Suomen Kyberturvallisuuskeskus antoi raporttinsa Xiaomin sensurointisyytöksistä

Diizzel

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 205

Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
Uutisoimme reilut kaksi viikkoa sitten Liettuan kyberturvallisuusviranomaisten raportoineen, että Xiaomin puhelimet ovat kykeneviä sensuroimaan käyttäjiään. Asiaan otti pian julkaisun jälkeen kantaa myös XDA-Developerin toimittaja Adam Conway, jonka tutkimusten mukaan löydetty data vaikuttaisi viittaavan käyttöliittymän sisäisten mainosten ohjaamiseen, eikä käyttäjän sensurointiin. Nyt asiaan on tutustunut myös Suomen Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskus.

Suomen Kyberturvallisuuskeskuksen toteaa Liettuan raportin pitävän sisällöllisesti pääosin paikkansa ja on jakanut kyseisen raportin neljään pääkohtaan:
1. Tutkituissa laitteissa voi olla oletusasetuksin käytössä kolmansien osapuolten sovelluskauppoja.

2. Tutkittujen laitteiden käyttöön liittyviä tietoja voidaan lähettää ETA-alueen ulkopuolelle. Näitä ovat raportin mukaan muiden muassa mihin verkkopalveluihin käyttäjä on kirjautunut, käytetty kieli, eri ohjelmistojen versiot ja tiedot laitteen eri toimintojen käyttöönotosta.

3. Tietyissä EU/ETA-alueen ulkopuolisissa maissa myytävissä laitteissa niiden mainosalustoilla voidaan tehdä mainoksien suodatusta valikoituihin asiasanoihin perustuen.

4. Tutkituissa laitteissa käyttäjän puhelinnumero saatetaan lähettää ETA-alueen ulkopuolelle ilman käyttäjän erillistä hyväksyntää.
Toisin sanoen Kyberturvallisuuskeskuksen mukaan Liettuan raportti ei sisällä suoranaista vihjettä käyttäjän sensuurista, vaan sensuuri liittyy kohdan kolme mukaisesti mainontasuodatukseen, kuten XDA Developersin Adam Conwaykin totesi, eikä noita asiasanalistoja käytetä mihinkään muuhun, kuten esimerkiksi selaimella tai sovelluksissa tehtyihin hakuihin.

Käyttäjien tietojen käsittelystä, eli kohtien kaksi ja neljä sisällöistä, Kyberturvallisuuskeskus toteaa käyttö- ja laitetietojen keräämisen olevan yleistä kaikkien valmistajien laitteissa. ETA-alueen ulkopuolelle tietoa puolestaan liikkuu raportin mukaan käyttäjän antaessa suostumuksensa käyttötottumusohjelmaan.

Kohta yksi, eli kolmannen osapuolen sovelluskauppa, voi Kyberturvallisuusviraston mukaan kuitenkin olla sisällöistä ainoa tietoturvallisuuden kannalta lisäriskiä aiheuttava asia, mikäli sinne voidaan ladata sovelluksia, joita laitevalmistajat eivät ole hyväksyneet tietoturvasyistä. Kyberturvallisuuskeskus suosittelee laitteesta riippumatta sovellusten lataamista ensisijaisesti puhelinvalmistajan tai käyttöjärjestelmävalmistajan sovelluskaupasta.

Lähde: Kyberturvallisuuskeskus

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 072
1. Tutkituissa laitteissa voi olla oletusasetuksin käytössä kolmansien osapuolten sovelluskauppoja
-Ei voi olla. Niitä joko on tai ei ole.

2. Tutkittujen laitteiden käyttöön liittyviä tietoja voidaan lähettää ETA-alueen ulkopuolelle. Näitä ovat raportin mukaan muiden muassa mihin verkkopalveluihin käyttäjä on kirjautunut, käytetty kieli, eri ohjelmistojen versiot ja tiedot laitteen eri toimintojen käyttöönotosta.
-Onpa ylläri, jos kirjautuu palveluun se lähettää tietoja. Ei kai se muuten palvelu olisikaan.

3. Tietyissä EU/ETA-alueen ulkopuolisissa maissa myytävissä laitteissa niiden mainosalustoilla voidaan tehdä mainoksien suodatusta valikoituihin asiasanoihin perustuen
-Edelleen, tehdäänkö vai eikö tehdä.

4. Tutkituissa laitteissa käyttäjän puhelinnumero saatetaan lähettää ETA-alueen ulkopuolelle ilman käyttäjän erillistä hyväksyntää.
-Edelleen lähetetäänkö vai eikö lähetetä.

Kuulostaa aika savolaiselta poliisilta joka on löytäny todisteet rikokseen:
Suattaapi olla syyllinen tai sitten suattaapi olla että ei ole.
 
Liittynyt
07.03.2017
Viestejä
1 845

No siis noihin kaikkiin kohtiin voidaan vastata että asia on mahdollista tehdä. Se, että onko tehty, niin sitä ei tiedetä. EU -kansalaisia koskee lähinnä kohta 4. Hankala tietysti tietää mitä lähetetään minnekin, kun se kaikki data on enkoodattu eikä purkuavainta ole.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 211

Ongelma noissa Kiina luureissa on myöskin se, että mukana tuleva ROM voi olla joko mallia Kiina, taikka joku EU "riisuttu" malli ja kaikkea siltä väliltä (riippuu mistä ostat), mitä seurannu markkinoita. Eli aika mahdoton on vastata KYLLÄ/EI juurikin noihin kysymyksiin...
 
tavallinen viikari

2024
Tukijäsen
Liittynyt
04.04.2020
Viestejä
1 266
Ongelma noissa Kiina luureissa on myöskin se, että mukana tuleva ROM voi olla joko mallia Kiina, taikka joku EU "riisuttu" malli ja kaikkea siltä väliltä (riippuu mistä ostat), mitä seurannu markkinoita. Eli aika mahdoton on vastata KYLLÄ/EI juurikin noihin kysymyksiin...
Juuri näin, ja sitten se juttu vaikka nyt ei olisikaan tai lähettäisikään, niin jokin poliittinen tai kaupallinen asia kun menee Kiinan kanssa vähän ristiin, niin alkaa data virtaamaan Kiinaan ja myöskin on mahdollista, että kaikki toiminta laitteelta blokataan kokonaan..
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 824
Miksi kukaan laittaisi potentiaaliseen mainos-suodattimeensa avainsanoja jotka viittaavaat demokratialiikkeeseen? Siis jos tarkoituksena ei ole suodattaa pois jotain joka osoittaisi demokratiaan :coffee: :hmm:
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 111
Huolestuttavin osuus siinä raportissa oli etäaktivoitavat ominaisuudet. Ja mitenkäs ota-päivitysten jakelu menee? Onko se paketti avoin ja kaikille sama vai voiko valmistaja lennosta heittää jollekin kiinnostavalle käyttäjälle eri versiota?
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 543
Miksi kukaan laittaisi potentiaaliseen mainos-suodattimeensa avainsanoja jotka viittaavaat demokratialiikkeeseen? Siis jos tarkoituksena ei ole suodattaa pois jotain joka osoittaisi demokratiaan :coffee: :hmm:
Sillä on tarkoitus suodattaa jotain demokratiaan viittaavaa tietyillä markkinoilla (lue: Kiinan markkinoilla)
 
root

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 316
No siis noihin kaikkiin kohtiin voidaan vastata että asia on mahdollista tehdä. Se, että onko tehty, niin sitä ei tiedetä. EU -kansalaisia koskee lähinnä kohta 4. Hankala tietysti tietää mitä lähetetään minnekin, kun se kaikki data on enkoodattu eikä purkuavainta ole.
Meinaat että Euroopasta ei tutkijoilta löytyisi kompetenssia kaivamaan salausavainta puhelimen muistista?

Eihän siitä ole kuin reilu vuosi kun Xiaomin oman selain applikaation huomattiin lähettävän telemetriadataa myös incognito-tilassa. Andrew Tierney nosti asian esille ja muistaakseni Xiaomi joutui lopulta myöntämään virheensä ja selaimeen tuli päivitys.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
639
1. Tutkituissa laitteissa voi olla oletusasetuksin käytössä kolmansien osapuolten sovelluskauppoja
-Ei voi olla. Niitä joko on tai ei ole.

2. Tutkittujen laitteiden käyttöön liittyviä tietoja voidaan lähettää ETA-alueen ulkopuolelle. Näitä ovat raportin mukaan muiden muassa mihin verkkopalveluihin käyttäjä on kirjautunut, käytetty kieli, eri ohjelmistojen versiot ja tiedot laitteen eri toimintojen käyttöönotosta.
-Onpa ylläri, jos kirjautuu palveluun se lähettää tietoja. Ei kai se muuten palvelu olisikaan.

3. Tietyissä EU/ETA-alueen ulkopuolisissa maissa myytävissä laitteissa niiden mainosalustoilla voidaan tehdä mainoksien suodatusta valikoituihin asiasanoihin perustuen
-Edelleen, tehdäänkö vai eikö tehdä.

4. Tutkituissa laitteissa käyttäjän puhelinnumero saatetaan lähettää ETA-alueen ulkopuolelle ilman käyttäjän erillistä hyväksyntää.
-Edelleen lähetetäänkö vai eikö lähetetä.

Kuulostaa aika savolaiselta poliisilta joka on löytäny todisteet rikokseen:
Suattaapi olla syyllinen tai sitten suattaapi olla että ei ole.
Se oli se latvialainen poliisi. Kyberturvallisuuskeskus on antanut lausunnon latvialaisten raportista, eivättutkineet Xiaomin laitteita (vua suattoop kai nuot olla senki teheneet...)
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 211
Se oli se latvialainen poliisi. Kyberturvallisuuskeskus on antanut lausunnon latvialaisten raportista, eivättutkineet Xiaomin laitteita (vua suattoop kai nuot olla senki teheneet...)
Jos lukee tuon heidän artikkelin, niin siellä selkeästi sanotaa:
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen oman teknisen selvityksen perusteella voimme vahvistaa

Eli eiköhän ne ole itsekin asiaa silloin tutkineet laitetasolla, tai ainakin minulle tulee tuosta selkeästi sellainen kuva.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 616
Viestejä
4 186 262
Jäsenet
70 773
Uusin jäsen
Greippi

Hinta.fi

Ylös Bottom