Tyhmät ihmiset

Niin sinulle.
Yrität yleistää omasta näkökulmasta, et ymmärrä että on vähän muitakin ihmisiä kuin aistiyliherkkiä joille tämä on ongelma.

Minähän yritin tuossa aistiyliherkkyydellä ilmaista, ettei asia ole mitenkään mustavalkoinen, sillä meitä ihmisiä on erilaisia? Syvimmät pahoitteluni, jos en nyt osannut identifioida huolimattomalla, jopa törkeällä, viestilläni kaikkia mahdollisia alaryhmiä kuolemanvakavasti allergisista alkaen.
 
Ja sama toisin päin, noin yleisesti keskiverto ihminen ei itse oikein tiedä miten paljon omat hajusteet leviää, ja varmaan paljon jotka ovat niiden aistimisessa hyvin epäherkkiä.

Syy miksi postasin aiheen tähän ketjuun on nimenomaan siinä, että mielestäni ihmisen täytyy olla jollain tasolla tyhmä, että edes alkaa hajustamaan itseään.


Ja riippuu myös millaisesta julkisesta tilasta puhutaan, teatteri isosti eriasia kun joku joukkoliikenne väline.

Meille yliherkille sillä tilalla ei sinänsä ole merkitystä, sillä riittää kun hajuveden käyttäjä on lähistöllä ihan vaan ulkoilmassakin. Ulkona pääsee sentään itse karkuun, mutta esim. teatterissa tai ravintolassa tuo on tuskaa kun ei viitsisi kesken kaiken poiskaan lähteä.

Olen aina ihmetellyt, että mitä liikkuu ihmisen päässä, tai siis millainen se ajatusketju oikein on, joka vie siihen, että ihminen tekee päätökset suihkutella jotain voimakkaasti tuoksuvaa kemikaalia päällensä. Siis miksi ihmiset ylipäänsä näitä hajusteita käyttävät? Onko heillä henkilökohtaisen hygienian kanssa ongelmia niin, että he haisevat paskalle ja yrittävät sitten sitä peittää hajusteilla?
 
Syy miksi postasin aiheen tähän ketjuun on nimenomaan siinä, että mielestäni ihmisen täytyy olla jollain tasolla tyhmä, että edes alkaa hajustamaan itseään.

Kai tuo riippuu ihmisestä. Kun on enempi ikää oppinut sietämään enemmän muilta ihmisiltä.
Esim. tiedän tyyppejä joista ajattelen ja mietin että eikö heillä ole lämmintä vettä / suihkua kotona ja ainoastaan pääsy pesulle kerran viikossa tms. yleiseen uimahalliin koska he tuntuvat aina haisevan hielle. En tiedä johtuuko se vaatteista (eikö ole mahdollisuutta pestä niitä? Vai eikö heillä itsellään ole peseytymismahdollisuutta vai hikoilevatko / ovatko niin huonossa kunnossa että heti aamusta haisevat hielle)

Itse käytän yleensä joko 48h - 72h dödöä minkä laitan kainaloihin parin päivän välein saunan jälkeen (jolloin myös ajan parran).

En ole enää "hetkeen" (varmaan päälle 35v tms) jaksanut käyttää mitään hiusgeelejä ja hyvin harvoin mitään after shave partavesiä tai balsameita. Kun käytän riittää että käännän pullon ympäri ja pidän sormea kiinni siinä aukossa, sitten hieron sormea hieman kaulan molemmin puolin ja ehkä hieman kaulan molemmin puolin. Siitä tulee "riittävä" tuoksu jos sellaista erityisesti haluaa.

En tiedä mitä tarkoitat itsensä hajustamisella mutta en viitsi joka päivä (ei ole tarvetta, en tee raskasta ulkotyötä) peseytyä pahimmillaan jopa kolmea kertaa päivässä kuten jotkut (jos esim. käyvät salilla, hiihtävät / juoksevat kesällä jne illasta ja aamusta ehkä kun ajavat parran tms. sekä tietysti heti kun tulevat töistä kotiin jos tekevät raskasta ulkotyötä.. ..ihmiset ovat erilaisia) joten oma ratkaisuni on käyttää dödöä mikä riittää hyvin sen pari vuorokautta kunnes menen taas noin 48h kuluttua saunaan... Jos jollekin se (eilen tai eilistä eilen illasta) laittamani dödö on liikaa eipä ole tullut ainakaan vielä palautetta.
 
En tiedä mitä tarkoitat itsensä hajustamisella mutta en viitsi joka päivä (ei ole tarvetta, en tee raskasta ulkotyötä) peseytyä pahimmillaan jopa kolmea kertaa päivässä kuten jotkut (jos esim. käyvät salilla, hiihtävät / juoksevat kesällä jne ja aamusta ehkä kun ajavat parran tms.. ..ihmiset ovat erilaisia) joten oma ratkaisuni on käyttää dödöä mikä riittää hyvin sen pari vuorokautta kunnes menen taas noin 48h kuluttua saunaan...

Hajustamisella tarkoitan näitä hajuvesiä, jota lotrataan päälle. Tai sitten niitä suihkutettavia deodorantteja, esim. Axe, jotka haisevat kuin rankkitynnyri.

Ja tosiaan ihmettelen sitä ylimielisyyttä, että ihminen kokee, että hänellä on oikeus päättää, mitä hajuja kanssaihmisten on haisteltava. Onneksi tähän on herätty ainakin siinä määrin, että moniin julkisiin paikkoihin on tullut jo kielto käyttää hajusteita, esim. kuntosalien pukuhuoneisiin. Toki mulkuimmat eivät kielloista välitä.
 
Viimeksi muokattu:
Syy miksi postasin aiheen tähän ketjuun on nimenomaan siinä, että mielestäni ihmisen täytyy olla jollain tasolla tyhmä, että edes alkaa hajustamaan itseään.

Sanavalinnasta olen kyllä erimieltä, alkaa tyhmä sana menettää merkityksen jos kaikkea aletaan nimittään tyhmäksi. Juu joissain paikossa ehkä kaikkea kutsutaan tyhmäksi, mutta näin yleisellä foorumilla.

Jos ollaan erityisryhmä kuplan ulkopuolella niin asialliselle "hajustamiselle" on suosiota ja kannatusta, ja sillä on ihan oikeaa tavoiteltu hyötyä. kouluajoika jos muisteleen niin varmaan useamassakin aihealueessa käsitelty.

Oletan että tässä ei nyt takerruta vain voimakkaisiin, ylitseampuviin. Ja kyllä tiedoston että ryhmiä jotka kannattavat ihmisen luonollisia tuoksuja. ja tiedostan että ei ole vaarallista jos käyttää alergia ystävällisiä minimi hajuisia pesuaineita ja välttelee raikasteita (tai joista jotain lisättyä tuoksua)

Tiedostan myös että moni arvostaa hyviä tuoksuja.
 
Minulle tulee mieleen lukuisia tilanteita, jossa lähettyvillä oleva nainen on tuoksunut hajuvetensä kanssa aivan jumalaisen hyvältä. Ymmärrän toki, että monet eivät pidä, mutta itse toivon, että käyttävät jatkossakin. Hyvin pieni ilo, mutta ilo kuitenkin.
Tämä siis esim. kadulla / kauppakeskuksessa. Eri asia jossakin suljetussa tilassa, vaikka elokuvateatterissa, jossa hyväkin tuoksu voi muuttua nopeasti ärsyttäväksi.

Kyllä se Axe-porukka minuakin häiritsee, ehkä enemmän kuin tupakoitsijoiden käry. Vahva hiki sitäkin enemmän.
 
Viimeksi muokattu:
Minulle tulee mieleen lukuisia tilanteita, jossa lähettyvillä oleva nainen on tuoksunut hajuvetensä kanssa aivan jumalaisen hyvältä. Ymmärrän toki, että monet eivät pidä, mutta itse toivon, että käyttävät jatkossakin. Hyvin pieni ilo, mutta ilo kuitenkin.
Tämä siis esim. kadulla / kauppakeskuksessa. Eri asia jossakin suljetussa tilassa, vaikka elokuvateatterissa, jossa hyväkin tuoksu voi muuttua nopeasti ärsyttäväksi.

Kyllä se Axe-porukka minuakin häiritsee, ehkä enemmän kuin tupakoitsijoiden käry. Vahva hiki sitäkin enemmän.
Tuoksu ja käry on kaksi eri asiaa. Jos joku tuoksuu hyvältä on pelkästään hyvä asia eikä ole sitä mitään vastaan. Mutta sen sijaan se, kuka on kylpenyt kysesisessä aineessa niin että koko kauppahalli haisee ei ole enää hyvältä tuoksumista.
 
Mm. sellaisia joilla on normaalit aistit. Ainoat joita ei haittaa ovat ne, joilla hajuaisti on turtunut tai vioittunut. Tietysti eniten haittaa monenlaisia sairaita eikä pelkästään aistiyliherkkiä.
Tämähän nyt ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Ei minulla ole mitään ongelmia hajuaistien kanssa, eikä tämä haittaa tai häiritse yhtään. Suomalaiset haisevat liian usein viinalle, röökille tai hielle, joka on 100x pahempi kun yksikään hajuste.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
303 238
Viestejä
5 159 135
Jäsenet
82 327
Uusin jäsen
Treesround

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom