TEHY sai 135.000.000€ lisää liksaa. Summalla palkkaisi 2250 sairaanhoitajaa.

Kyllä amk taustalla pitäisi palkka olla heittämällä siellä 3k paremmalla puolella, varsinkin siis jo parin vuoden kokemuksella.

Parin vuoden työkokemuksella jos siitä alalla on hyötyä, mutta eihän AMK-tutkinto ole muuta kuin entinen opistoasteinen tutkinto (kauppaopisto, opistoinsinööri, sairaanhoito-opisto...)
 
Itse palkkaisin kyllä ennemmin lisää työntekijöitä, ei vanhusten vuodeosastolla ym. tarvitse olla välttämättä edes koulutettu, että osaa vaihtaa vaippoja,ulkoiluttaa, syöttää potilaita jne. Itsekkin nuorena tein tuollaista työtä ilman mitään alalta olevaa koulutusta.
 
No lähihoitajathan noita jo tekee. Tuskin sinne enää matalapalkkasempaa hanslankaria tarvitaan ku lähäreissäkin alkaa olla jo alalle sopimatonta porukkaa enemmän ku liikaa. Tokihan lisäkäsistä on hyötyä, mutta tällä alalla niistä voi olla yllättävän paljon haittaaki.
 
Mielummin annetaan vanhusten mädäntyä sänkyyn kusi ja paskavaipoissa? Kun minä tein noita hommia, niin silloin ei ollut lähihoitajia, vaan apuhoitajia, joille kuului siivous ym. Noihin ei todellakaan tarvita mitään koulutusta, pelkkä empatia ja inhimillinen ote riittää. Noin Suomessa on homma toiminut valtaosan itsenäisyyden ajan ennen tätä lähihoitaja buumia.
 
No ompahan taas tuuheaa... Itse melkein (lopputyötä vaille, tuskin koskaan) tradenomin papereilla 2v kokemuksella pyörin jo lähes tuplapalkassa, siistissä sisätyössä missä työtunnit katsotaan itse, ei ole siis mitään lisiä tai muutakaan. Näkisin kyllä ihan oikeutettuna nostaa varsinkin sairaanhoitajien palkkoja tuolla alalla. Onhan tuo työ tuollapuolen sekä fyysisesti että henkisesti raskasta, siihen nähden kyllä aika palkkakuopassa.

Kyllä amk taustalla pitäisi palkka olla heittämällä siellä 3k paremmalla puolella, varsinkin siis jo parin vuoden kokemuksella.

Itsekin olen tradenomiksi (tietojenkäsittely) noin viitisen vuotta sitten valmistunut enkä ole kyllä koskaan yli 2100 euron kuukausipalkalle päässyt. Myöskään kaveripiirissäni olevat tradenomit/amk-insinöörit eivät pääse paljoa yli 2k palkoille. Onhan se palkkaus kiinni ihan työtehtävästä ja suuremmissa kaupungeissa maksetaan enemmän palkkaa. Pitää myös muistaa, että tradenomeista on ihan helvetisti ylitarjontaa (ainakin it-alan) ja se osaltaan laskee palkkausta.

Toisaalta Suomi pärjää vallan mainiosti ilman ainuttakaan tradenomia, mutta ilman hoitajia ei kyllä pärjätä.
 
Viimeksi muokattu:
Itsekin olen tradenomiksi (tietojenkäsittely) noin viitisen vuotta sitten valmistunut enkä ole kyllä koskaan yli 2100 euron kuukausipalkalle päässyt. Onhan se palkka kiinni ihan työtehtävästä ja suuremmissa kaupungeissa maksetaan enemmän palkkaa. Toisaalta Suomi pärjää vallan mainiosti ilman ainuttakaan tradenomia, mutta ilman hoitajia ei kyllä pärjätä.
Myyntihommissa pääsee OK-tason ansioihin, mutta toisaalta useimmissa myyntihommissa menestyäkseen voi olla vaikka autonasentaja, siinä ei tarvita tradenomin tai merkonomin koulutusta (spesiaalihommat erikseen).
 
Saa avata tätä matematiikkaa xD

E: siis joo, jos vertaat koko tehy vs. Ytk etkä pelkkiä kassoja niin toteutuu toki
Tehyn jäsenmaksu on 400€ vuodessa, YTK:n 120€ vuodessa. Vaikka Tehyn jäsenyydestä saa vähennyksen, on YTK silti halvempi.
 
Liittojen kassoihin voi kuulua kuulumatta itse liittoon vaikkei ne siitä kauheasti pidäkään.
 
Tehyn jäsenmaksu on 400€ vuodessa, YTK:n 120€ vuodessa. Vaikka Tehyn jäsenyydestä saa vähennyksen, on YTK silti halvempi.
Tai onko YTK sittenkään edullisin.
Jäsenmaksut
...
Kassalla on kiinteä jäsenmaksu, joka on kaikille jäsenille sama elämäntilanteesta ja tuloista riippumatta. Kassan jäsenmaksusta ei voi saada vapautusta.

Vuonna 2018 kassan jäsenmaksu on 42 euroa (3,50 euroa kuukaudessa).

Jäsenenä liitossa ja kassassa
Jos olet jäsenenä sekä työttömyyskassassa että liitossa, saat ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan ja vuorottelukorvauksen lisäksi myös kaikki liiton jäsenedut.

Tehy ry, Suomen Toimintaterapeuttiliitto ry ja Suomen Fysioterapeutit ry maksavat Terveydenhuoltoalan työttömyyskassan jäsenmaksun jäsentensä puolesta
 
Eli nykyiset sairaanhoitajat saa 135.000.000€ lisää valtion kassasta. Tuolla summalla olisi palkannut 2250 keskipalkkaista sairaanhoitajaa (2500e kk) lisää töihin. Se ei käy. Entisille lisää liksaa ja lisää ylitöitä. Suomi on paska maa. Idioottien mekka.

Käytin laskukaavana 135.000.000€ / 60.000€ = 2250

Tyhmälle utelijalle että tuo 60.000 sisältää palkkojen sivukulut.

20 suurimpaan kaupunkiin olisi voitu palkata yli 100 vanhusten- tai sairaanhoitajaa lisää.

Työntekijöille 260 € käteen ja bonuksena ”palkallinen hoitovapaa” – Lomarahaleikkaus hyvitetään sittenkin
Aloittaja on näemmä bannattuna, mutta sinänsä ihan hyvä huomio aloituspostauksessa. Tuli kuitenkin mieleeni, että tuota hypoteettista uusien hoitajien määrää voisi suhteuttaa siihen, paljonko hoitohenkilöstöä on nykyisellään, jotta voidaan arvioida miten tuo vaikuttaisi työn määrään.

Kaivelin vähän tilastoja ja Sairaanhoitajien määrä - Sairaanhoitajat mukaan maassa oli vuonna 2011 81500 työikäistä sairaanhoitajaa. Jos määrä ei ole muuttunut, niin 2250 sairaanhoitajan palkkaaminen olisi lisännyt hoitohenkilöstön kokonaismäärää 2,7 prosenttia. Jokaista töissä jo olevaa 100 sairaanhoitajaa kohden olisi siis saatu pyöristettynä 2,8 hoitajaa lisää.

Käytännössä lisäys olisi siis aika pieni. Saataisiin mahdollisesti yhteen vuoroon yksi hoitaja lisää, kun keskitytään osastoihin joilla työskennellään kolmessa vuorossa. Tätä ei toki kannata väheksyä, koska vaikka jossain yövuorossa tai päivystyksessä se keventäisi työtaakkaa tuntuvasti. Kokonaisuutta katsoessa vaikutus olisi kuitenkin vähäisempi, kuin 2250 sairaanhoitajaa vaikuttaa mututuntumalta.
 
Mutta miksi leikkauksia piti alkaa kompensoimaan? Vähä sama ku siirtäisin rahaa toisesta taskusta toiseen ja väittäisin koko siirtoa tuloksi ja vastaavasti menoksi.

Tainno me tienataan tällä
 
Itsekin työskentelen julkkarilla. Pöyristyttävänä pidän näiden kauan palveluksessa olleiden lomaoikeuksia eli maksimissaan kai 38 lomapäivää vuodessa. Lomaviikko syö noista aina viisi päivää (kuuden sijaan), joten lomaa vuodessa saa lähes kaksi kuukautta vuodessa. Kikyjen yms. pikkusäätöjen sijaan olisi varmasti korkea aika yhdenmukaistaa lomaoikeudet yksityisen kanssa samalle tasolle?
 
Itseä ärsyttää nuo markkinointikeinot näissä julkisen puolen töissä..
Sairaanhoitaja tienaa 2400e/kk tms..
Poliisi tienaa 2400e/kk tms.. Annetaan ihmisille kuva, että enempää ei tule vaikka miten ahkeroisi.

Puolittaista harhaanjohtamista, sillä lisät nostaa palkkaa merkittävästi.. Eipä tuo läheisen 3200e/kk palkka sh tittelillä nyt niin vähän ole... Toki tuleepahan samaan talouteen. Sama poliiseilla, palkat pyörii kuitenkin siinä 3000-4000 välillä..

Jos sitten ollaan huolissaan siitä, että päivävuoroa tekevä sh- saa vain 2400e/kk, niin mielestäni oikea tapa on nostaa pohjapalkkaa ja vastaavasti laskea hieman lisiä, koska jos pohjapalkkaa nostaa vaikkapa 200e, niin omakin läheinen saa jo 3500 lisien jälkeen tms. Ei ole minusta enää silloin mitenkään vähän.. Eli mieluummin lähtisin lisien suhteita muuttumaan lisäämällä pohjapalkkaa ja vähentämällä lisien merkitystä..

Sanotaanko silti, että vaihtelun vuoksi voitaisiin ylemmässä päässä palkkaluokkia nostaa palkkoja mieluummin euromääräisesti, koska jos 6000e/kk tienaavan lääkärin palkkaa nostaa 2%, niin se on jo 120e vs. esim. 3000e/kk tienaavan 2% korotus nostaa vain 60e.. Mieluummin vaikka molemmille 80e lisää kuukauteen, kuin että eron annetaan kasvaa "korkoa korolle" mentaliteetillä loputtomiin eli mitä kovempi palkka, sitä enemmän korotuksia saat jatkossakin..
 
Itsekin työskentelen julkkarilla. Pöyristyttävänä pidän näiden kauan palveluksessa olleiden lomaoikeuksia eli maksimissaan kai 38 lomapäivää vuodessa. Lomaviikko syö noista aina viisi päivää (kuuden sijaan), joten lomaa vuodessa saa lähes kaksi kuukautta vuodessa. Kikyjen yms. pikkusäätöjen sijaan olisi varmasti korkea aika yhdenmukaistaa lomaoikeudet yksityisen kanssa samalle tasolle?
Niin tämä on vääryys jota ei ilmeisesti saa korjata.

Samaan aikaan muut vääryydet pitäisi korjata.

Mutta kun itseltä ei olla valmiita mitään pois antamaan, saavutetuista eduista ei tingitä on ay-liikkeen yksi perus prinsiippi ainakin mediaseksikkäillä aloilla.
 
kunnallisten pitkiä lomia on joskus selitetty kompensoivan huonompaa palkkaa. Voisi kyllä hieman pienemmällä palkalla mennäkkin, jos saisi 2kk kesäloman.
 
Nykyisin ainakin sos. ja terveysalalla julkisella saa noin 10-15 % parempaa palkkaa kuin yksityisellä. Tuo nyt on tietenkin myös kompensoitava pidemmillä lomilla.
 
kunnallisten pitkiä lomia on joskus selitetty kompensoivan huonompaa palkkaa. Voisi kyllä hieman pienemmällä palkalla mennäkkin, jos saisi 2kk kesäloman.
Tai näin yksityisellä puolella olevan saisi edes oikean viikon talviloman, jota ei nykykäytännön mukaisesti jaksotettaisi vuorovapaille.
 
No ompahan taas tuuheaa... Itse melkein (lopputyötä vaille, tuskin koskaan) tradenomin papereilla 2v kokemuksella pyörin jo lähes tuplapalkassa, siistissä sisätyössä missä työtunnit katsotaan itse, ei ole siis mitään lisiä tai muutakaan. Näkisin kyllä ihan oikeutettuna nostaa varsinkin sairaanhoitajien palkkoja tuolla alalla. Onhan tuo työ tuollapuolen sekä fyysisesti että henkisesti raskasta, siihen nähden kyllä aika palkkakuopassa.

Kyllä amk taustalla pitäisi palkka olla heittämällä siellä 3k paremmalla puolella, varsinkin siis jo parin vuoden kokemuksella.

No ei todellakaan pidä olla, vaan palkan kuuluu määräytyä kysynnän ja tarjonnan mukaan, ilman että ay-liike puuttuu asiaan. Tradenomeille, insinööreille, medianomeille ja muille vastaaville, joista on paljon ylitarjontaa, ei pitäisi maksaa edes 2000 euron palkkaa. Hakijoita riittää paljon pienemmälläkin palkalla, sillä näitähän valmistuu jokaisesta pienimmästäkin pitäjästä satoja vuosittain. Sitten taas sairaanhoitajille, terveydenhoitajille, fysioterapeuteille ja muille vastaaville, joista on pulaa, voitaisiin maksaa nykyisenkaltaisia tai jopa suurempaa palkkaa.
 
Aloittaja on näemmä bannattuna, mutta sinänsä ihan hyvä huomio aloituspostauksessa. Tuli kuitenkin mieleeni, että tuota hypoteettista uusien hoitajien määrää voisi suhteuttaa siihen, paljonko hoitohenkilöstöä on nykyisellään, jotta voidaan arvioida miten tuo vaikuttaisi työn määrään.

Kaivelin vähän tilastoja ja Sairaanhoitajien määrä - Sairaanhoitajat mukaan maassa oli vuonna 2011 81500 työikäistä sairaanhoitajaa. Jos määrä ei ole muuttunut, niin 2250 sairaanhoitajan palkkaaminen olisi lisännyt hoitohenkilöstön kokonaismäärää 2,7 prosenttia. Jokaista töissä jo olevaa 100 sairaanhoitajaa kohden olisi siis saatu pyöristettynä 2,8 hoitajaa lisää.

Käytännössä lisäys olisi siis aika pieni. Saataisiin mahdollisesti yhteen vuoroon yksi hoitaja lisää, kun keskitytään osastoihin joilla työskennellään kolmessa vuorossa. Tätä ei toki kannata väheksyä, koska vaikka jossain yövuorossa tai päivystyksessä se keventäisi työtaakkaa tuntuvasti. Kokonaisuutta katsoessa vaikutus olisi kuitenkin vähäisempi, kuin 2250 sairaanhoitajaa vaikuttaa mututuntumalta.

AP:n matikka tökkii jo siinä, että tuo oli kertakorvaus, ei vuosittainen kuluerä. Se kattaisi 2250 sairaanhoitajan palkat yhden vuoden ajaksi. Sen jälkeen niille kaikille pitäisi antaa potkut.
 
Pöyristyttävänä pidän näiden kauan palveluksessa olleiden lomaoikeuksia eli maksimissaan kai 38 lomapäivää vuodessa. Lomaviikko syö noista aina viisi päivää (kuuden sijaan), joten lomaa vuodessa saa lähes kaksi kuukautta vuodessa. Kikyjen yms. pikkusäätöjen sijaan olisi varmasti korkea aika yhdenmukaistaa lomaoikeudet yksityisen kanssa samalle tasolle?
Niin tämä on vääryys jota ei ilmeisesti saa korjata.
Ette selvästikään tiedä asian historiaa. Eli lisälomapäiviä on saatu/ tarjottu kun ei ole ollut palkanmaksu varaa. Sen takia niitä ei voi tosta vain ottaa pois (ilman palkkojen nostoja).
Eikä julkisella puolella ole esim. pekkaspäiviä.
 
Eikös ne nuoremmilta ole jo otettu pois? Siis nuo extralomat, eli käsittää vain 80-luvulla tms aloittaneita?
Pekkasia ei ole yksityiselläkään kaikilla, lähellekään.

Mielestäni nämä lomat yms muut vapaat pitäisi yhteinäistää kaikinpuolin. Jokaiselle se 5 viikkoa vuodessa lomaa, työaika 40h viikko.
 
hyvä olsii toki alottaa vaikka eduskunnasta, nuohan tuli juuri joulutauolta...
 
Tauko ja loma on eriasia. Kyllä noi pääsääntöisesti töitä tekee noilla tauoillakin. Monet kiertää vaalialueitaan läpi jne.

Sent from my ONEPLUS A3003 using Tapatalk
 
Ei.
Ja isot pamput pitää niin monta kuin haluaa.
Jokainen pitäköön lomaa niin paljon kuin saa sovittua, maksajana toimii kuitenkin itse. Itsellä menee välillä nuo viikko tunnit aika korkeisiin lukemiin, ni niitä voi sitten vapaina pidellä. Osa nauttii tuplaliksaa övereistä, itselle sopii vapaa-aika.

Sent from my ONEPLUS A3003 using Tapatalk
 
Tauko ja loma on eriasia. Kyllä noi pääsääntöisesti töitä tekee noilla tauoillakin. Monet kiertää vaalialueitaan läpi jne.

Sent from my ONEPLUS A3003 using Tapatalk
En minä ainakaan kadehdi kansanedustajan hommaa, tunnollisella kansanedustajalla pitkiä päiviä, paljon asioihin perehtymistä.
 
Mistähän niitä tunnollisia kansanedustajis löytäisi? Aina kun olen lukenut jotain typeriä lausuntoja ja lähettänyt edustajalle postia asiasta sisällöllä "tässä asian perusteet, oletko koskaan kuullutkaan niistä?" on vastaus ollut yleensä tasolla "öö oho joo voi se noinkin olla". Keskimääräinen kansanedustaja tuntuu perehtyvän asioihin tasan sen verran, että tietää, mitä painiketta on velvollinen puolueensa kumileimasimena painamaan.
 
Tauko ja loma on eriasia. Kyllä noi pääsääntöisesti töitä tekee noilla tauoillakin. Monet kiertää vaalialueitaan läpi jne.

Sent from my ONEPLUS A3003 using Tapatalk
tauko täydellä palkalla ja loma vastaavalla palkalla... määkin voisin ottaa vastaavia taukoja, eli 1,5 kuukauden joulutauon, parin viikon talvitauon, keväälläkin pari viikkoa ois jees ja kesällä sitten 4kk... ja harva noista pelkästään kansanedustajien töitä tekee niin että päivät oikeastio venähtäisi jatkuvalla syötöllä.
Ja sillähän niitä päiviä lyhennettäisiin että lisättäisiin työpäivien määrää. Normi 5-8 viikkoa pitäisi kyllä piisata myös eduskunnan huippuosaajille...
 
Niin, kun noiden taukojen aikana hoidetaan muita asioita. En oo, enkä noin paskalla liksalla hommaan lähtisi, mutta mitä nyt lukenut ja kuullut, niin aika paljon sitä työtä on eduskunnan istuntotauollakin. 6k€/kk on huono liksa tuosta määrästä paskaa mitä niskaan tulee. Ja kukaan ei ikinä valita kunnanjohtajien palkoista. Ne tienaa enemmän ku ministerit ja työnkuva on aivan mitätön.

Jos vituttaa ja häiritsee, niin käy kyselee edustajilta, mitä ne oikein hommailee noilla tauoilla. Lakisääteisesti niillä ei ole lomia, mutta velvollisuus hoitaa edustajan toimea myös eduskunnan ollessa istuntotauolla.

Sent from my ONEPLUS A3003 using Tapatalk
 
6k€/kk on huono liksa tuosta määrästä paskaa mitä niskaan tulee. Ja kukaan ei ikinä valita kunnanjohtajien palkoista. Ne tienaa enemmän ku minist
Jaa? Yksi tuttu on kunnanjohtaja. Joskus se postasi facebookkiin esimerkin tyypillisestä työviikosta. 7 päivää viikossa hommia. Ei vaikuttanut kovin kevyeltä. Palkkatasokin jäi alle ministerien palkkojen. Riippuu tietysti kunnasta.
 
Nuo "luottamustoimet" on vähän siinä mielessä hankalia, että niitä kissanristiäisiä tahtoo olla joka päivä ja joka ilta. Sen homman voi tehdä joko hyvin tai ei niin hyvin.
 
Mistähän niitä tunnollisia kansanedustajis löytäisi? Aina kun olen lukenut jotain typeriä lausuntoja ja lähettänyt edustajalle postia asiasta sisällöllä "tässä asian perusteet, oletko koskaan kuullutkaan niistä?" on vastaus ollut yleensä tasolla "öö oho joo voi se noinkin olla". Keskimääräinen kansanedustaja tuntuu perehtyvän asioihin tasan sen verran, että tietää, mitä painiketta on velvollinen puolueensa kumileimasimena painamaan.
Hyvin suuresti epäilen, että olet saanut tuollaisia vastauksia. Voithan tietenkin todisteet pöytään ja postata tuollaisen saamasi vastauksen tänne.
 
Näissä sairaanhoitajien palkkajutuissa eniten tökkii suoranainen kusetus tuloista ja kaikesta muustakin. Keskimääräiset kuukausiansiot pyörivät kuitenkin lähempänä 3500€ noita vuorotyötä tekevillä (ilman ylitöitä). Jotenkin näissä vouhkaamisissa ilmoitetusta palkasta unohdetaan kaikki lisät. Sama juttu, että keskusteluun sotketaankin yhtäkkiä resurssipula ja se että joutuu tekemään paljon ylitöitä. Rivien välistä annettaan ymmärtää, että ylitöitä tehtäisi siis palkatta ja tämän takia pitäisi saada lisää liksaakin. Julkisella puolella ei kyllä tasan tarkkaan yksikään tee palkattomia ylitöitä, tai siis omasta halusta voi tehdä, mutta ei varmasti muuten. Lisäksi monet nuoret hoitajat taas haluavat tehdä paljon ylitöitä, jolloin sitä liksaakin tulee helposti yli 4k€. Tähän tosiaan vielä päälle ylipitkät lomat. Onko se 2,5k€ sitten liian vähän pelkkiä päivätöitä tekevälle hoitajalle. Omasta mielestä ehdottomasti ei ole huomioiden työnvaatimukset ja moniko pystyy tekemään.

Palkankorotus ja resurssimäärä ovat tosiaan toisten kilpailijoita, joten tähän aivosolmuun perusteluineen pystyy vain naiset.
 
Jos lasketaan lisät (pl. ylityöt) mukaan niin sairaanhoitajien keskiansiot pyörii 3000€ paikkeilla. Taisi olla tyyliin että jos on kaikki "ikälisät" tms. niin palkka on jossain 3300€ paikkeilla, ilman niitä jossain 3000€ +/- 100€
 
Tehyn jäsenmaksu on 400€ vuodessa, YTK:n 120€ vuodessa. Vaikka Tehyn jäsenyydestä saa vähennyksen, on YTK silti halvempi.
Vähän offtopic...
Tää on just tätä ajattelua. Säästän parisataa euroa.

Mitäs, kun teet sairaanhoitaja teet virheen vahingossa, istut rosikseksessa ja velvoitetaan maksamaan vahinko?
Kummeli: ”Omavastuu”
Kun liitto olisi maksanu lakimiehen + kulut.

Siistiä tehdä töitä ilman luottanusmiestä?
Mitä enemmän jäseniä sitä enemmän on valtaa ”tapella”.
Kukaan ei kuulu liittoon niin työnantajaliitot tekee meidän puolesta suoraan päätökset.
 
Ette selvästikään tiedä asian historiaa. Eli lisälomapäiviä on saatu/ tarjottu kun ei ole ollut palkanmaksu varaa. Sen takia niitä ei voi tosta vain ottaa pois (ilman palkkojen nostoja).
Eikä julkisella puolella ole esim. pekkaspäiviä.

Jostain syystä ne lisälomapäivät on sittemmin aina täysin unohdettu kun valitetaan matalasta palkasta... Pekkaspäivät tulee 40h työviikosta. Aloilla joilla ei ole pekkasia työaika on yleensä 37,5h / viikko. Koskenee myös sairaanhoitajia, vai onko se jopa 36h15min kuten joissakin julkisen sektorin tehtävissä?
 
Vähän offtopic...
Tää on just tätä ajattelua. Säästän parisataa euroa.

Mitäs, kun teet sairaanhoitaja teet virheen vahingossa, istut rosikseksessa ja velvoitetaan maksamaan vahinko?
Kummeli: ”Omavastuu”
Kun liitto olisi maksanu lakimiehen + kulut.

Siistiä tehdä töitä ilman luottanusmiestä?
Mitä enemmän jäseniä sitä enemmän on valtaa ”tapella”.
Kukaan ei kuulu liittoon niin työnantajaliitot tekee meidän puolesta suoraan päätökset.

YTK tarjoaa ihan samanlaisen oikeusturvavakuutuksen.

Viimeksi kun minulla oli ongelmia työnantajan kanssa, niin apulaisosastonhoitaja joka tätä asiaa myös oli työnantajan puolelta käsittelemässä olisi ollut tämä "luottamusmies".
 
Vähän offtopic...
Tää on just tätä ajattelua. Säästän parisataa euroa.

Mitäs, kun teet sairaanhoitaja teet virheen vahingossa, istut rosikseksessa ja velvoitetaan maksamaan vahinko?
Kummeli: ”Omavastuu”
Kun liitto olisi maksanu lakimiehen + kulut.

Siistiä tehdä töitä ilman luottanusmiestä?
Mitä enemmän jäseniä sitä enemmän on valtaa ”tapella”.
Kukaan ei kuulu liittoon niin työnantajaliitot tekee meidän puolesta suoraan päätökset.
YTK tarjoaa myös nuo lakimies-setit käsittääkseni?
 
Vähän offtopic...
Tää on just tätä ajattelua. Säästän parisataa euroa.

Mitäs, kun teet sairaanhoitaja teet virheen vahingossa, istut rosikseksessa ja velvoitetaan maksamaan vahinko?
Kummeli: ”Omavastuu”
Kun liitto olisi maksanu lakimiehen + kulut.

Siistiä tehdä töitä ilman luottanusmiestä?
Mitä enemmän jäseniä sitä enemmän on valtaa ”tapella”.
Kukaan ei kuulu liittoon niin työnantajaliitot tekee meidän puolesta suoraan päätökset.
Tämä virheillä pelottelu nyt on täyttä propagandaa. Anna yksikin tapaus, jossa sairaanhoitaja olisi saanut rangaistuksen "normaalista" työssä sattuneesta virheestä. Sairaanhoitajan ei todellakaan oikeudessa edellytetä olevan mikään ruudinkeksijä, täytyy oikeasti olla kyse törkeästä piittaamattomuudesta jotta se tuomio tulee, kyvyttömyydestä sitä ei saa. Lääkäriltä edellytetään hieman terävämpää järjen juoksua, ja tilanne jossa ns. tyhmyydestä saa tuomion voi olla jollain lailla mahdollinen, mutta heidänkin tapauksessa erittäin harvinainen. Helpommin sitä kenkää saa mokaamisesta bisnesmaailmassa, kuin terveysalalla.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö sairaanhoitaja/ensihoitaja olisi keskimäärin fiksu tai voisi olla jopa erittäinkin kyvykäs, mutta tuo virheistä saatavilla tuomiolla pelottelu nyt on täyttä populismia.
 
Tämä virheillä pelottelu nyt on täyttä propagandaa. Anna yksikin tapaus, jossa sairaanhoitaja olisi saanut rangaistuksen "normaalista" työssä sattuneesta virheestä. Sairaanhoitajan ei todellakaan oikeudessa edellytetä olevan mikään ruudinkeksijä, täytyy oikeasti olla törkeästä piittaamattomuudesta jotta se tuomio tulee, kyvyttömyydestä sitä ei saa. Lääkäriltä edellytetään hieman terävämpää järjen juoksua, ja tilanne jossa ns. tyhmyydestä saada tuomion voi olla jollain lailla mahdollinen, mutta heidänkin tapauksessa erittäin harvinainen. Helpommin sitä kenkää saa mokaamisesta bisnesmaailmassa, kuin terveysalalla.

Kyllähän noita virheitä rosikseen päätyy vuosittain ja tuomioitakin tulee esim tollanen:

"Hoitaja oli huolimattomuuttaan laittanut väärän lääkelaimennoksen kipupumppuun."
Kuolemaanjohtaneesta hoitovirheestä sakot lappilaishoitajalle

Työnantajallahan on vakuutuksensa ja Tehyn tai YTK:n vakuutuksetkaan eivät korvaa törkeää huolimattomuutta.
 
Kukaan ei kuulu liittoon niin työnantajaliitot tekee meidän puolesta suoraan päätökset.
Tää kaisse ehkä pääasiallinen liittoon kuulumisen syy itselläkin. Varmasti on reiluja työnantajia, en epäile, mut sit joukossa on myös niitä joiden mielestä tuntuu duunari olevan se loinen jolle on vaan pakko maksaa ees jotain ja mielellään mahdollisimman vähän.
 
Mielestäni ihan hyvä argumentti, että jos julkisella puolella raskasta yhteiskunnalle välttämätöntä työtä huonolla palkalla tekevien palkkoja leikataan huonon taloustilanteen vuoksi (kiky), niin taloustilanteen parantuessa palkkojen on syytä korjaantua takaisin.
BKT vuoden 2008 tasolla.
 
Kyllähän noita virheitä rosikseen päätyy vuosittain ja tuomioitakin tulee esim tollanen:

"Hoitaja oli huolimattomuuttaan laittanut väärän lääkelaimennoksen kipupumppuun."
Kuolemaanjohtaneesta hoitovirheestä sakot lappilaishoitajalle

Työnantajallahan on vakuutuksensa ja Tehyn tai YTK:n vakuutuksetkaan eivät korvaa törkeää huolimattomuutta.
Seison korjattuna, että tuossa tosiaan on tuomio. Se, että onko tuollaiset 600e ja 780e sakkorangaistukset muuta kuin nimellisiä on sitten toinen asia. Tuo kuitenkin on melkein se pahin virhe, että väärä annos ja potilas kuolee niin en nyt välttämättä yöuniani tuosta tuomiosta menettäisi.
 
Onhan siellä edelleen mahdollisuus että oikeudenkäyntikulut narahtaa niskaan (kuten varmaan tässäkin jutussa, sitä ei vain mainittu uutisessa) ja päätöstä haetaan oikeudesta vielä korkeammalta tasolta.
 
Seison korjattuna, että tuossa tosiaan on tuomio. Se, että onko tuollaiset 600e ja 780e sakkorangaistukset muuta kuin nimellisiä on sitten toinen asia. Tuo kuitenkin on melkein se pahin virhe, että väärä annos ja potilas kuolee niin en nyt välttämättä yöuniani tuosta tuomiosta menettäisi.

Niin, että ensin ei ollut mitään vastuuta ja kun kerrottiin todellisuus, niin ei se siltikään niin paha ole jos muutama kuolee silloin tällöin. Kun ei selvästikään ole alasta ja sen toiminnasta mitään käsitystä, niin kannattaa olla hiljaa.
Normaalissa vuodeosastotoiminnassa lääkäri näkee potilasta muutaman minuutin päivässä(toki paperihommissa asioita mietitään hiukan pidempään) ja sen 23 tuntia 55 minuuttia hoito ja myös määräysten toteutus on sairaanhoitajan vastuulla.
 
Jostain syystä ne lisälomapäivät on sittemmin aina täysin unohdettu kun valitetaan matalasta palkasta... Pekkaspäivät tulee 40h työviikosta. Aloilla joilla ei ole pekkasia työaika on yleensä 37,5h / viikko. Koskenee myös sairaanhoitajia, vai onko se jopa 36h15min kuten joissakin julkisen sektorin tehtävissä?
ainakin tampereella tapeltiin juuri työajat 39h15min minimissään. Okei joitain sai jäädä vielä tuonne 36h45min mutta sellaisilla ehdoilla että heikompia hirvittää. Toki tuohon 39h mahtuu ruokatunnit, mutta turhan usein nekin vierähtää kunnallisella työn parissa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
261 846
Viestejä
4 549 020
Jäsenet
74 856
Uusin jäsen
Acceli

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom