Street Fighter 6

Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743
SF6 julkaistaan parin viikon päästä, mutta jo nyt peliä voi kokeilla ilmaiseksi. Löytyy pahasti rajoitettu offline demo (vain 2 hahmoa), mutta tänä viikonloppuna pääsee testaamaan online matseja online betalla josta löytyy 8 hahmoa. Matseja löytyy parissa sekunnissa ja hyvältä tuntuu.

 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 339
Tämä aamupäivä on tullut oikeastaan koko ajan pelettua tätä betaa PS5:llä. Tappelu itsessäänhän tuntuu loistavalta, mutta se mistä en niin vanhana jääränä tykkää, on tuo avatar ja social hub systeemi. Varmaan missään pelissä en ole jaksanut käyttää minuuttia pidempään minkään hahmon luomiseen, niin tuntuu ihan turhalta tuollainen, mutta näillä mennään, kun kai tämä on nykypäivää.

Mutta siis joo, betassa voi pelata noita social hub -matseja, ranked matseja ja casual matseja. Socialeissa yllättävänkin hyvin tuntuu pärjäävän (varmaan 80% voittoja), mutta rankedissa sitten odotetusti lätty lätisee. Kyllä tämä ostoon menee, kun vajaan parin viikon päästä julkaistaan. Pitää vaan mietitä, että minkä version lunastaisi. Tässäkin se, että lisähahmot ja kentät kyllä kiinnostaa, mutta jollekin asuille ja muulle sälälle en anna mitään arvoa. Sillä vähän nyppii maksaa siitä kalleimmasta paketista, kun siinä on mukana paljon tuota joutavaa sälää.

Edit: Pitääpä huvin vuoksi kokeilla myös PC:llä betaa, kun emäntä valloitti näköjään sohvan.

Edit2: Hyvinhän se PC:lläkin maistui, vaikka aamun PS5 sessioon nähden 4K reso tippui 1080p ja pelin ulkonäkö muutenkin vähän karsitumpi, kun ei koneessa enää ihan uusinta rautaa ole (GTX 1080, i7-7700K). Tai no prossun puolesta varmaan pärjäisi vielä ihan hyvin, mutta näyttis saisi olla pykälän kovempi. Löytyi kuitenkin heti kättelyssä joku aika samantasoinen vastustaja, jonka kanssa hakattiin parikymmentä matsia putkeen. Mukavaa oli.
 
Viimeksi muokattu:

Jyg

Liittynyt
27.01.2017
Viestejä
240
Onpas hyvän tuntuinen peli.

Mutta kuka tämän käyttöliittymän on suunnitellut :O Kuten tuossa yllä mainittiin niin tuo social hub yms touhu on kyllä todella väkevää oksennusta. Viimein löytyi tuo game request systeemi jonka kautta olen itse pelannut MP matseja nelosesta lähtien. Sitä en myöskään ymmärrä miksi vitosessa ja tässä uusimmassa pitää tuohon fight request touhuun lukita tuo yksi ainut characteri. Myöäs valikko systeemi aiheutti harmaita hiuksia kun ei tahtonut saada classic controlleja päälle MP matsehin ei sitten millään ennen kun tajusi ettei riitä että ne vaihtaa päälle optionsseista vaan pitää myös asettaa päälle tuosta MP profiilista. Multiplayer kuitenkin toimi tosi mukavasti kun tajusi miten pelejä saa aikaan, vielä en kuitenkaan keksinyt mitään kätevää tapaa hakea itse matseja muuten kuin mennä hubissa konsolille jonkun kanssa istumaan. Fight request päällä matsi syntyi heti mutta request ei pysynyt matsin päätyttyä päällä joka on ärsyttävää.
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743
Minäki tykkään paljon, mutta pikkuongelmia on paljon. Modern Controlit oletuksena, valikoissa navigointi hankalaa, ilmeisesti valikkojen WASDF nappeja ei voi vaihtaa mistään? Ja vaikka mitä. Pelistä pois pääseminen on helpointa hoitaa alt+f4, kun escillä menee title screeniin ja taaaas pitää odottaa että pääsee menuun että voi painaa tabulaattoria että pääsee painamaan quit. :D Pikku vikoja silti, kun vertaa SF5...

Pelaaminen kyllä tosi hauskaa ja tulee tämä ostettua. Uusia mekaniikkoja ei käytä kukaan meikän tasolla, esim. sitä jolla voi jatkaa komboja, oliko se drive rush?

SF5:n ainoa hyvä puoli oli CFN (Capcom Fighters Network) josta löytyi jokainen peliä pelannut. Sieltä pystyi etsimään esim. maan perusteella (pieni ping), taitotason perusteella ja hahmon perusteella sopivaa vastustajaa tai katsomaan kovan tason pelaajien replayt oppimista varten. Se oli vain niin hankala käyttöinen ettei sitä tainnut käyttää kukaan muu... :D En tiiä onko tämän pelin Social jutusta siihen, vai onko se vain tuollanen avatar hommeli.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 339
Sitä en myöskään ymmärrä miksi vitosessa ja tässä uusimmassa pitää tuohon fight request touhuun lukita tuo yksi ainut characteri. Myöäs valikko systeemi aiheutti harmaita hiuksia kun ei tahtonut saada classic controlleja päälle MP matsehin ei sitten millään ennen kun tajusi ettei riitä että ne vaihtaa päälle optionsseista vaan pitää myös asettaa päälle tuosta MP profiilista. Multiplayer kuitenkin toimi tosi mukavasti kun tajusi miten pelejä saa aikaan, vielä en kuitenkaan keksinyt mitään kätevää tapaa hakea itse matseja muuten kuin mennä hubissa konsolille jonkun kanssa istumaan. Fight request päällä matsi syntyi heti mutta request ei pysynyt matsin päätyttyä päällä joka on ärsyttävää.
Kai näissä on se oletus, että ketkä verkossa vakavissaan pelaa, niin jokaisella on se yksi tai maksimissaan pari hahmoa, jotka opettelee hallitsemaan hyvin sen sijaan, että joka matsiin valittaisiin eri hahmo. Tuossa myös varmaan haetaan nopeampaa "flowta", kun joka matsin alussa ei arvota hahmoja ja kenttää. Helpompi jumittua pelin ääreen, kun turpaanveto jatkuu matsin jälkeen lähes tauotta. Perus Arcade ja 1vs1 moodeissa varmaan voinee edelleen hahmon valita vapaasti. Ei sillä, ettenkö olisi tuota itsekin edellisessä osassa ihmetellyt. Nyt sen otti jo normijuttuna.

Matsien hakuun sellainen kommentti, että ranked ja casual matsien haunhan saa päälle taustalle ja se jatkuu, kun edellisestä matsista poistuu, paitsi jos tekee niin, että meneekin tuollaisen kabinetin kautta pelaamaan. Se katkaisee aina sen ranked- tai casualhaun. Toki hyvä muistaa, että nyt pelataan betaversiota ja toivoa sopii, että käytettävyyttä pelin elinkaaren aikana hiotaan. Kai tämä nyt kuitenkin julkkarissa näyttää valmiimmalta kuin mitä SFV aikoinaan oli.
 

Jyg

Liittynyt
27.01.2017
Viestejä
240
Onkohan missään muuten infoa mitä yksinpelimoodeja tähän on luvassa, itsellä ainakin aina näissä beat em upeissa nuo survival pelimoodit olleet kovassa käytössä ja street fighteriakin on tullut käytännössä aina pelattua siten että survivalia pelatessa vain fight request päällä jauhaa menemään ja pelaa väliin aina MP matseja...

Betan perusteella tuntuu kyllä hankinnan arvoiselta mutta toivoa sopii, että peli ei nojaa samaan tapaan noihin mikromaksuihin ja hahmopaketteihin kuin vitonen.
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743
SF5:n ainoa hyvä puoli oli CFN (Capcom Fighters Network) josta löytyi jokainen peliä pelannut. Sieltä pystyi etsimään esim. maan perusteella (pieni ping), taitotason perusteella ja hahmon perusteella sopivaa vastustajaa tai katsomaan kovan tason pelaajien replayt oppimista varten. Se oli vain niin hankala käyttöinen ettei sitä tainnut käyttää kukaan muu... :D En tiiä onko tämän pelin Social jutusta siihen, vai onko se vain tuollanen avatar hommeli.
On tässä CFN ja näyttäis toimivan! Nyt pääsen harjoittelemaan samantasoisia Dhalsimeita (tai kuka ikinä tuottaakaan hankaluuksia) vastaan helposti vain valitsemalla vastustajan listasta.

Olen pelannut oikeastaan vain Ryuta ja Juria, ja varsinkin Juri tuntuu yhtä hauskalta kuin SF4:ssä. SF5:n Juri tuntui halvalta kopiolta kun se toimi niin eritavalla, eikä sillä ollut edes sitä hyppypotkua.

Eniten kaipaan hahmojen "trialeita" ja niiden hankalia komboja. Niitä harjoitellessa tulee opittua parhaiten input hommat ja muutenkin ymmärtää paremmin mitä kukanenkin voi tehdä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 339
Ilmeisesti yksinpeliä varten on perus arcade, one on one ja team battle sekä tietysti training. Uutena joku world tour systeemi, missä kaiketi sillä omalla avatarilla edetään jonkinlaista tarinaa ja taistellaan. Tämä on taas näitä juttuja, mitkä ei niin itseä kiinnosta, mutta katsotaan... Virallisilta sivuilta jotain käsitystä asiasta saa raavittua kasaan: FIGHTING GROUND MODE | STREET FIGHTER 6 | CAPCOM

Mikromaksuja ja hahmopaketteja voisi olettaa olevan mukana melkolailla varmasti. Ihan jos Steamista katsoo, niin nythän on myynnissä peruspeli ja sitten deluxe ja ultimate ediotionit ja niissä kalliimmissa tietenkin tulee sitten lisää hahmoja (suhteessa hintaan tietysti). Eli kyllä 100% varmuudella uusia hahmoja tippuu peliin silloin tällöin ja niihin sitten pääsee käsiksi joko noilla kalliimmilla versioilla tai jollain season passilla tai erikseen ostamalla. Hieman off topikkina kiva muistella, kuinka monta versiota Street Fighter 2:sta on tehty (ei ollut aikanaan mikromaksuja, niin pitänyt tehdä näin). Nämä tulee nyt ainakin mieleen:

Street Fighter II: The World Warrior
Street Fighter II': Champion Edition
Street Fighter II': Hyper Fighting
Super Street Fighter II: The New Challengers
Super Street Fighter II Turbo
Hyper Street Fighter II: The Anniversary Edition
Super Street Fighter II Turbo HD Remix
Ultra Street Fighter II: The Final Challengers
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743
Hyvän pelin merkki ku lopetan vähän kyllästyneenä, mutta puolen tunnin päästä jo käynnistän pelin uudestaan ku mielessä on uusia siistejä juttuja mitä kokeilla. Saa nähdä miten tämän pelin kanssa käy jossain 500h kohdalla, esim. SF4:sta pelasin silloin vielä ihan innoissaan, mutta SF5:n poistin kokonaan ja jätin turnaukset katsomatta. Toistaiseksi ei ole mitään merkkejä kyllästymisestä, päinvastoin, tulee tämän online betan jälkeen pelattua vielä pahasti rampaa offline demoa.

Mullaki häiritsee että hahmoja julkaistaan tipottain, tuntuu rahastukselta ja vittuilulta. Jostain syystä mulla ei Tekken 7:n lisähahmot häirinny, mutta SF5:ssa häiritsi. Mikromaksuja varmaan löytyy avatarin vaatteista, mutta ne ei vaikuta peliin eikä kiinnosta yhtään niin ihan sama.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 339
Beta loppuu näillä hetkillä ja sitten odottelemaan vajaa pari viikkoa kokoversion saapumista. Sieppaa vähän kyllä, kun tässäkin saa kaupasta fyysisen version halvemmalla kuin mitä digi maksaa. Ei ymmärrä. Ei taida täällä päin maailmaa nämä tappelupelit kyllä hirveästi kiinnostaa, kun tästäkin pelistä on jaksanut keskustella nyt betan aikana täällä ihan kolme ihmistä. :D
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743
<snip> täällä päin maailmaa nämä tappelupelit kyllä hirveästi kiinnostaa, kun tästäkin pelistä on jaksanut keskustella nyt betan aikana täällä ihan kolme ihmistä. :D
90-luvulla tappelupelien kulta-ajan eläneet kai näistä eniten on innoissaan... :og: Toisaalta nämä on myös eliitin pelejä, jotka kasuaalit kiertää kaukaa. Pelkästään hahmon ohjaaminen ja yksinkertaisten kombojen tekeminen on taito jota pitää harjoitella, sitä voi verrata melkeinpä jonkun instrumentin soittotaitoon. Saa nähdä auttaako tämän pelin uusi Modern Controls -systeemi, jolla voi osaksi skipata tuon vaiheen yli. Teoriassa sen avulla olisi mahdollista hypätä suoraan "mindgames-vaiheeseen" jallittamaan vastustajaa henkisesti, mutta veikkaan että aloittelijat joka tapauksessa pelaavat "omaa peliään" välittämättä vastustajasta, eikä pelin idea oikein aukea.

Suomiturnaus eiliseltä, matsit alkaa 13 minuutin kohdalla:

 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 339
90-luvulla tappelupelien kulta-ajan eläneet kai näistä eniten on innoissaan... :og:
Selvästikin! Ja siis todellakin nostalgisia tunteitahan tappelupelit herättää. Oi niitä aikoja, kun pelattiin koulun jälkeen yhden kaverin kanssa PC:llä ekoja Mortal Kombatteja vilkuillen olan yli, että kaverin mutsi ei tule kyttäämään juuri fatalityn aikaan. Tai kun jääkiekkokorttien ostamisen jälkeen käytiin laittamassa ylijääneet markat ostarin kahvilassa Virtua Fighter kabinettiin. Tai vähän myöhemmin, kun vihdoin ja viimein sai SNES:lle Street Fighter Alpha II:n, mikä maksoi vaivaiset 599 markkaa Prismassa. :D
 
Liittynyt
07.09.2017
Viestejä
585
Discordin puolelta löytyy "Taistelupelit" jossa on kyllä väkeä ja keskustelua hyvin.

Peli tuntuu aivan loistavalta vitosen jälkeen, ainoa asia missä pallo on tiputettu rajusti on tuon Battle Hubin ulkoasu. Geneeristä vartissa tehtyä mobiilipelipaskaa. Olisivat tehneet vaikka Yakuzan/Splatoonin tyyliin pienen kadun risteyksen jossa esim. Arcade-pelihalli jne. Sopisi tuollainen hieman rähjäinen katu tähän pelisarjaan täydellisesti, nyt joku helvetin Star Trekin Euroviisuhalli. Ei ymmärrä.
 
Viimeksi muokattu:

Rane

Coordinator @ Diablo 4 clan "iotech"
Tukijäsen
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 893
Aikas mukavalta näyttää. Opencritic tällä hetkellä 92p:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 339
Joo hyvältä näyttää. Se on taas paha juttu, kun peli tulee saataville to-pe välillä keskiyöllä ja perjantaina työpäivä. Ei kehtaa heti yöllä testata, kun ei malta kuitenkaan lopettaa.
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743
Offline demo ei oikein vakuuttanut, mutta toissa viikonlopun online open beta teki kyllä vaikutuksen. Näyttää siltä että tässä on käsissä paras tappelupeli mitä olen pelannut. Jokapaikasta löytyy paljon hyviä juttuja. Oikeiden selostajien kommentit kesken matsin, hahmon ilveily latausruudussa, kaikenlaisia pikku juttuja löytyy.

Tappelu on hauskaa ja monipuolisempaa mitä SF-sarjassa on ennen nähty. Drive Impact on nautinnollinen tehdä ja vielä nautinnollisempi torjua! KOSTO! Lisäksi löytyy parry ja perfect parry joita voi heitellä ennalta-arvattavasti käyttäytyvälle vastustajalle. Kaikki myös näyttää erittäin hyvältä, etenkin perfect parry. Drive Cancel on vähän niinku SF4:n FADC eli kombojen jatko, tai nykyään myös yllätyshyökkäys jolla voi iskeä kauempaa. Training modesta oon nähny vain videoita, mutta sekin näyttää erittäin hyvältä frame palkin ansiosta ja CFN:stä voi etsiä oman tason vastustajia tai katsella taitavien pelaajien uusintoja, esim. "Miten Ryu voi voittaa Dhalsimin ku se iskee niin kauas? Mitä se tekee, mitä en tee?" Varsinki aloittelijoille löytyy hyvää infoa.

"Avoimen maailman" yksinpelistä ja oman avatarin kehityksestä en välitä ollenkaan. Story Modesta ei ole mitään hajua, vai onko se tuo avoimen maailman juttu? Minulle Story Modeksi riittäis SF4:n tapainen jossa on minuutin animepätkä hahmon tarinasta alussa ja lopussa, ja muuten pelataan vain 10 matsia tekoälyä vastaan.

Street Fighter-sarjalla ei ole ollut koskaan tätä ongelmaa, mutta sanottava silti se ehdoton plussa, että pelaajia on niin paljon että varmasti löytyy oman tasoisia vastuksia.

Pelin sisäisistä turnauksista Tekken 7:n tapaan ei ole kukaan puhunut vielä mitään, ne voi olla erittäin jänniä. Tekken 7:ssa pelasin niitä paljon sen tarjoaman jännityksen takia, mutta siinä oli pahoja ongelmia ja turnaukset jumittui useasti kesken kun tyypit rage quittas tai oli jotain muuta yhteys ongelmaa.

<snip> pallo on tiputettu rajusti on tuon Battle Hubin ulkoasu. Geneeristä vartissa tehtyä mobiilipelipaskaa. Olisivat tehneet vaikka Yakuzan/Splatoonin tyyliin pienen kadun risteyksen jossa esim. Arcade-pelihalli jne. Sopisi tuollainen hieman rähjäinen katu tähän pelisarjaan täydellisesti, nyt joku helvetin Star Trekin Euroviisuhalli. Ei ymmärrä.
Täysin samaa mieltä, ois paljon hauskempi joku oikea arcadehalli. Jos äärimmäisyyksiin mennään niin tilat vois olla ahtaat, oletuksena jokaisen mikki auki, kabineteille pitäis jonottaa ja yksi matsi maksais 1€ (ja vastassa ois edellisen matsin voittaja, eli arcaden paras). :D
 
Liittynyt
07.09.2017
Viestejä
585
Täysin samaa mieltä, ois paljon hauskempi joku oikea arcadehalli. Jos äärimmäisyyksiin mennään niin tilat vois olla ahtaat, oletuksena jokaisen mikki auki, kabineteille pitäis jonottaa ja yksi matsi maksais 1€ (ja vastassa ois edellisen matsin voittaja, eli arcaden paras). :D
Nyt vasta jostain arvostelusta sain vahvistuksen että tuota Battle Hubia ei tarvitse edes käyttää, samat valikot moninpelaamiseen löytyy sieltä Fighting Groundin puolelta. Sieltä vaan esim. casual tai ranked hakuun ja treenaamaan odotellessa. Aivan mahtavaa. Suorastaan erikoista että japanilainen tuote antaa käyttäjän valita miten sitä käyttää.

Vaikea valita ostaako PS5:lle vai PC:lle. Pleikka rullaa 4K hiirenhiljaa ja OLED-töllö kiittää, PC:lle taas paljon halvemmalla saatavilla ja voipahan pelata vähä missä vaan kannettavan avulla. Olisipa cross progression niin ei olisi valinnan ongelmaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 339
Nyt vasta jostain arvostelusta sain vahvistuksen että tuota Battle Hubia ei tarvitse edes käyttää, samat valikot moninpelaamiseen löytyy sieltä Fighting Groundin puolelta. Sieltä vaan esim. casual tai ranked hakuun ja treenaamaan odotellessa. Aivan mahtavaa. Suorastaan erikoista että japanilainen tuote antaa käyttäjän valita miten sitä käyttää.

Vaikea valita ostaako PS5:lle vai PC:lle. Pleikka rullaa 4K hiirenhiljaa ja OLED-töllö kiittää, PC:lle taas paljon halvemmalla saatavilla ja voipahan pelata vähä missä vaan kannettavan avulla. Olisipa cross progression niin ei olisi valinnan ongelmaa.
Joo, tuo on tosi hyvä juttu, että moninpeliä voi pelata ihan perinteisesti ilman, että tarvii missään hubeissa pyöriä avatarin kanssa. Betaa kun pelasin, niin PS5:llä oli tietysti visuaalisesti näyttävämpi, mutta PC:llä pelatessa oli menestys parempaa ja jotenkin tatsi oli parempi, vaikka ohjainkin oli kämäisempi kuin Dual Sense. No PS5 versio on jo ennakkotilattu, että sillä mennään. Ihan normiversion ostin. Jos tulee mielenkiintoisia hahmoja tarjolle myöhemmin, niin lunastaa sitten erikseen. Kaikki ei kuitenkaan kiinnosta.
 
Liittynyt
07.09.2017
Viestejä
585
PS5 paukuttaa ilmeisesti aika tarkkaan natiivia 4K:ta. Että kyllähän se komeaa on.




Taitaa perusversio tulla tännekin. Pari hahmoa ekalta kaudelta kiinnostaa mutta ostellaan sitten kun tulevat ja kunhan tarvetta, kun aloituskatraassa aika lailla pelattavaa kuitenkin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 339
Itse olen ainakin tässäkin asiassa niin kaavoihin kangistunut, että tykkään pelata niitä vanhoja hahmoja, vaikka uusia tarjolle tulisikin. No ok, Street Fighter 5:ssä taisi Dan tulla vasta viimeisessä aallossa ja sillä olen jonkun verran pelannut, mutta sekin toki oli mukana jo 25 vuotta sitten Street Fighteri Alpha 2:ssa, että ei mikään uusi tulokas.

Toivottavasti muuten tässä kutosessakin saisi myös pelaamalla auki hahmoja. Street Fighter 5:een en ole itse pelin ostamisen lisäksi rahalla mitään lisäsisältöä ostanut ja yhtä vaille (Oro) on kaikki hahmot käytössä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
07.09.2017
Viestejä
585


Klassiset asut saa pelaamalla yksinpelimoodia tai maksamalla euroilla.
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743
sf6.jpg



World Tourin (18GB) voi muuten jättää lataamatta jos sitä ei meinaa heti ekana päivänä pelata, lataa sen sitten joskus myöhemmin. Yuo ikkuna löytyy ku painaa pelin kohdalta hiiren oikealla ja valitsee Properties. Saman voi tehdä twitterin mukaan myös PS5:lla.

Pitäisköhän tämä esiladata vai ei? Dark Souls 3:n aikoinaan esilatasin ja sen paketin purkamisessa meni paljon kauemmin mitä itse latauksessa. Nyt on kyllä tehokkaampi kone kuin silloin...
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 339
Joo huomasin PS5:llä, kun tuo peli latautui eilen valmiiksi, että tuli monena eri palasena.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 339
Piti laittaa klo 5.30 herätyskello soimaan, että ehtisi vähän testata ennen duunia. Fighting groundiin suuntasin, mutta siellä ei online matchmaking toiminut. Pariin kertaan aloitin haun, mutta tuloksena aina communication error. Toivotaan, että saavat fiksattua pian. No piti sitten tuonne battle hubiin suunnata ja siellä löytyikin pelejä. Fighting groundista löytyi myös ns. normaali arcademoodi, mitä vähän testasin. Illalla sitten lisää.
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743
Meikällä on joku paha bugi tässä. Puolituntia oon pelannu ja jo kaks kertaa käyny semmonen ettei ukko liiku oikealle ollenkaan 10 sekuntiin, mutta muut napit menee läpi! Replayssa näkyy inputit ja sielä näyttää etten paina erän alussa ollenkaan oikealla, vaikka siinä kohti nimen omaan painoin ja lopulta naputin ihan tosissaan, ku edellisessä erässä huomasin ettei nappi toimi.

Oon pelannu näitä pelejä vuodesta 2012, eikä demossa tai open betassa ollu tämmöstä. Tämä on eri juttu kuin "I tech that throw!" tai muu lagista johtuva inputin missaus. Nappi ei vain toimi kymmenen sekuntiin!
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 339
Itse en tuohon ole törmännyt, en betassa enkä nyt, mutta taisi olla niin, että sinä pelaat PC:llä ja minä PS5:llä. Sellaisen olen taas fightning groundissa huomannut, että vähän väliä pomppaa ruudulle "connecting to opponent" -ikkuna, mutta ehkä 10 % niistä kerroista, kun se tulee, niin oikeasti yhdistyy ja löytyy matsi. Vähän ärsyttävä ainakin, jos yrittää samalla pelata arcadea ja matsejen haku on käynnissä.
 
Liittynyt
07.09.2017
Viestejä
585
Meikällä on joku paha bugi tässä. Puolituntia oon pelannu ja jo kaks kertaa käyny semmonen ettei ukko liiku oikealle ollenkaan 10 sekuntiin, mutta muut napit menee läpi! Replayssa näkyy inputit ja sielä näyttää etten paina erän alussa ollenkaan oikealla, vaikka siinä kohti nimen omaan painoin ja lopulta naputin ihan tosissaan, ku edellisessä erässä huomasin ettei nappi toimi.

Oon pelannu näitä pelejä vuodesta 2012, eikä demossa tai open betassa ollu tämmöstä. Tämä on eri juttu kuin "I tech that throw!" tai muu lagista johtuva inputin missaus. Nappi ei vain toimi kymmenen sekuntiin!
Varmaan testailit eri ohjaimella/näppiksellä onko samaa? Aika mielenkiintoinen bugi kyllä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 339
Joo, kuulostaa kyllä aika rajulta, varsinkin jos laajemmalti tuollaista vaivaa pelissä on.
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743
Varmaan testailit eri ohjaimella/näppiksellä onko samaa? Aika mielenkiintoinen bugi kyllä.
Se tuli ihan randomisti ja kokoajan on ollu tämä sama mekaaninen Logitech G710+ näppis, eikä ole muita ohjaimia koneessa kiini. Todellinen mysteeri, kun netissä ei kukaan tuosta puhu.

Pelasin kumminki äsken pari tuntia eikä tuollaista enää tapahtunut. Tuota ennen latasin World Tourin ja sitten vielä painoin pelin asetuksista Shader Compilationin päälle (options > game > other settings > shader warming on startup), ja seuraavalla käynnistyksellä peli laski shaderit parissa minuutissa. Muutoin peli kuulemma laskee nuo lennosta ja ajattelin että se vois ehkä vaikuttaa.
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743
Lollander löyty vastus jonka ping on 8ms. Varmaan joku naapuri. :D Pingi numerot ei muuten päivity oikeasti ku parin minuutin välein. Seuraavalle vastukselle näytti myös tuota alle 10ms pingiä, ja vasta seuraavassa erässä vaihtu johonki 50ms. Yleensä näyttäis olevan Suomeen ja Ruotsiin pingi jossain 20-30ms Oulusta.
EDIT: En oo tainnu nähdä ku yhden Venäläisen vaikka SF5:ssa niitä oli paljon.

Ryulla pelaan (silver) ja lättyyn tulee pahasti kun vastaan tulee joku joka tietää mitä tekee. Moni häviö silti tullu sen takia ettei tiedä vielä vastustajan liikkeitä. Manon esim. voi tehdä jonku ihme heiton yllättävän kaukaa ja sitte ku se on saanu heitettyä 5 kertaa (luku säilyy myös erien välissä) se tekee aivan raivona damagea n. 30%. Turha tehdä critical arttia ku tuo tekee saman verran ilmaiseksi. :D
 
Liittynyt
07.09.2017
Viestejä
585
Ryulla pelaan (silver) ja lättyyn tulee pahasti kun vastaan tulee joku joka tietää mitä tekee. Moni häviö silti tullu sen takia ettei tiedä vielä vastustajan liikkeitä. Manon esim. voi tehdä jonku ihme heiton yllättävän kaukaa ja sitte ku se on saanu heitettyä 5 kertaa (luku säilyy myös erien välissä) se tekee aivan raivona damagea n. 30%. Turha tehdä critical arttia ku tuo tekee saman verran ilmaiseksi. :D
Saman huomasin. Nappaa kaukaa tuon heiton tosiaan ja suosittu hahmo tuntuu olevan. Noh pelaamalla oppii pelaamaan, toivottavasti :D
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743
Btw, tappelupelien meemit, juorut ja joskus jopa asialliset keskustelut löytyy redditin kappachinosta.
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743
Eilen illalla jatkuvien häviöiden jälkeen meinas mielenkiinto laantua, mutta tänään taas pelannu aivan innoissaan. Kannattaa muuten alkaa käyttämään parrya useammin, toimii hyvin esim. Hondan headbutteja vastaan kun joskus siihen saa tehtyä perfect parryn ja sen jälkeen voi tehdä mitä ikinä haluaa. JP tuntu aluksi aivan ylivoimaiselta vastukselta kun se voi iskeä minne vain, mutta Ryun tatsu toimii sitä vastaan hyvin. Yks parhaimpia voittoja oli eilen ku itsevarma JP tuli heittelemään juttujansa ja tein 5 kertaa peräkkäin tatsun ruudun toiselta puolelta. :D

Lily on uus suosikkihahmo, mutta saa nähdä kauanko menee että saa liikkeet lihasmuistiin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
936
Ennen julkaisua tuli pähkäiltyä mitä kaikkia hahmoja pitää kokeilla kun niin moni näytti mielenkiintoiselta. Nyt kaksi ekaa päivää on sitten tullut pelattua lähinnä Hondalla, kuten kahdessa edellisessäkin pelissä. Ei siitä pääse mihinkään, varsinkin kun hahmolla on kaikkea uutta kivaa tässä.
 
Liittynyt
07.09.2017
Viestejä
585
JP on kyllä paha. Hondaa tekee mieli pelata vaikka ei se helppo ole, hauska ja omintakeinen kuitenkin. Uudet lähtökohtaisesti helpompia hahmoja testailla verkossa aluksi kun kaikki ei ole vielä labrannut niitä tutuksi, itse ainakin helisemässä kun ei osaa yhtään odottaa mitä jonkun Lilyn kikkapakista tulee.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 339
Harmittaa, kun eilen tuli käytyä baarissa ja tänään on väsyttänyt niin pahasti, että ei ole pystynyt pelaamaan. Jospa sitä vielä tänään illasta jonkun matsin jaksaisi Street Fighteriä ottaa. Lempihahmo on vielä hakusessa. Tähän mennessä olen enimmäkseen tylsästi Kenillä pelannut. Arcadetikun ostaminen kyllä kiinnostelisi, mutta meneeköhän vähän yli.
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743
itse ainakin helisemässä kun ei osaa yhtään odottaa mitä jonkun Lilyn kikkapakista tulee.
Joo, näin on... :D Innostuin Lilystä command throwin takia, tein tutoriaalit ja osan kombo trialeista, vasta ku menin oikeasti pelaamaan huomasin että sehän voi kikkailla aika paljon ja ennalta-arvaamattomasti. Oon pelannu aina "rehellisiä" hahmoja niinku Ryuta, jne. niin tuntuu vähän huijaukselta tehdä liikkeitä vähän mistä sattuu ja melkein aina toimii. Se syöksy liikeki buffattuna menee Marisan armorista läpi että kilahus vain käy! :D Ne on helppoja voittoja jos vastus on tottunu voittamaan niitä käyttäen, niinku 90% pelaajista on.
 
Liittynyt
07.09.2017
Viestejä
585
Harmittaa, kun eilen tuli käytyä baarissa ja tänään on väsyttänyt niin pahasti, että ei ole pystynyt pelaamaan. Jospa sitä vielä tänään illasta jonkun matsin jaksaisi Street Fighteriä ottaa. Lempihahmo on vielä hakusessa. Tähän mennessä olen enimmäkseen tylsästi Kenillä pelannut. Arcadetikun ostaminen kyllä kiinnostelisi, mutta meneeköhän vähän yli.
Etsi käytetty tikku, itsekin ostin täältä ja paljon hauskempaa on pelata. Edullisesti pääsee liikkeelle 8bitdo arcade controllerilla jos uutta haluaa. Sekin löytyy ja ihan mielellään pelaa.

Kaljan tissuttelu on toistaiseksi jäänyt vähemmälle kun ei tässä pelissä tule hevon helvettiä jos pienessä maistissa. Sama jos väsyttää, hermo vaan palaa. Hyvät ja huonot puolensa mutta onhan noita muita pelejä mitä pelata ko. tiloissa. Tai miks ei World Touria!

Tässä vielä kevennys
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 339
8BitDo:n tikku mulla on retroilua varten, mutta tätä pelaan PS5:llä, mihin se ei tietääkseni taivu millään. Aika heikosti liikkuu täällä päin käytettynä PS5 tikkuja.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 339
Eilen illalla tuli taas pelattua ja mulla ainakin edelleen vaivana matchmakingin ongelmat. Eli suht usein tulee ilmoitus, että jokin meni vikaan ja matsien haku siten lopetetaan. Sittenpä se ei auta, kun mennä vaan valikkoon käynnistelemään haut uudestaan ja sitten se taas tärppääkin. Kerran kävi myös niin, että olin onlinematsissa ja täysi rähinä päällä, mutta lensin ulos pelistä ja syynä liian pitkään jatkunut inaktiivisuus(?). Sellaista myös kaipaisin tuohon matchmakingiin liittyen, että sen saisi käynnistettyä muutoinkin kuin käymällä siellä tietyssä valikossa. Pelissä kuitenkin aika monessa kohtaa tulee vastaan se, että se haku keskeytetään (mm. tiettyihin valikkoihin meno) ja on rasittavaa sitä käydä aina veivaamassa uudestaan päälle mutkan kautta.

Itse pelaamisesta tai hahmoista en edelleenkään pahaa sanottavaa keksi, mutta kentistä osa tuntuu vähän mielikuvituksettomilta. Näissä ei myöskään taida olla mitään hajoavia elementtejä tai muuta yllätyksellisyyttä. Myös musiikkien osalta kaipailisin klassisten hahmojen legendaarisia tunnussävelmiä mukaan. No nämä on tietysti asioita, mitkä voivat ajan kanssa muuttua.

Tuolla edellä myös oli maininta, että venäläiset pelaajat on toistaiseksi loistaneet poissaolollaan, mutta nekin näyttää nyt ilmestyneen. Ei voi mitään, mutta itseäni ainakin tänä maailmanaikana vähän korpeaa kyseisen kansallisuuden mukana olo. Varsinkin sellaiset tapaukset, jotka jo nimimerkissään jotenkin alleviivaavat Venäjää tai venäläisyyttä. Jos saan valita, niin venäläisten kanssa en pelaa.
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743
Eilen illalla tuli taas pelattua ja mulla ainakin edelleen vaivana matchmakingin ongelmat. Eli suht usein tulee ilmoitus, että jokin meni vikaan ja matsien haku siten lopetetaan. Sittenpä se ei auta, kun mennä vaan valikkoon käynnistelemään haut uudestaan ja sitten se taas tärppääkin. Kerran kävi myös niin, että olin onlinematsissa ja täysi rähinä päällä, mutta lensin ulos pelistä ja syynä liian pitkään jatkunut inaktiivisuus(?). Sellaista myös kaipaisin tuohon matchmakingiin liittyen, että sen saisi käynnistettyä muutoinkin kuin käymällä siellä tietyssä valikossa. Pelissä kuitenkin aika monessa kohtaa tulee vastaan se, että se haku keskeytetään (mm. tiettyihin valikkoihin meno) ja on rasittavaa sitä käydä aina veivaamassa uudestaan päälle mutkan kautta.

Itse pelaamisesta tai hahmoista en edelleenkään pahaa sanottavaa keksi, mutta kentistä osa tuntuu vähän mielikuvituksettomilta. Näissä ei myöskään taida olla mitään hajoavia elementtejä tai muuta yllätyksellisyyttä. Myös musiikkien osalta kaipailisin klassisten hahmojen legendaarisia tunnussävelmiä mukaan. No nämä on tietysti asioita, mitkä voivat ajan kanssa muuttua.

Tuolla edellä myös oli maininta, että venäläiset pelaajat on toistaiseksi loistaneet poissaolollaan, mutta nekin näyttää nyt ilmestyneen. Ei voi mitään, mutta itseäni ainakin tänä maailmanaikana vähän korpeaa kyseisen kansallisuuden mukana olo. Varsinkin sellaiset tapaukset, jotka jo nimimerkissään jotenkin alleviivaavat Venäjää tai venäläisyyttä. Jos saan valita, niin venäläisten kanssa en pelaa.
Mullaki on nyt tullu samoja match making ongelmia, kun laitoin connection quality settingin täysillä eli vitoseen. Nyt ku laskin sen takasin 4-5 niin ei ole ollu ongelmia. Se eilinen inactivity disconnect tuli vissiin kaikille, ku discordissa puhuvat myös siitä.

Musiikit on kyllä heikot tässä pelissä. Ei mitään vanhoja ikonisia biisejä, tai no tais sielä joku olla mutta se oli vain heikko "balladi remix" josta on alkuperäinen energia kadoksissa. Varmaan myyvät ne hyvät biisit jälkeenpäin DLC:nä. Kummallista ettei Guile's Themeä tai Kenin Themeä kuule ollenkaan.




Aika monta juttua tuolla videolla joista en ollu tietonen...
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743


Just alko Suomiturnaus!
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 339
Vieläkö on riittänyt intoa pelailla? Itselläni kesäloma ja sen myötä reissut tuli tuossa väliin, niin olin melkein kuukauden pelaamatta mitään. Nyt kun tuli tuo ensimmäinen DLC-hahmo (Rashid), niin tuli vähän kokeiltua taas. Harmillisesti viime päivinä ainakin minulla ollut paljon matchmakingin kanssa ongelmia, eli erroria työntää.
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743
Vähille on jäänyt kesän ja hitboxin opettelun takia, erittäin työläs opetella ja siinä samalla laski peli-intokin.

2010 pelasin BlazBlue:CT normaalisti arcadetikulla, 2012 SSF4:AE taas siirryin näppikseen, mutta jostain syystä opettelin pelaamaan niin että oikea käsi liikuttaa ja vasen iskee. Nyt hitboxin kanssa pitäisi opetella "peukalohyppy" ja vaihtaa jopa käsien puolet! Harjoittelin training modessa ja pelasin 2D-tasoloikkia ja alkoi luonnistumaan, mutta oikeassa matsissa ei tahtonut onnistua mikään... Pari viikkoa sitten vaihdoin takaisin mekaaniseen näppikseen ku tällä onnistuu kaikki ja asiat tulee selkärangasta.

Ensiviikon viikonloppuna EVO2023!
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743
Hauska "dokumenttielokuva" vuodelta 2010 New Yorkin Fighting Game Communitystä:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743
Samaisena viikonloppuna Assemblyilla myös kotimainen vaihtoehto Assymylly Summer 2023




Niin joo, se on jo ens viikonloppuna. Päivällä Assymylly ja illalla/yöllä EVO. Tulee tiukka viikonloppu.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 669
Viestejä
4 188 322
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom