The Surge 2 (PC, PS4, X1)

Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 755
Deck13 julkaisee kolmannen Souls-like pelinsä The Surge 2 24.9.2019.

Olen kova Souls-pelien fani ja pidin The Surge 1:stä erittäin paljon. Nautinnollisen taistelun lisäksi mukaan oltiin kopioitu loistava kenttäsuunnittelu, mystinen tunnelma NPC:itä ja tarinan kuljetusta myöten. Juonesta pidin paljon, vaikka osa pitikin selvittää youtubesta tai forumeilta. Oli siinä vikojakin, peli oli kaikin puolin Soulsseja pienempi, vähemmän aseita, eikä onlineä.

The Surge 2 näyttää jatkavan siitä mihin ykönen jäi, mutta nyt ollaan tehtaskompleksin sijaan kaupungissa ja aseita & implantteja voi kustomoida enemmän. Odotukset ovat kovat!

The Surge 2 Official Gameplay Overview Trailer - Gamescom 2019


Ykösosan juoni 20 minuutissa, voi olla hyvä katsoa vaikka ykösen olisi pelannut pari vuotta sitten:
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 820
Odotan. Ykköstä jotkut haukkui, päätin kokeilla itse ja tykkäsin paljon.
 
Liittynyt
23.08.2018
Viestejä
219
Joutais tulla jo, että odotan kyllä innolla. Ygöstä hakattu reilusti, kaikki bossien erikois aseet yms. Ärräpäitä lenteli ajottain jahka oppi vihujen takut,mutta hieno ja erittäin viihdyttävä. Itseäni ei dark soulit ole kiinnostanut mutta surge kylläkin, johtunee scifi ympäristöstä. Huvipuisto setit alussa ei innostanut mutta tulipahan sekin nähtyä.Wild wild west räpellys ei kyllä saanut itselläni tuulta alleen. Uskon ja toivon että surge 2 ei tuota pettymystä vaan on raajoja repivän raakaa ja mellevää tykitystä hienossa miljöössä
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 755
Äähh, ei VPN kikkailua PC:llä sillä peli julkaistaan jokapaikassa samaan aikaan klo. 1 ensiyönä. Preloadiakaan turha tehdä kun sen purkamisessa tahtoo mennä enemmän aikaa kuin lataamisessa. No huomenna pääsee kumminkin seikkailemaan!
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 755
Odotin tätä peliä innolla ja laitoin jopa herätyskellon soimaan tuntia aikaisemmin että kerkeän aamulla kokeilemaan, mutta ensimmäinen tunti ei vakuuttanut!

Jo alkuvalikossa asetuksia tutkiessa pisti silmään hankalasti luettava valkoinen teksti valkoista liikkuvaa taustaa vastaan ja ihmettelin miten tuollainen virhe on päässyt edes tapahtumaan. Heti pelin alkupuolella tuli vastaan kuunneltava nauhoitus, mutta samaan aikaan vieressä pauhasi TV ja vaikka kummatkin oli tekstitetty oli vitutus suuri kun kummastakaan ei saanut selvää eikä TV:tä päässyt juuri silloin karkuun. Gamma-asetusta en meinaa saada millään oikein hämäriin tiloihin ja peli oli joko erittäin pimeä tai liian kirkas!? Olin etukäteen innoissani isosta inventaariosta jonka ajattelin tukevan suurta määrää eri tavaroita ja "buildeja", mutta se paljastuikin hirvittäväksi sekasotkuksi ja jopa tehtävät ovat kummallisesti inventaarioruudukossa! Ihan oikea bugi taitaa olla se että huutomerkit joilla uudet tavarat ja asiat merkataan eivät aina meinaa kadota inventaariovälilehtien päältä. Häiritsee ihan pirusti ne huutomerkit! :D

Peli löi nuo kaikki pienet häiritsevät jutut silmille ensimmäisen viiden minuutin aikana ja... *tööt* *tööt* *tööt* *tööt* ...ehkä aamuäreydestä johtuen ne melkein pilasivat... *tööt* *tööt* *tööt* *tööt* Ei jumalauta, jostain käsittämättömästä syystä kaiken sekasotkun lisäksi lyönneistä kasvavalle ja ajan myötä kutistuvalle "virtapalkille" on annettu raivostuttava hälytysääni kun se on lopussa. Ja voi pojat sehän kuluu automaattisesti loppuun joka ikisen taistelun jälkeen! Pro tip: Kuluta virtapalkki aina itse loppuun taistelun päätteksi, älä yritä säästellä sitä seuraavaan taisteluun tai palosireeni alkaa huutaa. Aivan naurattaa kuinka siihen on voitu valita niin huonosti sopiva ja häiritsevä varoitusääni. :D Pelkkä palkin vilkkuminen punaisena olisi riittänyt vaikka kyllä sekin häiritsee jo nyt.
[EDIT: Vähän liiottelin hermostuksissani, ei se mikään palosireeni ole]

Ensimmäinen tunti oli tuskaa. Tai no pakko kai se on myöntää että persestähän se oli edelliseen osaan verrattuna, jossa tunnelman rakentamiselle annettiin aikaa ja päähenkilö oli yksin. Nyt kaikkea uutta lyödään kokoajan silmille ja äärisekava inventaario kummittelee takaraivossa, niin ei siinä oikein voi nauttia ja peli tuntuu olevan erittäin kaukana Soulsseista.

Mutta! Ulkoilmoihin pääsyn jälkeen peli vihdoin alkaa osoittaa piristymisen merkkejä, ja toivottavasti totun kaikkiin pieniin ärsytyksiin. Nyt jopa odotan että voin taas käynnistää pelin kun pitäisi käydä tutkimassa se yksi reitti ja sain uuden siistin aseen, jne.

Ai niin, ruudun päivitys meinaa kummallisesti köhiä kuin PUBG:ssa konsanaan. Saattaa olla että motion blur tai joku muu asetus on turhaan päällä, koska peli ei muuten tunnu tai näytä raskaalta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 755
10 tuntia pelattuna ja nyt sanoa jo varmuudella ettei tämä voita millään osa-alueella The Surge 1:stä. Mystistä tunnelmaa ei ole, tilalla on yhden tekevät juonikuviot jotka ei kiinnosta pätkän vertaa.

Keskinkertainen toimintaseikkailu. Toisaalta kyllä tätä pelaa, niin alelaarista voisin suositella koska silloin tekniset ongelmat on varmaan jo korjattu.

:facepalm::tdown::(
 
Liittynyt
12.11.2016
Viestejä
34
17 tuntia pelikellossa ja Dweller meni tossa läpi. Täytyy kyllä todeta niinkuin @Jumi tossa ylempänä, että action adventure pelihän tämä kakkonen täysin on. Ykkönen on kaikilla osa alueilla paljon enemmän souls-tyylin peli kuin tämä.

Itse tein "vahingossa" sellaisen buildin, että kun vihollinen iskee saa yhden energiapalkin ja kun itse lyö vihollista chraged hitillä saa energiapalkin. Tämä johtaa siihen, että esim. tuossa Dweller bossissa ei tarvinnut kuin seistä paikallaan ja iskeä chraged hitillä ja aina kun sai itse osumaa spammata healingia, jolloin periatteessa oli melkein kuolematon koko taistelun ajan. Ainoastaan siinä lopussa piti jo vähän liikkua ettei bossi one shotannut. Eli juuh, kaukana on souls-pelien haastellisuus tässä.

Lisäksi huomasin yhden sivutehtävän kadonneen logeista ja tehtävän antanut NPC on myös kadonnut, mutta mitään ilmoitusta failed questista ei ole tullut. :tdown:
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 755
Sain jonkun päähänpinttymän tämän pelin surkeasta juonesta, tunnelmasta ja NPC:istä, koska ekassa pelissä ne olivat erinomaisia ja pitivät mielenkiinnon loppuun asti. Miten jatko-osassa on voitu kusta kaikki edellä mainitut asiat? Liiottelematta tuntuu ettei niitä olisi mietitty yhtään, ja valitettavasti tunne osoittautui todeksi sillä käsikirjoittajia ei ole!

The Surge 1:n lopputeksteissä mainitaan käsikirjoittajiksi taliespin.com, mutta The Surge 2:n lopputeksteissä käsikirjoittajia ei edes mainita! :mad::rage::facepalm::facepalm::facepalm::facepalm::facepalm:

Ei ole liiottelua tämä teksti taliespinin kotisivuilta:
WE CRAFT WORLDS. We develop high-level movie and game IP concepts into scalable worlds wherein a multitude of meaningful moments can unfold over all modern media channels.

Meaningful moments.
 

P c L A Y E R

Team Ryzen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
4 593
Sain jonkun päähänpinttymän tämän pelin surkeasta juonesta, tunnelmasta ja NPC:istä, koska ekassa pelissä ne olivat erinomaisia ja pitivät mielenkiinnon loppuun asti. Miten jatko-osassa on voitu kusta kaikki edellä mainitut asiat? Liiottelematta tuntuu ettei niitä olisi mietitty yhtään, ja valitettavasti tunne osoittautui todeksi sillä käsikirjoittajia ei ole!

The Surge 1:n lopputeksteissä mainitaan käsikirjoittajiksi taliespin.com, mutta The Surge 2:n lopputeksteissä käsikirjoittajia ei edes mainita! :mad::rage::facepalm::facepalm::facepalm::facepalm::facepalm:

Ei ole liiottelua tämä teksti taliespinin kotisivuilta:
WE CRAFT WORLDS. We develop high-level movie and game IP concepts into scalable worlds wherein a multitude of meaningful moments can unfold over all modern media channels.

Meaningful moments.
Tainnu jäädä turinapuoli isomman maailman luomisen takia täysin paitsioon.

Aika isoja teknologisia uudistuksia ja ponnisteluja ollut ilmeisesti tämän 2 osan kohdalla. Digital Foundryllä pitkä 40min vudeo tän kehityksestä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 662
Viestejä
4 220 943
Jäsenet
71 091
Uusin jäsen
TiieM

Hinta.fi

Ylös Bottom