilto silmissä uutta atkia kotiin synttärirahoil ja custom cooleria survomaan prossun päälle. Cooleri oli myöhemmin kuuluisa core killer. Kiinni meni, mutta myös coresta lohkesi pala. Luonnollisesti ei löytynyt huoltotiskiltä ymmärrystä. DEAD.

DDR2 aikoina kerran epähuomiossa ahtaaseen mini-itx bareboneen lykkäsin kamman väärinpäin, toimintasavut nous luonnollisesti.

Ruuvin kerran tiputin kun ei malttanut konetta samuttaa sitä roplatessa. Tippui näyttiksen piirilevyn päälle, iski kipinän ja kone sammui. Kuitenkin käynnistyi ja toimi moitteettomasti sen jälkeen.

Useita läppäreitä on purettu atomeiksi ja koottu uudestaan. Pöydällä on kuitenkin vielä ollut muutama ruuvi. Noh, hyvin on kasassa pysyneet ja toimineet :tdown:
 
  • Tykkää
Reactions: Hcc
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 884
Onhan näitä sattunut, töissä ja vapaa-ajalla.

Junnumpana ensimmäiset koneenkasailut Thunderbird ajoilta kun ei vielä HS:iä prossuissa ollut. Kiilto silmissä uutta atkia kotiin synttärirahoil ja custom cooleria survomaan prossun päälle. Cooleri oli myöhemmin kuuluisa core killer. Kiinni meni, mutta myös coresta lohkesi pala. Luonnollisesti ei löytynyt huoltotiskiltä ymmärrystä. DEAD.
Sattuiko kyseessä olemaan surullisenkuuluisa Titan majesty v? Tuolla tuli itsekin yksi tbird paskottua.
 
Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
138
Nonni, tuli pikku dejavu mieleen tost tuulettimista. Onnistuin rikkomaan yhden Athlon XP tolla kyseisellä tuulettimella. Empä tiennyt että sillä oli oikein maine. Mutta kuitenkin, kulmasta lohesi palanen ja homma oli pitkälti siinä.
 

Alensia

Custom-titteli
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 811
Ai juku kun tätä lukee ja yrittää muistella omia toilailujaan :D

Tuo 220V/110V-switchi käynyt täälläkin. Onneksi jonkun silloin SER-romun kanssa (taisi olla joku vanha pentiumi, niitä ensimmäisiä, jota "mitähän tästä tapahtuu"-metodilla purkamalla/raplaamalla rautaharrastus alkoi ja kipinä syttyi :tup: )

Joskus tuli tungettua DDR-kampaa SDRAM-slottiin :facepalm: Ei muuten muistikampa enää toiminut kun ilmestyi ylimääräinen lovi :D

Myöskin PCMCIA-liitäntään käymätöntä verkkokorttia tuli sorhittua sisään, "mikäs tässä on ku ei tunnu pohjaan asti menevän", ja kunnon runttaus -> muoviset urat/ohjaimet/mitkälie paskaksi. Sen jälkeen tuli vasta mieleen että tää ei varmaan ollut käypänen.

Tuoreampia tapauksia lienee LGA775-ajalta Intelin vakiocoolerin paskominen asentaessa. Ihmettelin kun ei meinaa mennä millään tasaisesti paikalleen ja sitten voimalla runnomaan -> nipsu katkesi. Vittuvittuvittu ja cooleri irti, oli sitten jääny coolerin ja emon väliin joku muovinkappale. Emo kumminkin säilyi ehjänä ja saipahan syyn ostaa joku kunnollinen aftermarket-jäähy.

On varmasti paljon muitakin, mutta annetaan välissä estradia muillekin.

PS. Kannattaa lukaista legendaarinen boblautus-threadi: **boblautukset**ym.. | MuroBBS
 
Liittynyt
23.12.2016
Viestejä
346
Tuli mieleen, että yhdeltä emolevyltä olen onnistunut konkan ryssimään irti. Homma meni jotenkin niin, että ostin läppärin ja myin vanhan pöytäkoneen osia pois. Näyttis, muistit ja prossu meni aika nopeasti. Emolevy ei ollut mikään ihmeellinen ja oli pitkän aikaa kovojen kanssa ainoat osat kotelossa. No joku oli kiinnostunut ostamaan emon ja aloin sitä ottamaan kotelosta irti. Emo irtosi hienosta ja sitä siinä tutkiskelin ja putsailin kunnes huomasin puoliksi irti olevan konkan. Ei auttanut muu kun laittaa tulevalle ostajalle viestiä ja emo roskiin. Todennäköisesti konkka oli irronnut jonkin osan irti oton yhteydessä. Harmittihan tuo silloin, mutta rahallinen menetys ~4 vuotiaasta emosta ei ollut suuri. Muistan ottaneeni kuvan tuosta, mutta en sitä löydä.
 

Sepek

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 165
Kaksi AsRockin Z97 ~170€:n emolevyä rikottu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
689
Eipä nyt mitään merkittävää ole hajonnut.

Kerran soittelin subbaria autovahvistimella HP:n pakettikoneen powerilla. Poweri antoi 12V ~200W ja muutaman ampeerin. Vahvistin antaa subbarille 500W RMS ja siinä on 30A sulakkeet. Soitin aikalailla täysillä, kesken kaiken poweri sammui pari kertaa. Viimeisellä kerralla ei enää käynnistynyt uudelleen ja päästi pienet savut. Dellin powerilla olen myöhemmin harrastanut samaa ja toimii vielä, tosin 300W/15A.

Joskus myös tullut murrettua pakettikoneen erikoisliittimen muovit, rikottua kotelon pölyfiltterin kiinnikkeet ja jotain muuta. Emot ovat hajonneet itsekseen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 150
Joskus kun kiinnostuin enemmän PC-pelaamisesta, mutta meillä oli vaan ikivanha (mutta toimiva) pöytäkone, niin päätin hommata siihen tehokkaamman näyttiksen. Tai no ei sekään tehokas ollut mutta tehokkaampi kuin ennen. Ehkä puolituntia ehdin uudellä näyttiksellä pelata kunnes virtalähde päästi toimintasavut ulos. Näyttiksen paketissa luki että tarvii 400W virtalähteen, ja tossa koneessa oli 300W. Yhdistettynä siihen että kyseessä oli jo varmaan lähemmäs 10 vuotta vanha poweri (toki siinä välissä oli jopa vuosia ettei koko masiinaa käynnistetty), niin eihän se voinut päättyä kuin huonosti :D
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 257
Onhan näitä:
  1. Arviolta Geforce Ti 4200 näyttis piti laittaa vesille. Siihen oli Jimms'iltä tai Only4Prosta ostettu universaali GPU-blokki (eihän silloin muita ollutkaan), joka oli tyyliin tämännäköinen. Letkulähdöt olivat vain paljon lähempänä toisiaan. Asennus meni kutakuinkin näin: vakiocooleri irti, purkat ammattitaitoisesti pois, ja sitten huomaan että oh fuck, siihen mihin blokin letkulähtöjen pitäisi tulla on juuri yksi konkka tiellä. No ei hätiä, mittailen ja mallailen ja totean että kyllähän blokki mahtuu GPU:n päälle siten että letkulähtöjen väliin jää juuri ja juuri konkka väliin. Ei tarvitse olla Einstein arvatakseen, että kun olin hetken aikaa blokkia kiinnitellyt keskittyneesti silikoniletkut jo paikallaan viuhuen, hetken kuluttua blokin asennuksen jälkeen löydän konkan pöydältä. GPU lensi roskiin.
  2. AMD AXP 1800+ oli vesillä geneerisellä blokilla. Coolputerista olin tilannut tuuletinpaneelin säätääkseni tuulettimet juuri ja juuri pyörähtämään päälle. Arvata saattaa, että nupit oli jäänyt vähän liian pienelle sillä seurauksella että ytimestä oli palanut tekstit peilikuvana blokin pohjaan täysin lukukelpoisena. Prossu toimi uudelleenkäynnistyksen jälkeen vielä :D Linkin takana olleessa kuvassa muuten taitaa olla myös ensimmäisen kohdan GPU-blokki kuvissa :)
  3. Mainittu tuuletinkontrolleri kuitenkin otti kerran säätäessä tyylikkäästi ne kuuluisat toimintasavut. Kun kerran laitoin koneen päälle niin tuuletinkontrollerin konkat syttyivät kauniisti tuleen ja lieskojen kera tuli toimintasavut. Jälkikäteen veikattuna arvelisin, että kontrolleri ei vaan kestänyt silloisia 12cm Papsteja ja niiden tehontarvetta
  4. Kaksi tai kolme Epox lankkua tuli joskus kasteltua käyttökelvottomaksi @Sampsa :lta lainatulla kuivajääkipolla ja kondensaatiovesillä. Tämän jälkeen opittiin jäädyttämään ja eristämään komponentit paremmin. Kivet ei kyllä koskaan hajonneet. Oi niitä aikoja kun Pifast listoille pääsi halvoilla kamoilla.
  5. Samoin joku Abit IP35 lankku sai joskus vedestä kun joku liitin tottakai vuosi, Eheimit ja Black Ice vuodot on myös tullut tutuksi mutta en muista ehtikö ne hajottaa rautaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 658
Ai että, Only4Pro ja Coolputer on kyllä sellasia nimiä mitkä on tullu jo unohdettua kauan aikaa sitten :D

Tosiaan, en tiiä lasketaanko tätä raudan kanssa tyrimiseks kun välttämättä vika ei ollut pöydän ja tuolin välissä, mutta multahan levis tossa pari kk sitten 8700k silleen yllättäen. Yllättäen koska mielestäni pidin kaikki jännitteet turvallisissa rajoissa, ei nyt ihan välttämättä niissä rajoissa missä jotkut tykkää pitää (max vcore 1.4v AVX loadissa), mutta kuitenkin sen verran ettei sen nyt alle vuodessa olis pitänyt kuolla. Ainut mikä tossa on jääny mietityttämään on se, että jos emo on jossain välissä arponut VCCIO ja VCCSA-arvot uusiks XMP profiilin kautta, niin sillä on voinut olla isompikin vaikutus tohon hommaan. Nekin kyllä aikanaan tsekkasin, mutta eipä noista tiedä koskaan. Prossuhan oli myös tietysti korkattu, eihän se muuten kestäis noita jännitteittä ja 5GHz ois jäänyt kaukaseks unelmaks vaan. Eli käytännössä mulla oli 350€ paperinpaino, ellen sitten löis sitä takas kasaan ja lähettäis Intelille takuuseen.

Hetken aikaa moraalisia kysymyksiä päässä pyörittämisen jälkeen tulin siihen tulokseen et eihän sen nyt missään nimessä kuuluis antautua alle vuoden ikäsenä, varsinkaan kun mitään vaarallisia jännitteitä en ollut puskenut läpi. Parsin sen sitten mustalla silikonilla kasaan ja Intelin tukeen yhteyttä. Ekakshan siellä vaadittiin että jollain Intelin ohjelmalla ottaisin vähän diagnostiikkaa talteen sillä rikkinäisellä kivellä mutta enhän mä nyt sitä enään koneeseen laita kun uus 8700k oli tullu jo haettua. Hetken väännön jälkeen sain asian menemään perille ja seuraavana päivänä DHL-kuski kävikin jo paketin hakemassa. Tosta ei sitten montaa päivää mennyt kun Intel tarjoskin jo hyvitystä ostokuitin mukaisen summan, joka kävi mulle paremmin kun hyvin kun uus kivi oli jo koneessa. Korvaavaa vehjettä sieltä en saanut noitten tuotantovaikeuksien kanssa, Intelilläkään ei ollut kiviä varastossa nimittäin. Jos toi prossu olis ees kuukauden myöhemmin mennyt paskaks niin ois ollu aika nihkeetä ton saatavuuden kanssa ja nyt mentäis jollain romukivellä samalla kun 9900k ennakkotilaus vetämässä.

Tulipahan tuosta kuitenkin opittua ainakin se, että tulee säädettyä jännitteet nykyään käsin heti sen jälkeen kun XMP:n on lyönyt päälle. Tuuri ehkä kävi takuun kanssa, en tiedä kuinka tarkkaan ne noita siellä sitten syynää, mutta ei nyt ihan hirveitä omantunnon tuskia oo tullu koettua vaikka pistikin korkatun prossun takuuseen, varsinkin kun se meni suoraan Intelille.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
2 133
220V/110V kytkin lienee kaikille tuttu. Kyllä, on sitä kokeiltu. POKS.

Varmaan typerin moka tapahtui nykyisen koneen emolevyn kanssa. En nyt enää tarkkaan muista että miksi mutta katsoin yleismittarilla jännitettä CHA_FAN liittimestä. Idea taisi olla tarkistaa mikä se minimi jännite oli (säätö prosentteina). Joku nyt varmaan jo arvaa mitä tapahtui, koetinpää lipsahti ja yhdisti pari pinniä hetkellisesti.

Eli tsup ja kone sammui/käynnistyi uudelleen. Onneksi vain sen Nuvotonin SuperIO piirin (NCT6776F) tuulettimien (ainakin CHA, en ole varma pimenikö myös CPU) säätö ominaisuudet pimeni (aina täysillä), muu käy ja kukkuu edelleen.
Mutta eipä tuo kyllä mikään suuri menetys ollut, tämän emolevyn tuuletinsäätö on niin perseestä että ennen kuin tämä edes tapahtui niin en sitä edes paljoa käyttänyt jos ollenkaan.
Mm. CPU anturin muistaakseni 70C raja ajaa kaiken esim Speedfanin säätöjen yli että siinäpä sitten kasaat hiljaisen koneen kun tuulettimet hörähtää täysille ennen aikojaan tai sitten se että säädöt linkitetty CPU ja CHA ryhmiin ja sitten se että ainoastaan CPU puoli on aito PWM..

Note to self: osta tarttumakynsiä ja hauenleukapihtejä..
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
328
Joskus Win 98 aikoina tuli faijan kanssa säädettyä perheen koneen kanssa niin että kovalevy oli tarve irrottaa (edit: operaatio taisi olla kirjoittavan CD-aseman asennus pelkän lukevan tilalle). Sen jälkeen kone oli kummallisen hidas ja esim. WAV tiedostojen kuuntelusta (kovalevyltä) tai videon katselusta ei tullut mitään. ALoittelevana nörttinä vika selvisi meikäläiselle suhteellisen pian; nimittäin Windows ei osannut enää käyttää IDE kovalevyä DMA-tilassa (Direct Memory Access), vaan pelkästään PIO eli processed input/output. Lukunopeus oli täten varsin mitätön. MP3 toistui kivasti koska pakattuna levyn siirtonopeus riitti, mutta WAV-nauhoitteet pätki mahdottomasti. Sen sijaan CD-asemalta kaikki toistui moitteetta.

Tuli kokeiltua kuukausien aikana varmaan kaikki mahdollinen, mikä konetta avaamatta onnistui. Koneen avaaminen oli silloin vielä pelottava juttu, kun perheen kone kyseessä. Sitten eräs päiviä luin jostain foorumilta että voisi poistaa jonkin AHCI ohjaimen...
Oliko Windows 98 aktivoitava? Nimittäin ajurin poiston jälkeen muistelisin että Windows tulkitsi laitteiston vaihtuneen ja vaati uudelleen aktivointia. No se onnistui, mutta kun AHCI ajurin oli kerran poistanut niin sitä ei ilman käyttöjärjestelmän uudelleenasennusta saanut päälle. Näkyvin vaikutus oli, että kone ei enää sammunut itsestään vaan sanoi aina että "voit nyt turvallisesti sammuttaa tietokoneesi". Tämäkös faijaa turhautti iltaisin ihan raivon partaalle (en kyllä jälkikäteen ymmärrä mikä siinä oli niin vakavaa joutua painamaan yhtä ylimääräistä nappia), enkä koskaan uskaltanut kertoa, että tiesin hyvin mikä oli syy... se hävetti pikku teiniä aivan kamalasti.
Koneeseen tuli sittemmin uusi normaalisti toimiva kovalevy ja Windows XP. Vasta vuosia myöhemmin koneen kanssa säätäessä selvisi todellinen syy vanhan kovalevyn hitauteen. IDE-kaapeli oli jossain asentelun yhteydessä kertaalleen tungettu väkisin väärinpäin kovalevyyn ja yksi kovalevyn liittimen pinni oli työntynyt sisään, kun IDE-kaapelissa ei sillä kohden ollut reikää. Googlettelu paljasti että kyseessä oli joku DMA-pinni ja kovo toimi siis ilmankin sitä, mutta ilman DMA-tilaa :D
No ei siinä, nolous jatkuu. Ajattelin että ehkä sen pinnin saisi sieltä liittimen sisältä vielä vedettyä ulos. Mutta en keksinyt miten liittimen saisi irti. Lopulta oli koko kovalevy auki, piikiekko paljaana. En muista sainko sitä pinniä ikinä kaivettua esiin, mutta kun seuraavan kerran asian pariin palasin taas vuosien päästä niin olin jo viisaampi ja tiesin että kovo oli hyvin hyvin varmasti mennyttä kalua operaationi seurauksena. Oli tullut hankittua joku USB-IDE adapteri verkkiksestä muuhun tarkoitukseen ja päätin sen avulla kytkeä vanhan kovon koneeseen jos se vaikka heräisi henkiin. Kovo pyörähti käyntiin, vinkaisi/raapaisi ja sammui iäksi :/
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.01.2018
Viestejä
1 997
"kun viimeksikään ei mitään käynyt"
Piti kaivaa arkistosta tämä sähköturvallisuusviraston suosittelema työtapa. Saa uskoa tai ei mutta tuossa on toimiva poweri pöydän reunalla roikkuvalle 386- laudalle ja monitorissa kuva. Näin vuonna 2002...
poweri.png

Tälläkään IO- korttivirityksellä en onnistunut rikkomaan mitään, edellytyksiä kyllä oli. Kuvan kone on muistaakseni Pentium Pro 200MHz.
io.png
Rautaa en ole tuon 386-emon lisäksi onistunut rikkomaan vaikka ensimmäiset räpellykset taitaa olla jostain -92 ajoilta, dataa on kyllä hävitetty menestyksekkäästi formatoimalla väärä levy jne.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 898
Joskus 15 vuotta sitten kun vedellä jäähdyttäminen oli kohtuu tuore juttu, niin kävi pieni äksidentti mikä lienee ollut sinänsä yleinen muillakin.

Itselläni oli käytössä 900 Saabin jäähdytin, johon meni prossun custom-blokin kautta pehmeät silikoniputket. Tuo jäähy oli kiinni taasen toisessa tyhjässä tietokonekotelossa, mihin olin lisäksi laittanut pumpun ja vesisäiliön.

Tuo kombo oli sitten kotona lähellä lämmityspattereita ja kämpässä oli käynyt putkimies ilmaamassa patterit. Samalla hän oli siirtänyt konetta sivuun ja letkut oli jääneet puristuksiin kotelon ulosvientireikään. Kotona odottikin tahmainen yllätys kun glykolivedet oli räiskyneet pitkin kotelon sisuksia.

Hieman yllättäen ainoa osa, mikä oli luovuttanut tapahtuneen johdosta oli näytönohjain. Muistaakseni Radeon 9700 Pro.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 264
Joskus nuorempana imuroin tietokoneen sisukset pölyistä puhtaaksi, eikä kone sen jälkeen enää inahtanutkaan. Virtalähde oli kaputt. Silloin en vielä ymmärtänyt mikä koneen oikein hajotti ja vasta vuosia myöhemmin sain tietää, että imurihan kehittää siihen metalliputkeen melkoisen paljon staattista sähköä pölyvirtauksesta. Olin osunut sillä metalliputkella johonkin kriittiseen paikkaan :wtf:
 
