Toteutunut keskihinta/kk pörssisähköllä.

Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
1 073
Varaavassa takassa lämmitettiin kaks pesällistä puuta päivää ennen ja kyseisenä päivänä, ei käytetty muuta lämmitystä. Sisälämpötila hiipui noin 19 asteeseen. Päivän kulutus oli 22,96 kWh ja siitä valtaosa oli yöllä. Kylppärin ovi avattiin ja kylppärin lattialämmitys kytkettiin pois, sinä päivänä ei käyty suihkussa. Lämminvesivaraaja ajastettu lämmittää vettä 02:00-06:00 joka päivä. ILP säädetty 15 asteeseen kyseisenä päivänä, ei viitsinyt näillä pakkasilla kokonaan sammuttaa.

Päivällä vain peruskulutus koska ei yleensä olla päivällä kotona, sähkönkulutus kalleimpaan aikaan vähäistä tästä johtuen. Ei kai tuossa ole mitään niin epäuskottavaa? Eihän tuollaisiin keinoihin mielellään turvaudu mutta toisaalta ei myöskään huvita maksaa enempää kuin on pakko.
Eli pesään on tungettu puoli metsää ja sitten on pimeässä kämpässä kynttilänvalossa katseltu kuinka hengitys höyryää pakkasessa? Ja sitten ihmetellään miten muilla tulee isoja laskuja? Mikäs se teidän kulutus on jos sisälämpö 21 ja takkaa ei käytetä, lattialämmitys on päällä ja ihmiset päästetään suihkuun?
 
Liittynyt
15.10.2022
Viestejä
659

Tuossa on minun versioni. -3,5snt oli kulutusvaikutus ennen perjantaita, siirtoyhtiön tiedot pari päivää perässä.

Perjantaita vasten yöllä lattiat suoralla lähköllä lämpimäksi, aamulla ILP:n pyynti asteen pienemmälle. ILP päällä koko päivän, muu normaali talouskulutus päällä.

Hauska nähdä mihin koko kuukauden keskiarvo asettuu. :)
 
Liitteet

Liittynyt
29.01.2020
Viestejä
227

Noh ei tuo meidän tulipesä niin iso ole, ehkä 1,5 koppaa menee kun kaks pesällistä polttaa, mut sekin on suhteellisen edullista verrattuna sähkön hintaan. Koivurangasta itse tehty klapit viime keväänä, toki rangoista maksettiin. Lukuunottamatta edellä mainittuja keinona elettiin ihan normaalisti ja käytettiin sähköä kuin normi arkena, ei leikitty kännykän latauksen, valojen tai muidenkaan marginaali asioiden kanssa tippaakaan. Ei myöskään olla niin amerikkalaisia viellä että ei vois yhtenä päivänä jättää suihkua väliin.

Meidän kulutus on tässä kuussa ollut normaalisti noin 50 kWh vuorokaudessa josta huomattava osa on yöllä sähköauton latausta, sekin vie näillä pakkasilla enemmän mitä normaalisti. En kokenut että elämänlaatu olisi ollut perjantaina hirveästi huonompi mitä yleensä, t-paitasillaan olin itse, vaimolla oli paksumpi pusakka päällä. Ruokaa laitettiin ja teeveetä katseltiin, muutenkin harrastettiin kaikkea normaali elämään liittyviä arki juttuja. Sitä en oo laskenut olisko kannattanut kynttilöitä polttaa vs ledi valaisimet, ehkä joskus joku laskee miten on asia.
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
1 388
Liukurilla lasketaan sähkön hintaa :lla ja fingrid datahubin .csv:llä saa kätevästi oman sähkönkulutuksen kustannukset esiin. Pahoittelen jos sivusto on jo tuttu ja tulee spämmiä.

Oma puolentoista vuoden pörssisähköily on keskiarvolla kustantanut nyt 11 snt/kwh. Eli halvemmalla olisi voinut päästä, mutta ei tämä pörssi aivan mahdoton ole ollut. Perjantai oli kyllä kova isku ja takkaa lämmittämällä kulutus tippui vain n. 140kwh/vrk tasolle. Tosin meillä on suhteellisen iso okt ulkoporeammeella, joka kylläkin yölämmitteisellä säästöliekillä vain pitelemässä jäätymistä, mutta kyllä sekin kuluttaa parikymmentä kwh/yö.

Kahdella ILP:llä ja kahdella suhteellisen paskalla takalla sai tiputettua 100kwh edellispäivään nähden pois. Ilpeistä toinen on jo vanhempaa sukupolvea ja siitä huomasi ettei lämpöä enää juuri tullut -25 ja sitä kylmemmällä. Uudempi Ilppi vielä puhalsi lämmintä, mutta ei sekään enää niin tehokkaasti eikä varmasti erityisen hyvällä hyötysuhteella.

Tulevaisuuden investointeina tarkoitus muuttaa sähköpatterit maalämpöön ja lattialämmitykseen, sekä niitä tukemaan vaihtaa toinen takoista uudempaan laadukkaaseen varaavaan takkaan.
 
Liittynyt
23.05.2017
Viestejä
1 184

Ilmeisesti tähän puoleentoista vuoteen mahtuu nyt 2 talvea?
 
Liittynyt
02.01.2024
Viestejä
30
Kun lämmitys oli vain yöllä päällä, ulkoporeamme lämmitti vain yöllä, ja muksut kävi vain pikasuihkussa, niin kulutus oli 52kwh keskihinnalla 72snt. Saunasta löytyy ainoa tulipesä.
Seuraavana päivänä kun piti vettä lämmittää nii kulutus olikin 140kwh. Tosin tuo 140kwh maksoi vähemmän kuin perjantain 52.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 461
Perjantain katastrofi kuvana

1000018084.jpg

Jouduin menemään 0300 töihin. Joten optimoinnit tehty vasta 1100 ruokkiksella ja lisää 1500 kun kotio.

Sammutin jopa porealtaan kokonaan päiväksi kun pumppu vie 300W aina. Normi taustakohina ilman mitään lämmitystä on jonkun 800-1500W, mutta kyllä se siitä kun repi vaan johtoja irti. Yllättävän paljon meni leffahuoneen idlaaviin hifivehkeisiin.

e: Ja normi kulutus on jotain 70-120kWh/d (riippuu vähän pidänkö rigejä lämmittämässä vai en) näillä -22C keleillä. Sisällä joku 20-21C. Keskellä taloa iso kasa tiiltä missä 3 tulisijaa joista 2 käytössä. Kaikki tilat aukeaa tohon tilaan, jotta makkaritkin lämpenee jotenkin jos ovi auki ja vaikka ilppi pelkällä ilman puhalluksella liikuttaa ilmaa. 2-3 pesällistä yhteensä pitää tota lämpimänä.

110m2 ja 30m2 leffatila mikä pelkän suorasähkön ja jäähdyttävän ilpin takana. Ton leffatilan päästin viime viikolla kylmäksi ja nyt menee varmaan useampi päivä, että sen saa hilattua inhimillisiin lämpötiloihin 6x3070 voimin :).

Aika paljon säätömahdollisuuksia kyllä huushollista löytyy tarvittaessa. Jostain valaistuksesta säästäminen on kyllä aika turhaa. Nyky ledit vie niin vähän. Pihallakin 23kpl E27 valoa ja ne vie yhteensä jonkun 180W. Suurin osa noista on jotain ikean 600-1000 lm 10v vanhoja ledejä...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.09.2020
Viestejä
65
Sauna joka päivä, poreamme ulkona, vai miten voi tulla tuollaisia lukemia? Mun ennätys 158 kWh black fridayna vaati aika paljon ylimääräistä vaivaa. Sitten ymmärrän jos on joku maatila tai vastaava useine rakennuksineen yms?
Menee meilläkin 120kwh/päivä näillä -27 keleillä. Pilpin vastukset huutaa taukoamatta, ei ilppiä, eikä polteltu takkaa, joskin siitä saa vain hyödyksi ylilämpöä kun ei ole termareita. Sisälämpö tasainen 22 pelkällä pilpillä. Neliöitä 125, 2.8m huonekorkeus. Missään ei säästelty. Rakennusvuosi -21.
 
Liittynyt
02.09.2020
Viestejä
65
Huomautus - jättäkää nämä nimittelyt pois puolin ja toisin, ei olla hiekkalaatikolla
Katsoin nyt ihan mielenkiinnosta mitä maksettiin sähköstä viime perjantaina kun kaikille pörssisähkön käyttäjille tuli "kaamea" lasku. Paljon tämä "kaamea" lasku oli sitten suorasähkö lämmitteisessä 140 neliöisessä vuonna 1989 valmistuneessa omakotitalossa? Tämä maailman lopun lasku oli tasan tarkkaan siirtoineen, alveineen yms hupiveroineen 20,96€. Ainakin saatiin paljon otsikoita kun jotkut vatipäät onnistui tekemään satojen eurojen laskun päivässä, mulle ihan täys mysteeri kyllä miten se onnistuu, harjoittelivat seuraavaa "black fridayta" varten?
Ja sehän onnistuu ihan asuntoa lämmittämällä sähkön kautta. Ei vatipäällä tullut moinen mieleen?
 
Liittynyt
29.01.2020
Viestejä
227
Ja sehän onnistuu ihan asuntoa lämmittämällä sähkön kautta. Ei vatipäällä tullut moinen mieleen?
Mun on kyllä nyt pakko myöntää etten arvannut että olisi jotain talouksia jotka yli 100 kWh vuorokausi kulutuksilla ilman massiivisia optioita säätää kulutuksia alaspäin olisi ollut tänä talvena pörssisähkön piirissä. Pahoittelut en oikeasti uskonut että tälläisiä talouksia nyt olisi kun useimmat kerrostaloasukkaatkin pelästyi jo syksyllä vaihtelevia pörssi hintoja. Tässä nyt on kuitenkin ollut tarjolla jollakin mittapuulla kohtuullisia määräaikaisia tarjouksia.

Pidin itsekkin omaa ratkaisua pysyä tänäkin talvena pörssi asiakkaana hiukan riskialttiina peluri liikkeenä vaikka pystyn melko radikaalisti säätämään kulutusta alaspäin tarvittaessa. Nyt näiden viime aikaisten kommenttien perusteella olin korkeintaan lauantai lottopelaaja...
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 849
tuon verran sai nipistettyä kun pisti suoran sähkölämmityksen (+ilpin) pois ja talon lämmitti saunan puukiukaalla ja autotallin/varaston polttoöljylämmittimellä.

1704708028073.png

"Katastrofipäivälle" tuli hintaa 32,47€ + Masterin puol tankkia polttoöljyä ja joku ~4 koria puita. Enstalveks kyllä tulee kiinnitys laitettua, se tuli opittua. Ihan hullunhommaa jos tällaista joutuisi tekemään useammin tai monta päivää putkeen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.01.2024
Viestejä
30
Mun on kyllä nyt pakko myöntää etten arvannut että olisi jotain talouksia jotka yli 100 kWh vuorokausi kulutuksilla ilman massiivisia optioita säätää kulutuksia alaspäin olisi ollut tänä talvena pörssisähkön piirissä. Pahoittelut en oikeasti uskonut että tälläisiä talouksia nyt olisi kun useimmat kerrostaloasukkaatkin pelästyi jo syksyllä vaihtelevia pörssi hintoja. Tässä nyt on kuitenkin ollut tarjolla jollakin mittapuulla kohtuullisia määräaikaisia tarjouksia.

Pidin itsekkin omaa ratkaisua pysyä tänäkin talvena pörssi asiakkaana hiukan riskialttiina peluri liikkeenä vaikka pystyn melko radikaalisti säätämään kulutusta alaspäin tarvittaessa. Nyt näiden viime aikaisten kommenttien perusteella olin korkeintaan lauantai lottopelaaja...
Pörssillä on keskimäärin voittanut kiinteän ~aina. Joten mitä isompi kulutus, sitä enemmän pörssillä on säästänyt verrattuna kiinteähintaiseen.

Pienellä kulutuksella kuten kerrostalossa on aivan sama mitä sähkö maksaa.

Täälläpäin ei ole kertaakaan edes -25 astetta mennyt rikki, joten IVLP on pysytellyt yli yhden hyötysuhteilla. Jos olisi ollut isompi pannuhuone, niin olisin jättänyt öljypolttimen rinnalle.
 
Liittynyt
29.08.2018
Viestejä
1 250

Ensinnäkin hyvin ajoitettu pitkä kiinteä oli kyllä halvempi taannoin (esim 2020 lopulla tai 2021 jostain tarjouksesta tehty 2-3v) mutta se on toki enemmän tuurista kiinni kuin ominaisuus. Ja toisekseen pitää huomioida kulutusprofiili. Jos kuluttaa 80% vuoden sähkönkulutuksestaan marraskuun ja maaliskuun välillä, olennaista on niiden kuukausien pörssisähkön ja kiinteän sopimuksen hintaero, kesällä ei ole niin väliä vaikka pörssi luultavasti silloin halvempaa onkin.
 
Liittynyt
01.11.2023
Viestejä
152
Ja toisekseen pitää huomioida kulutusprofiili. Jos kuluttaa 80% vuoden sähkönkulutuksestaan marraskuun ja maaliskuun välillä, olennaista on niiden kuukausien pörssisähkön ja kiinteän sopimuksen hintaero, kesällä ei ole niin väliä vaikka pörssi luultavasti silloin halvempaa onkin.
Kulutusprofiili on nimenomaan se pointti, jonka mukaan omat sopparit pitäisi tehdä. Itselläni on juuri tämä profiili, eli sähkölämmittäjänä 65%-70% koko vuoden kulutuksesta on marras-maaliskuu (6kk). Tästä johtuen pyrin talvikuukausille ottamaan 6kk määräaikaisen sopparin ja sitten loppuvuodelle pörssisähkön. Tämä on myös riskienhallintaa.
 
Liittynyt
22.12.2018
Viestejä
23
Itsellä kyllä pitkässä juoksussa käynyt tuuri näiden sähkönhintojen kanssa, osannut tai vahingossa vaihtanut sopimukset aina ns. halvempaan malliin, on se ollut pörssi tai kiinteä, mutta omilla sopimuksilla voitin pörssin esimerkiksi viime vuonna n. 400e. Toki asiaan vaikutti se että oli vielä halpa 5snt sopimus heinäkuuhun, jonka jälkeen menin hetken pörssillä joulukuun alkuun ja siitä kiinteä 8,9snt eteenpäin.

Ja tarkasteluväli joulukuun alku tähän päivään, olen pörssiä jo nyt n. 200e edellä tuolla kiinteällä sopparilla, pelkästään perjantaina säästin yli 100e. Saa olla aika halpaa pörssissä kesällä että tuon kirii kiinni. Varmasti tuo tulee tasoittumaan kesän aikana, mutta eipä tuota kulutusta kesäkuukausina ole ollut kuin 3-400 kwh vrt lämmityskauden 1500-2500kwh.

Ja tosiaan kyseessä 188m2 1979 valmistunut omakotitalo, lämmityksenä VILP ja ILP. Näytti VILP:n hyötysuhde olevan n. 1,6 näillä 20 asteen pakkasilla ja sähköä mennyt reilu 100kwh vuorokauteen kaikkineensa.

Ihan mukava kun ei kellosta tarvitse katsoa koska saunoo, koska laittaa ruokaa tai koska pesee pyykit tai astiat yms. Omalle kulutusprofiilille ei vain pörssi tässä tapauksessa ollut järkevää ja riskienhallinnan ja mukavuuden kannalta kiinteä oli itselle parempi ratkaisu. Kesä/syksy pörssillä ollessa yritin seurata ja optimoida hiukan ja aika +-0 oli spot hintaan verrattuna oma keskihinta.
 
Liittynyt
02.01.2024
Viestejä
30
Ensinnäkin hyvin ajoitettu pitkä kiinteä oli kyllä halvempi taannoin (esim 2020 lopulla tai 2021 jostain tarjouksesta tehty 2-3v) mutta se on toki enemmän tuurista kiinni kuin ominaisuus. Ja toisekseen pitää huomioida kulutusprofiili. Jos kuluttaa 80% vuoden sähkönkulutuksestaan marraskuun ja maaliskuun välillä, olennaista on niiden kuukausien pörssisähkön ja kiinteän sopimuksen hintaero, kesällä ei ole niin väliä vaikka pörssi luultavasti silloin halvempaa onkin.
Ja vastaavasti 22 ja 23 tehdyt 2-3 vuoden kiinteähintaiset häviää pörssille.

Minäkin nautin reilun 5snt sähköstä edelliset pari vuotta. Silti olen sitä mieltä, että pörssi on halvempi.

Sähköyhtiöiden tavoite on tehdä voittoa, ja vaikka niitä joskus poikkeusoloissa menee nurin, niin kyllä ne keskimäärin jäävät voitolle ostamalla pörssistä ja myymällä kiinteällä hinnalla asiakkaille.
 
Liittynyt
10.05.2023
Viestejä
2 427
Eli pesään on tungettu puoli metsää ja sitten on pimeässä kämpässä kynttilänvalossa katseltu kuinka hengitys höyryää pakkasessa? Ja sitten ihmetellään miten muilla tulee isoja laskuja? Mikäs se teidän kulutus on jos sisälämpö 21 ja takkaa ei käytetä, lattialämmitys on päällä ja ihmiset päästetään suihkuun?
Tuota ihmettelin itsekin. Ja sitten nimitellään muita, jotka eivät alennu samanlaiseen elämänlaadun heikentämiseen.
 
Liittynyt
10.05.2023
Viestejä
2 427
Pörssillä on keskimäärin voittanut kiinteän ~aina. Joten mitä isompi kulutus, sitä enemmän pörssillä on säästänyt verrattuna kiinteähintaiseen.
Mutta edellyttääkö tämä pörssillä voittaminen sitä, että asiakas säätää sähkönkulutustaan tuntihintojen mukaan? Vai voittaako pörssillä vaikka käyttäisi sähköä täysin välittämättä tuntihinnoista?
 
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
3 916
Näyttökuva 2023-09-23 20102122.png

Kaivoin nyt tuon vanhan viestini kuvan esille uusiksi, jossa siis on pörssin keskihinnat. Alimpana on kuuden "kylmän" kuukauden keskihinta.
Vuosikausia sai määräaikaisia tarjouksesta 3.99 - 4.99 c/kwh. Historian valossa jollakin keskimääräisellä 0.3c marginaalilla pörssisopparin päälle sähkölämmittäjä on niillä tarjoussoppareilla voittanut pörssin aina :D

Vasta Putinin toimet muuttivat tilanteen nykyisen kaltaiseksi (toki vihreä siirtymä, tuurivoima jne myös), sitä ennemmin pörssin hinnat vaihteli suhteellisen vähän.
 
Jos asia olisi noin, suomessa ei olisi yhtään sähköyhtiötä pystyssä, jolla ei ole omaa tuotantoa.

Minulla on kesäkuukausina kulutus 700-800kwh, talvella 2-3 kylmimpänä kuukautena 1500-2200kwh. Keväällä ja syksyllä 900-1100kwh. Etelä-Suomessa harvoin on paria viikkoa enempää kunnolla pakkasta vuodessa. Tänäkään vuonna ei ole vielä mennyt alle -25 kertaakaan. Enemmän on talvia jolloin tuo ei alitu. Talvi ei siksi painotu niin voimakkaasti koko vuoden hinnoissa.
 
Liittynyt
15.10.2022
Viestejä
659
Mutta edellyttääkö tämä pörssillä voittaminen sitä, että asiakas säätää sähkönkulutustaan tuntihintojen mukaan? Vai voittaako pörssillä vaikka käyttäisi sähköä täysin välittämättä tuntihinnoista?
Kestävä sähkönkäyttö, eli niin että käytetään sähköä silloin kun sitä on eniten tarjolla ja se on myös halvinta on se juttu.

Kiinteähintaisia sopimuksia on varmaan tarjolla jatkossakin kyvyttömille ja haluttomille, entistä kalliimpaan hintaan.

Hinnan noustua alkaa sitten löytymään sekä kykyä että haluakin. Kulutusjoustoon kykenevä pysty käyttämään sähköä erittäin halvalla / lähes ilmaiseksi. Elämänlaatua tämä ei heikennä juuri millään tavalla ainakaan meillä. Sisällä on sama 22 astetta kuten aina, lattioiden lämpötila vaihtelee hiukan entistä enemmän. Autot on pihassa joka tapauksessa, ja ei lämminvesivaraajaa kiinnosta lämmitetäänkö sitä halvalla vai kalliilla watilla.
 
ssg

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 897
Tuossa on minun versioni. -3,5snt oli kulutusvaikutus ennen perjantaita, siirtoyhtiön tiedot pari päivää perässä.

Perjantaita vasten yöllä lattiat suoralla lähköllä lämpimäksi, aamulla ILP:n pyynti asteen pienemmälle. ILP päällä koko päivän, muu normaali talouskulutus päällä.

Hauska nähdä mihin koko kuukauden keskiarvo asettuu. :)
Mä en ymmärrä tätä PKS kuluvaikutusta lainkaan.

Ennen hinta kaaosta oli keskiarvo jotain 10c/kWh. Sen jälkeen oli laskenut 4c/kWh. Kulutus triplaantunut, sähkölasku vain 3 euroa enemmän.

Käppyrästä kun katsoo niin nuo kalliit tunnit olivat kuluvaikutusta laskevia. Eikös niiden pitäisi olla nostavia?
 
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
3 916
Jos asia olisi noin, suomessa ei olisi yhtään sähköyhtiötä pystyssä, jolla ei ole omaa tuotantoa.

Minulla on kesäkuukausina kulutus 700-800kwh, talvella 2-3 kylmimpänä kuukautena 1500-2200kwh. Keväällä ja syksyllä 900-1100kwh. Etelä-Suomessa harvoin on paria viikkoa enempää kunnolla pakkasta vuodessa. Tänäkään vuonna ei ole vielä mennyt alle -25 kertaakaan. Enemmän on talvia jolloin tuo ei alitu. Talvi ei siksi painotu niin voimakkaasti koko vuoden hinnoissa.
Siis mitä et usko, noita 3.99c tarjouksia joilla voitti pörssin monta vuotta?

Kyllä ne on tältäkin foorumilta kaivettavissa ja jostain muualtakin myös. Itelläkin niitä oli vuosikausia, joko alle tai hieman yli 4 c/kwh ja silloin kun kilpailu oli kovaa niin sai vuosikausia ilman kuukausimaksua myös. Valitettavasti ne ajat tuskin enää koskaan palaa :(
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 849
Käppyrästä kun katsoo niin nuo kalliit tunnit olivat kuluvaikutusta laskevia. Eikös niiden pitäisi olla nostavia?
Ei jos käytät sähköä pihistellen. Silloinhan keskiarvo laskee verrattuna spotti-keskiarvoon. Mutta jos painat pedaalin pohjaan ja käytät paljon sähköä niin sitten se on neutraali tai keskiarvoasi nostava. Vrt. tasaisella kulutuksella 24/7 olisi pelkkää neutraalia, huolimatta siitä miten aktuaalinen snt/kwh hinta heiluu.
 
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
3 916
Kulutusvaikutus verrataan kuukauden spottikeskiarvoon, päivän sisäisillä tunneilla ei ole väliä.
Jos kulutat sähköä enempi niillä tunneilla jotka on kuukauden keskihinnan alapuolella niin silloin kulutusvaikutus on alaspäin. Jos kuluttaisit sähköä kuukauden jokaisena tuntina ihan yhtäpaljon niin silloinhan kulutus osuu pakostakin spotin keskiarvoon ja kulutusvaikutus on nolla.
 
Liittynyt
10.05.2023
Viestejä
2 427
Kestävä sähkönkäyttö, eli niin että käytetään sähköä silloin kun sitä on eniten tarjolla ja se on myös halvinta on se juttu.

Kiinteähintaisia sopimuksia on varmaan tarjolla jatkossakin kyvyttömille ja haluttomille, entistä kalliimpaan hintaan.
Menee vähän elämänilo ja fiilis, jos joutuu käyttämään sähköä silloin kun joku muu sanelee, sen sijaan että käyttää sähköä silloin kun on oma tarve. Mutta meidän talouden suurin sähkösyöppö on auto. Kesällä auto vie 50 % kaikesta kulutetusta sähköstä ja talvella 60-70 %. Mietin, että jos yksinkertaisesti ajastaisi laturin antamaan sähköä vain klo 1:00-7:00 välisenä aikana, eli sen kummemmin ei tuntihintoja seuraisi, vaan luottaisi siihen että halvimmat tunnit osuu pääsääntöisesti tuonne ja muuten kotitalouden sähkönkäyttö pyörisi kuin ennenkin, niin pääsisiköhän pörssillä kuinka edulliseen keskihintaan.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 428
Mutta edellyttääkö tämä pörssillä voittaminen sitä, että asiakas säätää sähkönkulutustaan tuntihintojen mukaan? Vai voittaako pörssillä vaikka käyttäisi sähköä täysin välittämättä tuntihinnoista?
Sähkölämmitys ja LVV on ne olennaiset, ja uudet koneet seuraa pörssiä. Tiskit, pyykit ruuanlaitot on täysin merkityksettömiö kokonaiskuvassa. Joten oman toiminnan varaan jää lähinnä saunan ja sähköauton latauksen ajoitus :)

Menee vähän elämänilo ja fiilis, jos joutuu käyttämään sähköä silloin kun joku muu sanelee, sen sijaan että käyttää sähköä silloin kun on oma tarve. Mutta meidän talouden suurin sähkösyöppö on auto. Kesällä auto vie 50 % kaikesta kulutetusta sähköstä ja talvella 60-70 %. Mietin, että jos yksinkertaisesti ajastaisi laturin antamaan sähköä vain klo 1:00-7:00 välisenä aikana, eli sen kummemmin ei tuntihintoja seuraisi, vaan luottaisi siihen että halvimmat tunnit osuu pääsääntöisesti tuonne ja muuten kotitalouden sähkönkäyttö pyörisi kuin ennenkin, niin pääsisiköhän pörssillä kuinka edulliseen keskihintaan.
Varmasti osuu järkevässä mittakaavassa edullisille tunneille, jos ajoittaa latauksen yölle :thumbsup:
 
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
3 916
Mietin, että jos yksinkertaisesti ajastaisi laturin antamaan sähköä vain klo 1:00-7:00 välisenä aikana
Kyseisen ajan spot-keskiarvo vuonna 2023 oli 4,27c/kwh
Ja koko vuoden spotti 6,66c/kwh.

Eli jos saat kulutettua vaikka läpi vuoden tuolla kellonajalla 60% sähköstäsi niin sinun oma Pörssisähköhintasi olisi (0.6x4,27+0.4x7,46 (joka on 07-01 hinta) -> 5,60c/kwh eli noin 15% Spot-hintaa alempi :)
 
Liittynyt
10.05.2023
Viestejä
2 427
Sähkölämmitys ja LVV on ne olennaiset, ja uudet koneet seuraa pörssiä. Tiskit, pyykit ruuanlaitot on täysin merkityksettömiö kokonaiskuvassa. Joten oman toiminnan varaan jää lähinnä saunan ja sähköauton latauksen ajoitus :)
Meillä on kaukolämpö, niin ei tartte tuota lämmitystä ja lämminvesivaraajaakaan huomioida, eli tosiaan se suurin kohde, eli auto, on helppo ajastella halvoille tunneille.
 
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 788
Siis mitä et usko, noita 3.99c tarjouksia joilla voitti pörssin monta vuotta?
Varmasti voitti pörssin keskihinnan. Minullakin on pari tuollaista 3.99c sopparia ollut ajan saatossa.

Veikkaan @Nelson Kurwa tarkoittaneen, että tehokkaasti spotin mukaan kulutustaan ohjaava on saattanut pörssillä voittaa tuon loistavan 3.99c kiinteän. Kuitenkin viitenä vuotena viimeisistä 10 vuodesta talvikuukausien spotin keskiarvo on ollut enintään 4,5c, joten kovin paljon tehokkaampi halpojen tuntien löytämisessä ei ole tarvinnut olla.
 
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
3 916
Näissä keskusteluissa unohtuu että tuo pörssisähköhän on varsin tuore vaihtoehto normaalille kulutusasiakkaalle. Ennen näitä sähkömullistuksia sen piirissä oli reilustikin alle 10% kotitalouksista.
Sähköfirmat silloin kilpailivat asiakkaista noilla määräaikaistarjouksilla, varmistivat omalle tuotannolleen ostajat. Kun tuotantohinnat oli jokatapauksessa alle ulosmyyntihinnan. Puhun siis oikeista sähköyhtiöistä joilla toiminnan perusta oli se sähkön tuottaminen, ei muilta ostetun tuotannon myyminen.
 
Liittynyt
15.10.2022
Viestejä
659
Menee vähän elämänilo ja fiilis, jos joutuu käyttämään sähköä silloin kun joku muu sanelee, sen sijaan että käyttää sähköä silloin kun on oma tarve. Mutta meidän talouden suurin sähkösyöppö on auto. Kesällä auto vie 50 % kaikesta kulutetusta sähköstä ja talvella 60-70 %. Mietin, että jos yksinkertaisesti ajastaisi laturin antamaan sähköä vain klo 1:00-7:00 välisenä aikana, eli sen kummemmin ei tuntihintoja seuraisi, vaan luottaisi siihen että halvimmat tunnit osuu pääsääntöisesti tuonne ja muuten kotitalouden sähkönkäyttö pyörisi kuin ennenkin, niin pääsisiköhän pörssillä kuinka edulliseen keskihintaan.
Autosta riippuen Gridio hoitaa homman ja etsii ne halvimmat tunnit sinulle, kerrot vain monelta haluat akun olevan täysi :).

Kiinnityshintojen alapuolelle pääsee 100% varmasti pelkän auton avulla kulutusvaikutuksella.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 469
Ei se pörssisähkö tosiaan kaikille ole, varsinkaan niille jotka eivät osaa avata silmiä ja pohtia miten systeemi toimii.
Isoin hyötyhän just tulisi kaukolämpötalossa jossa on sähköauto. Kuten yllä vastaavan omistaja totesi niin sen kulutus on erittäin helppoa optimoida halvoille tunneille. Eikä vaadi kuin sen että laturissa on jokin ohjelmointi (esim ajastus).

Pörssisähkön normikäyttöhän on juuri sitä että ne kuormat (kaikki isot) mitkä voi ajastaa niin ajastetaan halpoihin hetkiin. Lopuilla sitten käytetään niin kuin ennenkin.
Meillä ollut nyt pörssisähkö 1,5v ja paluuta ei ole. Telkkaria saa katsoa illalla, valoja saa pitää päällä yms. Elämästä ei ole tingitty yhtään, paitsi että vaimo hifistelee ja pesee pyykit öisin niin että aamulla valmiit. Mutta näin teki jo ennen pörssisähköä. Mun etu kun sähkölaskun maksan.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
340
Menee vähän elämänilo ja fiilis, jos joutuu käyttämään sähköä silloin kun joku muu sanelee, sen sijaan että käyttää sähköä silloin kun on oma tarve. Mutta meidän talouden suurin sähkösyöppö on auto. Kesällä auto vie 50 % kaikesta kulutetusta sähköstä ja talvella 60-70 %. Mietin, että jos yksinkertaisesti ajastaisi laturin antamaan sähköä vain klo 1:00-7:00 välisenä aikana, eli sen kummemmin ei tuntihintoja seuraisi, vaan luottaisi siihen että halvimmat tunnit osuu pääsääntöisesti tuonne ja muuten kotitalouden sähkönkäyttö pyörisi kuin ennenkin, niin pääsisiköhän pörssillä kuinka edulliseen keskihintaan.
5kk gridiota näyttää, että olisi säästänyt 30% auton liikkumiskustannuksista ja tuohan ei vaikuta millään tavalla käyttöön, kun se pätkii vain halvimmilla tunneilla akun täyteen.
 
Pitääkö gridiolle antaa tunnarit autoon, että se toimii?
 
Liittynyt
29.08.2018
Viestejä
1 250
Näissä keskusteluissa unohtuu että tuo pörssisähköhän on varsin tuore vaihtoehto normaalille kulutusasiakkaalle. Ennen näitä sähkömullistuksia sen piirissä oli reilustikin alle 10% kotitalouksista.
Sähköfirmat silloin kilpailivat asiakkaista noilla määräaikaistarjouksilla, varmistivat omalle tuotannolleen ostajat. Kun tuotantohinnat oli jokatapauksessa alle ulosmyyntihinnan. Puhun siis oikeista sähköyhtiöistä joilla toiminnan perusta oli se sähkön tuottaminen, ei muilta ostetun tuotannon myyminen.
Mahtaisiko jostain löytyä Nordpoolin volyymihistoriaa? Tällä hetkellä sitä kautta liikuu kait 2/3 Suomen sähköstä mutta koska se hinta on ollut aika kova niin matalan kustannuksen tuottajien on kannattanut luonnollisesti siirtyä sinne pidemmistä sopimuksista. Mutta suuriko osa Suomen sähköstä sitä kautta mahtoi liikkua esim. 5 vuotta sitten?
 
Liittynyt
23.08.2020
Viestejä
1 008
Pörssisähkön normikäyttöhän on juuri sitä että ne kuormat (kaikki isot) mitkä voi ajastaa niin ajastetaan halpoihin hetkiin.
Ja näin on aina tehty ennenkin aikasähkö/yösähkö sopimuksella ja tehdään vastakin. Massavaraajat oli joskus muotia ja ne lämpeni yösähköllä aina. Elenian verkossa siirtohintakin motivoi yötunneille ajoituksen, kun on 1,7snt/kWh edullisempaa 22-07.
 
Liittynyt
23.08.2020
Viestejä
1 008
Menee vähän elämänilo ja fiilis, jos joutuu käyttämään sähköä silloin kun joku muu sanelee, sen sijaan että käyttää sähköä silloin kun on oma tarve. Mutta meidän talouden suurin sähkösyöppö on auto. Kesällä auto vie 50 % kaikesta kulutetusta sähköstä ja talvella 60-70 %. Mietin, että jos yksinkertaisesti ajastaisi laturin antamaan sähköä vain klo 1:00-7:00 välisenä aikana, eli sen kummemmin ei tuntihintoja seuraisi, vaan luottaisi siihen että halvimmat tunnit osuu pääsääntöisesti tuonne ja muuten kotitalouden sähkönkäyttö pyörisi kuin ennenkin, niin pääsisiköhän pörssillä kuinka edulliseen keskihintaan.
Meillä suurin kulutus on juuri tuolla aikavälillä ja nyt tammikuun 10 ensimmäistä päivää näyttää kulutusvaikutukseksi -24% eli 5snt/kWh. Mutta on siinä silti sähköllä hintaa tammikuulle. 2023 toteutunut hinta oli 6,10 snt/kWh varsin hyvin meni.
Valot ja viihde-elektroniikka normaalisti päällä ja ilpit 2kpl lämmittää tarpeen mukaan ilman kikkailuja. Elämänilo ja fiilis ei ole kärsinyt. Synergi on käytössä auton latauksissa, se jopa lisää mukavuutta.
 
Liittynyt
03.02.2017
Viestejä
77
Sähkön kulutus
Erittely Ajanjakso Hinta Kulutus Yhteensä
Tuntisähkö Mix
Perusmaksu 01.11.2023-31.12.2023 4,95 eur/kk 9,90 eur
Marginaali 01.11.2023-30.11.2023 0,50 snt/kWh 623,04 kWh 3,11 eur
Spot-energia 01.11.2023-30.11.2023 -3,65 snt/kWh 623,04 kWh -22,74 eur
Marginaali 01.12.2023-31.12.2023 0,50 snt/kWh 411,13 kWh 2,05 eur
Spot-energia 01.12.2023-31.12.2023 7,59 snt/kWh 411,13 kWh 31,20 eur
Sähkön myynti yhteensä 23,52 eur
Veron peruste 18,97 eur
Arvonlisävero 24 % 4,55 eur
Laskun loppusumma 23,52 eur

Tältä näyttää puulla ja miinus sähköllä lämpiävän pienen omakotitalon sähkölasku
 
Liittynyt
07.07.2021
Viestejä
1 276
Tässä oma käppyrä tuolta ennätyspäivältä (suorasähkölämmitys 40-luvun rmt-tyyppinen rakennus). Pystyy sitä säästämään ihan kevyesti enemmänkin jos vaan haluaa. Omat testailut oli seuraavat: klo 00.00 hieman lämpöä lisää tupaan etukenossa, 06.00 sähköt poikki kokonaan taulusta, kiertovesipumppu ja tietoliikenne + käyttövesipumppu + kylmälaitteet akkukäytölle, akut kesti n neljä tuntia, sen jälkeen sähköt päälle tauluun ja loppupäiväksi shoppailemaan kaupungille, ei tyhjä talo tarvittaessa paljoa vie. Tuon pienen akuston merkitys on tuossa käytännössä täysin olematon, kunhan testailin. Illalla pihasaunaan ja ruoka puuhellalla. Jääkaappi ja pakastinkaan ei montaa astetta laske, vaikka on vaikkapa 6 tuntia ilman sähköjä. Kiertovesipumppu tuossa on ainoa pakollinen, jos ei olisi sitä, olisi ollut täysin mahdollista pitää tarvittaessa kulutus tasan nollassa 06.00-24.00.Mun esimerkki on aika extreme eikä todellakaan kaikille, mutta pidän hieman hölmönä sellaista pörssisähkölämmittäjää joka kiroilee hintoja, mutta tuollaisena ennätyspäivänäkin kuitenkin pitää kaikki kulutukset ennallaan tai lähes ennallaan. Edes näillä keleillä ei talossa montaa astetta lämmöt laskenut vuorokauden aikana, vaikka ne jo lähtökohtaisesti oli aika alhaalla.

Kuvassa hieman ihmetyttää nuo klo 22.00 kulutukset, vettä meni kyllä pihasaunalle, mutta ei kai 2kWh edestä kuitenkaan.
 
Liitteet

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
150
lataa oma kulutus Datahubista ja työnnä kulutusraportti-csv esim. liukurin laskuriin
Latasin 2021, 2022 ja 2023 vuodet tuntikohtaisesti omiin csv tiedostoihin, laitoin Liukuriin margin=0.39 asetuksella ja tämmöistä tuli. Onko avg spot+margin(tai avg spot) luku johon kannattaa keskittyä? Se on laskettu pörssihinta+marginaali tunneittain raporttiajalta, rahamäärä on tarkasti summattu tuntikohtaisista kulutuksista?

Koodi:
2023 avg spot+margin= 7,735151c/kWh (568,30e) , spot=7,3451510c/kWh (539,64e)
2022 avg spot+margin=20,499702c/kWh (1479,73e), spot=20,109702c/kWh (1451,48e)
2021 avg spot+margin=13,532190c/kWh (574,75e) , spot=13,142190c/kWh (558,18e)
 
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
3 916
Häviät jokavuosi spotille eli sun kulutusprofiili on selkeästi positiivinen eli käytät sähköä suhteessa enemmän silloin kun se on keskimääräistä kalliimpaa. Tuo vuoden ajanjaksoilla tarkastelu on suuntaa antava ja kertoo kyllä sekin jotain, mutta kaikissa kulutusvaikutussoppareissa profiili lasketaan kuukauden pätkissä.

Näyttökuva 2024-01-17 171751.png

Tuossa kuvakaappaus, jossa noilta vuosilta on kolme eri spottia laskettuna eli koko vuosi, 6 kylmintä kuukautta ja 4 kylmintä kuukautta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 461
Spot-hinta
Oma spot-keskiarvo (sis. marginaali) 8,742089 snt/kWh
Oma spot-keskiarvo (ei marginaalia) 8,342089 snt/kWh
Oma spot-hinta (sis. marginaali) 311,92 €
Oma spot-hinta (ei marginaalia) 297,65 €
Spot keskiarvo 9,46 snt/kWh
Kulutusvaikutus % −11,81 %
Kulutusvaikutus −1,12 snt/kWh

Yhteenveto
Laskentaväli (alkuajat) 1.12.2023 0.00 - 31.12.2023 23.00
Kokonaiskulutus aikavälillä 3 568,03 kWh

Ei tullutkaan niin paha kuukausi, mutta selkeästi silti vuoden pahin. Tohon siirto päälle niin joku 500€ sähkölasku :) Crybtot lämmitti about 250€ edestä, jotta jäi tässä silti maksettavaa muulle sähkön käytölle.

Koko vuoden tilasto sitten taas:

Laskentaväli (alkuajat) 1.1.2023 0.00 - 31.12.2023 23.00
Kokonaiskulutus aikavälillä 26 956,51 kWh

Oma spot-keskiarvo (sis. marginaali) 5,568524 snt/kWh
Oma spot-keskiarvo (ei marginaalia) 5,168524 snt/kWh
Oma spot-hinta (sis. marginaali) 1 501,08 €
Oma spot-hinta (ei marginaalia) 1 393,25 €
Spot keskiarvo 6,66 snt/kWh
Kulutusvaikutus % −22,44 %
Kulutusvaikutus −1,5 snt/kWh

Tammikuussa oli joku 30c toistaiseksi voimassa oleva erehdys ja sitä ennen 5,5c 3v määräaikainen. Eipä tässä taida vieläkään olla kiirusta vaihtaa vaikka taas hinnat taitaa vetää ylös.
Tammikuusta tulikin halvempi mitä joulukuusta.

Laskentaväli (alkuajat) 1.1.2024 0.00 - 30.1.2024 23.00
Kokonaiskulutus aikavälillä 3 041,57 kWh

Oma spot-keskiarvo (sis. marginaali) 8,517306 snt/kWh
Oma spot-keskiarvo (ei marginaalia) 8,117306 snt/kWh
Oma spot-hinta (sis. marginaali 259,06 €
Oma spot-hinta (ei marginaalia) 246,89 €
Spot keskiarvo 13,54 snt/kWh
Kulutusvaikutus % −40,07 %
Kulutusvaikutus −5,43 snt/kWh

8,5c hintakiinnityksellä liukuri sanoo, että 3,5c olisi jäänyt keskihinnaksi... Enpä tiedä, jos pörssisähkö tuntui joskus, että on arpomista niin tuo hintakiinnitys vasta lottoamiselta kuulostaa mitä yrittänyt sitä tutkia.

e: Ei näköjään ollutkaan vielä 31. päivää fingridillä no tuskin kovinpaljon muuttaa tilannetta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.09.2020
Viestejä
1 400
14.47€ sis marginaali, pörssihinta 13,18€, eli ekan kerran ylittyi. Lasku melkein tuplaantui vuoden takaisesta ennätyksestä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
15.10.2022
Viestejä
659
Tammikuusta tulikin halvempi mitä joulukuusta.

Laskentaväli (alkuajat) 1.1.2024 0.00 - 30.1.2024 23.00
Kokonaiskulutus aikavälillä 3 041,57 kWh

Oma spot-keskiarvo (sis. marginaali) 8,517306 snt/kWh
Oma spot-keskiarvo (ei marginaalia) 8,117306 snt/kWh
Oma spot-hinta (sis. marginaali 259,06 €
Oma spot-hinta (ei marginaalia) 246,89 €
Spot keskiarvo 13,54 snt/kWh
Kulutusvaikutus % −40,07 %
Kulutusvaikutus −5,43 snt/kWh

8,5c hintakiinnityksellä liukuri sanoo, että 3,5c olisi jäänyt keskihinnaksi... Enpä tiedä, jos pörssisähkö tuntui joskus, että on arpomista niin tuo hintakiinnitys vasta lottoamiselta kuulostaa mitä yrittänyt sitä tutkia.

e: Ei näköjään ollutkaan vielä 31. päivää fingridillä no tuskin kovinpaljon muuttaa tilannetta.
Jos 8,5snt kiinnityksestä otetaan 5,43snt pois jää sähkö maksamaan sinulle 3,07snt/kWh. Kannattaa varmistaa ettei joku hinnoista ole alv. 0% tms.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 461
Jos 8,5snt kiinnityksestä otetaan 5,43snt pois jää sähkö maksamaan sinulle 3,07snt/kWh. Kannattaa varmistaa ettei joku hinnoista ole alv. 0% tms.
Eihän sen hintakiinnityksen lasku noin yksinkertaista ole (oliskin)? Liukuri näyttää 3,48c/kWh hinnaksi ilmoitetuilla spekseillä. Ei kerro alvista mitään toi sivu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 461
kuri.JPG

Tollee toi liukuri nyt kuitenkin näyttää? Ja se ero onkin toi marginaali :tup:

e: Pitäs varmaan harkita kyllä siirtymistä noihin kiinnityksiin kun pääsen alittamaan börssin aika helpolla joka kk.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
241 604
Viestejä
4 220 438
Jäsenet
71 071
Uusin jäsen
spo2

Hinta.fi

Ylös Bottom