Toimistokone tai edukas pelikone

Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
1 710
Moi.

Entinen 8v vanha kone simahti. Vaikka vika voi olla vain tyyliin powerissa niin uusi lähteköön hankintaan.

Pingaan erityisesti @Timo 2, joka on tehnyt hienoa työtä pakettiehdotuksien kanssa.

Entisestä koneesta jää hiiri+näppis ja AOC 34-tuuman leveä näyttö. Samoin siitä pitää jättää yksi, juuri ostettu normaalikokoinen HDD- kovalevy sekä mieluusti yks SSD, joka on Sata- liitännällä, jos ei ongelmaa niin kaksi, mutta nuo SSD:t ei täysin pakollisia. Kaikki muu menköön uusiksi ja Datatronicin ilmainen kasaaminen kiinnostaa eniten.

Haluaisin siis kaksi eri vaihtoehtoa, joista voisin pohtia. Tällä hetkellä painotus kuitenkin edullisemman, mutta päivitettävissä olevan toimistokoneen suuntaan.

Mennään mieluiten Ryzenin prossulla molemmissa ja emossa saisi olla Wifi ja Bluetooth. Tulevaisuuden muutoksia ajatellen myös toimistokoneessa olisi syytä olla tilaa näyttikselle, jotta mahdollinen päivitys onnistuu tarvittaessa ilman kotelon vaihtoa. Samoin virtalähteessä saa olla sen verran jytyä (etenkin jos ei ole paljon hintaeroa miedompaan), ettei sitä tarvitse vaihtaa jos päättää myöhemmin sijoittaa näyttikseen. Tuulettimia saa tulla jokaiseen kotelon paikkaan, johon niitä on syytä laittaa. Arvostan hyvää hintalaatusuhdetta, mutta laadusta ei passaa missään nimessä liikaa tinkiä muutamien kymppien takia. Kotelossa saisi olla pitkästä aikaa jotain maltillisia valojakin jos valojutut ovat yhtä laadukkaita kuin valottomat, taapero varmaan tykkäisi.

Käyttö tulee olemaan pääasiassa nettiselailua ja sarjojen (myös 4K) katsomista TV:n kautta. Riittääkö tuohon 4K- materiaalin katsomiseen pelkkä integroitu näyttis?

Toisaalta mielessä pyörii taas hankkimishetkellä, että pelejä olisi kiva pystyä pelaamaan, vaikka ne jäävät kuitenkin pelaamatta.

Budjetti olisi toimistokoneessa noin 700-800€ ja pelikoneessa 1100-1200€. Näistä voi tietysti tarvittaessa luistaa molempiin suuntiin jos se perustellusti kannattaa.

Eli emolevy saisi varmaan olla molemmissa sama, mutta sitten muistit esim 16gb toimistokoneeseen (mahdollisuus lisätä tarvittaessa) ja tuplat pelikoneeseen. Toisaalta 32gb heti lähtiessä ei kovin paljoa maksa. Prossuista itsellä vähän tietoa, joten ehdotukset jää muille. Myös toimistokoneessa pitäisi kuitenkin hommat rullata niin, ettei asiat jää prossusta kiinni.

Kovalevytilaa on ennestään reilusti, joten yhden teran SSD saa olla tähän uuteen.

Tuli muuten vielä mieleen, että auttaako "toimistokoneen" suorituskykyä entinen GTX 1060 6GB- näyttis ja saako sen asennettua paikalleen nykyajan vehkeisiin? Senhän voisi vielä hyötykäyttää jos mahdollista ja jos se on ylipäätään ehjänä.

Miten Windows 11:n asennus onnistuu, kun se pitäisi asentaa tyhjälle kovolle? Mistä sen voi "eettisesti" ostaa eli ilman minkään lierofirman tukemista?

Pahoittelut pitkästä jorinasta, mutta onpahan paljon taustatietoa heti lähtiissä.
 
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
4 048
Vastailen nyt jotakin vaikka en Timo olekaan :D

Pelkäksi toimistokoneeksi riittäisi maltillisempikin budjetti, noissa prossuissa on potkua paljon.

Mutta jos haluat sitä mahdollista päivitettävyyttä pelikoneeksi niin sellaiseksi sitten kääntyy järkevästi kasattu kone pelkällä näytönohjaimen lisäämisellä.

1060 6g käy kyllä nykyisiinkin koneisiin ja on lähes kaikessa pelaamisessa nopeampi kuin paraskaan prossuun integroitu gpu.

Windows 11 lisenssin saa halvimmillaan proshopista jos siis haluaa kaikki viralliset velvollisuudet täyttää:

Näytti nyt olevan loppu, ihmeellistä tuokin kun ei ole fyysinen tuote :D

Alla oleva kone muuttuu pelikoneeksi kun lisää siihen näyttiksen:

Edit: Tuossa 650w virtalähde, joka riittää noille keskitason näyttiksille, jotka mahdollisesti koneeseen on tulossa. 20€ kalliimmalla saa 850w isoveljen joka riittää sitten vaikka huippumallien pyörittämiseen nykyisistä sukupolvista.
 
Viimeksi muokattu:

Timo 2

Premium-jäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 394
Tossa pohja

Heität tuon 1060 kaveriksi niin pelaat enemmän kuin igp:lla. Sit jos pelaat enemmän, niin ostat uuden gpu:n. Joo psu on reilusti ylimitoitettu toimistokoneeksi.

Itse suosittelen ostaa lisensin huuto.netistä, mutta jos mikkisoftaa haluaa tukea toi proshop on ihan ok, tosin et saa sitä ostaa, koska käyttöehtojen mukaan sun on ostettava retail.

Alla kasa muita hyviä koteloita. Valitset niistä kauneimman.

Linkaamiista koteloista lancool ja pop air kopat ei tarvii lisätuuletinta. Alin corsair tarvitsee 2 lisätuuletinta.
 
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
4 048
Tossa pohja

Heität tuon 1060 kaveriksi niin pelaat enemmän kuin igp:lla. Sit jos pelaat enemmän, niin ostat uuden gpu:n. Joo psu on reilusti ylimitoitettu toimistokoneeksi.
Tässä tapauksessa kun näyttiksen lisääminen on optio ja 100% varmuutta ei ole edes tuon 1060 kiinnilaittamisesta niin prossuksi tuo 7600 koska sen igpu hoitaa kyllä hommansa ap:n tapauksessa.
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
1 710
Käytetyt ei kiinnosta, joten mainokset on turhia.

Linkaamiista koteloista lancool ja pop air kopat ei tarvii lisätuuletinta. Alin corsair tarvitsee 2 lisätuuletinta.
Okei, onpa vaikea tehtävä valita. Pop airissa oli outoa ku ilmotetaan korkeudeksi 17cm, mutta lisätiedoissa yli 40cm. Pitääpä katsella joku passeli.

Pelkäksi toimistokoneeksi riittäisi maltillisempikin budjetti, noissa prossuissa on potkua paljon.
Tässä tapauksessa kun näyttiksen lisääminen on optio ja 100% varmuutta ei ole edes tuon 1060 kiinnilaittamisesta niin prossuksi tuo 7600 koska sen igpu hoitaa kyllä hommansa ap:n tapauksessa.
Prossu taitaa olla kallein osa eli kertoisitko taunolle mitä eroa on 7600 vs 7500? Ja jos noissa on reipas määrä potkua niin kuinka paljon prossu huonontaa käyttöä jos sen hinnan tiputtaa esim 100-120€ tienoille? Ilmeisesti viittasitkin, että ilman pelaamista voisi heikompikin riittää? Kokonaishinta on toisaalta ihan ok eli en tiedä viitsinkö tuossa säästää...

1060 lisäys on hyvin todennäköinen, koska vanha kone ei sano yhtään mitään eli eiköhän vain power mennyt paskaksi, tuskin pelkkä näyttis ainakaan.

Edit: Tuossa 650w virtalähde, joka riittää noille keskitason näyttiksille, jotka mahdollisesti koneeseen on tulossa. 20€ kalliimmalla saa 850w isoveljen joka riittää sitten vaikka huippumallien pyörittämiseen nykyisistä sukupolvista.
Onko 850W:n käyttämisestä pienellä kuormituksella mitään haittaa? Noin pienellä hintaerolla se olisi ihan sama ostaa kerralla tulevaisuuden kestävä virtalähde eli joko 750 tai 850W.

