Sonyn Xperia-puhelinten myynti loppuu Suomessa ja monessa muussa Euroopan maassa

Juu en muistanut Sonyn side senseä.

Arvasin että tää "stock android" sanonta menee siihen että ssnotaan ettei Pixelitkään sitä enää ole.

Parempi siis lopettaa tähän ja tuon urpon videoita en aijo katsoa vaikka sellainen taas piti laittaa.
Niin no, itse mielellään puhun ihan faktoista.
 
ei ole ollut juuri kellään vakavasti harkittavana ostoksena edes.
[Citation needed]

---
Xperiat oli itselle se ainoa vakavasti harkittava vaihtoehto kokonsa, kamerattoman näytön ja kuulokeliitännän myötä. Pitänee nykyisellä jatkaa niin kauan kuin vain toimii ja murehtia sitten vuosien päästä seuraajaa...
 
Täytyy sanoa että aina kun olen uutta puhelinta ollut hankkimassa niin Sonyn luurit on tavalla tai toisella aina olleet jossain määrin jäljessä kehityksestä ja suunta yleensä kääntynyt aina Samsungiin päin, ei varmaan ole yllätys ettei nämä lennä hyllyltä ja myynti loppuu.
 
Näissähän nimenomaan on ollut luvattoman huono tuki ja siksi ei ole ollut juuri kellään vakavasti harkittavana ostoksena edes. Hyvällä tuella olisi voinutkin menestyä.
Tjoo meikäläisen tiedot oli vanhentuneita. Näköjään Sony on jäänyt ohjelmistotuessa kilpailijoiden jalkoihin.
 
Sonyt on pitkään ollut vähän semmoisia pappapuhelimia kuulokeliitännällään ja retrolla ulkonäöllään. Eipä muutenkaan tunnu siltä että Sonya hirveesti puhelinmarkkinat olisivat kiinnostaneet, vuosi toisen perään julkaistaan melkein sama puhelin uudestaan ilman mitään innovaatioita, joskus julkaisusykli oli puolivuotta. Aikoinaan kun muissa puhelimissa oli gorilla-lasit ja Oledit niin Sonylla oli LCD ja lasina ihan perinteinen lasi, ehkä joku scratch resistant oli mainittu, mutta sitä se ei ollut. Ei mikään yllätys että ne eivät myy.
 
  • Tykkää
Reactions: Foz

Kaikki valmistajathan tuota harrastaa, että tuodaan puhelimille vuosipäivityksiä usein hyvinkin mitättömillä uudistuksilla. Kyllä Sonyllä yritystä oli, mutta se ei vaan onnistunut erottumaan edukseen ja haastamaan mobiilijättiläisiä.
 
Liittyisikö kuitenkin siihen, kun Sony joutui keskeyttämään Xperia 1 VII:n myynnin erilaisten ongelmien vuoksi Japanissa ja oletettavasti sen myötä myös muualla? Sonyhän ei vetäytynyt missään vaiheessa koko Euroopasta.
Miten tätä viestiä nyt pitäisi oikein tulkita? Kerroin että puhelimen myynti jatkuu valituilla markkinoilla. Siellä on linkin takana tietoa kun vaan lukee. Eli joo kun se myynti keskeytettiin silloin heinäkuussa niin nyt myynti jatkuu.

Ja jo myydyille on viallisille puhelimille on vaihtomahdollisuus.
 
Tarkoitin lähinnä siksi tuota että ketjun aiheen huomioiden joku voisi helposti tulkita tuon tarkoittavan Suomeakin
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
284 816
Viestejä
4 890 696
Jäsenet
78 880
Uusin jäsen
Takkine

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom