Tosiaan näitä näyttöjä on käynyt taloudessa kaksi, joista jälkimäinen ollut nyt hetken käytössä. Toinen meni palautukseen.
-Ensimmäinen ei suostunut toimimaan kahden muun näytön kanssa. Kone kyllä tunnisti ja näytti kyllä kaikki kolme näyttöä, joista yksi oli harmaana eikä siihen saanut kuvaa millään. Näyttö lähti pääsääntöisesti takaisin hinta syistä, koska sain sen lopulta elisalta osarilla ilman kuluja vs verkkokauppa. Toki olisin myös palauttanut tuon verkkokaupasta tilatun mallin, juurikin mainitsemani ongelman takia. Tähän ei auttanut kaapeleiden vaihdot tai kokeilemalla niitä kaikkia kaapelikomboja eri näyttöjen välillä. Ja kaikki talouden hdmi 2.1 kaapelit on toiminut moitteeta, kuten myös lukuisat dp johdot, jollei niitä ole käyttänyt yhtäaikaa. Tästä alempana lisää (Nykyisessä 4090 vain yksi hdmi + 3 dp). Virkistystaajuuksien muutokset samalle tasolle, ajureiden päivitykset yms eivät ratkaiseet ongelmaa.
-Toinen näyttö tuli ja tällä kertaa pystyin käyttämään kaikkia kolmea näyttöä. Jokaista natiiviresolla ja max virkistystaajuuksilla jne. Mutta sitten tuli klassinen dp + hdmi ongelma, joka oli jo itselläni läsnä 3000 sarjan kanssa. Eli kättelyongelma ja toisinaan kaikki näytöt "jäätyvät", tai joku niistä ja kone pitää silloin buutata, koska se ei reagoi mihinkään.
Edit #2: Muistaakseni nvidia on ollut tosiaan 3000 sarjasta asti tietoinen kyseisestä ongelmasta ja ilmoittanukin sen jossain??? Eli en syytä tästä pelkkää näyttöä, kun tätä tapahtui C2:n ja G7A:n välillä, toinen oli hdmillä ja toinen dpllä kiinni koneessa. Mutta ennen G6:sen lisäystä tätä ei tapahtunut kovinkaan usein.
-No nyt olen hetken pitänyt koneessa kiinni vain G6 oledia hdmi johdolla ja ikinä ei ole kone käyttäytynyt näin oudosti ennen tätä. Mm työpöydältä mentäessä nvidian 3D asetuksiin, katselin kuinka ne vaihtui ruudulla niihin koskematta (lupaa ei ole annettu kuin tietyille sovelluksille päättää). Hetken jo harkitsin täyttä windowsin yms uudelleenasennusta. Näyttö irti -> toinen kiinni ja kaikki kunnossa. Myöhemmin palasin asiaan ja tätä 3D rulettia ei ole tapahtunut sen jälkeen nyt kuin pari kertaa, kun jälleen kerran ajureiden puhdas asennus auttoi hieman.
-Näytöllä on toisinaan ongelmia herätä. Konetta/ näyttöä sammuttaessa ei ole selvää tekeekö G6 pikselin puhdistuksen vaikka olisi +4h käyttöä takana. Epäselvyys johtunee siitä, että näytön käynnistyessä tulee varoitus ettei sitä tehty loppuun vaikka virtanappiin en ole koskenutkaan. Tästä koitin kysellä tuesta, että olisi ihan kiva tietää onko puhdistus tapahtunut? Vai onko kyse vain bugista? Ei viitsisi manuaalisesti sitä aina ajaa. Ja tässä huoletti takuuasiat joista tuen kanssa puhuin, että miten voin käyttää näyttöä heidän vaatimusten mukaan "oikein". Koska tulee vain virheilmoitusta, enkä tiedä onko näyttö suorittanut toimintonsa. Pyydettiin palauttamaan tehdasasetukset, jonka tein ja nyt ilmoitusta tulee näytölle vain n. joka toinen kerta...
-Välillä virkistystaajuus on vaihtunut itsellään 360hz ----> 120hz. Joskus 240hz jne. Väriasetukset yms pysyy kyllä siinä mihin ne olen asettanut.
-Näyttö tuli puhtaasti pc käyttöön, joten olen asettanut vaihtuvat taustakuvat 1min levon jälkeen säästämään näyttöä. Näytön konkat surisevat todella kuuluvasti näytönsäästäjän mennessä päälle, mutta ei kumminkaan jokaisen kuvan kohdalla?
Työpöydälle palatessa surina katoaa. Peleissä ymmärrän kyllä näytönohjaimen coilwhinen ja jopa näytönkin, kun puhutaan suurista virkistystaajuuksista. Kikkakolmosena olen miettinyt sitä, että pakottaisin/lisäisin kuvakokoelma näytönsäästäjän nvidian ohjelmiin ja rajottaisin sitä kautta virkistystaajuutta. Ei löydy lisää ohjelma kohdassa haulla nvidia paneelista, mutta kun haen sen manuaalisesti system32 tiedostoista, niin saisi kai lisättyä siihen jonon jatkoksi. Vielä en ole viitsinyt tätä yrittää, kun ei tuo "whine" niin paljoa haittaa ja uskoisin, että näyttöön tulisi piakkoin joku uusi softapäivitys.
Edit: Tänään 25.9 oli julkaistu uusi softapäivitys nähtävästi. Katsellaan jatkuuko ongelmat...