Kiitokset molemmille paketeista. Vähän huonosti lainattu, mutta mitä eroa noilla muisteilla on ku hintaeroa on kymppi?

Entä mitä eroa virtalähteiden merkillä? Tuo on hyvä molemmissa, että vain ne johdot saa kiinni, joita tarvii eikä kaikki roiku siinä yhtenä kyrpänä. Entinen mulla on näköjään 650W:n Evga.

SSD:täkin on ihan älytön valikoima. Ilmeisesti on syytä valita juuri PCI Express 4.0? En ole kuullutkaan tuosta Team Groupista aiemmin. Kingston Furyn nopeudet kiinnostaa, kun luku ja kirjoitus ovat yli 7000 MB/s. Eikö tuolla ole suuri vaikutus käytössä ylipäätään? Siinä mielessä jokunen kymppi lisää ei paljoa paina.
 
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
4 048
Prossu taitaa olla kallein osa eli kertoisitko taunolle mitä eroa on 7600 vs 7500? Ja jos noissa on reipas määrä potkua niin kuinka paljon prossu huonontaa käyttöä jos sen hinnan tiputtaa esim 100-120€ tienoille? Ilmeisesti viittasitkin, että ilman pelaamista voisi heikompikin riittää? Kokonaishinta on toisaalta ihan ok eli en tiedä viitsinkö tuossa säästää...
7500f on 7600 ilman integroitua näyttistä.

Tuohon toimisto/4k käyttöön riittäisi siis paljon vaatimattomampikin kokoonpano, mutta noilla sun pelikoneeksipäivitettävyydellä silloin voi pyyhkiä pyllyä. Eli sikäli asian turhaan nostin esille. :/
Oma mediakone, jolla kyllä hoituisi kaikki isotkin ns toimistotyöt:
 
Timo 2

Premium-jäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 394
Okei, onpa vaikea tehtävä valita. Pop airissa oli outoa ku ilmotetaan korkeudeksi 17cm, mutta lisätiedoissa yli 40cm. Pitääpä katsella joku passeli.
datatronicin tiedot on mitä on.
Tuolta näet specsit.

Case dimensions (LxWxH)
473.5 x 215 x 454 mm
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
1 710
7500f on 7600 ilman integroitua näyttistä.
Ahaa okei, eli varalta sama ottaa tuo 7600 kuitenkin.

Tuohon toimisto/4k käyttöön riittäisi siis paljon vaatimattomampikin kokoonpano, mutta noilla sun pelikoneeksipäivitettävyydellä silloin voi pyyhkiä pyllyä.
Onkohan lähiaikoina ollut ketjuissa mitään kokoonpanoa, joka olis lähellä tuota vaatimatonta settiä? Siinähän ei tarvitsisi ottaa huomioon juurikaan muuta kuin se, että tuo 1060-näyttis saisi mahtua mukaan ja yksi HDD- kovo pitäisi mahtua koteloon. Sen verran on toisaalta rahatkin vähissä, että jos tuossa alkaisi jo useita satasia säästämään niin saatan ehkä kääntyä siihen vaatimattomampaan. Tosin tuon Kingstonin SSD:hen ihastuin heti, mutta siinä ei haittaisi pienempi, yhden tai jopa puolen teran vaihtoehto, kunhan tuo jämäkkä 7000 MB/s nopeus säilyisi...
 
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
4 048
Tosin tuon Kingstonin SSD:hen ihastuin heti, mutta siinä ei haittaisi pienempi, yhden tai jopa puolen teran vaihtoehto, kunhan tuo jämäkkä 7000 MB/s nopeus säilyisi...
Tuota jämäkkää nopeutta vain tuskin koskaan huomaat oikeassa elämässä. :(
Oikeasti yksi turhimpia rahanhaaskuuvaihtoehtoja onko 5000 vai 7000. Pienellä hintaerolla ok, useita kymppejä tuosta pelkästään ei kannata maksaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Ana
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
1 710
datatronicin tiedot on mitä on.
Tuolta näet specsit.

Case dimensions (LxWxH)
473.5 x 215 x 454 mm
Ohhoh. Kohtuu sekavaa meininkiä, kun Datatronic nostaa tuon 17cm korkeuden vielä tärkeimpiin ominaisuuksiin :D
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
1 710
Tuota jämäkkää nopeutta vain tuskin koskaan huomaat oikeassa elämässä. :(
Oikeasti yksi turhimpia rahanhaaskuuvaihtoehtoja onko 5000 vai 7000. Pienellä hintaerolla ok, useita kymppejä tuosta pelkästään ei kannata maksaa.
Okei, ja varsinkin jos 1 TB vaihtoehtoa ei ole niin silloin hintaero on turhan mahdoton. Perus 1 TB siis riittänee, varsinkin kun varastona on 16 TB HDD.
 
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
4 048
Ohhoh. Kohtuu sekavaa meininkiä, kun Datatronic nostaa tuon 17cm korkeuden vielä tärkeimpiin ominaisuuksiin :D
- Tilaa jopa 17 cm korkeille jäähdyttimille

Nostaa tuota sen takia että tuohon mahtuu esim Noctuan dh15 joka ei kaikkiin koteloihin mahdu kun ovat niin kapeita.
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
1 710
- Tilaa jopa 17 cm korkeille jäähdyttimille

Nostaa tuota sen takia että tuohon mahtuu esim Noctuan dh15 joka ei kaikkiin koteloihin mahdu kun ovat niin kapeita.
Vissiin se olis tarkoituksena, mutta noista saa sen kuvan, että kyseessä olisi kotelon korkeus. Tai siis suoraan korkeudestahan tuossa kirjoitetaan.Screenshot_2024-05-19-16-27-02-60_d365b52accad0f47adbc08c16219827d.jpg
 
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
4 048
Asiaton käytös
Näköjänsä valkoisessa on noin. :(
Mustassa oikein.

Datatronicin sivut on kyllä surkeat mitään speksejä katella. Hirteen joutaisi koko saitin koodari, käytettävyys surkea :(
 
No juu täytyy sanoa, että melko ankeaa selata esim noita SSD:itä, kun saattaa olla tasan sama "otsikko" siinä hakusivulla ja eri hinta. Pitäisi edes vähän panostaa tuohon käytettävyyteen. Jos haki esim SSD:t PC- käyttöön niin nuo Kingstonin Furyt katosi hakutuloksista. :)
 
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
4 048
Mutta jos nyt lähtisi säästämään niin am4-kantaislla säästäisi sen reilun satkun:

Tuohon on sitten pakko laittaa se 1060 kiinni, koska muuten ei kuvaa saa ulos.
Ja kuten näet niin kun hintaero on mikä on AM5 kokoonpanoon niin tuota am4 kokoonpanoa harvoin enää suositellaan ellei budjetin vuoksi ole pakko.
 
Noh, aina voi laitta tilalle ryzen 3600 prossun (säästöä 50 €) 2x8gb muistit(säästöä n. 30 €) ja ottaa vieläkin halvemman b sarjan emon (säästöä 20 €) mutta en suosittele.
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
1 710
Ja kuten näet niin kun hintaero on mikä on AM5 kokoonpanoon niin tuota am4 kokoonpanoa harvoin enää suositellaan ellei budjetin vuoksi ole pakko.
Joo siis kyllähän tuo tyyliin 200€ hintaero aiempaan pakettiisi nähden on niin pieni, että ilman muuta sama ostaa tuo aiempi, koska tehokkuuden lisäksi siinä saa myös nykyaikaiset osat, joita voi sitten tulevaisuudessa halutessaan päivittää.

Samoin pelaaminen onnistuu tällä vanhemmallakin näytönohjaimella varsinkin kaikkien niiden pelien osalta, joiden asennustiedostot löytyy jo ennestään. Katsoo sitten joskus uutta näyttistä jos innostuu aluksi pelaamaan näitä pelejä, jotka ovat jääneet ns jonoon. :D
 
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
4 048
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
1 710
Mikä ero noilla teidän Gskillin muistella on ku hintaeroa on 10€, vaikka molemmat on 2x16 GB ja 6000Mhz?
 
Timo 2

Premium-jäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 394
Mikä ero noilla teidän Gskillin muistella on ku hintaeroa on 10€, vaikka molemmat on 2x16 GB ja 6000Mhz?
Muistin viive. Itse valitsin cl30 muistit, kajakkivajakki cl32. Pienempi on aina parempi ja joissain peleissä voi olla pieni ero, useimmiten ei ole eroa.
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
1 710
Muistin viive. Itse valitsin cl30 muistit, kajakkivajakki cl32. Pienempi on aina parempi ja joissain peleissä voi olla pieni ero, useimmiten ei ole eroa.
Kiva etsiä eroa noistakin, kun tuonkin saa selville siitä, että helvetinmoisen tuotekoodin sisässä toisessa lukee jossain kohtaa 30 ja toisessa 32. :D
 
Timo 2

Premium-jäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 394
Kiva etsiä eroa noistakin, kun tuonkin saa selville siitä, että helvetinmoisen tuotekoodin sisässä toisessa lukee jossain kohtaa 30 ja toisessa 32. :D
Itseasiassa tuo tuotekoodi on selkeä. Gskil= valmistaja, flare=tuoteperhe, f5=ddr5 muisteja, 6000=muistin nopeus, j30 cas latensi, 38 seuraava viive, F16GX2= 16 gb kampjoja 2 kappaletta.
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
1 710
Itseasiassa tuo tuotekoodi on selkeä. Gskil= valmistaja, flare=tuoteperhe, f5=ddr5 muisteja, 6000=muistin nopeus, j30 cas latensi, 38 seuraava viive, F16GX2= 16 gb kampjoja 2 kappaletta.
Ehkä niille, jotka noita enemmän selailee. Esimerkiksi Verkkokauppa.comissa on tuon saman tuotteen CL- lukema sekä otsikossa, että kuvauksessa eikä se jää varmasti epäselväksi. Datatronicilla se luki ainoastaan toisen vaihtoehdon lisätiedoissa kohdassa CAS-viive.
 
Timo 2

Premium-jäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 394
Ehkä niille, jotka noita enemmän selailee. Esimerkiksi Verkkokauppa.comissa on tuon saman tuotteen CL- lukema sekä otsikossa, että kuvauksessa eikä se jää varmasti epäselväksi. Datatronicilla se luki ainoastaan toisen vaihtoehdon lisätiedoissa kohdassa CAS-viive.
Joo, datatronicilla tuotteen kuvaukset on usein huonoja ja pitää tuokoodilla googlettaa tarkemmat tiedot. Mutta gskillin tuotekoodi on todella hyvä ja selkeä.
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
1 710
Jos ostan tämän Lian Li 216 RGB-kotelon (tai timon linkkaama 215- malli) niin pitääkö/kannattaako siihen ostaa erikseen alapuolelle linkattu RGB- tuulettimien säätöpaneeli? Mitä kaikkea noilla voi säätää?

Lähes kaikista nykyaikaisista emoista löytyy useampikin argb header, jolloin voit softalla luoda sellaista valosaastetta että vain mielikuvitus rajana. Et tarvi tuota kontrolleria siis ja niissä on vain rajattu määrä erilaisia kovakoodattuja vilkkuvaloja.

Edit: Ja tuo kyseinen kontrolleri 216x kotelosta jo löytyy eli tuolla toisella saisi vain lisää usbipaikkoja. Ulkomuistista, kontrollerille oli vaihtoehtoinen sijoituspaikka ja siis myös mahdollista laittaa toinen.
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
1 710
Lähes kaikista nykyaikaisista emoista löytyy useampikin argb header, jolloin voit softalla luoda sellaista valosaastetta että vain mielikuvitus rajana. Et tarvi tuota kontrolleria siis ja niissä on vain rajattu määrä erilaisia kovakoodattuja vilkkuvaloja.
Okei, kiitoksia. Sitten vielä sellainen, että onko tuo linkkaamani 216- malli parhaita tähän ketjuun linkatuista? Jos laitan siihen yhden HDD- kovon niin saanko ongelmitta asennettua myös 2 kpl 2,5"- SSD-kovoja?

Vanhojen kovojen ja näyttiksen asennus jää omalle kontolle, mutta luulis niiden onnistuvan ilman ongelmia heidän kasaamisen "päälle".
 
Juu. Ja on yksi parhaista koteloista hintalaatusuhteella. Isohko toki eli kompaktia pakettia etsivälle ei ykkösvaihtoehto.
Näyttökuva 2024-05-23 211726.png
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
1 710
Isohko toki eli kompaktia pakettia etsivälle ei ykkösvaihtoehto.
Onko yhtä kovaa laatua tarjolla pienemmällä koolla? Toki tänne linkattu cooleri, nuo kovot ja näyttis pitää mahtua. Tuolla on vaihtoehtoja niin jumalaton määrä, ettei uskalla edes saman merkin pienempää äkkinäisesti laittaa koriin.
 
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
4 048
No tuo mun alkuperäisessä korissa oleva deepcool ch360 on mAtx-kotelo ja lancooliin verrattuna tilavuus 40 litraa vastaan 55 litraa.
Pieni ei ole sekään:

Tuosta videosta nyt saa jotain käsitystä koosta. Mesh kotelo, pwm-ohjatut tuulettimet jotka edessä vielä 140mm koossa.

Lancoolissa vieläkin isommat eli 160mm koossa, mutteivat standardit eli niiden korvaaminen hieman haasteellisempaa jos vikaantuvat.
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
1 710

Tuossa alkaa olla lopulliset harkitusti valitut tuotteet. RGB- säätimen haluan, koska poika tykännee napsutella eri valoja siihen :) Eikö olekin tuo RGB- Peerless Assassin ihan vastaava mitä ehdotitte, mutta valoilla?

Mikä olisi muuhun kokoonpanoon nähden hyvän hintalaatusuhteen omaava näytönohjain? Ajattelin kokeilla hetken aikaa, että pärjäänkö vanhalla GTX 1060:lla ja jos innostun pelaamaan niin tuohon olisi sitten helppo vaan tilata joku näyttis kaveriksi. Löytyykö sekä Nvidian, että AMD:n vaihtoehtoa vai kärsiikö Nvidialla hintalaatusuhde kuinka pahasti?
 
Tuossa kotelossa on jo tuo säädin, et siksi tarvi toista kuten jo tuolla aiemmin kirjoitinkin.
Amd:n näyttikset tarjoaa yleensä parempaa rasterointitehoa euroa kohti. 1060 seuraaja olisi luontevasti 4060 paitsi että 1000-sarjalaisissa sai enempi lippulaivaan nähden tehoja kuin 4000 sarjalaisessa, mutta siihen on nyt menty että nuo alempien luokkien näyttikset ei ole enää yhtä tehokkaita euroa kohti.

Ja juu, tuossa PA:ssa on valot, muuten vastaava.
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
1 710
Tuossa kotelossa on jo tuo säädin, et siksi tarvi toista kuten jo tuolla aiemmin kirjoitinkin.
Joissain arvosteluissa tuli miinusta siitä, että se on lisävaruste ja se tulee tuonne vasempaan alalaitaan, jossa sitä ei siis ole noissa kuvissakaan, vaan pitää ostaa erikseen.
 
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
4 048
Joissain arvosteluissa tuli miinusta siitä, että se on lisävaruste ja se tulee tuonne vasempaan alalaitaan, jossa sitä ei siis ole noissa kuvissakaan, vaan pitää ostaa erikseen.
Oikeassa olet. Eli jos haluaa noita kovakoodattuja valoefektejä niin tuo lisäkalikka on laitettava. Käsi pystyyn virheen vuoksi.

Hyöty on juuri tuo, että nappulaa painelemalla saa erilaisia efektejä. Emo-ohjauksella saa monipuolisemman paletin, mutta helpompi tosiaan noin. Jos se nyt muksun tuo iloiseksi niin hyvin sijoitettu pari kymppiä.
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
1 710
No niin nyt on "toimistokone" tilattu.

Lopulta muista ketjuista innostuneena mukaan päivittyi Ryzen 7 7800X3D, 7900 RDE, Seasonicin 850W Vertex poweri ja Gigabyten Eagle B650- emolevy.

En malttanut kysyä etukäteen, mutta onko nuo neljä osaa hyvin passeleita yhteen ja muutenkin paketti kohdallaan? Prossun päivitykseen innostuin, vaikka siitäkin tuli reilusti lisähintaa. Ehkä se on kuitenkin tuolle näyttikselle parempi vaihtoehto. Onko emolevy vastaava kuin teidän ehdottama? Asrock oli loppunut niin otin tuon jossain muussa ketjussa vinkatun Gigabyten tilalle. Onko riittävän laadukas emolevy tähän kokoonpanoon? Powerissa otin huomioon nykymaailman ATX 3.0- tekniikan ja lopulta tehokkaampien prossun ja näyttiksen takia pomppaus tehoissa 850 wattiin.
 
Emoksi ottaisin tämän.
N. 2 € enemmän ja saa 2,5g ethernet liitännän 1g sijasta. Todennäköisesti et hyödy tosta 2,5 g lanista, mutta jos joskus esim. otat yli gigan netin tai pystytät kotipalvelimen, niin tuo 2,5g ei rajoittaisi samalla tavalla siirtonopeutta, kuin 1g lan.

Psu on liian kallis. Joko tämä(riittää ihan hyvin ja on laatu virtalähde)

Tai sitten panostaa sihen tulevaisuuteen kunolla vain 1 € lisähinnalla.

Härkönen

Team H2O
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
7 163
No niin nyt on "toimistokone" tilattu.

Lopulta muista ketjuista innostuneena mukaan päivittyi Ryzen 7 7800X3D, 7900 RDE, Seasonicin 850W Vertex poweri ja Gigabyten Eagle B650- emolevy.

En malttanut kysyä etukäteen, mutta onko nuo neljä osaa hyvin passeleita yhteen ja muutenkin paketti kohdallaan? Prossun päivitykseen innostuin, vaikka siitäkin tuli reilusti lisähintaa. Ehkä se on kuitenkin tuolle näyttikselle parempi vaihtoehto. Onko emolevy vastaava kuin teidän ehdottama? Asrock oli loppunut niin otin tuon jossain muussa ketjussa vinkatun Gigabyten tilalle. Onko riittävän laadukas emolevy tähän kokoonpanoon? Powerissa otin huomioon nykymaailman ATX 3.0- tekniikan ja lopulta tehokkaampien prossun ja näyttiksen takia pomppaus tehoissa 850 wattiin.
Käytitkö koodin "iotech-kasaus" jotta saa ilmaisen kasauksen?

Ps. Se on 7900GRE (golden rabbit edition)
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
1 710
Käytitkö koodin "iotech-kasaus" jotta saa ilmaisen kasauksen?

Ps. Se on 7900GRE (golden rabbit edition)
Käytin joo. Kopioin vaan uudestaan kaikki koriin tätä linkkiä varten niin näköjään sitä ei tullut tuohon enää.

Ja olin muuten varma, että kirjoitin oikein ku olen kirjotellut tuon hakukenttiin lukuisia kertoja ja muka tarkistinkin. :D

Tai sitten panostaa sihen tulevaisuuteen kunolla vain 1 € lisähinnalla.

Kiitoksia. Ilman muuta ottaisin tuon emon, mutta en vaihda tuon takia enää erikseen ku muutoin osui kohdalleen.

Samoin PSU:n kohdalla erheys menee sille osastolle, että nuolen haavat hätäilyn seurauksesta ja körryyttelen 150w pienemmällä. Jotenkin tuon Vertexin arvostelut saivat huijattua minut ostajaksi, vaikka aika monen sivuston arvostelut tyyliin suosittelevat kaikkea, mutta eivät kerro kauheasti vaihtoehtoja samasta hintaluokasta tms. Noh, onpahan ihan laadukas kuitenkin ja täälläkin joissain ketjuissa suositeltu.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
243 674
Viestejä
4 256 328
Jäsenet
71 359
Uusin jäsen
-manners-

Hinta.fi

Ylös Bottom