Liittynyt
01.12.2017
Viestejä
1 564
Minulta kaatui juomat näppäimistölle eikä se enää toiminut.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 698
Joskus 90-luvun lopulla lanitettiin kaverin autotallissa. Samalla tuli sitten vertailtua ja räplättyä koneita jne. Iski joku kummallinen kokeilun halu kokeilla (oman koneen) powerissa olevaa oranssia 220V / 110V liukukytkintä johdon ollessa kiinni seinässä. POFF ja savut ilmaan. Onneksi taisi pelkkä poweri mennä niin ei loppunut teinipojan ATK-harrastus tyystin.
Nämä kytkimet ne on vittumaisia yläasteen atk luokassa. On nimittäin tullu "muutama" kone uusittua, kun kersat keksi tehä källin ja kääntää tämän kytkimen 110V asentoon :D...
Viimeseltä alettiin liimaamaan nämä kytkimet 220V asentoon ettei tämä toistuisi.

Kyllä se välistä tympi mennä parhaimilla 50km päähän uusimaan puol luokallista koneita 9€ ylläpitokorvauksella kuntouttavassatyötoiminassa...
 
Liittynyt
17.01.2018
Viestejä
1 997
Nesteistä tuli mieleen yksi hauska juttu vuosien takaa.
Kuljetin tietysti kaiken samassa kassissa limupullon korkki löysällä ja sisällys päätyi vaatteiden ohella lerppuun.
Kun kerran "piti saada" niin kuori auki ja sivupehmusteiden pesu vedellä + kuivaus. Kiekon puhdistusmuistaakseni märällä talouspaperilla tai vastaavalla ja koko komeus kasaan teipillä. Ihme kyllä se vielä toimikin pesun jälkeen ;)
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
328
Hei @PornReindeer, mites se meikäläisen yksi koneenkasailu armon vuonna 2007 tai jotakin sellaista? Olin ostanut uudet roippeet koneen sisälle eli tais olla emo+prossa+muistit jne. Kone kasaan ja eikun virtaa päälle - lopputuloksena vain prossatuuletin nytkähtää kevyesti eikä mitään muuta elonmerkkejä. Piuhat irti, osat irti, osat uudelleen kiinni ja sama lopputulos. Tämä operaatio toistettiin vielä pari kertaa ja aina sama lopputulos, kevyt tuulettimen nytkähdys ensimmäisellä käynnistysyrityksellä kun oli laittanut powerista virrat päälle. Uudet yritykset eivät saaneet mitään aikaan ennen kuin powerista laittoi virrat pois ja uudelleen päälle.

No, fiksuina sähköteekkareina sitten laitettiin emo ja prossa kiinni kämppiksen koneeseen ja ei kun testaamaan. Välittömästi kun painoi käynnistysnappulaa niin kuului jumalaton poksahdus kämppiksen powerista ja samalla myös toimintasavut karkasivat. Lopputuloksena taisi ainakin yksi FET olla höyrystynyt powerista ja jännitemittarin avulla selvisi että emolla oli virransyöttöpuolella oikosulku. Omassa virtalähteessä oli suojaukset toimineet tarpeeksi nopeasti, @PornReindeer llä ei :D

Sinähän Poro taisit saada sen virtalähteen vielä kuntoonkin? :D Joko mä oon tarjonnut kaljan korvaukseksi tuosta?
 

Rikama

Asiaton titteli
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
397
Läppärin jäähyä irrottaessa unohtui akku koneeseen, ruuvarilla kätevästi yhdistelin vahingossa jonkun emon komponentin ja jäähyn tuloksena kipinät. Läppäri kyllä toimi edelleen.

Kaveri halusi välttämättä lyödä minulta saadun GTX 285:n kiinanpoweriinsa kiinni. Onneksi vain poweri meni.

Intissä suklaaharjoituksella pari desiä limpparia kuukauden vanhan peliläppärin päälle. Kone jäätyi ja äkkiä akku irti. Ei ollut mitään työkaluja niin piti purkaa koko kone pelkästään sissipuukolla. Osien kuivailu ja yön yli virratta, toimii nykyään ihan hyvin.

Yhtään osaa en ole tainnut rikkoa koskaan, aika varovainen tulee oltua kuitenkin ja kasailut selvinpäin aina.
 

Focus0

System Specialist
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
2 053
Itselle ei ole tapahtunut mitään vakavia kömmäyksiä.
Itselle, kavereille tai asiakkaille kasatuissa vermeissä noudattanut tiettyä huolellisuutta.

Veljelle kun 3 vuotta sitten kasattiin uutta konetta niin Asuksen Rangerista tuli savut ulos kun kytki virrat päälle.
Sai katsella livenä kuinka emolevyn virtajohtimet suli silmissä ja ne meni ympäri emolevyä.
Puhdas valmistusvika oli Verkkokaupan vastaus ja uutta emoa tuli tilalle.
Tuo taitaa olla vakavin itselle osunut koska laitteistossa oli myös kaikki uudet komponentit kiinni niin oli ???? ilmassa kun ei tiedetty hajottiko emolevy jotain muuta.

Dataa hävisi 2014 vuonna melkoisesti kuin varmuuskopio kovona käytetty ulkoinen Lacien 500gb(taisi olla Seagate) kovo hajosi lukukelvottomaksi. mm. Valokuvia 2004 vuodesta tuohon asti..
Harmitti ja harmittaa edelleen. Tuota ei käytetty jatkuvasti vaan ainoastaan kun sinne siirsin kuvia tai katselin.
 

neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Dataa hävisi 2014 vuonna melkoisesti kuin varmuuskopio kovona käytetty ulkoinen Lacien 500gb(taisi olla Seagate) kovo hajosi lukukelvottomaksi. mm. Valokuvia 2004 vuodesta tuohon asti..
Harmitti ja harmittaa edelleen. Tuota ei käytetty jatkuvasti vaan ainoastaan kun sinne siirsin kuvia tai katselin.
Mutta eikös varmuuskopion idea ole, että tieto on vähintään kahdessa paikassa? Joten, eikö alkuperäiset olleet edelleen tallessa? Jos tiedostot olivat vain "varmuuskopio kovossa", niin valitettavasti kyseessä ei tällöin ollut varmuuskopio.

Wanha viisaus: Jos tieto on tallessa vain yhdessä paikassa,
se ei ole tallessa!


En halua vääntää veistä haavassa, mutta noin niin kuin vastaisen varalle, ja vaikkapa jollekin toiselle.
 

Focus0

System Specialist
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
2 053
Mutta eikös varmuuskopion idea ole, että tieto on vähintään kahdessa paikassa? Joten, eikö alkuperäiset olleet edelleen tallessa? Jos tiedostot olivat vain "varmuuskopio kovossa", niin valitettavasti kyseessä ei tällöin ollut varmuuskopio.

Wanha viisaus: Jos tieto on tallessa vain yhdessä paikassa,
se ei ole tallessa!


En halua vääntää veistä haavassa, mutta noin niin kuin vastaisen varalle, ja vaikkapa jollekin toiselle.
Juu näinhän se menee. Tiedostot oli tallessa hetkeä aiemmin kahdessa paikassa mutta kovalevyjen vaihdon takia ne sijaitsi vain ulkoisella tuolla hetkellä. Huonoa tuuria.

Tätä nykyä säilytettävä data sijaitsee pilvessä sekä ulkoisella kovalevyllä :)
 

Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
3 968
Ei varsinaisesti tyriminen, mutta kaveri kokosi ekaa kertaa itselleen tietokonetta ja ekalla käynnistyksellä pari lediä syttyi ja jostain tuli savut. Ajattelin, että jokin kytkentä pielessä ja menin katsomaan ja kaiken varalta oma kone mukaan. Asuksen emolevyllä oli yhden muistislotin vieressä selviä palojälkiä, eli kunnolla viallinen emolevy kyseessä. Suljettiin vielä muut osat pois oman tietokoneen osilla. Ei kyllä vastaavaa emolevyn kärähtämistä ole ennen tullut vastaan.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 362
Viestejä
4 158 459
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom