Soundbar

Liittynyt
30.08.2019
Viestejä
531
Tänään palautin Harman Kardonin 1100 pötkön
Citation subin, ja Citation s subin

Lopulliset kokemukset:
Soundbarin äänenlaatu parani ehkä hiukan kun päivitti. Mutta se jokin jäi puuttumaan, ääneen olisin kaivannut ehkä vähän enemmän bassoa, siis vähän, silleen ettei ääni muistuttaisi telkkarin kaiuttimista kuuluvaa ääntä.
En oikein missään vaiheessa tunnistanut mitään surround ääneen liittyvää, vaikka elokuvanakin oli Dune part 2
Miinusta myös siitä kun ei ole mitään känny appia käytettävissä, vaan aina piti kävellä sounbarin luokse kahtomaan pienestä lcd-näytöstä asetuksia

Plussana ulkonäkö, harmaan valkoinen kangas kävi hyvin valkoiselle tv-tasolle, eikä siihen tullut telkkarista mitään heijastuksia, niin kuin esim mustilta lakatuilta pinnoilta.

Musiikin kuuntelussa ihan ok, mutta ison subbarin mölinä pilas kuuntelun

Citation sub 10"
Liian voimakasta basson mölinää, vaikka soundbarin bassot oli 0 , toisinaan ei kuulunut oikein mitään. Olisin kaivannut enemmän terävämpää bassoa, kuin sellaista kumisevaa mölinää.

Citation S Sub.
En avannut edes pakettia testatakseni äänen laatua.

1100 ja isompi subbari, kokonais hinta oli noin. 950€ , aika kallis paketti , kun mielestäni äänenlaadultaan samaa tasoa on JBL surround 5.1 jota on saanut halvimmillaan 350 euroon

En tiedä kuinka paljon voi äänenlaatuun vaikuttaa telkkari, joka tällä hetkellä on Samsung q55 vuodelta 2021...
 
Liittynyt
28.12.2018
Viestejä
575

Nyt täytyy sanoa että vähän omituista, omat kokemukset 1100 bar+iso sub+surroundit on melkein vastakohtia.
Siis siinä mielessä että surround ja atmos tasoja pitää aina illalla laskea jos haluaa dialogin kuuluvan selkeästi lasten nukkuessa. Ja mitä olen kuunnellut muita niin tuo subbari toimii kyllä todella saumattomasti yhteen, paitsi että ei ole sellainen diskojumputin kuten joissain muissa on mun korvaan on kuulostanut.
Onkohan äänenlähteessä ollut jotain häikkää? Mulla materiaalit toistaa apple tv4k ja sony 95xh telkkari.
Niin ja subbari mulla ei ole seinänvieressä tai nurkassa vaan tv-tason jatkeena, ja seinän ja subin välissä on electroluxin iso ilmanpuhdistin (joka on hämäävästi samanvärinen).
 
Liittynyt
17.04.2024
Viestejä
2
Pitkän harkinnan jälkeen on tullut tehtyä ostopäätös että kyllä se Q990C tai Q995C on hankittava. Tällä hetkellä paras Suomesta saatava hinta vaikuttaa olevan Verkkiksen 1299 € diili.

Oliko täällä tiedossa jotain kikkoja joilla soundbarin saisi Samsungilta vielä halvemmalla? Entä onko muutaman satasen säästön arvosta tilata kyseinen tuote esim. Virosta hintaan 1119 €?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 473

Jos on pääsy tuonne Samsungin työsuhde-etu- / opiskelija- / ammattiliitto-kauppaan (member+ nimellä), niin siellä (ainakin työsuhde-etu versiossa) tuo olisi 879€
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.03.2018
Viestejä
28
Pitkän harkinnan jälkeen on tullut tehtyä ostopäätös että kyllä se Q990C tai Q995C on hankittava. Tällä hetkellä paras Suomesta saatava hinta vaikuttaa olevan Verkkiksen 1299 € diili.

Oliko täällä tiedossa jotain kikkoja joilla soundbarin saisi Samsungilta vielä halvemmalla? Entä onko muutaman satasen säästön arvosta tilata kyseinen tuote esim. Virosta hintaan 1119 €?
Hetki varmaan kannattaa odottaa, koska juuri nyt ei mitään hyviä tarjouksia ole ja D-mallit ihan kulman takana, mikä varmaan vaikuttaa C-mallien hintoihin.
 
Liittynyt
18.12.2020
Viestejä
132
Pitkän harkinnan jälkeen on tullut tehtyä ostopäätös että kyllä se Q990C tai Q995C on hankittava. Tällä hetkellä paras Suomesta saatava hinta vaikuttaa olevan Verkkiksen 1299 € diili.

Oliko täällä tiedossa jotain kikkoja joilla soundbarin saisi Samsungilta vielä halvemmalla? Entä onko muutaman satasen säästön arvosta tilata kyseinen tuote esim. Virosta hintaan 1119 €?
Hyvä päätös :thumbsup: Vuoden alusta asti omistanut tämän ja tuo kyllä paljon elokuvien ja sarjojen katsomiseen.
 
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
2 821
Sony puskee uudella Bravia Theatre brandillä soundbaria ulos. Mallit: Bravia Theater Bar 8, Bar 9, and Quad.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.04.2022
Viestejä
26
Tässä pitkästä aikaa käynnistin ton oman Samsung Q995B-systeemin ja enpäs edes muistanu kuinka dynaamista ja iskevää potkua sieltä tulee. Kattelin Disney plussan Ahosoka sarjaa ja kyllä yllättävän hyvin tärisi puntit. Moni joka näitä soundbaareja dissaa, ei ole kokeillut näitä ihan normi kotioloissa. Ja mitä sitten musan kuuntelimiseen tulee, niin joo, ei nää mitää hifi vehkeitä ole. Mutta elokuville ja jonkin sortin tausta mökälle helvetin hyviä, hintaan nähden.
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
294
Pitkän harkinnan jälkeen on tullut tehtyä ostopäätös että kyllä se Q990C tai Q995C on hankittava. Tällä hetkellä paras Suomesta saatava hinta vaikuttaa olevan Verkkiksen 1299 € diili.

Oliko täällä tiedossa jotain kikkoja joilla soundbarin saisi Samsungilta vielä halvemmalla? Entä onko muutaman satasen säästön arvosta tilata kyseinen tuote esim. Virosta hintaan 1119 €?
Jos et vielä hommannut niin nyt näyttää olevan 999€ taas monessa paikkaa. Samsungin buynow koodikikkailu ei tosin näytä enää toimivan. Ei kukaan olisi keksiny uutta? :D

999€ on kyllä ok hinta itsessäänkin mutta en välttämättä saa takakaiuttimia käyttöön ollenkaan joten tekis mieli saada hintaa vielä alemmas. Sitten taas toisaalta yhtä hyvää soundbaria ilman takakaiuttimia ei oikein samaan hintaan tai halvemmalla ole saatavilla. Ellei nyt sitten tuota harman kardonia kokeilisi. Siitäkin tosin ison subin kanssa olevaa settiä ei saa mustana ollenkaan...
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 526
Mikähän tullut omaan perus JBL:ään kun toiminnot barissa helvetin hitaita, kaukosäätimeen on laitettu uusi parista, tosin muuten ihan Sonyn tv:n kauko ohjaa baria voluumin yms suhteen.

Mutta jos sitten sammuttaa/aukaisee tms toimintoa omalla säätimellä niin varmaan 10-15s viive että reagoi mitenkään ja vilkuttelee valoja ties kuinka kauan, mitä ei ennen tehnyt. Olen vetäissyt virtajohtoa pois muutamia kertoja ja samoin optista piuhaa millä telkussa mutta ei ole tuo valkuttanut.

Noinko noissa voi sitten tekniikka lahota muutamassa vuodessa tms joka aiheuttaisi toimintojen hidastumisen?
 
Liittynyt
23.11.2021
Viestejä
144
Laitetaan nyt jos jotakuta kiinnostaa, Q995D + Samsung Music Frame powerilla yhteishintaan 1087,36 koodilla SAMFI-X62PN5XT
 
Meinasin napata mut tämä ilmeisesti ehti mennä. Jos jollain on toinen heittää nii kelpaa. :D Vai mistä toi koodi on peräisin, että onko mitään toiveita jostai itelle saada.

Toki vanhaa mallia sais powerista ilmeisesti ~800 eurolla mikä nyt on jo tosi hyvä hinta. Toki tuo music frame olis kiinnostanu vaimolle..

E: Päädyin kuitenkin tilaamaan Q995C:n vähä alle 800 eurolla. En keksinyt hyvää paikkaa music framelle enkä viitsinyt ottaa riskiä sen myynnin suhteen. Kiitos koodin tarjoajille!
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.11.2021
Viestejä
144
Meinasin napata mut tämä ilmeisesti ehti mennä. Jos jollain on toinen heittää nii kelpaa. :D Vai mistä toi koodi on peräisin, että onko mitään toiveita jostai itelle saada.

Toki vanhaa mallia sais powerista ilmeisesti ~800 eurolla mikä nyt on jo tosi hyvä hinta. Toki tuo music frame olis kiinnostanu vaimolle..
Joskus pari viikkoa sitten osallistuin johonkin powerin ja sampan arvontaan, ja siitä sai sitten koodin lohdutuspalkinnoksi. Ei tosiaan näytä enää toimivan, joko powerilla säädettiin ruuveja ettei toimi viikonloppualennuksen kanssa tai joku nappasi sen :thumbsup:
 
Liittynyt
30.08.2019
Viestejä
531
Powerissa kaikki tuotteet -20%
Ja gigantissa jokaisesta 500 euron arvoisesta ostoksesta 100 takaisin vai miten se oli.

Ite en pysty Powerin alennuksia oikein hyödyntämään kun palauttamani tuotteet ei ole vieläkään kirjautunut järjestelmään. Eikä viittis kovin isoa velkaa kasata yhellä kertaa
 
Liittynyt
19.01.2017
Viestejä
706
Elisan Samsung hw-710c asennettu lg g3:n kaveriksi.

Lg:n kanssa samsungista ei ainakaan suoraan saa mitään kalibrointeja tms käytettyä.

Silti palikka pääsi vähän yllättämään tilaäänituntemuksilla kun katselin apple tv:stä masters of airia testiksi. Eiköhän tuo 349 eur arvoinen ollut!
Pitäsköhän tuo laittaa itsekin tilaukseen C3:n kylkeen. Aika Uuno näissä asioissa kun ei ole aikaisemmin ollut. Varmaan yhteensopivuus asioissa lg:n oma soundbar paras mutta eipä niitä tuolla Sampan hinnalla saa ja en tiedä ovatko edes hyviä..
 
Liittynyt
12.11.2016
Viestejä
84
Mikähän maksaa tuon Harman Kardonin toimituksen kanssa nykyisin. Tilasin 22.3.24 Citation 1100 + Sub S:n Powerin edellisestä alesta ja tämän toimitus vain venyy ja venyy. Nyt taitaa näyttää toimitusta jonnekin Toukokuun puoleen väliin. Alkaa väihtellen tympimään tämä odottelu. Onko kukaan saanut näitä viimeaikoina kotiin asti?

Kahden vaiheilla, peruisko tilauksen ja hakisi Jbl 800 Pro:n tilalle. Olis suunnilleen samoissa hinnoissa.
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
705

Tilasin saman setin samana päivänä. Soundbarin sain noutaa myymälästä muutamassa päivässä, subwooferin hain noin viikko sitten.
 
Liittynyt
30.08.2019
Viestejä
531
Mikähän maksaa tuon Harman Kardonin toimituksen kanssa nykyisin. Tilasin 22.3.24 Citation 1100 + Sub S:n Powerin edellisestä alesta ja tämän toimitus vain venyy ja venyy. Nyt taitaa näyttää toimitusta jonnekin Toukokuun puoleen väliin. Alkaa väihtellen tympimään tämä odottelu. Onko kukaan saanut näitä viimeaikoina kotiin asti?

Kahden vaiheilla, peruisko tilauksen ja hakisi Jbl 800 Pro:n tilalle. Olis suunnilleen samoissa hinnoissa.
Ite tilasin samat tuotteet 24.3 ja 27.3 oli toimitettu kotia.

Toki mun tuotteet oli valkoiset, ja niitä oli silloi kauppojen varastoissa
 
Liittynyt
12.11.2016
Viestejä
84
Ite tilasin samat tuotteet 24.3 ja 27.3 oli toimitettu kotia.

Toki mun tuotteet oli valkoiset, ja niitä oli silloi kauppojen varastoissa
Päätin odotella vielä, jospa se tännekin joskus tulisi. Powerin aspa meinasi, että kyllä se pitäisi sieltä lopulta tulla, mutta eivät tiedä sen enempää ajasta kuin mitä maahantuoja ilmoittaa.
 
Liittynyt
19.01.2017
Viestejä
706
Olisi Elisalla tarjouksessa Samsung Hw-q935c soundbar. Onko toi Ok setti LG OLED C3 kylkeen? Jalat pitää toki hommata. Riittääkö etäisyys jos laittaa takakajarit sohvan päätyihin? Tilakysymys.. Tai sitten tuo Samsung HW-710C toisena vaihtoehtona.
 
Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 264

Kyllä ne taka-surround/atmos-kaiuttimet tuo paljon lisää äänimaailmaan vaikka olisivat suht lähellä kuuntelupaikkaa, säädät vain äänentason miellyttävälle tasolle, eli ilman muuta Q935C ennemmin jos lompakko kestää.
 
Itse pistin takaskobet seinään ja toki ovat aika lähellä korvaa, mutta hyvin toimii. En siis halunnut mitään telineitä.
 
Liittynyt
19.01.2017
Viestejä
706
Kyllä ne taka-surround/atmos-kaiuttimet tuo paljon lisää äänimaailmaan vaikka olisivat suht lähellä kuuntelupaikkaa, säädät vain äänentason miellyttävälle tasolle, eli ilman muuta Q935C ennemmin jos lompakko kestää.
Kyseinen paketti laitettu tilaukseen. Kiitos avusta. :)
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 845
Onkos Sampan takakajarit nykyään varmatoimisempia kuin ennen? Mulla oli joskus (2019) Sampan HW-761 tanko ja siinä SWA-9000S takakajarit ja vähän lämmitti hermoja välillä yhteyden katkeaminen ja/tai pyristelyt saada yhteys aktiiviseksi. Piti sitä boksia repiä virroista tyyliin kerran viikossa, että kuuluu myös takaa äänet.

Sampan telkkua kun ei ole tulossa, niin mistä kaikesta jää paitsi muun merkkisillä telkuilla vs. Sampan telkku jos heidän tangon hommaisi?
 
Kerran ollut Q995B:n subbarin kanssa yhteysongelmat, sekin johtui sijainnista kun iso hylly blokkasi yhteyden, suositus siis esteetön yhteys. Äänimaailma näissä kärkipään vehkeissä on uskomaton hintaansa ja kokoonsa nähden.

Ei kai muiden tv-valmistajien kanssa menetä muuta kuin Q-Symphony ominaisuuden jota en itse edes käytä ja soundbarin säädöt suoraan television asetuksista.
 
Liittynyt
23.11.2023
Viestejä
242
Sampan telkkua kun ei ole tulossa, niin mistä kaikesta jää paitsi muun merkkisillä telkuilla vs. Sampan telkku jos heidän tangon hommaisi?
Ei jää paitsi kuin Q-Symphonystä, eli Sampan telkku ja Sampan soundbar toimii yhtäaikaa äänenä.
Ei mikään mullistava lisä, lähinnä semmonen "ihan kiva" bonus
 
Liittynyt
02.05.2024
Viestejä
7
Moi, ensimmäistä soundbaria olisin ostamassa samsungin s90c tv:n kylkeen. Oon miettinyt HW-Q930C tai Q935C. Onko näissä jotain eroa tai kannattaako ostaa kumpaakaan? Saako samaan rahaan parempaa? Onko jotain alennusta josta saisi hyvään hintaan?
 
Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 264
Moi, ensimmäistä soundbaria olisin ostamassa samsungin s90c tv:n kylkeen. Oon miettinyt HW-Q930C tai Q935C. Onko näissä jotain eroa tai kannattaako ostaa kumpaakaan? Saako samaan rahaan parempaa? Onko jotain alennusta josta saisi hyvään hintaan?
Sama tuote kyseessä, Elisa myy asiakkailleen hintaan 649€ eikä tuohon hintaan parempaa saa.
 
Liittynyt
19.01.2017
Viestejä
706
Kysytään tietäjiltä. Käykö Samsung Hw-q935c takan kajariin tämä pidempi piuha vai mikä? 5m olis optimi pituus.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 478

Itsellä on toisessa HW-Q995C takakaiuttimessa tuo linkattu piuha. Toimii siis mikäli näissä malleissa on samat takakaiuttimet. Tuo pää ja piuha on kuitenkin huomattavasti kookkaampi kuin alkuperäisen piuhan, joten johtojen asettelu on hieman haastavampaa ja lisäksi tuo jää ”pullottamaan” kaiuttimen pohjasta. Eli jos kaiuttimet tulevat seinälle tai sellaiselle jalustalle, jossa on syvennys virtapiuhan kohdalla, niin sopii. Tasaiselle alustalle en suosittele kun kaiutin jää keikkumaan. Laitoin tuosta kuvia tähän ketjuun aiemmin, löytyvät tästä viestistä: Soundbar

Edit: Nämä Sonokselle tarkoitetut piuhat saattoivat myös käydä ja eivät ainakaan kuviasa näytä yhtä järeiltä: Goobay CEE 7/16 - C7 Sonos® -virtajohto kulmaliittimillä, 3 m 14,99
 
Tilasin jalustat ja ikävä kyllä ei ole upotusta..
Jos joku osaa varmistaa käykö tuo Sonoksen niin toi 3m olis jees. Muuten täytyy laittaa jatkojohto lattialle tylysti.
 
Ylemmän viestin perusteella tuo Goobaykin liian paksu. Tämmöiset Hamat löytyi kanssa ja tuntuisi olevan, ainakin joissain määrin, useissa Prismoissa. Hama Laitevirtajohto, CEE 7/16 (Type C/Euro plug) - 2-pin plug C7, 90° kulmalla, 3,0 m, musta | Prisma verkkokauppa

Ainakin kahden ensimmäisen tuotekuvan perusteella tässä Haman piuhassa tuo varsinainen kaiuttimen virtaliitännän sisään menevä osuus olisi kooltaan suhteessa isompi kuin ulosjäävä osuus. Toisin kuin noiden aiempien kuvissa. Tosin tuossa toiseksi viimeisessä katkoviivat sisältävässä kuvassa taas näyttäis olevan aika tasan molemmat. Tiedä sitten mihinkä noista tuotekuvista luottaisi ja onko tämäkään yhtään sen sirompi kuin Goobay tai Symfonisk.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
99
Haman johdot menee nätisti kaiuttimen sisälle, vastaavasti kuin kaiuttimien mukana tulevat johdot. Omassakin olohuoneessa tuli heti todettua mukanatulevat johdot aivan liian lyhyiksi ja haettua juuri nuo linkatut Hamat.
 
Liittynyt
20.07.2022
Viestejä
100
Onkos kukaan päivittänyt Samsungin HW-Q90R uudempaan HW-Q990B/C tai HW-Q930B/C? Onko äänessä eroa? Mietin tässä pitäisikö tarttua Elisan tarjoukseen.

HW-Q930C olisi ainakin vähän sirompi, vaikka takakaiuttimet taitaa olla kilon painavammat.
 
Vertailun perusteella melko marginaalisia eroja ja itse ainakin meinaan tuota Q96R pitää kunnes tulee oikeasti jotain päivittämisen arvoista (järkevään hintaan, kun alta 600€ tästäkin maksoi).

Q990D on sitten jo HDMI 2.1 (4K 120Hz) läpivienti, jos moiselle tarve, mutta muutoin pitkälti samaa rautaa kuin Q990C.
 
Liittynyt
19.01.2017
Viestejä
706
Haman johdot menee nätisti kaiuttimen sisälle, vastaavasti kuin kaiuttimien mukana tulevat johdot. Omassakin olohuoneessa tuli heti todettua mukanatulevat johdot aivan liian lyhyiksi ja haettua juuri nuo linkatut Hamat.
Pitänee laittaa tilaukseen kun ei lähi Prismassa ole. Kiitti tiedosta että sopii.
 
Liittynyt
20.07.2022
Viestejä
100
Vertailun perusteella melko marginaalisia eroja ja itse ainakin meinaan tuota Q96R pitää kunnes tulee oikeasti jotain päivittämisen arvoista (järkevään hintaan, kun alta 600€ tästäkin maksoi).

Q990D on sitten jo HDMI 2.1 (4K 120Hz) läpivienti, jos moiselle tarve, mutta muutoin pitkälti samaa rautaa kuin Q990C.
Joo, näitä olenkin katsellut. Redditissä ja AVSForumilla jotkut kuvaavat silti eroa äänessä, joten olisi kiva kuulla jos jollain olisi täällä kokemuksia.
 
Liittynyt
19.01.2017
Viestejä
706
Kysymys koskien samsung hw-q935c kaukosäädintä. En saa tuolla woofer nappulalla muuta näkyviin kuin mute ja 0.
Hdmi(earc) kiinni lg töllössä.

Edit: luoja olen tyhmä. Sitä nappulaa pitääkin keikuttaa ylös alas lol
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.06.2023
Viestejä
2
On tullut aika ostaa soundbar. Budjetti vaivaiset max. 500€.

Mielessä on pyörinyt JBL bar 500 minkä nyt sais uutena 399€. Pitäisi olla kai ihan pätevä vehje.

Sitten olen katsellut käytettynä Samsungin 9.1.4 soundbareja ja tuohon budjettiin sopivia on pari olut myynnissä mutta ovat olleet liian kaukana.

Myös 5.1.2 on mielessä käynyt. Huone mihin soundbar tulee ei ole mikään symmetrinen huone niin en tiedä sitten miten nuo äänien heijastukset toimii olohuoneessa ja mulla on avokeittiö että mitenkähän se ääni sitten karkaa.

Avokeittiö jää katselupaikan taakse. Vasemmalla puolella on ikkuna ja pimennysverhot . Oikealla puolella seinä. Imeeköhön se verho sitten ne äänet mitkä siitä seinästä kuuluisa kimmota.

Vai oisko varmempi vaikka odottaa jos tulis myyntiin vanhempi JBL bar 5.1 missä.erilliset surroundit kun siinä ei ole mitään äänen kimpoamisia toisin kuin JBL bar 500 koska siinä ei niitä erillisiä surroundeja ole.

Soundbar tulee pelkästään leffojen katseluun ja peleihin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 538
Itse voin suositella alle 500e hintaluokassa Yamahan ATS-2090:iä, mikäli aidon oloiset surround-efektit ei ole se pääasia. Stereo-moodissa tässä on ihan kelvollinen äänenlaatu. Kun basson säätää sopivalle tasolle niin että se kuuluu mutta ei jumputa/kumise, niin ihan miellyttävä ääni. Joskus kun olen elokuvamoodeja testaillut, niin jonkinlaista tilaefektiäkin olen huomannut, mutta ne sivusta/takaa kuuluvat suhaukset ovat niin epämääräisiä ja epäjohdonmukaisia että mieluummin katselee ilman.
 
Liittynyt
07.12.2017
Viestejä
99
Nyt kannattaa vilkuilla kauppojen mallikappaleita outletista, kun juuri 2024 uudet mallit tulleet korvaamaan viimevuotisia. Esim tästä Q995C Samsungin huippumallista
IMG_20240507_161008.jpg
Hyvää säästöä.
 
Liittynyt
02.05.2024
Viestejä
7
Tänään tuli postissa samsung hw q935c soundbar. Mitään ongelmia ei asennuksessa ollut, mutta kun vähän testailin niin subbarissa melkein huonompi basso kuin puhelimen kaiuttimessa vaikka äänet kovalla. Koitin kyljestä niin värähtelee pikkaisen mutta melkein mitään ei kuulu. Netistä kun luin, niin joillakin talo tärissyt kun ottanut paketista ulos ja laittanut seinään kiinni. Onko jollakin ollut samanlaista ongelmaa tai tietääkö miten saa toimimaan täysillä tehoilla?
 
Liittynyt
07.01.2017
Viestejä
164

Basson voimakkuutta saa säädettyä erikseen kakesta tai puhelinsovelluksen kautta. Muistaakseni sai myös jonkin erillisen bassoboostiasetuksenkin kytkettyä. Toki voi olla vikaa bassossakin. Itellä q995c ja hyvin jytää.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
242 431
Viestejä
4 237 206
Jäsenet
71 209
Uusin jäsen
Liftari

Hinta.fi

Ylös Bottom