Huomattavasti huonompi arvohan konsoleissa nyt on, kun PC-näyttisten hinnat ovat "romahtaneet".
Konsoleiden rautaa aina vähätellään. Onhan se jossain kohtaa heikkoa, mutta ei base model PS4 tasoinen PC (keskitason vuoden 2013 läppärirauta) pystyisi mitenkään toistamaan samaa grafiikkaa samoilla tehoilla. Kun katotaan uudempia parhaimman grafiikan pelejä.
Itse en tykkää PC:n vapaasta maailmasta, vaan kaipaan suljetun ekosysteemin. Jos ainoa tapa pelata PC:llä olisi esimerkiksi Steam, se olisi paljon houkuttelevampi vaihtoehto. Suurin syy lienee kuitenkin pelivalikoima.
Konsoleiden rautaa ei ole kovin moni vähätellyt. Hankintahintaan nähden edullinen paketti.
Konsolit ovat äärimmäisen tärkeitä koko peliskenelle, ja oma harmitukseni konsoleiden kanssa meni tappiin, kun last-gen oli jo zombimoodissa.
2013 pc:n paras hinta-laatu oli gtx 770. Pärjäsi perffissä ihan hyvin. PS4 oli itselleni jo multiplattareissa melkoinen murheenkryyni, ja BL3 veti myös PS4 pron polvilleen, kun räjähteli.
Myös PC puolella on CPU tai GPU -rajoitteisia pelejä. Koko systeemi sanelee suorituskyvyn, ei yksittäinen osa. Mutta kun bottleneckit perkaa, palaa rahaa. Ja tehon kasvaessa lämpö nousee ja tuuletustarve.
Mutta kyllä. Selkeässä systeemissä homma toimii. Siitä ei voi konsoleiden kohdalla sanoa pahaa sanaa.
Koska konsoleilla ei voi ajaa 3d mark-testejä, emme pääse täysin selville suorituskyvystä ja sen osa-alueista. Näkemieni testien perusteella vaihtelu on rajua. Joissakin peleissä tosi hyvä ja välillä ei. Suora vertaus pöytämalliseen RX 6700XT PC-kokoonpanoon (jota ei kiristä 340 W PSU) ei ole ihan relevantti. Joissakin peleissä todellinen suorituskyky jäi nimittäin kauas tästä. En ihan ymmärrä, miksi vaihteluväli on noin suuri? Ja sama harmi näkyi PS5 Death Strandingin benchmarkissa, kun räjähti ja tuli savua, PS5 droppasi. PS4 ja PS4 pro kantoivat ihan samaa taakkaa mukanaan. Joku viisaampi voisi kertoa, mistä tämä johtuu.