- Liittynyt
- 30.03.2017
- Viestejä
- 1 136
Tästä oli jo juttua uutisketjun puolella, mutta aihe on niin tärkeä että se tarvitsee oman ketjunsa.
Stop Killing Games on kampanja, joka pyrkii lakiteitse säilyttämään always online -pelit sen jälkeen, kun niiden julkaisija on lopettanut tuen. Pelien pitää siis jäädä pelattavaan kuntoon. Lähtölaukauksena tälle toimi Ubisoftin suosittu autopeli The Crew, jonka serverit ajettiin alas tämän vuoden huhtikuussa, eikä kukaan pelin ostanut pysty pelaamaan sitä enää koskaan.
Pelien säilyttämiselle on kaksi tärkeää perustetta. Ensinnäkin pelit ovat uniikkeja taideteoksia, joita pitää suojella niiden itsensä takia. Tiesittekö, että 75% mykkäfilmikauden elokuvista on kadonnut historiaan iäksi, koska kukaan ei tajunnut säilyttää niitä? Toinen syy on kuluttajansuoja. Pelit myydään tuotteina, joista maksetaan könttäsumma ja annetaan ymmärtää, että sen jälkeen saat pitää sen. Esine, joka sinulle myytiin ja jonka omistat, tullaan hajottamaan tuntemattoman ajanjakson päästä. Ihan sama mitä käyttösopimuksissa seisoo, koska ne eivät ylitä lakia eikä kukaan lue niitä. Pelien tuhoaminen kaupanteon jälkeen saattaa olla jo laitonta monissa maissa, mutta asiaa ei ole koskaan tarkasteltu oikeudessa.
Mikä on sitten suunnitelma? Stop Killing Games -kampanja on ottanut yhteyttä kuluttajansuojaviranomaisiin ympäri maailmaa, käynnistänyt kansalaisaloitteita ja Brasiliassa taitaa olla oikeusjuttukin vireillä. Yhdysvallat on menetetty tapaus, mutta jos asia saadaan korjattua tarpeeksi isolla markkina-alueella, julkaisijat tekevät peleistään kestäviä maailmanlaajuisesti. Jos satuitte ostamaan The Crew'n aikoinaan, laittakaa viestiä Ranskan kuluttajansuojavirastolle ohjeiden mukaan.
Suurin ja suomalaisten kannalta merkittävin juttu on EU:n laajuinen kansalaisaloite. Jos tämä menee läpi, koko ongelma saattaa ratketa. Allekirjoituksia tarvitaan miljoona, joka on valtava määrä, mutta kirjoitushetkellä niitä on jo kasassa 350 000 ja aikaa on ensi vuoden elokuuhun. Homma on massiivinen mutta ei mahdoton. Aloitteen etenemistä voi seurata täältä ja sen voi allekirjoittaa alta.
Allekirjoittakaa aloite (varokaa typoja, koska virheelliset signeeraukset mitätöidään eikä omia tietojaan voi muokata jälkikäteen) ja levittäkää sanaa. Kertokaa asiasta ystäville, sukulaisille, foorumeille, Discord-servereille ja mitä someja sitten käytättekin. Myös ihmisille jotka eivät ole peleistä kiinnostuneita, koska kuluttajansuoja ja omistusoikeuden puolustaminen digiaikana on paljon pelejä isompi juttu.
Kampanjan sivusto sisältää kattavan FAQ:n.

Aloitteen tiedot | Eurooppalainen kansalaisaloite
citizens-initiative.europa.eu
Allekirjoittakaa aloite (varokaa typoja, koska virheelliset signeeraukset mitätöidään eikä omia tietojaan voi muokata jälkikäteen) ja levittäkää sanaa. Kertokaa asiasta ystäville, sukulaisille, foorumeille, Discord-servereille ja mitä someja sitten käytättekin. Myös ihmisille jotka eivät ole peleistä kiinnostuneita, koska kuluttajansuoja ja omistusoikeuden puolustaminen digiaikana on paljon pelejä isompi juttu.
Kampanjan sivusto sisältää kattavan FAQ:n.
Stop Killing Games
www.stopkillinggames.com