Testissä yli 150 euron 360 mm:n esitäytetyt AIO-nestecoolerit

Totta tuokin ja itseasiassa parempi syy, lähinnä tartuin vaan siihen videolla todettuun että ei kukaan noihin vaihda noctuoita.
Itsekin tartun tähän samaan asiaan. Noita Noctuan tuulettimia on kuitenkin kertynyt aikamoinen läjä yli kymmenen vuoden aikana ja kyllä ne AIO:n omat tuulettimet vaan vaihtuu Noctuan malleiksi ennemmin tai myöhemmin. Ovat vielä niin perhanan kestäviäkin, että vain yksi on mennyt pimeäksi kellotussessioissa.

Varmasti joku vaihtaa, mutta keskustelun pointtina oli testien ja testausmäärän järkevyys suhteessa saavutettavaan hyötyyn. Itse arvioisin että yksi tai kaksi sadasta AIO-jäähdytyksen ostajasta vaihtaa mukana tulevien tuulettimien tilalle esim. Noctuat.
 
Totta tuokin mutta yksi tai kaksi sadasta AIO-jäähdytyksen ostajasta vai yksi tai kaksi sadasta AIO-jäähdytyksen ostajasta tällä foorumilla voi olla jo hyvin eri asia.
Asiasta toiseen, itse yllätyin siitä että EK:n mallissakin on alumiininen kenno. Eikö näitä kuparisena joskus ollut tarjolla?
 
Hyvä artikkeli. Eilen kävin katselemaan AIO settejä, hyvä että löytyikin jo aiheesta artikkeli täältä. Tän pohjalta tuli tilattua be quiet! Silent loop 2 360 mm. Amazon.de:ssä 136.55€ :)
 
Hieman särähtää korvaan tuo "tuuletinten", käyttäisin itse sanaa "tuulettimien".
:sgeek:
 
Hieman särähtää korvaan tuo "tuuletinten", käyttäisin itse sanaa "tuulettimien".
:sgeek:
Kielitoimiston sanakirja vaikuttaisi ainakin listaavan molemmat sanat kelvollisiksi monikon genetiiveiksi, joten kyseessä lienee jonkinlainen tottumuskysymys, kumpi soi korvaan paremmin. Tekstissä löytyy minulta useimmiten vähän molempia muotoja riippuen päivästä. :hmm:
 
Statistiikka

Viestiketjuista
264 110
Viestejä
4 575 438
Jäsenet
75 360
Uusin jäsen
Onniukko

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom