• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Tavaratalo Kärkkäinen ja median ajojahti

Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Niin, kärkkäinen oli ylen uutisen mukaan puhunut tuhmia juutalaisista. Rikosnimike oli kiihottaminen kansanryhmää kohtaan. Mielestäni kyseinen laki ei kuulu sivistysvaltioon.

Juutalaisuus on uskonto. Minä olen ateisti. Keksipäs nyt jotain mitä voisit ateismista sanoa, että minulla menee pikkuhousut mutkalle. Korostan, että ateismi on maailmanlaajuisesti sorretuin uskontosuunta. Esimerkiksi islamilaisessa maassa minut tulisi kivittää kuoliaaksi (Hadith).
Kannattaa etsiä parempi tapa pyrkiä vaikuttamaan asenneilmastoon ja lainsäädäntöön kuin tukea yhtä ääripäätä. Se ei ainakaan auta. Ja jos et kerran jaa Kärkkäisen näkemyksiä tai tue hänen ajatuksiaan niin hänen bisneksiensä suosiminen on sikälikin huono idea, että rahasi päätyy ainakin jossain määrin tukemaan hänen ajatuksiaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 010
Oli hesarista sitten mitä mieltä tahansa niin kuulostaa kyllä aika absurdilta että koska hesari on suvakki mädättäjä media, niin annanpa rahani sen vuoksi kansallissosialistille joka kannattaa autoritaarista Suur-Ruotsia ja Suomen valtion lakkauttamista. Jotenkin hankala käsittää tätä logiikkaa mutta meitä on moneen junaan.
No tämä.
Tulee lähinnä mieleen tiettyjen vasemmistolaisten sympatiat radikaalille islamille, koska voivat siten vastustaa kristillistä oikeistoa jenkkilässä.
Tietysti jos joku aidosti kannattaa uusnatseja, niin sitten hän toki toimii täysin loogisesti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 152
Kannattaa etsiä parempi tapa pyrkiä vaikuttamaan asenneilmastoon ja lainsäädäntöön kuin tukea yhtä ääripäätä. Se ei ainakaan auta. Ja jos et kerran jaa Kärkkäisen näkemyksiä tai tue hänen ajatuksiaan niin hänen bisneksiensä suosiminen on sikälikin huono idea, että rahasi päätyy ainakin jossain määrin tukemaan hänen ajatuksiaan.
Onko parempi tapa odottaa, että kaikki "vääristä" asioista puhuminen on kiellettyä, vai mikä?

"I disapprove of what you say, but I will defend to the death your right to say it"
 
Ei kun parempi tapa on olla kantamatta rahojaan natseja tukevalle taholle edes protestina, ellei halua rahojensa tukevan natseja. Ei tässä sen kummempaa ole.

En kyllä epäile hetkeäkään, etteikö tällä palstalla moni ihan mielissään tukisi natseja. Kannattaa kuitenkin lukea ensin se poliittinen toimintaohjelma sieltä Vastarinnan sivuilta. Se ei ole ihan sitä Suomi ensin -menoa, mitä ensin luulisi.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 926
Eikös se mene tässä tapauksessä näin.

" I will defend to the death your right to say it, and I will financially support you if you talk about those evil jews and support nazis".
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 152
Ei kun parempi tapa on olla kantamatta rahojaan natseja tukevalle taholle edes protestina, ellei halua rahojensa tukevan natseja. Ei tässä sen kummempaa ole.

En kyllä epäile hetkeäkään, etteikö tällä palstalla moni ihan mielissään tukisi natseja. Kannattaa kuitenkin lukea ensin se poliittinen toimintaohjelma sieltä Vastarinnan sivuilta. Se ei ole ihan sitä Suomi ensin -menoa, mitä ensin luulisi.
Tulihan se sieltä!!
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 317

Meinaatko, että kaikki Kärkkäisen 600+ työntekijää ovat NSDAP-puolueen jäseniä? Parempi, että ovat kortistossa työttömänä, koska omistajan mielipiteet ei miellytä? Menee jo niin jeesustelun/ääriajattelun puolelle, että huh. Mitä Kärkkäisen mielipiteisiin tulee, niin vastuu on aina viime kädessä lukijalla, ts. ei tarvitse olla samaa mieltä tai natsi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 926
Mitä Kärkkäisen mielipiteisiin tulee, niin vastuu on aina viime kädessä lukijalla, ts. ei tarvitse olla samaa mieltä tai natsi.
:naamapalmu:

Vastuu on tietenkin aina sanojalla ja lukijalla on oikeus muodostaa oma mielipide sanojasta sen perusteella mitä hän sanoo.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 735
Tämä natsien pelko nykymaailmassa on mielestäni hieman koomista.

Montako kansanmurhaa tai sotaa natsit ovat aiheuttaneet nyt vaikka viimeisen 50 vuoden aikana?
Entä montako ruumista islamin nimeen tai montako valtiota on joutunut venäläisten hyökkäyssodan uhriksi (edelleen kovin Stalinistinen ajatustapa)?

Ei, itketään jos jollain on natsistisia mielipiteitä ja jos joku kritisoi muita kuin kristinuskoa. Jos on vielä saatana valkoihoinen mies, niin hirttäähän tuo pitäisi? /sarkasmi
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Tulihan se sieltä!!
Saatan toistaa itseäni mutta tässä ketjussa on moneen kertaan todettukin, että kyse on natseista, jotka itseään natseiksi kutsuu. Ei mistään persuista, kapitalisteista, isänmaan ystävistä, konservatiiveista tai oikeistolaisista muuten.
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 636
Tämä natsien pelko nykymaailmassa on mielestäni hieman koomista.

Montako kansanmurhaa tai sotaa natsit ovat aiheuttaneet nyt vaikka viimeisen 50 vuoden aikana?
Entä montako ruumista islamin nimeen tai montako valtiota on joutunut venäläisten hyökkäyssodan uhriksi (edelleen kovin Stalinistinen ajatustapa)?

Ei, itketään jos jollain on natsistisia mielipiteitä ja jos joku kritisoi muita kuin kristinuskoa. Jos on vielä saatana valkoihoinen mies, niin hirttäähän tuo pitäisi? /sarkasmi
No perusta ihmeessä lehti joka tukee jihadismia, stalinismia, maoismia ja vaikka punakhmerismiä niin tullaan tuomitsemaan se. Jostain syystä näitä aatteita ei tarvitse puolustaa lippukulkueissa sananvapauden nimissä ja suunnitella unelmavaltiota, jossa silmälasien käyttäjät ovat kapitalistista roskaväkeä, joka pitää opettaa tavoille.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 926
Johan Bäckman on hyvä esimerkki miehestä joka on selkeästi vasemmisto ääripäästä ja esittää sen mukaisia mielipiteitä niin kirjoituksissaan kuin esiintymisissään eri tv ohjelmissa.
Aika karun vastaanoton on myös hän saanut (mm. murossa häntä koskevissa triideissä on puheet tuomittu kautta linjan, puolustelijoita ei ole olleet muuta kuin ne muutamat bannatut ryssätrollit), enkä ole nähnyt vastaavaa apologisti kampanjaa hänen sanavapaudetensa puolesta kuin kärkkäis natsin tapauksessa. Ei ole quotattu valmiutta kuolemaan Johanin sananvapauden takaamiseksi, I wonder why that is ?
 
jipsu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 452
Tulihan se sieltä!!
Eikö avoimesti kansallissosialistia saa sanoa natsiksi vai mitä tällä tarkoitat?

Miksi haluat tukea rahallisesti autoritaarista kansallissosialistista Suur-Ruotsia? Kenttäoikeudelle olisi käyttöä maanpettureille.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 601
Wannabe-natsilogiikkaa: holokaustia ei ollut mutta holodomor ja Kärkkäisen ajojahti on totta koska näin luki intternetissä (joka on juutalaisten hallinnassa :facepalm:). Suomessakin on siis iso joukko kansalaisia, jotka ihan vilpittömästi uskovat tuohon.

Siis HS:ään verrattuna Magneettimedian jutut on ihan hörhötasoa ja terve ihminen boikotoi kumpaakin. Tavaratalo Kärkkäisen boikotointi on sitten toinen juttu ja eipä taida montaa ostospaikkaa jäädä jäljelle, jos alkaa tarkasti valikoimaan ostoksensa.
 
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
2 422
Ei, vaan tukeakseni ko. henkilön/yrityksen vapautta esittää mielipiteensä vapaasti.
Missä välissä kukaan on pyrkinyt estämään häntä sanomasta mielipiteitään? Kai nyt lehdistönvapaus pitää olla myös? Jos jätkä on ihan täys sekopää niin ihan hyvä että kaveria boikotoidaan ja tuodaan esille mikä on miehiään.

Vai onko tässä joku juttu että Kärkkäisen pitäis saada sanoa mitä haluaa mutta muut tai media ei saa?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 195
Kärkkäinen, Kakkonen, Sukari, Keskinen, ... mistä puusta näitä halpahalliyrittäjiä Suomessa oikein veistetään?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 805

Ööh... Koska edullisilla tuotteilla on kysyntää ja joku on halunut ruveta kauppiaaksi? Näin luulisi Tokmannilla ja Keskisellä asioineena.

Itse en suosi halpahallibrändejä, mutta kilpailuttaessani tarvitsemani tavaran ostaisin sen vaikka Idi Aminilta, jos saan sen huomattavasti halvemmalla, samoilla takuuehdoilla. Muutoin palvelu saa olla vaikka mitenkä laadutonta, pankkitili se kiittää.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 171
Kannattaa etsiä parempi tapa pyrkiä vaikuttamaan asenneilmastoon ja lainsäädäntöön kuin tukea yhtä ääripäätä. Se ei ainakaan auta. Ja jos et kerran jaa Kärkkäisen näkemyksiä tai tue hänen ajatuksiaan niin hänen bisneksiensä suosiminen on sikälikin huono idea, että rahasi päätyy ainakin jossain määrin tukemaan hänen ajatuksiaan.
Kyllähän paljon tuhoisampaa kulttuuria tuetaan meidän kaikkien rahoilla, eikä siitä voi valitettavasti kieltäytyä, vaikka itsekin kuulun ateistina tuolle tappolistalle.. Natseista ei ole tällähetkellä juuri mitään haittaa..
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Vapaassa maassa ei saa ilman seurauksia julkaista mitä lystää. Voin keksiä hyvin nopeasti esimerkkejä asioista, joita sinä et haluaisi julkaistavan.
Vapaassa maassa ei julkaisutoimintaa rajoiteta yhtään enempää kuin on välttämätöntä ja rajoitusten on oltava oikeasuhtaisia yksittäistapauksessakin.

Esim. ihmisten yksityiselämää on perusteltua suojata ja asettaa rajoituksia etenkin "tavisten" yksityisasioista kirjoittamiselle. Sen sijaan yhteiskunnallisista asioista - myös uskonnoista ja kansanryhmistä - saa lähtökohtaisesti kirjoittaa vapaasti.

Rajoituksista on säädettävä laissa ja lain on oltava niin selkeä, että kielletyn ilmaisun voi vaikeudetta todeta ennalta: lain merkityksen on oltava ennakoitavissa.
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Tämä natsien pelko nykymaailmassa on mielestäni hieman koomista.

Montako kansanmurhaa tai sotaa natsit ovat aiheuttaneet nyt vaikka viimeisen 50 vuoden aikana?
Entä montako ruumista islamin nimeen tai montako valtiota on joutunut venäläisten hyökkäyssodan uhriksi (edelleen kovin Stalinistinen ajatustapa)?
Vertailun vuoksi voisi kerrata, montako ruumista on syntynyt marxisimista ideologiansa ammentaneiden hallintojen hampaissa. Monenko elämän marxistit ovat muuten pilanneet?
Mao ja Kiina, Pol Pot ja Kamputsea, Vietkong, DDR, muu Itä-Eurooppa, Castron Kuuba, Komorit, Sri Lanka, Pohjois-Korea, mitä-kaikkia-näitä-onkaan-ollut?

Kaikesta tästä huolimatta Suomessa ei laiteta tikkua ristiin marxismin juurimiseksi Suomesta. Miksi marxismi näyttää sen sijaan nauttivan erityistä suojelua?
 
Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
Kun joka toinen päivä tulee vastaan esim. somessa julistuksia, että missään nimessä ei näiltä "natseilta" saa ostaa mitään, niin yökkäysreaktioni tähän hurskasteluun saa pikemminkin miettimään mitä kaikkea ostaisin ko. tavaratalosta. Ja tätä ennen en ole edes tiennyt koko ketjun olemassaolosta.

Imekööt kollektiivisesti anusta nämä hyveviittojat, jotka ostavat itse ihmisiä henkisesti perseraiskaavilta jättifirmoilta hyödykkeensä ja sitten alkavat ohjeistaa muita sen mukaan mitä vihervasennarratiivi heidän eteensä tuo.

Eli mainonta on toiminut. Ostan Kärkkäiseltä jotain.
 
Miksei edes siinä yhdessä ketjussa, jossa käsitellään tunnustautuvia natseja, voida keskustella natseista?
 
Toistan tässä mitä äsken sanoin. Tiedät kai että Kärkkäinen levittää keksittyjä uutisia ja faktoja rokotteista ja juutalaisista? Kaveri yrittää saada vanhemmat lopettamaan lastensa rokottamisen ja hourailee jostain juutalaisten salaliitosta josta ei tietenkään ole mitään kovin pitäviä todisteita.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 171
Miksei edes siinä yhdessä ketjussa, jossa käsitellään tunnustautuvia natseja, voida keskustella natseista?
Natsit ovan WANHA juttu. Tällä hetkellä heistä ei ole juuri minkäänlaista yleistä harmia.
Natsien sijaan on ryhmiä, joista on oikeasti harmia jo nyt ja tällä menolla tulevaisuus vaikuttaa lähinnä katastrofilta. Eikö siis olisi fiksumpaa keskustella heistä?
 
Miksi yrität ohjata natsikeskustelun pois natseista sen sijaan, että avaat itseäsi kiinnostavalle asialle oman ketjunsa?

Tulee ihan sellainen olo, että yritetään vetää joku savuverho aiheen eteen "hei täällä ei ole mitään nähtävää, katsokaapas tähän suuntaan". Ei riitä, että ei osallistuta keskusteluun vaan halutaan estää se myös muilta.
 
Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
Toistan tässä mitä äsken sanoin. Tiedät kai että Kärkkäinen levittää keksittyjä uutisia ja faktoja rokotteista ja juutalaisista? Kaveri yrittää saada vanhemmat lopettamaan lastensa rokottamisen ja hourailee jostain juutalaisten salaliitosta josta ei tietenkään ole mitään kovin pitäviä todisteita.
Ja tämän tekee firman pomo, eikö? Kerro miksi minun pitäisi alkaa tehdä jotain kannanottoa heikentämällä tuon firman kassavirtaa, ottaen huomioon että sen palveluksessa työskentelee satoja, ehkä tuhansia suomalaisia?

Tuskin löytyy yhtä ainoaa yritystä, jota ei voisi boikotoida jonkinlaisella poliittisella tai vakaumuksellisella syyllä. Mieluummin sitten boikotoin (tai edes yritän boikotoida) jotain Nestlén kaltaista silkkaa järjestelmällistä kansainvälistä pahuutta kuin jotain suomalaista tavarataloketjua, jonka johdossa joku antaa lausuntoja rokotteista ja juutalaisista.

Olen aika skeptinen sen suhteen, että Kärkkäisen henkilökunnasta läheskään enemmistö allekirjoittaa noita lausuntoja.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 171
Miksi yrität ohjata natsikeskustelun pois natseista sen sijaan, että avaat itseäsi kiinnostavalle asialle oman ketjunsa?

Tulee ihan sellainen olo, että yritetään vetää joku savuverho aiheen eteen "hei täällä ei ole mitään nähtävää, katsokaapas tähän suuntaan". Ei riitä, että ei osallistuta keskusteluun vaan halutaan estää se myös muilta.
Koska natsit ovat nimenomaan tylsä ja täysin ei ajankohtainen aihe. Ei heistä pysty keksimään mitään, kun he eivät ole saaneet olemassaoloni aikana mitään. Muut ryhmät sentään toimivat jatkuvasti ja tekevät monissa maissa hirvittäviä rikoksia jatkuvasti, ideologiansa nimissä.

Mitäs Kärkkäinen on saanut aikaan? Jonkun julkaisun, joka suolsi toisinaan typeryyksiä? Ison kauppaliikkeen? Mielipiteitä? no huh huh, ei paina mitään vaakakupissa nuo, ihan nyt oikeasti.
 
No eikö silloin kannattaisi vain jättää ketju rauhaan? Vai haluatko todella estää muita keskustelemasta aiheesta?
 
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
2 422
Ja tämän tekee firman pomo, eikö? Kerro miksi minun pitäisi alkaa tehdä jotain kannanottoa heikentämällä tuon firman kassavirtaa, ottaen huomioon että sen palveluksessa työskentelee satoja, ehkä tuhansia suomalaisia?

Tuskin löytyy yhtä ainoaa yritystä, jota ei voisi boikotoida jonkinlaisella poliittisella tai vakaumuksellisella syyllä. Mieluummin sitten boikotoin (tai edes yritän boikotoida) jotain Nestlén kaltaista silkkaa järjestelmällistä kansainvälistä pahuutta kuin jotain suomalaista tavarataloketjua, jonka johdossa joku antaa lausuntoja rokotteista ja juutalaisista.

Olen aika skeptinen sen suhteen, että Kärkkäisen henkilökunnasta läheskään enemmistö allekirjoittaa noita lausuntoja.
Tää tyyppi rahoittaa Magneettimedian julkaisutoimintaa suoraan tavarataloista saatavalla tuotolla, ennen oli Magnettimedia ja tavaratalot vielä samaa yritystä kunnes yritti eriyttää tavaratalot tästä hourailusta ettei tule negatiivista mielikuvaa. Perusti vaan toisen yrityksen minkä alla nyt julkaisee Magneettimediaa.

Enkä ymmärrä minkä takia nyt yhtäkkiä työpaikat on niin hiton tärkeitä kaikille. Koskaan ole kuullu yhtä hätääntyneitä puheenvuoroja jonkun marketin työpaikoista vasta kun nyt Kärkkäisen kohdalla. Kesko osti kaikki Siwat niin en huomannu siitä oikein mitään kirjoittelua vaikka on melko varmaa että niitä tullaan ajamaan alas K-Markettien alta.

Itsekin boikotoin tiettyjä yrityksiä Kärkkäisen lisäksi. Minkä takia Kärkkäistä ei pitäisi boikotoida?

edit: korjaus: Kesko ei ostanut kaikkia Siwoja.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 173
Ja tämän tekee firman pomo, eikö? Kerro miksi minun pitäisi alkaa tehdä jotain kannanottoa heikentämällä tuon firman kassavirtaa, ottaen huomioon että sen palveluksessa työskentelee satoja, ehkä tuhansia suomalaisia?
KauppaSuomi on kuulemma Suomen suurilevikkisin ilmaisjakelulehti jollain melkein 2 miljoonan talouden levikillä. Keskimäärin ihmiset Suomessa luottavat siihen, mitä uutisissa ja lehdissä sanotaan. Jos mitään boikotointeja tai painostusta ei olisi, niin mitä luulet, että tuossa lehdessä lukisi tänä päivänä, kun ottaa huomioon mitä siellä luki Magneettimedian aikoina? Eritoten mitä tulee näihin rokotevastaisuuksiin ynnä muihin.

Ei tuon lehden toimintaan voi puuttua mitenkään muuten, kun painostamalla sen takana hääräävää tahoa, koska vallitsee lehdistönvapaus. Vaikka vain promille levikistä olisi niin tyhmää porukkaa, että uskoo Kärkkäisen rokoteulinoihin, niin sekin tekee jo lähemmäs 2000 taloutta.
 
Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
Tää tyyppi rahoittaa Magneettimedian julkaisutoimintaa suoraan tavarataloista saatavalla tuotolla, ennen oli Magnettimedia ja tavaratalot vielä samaa yritystä kunnes yritti eriyttää tavaratalot tästä hourailusta ettei tule negatiivista mielikuvaa. Perusti vaan toisen yrityksen minkä alla nyt julkaisee Magneettimediaa.

Enkä ymmärrä minkä takia nyt yhtäkkiä työpaikat on niin hiton tärkeitä kaikille. Koskaan ole kuullu yhtä hätääntyneitä puheenvuoroja jonkun marketin työpaikoista vasta kun nyt Kärkkäisen kohdalla. Kesko osti kaikki Siwat niin en huomannu siitä oikein mitään kirjoittelua vaikka on melko varmaa että niitä tullaan ajamaan alas K-Markettien alta.

Itsekin boikotoin tiettyjä yrityksiä Kärkkäisen lisäksi. Minkä takia Kärkkäistä ei pitäisi boikotoida?
En sanonut, ettei pitäisi. Kerroin vain itse miksi en aio niin tehdä.

Työpaikat eivät ole "yhtäkkiä" tärkeitä, vaan ne ovat olleet sitä aina. Katsos kun töissä pitää käydä, jotta saa maksettua laskuja ja veroja. Suomalaisen tavarataloketjun boikotointi ei ole kovin korkealla prioriteeteissani, varsinkin jos syy on näinkin kaukaa haettu ja vähemmän minua tai valtion tulevaisuutta koskeva kuin "natsit". Minua vituttaa jo valmiiksi keskittyminen tämä yhteen ääripäähän - varsinkin kun se toinen pää on tälle maalle ja koko Euroopalle huomattavasti haitallisempi. Natsit saivat turpaansa yli 70 vuotta sitten ja historiankirjoitus tekee kyllä joka päivä selväksi ketkä olivat pahiksia ilman, että minä alan ehdottomasti välttämään Kärkkäiseltä ostamista.

Ja julkaiskoot minun puolestani mitä läpyskää lystää, kunhan ei lapsipornoa. Oikeuden viranomaiset saavat päättää onko siinä mitään laitonta. Asianomaisen itsensä toimintaan se ei vaikuttaisi sitä paitsi mitenkään vaikka kuinka kuristaisi liiketoimintaa, vaan vaikutus keskittyisi nimenomaan noihin duunareihin, joilla ei ole osaa eikä arpaa pomonsa aivoituksiin.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 171
No eikö silloin kannattaisi vain jättää ketju rauhaan? Vai haluatko todella estää muita keskustelemasta aiheesta?
En näe estäväni ketään millään tavalla. Enkä näe mitään syytä, etten saisi esittää järkisyitä, vaikka se sinua ilmeisestikin häiritsee.
Eikö se, että jos keskustelua aiheesta ei yksinkertaisesti tahdo syntyä, vaikka sitä yritetään hämmentää isojen tiedotusvälineiden voimin kerro juurikin, että selkeästi yritetään suurennella asiaa, tässä tapauksessa "natsiongelmaa".

Huudellaan NATSI NATSI NATSI ja heilutellaan kortteja, mutta kun kysytään, mitä ne natsit on nyt saaneet oikeasti aikaan ja miten tämä suhtautuu muihin ongelmiin, niin heti alkaa nillitys, että eikö nyt vain keskusteltaisi natseista.. Ja todellisuus ei siitä muutu mihinkään.. Oikeasti, nyt on tämä aika, ei mikään Hitlerin aikainen aika. Natsit OLIVAT ISO ongelma, mutta se aika meni. Natseille vedettiin kuonoon ja todettiin perusteellisesti, ettei noin saa tehdä. Nyt tarvittaisiin selkeästi löytää ne munat ja pitäisi tehdä vastaavia ryhtiliikkeitä, jos Euroopan taantuminen halutaan pysäyttää..

Natsikortin heiluttelu on mielestäni lähinnä säälittävää ja wanhanaikaista tällä hetkellä, eikä sillä saavuteta mitään.
 
Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
KauppaSuomi on kuulemma Suomen suurilevikkisin ilmaisjakelulehti jollain melkein 2 miljoonan talouden levikillä. Keskimäärin ihmiset Suomessa luottavat siihen, mitä uutisissa ja lehdissä sanotaan. Jos mitään boikotointeja tai painostusta ei olisi, niin mitä luulet, että tuossa lehdessä lukisi tänä päivänä, kun ottaa huomioon mitä siellä luki Magneettimedian aikoina? Eritoten mitä tulee näihin rokotevastaisuuksiin ynnä muihin.

Ei tuon lehden toimintaan voi puuttua mitenkään muuten, kun painostamalla sen takana hääräävää tahoa, koska vallitsee lehdistönvapaus. Vaikka vain promille levikistä olisi niin tyhmää porukkaa, että uskoo Kärkkäisen rokoteulinoihin, niin sekin tekee jo lähemmäs 2000 taloutta.
Jos MM:n sisältö jotakuta hiertää, niin siitä vain boikotoimaan. Minulle ei ilmaisjakeluja tule postiluukusta.

Enkä ole kiinnostunut oikeastaan edes vaikuttamaan noihin sisältöihin. Tämä on jo valmiiksi valemedian aikakausi ja vastuuta on jo nyt jumalattomasti vastaanottajalla. Se ei muuttuisi miksikään ottamalla tähtäimeeni jonkin mikkihiirilehden.

Olisi kiva jos lehdissä ja uutisissa puhuttaisiin totta ja oltaisiin puolueettomia, mutta sen korjausliikkeen aloittaisin vaikka jo ihan Yleisradiosta enkä roskapostista, jonka välttämiseksi minun ei tarvitse muuta kuin laittaa lappunen ovelleni.

Ja MM sentään maksaa itse kustannuksensa mitä tulee satuihinsa.
 
No jos nyt ihan välttämättä haluat tukea Kärkkäistä kun Hesari kirjoitti sen olevan natsi, niin anna palaa. Mä en kyllä Magnee... anteeksi Kauppasuomea tue eurollakaan edes välillisesti.
 
Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
No jos nyt ihan välttämättä haluat tukea Kärkkäistä kun Hesari kirjoitti sen olevan natsi, niin anna palaa. Mä en kyllä Magnee... anteeksi Kauppasuomea tue eurollakaan edes välillisesti.
"Hesari kirjoitti sen olevan natsi?" En ole varma onko tämä sarkasmia vai pidätkö sitä oikeasti jonain puoltavana seikkana. Koska kun kerran paskaa puhuvista medioista puhutaan..
 
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
2 422
"Hesari kirjoitti sen olevan natsi?" En ole varma onko tämä sarkasmia vai pidätkö sitä oikeasti jonain puoltavana seikkana. Koska kun kerran paskaa puhuvista medioista puhutaan..
No korjataan: No jos nyt ihan välttämättä haluat tukea Kärkkäistä kun saat yökkäysreaktion hurskastelusta, niin anna palaa. Mä en kyllä Magnee... anteeksi Kauppasuomea tue eurollakaan edes välillisesti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 195
Ööh... Koska edullisilla tuotteilla on kysyntää ja joku on halunut ruveta kauppiaaksi? Näin luulisi Tokmannilla ja Keskisellä asioineena.

Itse en suosi halpahallibrändejä, mutta kilpailuttaessani tarvitsemani tavaran ostaisin sen vaikka Idi Aminilta, jos saan sen huomattavasti halvemmalla, samoilla takuuehdoilla. Muutoin palvelu saa olla vaikka mitenkä laadutonta, pankkitili se kiittää.
ei vaan miksi Suomessa halpahalliyrittäjät tuntuvat järjestään päätyvän surkuhupaisiksi julkkiksi ja/tai politiikan suhmurointiin.
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Miksei edes siinä yhdessä ketjussa, jossa käsitellään tunnustautuvia natseja, voida keskustella natseista?
Miten niin ei voida? Totta kai ketjussa voidaan keskustella natseista, mutta mitä pahaa siinä on, että natsien pahuus asetettaisiin jotenkin vertailukelpoisesti kontekstiinsa?

Kas kun 1900-luvulla oli voimissaan erinäisiä katastrofaalisen tuhoisia aatteita ja liikkeitä, niin en oikein ymmärrä mitä hyötyä kenellekään on keskittyä vain kauhistelemaan kuinka hirmuinen vaikka joku Franco oli.

Jonkinlaista painoa pitäisi kai antaa sillekin, että natsismi oli ja meni joskus 30-40-luvuilla eivätkä natsit ole sen koommin oikein saaneet yhtään mitään aikaan. Sen sijaan marxilaisten hirmuhallintojen synkin aika oli kai joskus 50-70-luvuilla, eikä näitä tuomita likimainkaan samassa määrin kuin natseja. Miksi ei? Miksi marxistiset liikkeet saavat edelleenkin vaikuttaa yhteiskunnassa ilman että niitä kategorisesti tuomittaisiin?

Natsismi on ollut ja mennyt uhka mutta marxismi on yhä tänä päivänäkin elävä uhka, jonka torjuntaan pitäisi viimeinkin ryhtyä kovalla kädellä.
 
Viimeksi muokattu:

police

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
21.10.2017
Viestejä
199
Kärkkäisen kannattas myyntiä lisätäkseen pitää turpansa kiinni. Hyvää mainosta tuollainen mamuvastaisuus.

Opelmanin bisneslogiikkaa, kannattaa siis rajoittaa potentiaaliset asiakkaat kouralliseen Kelan rahoilla eläviin hörhöihin?:facepalm:
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 173
Mamuvastaisuus puree nyt varmasti vähän laajempaankin audienssiin, mutta nuo rokote ja juutalais -skenaariot ovat jo sen verran tuuheaa settiä, että jos vähänkään älliä päässä niin niitä karsastaa.
 
police

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
21.10.2017
Viestejä
199
KauppaSuomi on kuulemma Suomen suurilevikkisin ilmaisjakelulehti jollain melkein 2 miljoonan talouden levikillä..
Varmasti:p. Itse en ollut kuullutkaan KauppaSuomesta, sen sijaan Metro-lehti ja muut paikalliset ilmaisjakelulehdet ovat tuttuja nimeltään.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Miten niin ei voida? Totta kai ketjussa voidaan keskustella natseista, mutta mitä pahaa siinä on, että natsien pahuus asetettaisiin jotenkin vertailukelpoisesti kontekstiinsa?

Kas kun 1900-luvulla oli voimissaan erinäisiä katastrofaalisen tuhoisia aatteita ja liikkeitä, niin en oikein ymmärrä mitä hyötyä kenellekään on keskittyä vain kauhistelemaan kuinka hirmuinen vaikka joku Franco oli.

Jonkinlaista painoa pitäisi kai antaa sillekin, että natsismi oli ja meni joskus 30-40-luvuilla eivätkä natsit ole sen koommin oikein saaneet yhtään mitään aikaan. Sen sijaan marxilaisten hirmuhallintojen synkin aika oli kai joskus 50-70-luvuilla, eikä näitä tuomita liki mainkaan samassa määrin kuin natseja. Miksi ei? Miksi marxistiset liikkeet saavat edelleenkin vaikuttaa yhteiskunnassa ilman että niitä kategorisesti tuomittaisiin?

Natsismi on ollut ja mennyt uhka mutta marxismi on yhä tänä päivänäkin elävä uhka, jonka torjuntaan pitäisi viimeinkin ryhtyä kovalla kädellä.
Kyllä jokaisen liikkeen tai aatteen pahuutta tai hyvyyttä pitäisi voida käsitellä ilman mitään tarkoitushakuista "suhteuttamista", joka esitetään muodossa "whatabout sejase"? Käytännössähän tuolla pyritään vain siirtämään keskustelun aihe. Naurettavimmillaanhan se on juuri tuota "miksei marxilaista hirmuhallintoa tuomita?!?" kun totuus on, että sitä ei vaan tuomita joka hiton viestissä koska silloinkaan keskustelusta ei tulisi yhtään mitään.
 
police

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
21.10.2017
Viestejä
199
Koska natsit ovat nimenomaan tylsä ja täysin ei ajankohtainen aihe. Ei heistä pysty keksimään mitään, kun he eivät ole saaneet olemassaoloni aikana mitään. Muut ryhmät sentään toimivat jatkuvasti ja tekevät monissa maissa hirvittäviä rikoksia jatkuvasti, ideologiansa nimissä.
Suomessa ovat saaneet mielenosoituksessakin tapettua vain yhden ihmisen viime vuosina, mites ne muut ryhmät?
 
police

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
21.10.2017
Viestejä
199
Yleensä kansalaisuus yritetään pimittää, jos mamu. Mamujen tekemistä rikoksista ei vahingossakaan olla uutisoimassa, jos ei ole jo muualla, Selkeästi agendan mukaisesti kirjoitettuja uutisia (mokutus on in) ym ym. Paskaa se on, ei siitä mihinkään pääse, vaikka päälläsi seisoisit.
Eikä yritetä, lue sitä Hesaria, äläkä usko niitä hörhö"medioita".
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 173
Ei kyllä tappanut ketään. Kuoli ominpäineen kun ei mennyt lääkäriin. Tuomiota ei tullut taposta.
Mitä tapahtui ja mistä tuli tuomio ovat kaksi täysin eri asiaa. Tuomioon vaikuttaa muun muassa poliisityö, todistelut ja sen semmoiset.

Jos ammun jonkun ja selviän ilman tuomiota, kun poliisi kuseksii rikospaikkatutkinnan kanssa, niin olenko tappaja?
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Kyllä jokaisen liikkeen tai aatteen pahuutta tai hyvyyttä pitäisi voida käsitellä ilman mitään tarkoitushakuista "suhteuttamista", joka esitetään muodossa "whatabout sejase"? Käytännössähän tuolla pyritään vain siirtämään keskustelun aihe. Naurettavimmillaanhan se on juuri tuota "miksei marxilaista hirmuhallintoa tuomita?!?" kun totuus on, että sitä ei vaan tuomita joka hiton viestissä koska silloinkaan keskustelusta ei tulisi yhtään mitään.
Jos asioita ei aseteta mittasuhteisiinsa, päädytään keskustelemaan jostain hammastahnatuubin pahvikotelon ympäristövaikutuksista samaan aikaan kun jengi ramppaa pari kertaa vuodessa thaimaassa lomalla. Ei sellaisessa ole mitään tolkkua.

Miksi sinua oikein tuntuu näin kovasti kiusaavan tämä ajatus siitä, että natsien pahuus pitäisi suhteuttaa marxistien pahuuteen? Tästä tulee ihan sellainen vaikutelma , että haluaisit sivuuttaa kommunistien murhaamat kansanjoukot olankohautuksella.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Miksi sinua oikein tuntuu näin kovasti kiusaavan tämä ajatus siitä, että natsien pahuus pitäisi suhteuttaa marxistien pahuuteen? Tästä tulee ihan sellainen vaikutelma , että haluaisit sivuuttaa kommunistien murhaamat kansanjoukot olankohautuksella.
Ei vaan tämä keskustelu ei kosketa aiheeltaan mitenkään kommunistien hirmutekoja, sille aiheelle on ihan omat ketjunsa. Haluan sivuuttaa aiheen tässä ketjussa sikäli kun sen tarkoitus on kokonaan häivyttää alkuperäinen aihe tai "suhteuttaa" asiat niin, että nämä natsit onkin "ihan ookoo" porukkaa vaikka julkisesti kertovatkin tavoittelevansa etnistä puhdistusta ja yhteispohjoismaista valtakuntaa.

Toisin sanoen: Kommunismilla tai marxismilla ei ole mitään tekemistä käsiteltävän aiheen kanssa. Joku marxilinen kuvitteellinen diktaattori saa vaikka räjäyttää koko planeetan eikä se silti muuta Kärkkäisen tai Vastarinnan tekoja mihinkään. Muuten kuin "suhteessa".
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 938
Viestejä
4 232 307
Jäsenet
71 123
Uusin jäsen
HyperCam

Hinta.fi

Ylös Bottom