Testissä Apple iPhone 12

Diizzel

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 202

Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
Vuosi kääntyi jälleen syksyyn ja se tarkoittaa myös sitä, että Apple on tuonut kauppoihin uudet iPhone-älypuhelimet. Ensimmäisen iPhone 12 -sarjasta io-techin testiin ehti malliston uusi perusmalli iPhone 12. 929 euron lähtöhinnallaan puhelin on 100 euroa edellisvuoden perusmallia kalliimpi, mutta hinnan nousun vastapainona puhelimen ominaisuuksia on viety lähemmäs Pro-mallistoa kapeampien näytön reunusten ja suurempiresoluutioisen OLED-paneelin myötä. Valitettavasti hinnan noususta huolimatta puhelin on ottanut myös takapakkia edeltäjäänsä nähden pienentäen akun kapasiteettia lähes 300 mAh.

iPhone 12:n perusominaisuuksiin kuuluu valmistajan uusi A14-järjestelmäpiiri, 4 gigatavua RAM-muistia ja mallin mukaan joko 64, 128 tai 256 gigatavua tallennustilaa. Akulla on kokoa 2815 mAh ja sitä lataava verkkovirta-adapteri on hommattava erikseen, sillä hiilijalanjälkeä säästääkseen ei Apple enää laturia puhelimen mukana toimita. Kameroiden virkaa puhelimessa hoitaa kaksi 12 megapikselin sensoria, joista toinen on perinteinen 26 mm laajakulmakamera ja toinen leveämpi 13 mm:n ultralaajakulmakamera.

Testiartikkelissa iPhone 12:een tutustutaan hieman täysimittaista rutiinia lyhyemmin reilun viikon ympärivuorokautisten käyttökokemusten pohjalta.

Lue artikkeli: Testissä Apple iPhone 12

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
162
Heikko kamera tuon hintatason puhelimeksi. Applella on kovat katteet.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 119
Kyllähän tuo laturin puute on miinus. Kyllähän puhelinta myydessä laturi tulee aina annettua mukana ja joudut ostamaan sen jokatapauksessa aina uudelleen erikseen.
 
rlame

Tukijäsen
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
624
Jotenkin mitäänsanomaton puhelin ja kuitenkin todella korkea hinta.
 
Liittynyt
05.08.2018
Viestejä
21
Heikko kamera tuon hintatason puhelimeksi. Applella on kovat katteet.
Ei tuo nyt kovin heikolta kuulosta ja kaikissa arvioissa kameraa on pidetty kokonaisuutena erinomaisena.

Arviossa olisi voinut mainita, että softapäivityksiä tulee 5-6 vuotta, mikä mielestäni väistämättä vaikuttaa aika paljonkin vastineeseen rahalle.

Huomattavasti järkevämpi ostos tuo on lähes kaikille ns. normaalikuluttajille kuin samanhintainen Android-laite. Toki piraattisoftien ajaminen on hankalaa, mutta ei se taida normaalikuluttajaa kiinnostaakaan.

Näiden nörttifoorumien tarpeet eivät oikein kohtaa massojen kanssa, minkä iPhonen posketon menestys todistaakin. Menestynein kuluttaelektroniikkatuote koskaan.

Applen nettokate on muuten noin 20% ja nykyään merkittävä osa voitoista tulee erittäin hyväkatteisesta palvelubisneksestä.

Rautapuolen keskikate on siis alle tuon, ehkä noin 15%. Toki eri tuotteiden välillä on varmasti suuriakin eroja.
 
Liittynyt
05.08.2018
Viestejä
21
Applen omaa Lightning-liitintää ei Android-puhelinten latureissa ymmärrettävästi ole.
No ei varmaankaan - eihän Applenkaan omissa latureissa ole mitään Lightning-liitäntää koskaan ollutkaan.

Ihan tavallisia USB-A-latureita ne vanhat olivat ja sellaisella latautuu myös iPhone 12 ihan hienosti, tosin hitaammin.

Eli jos kotoa ei USB-C-laturia löydy, niin lähimarketista voi hakea kympillä USB-A-Lightning-kaapelin.

Odotan mielenkiinnolla ylittyykö uutiskynnys missään kun Android-valmistajat alkavat ensi vuonna jättämään latureita pois. Taitaa olla melko hiljaista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Odotan mielenkiinnolla ylittyykö uutiskynnys missään kun Android-valmistajat alkavat ensi vuonna jättämään latureita pois. Taitaa olla melko hiljaista.
Kyllähän tuosta oli jo uutisointia kun Samsung kertoi tiputtavansa seuraavasta Galaxy S-lippulaivasta laturit veke.

Näin pandemia-aikaan se helpottaa varmaan aika paljonkin luurien lentorahtaamista, kun yksittäiseen koneeseen mahtuu tuplasti luureja ja matkustajakoneiden rahtiruumakapasiteettia on poikkeuksellisen vähän tarjolla.
 
Diizzel

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 202
No ei varmaankaan - eihän Applenkaan omissa latureissa ole mitään Lightning-liitäntää koskaan ollutkaan.

Ihan tavallisia USB-A-latureita ne vanhat olivat ja sellaisella latautuu myös iPhone 12 ihan hienosti, tosin hitaammin.

Eli jos kotoa ei USB-C-laturia löydy, niin lähimarketista voi hakea kympillä USB-A-Lightning-kaapelin.

Odotan mielenkiinnolla ylittyykö uutiskynnys missään kun Android-valmistajat alkavat ensi vuonna jättämään latureita pois. Taitaa olla melko hiljaista.
Tarkennettu artikkeliin, että kaapeliahan tuossa luonnollisesti tarkoitetaan puhelimeen menevästä liittimestä puhuttaessa. Pääpointtina kuitenkin oli, että todennäköisesti joko kaapelin tai laturin joutuu vanhemmasta Androidista vaihtaessa ostamaan.

Käytäthän jatkossa muokkaa- ja lainaa-toimintoja ja lisää jälkikäteen huomautukset edelliseen viestiisi, jos välissä ei ole ehtinyt muita kommentteja tulemaan, niin pysyy kommenttiosio siistimpänä. :)
 
Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
1 157
Huomattavasti järkevämpi ostos tuo on lähes kaikille ns. normaalikuluttajille kuin samanhintainen Android-laite. Toki piraattisoftien ajaminen on hankalaa, mutta ei se taida normaalikuluttajaa kiinnostaakaan.
Pitää paikkansa lähinnä siksi, että iPhonen arvo on historiallisesti säilynyt selvästi Android huippumalleja paremmin. Ns. normaalikuluttajalle yli 600€ puhelimesta ei kyllä "järkevää" saa millään merkistä/mallista riippumatta. "Järkevintä" lienee ostaa uutena joku 1-2 vuotta vanha android huippu <50% alkuperäisestä hinnasta. Niillä ohjelmistopäivityksilläkään (tai huipputehoilla) kun ei keskivertokuluttajalle ole mitään merkitystä - itsekään en edes tiedä mikä Android versio luurista löytyy ja pidän itseäni sentään huomattavasti keskivertokuluttajaa enemmän tekniikkahenkisenä.

Toivottavasti iPhone 12 mini menestyy, jolloin tuollaisia pienempiä top-end-puhelimia tulisi taas tarjolle Android puolellekin.
 
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
958

Öö, eikö tietoturvapäivityksilläkään? Itselleni yksi syy siirtyä iOS-leiriin oli se, ettei vähän yli kaksi vuotta vanhaan Samsungin lippulaivamalliin (pian julkaisun jälkeen ostamani Galaxy S3) tippunut enää oikein niitäkään (ja sen edeltäjä HTC Desire oli vielä pahempi). Ominaisuuksien perään en niinkään haikaillut. Applehan on julkaissut päivityksiä viitisen vuotta malleihinsa niiden julkaisusta - siinä on mielestäni yksi ihan hyvä syy maksaa vähän ekstraa. Samsung on kai viime aikoina vähän petrannut tässä suhteessa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
En tiedä mikä on keskimääräisen käyttäjän screen-on-time, mutta näin ihan lonkalta väitän, että 30-40€/kk panostaminen luuriin ei ole ollenkaan hölmöä, jos käyttöä on 100h/kk tjsp. Varsinkin kun noiden jälleenmyyntiarvot esim. 2-3v käytön jälkeen ovat kaukana nollasta, etenkin iPhonejen tapauksessa.

Se ei tietysti tarkoita, että köyhän kannattaisi maksaa ylimääräistä, mutta moni ei ole köyhä ja monelle luuri on nykyisin aivan ylivoimaisesti eniten käytetty laite ja ne käyttötuntimäärät ovat ihan tolkuttomia.

Ja toisaalta jos ”köyhä” miettii mihin juttuun niitä vähiä ylimääräisiä panostaa, niin juuri älyluureissa ne käyttötuntien hinnat ovat itseasiassa aika vähäisiä juuri käyttömäärien takia.

Moni ”tavallinen” ihminen käyttää nykyisin älypuhelinta helposti 3-4x enemmän kuin autoa, mutta auton kulut ovat silti 10x suuremmat kuin puhelimen.

Jos esim. Katsotaan mitä autoon 20€/kk enemmän panostamalla saa, niin väittäisin, että moni saa merkittävästi paremman ilon ja hyödyn siitä, että hyppää mid-level 20€/kk luurista high-end luuriin tuolla samalla kahdella kympillä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Kyllähän Applen etu on ollut nuo pitkä tietoturvapäivitykset!
Mutta onhan ne hintavia vermeitä. Voi laskea niin että samalla hinnalla saa kaksi Poko kännyä. Jolloin kun pokoa käyttää kolme vuotta niin, niin kuudessa vuodessa tilanne on tasoittunut. Jos ostaa Samsungin, niin hinnat menee aika tavalla samoihin ja saa vain sel kolmen vuoden päivitykset, jolloin iPhone tulee edullisemmaksi jos se vai kestää sen kuusi vuotta ehjänä.

Mutta kyllä se iPhone mini on sellainen normaalipuhelimen kokoinen. Ei pieni, mutta käytettävän kokoinen. Siksi kiinnostaa kyllä. Mutta jos Sony julkaisisi jotain samaa kokoa tai pienemmän Androidille niin saattaisi Antero tarttua omaan matkaan vaikka lyhyempi käyttötuki olisinkin. Paitsi jos hinta menee ihan samaan. Sillon. Pitäisi taas miettiä iPhonea. Yleensä olen omat puhelimet saanut kestämään yli kolmen vuoden joten isompi hankintahinta tuppaa kuolettumaan. Vähän vain hirvittää tuo lasinen rakenne.
iPhone Mini alumiini taustalla tai muoviringolla olis varmaan se ihanne itselle. Jos ei oikeasti pieniä puhelimia ala ilmestymään markkinoille.
Tehoahan tuossa on enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Mikä tietysti näkyy yökuvien laadussa joten ei se ihan hukkaa mene edes omalla käytöllä.
 
Liittynyt
28.11.2017
Viestejä
6 461
Pitää paikkansa lähinnä siksi, että iPhonen arvo on historiallisesti säilynyt selvästi Android huippumalleja paremmin. Ns. normaalikuluttajalle yli 600€ puhelimesta ei kyllä "järkevää" saa millään merkistä/mallista riippumatta. "Järkevintä" lienee ostaa uutena joku 1-2 vuotta vanha android huippu <50% alkuperäisestä hinnasta. Niillä ohjelmistopäivityksilläkään (tai huipputehoilla) kun ei keskivertokuluttajalle ole mitään merkitystä - itsekään en edes tiedä mikä Android versio luurista löytyy ja pidän itseäni sentään huomattavasti keskivertokuluttajaa enemmän tekniikkahenkisenä.

Toivottavasti iPhone 12 mini menestyy, jolloin tuollaisia pienempiä top-end-puhelimia tulisi taas tarjolle Android puolellekin.
Erittäin hyvä jälleenmyyntiarvo kuittaa aika hyvin tuon Applen kalliimman hankintahinnan. Juuri tänään katselin kuinka Note 10 oli myynnissä Powerissa 499€. Sääliksi käy niitä, jotka vuosi sitten ovat laitteesta yli tuhat euroa maksaneet, sillä käytetystä on vaikea saada edes 30% hankintahinnasta.

Normaalikuluttaja käyttää älypuhelintaan todennäköisesti enemmän kuin tietokonetta ja sisältyy hintaan myös erinomainen kamera. Kokonaisuutena käyttömäärään ja todennäköiseen käyttöikään nähden puhutaan varsin pienestä investoinnista?

Ohjelmistopäivityksillä on erityisen suuri merkitys, jos laitetta aikoo turvallisesti käyttää useamman vuoden. Edelleen meidän perheessä käytössä iPhone SE (2016) ja iPad Air 2 (2014). Molemmat ovat saaneet uusimmat käyttöjärjestelmäpäivitykset tähän päivään saakka. Tuon ikäisillä Android-laitteilla ei yksinkertaisesti tee enää mitään, ei ole itseasiassa tehnyt enää vuosiin.
 
Liittynyt
01.03.2017
Viestejä
656
Applen nettokate on muuten noin 20% ja nykyään merkittävä osa voitoista tulee erittäin hyväkatteisesta palvelubisneksestä.

Rautapuolen keskikate on siis alle tuon, ehkä noin 15%. Toki eri tuotteiden välillä on varmasti suuriakin eroja.
Höpöhöpö, puhelinpuolen katteet on jotain ihan muuta, linkkaa tähän tuo ”20%” nettokate niin arvuutellaan yhdessä lukuja.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Applen Gross margin on heilunut vuosien ajan pääosin 35-40% maastossa.

99212DCB-C545-44AA-BEDA-C320B93E218D.jpeg
Nettokate on sitten tietenkin aina paljon vähemmän, kun tuosta vähennetään kaikki kulut.
 
escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 072
Pitää paikkansa lähinnä siksi, että iPhonen arvo on historiallisesti säilynyt selvästi Android huippumalleja paremmin. Ns. normaalikuluttajalle yli 600€ puhelimesta ei kyllä "järkevää" saa millään merkistä/mallista riippumatta. "Järkevintä" lienee ostaa uutena joku 1-2 vuotta vanha android huippu <50% alkuperäisestä hinnasta. Niillä ohjelmistopäivityksilläkään (tai huipputehoilla) kun ei keskivertokuluttajalle ole mitään merkitystä - itsekään en edes tiedä mikä Android versio luurista löytyy ja pidän itseäni sentään huomattavasti keskivertokuluttajaa enemmän tekniikkahenkisenä.

Toivottavasti iPhone 12 mini menestyy, jolloin tuollaisia pienempiä top-end-puhelimia tulisi taas tarjolle Android puolellekin.
Yksi syy miksi esim nuoriso haluaa uuden puhelimen on käyttispäivitysten mukana tulevat uudet hymiöt (emojit). Siinä vaiheessa kun teini-ikäisen puhelimesta puuttuu 30% uusia katu-uskottavia hymiöitä joita omat kaverit käyttää, voi puhelin mennä vaihtoon melko äkkiä. Ne tietoturhapäivitykset "on nörttien juttuja". :)
 
Liittynyt
10.07.2017
Viestejä
551
Kamerapuhelinten kehitystä seuratessani, ja ollessani kuitenkin kuvausorientoitunut, ja varsinkin videoteknilliskiinnostunut luurien suhteen, niin on pakko nyt antaa lopultakin risuja muuten loistavan puhelintestin tekijöille. Ainakin viimeisimmistä puhelintesteistä on puuttunut merkittävä asia video-osuudesta, videoaudion äänenlaatu (stereo/mono) ja bittivirta. Minusta tämä pitäisi välittömästi tuoda takaisin puhelintesteihin.

On BTW käsittämätöntä, että vuonna 2020 puhelimessa kaikki huippua kamerassa, mutta sitten videoäänen bittivirta 150 kbps. Jos muutamien vuosien takainen tilanne olisi vielä voimassa, Samsungeissa ainoana olisi hyvä äänenlaatu, stereona 256 kbps. Milloin tuodaan puhelimiin käyttäjän valittavissa olevat bittivirrat tai audiokoodekki? Tulisi voida valita jopa PCM-audio, eli häviötön vaihtoehto, kun sekin on alle 2,5 mbps. Toinen, myös videon bittivirtaa tulisi voida halutessaan muuttaa suuremmaksi pakkausartefaktien vähentämiseksi edelleen (takavuosien modi/häkki roottauksen jälkeen nostaa media_profiles tiedostossa bittivirtaa toimii vain näennäisesti, laatua se ei paranna). :(
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
162
Kyllä se kamera nyt vain heikolta näytti, kun katsoi pikselitasolla. Ei lainkaan luonnollisen näköistä jälkeä yksityiskohdissa, vaan tuhnua ja keinotekoisen näköistä terävöintiä ja artifakteja. Paljon paremman näköistä jälkeä on ollut uusimmissa Android puhelimissa. Minulla tuli mieleen lähinnä 15 vuotta vanhat pokkari digitaalikamerat. Tässä iPhonessa on toki suurempi kuvan kokonaisresoluutio, mutta pikselitason laatu on samaa luokkaa kuin ne vanhat digikamerat. Olen vertaillut paljon eri puhelimien kuvanlaatuja täällä IOtechissä ja DXOmarkissa. Tämä ei tehnyt vaikutusta. Ihan ok kamera, jos hinta olisi noin 500 euroa puhelimesta. Toki puhelimessa on muitakin ominaisuuksia, mutta minulle se kamera olisi se olennaisin, koska hommaisin puhelimen lähinnä kameraksi. Apple mielestäni säästää kameroissa parantaakseen katteitaan.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Tuo edellinen voi johtua siitä että Apple prosessoi kuvia aika paljon. Ainakin Applen mainosten mukaan Apple käyttää tosi paljon a14 tehosta kuvien prosessoimiseen.
 
Liittynyt
09.12.2016
Viestejä
1 263
Tietääkseni iPhone 12 ei ole vaan joku huipputason puhelin tehoissaan, vaan se pyyhkii kilpailijoillaan lattiaa useamman generaation erolla. Jännästi jäi pois arvostelusta. (Single core iPhone 12 Geekbench 5 1583 vs Samsung S20 Ultra 845). Lisäksi huomionarvoista on se, että iPhonea voit käyttää tietoturvallisesti 2x sen ajan mitä Androidia, ja uusimmilla ulkonäkö ym. ominaisuuspäivityksillä jopa n. 3x ajan.

Applen puhelimissa oli 900 Geekbenchin single core jo vuonna 2017.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 457
Huhu noita hintoja. Tonni hinnat-alkaen mallista! Eikä tartte mitään android omena kisaa aloittaa, koska sama tuntuu olevan androidillakin.
Ilmeisesti ihmiset noita ja andoideja tuohon hintaan ostaa kun näitä julkaistaan?

Omalla kohdalla jo 4-500e riittää puistatukseen, mutta sellaisen silti lopulta ostan.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
626
DxO:n arviossa kamerat meni viiden kärkeen melko pienellä erolla, joten ei nuo nyt pikselipiipertäjienkään mielestä pitäisi mahdottoman huonot olla. Se se on kuitenkin täysin oma kategoriansa. Toki tuolla Applen sensorikoolla (1/2,55") on suuri vaikutus lopputulokseen. Oikeastaan se huomioiden, on pieni ihme, kuinka hyvää jälkäe nuo kamerat tekevät. Pitkälti varmasti A14 ja viimeisen päälle olevan signaalikäsittelyn ansiota.

Nyt pari päivää Miniä käyttäneenä; onhan tuo iso päivitys vanhaan alkuperäiseen SE-malliin verrattuna mutta.. Suoraan sanottuna en koe n. 800€ päivityksen arvoiseksi. Mitään vikaa ei laitteessa ole, mutta itselle puhelin on silti pitkälti puhelin. Vanhallakin olisin pärjännyt, jos kamera ei olisi kerännyt jo kennonkin pinnalle hiukkasia ja ruudulle olisi mahtunut hieman enemmän asioita yhtäaikaa. Toki jos tämä minua palvelee taas 4v~, ei hinta niin tolkuttoman paha ole.

Ministäkin olisi silti saanut löytyä se "Pro" versio telekameralla ja LiDarilla sekä ProRaw-tuella. Pienemmän RAM-muistin osalta nyt en eroa huomaa, ei ole ollut ikinä ongelmana puhelinta käyttäessä.

Muotoilun osalta tykkään paluusta vanhaan, sopii käteen kuin nakutettu ja ei tunnu läheskään yhtä liukkaalta kuin pyöreäreunaiset kilpailijansa. Ei ehkä yhtä miellyttävältäkään, mutta valitsen ennemmin varmuuden näpeissä pysymisestä. Paksuutta olisi voinut olla sen verran lisää, että kamerakyhmy peittyisi ja akkua olisi saatu suurennettua, mutta toki nykytrendi on mitä on.

Laturi ei muodostunut ongelmaksi, nytkin tuuppasin työpuhelimen laturiin (15W) vanhalla piuhalla - noita USB A - Lightning -kaapeleita on kertynyt vähän joka huoneeseen sekä autoon. Enimmäkseen lataan puhelimeni öisin, joten pikalataus on sekin itselle niin ja näin. Mutta voihan tuon ainakin jatkossa tuupata julkisten kahviloiden latausalustalle.. :) Eilen illalla 16h latauksesta ottamisen jälkeen oli vielä 37% akkua jäljellä, takana melkein 4h ruutuaikaa sisältäen kameralla leikkimistä, tunti salilla musiikkia kuunnellen ja puolen tunnin lenkki musiikin ja GPS:n kanssa. Jälleen vanhaan verrattuna huima parannus, mutta varmasti tuntuu heikolta, jos siirtyisi suurten Android-puhelimien maailmasta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.12.2016
Viestejä
810
Varmasti hieno ja laadukas puhelin, mutta tuntuu että Apple jättää jokaiseen julkaisuun ihan tietoisesti näitä kritiikin kohteita (esim. 64GB muisti perusmallissa). Tapa se on tuokin saada keskustelua aikaan. :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
62
Huhu noita hintoja. Tonni hinnat-alkaen mallista! Eikä tartte mitään android omena kisaa aloittaa, koska sama tuntuu olevan androidillakin.
Ilmeisesti ihmiset noita ja andoideja tuohon hintaan ostaa kun näitä julkaistaan?
Kuka mitenkin arvottaa. Kahdessa vuodessa kertynee käyttötunteja puhelimelle n. 3000. Pro maxin ostamalla tulee tuntihinnaksi 0,4€. Omalla käytölläni pidän edullisena ostoksena.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
626
Varmasti hieno ja laadukas puhelin, mutta tuntuu että Apple jättää jokaiseen julkaisuun ihan tietoisesti näitä kritiikin kohteita (esim. 64GB muisti perusmallissa). Tapa se on tuokin saada keskustelua aikaan. :D
Tämä. Tältä tosiaan tuntuu. Toki kaikessa jää aina toivomisen varaa, mutta tuntuu, että näistä puuttuu aina jokin "perusasia", joka jo monelta kilpailijalta löytyy. Voidaan sitten tuoda seuraavassa mallisarjassa uutena ominaisuutena.. :) Mutta välillä voisi putsata pöydänkin, siihen pitäisi resursseja kyllä olla
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 150
Ohjelmistopäivityksillä on erityisen suuri merkitys, jos laitetta aikoo turvallisesti käyttää useamman vuoden. Edelleen meidän perheessä käytössä iPhone SE (2016) ja iPad Air 2 (2014). Molemmat ovat saaneet uusimmat käyttöjärjestelmäpäivitykset tähän päivään saakka. Tuon ikäisillä Android-laitteilla ei yksinkertaisesti tee enää mitään, ei ole itseasiassa tehnyt enää vuosiin.
Nyt on kyllä aika vahvasti julistettu ja kuulisin mielelläni jotain hyviä perusteluja. Omalla kokemuksella ilmainen versio fsecuren freedome sovelluksesta pitää epämääräiset sovellukset kurissa. Esim. täällä Asuksen tabletti jossa viimeinen tietoturvapäivitys 1.6.2018 ja Androidina 7.0.

Muistikortilla muistia on jatkettu tuonne 80 gigaan asti alkuperäisestä 16:sta, kun pelit eivät muuten mahdu. Nyt kolmannella luokalla oleva poika on tähän mennessä pelannut kaikkia pelejä (80 gigan edestä) sujuvasti, mutta nyt taisi tulla eka hänen pelaamassa peli joka tökkii liikaa. Voi olla että raudasta loppuu puhti kesken tai sitten hidas muistikortti/hidas kortinlukija alkaa tavoittaa pelit (mitään mobiili AAA pelejä tuskin on pelannut ja maksullisetkin hankittu humblebundlesta jotka toimivat kaikki).

Voi olla että riittäisi muistikortin vaihto uudempaan ja nopeampaan, mutta voipi olla että uudempaa rautaakin olisi ehkä jo aika hankkia. Varsinkin kun seiska-androidissa joutui yhteisen muistin ainakin tässä laitteessa komentamaan tietokoneen komentoriviltä.

Ja nyt ei puhuta edes muista sovelluksista, jotka toimivat kyllä kaikki mitä tuossa tabletissa on ajettu (kotiautomaatiosta lähtien mediasovelluksiin). Pankkisovelluksista en tiedä vaativatko jotain niin uutta turvapäivitystä etteivät toimisi, mutta olettaisin niidenkin todennäköisesti toimivan kun mitään roottauksia tms. ei ole käytetty.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 457
Kuka mitenkin arvottaa. Kahdessa vuodessa kertynee käyttötunteja puhelimelle n. 3000. Pro maxin ostamalla tulee tuntihinnaksi 0,4€. Omalla käytölläni pidän edullisena ostoksena.
Tämä on kyllä totta. Puhelimelle tulee paljon käyttöä. Enemmän kuin xboxille, pc:lle tai telkkarille. Silti pc ja telkkari ainakin on useamman puhelimen hintaisia...
 
Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
3 166
Hävettäis tuoda 2020 puhelin 1000€ hintaluokassa myyntiin USB 2.0 nopeudella ja 64GB tallennus tilalla, eikä laturia edes mukaan - ja latauspiuhakin soveltuu vain murto-osalle markkinoille myydyistä latureista.
 
escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 072
Kamerapuhelinten kehitystä seuratessani, ja ollessani kuitenkin kuvausorientoitunut, ja varsinkin videoteknilliskiinnostunut luurien suhteen, niin on pakko nyt antaa lopultakin risuja muuten loistavan puhelintestin tekijöille. Ainakin viimeisimmistä puhelintesteistä on puuttunut merkittävä asia video-osuudesta, videoaudion äänenlaatu (stereo/mono) ja bittivirta. Minusta tämä pitäisi välittömästi tuoda takaisin puhelintesteihin.

On BTW käsittämätöntä, että vuonna 2020 puhelimessa kaikki huippua kamerassa, mutta sitten videoäänen bittivirta 150 kbps. Jos muutamien vuosien takainen tilanne olisi vielä voimassa, Samsungeissa ainoana olisi hyvä äänenlaatu, stereona 256 kbps. Milloin tuodaan puhelimiin käyttäjän valittavissa olevat bittivirrat tai audiokoodekki? Tulisi voida valita jopa PCM-audio, eli häviötön vaihtoehto, kun sekin on alle 2,5 mbps. Toinen, myös videon bittivirtaa tulisi voida halutessaan muuttaa suuremmaksi pakkausartefaktien vähentämiseksi edelleen (takavuosien modi/häkki roottauksen jälkeen nostaa media_profiles tiedostossa bittivirtaa toimii vain näennäisesti, laatua se ei paranna). :(
Nuo taitaa olla sen verran niché-vaatimuksia etten ihmettelisin jos noiden ominaisuuksien ilmestymiseen menisi vielä useita vuosia. Bittivirran kasvatus tarkoittaisi samalla videoiden viemistä entistä enemmän tilaa, jota tälläkään hetkellä ei ole "loputtomasti" tai ainakaan liikaa. Puhelimien omat mikit ovat mitä ovat ja erillisen mikin käyttö saattaa tuoda parempaa lopputulosta, vaikka bittivirta pysisikin samana.

Nyt kun puhelimella voi kuvata Dolby Visionina, niin seuraavaksi harkitaan jotain "virtual"-Atmosta? :think:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 690
Hävettäis tuoda 2020 puhelin 1000€ hintaluokassa myyntiin USB 2.0 nopeudella ja 64GB tallennus tilalla, eikä laturia edes mukaan - ja latauspiuhakin soveltuu vain murto-osalle markkinoille myydyistä latureista.
Eihän nuo ole kuin hyvin pieniä yksityiskohtia kokonaisuudessa. En näe edes ideaa tarttua tuollaisiin triviaalidetaileihin. Kuka edes käyttää nykyään puhelinta koneessa kiinni?

Onhan tämä iPhone 12 kova julkaisu, nimen omaan nämä ei pro-versiot. Näihin on saatu nyt sellaisia parannuksia, joilla vaativampikin käyttäjä voi päätyä perusmalliin pro-mallin sijaan. Lisäksi se mini-versio ainakin vaikuttaa erittäin toivotulta, vaikka itse ehkä vähän jo liian pienenä sitä pidän (en tosin ole fyysisesti käynyt kokeilemassa).

Hinta on Applelle tutusti kova, eikä sitä voi kiistää, mutta kun sillä saa aika pitkälti terävintä huippua kamerassa, päivityksissä, järjestelmäpiirissä ja näytössä niin sitä se sitten on. Olen kyllä itse myös suositellut vielä esimerkiksi omille porukoilleni iPhone 11 ostoa sillä heille näytön resoluutio ei vaikuta mihinkään, siinä on erittäin hyvä kamera ja huippuluokkaa akunkesto ja hinta alle 600 euroa jos ostaa tarjouksesta. En keksi paljoa parempaa Apple-diiliä.
 
Diizzel

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 202
Kamerapuhelinten kehitystä seuratessani, ja ollessani kuitenkin kuvausorientoitunut, ja varsinkin videoteknilliskiinnostunut luurien suhteen, niin on pakko nyt antaa lopultakin risuja muuten loistavan puhelintestin tekijöille. Ainakin viimeisimmistä puhelintesteistä on puuttunut merkittävä asia video-osuudesta, videoaudion äänenlaatu (stereo/mono) ja bittivirta. Minusta tämä pitäisi välittömästi tuoda takaisin puhelintesteihin.

On BTW käsittämätöntä, että vuonna 2020 puhelimessa kaikki huippua kamerassa, mutta sitten videoäänen bittivirta 150 kbps. Jos muutamien vuosien takainen tilanne olisi vielä voimassa, Samsungeissa ainoana olisi hyvä äänenlaatu, stereona 256 kbps. Milloin tuodaan puhelimiin käyttäjän valittavissa olevat bittivirrat tai audiokoodekki? Tulisi voida valita jopa PCM-audio, eli häviötön vaihtoehto, kun sekin on alle 2,5 mbps. Toinen, myös videon bittivirtaa tulisi voida halutessaan muuttaa suuremmaksi pakkausartefaktien vähentämiseksi edelleen (takavuosien modi/häkki roottauksen jälkeen nostaa media_profiles tiedostossa bittivirtaa toimii vain näennäisesti, laatua se ei paranna). :(
Videokuvauksen audion tarkemmat tiedot bittivirtoineen ovat olleet lähinnä täysimittaisten parin viikon puhelintestien sisältöä. Nyt viimeisimmät testit ovat olleet näitä lyhyempiä viikon mittaisia testejä, joiden arviotkin ovat, kuten johdannoissa sanotaan, pykälän lyhyemmän kaavan mukaan tehtyjä, minkä seurauksena sitten nuo audiotiedot ovat puuttuneet. Tässä kuitenkin tarkistelin nyt tiedot niin näyttäisi Windowsin mukaan audio tallentuvan stereona noin 200 kb/s laadulla.

Tietääkseni iPhone 12 ei ole vaan joku huipputason puhelin tehoissaan, vaan se pyyhkii kilpailijoillaan lattiaa useamman generaation erolla. Jännästi jäi pois arvostelusta. (Single core iPhone 12 Geekbench 5 1583 vs Samsung S20 Ultra 845). Lisäksi huomionarvoista on se, että iPhonea voit käyttää tietoturvallisesti 2x sen ajan mitä Androidia, ja uusimmilla ulkonäkö ym. ominaisuuspäivityksillä jopa n. 3x ajan.

Applen puhelimissa oli 900 Geekbenchin single core jo vuonna 2017.
Kyllähän se huipputason puhelin on, vaikka se tehoissaan pyyhkisikin lattioita. Eikä tämä tieto Applen järjestelmäpiirien tehoista ole jäänyt mainitsematta myöskään artikkelissa, vaan Applen A14-piiriin esittämiä lupauksia käsiteltäessä mainitaan myös "A13 on osoittautunut haastavaksi vastustajaksi, eivätkä vielä tämän vuodenkaan Androideissa nähdyt järjestelmäpiirit ole sitä onnistuneet päihittämään.", mikä varsin suorasanaisesti kertoo, että Applen piirit ovat edellä kilpailijoitaan. Lisäksi plussissa on erikseen mainittu "Markkinoiden ylivoimaisesti suorituskykyisin järjestelmäpiiri"

Myös tuo päivitystuki iOS:lle on mainittu erikseen plussana.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Tuo puhelinten tehojen vertailu pelkillä synteettisillä testeillä kertoo myös lopulta aika vähän siitä, että miten sitä suorituskykyä pääsee hyödyntämään käytännössä.

iPhone toki renderöi monimutkaisia JS-sivuja safarilla nopeasti, mutta tuskin kukaan vakavalla naamalla voi väittää, että nettiselaaminen on oikeasti 30% nopeampaa iPhone 11:sella vs. Galaxy S20:llä tjsp?

Joissain yksittäisissä peleissä eroa tulee, kun iPhone mahdollistaa 60FPS siinä missä moni android on capatty 30FPS:ään tai alemmille kuvanlaatuasetuksille, mutta oikeasti vertailukelpoisia käyttökohteita on aika vähän.

Tietysti voisi testata jotain videokuvausta + jonkun crossplatform videosoftan käyttöä (jos sellaisia on?) jolla tekisi jotain color gradingia ja videon exportointia tjsp, mutta onko tuokaan realistinen käyttöskenaario kenellekään?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 411
Miten tuossa näkyy saapuneet ilmoitukset, Android puhelimissa taitaa edelleen olla listattuna miinuksena ilmoitusledin puuttuminen, joka kauan kauan sitten N8:n always on glance screeniin tottuneena on vähän hämmentänyt. Näytöltä kun saa (mielestäni) merkittävästi enemmän informaatiota samassa ajassa ilman välkkymistä. Tässä kuitenkin oled, niin ei pitäisi olla led-näyttö rajoittavana tekijänä?
 
Tuo on aivan totta ja varmana isommilta osin ne järjestelmäpiirin tehot menevät hukkaan uusissa malleissa. Sen sijaan kun otetaan vertailuun ne 3-4 vuotta vanhat mallit niin se suorituskyky alkaakin olemaan aika merkittävä asia miten kaikki pyörii.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Kamerapuhelinten kehitystä seuratessani, ja ollessani kuitenkin kuvausorientoitunut, ja varsinkin videoteknilliskiinnostunut luurien suhteen, niin on pakko nyt antaa lopultakin risuja muuten loistavan puhelintestin tekijöille. Ainakin viimeisimmistä puhelintesteistä on puuttunut merkittävä asia video-osuudesta, videoaudion äänenlaatu (stereo/mono) ja bittivirta. Minusta tämä pitäisi välittömästi tuoda takaisin puhelintesteihin.
Näihin keskitytään vähän tarkemmin kohta tulossa olevassa iPHone 12 Pro/Pro Max -artikkelissa. Eri malleja käsitellään eri "syvyydellä", iPhone 12 -mallisto on monilta osin niin yhtenevä, että eri artikkeleissa käsitellään asioita hieman eri kulmasta. Kaikista neljästä mallista on siis tulossa artikkelit, ja vieläpä kolmen eri kirjoittajan tekemänä, joten siltäkin osin on luvassa vähän erilaisia näkökulmia.
Miten tuossa näkyy saapuneet ilmoitukset, Android puhelimissa taitaa edelleen olla listattuna miinuksena ilmoitusledin puuttuminen, joka kauan kauan sitten N8:n always on glance screeniin tottuneena on vähän hämmentänyt. Näytöltä kun saa (mielestäni) merkittävästi enemmän informaatiota samassa ajassa ilman välkkymistä. Tässä kuitenkin oled, niin ei pitäisi olla led-näyttö rajoittavana tekijänä?
Ei siitä ilmoitus-LED:in puutteesta ole enää viimeaikoina ollut yleisesti tapana miinusta antaa, koska markkinoilta se löytyy enää harvasta puhelimesta. Plussaa on sen löytymisestä annettu.

Always On Screen ei aja täysin samaa asiaa, koska ilmoitus-LEDin avulla näkee jo huoneen toiselta puolen, jos puhelimeen on tullut ilmoituksia ja värin avulla myös ilmoituksen tyypin. Näytöllä olevia ilmoituksia ei näe kovinkaan kauas puhelimesta. Läheltä tarkasteltuna toki AOD antaa enemmän infromaatiota, sen vuoksi olisikin optimaalista ja molemmat ominaisuudet löytyisivät puhelimesta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.11.2020
Viestejä
101
Mie en tiiä mitä noi usb a ja usb c tarkottaa niin eikös näihin kuitenkin käy esimerkiks iphone 8:n vanha latauskaapeli? Vai oonko ihan väärässä?
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Mie en tiiä mitä noi usb a ja usb c tarkottaa niin eikös näihin kuitenkin käy esimerkiks iphone 8:n vanha latauskaapeli? Vai oonko ihan väärässä?
Tuo USB A ja C on siis se liitin, joka kytketään kiinni siihen laturin päähän. Jos sinulla on iPhone 8:n laturi johtoineen olemassa, niin se kyllä sopii tähän puhelimeen (mutta ei lataa puhelinta täydellä 20 watin teholla).
 
Liittynyt
05.11.2020
Viestejä
101
Tuo USB A ja C on siis se liitin, joka kytketään siihen laturin päähän. Jos sinulla on iPhone 8:n laturi johtoineen olemassa, niin se kyllä sopii tähän puhelimeen (mutta ei lataa puhelinta täydellä 20 watin teholla).
Okei, hyvä tietää :)
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
117
Kiitokset hyvästä artikkelista. Oli harkinnassa tämä 12-malli, mutta jää kyllä kauppaan. Rahalle ei vain ole vastinetta ja käyttöjärjestelmän ulkoasu muistuttaa lähinnä vanhuksille suunnattua puhelinta. Pitänee flashata uutta rommia päälle 3 vuotta vanhaan LG G6, kun ei markkinoille tule mitään varteenotettavaa ehdokasta uudeksi luuriksi.
 
Liittynyt
01.12.2017
Viestejä
1 564
Kyllä se kamera nyt vain heikolta näytti, kun katsoi pikselitasolla. Ei lainkaan luonnollisen näköistä jälkeä yksityiskohdissa, vaan tuhnua ja keinotekoisen näköistä terävöintiä ja artifakteja. Paljon paremman näköistä jälkeä on ollut uusimmissa Android puhelimissa. Minulla tuli mieleen lähinnä 15 vuotta vanhat pokkari digitaalikamerat. Tässä iPhonessa on toki suurempi kuvan kokonaisresoluutio, mutta pikselitason laatu on samaa luokkaa kuin ne vanhat digikamerat. Olen vertaillut paljon eri puhelimien kuvanlaatuja täällä IOtechissä ja DXOmarkissa. Tämä ei tehnyt vaikutusta. Ihan ok kamera, jos hinta olisi noin 500 euroa puhelimesta. Toki puhelimessa on muitakin ominaisuuksia, mutta minulle se kamera olisi se olennaisin, koska hommaisin puhelimen lähinnä kameraksi. Apple mielestäni säästää kameroissa parantaakseen katteitaan.
Ja 12 megapikselissä saattaa olla ehkä hiukan parantamisen varaa jos katsoo kuvia isolta ruudulta. Manuaalisäädöillä kuvaaminen taitaa olla myös aika hankalaa kun niitä ei kovin kätevästi saa muutettua.

Onhan noita 1'/aps-c pokkareita mitkä osa mahtuu isompaan taskuun ja jos ei tarvi mahtua taskuun niin käytettynä saat sony a7 2 + objektiivin 1000€:llä (pelkkä runko käytettynä 700€, uutena 1000€)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
576
Tuo puhelinten tehojen vertailu pelkillä synteettisillä testeillä kertoo myös lopulta aika vähän siitä, että miten sitä suorituskykyä pääsee hyödyntämään käytännössä.

iPhone toki renderöi monimutkaisia JS-sivuja safarilla nopeasti, mutta tuskin kukaan vakavalla naamalla voi väittää, että nettiselaaminen on oikeasti 30% nopeampaa iPhone 11:sella vs. Galaxy S20:llä tjsp?

Joissain yksittäisissä peleissä eroa tulee, kun iPhone mahdollistaa 60FPS siinä missä moni android on capatty 30FPS:ään tai alemmille kuvanlaatuasetuksille, mutta oikeasti vertailukelpoisia käyttökohteita on aika vähän.

Tietysti voisi testata jotain videokuvausta + jonkun crossplatform videosoftan käyttöä (jos sellaisia on?) jolla tekisi jotain color gradingia ja videon exportointia tjsp, mutta onko tuokaan realistinen käyttöskenaario kenellekään?
Samaa mieltä. Käytännön ero iPhonen hyväksi jää todella pieneksi, vaikka ero on iso synteettisissä testeissä. Kaikkien nykyisten lippulaivapuhelinten järjestelmäpiirit ovat yksinkertaisesti riittävän tehokkaita. Synteettisissä testeissä tulisi muutoinkin keskittyä enemmän tressitesteihin, kuin pelkästään peak-performanceen. (Kuten testeissä yleensä valitettavasti tehdään) Nettiselailu iPhonella on kyllä jotenkin sujuvampaa kuin Android-laitteilla, mutta epäilen että syynä on ennemminkin Safari-selain, kuin tehokkaampi järjestelmäpiiri. (Oma subjektiivinen kokemus)

Ja 12 megapikselissä saattaa olla ehkä hiukan parantamisen varaa jos katsoo kuvia isolta ruudulta. Manuaalisäädöillä kuvaaminen taitaa olla myös aika hankalaa kun niitä ei kovin kätevästi saa muutettua.

Onhan noita 1'/aps-c pokkareita mitkä osa mahtuu isompaan taskuun ja jos ei tarvi mahtua taskuun niin käytettynä saat sony a7 2 + objektiivin 1000€:llä (pelkkä runko käytettynä 700€, uutena 1000€)
Erot nykyisten lippulaivamallien välillä ovat niin pieniä, että parhaan kännykkäkameran titteli on lähinnä makuasia. Kuvanlaatu ei ole kiinni megapikseleistä tai kameranlinssien lukumäärästä, ja 4K näytössä on vain 8.29 megapikseliä. Lisäksi myös iPhoneen saa täydet manuaalisäädöt, jos niin haluaa. Kameran osalta oma suosikkini on Huawei P40 Pro. (Puhtaasti kameran osalta, muutoin en Huaweita suosittelisi)

Ainoa asia missä iPhone 12 on ylivoimainen, on kestävyys. Päivitystuki on noin tuplat pidempi kuin kilpailijoilla, laitteen veden- ja iskunkestävyys on parasta mitä markkinoilta löytyy, ja vanhatkin iPhonet toimivat ikäisiään Androideja sulavammin. (viimeinen kohta lähinnä omaa kokemusta)

Käyttöjärjestelmään en muutoin viitsi ottaa kantaa, se ei mielestäni kuulu laitearvosteluun.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Keskustelussa suorituskyvyn hyödyistä kannattaa myös muistaa se näkökulma, että mitä enemmän sitä suorituskykyä on "varastossa", sitä paremmin se riittää myös tulevaisuudessa käyttöjärjestelmäpäivitysten myötä pitämään puhelimen sujuvatoimisena.
 
Liittynyt
28.11.2017
Viestejä
6 461
Hävettäis tuoda 2020 puhelin 1000€ hintaluokassa myyntiin USB 2.0 nopeudella ja 64GB tallennus tilalla, eikä laturia edes mukaan - ja latauspiuhakin soveltuu vain murto-osalle markkinoille myydyistä latureista.
Seuraavassa iPhonessa ei ole enää latausliitäntää lainkaan. Itkupotkuraivareita aiheuttanee Android-leirissä kunnes kilpailevat valmistajat esittelevät omansa ilman liitäntää.

Hinnasta valittaminen on jo aika nähty argumentti.
 
tpu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
939
Ei siitä ilmoitus-LED:in puutteesta ole enää viimeaikoina ollut yleisesti tapana miinusta antaa, koska markkinoilta se löytyy enää harvasta puhelimesta. Plussaa on sen löytymisestä annettu.
Ilmoitus-LED:in saa päälle: Asetukset -> Käyttöapu -> Ääni/visuaalinen -> Ilmoita väläyttämällä LED:iä
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 481
Seuraavassa iPhonessa ei ole enää latausliitäntää lainkaan. Itkupotkuraivareita aiheuttanee Android-leirissä kunnes kilpailevat valmistajat esittelevät omansa ilman liitäntää.

Hinnasta valittaminen on jo aika nähty argumentti.
Meizu kokeili tuota Zero mallillaan joukkorahoituksen kautta ja ei ollut menestys. Puhelimessa ei ollut lainkaan latausliitäntää, kuulokeaukkoa, sim-korttipaikkaa eikä fyysisiä painikkeita.

En usko että yleistyy latausliitännän poistuminen tai kaikkien painikkeiden poistuminen puhelimista hetkeen.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 485
Viestejä
4 163 957
Jäsenet
70 415
Uusin jäsen
Toivokipina

Hinta.fi

Ylös Bottom