No niin! Viimein on Netflixin ilmaisjakson avulla katsottu tämä elokuva ja oma arvosanani on
1,5 tähteä!
Mistä kiikastaa? No kaikestahan The Last Jedin tapauksessa kiikastaa. On aivan turha lähteä erittelemään miten juoneton, tunnoton ja turhia kohtauksia täynnä oleva elokuva on kuin pannukakku, mutta sen haluan sanoa että oikeasti pidin seitsemännestä osasta. Mielestäni seitsemäs osa hienosti rakenti arvoituksia ja hyvän pohjan jatkolle, missä voisi paljastaa ja tuoda vaikka mitä uutta peliin, mutta valitettavasti Rian Johnson halusi tuhota Star Warsin täysin, muuta selitystä en keksi tällaiselle tihutyölle.
Snoke oli hienosti rakennettu seitsemännessä ja Reyn kuin Reinkin taustat olivat täysin vielä kartoitettavissa, aivan kuin Imperiumin Vastaiskussa, jossa paljolti keskityttiin asioiden selittämiseen, mutta nyt ei ole kauheasti enää selitettävää vaan ainoastaan tarkennettavaa. Seitsemäs osa jätti hienon pohjan sille miten voidaan selittää Reyn jopa hieman yliampuvat taistelutaidot, kuin myös Finnin kääntyminen hyvisten puolelle tai Renin ristiriitainen menneisyys hyvän ja pahan välillä. Valitettavasti nyt on jo selitetty että Reyn vanhemmat olivat pulsuja ja Ren taas oli kiltti poika kunnes Luke-pappa yöllä tuli sängyn viereen. Finnistä ei onneksi keretty puimaan mitään
Tähteni annan hyvistä näyttelijäsuorituksista ja yleisesti ottaen melko tasokkaasta lavastuksesta ja tehosteista, vaikkakin Joda näytti omituiselta ja pari muutakin tietokonetehostetta, kun taas The Force Awakens oli kaikin puolin kohdallaan. Katsoin elokuvan puhelimeni ruudulta ja silläkin huomasin miten hyvin kontrasti ja kaikki mahdollinen oli hienosti hallussa. Huikeaa ruututyötä! Minua ei edes häirinnyt ne feminismijututkaan oikeastaan, kun näyttelijät eivät vetäneet mitään överiksi. Elokuva kuitenkin kärsii haluttomuudesta kertoa mitään jännittävää, päättämättömyydestä juonen kulun suhteen ja yliyrittämisestä jonkinlaisen moraalisen ongelman kehittämisessä, että niin hyvät kuin pahat ovat pahoja ja hyviä ja lässyn lässyn.
Minä en ole kovin vaativa Star Warsien suhteen ja voin sanoa rehdisti pitäneeni kaikista pääelokuvista ennen tätä, mutta The Last Jedi löi tikun pökäleeseen ja laittoi reilusti niitit arkkuun. Disney on onneksi jo tajunnut että pieleen meni ja pahasti, mutta eniten harmittaa että J.J. Abrams joutuu nyt kikkailemaan Rian Johnsonin mielipuolisen pelleilyn takia. On todella vaikea uskoa että mitään voitaisiin enää pelastaa. Abrams lähti liikkeelle melko varmanpäälle linjalla, keksimättä pyörää uusiksi ja se riitti minulle hyvin, nyt en vaan tiedä mitä kerrottavaa enää on jäljellä. Toivon todella, siis täysin todella ja tämä on käsi Raamatulla todellinen toiveeni, että yhdeksäs osa alkaa siitä kun kahdeksas osa olikin pelkkää unta ja jatketaan täysin siitä mihin seitsemäs jäi, piittaamatta pätkääkään Johnsonin sekoiluista.
Peukut pystyyn!
PS. Oli elokuvassa yksi mieleenpainuvakin kohtaus!