Testissä Nokia 5

Arvostele artikkeli

  • 5 - Erinomainen

    Ääniä: 6 22,2%
  • 4 - Hyvä

    Ääniä: 18 66,7%
  • 3 - Keskinkertainen

    Ääniä: 3 11,1%
  • 2 - Huono

    Ääniä: 0 0,0%
  • 1 - Täydellinen rimanalitus

    Ääniä: 0 0,0%

  • Ääniä yhteensä
    27

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269

Nokia 5 julkistettiin yhdessä Nokia 3- ja Nokia 6 -puhelimien kanssa viime helmikuussa. Kauppojen hyllyille saapui ensimmäisenä Nokia 3, joka testattiin jo aiemmin io-techissä. Tällä kertaa testivuoroon pääsee Nokia 5, jonka hinta on artikkelin julkaisuhetkellä 199 euroa ja se on näin ollen 50 euroa hintavampi Nokia 3:een nähden.

Nokian uutuusmallit on otettu Suomessa innolla vastaan, mutta erityisesti Nokia 5:n ja Nokia 6:n kohdalla toimitusongelmat ovat olleet vahvasti läsnä. Myyntiin saapuminen kuukausia julkistuksen jälkeen ja sitä seuranneet toimitusongelmat ovat aiheuttaneet ansaitusti kovaa palautetta kuluttajien suunnasta.

Nokia 5:n osalta voidaan todeta jo testaamatta sama asia kuin kolmosenkin tapauksessa; parin sadan euron hintaluokka tulee olemaan vaikea kilpailualusta.

Artikkelissa tutustutaan Nokia 5:n rakenteeseen, teknisiin ominaisuuksiin, kameraan, käyttöjärjestelmään, suorituskykyyn, akunkestoon sekä käyttökokemuksiin noin viikon kestäneen testijakson pohjalta. Tarkoituksena on selvittää kannattaako 50 euron lisäsijoitus verrattaessa sisarmalli Nokia 3:een.

Hinta.fi hintavertailu

Myyntipakkauksen sisältö on liki identtinen halvempaan Nokia 3:een nähden, sillä ainoa eroavaisuus on laturin ampeerimäärä. Itse laitteen lisäksi pakkaukseen on sisällytetty kuulokkeet, microUSB-kaapeli, 5 V / 2 A -laturi, korttikelkkojen avaustyökalu sekä pikaohjeet.

Rakenne ja tekniset ominaisuudet

Nokia 5 on kooltaan 149,7 x 72,5 x 8,05 mm (kameran kohdalta 8,5 mm) ja painoa löytyy 160 grammaa. Pienempään Nokia 3 -malliin nähden se on siis runsaat kuusi millimetriä pidempi, mutta vain runsaan millin leveämpi. Painoeroa näillä on 20 grammaa. Värivaihtoehdot ovat satiinimusta, satiinivalkohopea, karkaistu satiinisininen ja kupari.

Yleiseltä käsituntumaltaan laite on hintaluokassaan kovaa tasoa. Saumaton alumiinirakenne tekee puhelimesta erittäin jämäkän, eikä runsaammallakaan vääntelyllä puhelimesta saa heikkoa vaikutelmaa taiottua.

Pyöristettyjen kylkien ansiosta laite tuntuu istuvan mukavasti käteen. Metallisen takakannen vuoksi laite on herkempi lipsahtamaan käsistä verrattaessa Nokia 3:n muoviseen takakuoreen.

Nokia 5:n tekniset ominaisuudet:
  • Qualcomm Snapdragon 430 (kahdeksan 1,4 GHz maksimikellotaajuudella toimivaa Cortex-A53-prosessoriydintä + Adreno 505 -grafiikkasuoritin)
  • 2 gigatavua RAM-muistia
  • 3000 mAh:n akku
  • 16 Gt tallennustilaa (käyttäjälle vapaana noin puolet, laajennettavissa microSD-kortilla 128 Gt asti)
  • 4G-yhteydet (Cat.4 150/50 Mbps), dual-SIM
  • kiihtyvyystunnistin (G-tunnistin), valoisuustunnistin, e-kompassi, sormenjälkilukija, gyroskooppi, etäisyystunnistin, NFC

Etupuolen 5,2-tuumainen IPS LCD -näyttö käyttää 1280×720-resoluutiota ja sen maksimikirkkaudeksi on kerrottu 500 nitiä. Suojalasina toimii Corning Gorilla Glass (lasin versiota ei määritelty) pyöristetyillä 2.5D-reunoilla. Kokonaisuutena ominaisuudet siis ovat Nokia 3:a vastaavat lukuun ottamatta kokoa (+0,2 tuumaa) ja kirkkautta (+50 nitiä).

Kokonaisuutena näyttö on samaa OK-tasoa Nokia 3:n kanssa, joskin myös Nokia 5:n näyttö tuntuu olevan väreiltään hieman sinertävä/harmaa. Erityisenä huomiona on mainittava laajemmista katselukulmista katseltaessa merkittävä sinertävänharmaa muutos, joka näkyy etenkin kun näytöllä on tummaa sisältöä (Nokia 3 tässä suhteessa jopa parempi näytöltään).

Näytön alapuolella vastaan tulee yksi oleellisin parannus Nokia 3:een verrattuna, sormenjälkitunnistin. Sen molemmille puolille on sijoitettu kapasitiiviset näppäimet ja näin ollen tunnistimen viraksi jää toimia myös kotinäppäimenä. Näppäinten järjestystä ei ole mahdollista muuttaa ohjelmallisesti. Nokia 3:sta poiketen kapasitiiviset näppäimet ovat taustavalaistut.

Sormenjälkitunnistin ei yllä nopeudessa huippumallien tasolle (aukeamisessa huomattava viive), mutta toiminnaltaan se on hyvin varma eikä viikon testijakson aikana nirsoillut sormenjäljen kanssa kertaakaan.

Näytön yläpuolelle on sijoitettu 8 megapikselin etukamera f2.0-aukkosuhteen objektiivilla, kuuloke sekä Nokia-logo. Vasemmalle kyljelle on sijoitettu kaksi kelkkaa, joista ylimpään voidaan asettaa kaksi nanoSIM-korttia ja alempaan yksi microSD-kortti (tuettuna 128 gigatavuun asti). Nokia 5 tulee Androidin Adoptable Storage -ominaisuutta, eli muistikortin voi alustaa saumattomaksi osaksi laitteen sisäistä tallennustilaa. Tällöin kannattaa kuitenkin huomioida, että hidas muistikortti hidastaa todennäköisesti sovellusten yleistä toimintanopeutta.

Laitteen metallirakenteen vaatimat muoviset antenniraidat on päätetty toteuttaa sijoittamalla ne laitteen ylä- ja alapäätyyn, ja näin ollen takakansi on kokonaan yhtenäinen. Raidat on valmistettu eri sävyisestä harmaasta kuin muu puhelin, mutta niiden olemassaolo ei kuitenkaan erityisesti hyppää silmille.

Oikealla kyljellä on laitteen virtapainike sekä äänenvoimakkuuden painikkeet. Laadukkaan oloiset painikkeet ovat tuntumaltaan selkeät ja ne tuottavat selkeän painallusäänen.

Alapäädyssä monokaiuttimen ja mikrofonin paikat on vaihdettu päittäin verrattaessa Nokia 3:een. MicroUSB-liitin tukee vain 2.0-nopeutta ja siinä on luotettu “vanhanmalliseen” liittimeen USB Type C:n sijasta. Yläpäädyn 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä ja mikrofoni ovat identtisissä paikoissa Nokia 3:een nähden.

Kun Nokia 5:n kaiutinta verrataan Nokia 3:n vastaavaan, todetaan sen olevan äänenvoimakkuudeltaan melko samaa tasoa, mutta esimerkiksi musiikkia kuunnellessa kovalla äänenvoimakkuudella puuroutuminen ei ole niin pahaa. Kummankaan laitteen tarjoamat vaihtoehdot eivät tarjoa mitään kuunteluelämystä, mutta Nokia 5 vie pidemmän korren.

Kamera

Takapuolen kameran sijoittelu on vastaava kuin halvemmassa mallissa, mutta kameran parina on kaksois-LED-salama Nokia 3:sta poiketen ja se on sijoitettu hieman alemmas kuin sisarmallissa. Takakameran objektiivi on aukkosuhteeltaan f2.0 ja sen takana on 13 megapikselin kuvasensori (1/3", 1,12 um pikselikoko). Videokuvaa kamera pystyy taltioimaan 1080p tarkkuudella 30 FPS:n ruudunpäivitysnopeudella.

Nokia 5:n kamera käyttää melko simppeliä kameraohjelmistoa, joka on HMD Globalin omaa käsialaa. Vasemman reunan ikoneista voidaan valita salama-, HDR-, ajastin- ja etukameraan vaihto -toiminnot ja oikealta voidaan vaihdella normaalin kuvauksen ja videokuvauksen välillä. Oikeasta yläkulmasta pääsee selaamaan aiemmin otettuja kuvia ja vasemmasta alakulmasta päästään säätämään tarkempia asetuksia.

Yleiseltä toiminnaltaan ja käytettävyydeltään kamera on sellainen, kun tämän hintaluokan puhelimelta voi odottaa. Kamerasovellus käynnistyy suhteellisen nopeasti ja kuvien ottaminen tapahtuu myös ilman merkittäviä viiveitä, vaikka kuvia napsisi useammankin putkeen.

Ylle on liitetty testipuhelimen kameralla otettuja muokkaamattomia kuvia erilaisista käytännön tilanteista ja valaistusolosuhteista. Kuvat saa avattua alkuperäiseen täyteen kokoonsa klikkaamalla kuvan ensin suuremmaksi vasemmalla hiiripainikkeella ja sen jälkeen avaamalla sen hiiren oikealla painikkeella avautuvasta valikosta uuteen välilehteen.

Nokia 5:n kameran kuvanlaatu on hintaluokassaan käypää tasoa. Kuvien värimaailma tallentuu suhteellisen tarkasti reaalimaailmaa vastaavaksi ja kuviin kertyy hyvin yksityiskohtia. Valon vähentyessä kuvien maalausmaisuus kuitenkin korostuu. Tarkennus ei ole täysin luotettava, joten käyttäjän kannattanee ottaa aina tilanteen salliessa useampi kuva tilanteesta tarkentumisen varmistamiseksi.

Laitteella kuvatut videot tarjoavat saman suhteellisen realistisen värimaailman kuin kuvissakin, mutta videokuva on suuremmalta näytöltä katseltuna jokseenkin mössöistä. Pieneltä puhelimen näytöltä katseltuna video on perustasoa ja kelvannee hyvin arkipäivän sovellustarpeisiin.

Käyttöjärjestelmä

Käyttöjärjestelmän virkaa Nokia 5:ssä ajaa lähes täysin puhdas Android 7.1.1, johon on luvattu kuukausittaiset tietoturvapäivitykset hyvällä tahdilla. Testiartikkelin kirjoitushetkellä (30.7.2017) heinäkuun tietoturvapäivitys oli tullut saataville lupausten mukaisesti.

Valmistajan omia kustomointeja löytyy muun muassa Nokia-tukisovelluksen ja Nokia tune -soittoäänen muodossa, mutta pääpiirteittäin Android-kokemus on lähellä puhdasta ja mitään itseään tuputtavia sovelluksia HMD Global ei ole laitteeseen sisällyttänyt.

HMD Globalin näkemystä käyttöjärjestelmän ja käyttöliittymän suhteen perataan myöhemmin julkaistavassa Nokia 6 -artikkelissa hieman tarkemmin.

Suorituskyky, akunkesto ja käyttökokemukset

Aiemmin julkaistussa Nokia 3 artikkelissa tehtiin toteamus, että teoreettisella tasolla Nokia 3:n suorituskyky on melko heikkoa, mutta arkikäytössä sitä ei juurikaan huomaa. Nokia 5 lisää panoksia suorituskyvyn saralla, sillä järjestelmäpiirinä toimii Snapdragon 430, joka on tuttu myös muista vastaavan hintaluokan laitteista.

Mittaustulosten perusteella laitteen teoreettinen suorituskyky on samalla tasolla muiden vastaavaa järjestelmäpiiriä käyttävien puhelimien kanssa. Arkikäytön osalta voidaan todeta samaa kuin Nokia 3:ssa; huomiota kiinnittävää hidastelua ei todettu viikon käyttöjaksolla, mutta 2 gigatavun RAM-muisti ja 16 gigatavun tallennustilan yhdistelmä ei välttämättä säilytä kokemusta pidempiaikaisessa käytössä.

Akkukeston osalta mitattiin tuloksia, joiden perusteella Nokia 5 jaksaa arkikäytössä noin 3,5 tunnin screen on timen. Allekirjoittaneen käyttöön kuului internet-selausta, Youtube-videoiden katsomista, Skype- ja WhatsApp-viestittelyä sekä muutama päivittäinen puhelu näytön kirkkauden ollessa 50 prosentissa. Laitteessa oli kaksi SIM-korttia testijakson ajan.

Mukana toimitetun 10 watin laturin osalta mitattiin yllä olevat tulokset. Akun lataaminen täysin tyhjästä 100 prosenttiin kesti 2,5 tuntia ja viimeinen puolituntinen eteni selkeästi hitaammin verrattaessa muuhun lataukseen.

Yhteenveto

Nokia 5 on kaiken kaikkiaan vakuuttava esitys HMD Globalilta. Laitteen kolme suurinta plussaa ovat sen erityisen jämäkän oloinen rakenne, melko puhdas Android 7.1.1 ja korttikelkat, jotka on toteutettu siten, että microSD-korttia voidaan käyttää vaikka käytössä olisi 2 nanoSIM-korttia. Jos kuluttaja harkitsee joko Nokia 3:n tai Nokia 5:n ostoa, voi 50 euron lisäpanostusta suositella lämpimästi.

Nokia 5 ei kuitenkaan tarjoa speksien osalta parasta hintaluokassaan, sillä kilpailijoiden puhelimissa on tässä hintaluokassa usein Full HD -resoluutiota käyttävä näyttö, enemmän RAM-muistia ja nopeampi sormenjälkitunnistin. Hintaluokkaan “kuuluvana” puutteena voidaan mainita vielä erikseen ilmoitus-LEDin puute, joka sellaiseen tottuneelle saattaa aiheuttaa harmaita hiuksia.

Heikkouksista huolimatta puhelinta voi suositella lähes varauksetta peruskäyttöön ja se ei ole missään nimessä huono vaihtoehto parin sadan euron Android-luuria etsivälle.

Hyvää
  • Melko puhdas Android päivityslupauksineen
  • Erittäin jämäkkä rakenne
  • Luotettava sormenjälkitunnistin
  • Suorituskyky kilpailijoiden tasolla
  • Kamera
  • Dual-nanoSIM + microSD erillisinä kelkkoina

Huonoa
  • Näytön sinisenharmaa sävy erityisesti jyrkissä katselukulmissa
  • Tallennustilan ja käyttömuistin määrä
  • Akun lataaminen hidasta
  • Sormenjälkitunnistimen nopeus
  • Ei ilmoitus-LEDiä

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 020
Latauskäyrästä? Eikö tuo ole ennemmin, että viimeinen tunti eteni selvästi hitaammin, jos kerran 90 minuutin kohdalla on päästy 90 % varaustasolle? Tuo viimeinen tunti tuosta eteenpäin on lähes vakiotahtia, jos kerran tuossa 120 minuutin kohdalla on 96 % ja 150 minuutin kohdalla 100 %. Siis, nyt oli: ”Mukana toimitetun 10 watin laturin osalta mitattiin yllä olevat tulokset. Akun lataaminen täysin tyhjästä 100 prosenttiin kesti 2,5 tuntia ja viimeinen puolituntinen eteni selkeästi hitaammin verrattaessa muuhun lataukseen.”

Kokeilitteko myös puhelimen etukameran toimintaa, kun se on ainakin speksien valossa selvästi parempi kuin esim. Moto G5 tai edes sen Plus-mallissa?
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
82
Minkälainen puhelimena? Onko hyvä ja selkeä kuulokeääni, riittääkö äänenvoimakkuus meluisessa ympäristössä ja onko mikrofoniääni selkeä vastapuolelle? Kadottaako kentät vaikeissa oloissa ja pätkiikö? Kaikki nuo minulle tärkeitä ominaisuuksia ja voisi noistakin pari virkettä arvosteluihin laittaa
 
Näistä osa-alueista on ollut tapana mainita, jos niiden kanssa havaitaan ongelmia. Itse en ainakaan omassa käytössäni (ei siis tähän Pekon testaamaan puhelimeen liittyen) kovin usein ole havainnut ongelmia noiden kanssa. Tuo vaikeissa oloissa liikkuminenkin on vähän sellainen suhteellinen käsite ja välillä ei tule moneen viikkoon liikuttua missään heikon verkon alueella niin, että asiaa pääsisi kunnolla testaamaan.
 
Mawe

Thread Killer
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
738
Olen kahden vaiheilla. Tämä tai Moto G5. Tällähetkellä enemmän G5:een kallellaan, mutta Nokia tottakai houkuttelisi laadun puolesta enempi ja vähän ehkä imagosyistä kutkuttaa tuolla suomalaisessa sydämmessä. :rolleyes:

Mitens muuten noissa testikuvissa on tota blurria reunoilla noin paljon ? Johtuuko ihan vaan fokussäädöistä vai onko ihan vaan tollanen luonnostaan ?

Kiitos artikkelista. :tup:
Täällä Nokia 5:n omistajana ja sitä räpeltäneenä voisin suositella Nokiaa.
En muista tosin käpistelleeni tosin tuota Motoa, mutta itse olen tyytyväinen tähän Viitoseen.

Puheääni selkeä, joka yksi tärkeimmistä asioista varmaankin useimmalle puhelinta käyttävälle.
Sinertävyyttä en ole laittanut merkille, mutta en ole nyt sitä etsinytkään, voisi illalla tosin katsella miltä näyttää.
Näytön tarkkuus ollut tässä riittävä, vaikka edellisessä L930:ssa on parempi näyttö niin ei ole itkettänyt. :tup:

Kameraa on L930:sta ikävä, mutta tällä ottaa ihan kohtuullisia kuvia, varsinkin tähän hintaluokkaan ja kuvat ovat aika "Nokiamaisia".

Niin ja akku kestää mielestäni jopa todella hyvin, saa räplätä ja pelata eikä ole vielä kesken päivän loppunut mehut akusta. :eek:

Tehoista sen verran, että jotain Pokemon GO:ta kun pelaa ja ruudulla tapahtuu enemmän uutta, niin hiukkasen nytkäyttää, mutta toimii sitten ihan sujuvasti.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767

Miten sinulla piisannut tuo 16 gigan muisti vai oletko asentanut ohjelmia muistikortille?
Tuo parin gigan keskusmuisti piisaisi itselle ihan hyvin kun ei puhelimella juuri multitaskaa, mutta 16gigaa ohjelmille kuulostaa olevan siinä ja siinä...
Eli käyttökokemuksia vähän täydemmäksi ahdetusta Noksu viitosesta kaipailisin.
 
Aasis

Sofistikoitunut dokaaja
Platinum-jäsen
Premium+ ☆☆☆
Team SER
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9
Jaksoin loppuun asti, vaikkei tuote itsessään edes kiinnosta. Artikkeli oli siis varmaan onnistunut.

Jos pieni rakentava palaute sallitaan, niin olisi hyvä, jos kieltä käytettäisiin paljon yksinkertaisemmin. Esimerkki:

Pyöristettyjen kylkien ansiosta laite tuntuu istuvan mukavasti käteen. Myös takakannen ollessa metallia tulee kuitenkin ottaa huomioon liukkausaspekti, etenkin kuivissa käsissä puhelimen lipeäminen on mahdollisempaa kuin Nokia 3:n muovisessa ratkaisussa.
Alkaa hyvin - selvä kommentti pyöristetyistä kyljistä. Sen jälkeen menee vähän psykedeeliseksi.

"Pyöristettyjen kylkien ansiosta laite tuntuu istuvan mukavasti käteen. Metallinen takakansi on Nokia 3 muovista liukkaampi. Puhelin voi tippua etenkin kuivista käsistä."

Mutta tämä on nyt vain tällainen yleinen pikkuhuomio.
 
Pekko

Diginatiivi
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
33
Latauskäyrästä? Eikö tuo ole ennemmin, että viimeinen tunti eteni selvästi hitaammin, jos kerran 90 minuutin kohdalla on päästy 90 % varaustasolle? Tuo viimeinen tunti tuosta eteenpäin on lähes vakiotahtia, jos kerran tuossa 120 minuutin kohdalla on 96 % ja 150 minuutin kohdalla 100 %. Siis, nyt oli: ”Mukana toimitetun 10 watin laturin osalta mitattiin yllä olevat tulokset. Akun lataaminen täysin tyhjästä 100 prosenttiin kesti 2,5 tuntia ja viimeinen puolituntinen eteni selkeästi hitaammin verrattaessa muuhun lataukseen.”

Kokeilitteko myös puhelimen etukameran toimintaa, kun se on ainakin speksien valossa selvästi parempi kuin esim. Moto G5 tai edes sen Plus-mallissa?
Onhan se joo näin, että viimeinen tunti kokonaisuudessaan on hitaampi, mutta erityisesti jäi mieleen nuo viimeisen puolen tunnin mittaustulokset kun prosentit tuntuivat junnaavan paikallaan 5 minuutin välein tarkistettaessa.

Etukamera nappaa hyvässä valossa yksityiskohtaisia selfieitä. Kaunistusmoodin ollessa päällä tai valaistuksen ollessa vähäinen kasvonpiirteet pehmenevät maalausmaisiksi. Moto G5:n etukameran tasosta en osaa sanoa juuta enkä jaata, kun en ole käyttänyt, mutta Nokia 5:n luulisi riittävän Instagram yms. tarpeisiin mainiosti.

Mitens muuten noissa testikuvissa on tota blurria reunoilla noin paljon ? Johtuuko ihan vaan fokussäädöistä vai onko ihan vaan tollanen luonnostaan ?
En kiinnittänyt artikkelia kirjoitettaessa tähän juurikaan huomiota, mutta tänään oli tarve ottaa A4-kokoisesta paperista kuva ja huomasin, että erityisesti oikea yläkulma blurrautuu pahasti. Pitänee käydä vakoilemassa muiden sivustojen testeistä onko yleisempikin ongelma. Näin jälkeenpäin tarkastellessa huomaa kyllä testikuvissakin selkeästi tuon.

Näistä osa-alueista on ollut tapana mainita, jos niiden kanssa havaitaan ongelmia. Itse en ainakaan omassa käytössäni (ei siis tähän Pekon testaamaan puhelimeen liittyen) kovin usein ole havainnut ongelmia noiden kanssa. Tuo vaikeissa oloissa liikkuminenkin on vähän sellainen suhteellinen käsite ja välillä ei tule moneen viikkoon liikuttua missään heikon verkon alueella niin, että asiaa pääsisi kunnolla testaamaan.
Juurikin näin. Kaikkia osa-alueita ei ole mielekästä mahdututtaa artikkeliin, joten noiden perusjuttujen kohdalla on varmaan parempi mainita ainoastaan, jos testijaksolla huomataan ongelmia. Aiemman sivuston aikanahan joku toivoi mm. GPS:n tarkkuustestiä kaikkiin artikkeleihin. Nokia 5:n kohdalla en huomannut ongelmia puheluissa viikon aikana.

Jaksoin loppuun asti, vaikkei tuote itsessään edes kiinnosta. Artikkeli oli siis varmaan onnistunut.

Jos pieni rakentava palaute sallitaan, niin olisi hyvä, jos kieltä käytettäisiin paljon yksinkertaisemmin. Esimerkki:

Alkaa hyvin - selvä kommentti pyöristetyistä kyljistä. Sen jälkeen menee vähän psykedeeliseksi.

"Pyöristettyjen kylkien ansiosta laite tuntuu istuvan mukavasti käteen. Metallinen takakansi on Nokia 3 muovista liukkaampi. Puhelin voi tippua etenkin kuivista käsistä."

Mutta tämä on nyt vain tällainen yleinen pikkuhuomio.
Allekirjoittaneella on tapana kirjoitella nämä tekstiosiot yhdellä istumalla ja useimmiten sinne jää sekaan jotain väkisin venytettyjä lauseita, kun ajatus ei ole kulkenut ihan täysillä. Korjataan luettavammaksi!
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
176
Jos saan ehdottaa, ni teijän kannattais luoda jonkinsortin testipenkkimalli, missä testaatte puhelimien kameroita. Eli ois aina se sama kiinteä jalusta tietyssä paikassa ja tietty objekti. Ja toki, jos haluatte esitellä esim. selfiekameran laatua, ni äkkiäkös jostain kirpparilta hakee kampauspään ja pistää siihen meikkiä ja irtoripset (huom. naisen toimesta!). Erityisesti ripsien näkyvyys kuvissa olisi hyvä vertailukohta sen jälkeen, siitä saa hyvin osviittaa kameran laadusta, jos ne näkyy terävästi.
Tätä tulossa kanssa ehdottamaan. Muistakaa vielä vakioitu valaistus!
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Jos saan ehdottaa, ni teijän kannattais luoda jonkinsortin testipenkkimalli, missä testaatte puhelimien kameroita. Eli ois aina se sama kiinteä jalusta tietyssä paikassa ja tietty objekti. Ja toki, jos haluatte esitellä esim. selfiekameran laatua, ni äkkiäkös jostain kirpparilta hakee kampauspään ja pistää siihen meikkiä ja irtoripset (huom. naisen toimesta!). Erityisesti ripsien näkyvyys kuvissa olisi hyvä vertailukohta sen jälkeen, siitä saa hyvin osviittaa kameran laadusta, jos ne näkyy terävästi.
Kyllä tällainen vakioitu kuvausympäristö on to-do-listalla, mutta ei ole toistaiseksi ehditty toteuttamaan, kun pienellä porukalla ollaan vasta starttailtu sivustoa. On siis kyllä aikomuksena toteuttaa, kunhan meikäläisellä muut kiireet vähän helpottaa ja on aikaa puuhastella tuollaisten pienempien juttujen parissa. Sellainen ongelma tietysti tuon kuvaussetupin kanssa tulee, että Pekko tekee puhelintestit Porissa kotoa käsin ja meikäläinen puolestaan Tampereen toimistolla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 837
Tätä Nokia 5 artikkelia tulikin odoteltua erittäin paljon ja ei tarvinnut pettyä, osaatte kyllä puhelin artikkelit hoitaa hyvin. :tup: Hinta huomioiden vaikuttaa erittäin varteenotettavalta vaihtoehdolta, on vain älyttömästi vaihtoehtoja kun tässä hintaluokassa itselle yrittää puhelinta valita. :confused2:
 
Mawe

Thread Killer
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
738
Miten sinulla piisannut tuo 16 gigan muisti vai oletko asentanut ohjelmia muistikortille?
Tuo parin gigan keskusmuisti piisaisi itselle ihan hyvin kun ei puhelimella juuri multitaskaa, mutta 16gigaa ohjelmille kuulostaa olevan siinä ja siinä...
Eli käyttökokemuksia vähän täydemmäksi ahdetusta Noksu viitosesta kaipailisin.
Tjaa, tyrkkäsin 32gigasen kortin tuohon ja luurin muisti näyttää tällä hetkellä seuraavia:
Apps: 3,7 gig
System: 7,2 gig
Cached data: 622 meg

Turhaakin tuossa on, jos haluaa vapauttaa muistia, tällä hetkellä jotain GTA V:n manuaalia sun muuta. :lol:

edit:
Kortille olen survonut kaikki mitä pystynyt.
edit2:
3,33 gigaa kortilla ja siitä apps 1,48 gigaa.
 
Thanks!
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 800
Ei jumalauta täytyykö taas kerran nostaa Kissa pöydälle. Saatavuus näillä paremmilla 5/6-malleilla on edelleen kohteliaasti ilmaisten heikohko. Piti tulla alkuun myyntiin jo kesäkuussa, sitten heinäkuussa jne...
Mutta laitteita vain ei näy, varsinkaan sitä käyttökelpoisinta 6'sta.
Telia: tarjoaa ilmeisesti muutamaa 5'sta, 6'sta ei ollenkaan.
DNA: 5/6 molemmat "Ennakkomyynnissä. Toimitusaikaa ei ole vahvistettu."
Elisa: 5 saatavilla, 6-mallista ei havaintoja.
Jotenkin epäilyttää jotta seuraava kommentti firmalta on "myyntimme ei ole sujunut odotetusti".

Vahvasti epäilyttää jotta jos/kun io-tech'llä on käsissään oikea Eurooppa-versio Nokia6'sta, niin lieneekö se oikea keräilykappale josta kannattaisi vaikka tarjota? Mutta jostain kumman syystä Nokia6'sta on ilmeisesti tehty/myyty Kiinassa jo viimeiset 6kk....
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 106
Ilmoitus ledin puute on kyllä ehdoton este aina omalle ostolle, muuten olisi voinut jopa ostaa kun tykkäisi tukea Nokiaa! Sen verran jostain syystä tulee katsottua tuota lediä niin ei sitä ilman pysty enää elämään, minulla kun ei normaalisti äänet ole päällä ja tärinäkin vain joskus.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
233
Nokia 5 vaikuttaa artikkelin perusteella ihan kelpo puhelimelta hintaluokassaan ja menee vahvaan harkintaan kun vaimon puhelin vaihtuu loppuvuodesta.

Jos saan ehdottaa, ni teijän kannattais luoda jonkinsortin testipenkkimalli, missä testaatte puhelimien kameroita.
Täältä myös kannatusääni tuolle vakioidulle kuvausympäristölle. :tup:
 
Mawe

Thread Killer
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
738
Ilmoitus ledin puute on kyllä ehdoton este aina omalle ostolle, muuten olisi voinut jopa ostaa kun tykkäisi tukea Nokiaa! Sen verran jostain syystä tulee katsottua tuota lediä niin ei sitä ilman pysty enää elämään, minulla kun ei normaalisti äänet ole päällä ja tärinäkin vain joskus.
Tätä olen kaivannut puhelimeen itsekin, mutta niissä luureissa joita ostanut sitä ei ole ollut.
Ilmankin olen tullut toimeen, mutta olisihan tuo hyvä lisä.
 
greenlight

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 635
Olen kahden vaiheilla. Tämä tai Moto G5. Tällähetkellä enemmän G5:een kallellaan, mutta Nokia tottakai houkuttelisi laadun puolesta enempi ja vähän ehkä imagosyistä kutkuttaa tuolla suomalaisessa sydämmessä.
Näppituntuman perusteella ottaisin Moton. Nokialainen oli kädessä aika karu. Kolmonen tuntui Vitosta paremmalta mutta oli taas ihan hemmetin hidas.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Tjaa, tyrkkäsin 32gigasen kortin tuohon ja luurin muisti näyttää tällä hetkellä seuraavia:
Apps: 3,7 gig
System: 7,2 gig
Cached data: 622 meg

Turhaakin tuossa on, jos haluaa vapauttaa muistia, tällä hetkellä jotain GTA V:n manuaalia sun muuta. :lol:

edit:
Kortille olen survonut kaikki mitä pystynyt.
edit2:
3,33 gigaa kortilla ja siitä apps 1,48 gigaa.
Sen sd-kortin voi tarvittaessa laajentaa sisäiseksi muistiksi, jolloin sinne voi asentaa niin paljon sovelluksia kuin tallennuskapasiteettia vain löytyy. Toki sd-kortti ei ole yhtä nopea kuin oikea sisäinen muisti.
We recommend use of a high-speed card such as a UHS-1 type for your device. Class 2 and Class 4 micro SD cards are not recommended for adopted internal storage usage. The performance of these cards is typically 10x slower than internal storage performance".
Omasta mielestä tämä Nokia 5 on parempi ostos kuin Nokia 3. 3/32Gt muistikonfiguraatiolla tätä voisi suositella ihan varauksetta mutta 2/16Gt:llä joutuu vähän puntaroimaan käyttötarkoitusta.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Jep 3/32 tekisi tästä aivan erinomaisen luurin vaikka hinta olisikin sama kuin kuutosessa, mutta Segmentoinin kannalta se olisi ilmeisen hankalaa...
 
Motoroola

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.08.2017
Viestejä
34
Kenenkään hyvää puhelinta haluavan ei todellakaan kannata sortua ostamaan mokialaista. Tuossa hintaluokassa esimerkiksi Moton G5 sarjasta puhelimen ostamalla saa huomattavasti enemmän vastinetta rahoilleen. Itselläni on tällä hetkellä Moton Z Play, eikä vastaavan laatuista ja yhtä monipuolista laitetta Mokian valikoimissa ole eikä ole samaan hintaan tulossakaan. On minulla toki Motorolan laitteita ja monia muitakin puhelimia ollut ennenkin, sillä ensimmäisen puhelimeni hankin vuonna 1994. Mokialaisiakin on joukkoon mahtunut, eikä niihin ole aina voinut olla tyytyväinen.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Kenenkään hyvää puhelinta haluavan ei todellakaan kannata sortua ostamaan mokialaista. Tuossa hintaluokassa esimerkiksi Moton G5 sarjasta puhelimen ostamalla saa huomattavasti enemmän vastinetta rahoilleen.
Molempia laitteita käyttäneenä en voi todeta tämän väitteen olevan kovin aukottomasti perusteltavissa. Riippuu pitkälti käyttäjän tarpeista, kumpi on parempi. Huomattavasti parempaa vastinetta Moto G5:ttä ostamalla ei ainakaan saa.
 
Noin minäkin olettaisin. Kovasti tasaisilla keskenään vaikuttavat... Eli riippuu mitä puhelimestaan haluaa, niin sen mukaan toinen nousee karvan verran paremmaksi.
 
Motoroola

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.08.2017
Viestejä
34
Kenenkään hyvää puhelinta haluavan ei todellakaan kannata sortua ostamaan mokialaista. Tuossa hintaluokassa esimerkiksi Moton G5 sarjasta puhelimen ostamalla saa huomattavasti enemmän vastinetta rahoilleen.
Molempia laitteita käyttäneenä en voi todeta tämän väitteen olevan kovin aukottomasti perusteltavissa. Riippuu pitkälti käyttäjän tarpeista, kumpi on parempi. Huomattavasti parempaa vastinetta Moto G5:ttä ostamalla ei ainakaan saa.
Eikö muka saa?
Mokian mallit ovat selkeästi huonompia esimerkiksi prosessorin, muistin määrän näytön, joissakin tapauksissa myös kameran, käytettävyyden sekä yleisen laatu tuntuman suhteen kun niitä verrataan Moton G5 sarjan vaihtoehtoihin. G 5 sarjastahan löytyyy pikalataus, kunnolla toimiva sormenjälki tunnistin yms. pikku yksityiskohtia, jotka mokioista joko puuttuvat tai toimivat huonosti. Itselläni on Moton Z Play, jonka luultavasti joskus tulevaisuudessa päivitän Z Forceksi.
Z Playkin on jo sen luokan puhelin, jota ei Mokian mallistosta löydy ja ominaisuuksiltaan Z Forcea vastaavaa huippupuhelinta Mokia tuskin saa aikaiseksi edes seuraavien kahden vuoden kuluessa. Tosin luulen vahvasti, että kahden vuoden päästä ei Mokia merkkisiä puhelimia enää ole tarjolla, koska kysyntä suurilla markkinoilla on niin vaatimatonta. Nytkin on jo nähtävissä, että analyytikot ja testaajat muualla kuin Suomessa lähinnä naureskelevat niille viritelmille.
Ps. Minulla on kyllä Mokian osakkeitakin (niiden osuus salkussani on n 9%:a) eli minunkin pitäisi siis hehkuttaa yltiöpäisesti Mokialaisiakin, mutta teknologia orientoituneena realistina en siihen kykene
 
Vielä pari kommenttia Moto Z playstä: Siinä on lähes puhdas Vanilla Android aivan kuten Moto G sarjassakin. Lisäksi Playn akun kesto on tämänhetkisten älypuhelinten ehdotonta kärkeä. Päivityksiä taasen on luvassa ainakin Android O versioon saakka, vaikka puhelimeni on vuoden 2016 (1 gen) mallinen .
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935

Hienoa että oikein O on tulossa. Sitä saat varmasti odotella tuonne ensi vuoden puoliväliin. Lenovo kun ei noita päivityksiä juuri jakelee nopeasti toisin kuin Nokia.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Kenenkään hyvää puhelinta haluavan ei todellakaan kannata sortua ostamaan mokialaista. Tuossa hintaluokassa esimerkiksi Moton G5 sarjasta puhelimen ostamalla saa huomattavasti enemmän vastinetta rahoilleen.
Molempia laitteita käyttäneenä en voi todeta tämän väitteen olevan kovin aukottomasti perusteltavissa. Riippuu pitkälti käyttäjän tarpeista, kumpi on parempi. Huomattavasti parempaa vastinetta Moto G5:ttä ostamalla ei ainakaan saa.
Eikö muka saa?
Mokian mallit ovat selkeästi huonompia esimerkiksi prosessorin, muistin määrän näytön, joissakin tapauksissa myös kameran, käytettävyyden sekä yleisen laatu tuntuman suhteen kun niitä verrataan Moton G5 sarjan vaihtoehtoihin. G 5 sarjastahan löytyyy pikalataus, kunnolla toimiva sormenjälki tunnistin yms. pikku yksityiskohtia, jotka mokioista joko puuttuvat tai toimivat huonosti. Itselläni on Moton Z Play, jonka luultavasti joskus tulevaisuudessa päivitän Z Forceksi.
Z Playkin on jo sen luokan puhelin, jota ei Mokian mallistosta löydy ja ominaisuuksiltaan Z Forcea vastaavaa huippupuhelinta Mokia tuskin saa aikaiseksi edes seuraavien kahden vuoden kuluessa. Tosin luulen vahvasti, että kahden vuoden päästä ei Mokia merkkisiä puhelimia enää ole tarjolla, koska kysyntä suurilla markkinoilla on niin vaatimatonta. Nytkin on jo nähtävissä, että analyytikot ja testaajat muualla kuin Suomessa lähinnä naureskelevat niille viritelmille.
Ps. Minulla on kyllä Mokian osakkeitakin (niiden osuus salkussani on n 9%:a) eli minunkin pitäisi siis hehkuttaa yltiöpäisesti Mokialaisiakin, mutta teknologia orientoituneena realistina en siihen kykene
Hmm
Motorola 5s prossa 430, Nokia 6 prossa 430 eli sama
Motorola 5s muistia 3 Gb Nokia 6 3 Gb
Motorola 5s tallennustilaa 32gb Nokia 6 32gb
Motorola Näyttö 5.2, Noksu näyttö 5,5 tässä Motorola on parempi kun siinä on pienempi näyttö.

Eli ihan samoissa nuo menee. Motorolassa saattaa olla parempi kamera. Pitäisi saada testiin.

Mutta älä hankin Mokian osakkeita puhelimien takia, kun Mokia ei valmista näitä puhelimia... ihan vain pörssivinkiksi...
 
Moton G5 S Plussassa on kylläkin 600 sarjan prosessori ja 4 gigaa ram muistia. Vastaavassa Mokian 6:ssa 400 sarjan prosessori ja ram muistia 3 gigaa. Lisäksi Motossa on full HD näyttö, pikalataus ja takana tuplakamera. Niitä ei ole 6:ssa.
Jos teidän mielestänne faktojen kertominen on provosointia, niin se on teidän ongelmanne. Enkä tiedä sitä foorumia, jolla joku väitti minun kirjoittaneen. Fakta kun on, että esim G5 S Plus on 6:sta parempi puhelin. Fakta on sekin, että Mokian valikoimassa ei ole edes Moto Z Play:n tasoista puhelinta Z Forcesta puhumattakaan. Enkä usko että sellaista on tulossakaan. Esim ne Moto modsit ovat melkoisen fiksuja lisäkkeitä ja tänä vuonna niitä on tulossa vielä useita lisääkin.
 
Tämä ei liity mitenkään asiaan, mutta osakkeita minulla on ollut jo parin vuosikymmenen ajan.
 
On toki, mutta se on kalliimpi puhelinkin. Kyllähän sitä normaalisti verrataan samanhintaisia puhelimia keskenään. Moto5 plussaa pitää tietenkin verrata sen hintaisen puhelimeen.
Moto 5s plussa on mainio puhelin ei siinä mitään, mutta ei Ladaa ja Mersua kannata verrata keskenään kun hinnassa on kuitenkin eroa. Jonkun mersun ja bmw:n vertailu on sitten jo asia erikseen jos ovat samassa hintaluokassa.
Jos Noksu 6:sta verrataan Motorolaan niin Motorola 5s on se lähin hinnan puolesta.
http://www.gsmarena.com/compare.php3?idPhone1=8698&idPhone2=6885

Ja siinä vertailussa ovat tasaväkisiä.
 
Motoroola

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.08.2017
Viestejä
34
Ja siitä huolimatta en voi käsittää heitä jotka ostavat jonkin tuotteen vain siksi, että se on joko valmistettu Suomessa tai valmistaja on Suomesta lähtöisin.
Esimerkiksi minä käytän paljon ruotsalaisia vaatteita ja tanskalaisia tai saksalaisia kenkiä. Lisäksi asun ruotsalaisen firman valmistamassa omakotitalotalossa, minulla on ranskalainen auto, ja ranskalaiset sukset, USA:ssa valmistettu vene moottoreineen sekä 2 polkupyörää samasta maasta. Kotielektroniikka ja kodinkoneet ovat pääosin saksalaisia, japanilaisia, ruotsalaisia, englantilaisia ja amerikkalaisia. Harrastusvälineet ovat valtaosin muita kuin suomalaisia. Ja ruokapöydässämmekin käytetään myös ulkomaisten firmojen tuotteita. Miksi ihmeessä siis jonkin puhelimen suhteen pitäisi periaatteen vuoksi jämähtää jonkin pienen suomalaisen valmistajan tuotteisiin, kun ne eivät edes ole muita parempia. Lisäksi niitä vehkeitä pitäisi ainoastaan suomalaisen alkuperän vuoksi hehkuttaa ylenpalttisesti. Tätä en ymmärrä.

Mietin vielä sitä, että itse asiassa valtaosa käyttämistäni tuotteista ja laitteista on muita kuin suomalaisia. Sukkani sentään yleensä ovat suomalaista valmistetta, mutta nykyään niidenkin laatu on niin huono, että yleensä jo 3-4 viikon kuluttua niissä on reikä.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
552
..plaaplaa...Tätä en ymmärrä.
Mikä ongelma sulla on jos jengi haluaa ostaa suomalaisen tuotteen? Tässä tapauksessa täysin vertailukelpoisenkin vielä? Jos vaikka lopetat ton turhan vänkäämisen.

Laitetaa tähä vielä ihan topiciin että todnäk. emännälle lähtee Nokia 5 ostoon.
 
moukula

Team AMD
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 468
Miksi vertaat G5S Plussaa Nokia 6:een, kun se Motorola on 50 euroa kalliimpi? Nokia 6:n kanssa samanhintaisessa G5S:ssä on myöskin samat speksit. Itse hain viime viikolla kaupasta itselleni Nokia 5:n, ja on kyllä ainakin omasta mielestä ollut hyvä kampe. Hinta alle 200e ja kaikki toimii liukkaasti. Vanhassa Galaxy S5:ssä en kehdannut sormenjälkitunnistinta käyttää, kun se toimi niin paskasti. Tässä sillekin on löytynyt käyttöä.
 
Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 143
Ja siitä huolimatta en voi käsittää heitä jotka ostavat jonkin tuotteen vain siksi, että se on joko valmistettu Suomessa tai valmistaja on Suomesta lähtöisin.
Esimerkiksi minä käytän paljon ruotsalaisia vaatteita ja tanskalaisia tai saksalaisia kenkiä. Lisäksi asun ruotsalaisen firman valmistamassa omakotitalotalossa, minulla on ranskalainen auto, ja ranskalaiset sukset, USA:ssa valmistettu vene moottoreineen sekä 2 polkupyörää samasta maasta. Kotielektroniikka ja kodinkoneet ovat pääosin saksalaisia, japanilaisia, ruotsalaisia, englantilaisia ja amerikkalaisia. Harrastusvälineet ovat valtaosin muita kuin suomalaisia. Ja ruokapöydässämmekin käytetään myös ulkomaisten firmojen tuotteita. Miksi ihmeessä siis jonkin puhelimen suhteen pitäisi periaatteen vuoksi jämähtää jonkin pienen suomalaisen valmistajan tuotteisiin, kun ne eivät edes ole muita parempia. Lisäksi niitä vehkeitä pitäisi ainoastaan suomalaisen alkuperän vuoksi hehkuttaa ylenpalttisesti. Tätä en ymmärrä.

Mietin vielä sitä, että itse asiassa valtaosa käyttämistäni tuotteista ja laitteista on muita kuin suomalaisia. Sukkani sentään yleensä ovat suomalaista valmistetta, mutta nykyään niidenkin laatu on niin huono, että yleensä jo 3-4 viikon kuluttua niissä on reikä.
Muistutan viestin editointi-mahdollisuudesta, jota ei joka paikassa olekkaan.:tup:
 
Motoroola

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.08.2017
Viestejä
34
Vastaavassa Mokian 6:ssa 400 sarjan prosessori ja ram muistia 3 gigaa. Lisäksi Motossa on full HD näyttö, pikalataus ja takana tuplakamera. Niitä ei ole 6:ssa.
Tämäkö on sitä mainostamaasi faktojen kertomista? :lol:

Ps. Se on "Nokia".
Minulle ne ovat Mokioita aina ja iankaikkisesti aivan omien huonojen kokemusten perusteella.
Ja tiedän kyllä ettei nykyisillä vehkeillä periaatteessa ole paljon yhteistä vanhojen Symbian romujen kanssa.
Nykyään valmistaja on Hmd ja vain tuotemerkki on Mokia. Myös valmistus on nykyään kokonaan ulkomailla. Mutta kuitenkin se tuotemerkin alkuperäinen haltija vaikuttaa taustalla sekä antaa ns. asiantuntemustaan. Se pilaa koko homman ja sitäpaitsi nykyisen valmistuttajan leivissä on paljon niitä Keilaniemestä tulleita ns. asiantuntijoita. Moni muu firma on vapaa moisesta painolastista. Lisäksi onhan jo nyt nähty ettei homma toimi eivätkä nuo mene kaupaksi muualla kuin täällä pölhölässä. Suuria lupauksia ja suunnitelmia on, mutta markkinoille ei saada muuta kuin vanhanaikaisia peruspuhelimia ja edullisia suorituskyvyltään rajoittuneita älypuhelimia. Moni muu firma Motorolan lisäksi on nykyään paljon innovatiivisempi ja saa tavaraa myös myyntiin.
 
Motoroola

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.08.2017
Viestejä
34
Miksi vertaat G5S Plussaa Nokia 6:een, kun se Motorola on 50 euroa kalliimpi? Nokia 6:n kanssa samanhintaisessa G5S:ssä on myöskin samat speksit. Itse hain viime viikolla kaupasta itselleni Nokia 5:n, ja on kyllä ainakin omasta mielestä ollut hyvä kampe. Hinta alle 200e ja kaikki toimii liukkaasti. Vanhassa Galaxy S5:ssä en kehdannut sormenjälkitunnistinta käyttää, kun se toimi niin paskasti. Tässä sillekin on löytynyt käyttöä.
Nyt vertaat siihen Mokia viitoseen kolme ja puoli vuotta sitten esiteltyä huippupuhelinta. Joku roti pitäisi olla vertailuissa, sillä näissä jutuissa 3,5 vuotta on piiiiiiiiiiitkä aika.
Siitä huolimatta siinä Galaxy S 5:ssä oli jo silloin paljon parempi näyttö. Sehän oli super amoled full hd
 
Motoroola

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.08.2017
Viestejä
34
eivätkä nuo mene kaupaksi muualla kuin täällä pölhölässä.
Itse en ole näiden uutuuksien myyntitilastoja nähnytkään. Olisiko tälle lähdettä?
Löytyy kyllä, mutta siihen saat nähdä itsekin vähän vaivaa. Lisäksi voit lukea ulkomaisia arvioita mikäli englanti sujuu. Ne ulkomaiset arviot ovat siinä mielessä paljon parempia, että ne ovat täysin objektiivisia eikä siellä hehkuteta turhaan jos siihen ei ole aihetta.
 
Motoroola

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.08.2017
Viestejä
34
Kenenkään hyvää puhelinta haluavan ei todellakaan kannata sortua ostamaan mokialaista. Tuossa hintaluokassa esimerkiksi Moton G5 sarjasta puhelimen ostamalla saa huomattavasti enemmän vastinetta rahoilleen.
Molempia laitteita käyttäneenä en voi todeta tämän väitteen olevan kovin aukottomasti perusteltavissa. Riippuu pitkälti käyttäjän tarpeista, kumpi on parempi. Huomattavasti parempaa vastinetta Moto G5:ttä ostamalla ei ainakaan saa.
Eikö muka saa?
Mokian mallit ovat selkeästi huonompia esimerkiksi prosessorin, muistin määrän näytön, joissakin tapauksissa myös kameran, käytettävyyden sekä yleisen laatu tuntuman suhteen kun niitä verrataan Moton G5 sarjan vaihtoehtoihin. G 5 sarjastahan löytyyy pikalataus, kunnolla toimiva sormenjälki tunnistin yms. pikku yksityiskohtia, jotka mokioista joko puuttuvat tai toimivat huonosti. Itselläni on Moton Z Play, jonka luultavasti joskus tulevaisuudessa päivitän Z Forceksi.
Z Playkin on jo sen luokan puhelin, jota ei Mokian mallistosta löydy ja ominaisuuksiltaan Z Forcea vastaavaa huippupuhelinta Mokia tuskin saa aikaiseksi edes seuraavien kahden vuoden kuluessa. Tosin luulen vahvasti, että kahden vuoden päästä ei Mokia merkkisiä puhelimia enää ole tarjolla, koska kysyntä suurilla markkinoilla on niin vaatimatonta. Nytkin on jo nähtävissä, että analyytikot ja testaajat muualla kuin Suomessa lähinnä naureskelevat niille viritelmille.
Ps. Minulla on kyllä Mokian osakkeitakin (niiden osuus salkussani on n 9%:a) eli minunkin pitäisi siis hehkuttaa yltiöpäisesti Mokialaisiakin, mutta teknologia orientoituneena realistina en siihen kykene
Hmm
Motorola 5s prossa 430, Nokia 6 prossa 430 eli sama
Motorola 5s muistia 3 Gb Nokia 6 3 Gb
Motorola 5s tallennustilaa 32gb Nokia 6 32gb
Motorola Näyttö 5.2, Noksu näyttö 5,5 tässä Motorola on parempi kun siinä on pienempi näyttö.

Eli ihan samoissa nuo menee. Motorolassa saattaa olla parempi kamera. Pitäisi saada testiin.

Mutta älä hankin Mokian osakkeita puhelimien takia, kun Mokia ei valmista näitä puhelimia... ihan vain pörssivinkiksi...
Moton G5 S Plussassa on kylläkin 600 sarjan prosessori ja 4 gigaa ram muistia. Vastaavassa Mokian 6:ssa 400 sarjan prosessori ja ram muistia 3 gigaa. Lisäksi Motossa on full HD näyttö, pikalataus ja takana tuplakamera. Niitä ei ole 6:ssa.
Jos teidän mielestänne faktojen kertominen on provosointia, niin se on teidän ongelmanne. Enkä tiedä sitä foorumia, jolla joku väitti minun kirjoittaneen. Fakta kun on, että esim G5 S Plus on 6:sta parempi puhelin. Fakta on sekin, että Mokian valikoimassa ei ole edes Moto Z Play:n tasoista puhelinta Z Forcesta puhumattakaan. Enkä usko että sellaista on tulossakaan. Esim ne Moto modsit ovat melkoisen fiksuja lisäkkeitä ja tänä vuonna niitä on tulossa vielä useita lisääkin.
On toki, mutta se on kalliimpi puhelinkin. Kyllähän sitä normaalisti verrataan samanhintaisia puhelimia keskenään. Moto5 plussaa pitää tietenkin verrata sen hintaisen puhelimeen.
Moto 5s plussa on mainio puhelin ei siinä mitään, mutta ei Ladaa ja Mersua kannata verrata keskenään kun hinnassa on kuitenkin eroa. Jonkun mersun ja bmw:n vertailu on sitten jo asia erikseen jos ovat samassa hintaluokassa.
Jos Noksu 6:sta verrataan Motorolaan niin Motorola 5s on se lähin hinnan puolesta.
http://www.gsmarena.com/compare.php3?idPhone1=8698&idPhone2=6885

Ja siinä vertailussa ovat tasaväkisiä.
Moto G5 plus on 49 euroa kalliimpi (Elisa) kuin Mokia 6. Mielestäni hinnan ero on pieni ja molemmat puhelimet asettuvat alle 300 euron hintaluokkaan.
Moton perus G5 puolestaan on halvempi kuin Mokia 5 ja siitä huolimatta sitä parempi
 
WanhaPatu

Suurmöyhentäjä
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 458
Löytyy kyllä, mutta siihen saat nähdä itsekin vähän vaivaa.
Yleensä on tapana, että argumentin esittäjä esittää myös lähteitä argumenttinsa tueksi. Mutta olkoon sitten, eiköhän näiden myyntiluvuista tule uutisia jossain vaiheessa.
 
Motoroola

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.08.2017
Viestejä
34
Voipi poistaa. Ei jaksa NOTorola trollia.
Jos faktojen kertominen on mielestäsi trollaamista, niin siinä tapauksessa olen täysin eri mieltä.
Vastaavasti se ettei tiedä (tai hyväksy) faktoja, mutta siitäkin huolimatta jatkaa hehkutusta on trollaamusta
 
Motoroola

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.08.2017
Viestejä
34
Jaha tämä sama mokia-Nokia trolli siirtynyt MPF:ltä tänne
Mietin juuri samaa. Tuosta tyylistä ei voi erehtyä.
Kerrothan ystävällisesti mikä on MPF foorumi? Kysyn koska en tiedä.
Varmastikin eri foorumeilla on muitakin Mokia nimeä käyttäviä ja sellaisiin puhelimiin pettyneitä kirjoittajia kuin minä, joten tuskin olen kaikkeen mahdolliseen sekaantunut
Olen myös sitä mieltä, että asioista saa olla eri mieltä
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Pitää päästä kyllä käpistelemään näitä luureja johonkin kauppaan. Ensi kuussa saattaisi olla jo käpisteltäviä malleja joissain liikkeissä?
 
Motoroola

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.08.2017
Viestejä
34
Kenenkään hyvää puhelinta haluavan ei todellakaan kannata sortua ostamaan mokialaista. Tuossa hintaluokassa esimerkiksi Moton G5 sarjasta puhelimen ostamalla saa huomattavasti enemmän vastinetta rahoilleen.
Molempia laitteita käyttäneenä en voi todeta tämän väitteen olevan kovin aukottomasti perusteltavissa. Riippuu pitkälti käyttäjän tarpeista, kumpi on parempi. Huomattavasti parempaa vastinetta Moto G5:ttä ostamalla ei ainakaan saa.
Eikö muka saa?
Mokian mallit ovat selkeästi huonompia esimerkiksi prosessorin, muistin määrän näytön, joissakin tapauksissa myös kameran, käytettävyyden sekä yleisen laatu tuntuman suhteen kun niitä verrataan Moton G5 sarjan vaihtoehtoihin. G 5 sarjastahan löytyyy pikalataus, kunnolla toimiva sormenjälki tunnistin yms. pikku yksityiskohtia, jotka mokioista joko puuttuvat tai toimivat huonosti. Itselläni on Moton Z Play, jonka luultavasti joskus tulevaisuudessa päivitän Z Forceksi.
Z Playkin on jo sen luokan puhelin, jota ei Mokian mallistosta löydy ja ominaisuuksiltaan Z Forcea vastaavaa huippupuhelinta Mokia tuskin saa aikaiseksi edes seuraavien kahden vuoden kuluessa. Tosin luulen vahvasti, että kahden vuoden päästä ei Mokia merkkisiä puhelimia enää ole tarjolla, koska kysyntä suurilla markkinoilla on niin vaatimatonta. Nytkin on jo nähtävissä, että analyytikot ja testaajat muualla kuin Suomessa lähinnä naureskelevat niille viritelmille.
Ps. Minulla on kyllä Mokian osakkeitakin (niiden osuus salkussani on n 9%:a) eli minunkin pitäisi siis hehkuttaa yltiöpäisesti Mokialaisiakin, mutta teknologia orientoituneena realistina en siihen kykene
Hmm
Motorola 5s prossa 430, Nokia 6 prossa 430 eli sama
Motorola 5s muistia 3 Gb Nokia 6 3 Gb
Motorola 5s tallennustilaa 32gb Nokia 6 32gb
Motorola Näyttö 5.2, Noksu näyttö 5,5 tässä Motorola on parempi kun siinä on pienempi näyttö.

Eli ihan samoissa nuo menee. Motorolassa saattaa olla parempi kamera. Pitäisi saada testiin.

Mutta älä hankin Mokian osakkeita puhelimien takia, kun Mokia ei valmista näitä puhelimia... ihan vain pörssivinkiksi...
Moton G5 S Plussassa on kylläkin 600 sarjan prosessori ja 4 gigaa ram muistia. Vastaavassa Mokian 6:ssa 400 sarjan prosessori ja ram muistia 3 gigaa. Lisäksi Motossa on full HD näyttö, pikalataus ja takana tuplakamera. Niitä ei ole 6:ssa.
Jos teidän mielestänne faktojen kertominen on provosointia, niin se on teidän ongelmanne. Enkä tiedä sitä foorumia, jolla joku väitti minun kirjoittaneen. Fakta kun on, että esim G5 S Plus on 6:sta parempi puhelin. Fakta on sekin, että Mokian valikoimassa ei ole edes Moto Z Play:n tasoista puhelinta Z Forcesta puhumattakaan. Enkä usko että sellaista on tulossakaan. Esim ne Moto modsit ovat melkoisen fiksuja lisäkkeitä ja tänä vuonna niitä on tulossa vielä useita lisääkin.
On toki, mutta se on kalliimpi puhelinkin. Kyllähän sitä normaalisti verrataan samanhintaisia puhelimia keskenään. Moto5 plussaa pitää tietenkin verrata sen hintaisen puhelimeen.
Moto 5s plussa on mainio puhelin ei siinä mitään, mutta ei Ladaa ja Mersua kannata verrata keskenään kun hinnassa on kuitenkin eroa. Jonkun mersun ja bmw:n vertailu on sitten jo asia erikseen jos ovat samassa hintaluokassa.
Jos Noksu 6:sta verrataan Motorolaan niin Motorola 5s on se lähin hinnan puolesta.
http://www.gsmarena.com/compare.php3?idPhone1=8698&idPhone2=6885

Ja siinä vertailussa ovat tasaväkisiä.
Eivät todellakaan ole tasavertaisia, Moto on selkeästi Mokiaa parempi.
Motossa on snapdragon 625 prosessori, kellotaajuus on suurempi ja GPU tehokkaampi (Adreno 506) Nokiassa vain 400 sarjan Snapdragon, pienempi kellotaajuus ja GPU heikompi (Adreno 505). Lisäksi Motossa on full hd näyttö ja akun pikalataus. Niitä ei ole 6:ssa.
Tuolla piirisarjalla on suora yhteys siihen, kuinka kauan uusia Android versioita tuetaan. Snapdragon 625 on suht tuore, 400 sarja puolestaan on 18 kk vanha. Siten on epävarmaa antaako Quolcomm Android O tukea 400 sarjalle, mutta Snapdragon 625 sarjalle se on varmasti tulossa.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 480
Viestejä
4 163 662
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom