• Klo 11 alkaen tietokanta-ajoon liittyvä ongelma, joka aiheuttaa palvelinvirhettä viestejä lähettäessä. Viestien kirjoittaminen pois käytöstä väliaikaisesti. Pyrimme saamaan ongelman korjattua mahdollisimman pian. Pahoittelut häiriöistä.

Testamentin tekeminen

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Hautaustahto avainsanalla
Lain mukaan järjestys on seuraava: vainajan nimeämä henkilö, puoliso sekä lähimmät perilliset yhdessä, lähimmät perilliset yksin, muu läheinen tai kunta.
Tässäkin on sellainen ongelma että itse en juurikaan pidä yhteyttä sukulaisiin, muita henkilöitä voi olla, tulla, mennä. Kunta on aika epämääräinen, voihan olla että muutan. Pitäisi olla joku digitaalinen systeemi mihin tallentaa tälläiset asiat. Elvytyskieltokin mulla on, mutta esim. ensihoitohan ei taida niitä pääse näkemään, enkä viittiis jäädä vihanneksi jos jotain isompaa käy.

Haluan vain tuhkauksen, tuhkat mereen eikä mitään monumenttia kenenkään vaivaksi mihinkään. Ja kas näin, nyt on digitaalisessa muodossa vieläpä julkisesti. Ei vaan kukaan osaa etsiä tietoa täältä.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 539
Jonkun artikkelin aiheesta luin jostain joskus - perilliset ei välttämättä tiedä koko lokerosta yhtään mitään ja sitten menee hassusti. Miten sitten pankit toimii kuoleman sattuessa, ilmoittavatko ja kenelle?
Harvalla on lonkeroa muualla kuin omassa pankissa. Sinne kun menee kuolinpesän osakas niin saa ainakin tietoa mitä pankissa vainajalla oli.

Vasta kun on valtakirjat kaikilta pesän osakkailta pääsee näkemään tilien ja tallelokeron tarkan sisällön. Perukirjan tekemisen jälkeen pääsee sitten lopettamaan/muuttamaan niitä.

Kuten tuossa jo sanoin niin Suomessa tieto pankille kuolemasta tulee nopeasti. Pankki lähettää sitten postia vainajan viimeisimpään osoitteeseen. Äitini kuollessa pari vuotta sitten viikon sisällä tuli postia kolmelta pankilta ja kahdelta puhelinoperaattorilta..
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Posti tulee vainajan viimeisimpään osoitteeseen, ei ne niitä pesän osakkaille lähetä.
Eli testamentin julkinen säilyttäminen ja viranomaisen toimeenpanolle olisi tossakin tarvetta.
Ne pienet postilaatikot täyttyvät nopeasti ja jos testamentin perusteella omaisuuden saaja ei edes tiedä olevansa perillinen tai että ko. henkilö on kuollut. Voivat rahat jäädä pankille.

On paljon henkilöitä, joilla ei ole lapsia. Valtiollehan ne sitten menevät, jos testamenttia ei löydy?
 
Mco

Liittynyt
09.11.2021
Viestejä
247
On paljon henkilöitä, joilla ei ole lapsia. Valtiollehan ne sitten menevät, jos testamenttia ei löydy?
Mahdollisten perillisten listalla on muitakin kuin omat lapset, mutta jos mitään näistä ei ole, niin sitten joo:
  • Rintaperilliset
  • Puoliso
  • Vanhemmat
  • Sisarukset ja näiden jälkeläiset
  • Isovanhemmat
  • Tädit, sedät ja enot
  • Toissijaiset perilliset (aiemmin kuolleen puolison isä, äiti, veli ja sisar sekä veljen tai sisaren lapset)
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 162
Ihan ei testamentti asiaa mutta miten pitäisi järjestää käyttäjäntunnukset salasanat, pinkoodit, tunnusluvut jne jne ns. Pahimman sattuessa niin että perikunta saisi nämä jotenkin tietoonsa. Kaverini vaimo menehtyi kolme vuotta sitten äkillisesti auto-onnettomuudessa ja hänellä oli vähän tekemistä saada tilit kiinni tai tärkeitä tietoja sähköpostista. Pankki on aika selkeä tapaus. Jäi itseäni mietityttämän ko järjestely, jos näin itselleni kävisi.
Salasana holvit, kaksi holvia, toisessa ne tiedot joihin on kuoleman jälkeen muiden päästävä, joissa on vain sellaista dataa mitä saa muutkin lukea/katsoa.
Toinen holvi jossa sellaiset salasana joiden takana on dataa joka koskee eläviä, tai muuten ei saa jakaa ulkopuolisille.
Tarpeen vaatiessa useampi, jos johonkin tiettyyn saa päästä vain tietyt, mutta toiseen vain jotkut toiset.

Tämä vielä hiljan siis helppoa, nykyään toki tunnistautumiset monimutkistuu, ja tulee kaksivaiheisia varmennuksia tai vielä modernimpia kuviota, joiden osalta voi joutu miettiin vähän enemmän.

Kannattaa myös muistaa käyttöoikeuksien jakaminen, useampi tili joilla voi päästä johonkin tietoon.

Tutkia ja pitää ajantasalla palveluiden toimintatavat, joissain palveluissa voi olla ihan asianmukaiset prosessit näihin.

Sähköposti haasteellinen, se voi toimia osassa unohdin salasanan, + jos vielä käytössä SMS numero, niin aika moni aukeaa. Sähköposti on vähän sellainen että monella se pitäisi "salata" eli siihen ei pesällä pääsyä, mutta voi olla myös tarve asioiden sujuvampaan hoitamiseen. Mietittävä tarkaan kenelle antaa siihen henkilökohtaiseen pääsyn. (monella monta tiliä, joiden status vaihtelee)

Tallelokeron hyvä puoli on se että sieltä ei "häviä vahingossa" mitään.. Kun äitini kuoli pääsin lokerolle vain virkailijan kanssa joka luetteloi sisällön ja antoi minulle mukaan vain kopiot papereista. Alkuperäiset sain kun perinnönjaon yhteydessä lokero lopetettiin. Ei käy niin että testamentti "vahingossa katoaa" kun sisältö ei miellytäkkään..

Eri asia kannattaako lokerosta maksaa vuosimaksu.
Joillain on ollut testamenttia varten säilytystä ilman että tarvii varsinaista lokeroa. Jos testamenttiin tekoon käyttää pankin palveluita niin voisi kuvitella että tarjotaan.

Jos tässä nyt mennään skaalalla nuori, ei iso juttu, ja elämä edessä, niin ehkä riittää asianmukaisesti tehty paperi joka jonkin luotetun /luetettujen tiedossa , jos se nyt menee mönkään, niin sitten menee. Vs sitten jälkelälisiä , perhettä, yhteistä omaisuutta tai muita tärkeitä ja jotain jaettavaa pesälle, niin vähän huolellisemmin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
On se kuoleminen vaikeaa, tai se on asianomaiselle se helpoin osuus. Perikunta sitten joutuu byrokratian rattaisiin, vaikkapa odottelemaan virkatodistusta missä menee se puolivuotta ennenkuin mitään voi tehdä. Vanhoilla ihmisillä ei hirveästi pengottavaa ole.
Mutta kun meikäläiset kuolee niin, siinä on kaikenlaista systeemiä netissä mitkä ehkä olisi hyvä laittaa poikki, ja oletettavasti salasanoja ties minne yms ei saa mistään selville. Tähän vielä mitä tulevaisuuden tekniikat tuo tullessaan.

Vuosia sitten eräs sukulainen kuoli, selkeä testamentti oli. Sitten jotenkin Canadan tuntematon sukulainen riitautti testamentin. Lopulta kun siitä ei enää mitään kuulunut, kun ei viranomaisetkaan sitä löytäneet - käräjäoikeus totesi poissaolevaksi tms ja vuosien odottelun jälkeen perintö jakoon, ja kukaan meistä ei rikastunut.
Nyt sitten täti kuoli hetki sitten, hautajaisiakaan ei ole vielä ollut. Tuskin olen mitään perimässä, kun läheisempiäkin sukulaisia on. Joille sitten jää himppusen hankalaa realisoitavaa...
 
Freeze

Elitisti
Team Folding @ Home
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 113
Kenellekkäs pankit ilmoittavat, jos ei ole niitä omaisia eikä siinä pankissa testamenttiakaan (monella on tilejä useissa eri pankeissa)?
Tuli itsellä kirjeenä vainajan osoitteeseen lisätekstillä "XX Kuolinpesä'
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
On se kuoleminen vaikeaa, tai se on asianomaiselle se helpoin osuus. Perikunta sitten joutuu byrokratian rattaisiin, vaikkapa odottelemaan virkatodistusta missä menee se puolivuotta ennenkuin mitään voi tehdä. Vanhoilla ihmisillä ei hirveästi pengottavaa ole.
Mutta kun meikäläiset kuolee niin, siinä on kaikenlaista systeemiä netissä mitkä ehkä olisi hyvä laittaa poikki, ja oletettavasti salasanoja ties minne yms ei saa mistään selville. Tähän vielä mitä tulevaisuuden tekniikat tuo tullessaan.

Vuosia sitten eräs sukulainen kuoli, selkeä testamentti oli. Sitten jotenkin Canadan tuntematon sukulainen riitautti testamentin. Lopulta kun siitä ei enää mitään kuulunut, kun ei viranomaisetkaan sitä löytäneet - käräjäoikeus totesi poissaolevaksi tms ja vuosien odottelun jälkeen perintö jakoon, ja kukaan meistä ei rikastunut.
Nyt sitten täti kuoli hetki sitten, hautajaisiakaan ei ole vielä ollut. Tuskin olen mitään perimässä, kun läheisempiäkin sukulaisia on. Joille sitten jää himppusen hankalaa realisoitavaa...
Asia helpottuu paljon, jos tekee ton sukuselvityksen jota perinnössä tarvitaan jo silloin kun elää. Siinä voi muuten tosiaan tulla niitä yllättäviä "Canadan sukulaisia". Siinä on eloon jäävälle puolisolle surun keskellä muutakin murehdittavaa ja aiheuttaa turhaa rahanmenoa, kun "lakimiehet" asiaa vuosikausia pahimmillaan selvittävät.
=> Toivoisin tosiaa testamenteille valtion rekisteriä, johon myös noi perimysjärjestyksen mukaiset henkilötkin kirjattaisiin.

Mistä ei mitään kuulunut? Siitä Canadan sukulaisestako?
Noissa on myös sukulaisille ongelmana, että vanhaa ihmistä voidaan saada tekemään testamentti jonkun suvun ulkopuolisenkin hyväksi.

Perinnöstä voi aina kieltäytyäkin jolloin vainajan velat eivät itselle siirry eikä tarvitse miettiä miten omaisuuden realisoi, jos kokee homman työlääksi.
Tai haluaa suoraan siirtää tietylle (edellyttäen että muutkin rintaperilliset niin tekevät) perijälle, kunhan joku sen perii muuten mennee valtiolle.
 
Joo siis yks sukulainen - ei kovin läheistä sukua kuitenkaan, kuoli markka aikaan. Vanhoilla päivillään kutsui jokaisen perinnön saajan yksi kerrallaan muuten vaan kahville. Sitten iski tukun käteistä pöydälle että tässä sulle perintöä ennakkoon. Tässäkään kohtaa mulla ei ollut hajuakaan että olin mukana testamentissa.
En nyt niin tarkkaan muista miten asia meni kun siitä on aikaa, canadan ukko oli ilmeisesti saanut jotenkin jostain selville ko. henkilö on kuollut, ei ollut kuitenkaan käsittääkseni kai testamentissa mukana. Onnistui riitauttamaan testamentin ja lähetti kirjeen nyt hetki sitten kuolleelle tädilleni. Suomensin kirjeen ja otin kopiot kaikille (paitsi itselle en tietenkään):rolleyes:

Paikallinen asianajotoimisto hoiti asiaa. Sitäkään toimistoa ei enää ole eikä juristikaan ole välttämättä hengissä. No koska piti saada vähän lisää selvityksiä niin viranomaispyyntö canadaan että äijästä saisi jotain irti, mutta ei sitä kukaan sieltäkään löytänyt. Käräjäoikeus laittoi lopulta pisteen touhulle kun ei tavoitettu. Tässä kohtaa markat vaihtui jo euroiksi...
Mistään isoista summista ei ollut kysymys, suurin omaisuus oli kerrostalokaksio joka meni yhdelle joka piti huolta hänestä viimeisinä vuosina.
Ai niin joo, ei ollut lapsia tai ikinä edes naimisissa.

Eiköhän nuo kaikki paperit löydy jostain arkistosta, mutta eipä tuolla ole väliä kun ei ole itsellä mitään valitettavaa asiasta.
 
a-p

Make ATK Great Again
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
697
Omistan erään kiinteistön, josta velkaa on jäljellä noin 15k€. Tämä kiinteistö on ollut minulle ja muutamalle kaverilleni se paikka, jossa on tullut vietettyä paljon yhteistä aikaa. Tuon kiinteistön arvo on noin 50k€.

Haluaisin varmistua, että kuoleman koittaessa tämä kiinteistö ei lähtisi minkään eritahon haltuun, koska kavereille tämä on tärkeä paikka.

Miten voi testamentata velkaisen kiinteistön täällä olleelle kaveriporukalle ilman, että se aiheuttaisi ongelmia? Asiasta on tullut keskusteltua ja kaverit myös ymmärtävät, että testamentti olisi hyvä olla kaikenvaralta.

Olisiko fiksuinta testamentata kiinteistö yhdelle henkilölle vai koko porukalle? Miten käy sen mahdollisesti jäljellä olevan lainan? Ottaako joku sitä varten lainaa vai lähteekö se laina muista omistuksistani.

Omaisuutena minulla on omakotitalo ja tontti, joiden arvo pyörii siinä noin 90k€ tietämillä. Tuohon päälle osakkeet+ETF:it+ muutamat autot.

Omakotitalosta ja tontista velkaa on se ~60k€, käyttöautosta velka on ~30k€.

Voiko noilla seteillä määrätä testamentilla perinnöksi näitä omistuksia?
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
788
Olisiko fiksuinta testamentata kiinteistö yhdelle henkilölle vai koko porukalle? Miten käy sen
Yhdelle. Jos on 2 tai enemmän, tulee riitaa ihan mistä tahansa asiasta, vaikka asiaa ei kukaan voisi aavistaa etukäteen. My 2 cents.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
672
Tuollaisiin yhteisomistuksiin voi perustaa kiinteistöyhtymän tai osakeyhtiöittää koko hallinnan tasaisesti. Ei ne toki riidattomia ole, mutta tuskin ne muut ottaa hyvällä jos yksi "saa ilmaiseksi" 50k. Riita on jokatapauksessa valmis.

Testamentissa voit toki määrätä sen jatkokäytöstä monella tapaa. Vaikkapa estää sen myymisen ulkopuolisille.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
666
Omistan erään kiinteistön, josta velkaa on jäljellä noin 15k€. Tämä kiinteistö on ollut minulle ja muutamalle kaverilleni se paikka, jossa on tullut vietettyä paljon yhteistä aikaa. Tuon kiinteistön arvo on noin 50k€.

Haluaisin varmistua, että kuoleman koittaessa tämä kiinteistö ei lähtisi minkään eritahon haltuun, koska kavereille tämä on tärkeä paikka.

Miten voi testamentata velkaisen kiinteistön täällä olleelle kaveriporukalle ilman, että se aiheuttaisi ongelmia? Asiasta on tullut keskusteltua ja kaverit myös ymmärtävät, että testamentti olisi hyvä olla kaikenvaralta.

Olisiko fiksuinta testamentata kiinteistö yhdelle henkilölle vai koko porukalle? Miten käy sen mahdollisesti jäljellä olevan lainan? Ottaako joku sitä varten lainaa vai lähteekö se laina muista omistuksistani.

Omaisuutena minulla on omakotitalo ja tontti, joiden arvo pyörii siinä noin 90k€ tietämillä. Tuohon päälle osakkeet+ETF:it+ muutamat autot.

Omakotitalosta ja tontista velkaa on se ~60k€, käyttöautosta velka on ~30k€.

Voiko noilla seteillä määrätä testamentilla perinnöksi näitä omistuksia?
Omia perillisiä ei ole? Fiksuinta olisi jörjestellä omistukset ennalta halutusti vaikka kiinteistöyhtiön kautta. Näin perintövero pysyy mahd.pienenä
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
138
Omistan erään kiinteistön, josta velkaa on jäljellä noin 15k€. Tämä kiinteistö on ollut minulle ja muutamalle kaverilleni se paikka, jossa on tullut vietettyä paljon yhteistä aikaa. Tuon kiinteistön arvo on noin 50k€.

Haluaisin varmistua, että kuoleman koittaessa tämä kiinteistö ei lähtisi minkään eritahon haltuun, koska kavereille tämä on tärkeä paikka.

Miten voi testamentata velkaisen kiinteistön täällä olleelle kaveriporukalle ilman, että se aiheuttaisi ongelmia? Asiasta on tullut keskusteltua ja kaverit myös ymmärtävät, että testamentti olisi hyvä olla kaikenvaralta.

Olisiko fiksuinta testamentata kiinteistö yhdelle henkilölle vai koko porukalle? Miten käy sen mahdollisesti jäljellä olevan lainan? Ottaako joku sitä varten lainaa vai lähteekö se laina muista omistuksistani.

Voiko noilla seteillä määrätä testamentilla perinnöksi näitä omistuksia?
Kiinteistölle voit perustaa vallintaoikeuden kenelle haluat. Esimerkiksi kahdelle eri henkilölle heidän elinajaksi. Maanmittauslaitos merkitsee tuon kiinteistön rasitustodistukselle.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 584
Viestejä
4 191 454
Jäsenet
70 772
Uusin jäsen
girma

Hinta.fi

Ylös Bottom