Suku on pahin

Liittynyt
06.03.2017
Viestejä
1 079
Tätä lausetta olen kuullut usein, mutta omalle kohdalleni ei ole aikaisemmin kummempia sattunut.

Kuitenkin viimeaikoina avovaimoni puolelta hänen äitinsä on osottautunut melkoiseksi tapaukseksi. Itseäni ihmetyttää kuinka joku kehtaa, mutta asioilla on tietysti monia puolia.

Jouluna tulivat anoppi ja vaimon pikkusisko meidän 50m2 vuokraluukkuun punkkaamaan kahdeksi viikoksi. Niiltä oli menny kämppä alta, kun ryssi hommansa. Olivat kuin hotellissa, kertaakaan eivät tiskanneet, harjasivat hiuksensa hilseet olkkarin pöydille, ei siivoa jälkiänsä... vituttava kokemus. Kyl ne kiitti, no biggie.

Kaikki suhteensa polttanut lähisukulaisiinsa jo silloin kun lapsensa oli pieniä. Nyt olemme alkaneet ottamaan yhteyttä näihin vaimokkeen täteihin, mummoihin, enoon sekä isäpuoleensa.

Käsittämätöntä valehtelua ja mustamaalaamista noista sisaruksistaan kertonut, toisella osapuolella ollut eri tarina, lainannut rahaa ja kun kysytty milloin maksaa takaisin on laitettu välit poikki.

On käytännössä tilannut lastensa nimiin lehtiä ja tavaroita, jättänyt laskut maksamatta ja kun lapset muuttaneet omilleen ei ole saatu nettiliittymää kun on luottotiedot menneet.

Sellanen on meikäläisen anoppi :D
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 802
Voinpa sanoa lohduksesi, omat "pikku dissonanssit" tehneenä, että sanaan ei voi luotta. Sukulaisesi eivät ole mitenkään tässä poikkeus. Jos noita alkaa nyt jälkeen katsella, miksi niin tapahtui. Monessa on pohjana verisesti loukkaannuttu mielenpahoittuminen rehellisestä sanasta.
Voisiko suvullasi olla "pikku salaisuuksia", jotka eivät kestä tulla tarkasteltavakseen? Näitä ei tarvitse julkistaa, mutta jos näin on niin "itselleen herääminen" on tärkeää itse kierteen katkaisulle-
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Uskon että sanonta on niiltä ajoilta kun suvusta ei käytännössä päässyt eroon. Nykyisin vaikea sukulainen on yhtä helppo jättää omaan arvoonsa kuin kusipääksi heittäytyvä tuttava. Tietysti perintökuvioissa joutuu mahdollisesti tekemisiin myös vaikeiden sukulaisten tai sukulaisten vaikeiden puolisoiden kanssa.
 

TheMeII

Übertaktungspotenzial
S Y N T H W A V E
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
7 014
sukulaisten vaikeiden puolisoiden
Kaverin porukat on kirjotelleet testamentit joissa lukee että perintö on vain lapsilleen ja heidän mahdollisilla puolisoilla ei ole niihin osaa tai arpaa edes avioerossa. Tommosessa testamentissa vois varmaan komentaa ne rasittavat puolisot pois perinnönjakotilaisuudesta. :)
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
302
ja kun lapset muuttaneet omilleen ei ole saatu sähköliittymää kun on luottotiedot menneet.
No nyt on kyllä täyttä paskaa. Ai että tullut yllätyksenä luottotietojen menetys näille lapsille? Ja että ei muka saa sähköliittymää? Sähkön saanti perustuu ihan lakiin, ei siinä luottotietoja katsota. Jos katsottaisi, niin tässä maassa asuisi satoja tuhansia ihmisiä kodeissaan ilman sähköä.
 

TheMeII

Übertaktungspotenzial
S Y N T H W A V E
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
7 014
No nyt on kyllä täyttä paskaa. Ai että tullut yllätyksenä luottotietojen menetys näille lapsille? Ja että ei muka saa sähköliittymää? Sähkön saanti perustuu ihan lakiin, ei siinä luottotietoja katsota. Jos katsottaisi, niin tässä maassa asuisi satoja tuhansia ihmisiä kodeissaan ilman sähköä.
Kesällä saa katkaista sähköt ja talveksi ei tartte kytkeä takasi. Uutta sopimusta ei tarvitse tehdä riskihenkilön kanssa. Koska suomessa on varmaan 100 erilaista "sähköyhtiötä" niin joku kyllä sulle sen sähkön myy vaikka olis mimmoset paperit.
 

ttppii

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
567
Kaverin porukat on kirjotelleet testamentit joissa lukee että perintö on vain lapsilleen ja heidän mahdollisilla puolisoilla ei ole niihin osaa tai arpaa edes avioerossa. Tommosessa testamentissa vois varmaan komentaa ne rasittavat puolisot pois perinnönjakotilaisuudesta. :)
Tuohan on oikein järkevä testamentti. Mieluiten kannattaisi tehdä jo ennen kun on puolisoehdokkaita edes kuvioissa. Eikä ne puolisot perinnönjakotilaisuuteen kuulu kyllä muutenkaan.
 

TheMeII

Übertaktungspotenzial
S Y N T H W A V E
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
7 014
Tuohan on oikein järkevä testamentti. Mieluiten kannattaisi tehdä jo ennen kun on puolisoehdokkaita edes kuvioissa. Eikä ne puolisot perinnönjakotilaisuuteen kuulu kyllä muutenkaan.
Pojat oli vissiin 20 ja 16 kun noi testamentit kirjotettiin. Olivat ite niin hankalassa perinnönjakotilaisuudessa että tekivät mahdollisimman yksiselitteiset paperit.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Kaverin porukat on kirjotelleet testamentit joissa lukee että perintö on vain lapsilleen ja heidän mahdollisilla puolisoilla ei ole niihin osaa tai arpaa edes avioerossa. Tommosessa testamentissa vois varmaan komentaa ne rasittavat puolisot pois perinnönjakotilaisuudesta. :)
Eipä niillä ole osaa perinnönjakoon muutenkaan enkä ole ihan varma, että voiko perinnön jättäjä edes rajata perintöään avio-oikeuden ulkopuolelle jos perinnön saaja ei ole samaa mieltä. Silti mikään ei estä niitä puolisoita manipuloimasta perinnönsaajia. Avioehdossa voi tietty rajata testamentit ja perinnöt ulos.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
302
Kesällä saa katkaista sähköt ja talveksi ei tartte kytkeä takasi. Uutta sopimusta ei tarvitse tehdä riskihenkilön kanssa. Koska suomessa on varmaan 100 erilaista "sähköyhtiötä" niin joku kyllä sulle sen sähkön myy vaikka olis mimmoset paperit.
Tämä ei ole totta. Sähkö kuuluu perusoikeuksiin utilitynä, tunnen monia luottotiedottomia ja sähkösopimuksen kanssa ei ole ollut mitään ongelmaa koskaan, ei edes yhtiön vaihdossa. Mitä hyödyt moisesta random valehtelusta?
 
Liittynyt
06.03.2017
Viestejä
1 079
No nyt on kyllä täyttä paskaa. Ai että tullut yllätyksenä luottotietojen menetys näille lapsille? Ja että ei muka saa sähköliittymää? Sähkön saanti perustuu ihan lakiin, ei siinä luottotietoja katsota. Jos katsottaisi, niin tässä maassa asuisi satoja tuhansia ihmisiä kodeissaan ilman sähköä.
Hups, nettiliittymää tarkoitin. Kyllä tuli yllätyksenä luottotietojen menetys, ollut joku harrastus mitä ei ollut maksettu.

Mikä sinun ongelmasi on? Jos ei mitään rahankäyttöä opeteta kotona niin kyllä joillekin voi tulla yllätyksenä se, että mutsi käyttää sun tietoja hyväksesi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
868
Kaverin porukat on kirjotelleet testamentit joissa lukee että perintö on vain lapsilleen ja heidän mahdollisilla puolisoilla ei ole niihin osaa tai arpaa edes avioerossa. Tommosessa testamentissa vois varmaan komentaa ne rasittavat puolisot pois perinnönjakotilaisuudesta. :)
Tuokin on kyllä testamentin tekijän suunnalta täydellistä vittuilua perijöilleen, jos ei luota heidän arvostelukykyynsä tuon vertaa. No toki tuollainen järjestely luo suojaa sikäli kun perijä ei ole itse tajunnut avioehtoa tehdä, mutta jos pariskunta kerran pysyy yhdessä, pääsee se puoliso kuitenkin käytännössä nauttimaan siitä perinnöstä siinä missä se varsinainen perijäkin. Noin periaatteellisella tasolla vaan mielestäni typerää, että perinnön antaja ottaa kantaa siihen miten perijä oman taloutensa järjestää. Jättäisi sitten kokonaan perinnöttömäksi, jos on niin tärkeä kontrolloida rahojaan vielä haudan takaakin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
302
Hups, nettiliittymää tarkoitin. Kyllä tuli yllätyksenä luottotietojen menetys, ollut joku harrastus mitä ei ollut maksettu.

Mikä sinun ongelmasi on? Jos ei mitään rahankäyttöä opeteta kotona niin kyllä joillekin voi tulla yllätyksenä se, että mutsi käyttää sun tietoja hyväksesi.
Entisen työni puolesta tullut tutuksi aika tarkasti luottotiedottomien asiat, ja netissä kirjoitellaan ihan järjettömiä kauhutarinoita laidasta laitaan näistä. Sen takia ehkä vähän turhaan hermostuin, kun taas joku ihan muuten vain päättää puhua totaalista soopaa.

Niin, nettiliittymästä oli kyse, sitä ei niin helposti saakaan mutta kyllä sen saa kuhan maksaa vähän ennakkoa, usein esim. 100€ ja hoitaa sitten laskut ajallaan niin tuonkin saa takaisin.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
113
Sellainen tilanne on mahdollinen, jossa äiti on laittanut sähkösopimuksen lapsen nimiin ja jättänyt laskut maksamatta. Joskus lapsen tehdessä omaan asuntoonsa sähkösopparia voi sähköyhtiö vaatia 100e - 300e vakuutta, että asiakas saa sähkön käyttöön.
 
Liittynyt
06.03.2017
Viestejä
1 079
Entisen työni puolesta tullut tutuksi aika tarkasti luottotiedottomien asiat, ja netissä kirjoitellaan ihan järjettömiä kauhutarinoita laidasta laitaan näistä. Sen takia ehkä vähän turhaan hermostuin, kun taas joku ihan muuten vain päättää puhua totaalista soopaa.

Niin, nettiliittymästä oli kyse, sitä ei niin helposti saakaan mutta kyllä sen saa kuhan maksaa vähän ennakkoa, usein esim. 100€ ja hoitaa sitten laskut ajallaan niin tuonkin saa takaisin.
Juu joku tommonen takuumaksu pyydettiin
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Mielestäni neutraali suhde on parempi kuin läheinen suhde, jos se suhde kuitenkin menee neutraalia huonommaksi. Tarkoitan neutraalilla suhteella sitä, että ei ole oikeastaan missään tekemisissä. Ei tartte edes panostaa ja etäisyyden takia jonkinlainen kunnioituskin säilyy, kun ei pääse trollaamaan.

Kuningas voittaa aina ja palvelija ei. Palvelija imetään aina tyhjiin joka tasolla. Kuninkuutta ei ruoki mikään muu kuin palvelija, koska kukapa haluaisi olla mulkun kanssa tekemisissä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 802
Kuningas voittaa aina ja palvelija ei. Palvelija imetään aina tyhjiin joka tasolla. Kuninkuutta ei ruoki mikään muu kuin palvelija, koska kukapa haluaisi olla mulkun kanssa tekemisissä.
Hyvä ohje, mutta tälläkin on ongelmansa.

Ottamatta suuremmin mitään linkitystä tällä ap:hen, voimme nyt varmaan todeta puheet puhutuksi, ja siirrytään seuraavaan vaiheeseen.

Se ongelma tulee siitä, kuinka tai kuka voi nähdä itsensä palvelijaksi? Jos on valmis asettumaan palvelijaksi, tuntuu ainakin media ohjeistaneen uhriutumisesta, pitäisikö sittenkin kokea itsensä kuninkaaksi ja huomata itsesäälillään tekevän itsestään "palvelijan" ja alistaneensa muut.

En tiedä, olen lukenut varmaan liikaa niitä narsistijulistuksia mediassa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 292
Tuokin on kyllä testamentin tekijän suunnalta täydellistä vittuilua perijöilleen, jos ei luota heidän arvostelukykyynsä tuon vertaa. No toki tuollainen järjestely luo suojaa sikäli kun perijä ei ole itse tajunnut avioehtoa tehdä, mutta jos pariskunta kerran pysyy yhdessä, pääsee se puoliso kuitenkin käytännössä nauttimaan siitä perinnöstä siinä missä se varsinainen perijäkin. Noin periaatteellisella tasolla vaan mielestäni typerää, että perinnön antaja ottaa kantaa siihen miten perijä oman taloutensa järjestää. Jättäisi sitten kokonaan perinnöttömäksi, jos on niin tärkeä kontrolloida rahojaan vielä haudan takaakin.
No ei se kyllä ihan vittuilua ole, vaan rationaalisuutta ja ymmärrystä oikeusturvasta. Päinvastoin osoittaa suurta järjen köyhyyttä olla tekemättä tuollaista testamenttia, jos omistaa vähänkin enemmän kuin perseaukinen duunarikuluttaja. Mielestäni jokaisen, jonka vanhemmat vielä elävät ja joka on heihin hyvissä väleissä, kannattaisi ottaa asia puheeksi ja pyytää heitä tekemään kunnollinen testamentti, jossa on myös avio-oikeuden poissulkeva ehto.

Huomaa, että vanhempien keskinäinen testamentti voi tapauksesta riippuen parantaa avioituvan lapsen oikeusturvaa ja asemaa osituksen sattuessa, vaikka tämä olisi tehnyt jäykimmän mahdollisen avioehdon. Tämän saa tarkemmin selittää lakimies, koska sellainen asian minullekin kertoi. En ala hankkia lähteitä, mutta tekkihän pullistelee kaikenlaisia erikoisammattilaisia, jotka rientävät kohta sankoin joukoin paikalle kertomaan asiasta. Noin lyhyesti ja yksinkertaistaen ositus ei ole mikään automaatio, vaan sitä kohtuullistetaan suuntaan jos toiseen kokonaisuus huomioiden. Esim. vuoden avioliitolla ei saa rahastettua 50% avioehdon puuttuessakaan, eikä 10 vuoden avioliitossa täysin poissulkeva avioehto enää kokonaan pidä.

Ihminen voi myöhemmin sairauden, vamman tai mielenhäiriön takia tehdä jotain typerää. Voi myös tulla manipuloiduksi vaikkapa huoltajuusasioilla eroriidassa. Etenkin miespuolinen henkilö on näissä hyvin heikoilla. Tuollainen testamenttiehto antaa edes jotain selkänojaa.

Muutenkin testamentit kannattaa laittaa kuntoon, tai muuten voi tyhjän arvan osuessa omaisuus mennä periytymälläkin jollekin de facto täysin ulkopuoliselle tyhjäntoimittajalle, mikä aiheuttaa mahdollisesti useammankin jälkeen jääneen henkilökohtaisen vararikon. Kaikkeen ei toki voi varautua, mutta parhaansa kannattaa tehdä. Vaikka eläisi kellokortilla ja luottokortilla tilitulitilimeni-tyyliin, niin jos edes sattuu olemaan hyväpalkkainen sakilainen ja asunto on oma tai pankin, on järjestelyjä kannattavaa tehdä.
 
Viimeksi muokattu:

TheMeII

Übertaktungspotenzial
S Y N T H W A V E
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
7 014
Tämä ei ole totta. Sähkö kuuluu perusoikeuksiin utilitynä, tunnen monia luottotiedottomia ja sähkösopimuksen kanssa ei ole ollut mitään ongelmaa koskaan, ei edes yhtiön vaihdossa. Mitä hyödyt moisesta random valehtelusta?
On ne katkaistu laskujen takia ja takas ei tuu ennen ku saldo on nollissa.
 

TheMeII

Übertaktungspotenzial
S Y N T H W A V E
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
7 014
Entisen työni puolesta tullut tutuksi aika tarkasti luottotiedottomien asiat, ja netissä kirjoitellaan ihan järjettömiä kauhutarinoita laidasta laitaan näistä. Sen takia ehkä vähän turhaan hermostuin, kun taas joku ihan muuten vain päättää puhua totaalista soopaa.

Niin, nettiliittymästä oli kyse, sitä ei niin helposti saakaan mutta kyllä sen saa kuhan maksaa vähän ennakkoa, usein esim. 100€ ja hoitaa sitten laskut ajallaan niin tuonkin saa takaisin.
Oli kiva koittaa liittymää saada ennen prepaidien kulta-aikaa kun vaatimukset oli 2kk tökärin rahat vakuuteen.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
302
On ne katkaistu laskujen takia ja takas ei tuu ennen ku saldo on nollissa.
Niin no jos ei laskuja maksa niin ei tietenkään kytke sähköjä takaisin, muutenhan voisi jatkuvasti vain jättää laskut maksamatta. Luottotiedoilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

Oli kiva koittaa liittymää saada ennen prepaidien kulta-aikaa kun vaatimukset oli 2kk tökärin rahat vakuuteen.
Tuossa jo edellä sanoin, että netti- ja puhelinliittymät saa luottotiedotonkin kunhan maksaa ennakkoon esim. 100€. Sähkösoppariin taas ei tarvitse mitään ennakkomaksuja vaikka luottotietoja ei olisikaan, mutta kyllä ne laskut täytyy silti (yllätys?) maksaa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 802
Kaikki laskut, jotka sossumaksaa, katsotaan perusoikeudeksi. Puhelin ei ole, mutta sähkötosiaan on.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
241 440
Viestejä
4 218 612
Jäsenet
71 044
Uusin jäsen
migosz

Hinta.fi

Ylös Bottom