Tulihan se laitettua ja hetken aikaa ohjaimella räpiköityä laitoin sormet näppäimistölle ja löyty ne vanhat näppäimet ja sillä lähettiin. Pikkusen muutoksiahan tässä on, ei välttämättä huonoja, mutta ehkä aluksi hämmentävin oli tuo, ettei enää rahalla ostettu asioita career modessa vaan statit on ainoa asia mikä parani ja nekin kerättiin kentistä. Rullalaudan parantelu ja seteleiden kerääminen on siis kokonaan pois. Osa näistä seteleistä oli varsin kinkkisissä paikoissa, joten yksi vaikeampi osa pelistä nyt pois. Myöskään skillejä ei enää säädetä samalla tavalla, ainakin omaan silmään näytti jotenki karsitulta listalta ja kaikilla samat grabit specialeja lukuunottamatta, vai oliko tämä joku stance juttu?
Pelillisesti hienoisia eroavaisuuksia myös, tuota reverttiähän ei tosiaan ollut aiemmissa ja ite tajusin alkaa kokeileen sitä vasta oikeastaan ku peli oli jo kertaalleen pelattu, sehän sit tekiki noista kilpailuista ihan lapsellisen helppoja, kuten ne oli aikanaan. Hieman hyppykorkeutta on selkeästi tuunattu ku THPS2:ssa tuommoset 1080 asteen hypyt oli ihan mahollisia, nyt jäädään kierroksen melkee järestään jälkeen, satunnaisesti saa 900 vedettyä ilman siis sitä special trickiä. Himppasen myös tuntuu että vaikeampaa muutenkin, enää ei Marseillesissa onnistu pyörimään kenttää ympyrää ja välttämättä ei kaikki vanhat jutut onnistu, minkä sai huomata katkerasti Venice Beachissa jossa Secret tapelle hyppääminen ei enää onnistunutkaan samasta paikasta kuin ennen.
Goldfingerin Superman, Bad Religionin You ja Swinging Uttersin Five lessons learned kyl herättää kyl edelleen hyvän fiiliksen soidessaan taustalla.