Suomalainen Eve-Tech julkisti ensimmäiset näyttönsä

Liittynyt
15.11.2017
Viestejä
580
Hirveästi kritisoidaan nykyajan startuppien toimintamuotoa. Eihän sen halvempaa velkarahaa ole, kuin asiakkaiden ennakkomaksut (ainakaan tässä mittaluossa) Ja kapitalia toki tarvitaan firman pyöritykseen. Pankista voisi tällaisella riskiluokituksella saada kalliimpaa rahaa (jos asiallisia lainoittajia edes suostuu yhteistyöhön), jonka maksaa kuitenkin asiakas. Toki huonona puolena on, että asiakas kantaa riskin ennakkomaksullaan, mutta toimiessaan molemmat hyötyy. Tähän kannattaa tottua, sillä isommatkin firmat testaavat jo asiakkaiden potentiaalista kiinnostusta ennakkomaksuilla. Kuuluisimpana varmaan Tesla, vaikka sille 100€ varausmaksuilla kerätyt miljoonat ovatkin kuin tuhaus Saharassa. Mutta on tuolla kickstartereissa jo isojenkin firmojen tuotteita, joille halutaan saada valmiiksi iso tilauskanta ennen tuotannon käynnistämistä.
Ja Evetech ei varmastikaan ole taloudellisesti kaikista tukevimmalla pohjalla, joten en sano että maksu olisi riskitön. Vastaaviin kannattaa vain tottua ja unohtaa nillittäminen mahdollisista kusetuksista.

Noita paneeleita saa varmasti muiltakin valmistajilta ja ihan kaupan hyllystä kantamalla, joten jokainen saa toimia tavallaan. Itse tuon 4K laitteen voisin vaikka heti käydä hakemassa lähinnä sen kirkkauden ja värien vuoksi, mutta tarve olisi nyt heti.
Tuskin se kritiikki tyhjästäkään syntyy. Tavaraa jää saamatta ja porukka kasvaa epäileväksi. Eve on jo osansa kämmäilly niin ei helpota asiaa. Isoilla firmoilla on helpompi laittaa startteri koska tavara tulee perille paljon isommalla todennäköisyydellä. Vaikka ne ottais persnettoa tuotteesta syystä X niin toimitukset ei pysähdy.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
946

Kyllä kyllä, mutta riskin tiedostaminen ja kusetukseksi leimaaminen on hieman eri asia.

Niin ja itse en laittaisi rahaa likoon ennakkoon. Tuotteen voisin hankkia esim. verkkokauppa.comista, jos sen heti sieltä saisi, mutta nimenomaan ison kauppiaan antaman takuun turvin. En silti pidä kyseistä yritystä huijarina, vain epävarmana.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
24

Miksi minä leimaan tämän firman kusetukseksi on se, että viestintä siinä vaiheessa kun Eve-V oli mennyt karille, oli aivan luokatonta. Tyytymättömien asiakkaiden viestejä poisteltiin ja piiloteltiin, eikä todellista syytä karilleajosta annettu. Ja tämä spedeily firmalta, jonka koko ydinajatus oli olla avoin ja keskusteleva yhteisönsä suuntaan.
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Juha Uotilaa tarkoitin.
Tuli sitä silloin alkuaikoina pyörittyä kun muutama tuttu oli tuossa tiimissä mukana. Porukka tosin vaihtunut ja kasvanut ettei ole hirveästi jaksanut tai kerinnyt seurata.

Heikostihan nuo hoito tuon 2in1 osalta hommat ja edelleen taitaa olla hyvitysten jne kanssa viivettä.

Toivotaan että saavat hommat nyt rullaamaan
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
15.11.2017
Viestejä
580
Kyllä kyllä, mutta riskin tiedostaminen ja kusetukseksi leimaaminen on hieman eri asia.

Niin ja itse en laittaisi rahaa likoon ennakkoon. Tuotteen voisin hankkia esim. verkkokauppa.comista, jos sen heti sieltä saisi, mutta nimenomaan ison kauppiaan antaman takuun turvin. En silti pidä kyseistä yritystä huijarina, vain epävarmana.
Hyvä pointti. Herkästi kyllä tahtoo näistä paisua aina mielipiteet sinne ääripäähän. Ymmärrettävää sekin jossain määrin ja kurjaa niitä ajatellen jotka yrittää pienenä yrityksenä tuoda uutta markkinoille. Totta puhuen, suomalaisten keskuudessa startupit ei oo se juttu :vihellys:

Toki se että tuote on ison konsernin ennakkomyynnissä (verkkokauppa) luo jonkin verran uskoa tuotteen markkinoille tuloon mutta en silti pidättäis hengitystä. :think:

Sitte päästään siihen että miksi paneelin valmistaja ei ite oo tuonu näillä spekseillä näyttöjä markkinoille ? No, ne tuskin pystyy oikeasti siihen mitä Eve lupaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
946
Sitte päästään siihen että miksi paneelin valmistaja ei ite oo tuonu näillä spekseillä näyttöjä markkinoille ? No, ne tuskin pystyy oikeasti siihen mitä Eve lupaa.
Kyllä ne tulee, mutta paneelin valmistus alkanee vasta Q3 tai Q4 aikana 2020, joten sitä ennen kukaan ei niitä saa.

Esim. LG 27GN950
 
Apukuski

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.07.2017
Viestejä
1 546
Tuli sitä silloin alkuaikoina pyörittää kun muutama tuttu oli tuossa tiimissä mukana.
Siis sinä pyöritit alussa hommaa? Sullekko noita "vappu satasia" kerättiin?

Kai tiedät jotain infoa? Sun näkemys, tuleeko näitä näyttöjä koskaan?
 
Liittynyt
15.11.2017
Viestejä
580
Kyllä ne tulee, mutta paneelin valmistus alkanee vasta Q3 tai Q4 aikana 2020, joten sitä ennen kukaan ei niitä saa.

Esim. LG 27GN950
Tällä hetkellä nopein (4ms GtG) 4k 144hz paneeli maksaa sen 2000e. Eve tuomassa 759euroon ips paneelin jolle luvataan 1ms GtG. Siihen muut ominaisuudet niin tuohon rahaan on kyllä näyttöä kerrakseen. Puhumattakaan että ensimmäinen 1440p paneeli 240hz päivitys nopeudella ja sekin 1ms GtG. Oon skeptinen ihan sen takia että pieni startup firma nokittais isommmat yhden isomman puljun paneelilla tuosta vaan. Jos tuo näyttö pitää tuohon hintaan edes puolet lupauksista niin se myy ihan simona maailmanlaajuisesti ja joka paikka myy jatkuvasti ei oota.
 
Tuon LG:n 27GN950 4K 144Hz (OC 165) hinnaksi huhuillaan $800. Noita pienempiä resoluutioita en ole niin seurannut, mutta ei EVE:llä mitään ihmeitä ole käsissä.
 
Liittynyt
15.11.2017
Viestejä
580
Tuon LG:n 27GN950 4K 144Hz (OC 165) hinnaksi huhuillaan $800. Noita pienempiä resoluutioita en ole niin seurannut, mutta ei EVE:llä mitään ihmeitä ole käsissä.
Niin huhuillaan joo. Tällä hetkellä tuohon rahaan saat karvalakki 4k 144hz VA paneelin 7ms oikealla GtG ajalla. Jos tuollasen näytön pukkaa pihalle niin ei paljo muut myy. Toivottavasti on puskuri varastoa kyhätty ennen myyntiin tuloa.
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Siis sinä pyöritit alussa hommaa? Sullekko noita "vappu satasia" kerättiin?

Kai tiedät jotain infoa? Sun näkemys, tuleeko näitä näyttöjä koskaan?
Siinä oli typo, ja piti lukea että "pyörin" (siellä foorumeilla). Mitään vappusatasiahan ei tuo 2in1:n kanssa kerätty vaan laitehan maksettiin kokonaisuudessaan etukäteen. Ja tästähän se ongelma sitten syntyi kuin PayPal sulki heidän tilin ja jäädytti ne varat eivätkä saaneet niitä sieltä kuin tipottain ulos. Koko homma meni tuon takia sitten ihan täysin reisille, eikä ole kyllä kunnossa vieläkään täysin.

Sanoisin että tuohon 2in1 laitteen hommiin verrattuna näiden näyttöjen saanti on huomattavasti varmempaa. On siellä ainakin nyt taustalla varmemmat ja isommat valmistuskumppanit, toisin kuin tuon EVE V:n kanssa. Eikä ole niitä välikäsiä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
57
Asukselta on tulossa tämän vuosineljänneksen aikana kauppoihin 4K/144Hz/1ms/IPS FreeSync-näyttö. Ulkonäkö ei toki miellytä kaikkia mutta tällä hetkellä ennakkotilattavissa ProShopista 943€ hintaan:
ASUS 27" Näyttö XG27UQ - musta - 1 ms | Edullinen
Henkilökohtaisesti maksan mielelläni tuon 80€ lisää siitä että saan tunnetun merkin näytön ja takuu pelaa varmasti tarvittaessa.
 
Liittynyt
24.05.2018
Viestejä
417
Muuten mielenkiintoisia ja hyvän hintaisia. Mutta kuka ostaa vielä 27" näyttöjä? Ehkä toimistokäytössä menee jos saa kaksi vierekkäin mutta pelikäyttöön kyllä ihan liian pieniä. Lisäksi ei ultrawide mallia, eikä 5K versiota.
Ei todellakaan ole liian pieni, alle 24" alkaa olla liian pieni jo pelaamiseen. tarviiko se monitori olla 3m pääs :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
235
Niin huhuillaan joo. Tällä hetkellä tuohon rahaan saat karvalakki 4k 144hz VA paneelin 7ms oikealla GtG ajalla. Jos tuollasen näytön pukkaa pihalle niin ei paljo muut myy. Toivottavasti on puskuri varastoa kyhätty ennen myyntiin tuloa.
Tässä kannattaa huomioida, että näissä on kaikissa LG:n paneelit ja viime vuonna julkaistu LG:n 144 Hz 1440p IPS-näyttö mainosti 1 ms vasteaikaa, mutta käytännössä sen lähelle päästiin pahasti häntivällä overdriven maksimiasetuksella ja tolkun asetuksilla vasteaika jäi 6 ms paikkeille.

En tiedä mihin VA-näyttöön viittaat vai onko tuo typo, mutta tuohon hintaan saa nyt IPS-näytönkin.

Acer 27" Nitro XV273KP, 144Hz (OC) 4K UHD -pelimonitori, musta/harmaa *Tarjous, norm. 899€!* - 799,00€
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
57
Nykyiset 4K-näytöthän eivät siis tue 144Hz virkistystaajuutta ilman värien alinäytteistystä, maksimi mitä saa 10bit väreillä DP1.4 läpi on 98 Hz. Asuksen XG27UQ ja XG43UQ tulevat käyttämään DSC:tä, jolla pitäisi saada näennäisesti häviöttömät 10 bit värit 40% pienemmällä kaistalla (joka mahdollistaa siis "aidon" 4K@144Hz). Tuplakaapeleilla onnistuu toki myös mutta silloin ei ole VRR-tukea.

Eve-techillä ei ole mitään mainintaa miten aikovat tuon saavuttaa, eivät varmaan itsekään tiedä tällä hetkellä :D
 
Viimeksi muokattu:

E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 259
Tässä kannattaa huomioida, että näissä on kaikissa LG:n paneelit ja viime vuonna julkaistu LG:n 144 Hz 1440p IPS-näyttö mainosti 1 ms vasteaikaa, mutta käytännössä sen lähelle päästiin pahasti häntivällä overdriven maksimiasetuksella ja tolkun asetuksilla vasteaika jäi 6 ms paikkeille.
Nuo cherry pickatut vasteajat pätevät käytännössä kaikkiin näyttöihin.
Ja VA:than ne ovat pahempia, kun on joko käänteinen haamukuva up to twelve overdrivesta tai sitten hitaimmat siirtymät 20+ ms.
TN:tkin käyttävät vahvempaa overdrivea hitaampien siirtymien kurissa pitämiseksi.
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 259
Eve-techillä ei ole mitään mainintaa miten aikovat tuon saavuttaa, eivät varmaan itsekään tiedä tällä hetkellä :D
Viimekesänähän tuo DisplayPort 2.0 julkaistiin.
8K@60Hz ilman pakkausta kyllä antaa pelivaraa matalille resoluutioille.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
235
Viimekesänähän tuo DisplayPort 2.0 julkaistiin.
8K@60Hz ilman pakkausta kyllä antaa pelivaraa matalille resoluutioille.
LG:n 4K144-näytölle on aikalailla varmistunut DP 1.4 DSC:llä, eli eiköhän tämäkin mene samalla.

LG 27GN950 with 27″ Ultra HD Nano IPS Panel, 160Hz Refresh Rate and DSC Support

Tuolle löytyy näköjään jo tuotesivukin, vaikka massatuotanto alkanee vasta syksyllä.

LG 27GN950-B : 27GN950-B 27 inch UltraGear™ 4K Nano IPS 1ms G-SYNC® Compatible Gaming Monitor | LG USA
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
946
Asukselta on tulossa tämän vuosineljänneksen aikana kauppoihin 4K/144Hz/1ms/IPS FreeSync-näyttö. Ulkonäkö ei toki miellytä kaikkia mutta tällä hetkellä ennakkotilattavissa ProShopista 943€ hintaan:
ASUS 27" Näyttö XG27UQ - musta - 1 ms | Edullinen
Henkilökohtaisesti maksan mielelläni tuon 80€ lisää siitä että saan tunnetun merkin näytön ja takuu pelaa varmasti tarvittaessa.
Asus selkeästi himmeämpi, pienempi väriavaruus ja siinä ei ole USB-C latausta (tai koko liitäntää). Eli on jonkin verran erojakin. Pelipöytäkoneeseen tuo Asus selkeästi suunnattu, kun taas Eve sopii myös työskentelyyn vaikka läppärillä yhden piuhan varassa.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 637
Kuka haluaa pelata 4k resoilla kuvanlaatuasetukset reilusti alempana pelkästään että on 4k näyttö.
Kuka haluaa vaihtaa näyttöä joka vuosi? Kun ostaa kerralla kunnon näytön niin sitä ei tarvi uusia joka konepäivityksen yhteydessä ja siellä näytön elinkaaren loppupäässä tuo 4k lienee jo ihan triviaali resoluutio.
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 422
Ongelman noissa 4k 144hz näytöissä on ollut vanhat liitännät mitä ei
Kuka haluaa vaihtaa näyttöä joka vuosi? Kun ostaa kerralla kunnon näytön niin sitä ei tarvi uusia joka konepäivityksen yhteydessä ja siellä näytön elinkaaren loppupäässä tuo 4k lienee jo ihan triviaali resoluutio.
Kuka pistää 1300€ joka vuosi näytönohjaimeen?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
8 883
Tässä kannattaa huomioida, että näissä on kaikissa LG:n paneelit ja viime vuonna julkaistu LG:n 144 Hz 1440p IPS-näyttö mainosti 1 ms vasteaikaa, mutta käytännössä sen lähelle päästiin pahasti häntivällä overdriven maksimiasetuksella ja tolkun asetuksilla vasteaika jäi 6 ms paikkeille.

En tiedä mihin VA-näyttöön viittaat vai onko tuo typo, mutta tuohon hintaan saa nyt IPS-näytönkin.

Acer 27" Nitro XV273KP, 144Hz (OC) 4K UHD -pelimonitori, musta/harmaa *Tarjous, norm. 899€!* - 799,00€
Normaaleilla asetuksilla saavutettiin noin 4ms.
 
Tup3x

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 332
Tässä kannattaa huomioida, että näissä on kaikissa LG:n paneelit ja viime vuonna julkaistu LG:n 144 Hz 1440p IPS-näyttö mainosti 1 ms vasteaikaa, mutta käytännössä sen lähelle päästiin pahasti häntivällä overdriven maksimiasetuksella ja tolkun asetuksilla vasteaika jäi 6 ms paikkeille.

En tiedä mihin VA-näyttöön viittaat vai onko tuo typo, mutta tuohon hintaan saa nyt IPS-näytönkin.

Acer 27" Nitro XV273KP, 144Hz (OC) 4K UHD -pelimonitori, musta/harmaa *Tarjous, norm. 899€!* - 799,00€
3,5ms tienoilla riippuen hieman minkä valmistajan näytöstä kyse ja kuka mittaa. Noilla LG:n uusilla paneeleilla.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
414
Ei mitään toivoa saada kahta kalliimpaa mallia tämän vuoden puolella. Tftcentralista löytyi näyttöjen speksejä vastaavien paneelien tuotantoaikataulut:
One looks like it will be the 27″ UltraHD (3840 x 2160 res) panel with 144Hz refresh rate that we’ve talked about before. This will have a 4-side borderless design and offers a 98% DCI-P3 colour gamut and HDR600 support. That is penciled in at this stage for Q3 2020 production.

The other planned option with this Oxide design is a 27″ module with 2560 x 1440 resolution and a 240Hz refresh rate. This too has a 98% DCI-P3 gamut and HDR600 support, but is penciled in for Q4 2020 production.
LG.Display Latest Panel Development Plans – Dec 2019

Käytännössä massatuotannon aloittamisesta kestää puoli vuotta ensimmäisten paneelia käyttävien näyttömallien saapumiseen kauppoihin. Näin siis jos mikään ei mene pieleen - paneeleista voi löytyä ongelmia, jotka siirtävät massatuotannon alkua helposti puolella vuodella.

Realistisesti kalleimpia näyttöjä voisi odottaa saataville ensi vuoden puolessa välin. Tähän nähden hinnat ovat mielestäni realistiset; ilmoituilla spekseillä varustettujen näyttöjen voisi olettaa maksavan tuon verran puolentoista vuoden kuluttua.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Verottaja hakee Eveä konkurssiin, juttua paha jatkaa tämän enempää koska maksumuurin takana!

Tässä toinen tivin artikkeli aiheesta, joskin hyvin lyhyt sellainen:

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 389
Tässä toinen tivin artikkeli aiheesta, joskin hyvin lyhyt sellainen:

Vähän erikoinen kuvio. Yritys ei ole tiedottanut asiasta mitään. Muutama viikko sitten hakivat niin kirjanpitäjää kuin projektipäällikköä ja tällä viikolla tullut niin eilen kuin tänään markkinointimaileja. Rupesin miettiin voiko kuvio olla semmoinen että käytännössä tuo Suomessa oleva Eve-Tech Oy on kuopattu jo viime vuonna tuon organisaatiouudistuksen osana ja annetaan mennä ihan surutta konkkaan ja tämä Hongkongin "Eve Distribution Ltd" jatkaa mukamas uutena yrityksenä normaalisti eivätkä senkään takia ole tiedottaneet mitään? :D
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
946
Jaha... verkkokauppa.comista tuli viesti, että peruivat ennakkotilauksen epävarman saatavuuden vuoksi. Penniäkään rahaa ei ollut kiinni, kun valitsin maksun noudon yhteydessä. Myös maksetut tilaukset ilmoittivat hyvittävänsä. Toivottavasti ei suoraan Eveltä tilanneet joudu kärsimään.
 
Saa nähdä. Voi olla että Verkkokauppa pelasi varman päälle. Eve julkaisi juuri viikko sitten tilannepäivityksen näytöistä. Edelleen ovat heidän näkökulmasta normaalisti tulossa: Spectrum specs and Q&A - May update
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 389
Jaahas.. ilmeisesti Suomen firmalla on kuitenkin joku rooli jatkossakin kun yritetään pelastaa: Suomalainen laitevalmistaja vältti konkurssin ja pääsi yrityssaneeraukseen

Eve-Techin mukaan taloudellisten vaikeuksien keskeinen syy on ollut se, että ”eräs merkittävä myyjäyhtiö” oli laiminlyönyt laskujen maksamisen.
Tämän myyjäyhtiön kautta oli muodostunut suuri osa Eve-Techin tuloista. Tivin aiemman haastattelun mukaan kyseessä on aasialainen yhteistyökumppani.

Eve-Techin mukaan ylivelkaiseksi ja maksukyvyttömäksi ajautuneen yhtiön taloudellinen tilanne on korjattavissa kannattavuuden parantamisella pienentämällä kulurakennetta ja vahvistamalla kassavirtaa. Käräjäoikeus on katsonut, että Eve-Tech kykenee näillä keinoilla maksamaan saneerausmenettelystä aiheutuneet kustannukset sekä saneerausmenettelyyn kuulumattomat velkansa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 389
Nyt niitä saa? :hmm:

Joo mutta saa nähdä... vähän perseilyksi toi taas meni. 4K-mallien toimitukset ovat alkaneet mutta porukalle valunut seurantakoodeja vähän nihkeästi ja tiedottaminen ollut vähän mitä on. Samalla heinäkuussa viikko ennen kuin 1440p mallien toimitusten piti alkaa ilmotettiin että alihankkija olisikin mokannut eikä olisi aidosti tilannut/saanut 1440-paneeleita, jonka seurauksena niiden valmistus alkaa vasta lokakuussa.

4K-mallia on kyllä pääosin arvosteluissa kehuttu. Jotain ongelmia ollut Xboxin ja hdmi 2.1:n kanssa mutta senkin pitäisi ilmeisesti korjautua firmware päivityksellä:

Kapteeni_kuolio

⚓Ledimestari⚓
Team R&T
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 797
LG:ltä on saanu kohta jo vuoden ajan alle tonnilla 4k 144hz näyttöä ilman chroma-vähentelyä, ja nyt Even kanssa kilpailee jo mm. Gigabyten kehuttu M28U (28" 4k 144hz, HDMI 2.1 jne) jonka hinta keikkuu Euroopassa noin 750€ tuntumassa.

Aika myöhään tulee Evet pihalle, parempi toki myöhään kuin ei milloinkaan.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
127
Nyt niitä saa? :hmm:
Lainaan ihan huvikseni vaan. Jos nyt tilaa Pikatoimituksella (+200 €), niin ehkä syyskuussa saa. Jos normitoimituksella, niin tuskin ennen joulua.

Keväällä/kesällä viimeisteltyihin (ennakko)tilauksiin, jotka väitetysti kaikki lähetetty ennen elokuun 17. päivää, on tänään lähetetty päivitetyt toimitusaika-arviot, joista ihmiset ovat kertoneen foorumilla seuraavan kuvan mukaisesti (ihan itse koostama exceli):
1630346002980.png

Jos oletetaan, että viimeiset lähetetty elokuun 17. päivä, viimeiseen toimitusaika-arvioon on lähes 100 päivää (oletetusta lähetyspäivästä)! On totta, että globaali rahtiliikenne on ollut tänä(kin) vuonna vaikeuksissa, mutta jotta näin kauan kestää? (Hong-Kong --> Asiakkaalle toimitus). Itselläni marraskuun 5 päivä merkitty, jos ennen Joulua löytäis perille.
 
Joo toihan sanottiin jo kesäkuussa että sikahintainen pikatoimitus lähtee lentorahtina Hongkongista suoraan asiakkaalle ja normitoimitus lähtee laivakuljetuksella massatoimituksina EU:n jakelukeskukseen, josta jatkojakelu sitten vasta asiakkaalle perille. Sen seurauksena toi tolkuton toimitusaika. "Innolla" odotan mitä toi 1440@240Hz lokakuussa alkava tuotanto käytännössä tarkoittaa toimitusaikana.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 389
Heh saaga jatkuu 1440/240hz mallin kanssa:
"Unfortunately, we have received word from our manufacturer that LG will be further delaying our delivery of the 240Hz panels. Because of this, we will have to delay the expected shipping date for Spectrum ES07D02 to January 2022."

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 385
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 682
Viestejä
4 188 746
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom