Juha Kokkonen
Ylläpidon jäsen
- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 13 866
Telia on ilmoittanut myyvänsä yhteensä 16 000 asiakkaan edestä pientaloalueiden valokuituverkkojaan Valokuitunen Oy:lle. Kyseistä verkkoa on 72 kunnan alueella ja se koskettaa yli 31 500 kotitaloutta. Asiasta on jo allekirjoitettu sopimus, joka odottaa vielä viranomais hyväksyntää. Kaupan odotetaan valmistuvan kuluvan vuoden lopulla. Kyseessä kerrotaan olevan suurin koskaan Suomessa tehty valokuituverkkokauppa. Toistaiseksi kaupassa siirtyvien valokuituasiakkaiden palvelut jatkuvat ennallaan, eikä asiakkaiden tarvitse tehdä kaupan seurauksena toimenpiteitä.
Vuonna 2020 perustettu Valokuitunen Oy on Telia Companyn (40%) ja CapMan Infran (60 %) omistama yritys. Suunnitellun muutoksen myötä Telian pientaloalueiden valokuiturakentaminen keskittyisi Valokuituselle, ja myös kuitumarkkinoilla Telian Avoin Kuitu -toimintamalli laajenisi tulevaisuudessa näille alueille.
Lähteet:

Telia keskittää pientaloalueiden valokuituyhteydet Valokuitunen Oy:lle
Telia ja Valokuitunen ovat sopineet alustavasti Telia Finlandin pientaloalueille toteuttamien kotien valokuituyhteyksien myymisestä Valokuituselle. Ka...
www.epressi.com
Valokuitunen ostaa Telian pientaloalueiden valokuituverkkoa – kyseessä Suomen suurin valokuituverkkokauppa | Valokuitunen Oy
Valokuitunen on allekirjoittanut sopimuksen Telia Finlandin pientaloalueille rakentaman valokuituverkon ostamisesta. Kaupan kohteena olevaa valokuituverkkoa on usealla asuinalueella ympäri Suomen. Toteutuessaan kauppa on Suomen suurin valokuituverkkotransaktio, jossa siirtyy yli 16 000...
www.sttinfo.fi