Sony uudistaa mobiiliyksikköään kilpailukyvyn palauttamiseksi - compact-mallit leikkuriin?

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 383
Digital Trends on haastatellut CES-messuilla Sonyn mobiiliyksikön markkinointijohtaja Don Mesaa yrityksen suunnitelmista kuluvalle vuodelle. Sonyn mobiililiiketoiminnan tulos on ollut jo pidemmän aikaa varsin surullista katsottavaa. Mesan mukaan Sonyn mobiiliyksikön toimintaan on tehty paljon muutoksia kuluvalle vuodelle ja myös johtohenkilöitä on vaihdettu.

Mesa kertoo Sonyn julkaisevan MWC-messuilla uusia tuotteita, jotka tulevat määrittelemään yrityksen uutta suuntaa. Mesa kuitenkin tarkentaa, että välittömiä merkittäviä muutoksia ei kannata odottaa. Kamerapuolelle on luvassa parannuksia. Mesan mukaan 5G on haaste ja yritys ei halua hypätä kyseiseen kelkkaan ennen kuin käyttäjäkokemus on varmasti hyvä.

Compact-mallien suhteen Mesan puheet eivät lupaile erityisen hyvää. "Olemme pysytelleet Compactissa erittäin pitkään helpon käytettävyyden vuoksi. On aina tilaa eri kokoisille puhelimille, mutta ihmiset haluavat nykyään enemmän näyttöpinta-alaa sisällölleen", mesa kertoo. On kuitenkin epäselvää onko vuodoissakin esiintynyt XZ4 Compact -malli päätetty jo perua.

Sonyn odotetaan julkaisevan MWC:ssä ainakin Xperia XZ4 -huippumallin, joka on nähty jo mm. OnLeaksin kuvavuodossa.

Lähde: https://www.digitaltrends.com/mobile/sony-mobile-interview-ces-2019/
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 109
Ehkä fokus kannattaisi kohdentaa siihen tuotevalikoimaan ja julkaisusykliin. Puolen vuoden välein julkaistava lippulaivamalli tuntuu vähän hämmentävältä, kun lisäksi on nykyään se kolmas Premium mallikin. Samsungilla ja Huaweilla on kuitenkin selkeästi toisistaan erilaiset mallistot lippulaivasegmentissä (S ja Note, P ja Mate), jotka julkaisteen puolen vuoden välein toisistaan. (Tosin niidenkin välinen ero on koko ajan kaventunut).
 
Liittynyt
18.01.2017
Viestejä
794
Compact-mallit eivät ole tainneet olla oikeasti kompakteja enää pitkään aikaan. Sonyllä ei selvästikään ole ollut rohkeutta suunnitella tuotteitaan suhteellisen pienen niche-asiakaskunnan ehdoilla, vaan puhelimet ovat olleet vesitettyjä kompromisseja, jotka eivät kelpaa oikein kenellekään.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 383
Compact-mallit eivät ole tainneet olla oikeasti kompakteja enää pitkään aikaan. Sonyllä ei selvästikään ole ollut rohkeutta suunnitella tuotteitaan suhteellisen pienen niche-asiakaskunnan ehdoilla, vaan puhelimet ovat olleet vesitettyjä kompromisseja, jotka eivät kelpaa oikein kenellekään.
Riippuu täysin miten määritellään "oikeasti kompakti". Kyllä ne ovat lähes kaikkiin muihin markkinoilta löytyviin Android-puhelimiin verrattuna olleet kompakteja. Jos verrataan 3,5" näytöllä varustettuun vuoden 2010 älypuhelimeen, niin sitten eivät ole erityisen kompakteja.
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 422
Tuosta compact perumisesta oli jo joulukuun alussa huhuja ja harmi sinänsä kun oli ainoa varteenotettava sony puhelin mikä oli hieman massasta poikeava juuri pienemmään koon takia.
Toivottavasti tuovat kuvanvakautuksen lopulta kameraan jos lupaavat parannuksia.
Ja tosian mitä FlyingAntero mainitsi tuo puolen vuoden julkaisusykli ei tee muuta kuin haittaa kun rahaa uppoaa paljon enemmään eikä se parannettu malli kuitenkaan ole ikinä ollut niin paljon parempi.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 173
Sonylla luulisi olevan paljon potentiaalia kameran osalta kun ottaa huomioon, että käytännössä kaikista parhaimmista kamerapuhelimista löytyy firman tekoa oleva sensori. Vaikka tietysti näissä massiivisissa konglomeraateissa voi olla vaikka mitä byrokratiaa ja muuta sellaista organisaatiollisia esteitä tehokkaan yhteistyön tiellä.
 
Tuo optisen vakaimen puuttuminen on ollut ihan Sonyn oma tarkoituksellinen päätös - heidän mielestään elektroninen vakautus on puhelimessa optista parempi.
 
Liittynyt
18.01.2017
Viestejä
794
Riippuu täysin miten määritellään "oikeasti kompakti". Kyllä ne ovat lähes kaikkiin muihin markkinoilta löytyviin Android-puhelimiin verrattuna olleet kompakteja. Jos verrataan 3,5" näytöllä varustettuun vuoden 2010 älypuhelimeen, niin sitten eivät ole erityisen kompakteja.
Minä käyttäisin iPhone SE:tä malliesimerkkinä "oikeasti kompaktista", modernista puhelimesta, joka ei kuitenkaan ole vielä liian pieni. Pienimmätkin Sonyn Compact-sarjalaiset ovat olleet kookkaampia. SE:n kokoinen Android-luuri, jossa sormenjälkitunnistus olisi siirretty pois tieltä takakanteen (tai näytön alle), ja jossa olisi 18:9 -kuvasuhteen näyttö peittämässä lähes koko etupuolen, olisi vaikea jättää ostamatta.
 
Viimeksi muokattu:

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 630
Compact-mallien suhteen Mesan puheet eivät lupaile erityisen hyvää. "Olemme pysytelleet Compactissa erittäin pitkään helpon käytettävyyden vuoksi. On aina tilaa eri kokoisille puhelimille, mutta ihmiset haluavat nykyään enemmän näyttöpinta-alaa sisällölleen", mesa kertoo. On kuitenkin epäselvää onko vuodoissakin esiintynyt XZ4 Compact -malli päätetty jo perua.
Eiiiiiih! Ei saa lopettaa compact-linjaa. Sony on ollut kutakuinkin ainoa laitevalmistaja, jolla on ollut tarjolla järkevillä spekseillä varustettu puhelin ilman jättikokoisa näyttöä. Ei kiinnosta yhtään ostaa mitään hiphop-housuja tai "man bagia", jotta saa luurin kulkemaan mukana.

Toivottavasti joku kilpailija näkee tässä mahdollisuuden. Henkilökohtaisesti Apple ei ole ollut vaihtoehto, vaikka koko/design onkin heidän joissakin malleissa ihan ok.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 391
Itselle ainoa syy valita Sony on ollut juurikin compact mallit, Z3C ja nyt XZ2C. Ei noita 6" telkkareita pysty taskussa kantamaan, vaatii takin missä isot taskut tai reisitaskut housuihin. Vähentäisivät malleja ja järkeistäisivät sykliä, mutta taitaa olla jo compact malli menetetty :(

Yleensä en kanna puhelinta mukana urheillessa, mutta nyt se oli päivystyksen vuoksi hiihtolenkillä taskussa. En kyllä yhtään XZ2C isompaa halkoa taskuun kaipaa.

Puhelinvalmistajien järki: 8" näyttö ja lasia eteen, taakse, näppäimiin, suojakoteloon. Kohta varmaan myyntipakkauskin lasista. :dead:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 151
Koko sonyn puhelinmalliston vois lopettaa. Liian vaikea rootata, aivan turhaa shaibaa täynnä, jota ei saa poistettua jne..

Kuikkapuhelimia sanon ma.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 383
Minä käyttäisin iPhone SE:tä malliesimerkkinä "oikeasti kompaktista", modernista puhelimesta, joka ei kuitenkaan ole vielä liian pieni. Pienimmätkin Sonyn Compact-sarjalaiset ovat olleet reilusti kookkaampia. SE:n kokoinen Android-luuri, jossa sormenjälkitunnistus olisi siirretty pois tieltä takakanteen (tai näytön alle), ja jossa olisi 18:9 -kuvasuhteen näyttö peittämässä lähes koko etupuolen, olisi vaikea jättää ostamatta.
iPhone SE:nkin tapauksessa on kuitenkin kyse lähes kolme vuotta vanhasta ja peräti yli kuusi vuotta vanhaan malliin pohjautuvasta puhelimesta, joka on jo poistumassa Applen valikoimasta. Yksittäistapauksesta siis. Sanoisin muutenkin, ettei modernia suorituskykyistä Android-puhelinta ole mahdollista toteuttaa kyseisiin mittoihin (akun koko ei riitä). Ulkomailta löytyy kyllä noita kevyeen rautaan perustuvia pieniä Android-luureja kuten Palm.
 
Liittynyt
01.09.2018
Viestejä
62
Onko tämä nyt sitä "äänekästä vähemmistöä" kun eri foorumeilla harmitellaan pienempikokoiseenkin kämmeneen mahtuvien luurien katoamista markkinoilta? Jos näitä vähintäänkin kyseenalaisia lippulaivamalleja julkaistaan puolen vuoden välein, niin luulisi sinne sekaan mahtuvan yhden compactinkin.

Samsungin jätettyä mini- ja A3-sarjat, Sony on jäänyt ainoaksi vaihtoehdoksi. Epätoivoiset ajat vaativat epätoivoisia tekoja, mutta en ole vielä valmis siirtymään iOS-puolelle.
 
BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Saattaa alkaa puhelinmarkkinoiden pimeä kausi tästä kun ei ole mitään mielenkiintoista puhelinta saatavilla vähään aikaan. Jokainen ottaa suunnan missä vain näytön koko on pääasia, sulavuus ja akkukesto toissijaista. Yhtiöt kuuntelevat marinaa siitä että Androidin pitäisi olla puhdas ja näin emme saa mitään hyödyllisiä muokkauksia millekään laitteelle. Kaikki kätevät muokkaukset kuten vaihtoehtoiset pikavalinnat hansikastila ja 4G häviävät pois Sonyltakin ja pelkkää Googlen sanelemaa surkeutta on luvassa.

Tällä menolla tulemme näkemään siis puhelimia minkä kamera tuottaa aivan äärimmäisen jälkikäsiteltyä jälkeä, puhelimet ovat tehokkaita mutta silti tahmaavat arkikäytössä, hyvästä akkukestosta valmiustilassa ei ole puhettakaan, ovat vaikeita käyttää kokonsa takia, pelkkä puhdas Android mitä pitää puukottaa rutosti että saa siitä haluamansa laisen ja tuplakaiuttimiakaan tuskin tulee.

Sonyn pitäisi mielestäni pysyä kummassakin linjassa, eli puoli vuosittaisissa julkaisuissa ja säilyttää pienet puhelimet, jotka ovat nykyäänkin täysin käytettäviä yhdellä kädellä. Heidän pitää vain olla tarkkoina siitä etteivät kosauta jotain yhtä pientä asiaa kuten jättämällä kuulokeliittimen pois ja samalla vakuuttaa ihmiset siitä että heidän akkukestonsa on huippuluokkaa, kun ihmiset eivät osaa tuijottaa muuta kuin teknisiä ominaisuuksia. Varsinkin tällaisella palstalla pitäisi jo monen tietää että pelkät tekniset tiedot eivät kerro kuin puolet totuudesta.

Peukut pystyyn että Sony jatkaa hyvien tuotteiden tekemistä, mutta voittoisasti.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
854
Perus Sonyä, "uudistavat" mutta samassa kappaleessa puhuvat miten eivät halua hypätä uusien asioiden kelkkaan kuten 5G... Mielestäni yksi Sonyn isoimmista ongelmista on juurikin liian hidas reagoiminen markkinatrendeihin. Rauta ja varsinkin design tuntuu olevan säännöstään vuoden perässä kilpailijoita. Saavat ehkä tänävuonna viimein lovellisen näytön ulos kun kilpailijat alkavat varmaan jo siirtyä eteenpäin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
233
Vähän pahalta näyttää kyllä nyt tämä puhelinbisnes. Pitänee varmaan siirtyä takaisin ei älypuhelimiin kun nykyinen lahoaa.
iPhone SE:nkin tapauksessa on kuitenkin kyse lähes kolme vuotta vanhasta ja peräti yli kuusi vuotta vanhaan malliin pohjautuvasta puhelimesta, joka on jo poistumassa Applen valikoimasta. Yksittäistapauksesta siis. Sanoisin muutenkin, ettei modernia suorituskykyistä Android-puhelinta ole mahdollista toteuttaa kyseisiin mittoihin (akun koko ei riitä). Ulkomailta löytyy kyllä noita kevyeen rautaan perustuvia pieniä Android-luureja kuten Palm.
Helpostihan se onnistus mutta kun puhelin pitää olla slim (ihan kuin pitää olla ainaki 6" näyttö) nykysuuntausten mukaisesti. Pikkusen paksuutta niin akkukin mahtuu. Niinkuin SE:ssakin.

E: Luin vähän huonosti lainauksen. Eli suorituskykyistä puhelinta ei varmaan helposti saa mutta peruskapulan saa.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 391
Tätä design ja "nyt on hieno puhelin" hommaa en ole koskaan ymmärtänyt. Omaan silmääni nuo kaikki puhelimet ovat ihan samanlaisia neliskanttisia monoliitteja ja useat uudistukset täysin turhaa kosmeettista bling blingiä. Mitään (hyvään / taikka huonoon suuntaan) Nokia 1610, 8110, Communicator tai N-GAGE tyylisiä muutoksia ei enää tule. Seuraavana oikeana muutoksena varmaan ne taipuvat näytöt. Kaiken maailmat lovet ja reiät ovat melko turhaa shaibaa.

Itselle merkitystä on sitten siitä, kenellä on järkeä tehdä vaikkapa se takakansi kumista, jotta siitä saa paremman otteen. Näyttö mahdollisimman pienillä freimeillä on myös jees, mutta jonnekin se mikki, kuuloke, sensorit ja kamerakin pitää upottaa. Tuo design kiinnostaa yhtä paljon, kuin miltä useiden generaatioiden aikana lähes samana pysynyt Abloyn avain näyttää. Kunhan desing tehdään toimivuuden ehdoilla, niin tykkään.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 383
Vähän pahalta näyttää kyllä nyt tämä puhelinbisnes. Pitänee varmaan siirtyä takaisin ei älypuhelimiin kun nykyinen lahoaa.

Helpostihan se onnistus mutta kun puhelin pitää olla slim (ihan kuin pitää olla ainaki 6" näyttö) nykysuuntausten mukaisesti. Pikkusen paksuutta niin akkukin mahtuu. Niinkuin SE:ssakin.

E: Luin vähän huonosti lainauksen. Eli suorituskykyistä puhelinta ei varmaan helposti saa mutta peruskapulan saa.
On se SE:kin aika slim - 7,6 mm. Akku 1624 mAh.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
316
Compact on ollut hyvä konsepti ja se on ainakin tähän asti erottunut edukseen Android-luurien loputtomasta joukosta. Sonyltä olisi todella lyhytnäköinen päätös hankkiutua siitä eroon.

Vaikea myöskään ennustaa huikeaa menestystä tulevaan jos aikomuksena on tehdä täsmälleen samaa bulkkia kuin muutkin, ainoastaan vähän kovemmalla hinnalla, karsitummillla ominaisuuksilla ja tiukemmin proprietaryna. Apple on tätä jo pari vuotta kokeillut ja merkit viittaa siihen että tie nousee hiljalleen pystyyn.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 118
Riippuu täysin miten määritellään "oikeasti kompakti". Kyllä ne ovat lähes kaikkiin muihin markkinoilta löytyviin Android-puhelimiin verrattuna olleet kompakteja. Jos verrataan 3,5" näytöllä varustettuun vuoden 2010 älypuhelimeen, niin sitten eivät ole erityisen kompakteja.
Työkaveri juuri osti uuden Z1 Compactin vanhan viimein hajottua koska mikään sen jälkeen tullut luuri ei ole tarpeeksi pieni.
 
Liittynyt
20.12.2016
Viestejä
1 361
Tässä on XA2 ollut käytössä kun siihen saa virallisen Sailfishin asennettua. Välillä turhauttava käyttää kun on niin pitkä kapula, ei yllä helposti yhdellä kädellä esim. näytön yläosaan (mikä on tärkeää Sailfishiä käyttäessä). Lisäksi luuri tuntuu myös hieman turhan leveältä, en saa tukevaa otetta siitä. Tuota olen käyttänyt jo jonkin aikaa ja kun sain XZ1 Compactin käteen niin se tuntui heti aivan uskomattoman paljon miellyttävämmältä. Siihen ei valitettavasti oikein saa Sailfishiä ja Android ei nappaa yhtään.

Pitääpi varmaan kokeilla vanhaa X Compactia...

e: tuntuu siis tuo ~130mm korkeus ja 65mm leveys olevan äärirajoilla omaan käpööseen. Näköjään X Compact ja XZ1C ovat aikalailla samankokoiset.
 
Viimeksi muokattu:

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 630
Työkaveri juuri osti uuden Z1 Compactin vanhan viimein hajottua koska mikään sen jälkeen tullut luuri ei ole tarpeeksi pieni.
Onhan sen jälkeen tullut mm. ZX1C ja ZX2C, jotka ovat hyvin lähelle samaa kokoluokkaa. Tosin jälkimmäinen on noista jokusen millin pidempi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 118
Paljonko joutui siitä maksamaan? Ihme että noita edes myydään vielä.
En muista mutta ei se montaa kymppiä tainnut olla.
Onhan sen jälkeen tullut mm. ZX1C ja ZX2C, jotka ovat hyvin lähelle samaa kokoluokkaa. Tosin jälkimmäinen on noista jokusen millin pidempi.
Z1 Compact jälkeen on ollut vielä Z3 Compact, Z5 Compact ja X Compact ennen XZ malleja.
Mjoo astuuhan noista tosiaan aika moni samaan kokoluokkaan. Kyseessä vain ihminen jonka mielestä 300 euroa on puhelimesta ihan liikaa rahaa :)
Phone size comparison
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 630
Z1 Compact jälkeen on ollut vielä Z3 Compact, Z5 Compact ja X Compact ennen XZ malleja.
Joo, tiedän (minulla on ollut nuo kaikki), mutta nuo mainitsemani olivat niitä, joiden välillä valinta olisi kannattanut mielestäni tehdä jos ja kun tänä päivänä on pienikokoista Android-luuria ostamassa ostamassa Z1C:n seuraajaksi.

Mutta tarpeet tosiaan ratkaisevat ja varmasti pari sukupolvea vanhemman luurin saa huomattavasti halvemmalla.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
582
Omaan käteen ja käyttöön nämä sonyn compactit ovat olleet ihan loistavia (z3c ja xz2c), sääli jos nämä compactit tiputtavat pois jatkosta. Tuntuu olevan puhelimien kanssa vähän päinvastainen trendi kuin muinoin, ennen pienempi oli parempi, nykyään päinvastoin :rolleyes:
 
BlackWolf

Suomen Michael Jackson
BANNED
NOSTO
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 797
Itselle ainoa syy valita Sony on ollut juurikin compact mallit, Z3C ja nyt XZ2C. Ei noita 6" telkkareita pysty taskussa kantamaan, vaatii takin missä isot taskut tai reisitaskut housuihin. Vähentäisivät malleja ja järkeistäisivät sykliä, mutta taitaa olla jo compact malli menetetty :(

Yleensä en kanna puhelinta mukana urheillessa, mutta nyt se oli päivystyksen vuoksi hiihtolenkillä taskussa. En kyllä yhtään XZ2C isompaa halkoa taskuun kaipaa.

Puhelinvalmistajien järki: 8" näyttö ja lasia eteen, taakse, näppäimiin, suojakoteloon. Kohta varmaan myyntipakkauskin lasista. :dead:
Tunistaako noita Sonyn mallinimiä oikeasti kukaan muu kuin asiaan erikseen perehtynyt henkilö? Toisilla on 6 ja 6T tai jotain 3,5,6,9 ja Pro. Tuolla on jotain ZDCGRERSZSZ ja lisänumerot settejä. Kuka noita edes jaksaa seurata ja täten myös niistä kiinnostua, saati ostaa?
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 630
Tunistaako noita Sonyn mallinimiä oikeasti kukaan muu kuin asiaan erikseen perehtynyt henkilö? Toisilla on 6 ja 6T tai jotain 3,5,6,9 ja Pro. Tuolla on jotain ZDCGRERSZSZ ja lisänumerot settejä. Kuka noita edes jaksaa seurata ja täten myös niistä kiinnostua, saati ostaa?
Samaahan se on muillakin merkeillä. Sony on itse asiassa mielestäni aika looginen moniin muihin verrattuna. Siellä on esim. Z1, Z2, Z3, Z4 ja Z5, joiden jälkeen tuli ZX1, ZX2 jne, ja rinnalla on sitten aina näiden pienemmät versiot, jotka tunnistaa C-kirjaimesta, tai Compact-sanasta.

Suurimmilla valmistajilla on varmasti erillinen markkinointiosasto tekemässä tutkimustyötä siitä miten saadaan asiakkaat sekaisin ja ostamaan mahdollisimman paljon laitteita ja osa sitä on näiden mallimerkintöjen kanssa säätäminen. Eihän se kuluttajaa palvele, mutta ei se ole tarkoituskaan, vaan osakkeenomistajien edun palveleminen.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
2 133

XZ*

;)

Edit: Ja noiden Z ja XZ sarjojen välissähän oli vielä ne X mallit..
Eikä Compact versiota ole aina ollut isoveljen rinnalla
upload_2019-1-12_22-30-0.png

Missasinkohan jotain malleja @Juha Kokkonen ?
Premiumeja en jaksanut ruveta listaamaan...vaikkei niitä nyt montaa ole.

Tunistaako noita Sonyn mallinimiä oikeasti kukaan muu kuin asiaan erikseen perehtynyt henkilö?
En usko. Itsekin hädin tuskin pysyn kärryillä näiden lippulaiva mallien kanssa, puhumattakaan sitten muista mid range ja karvalakki sarjoista.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 071
Itsellä Sony jäi kun käytännössä tuki oli ehkä puolitoista vuotta, eikä edes turvapäivituksiä tullu. Vaikka oli lippulaivamalli. Päivitykset joka tapauksessa hyytyi reilusti ennen kahta vuotta.

Sonylla luulisi olevan paljon potentiaalia kameran osalta kun ottaa huomioon, että käytännössä kaikista parhaimmista kamerapuhelimista löytyy firman tekoa oleva sensori. Vaikka tietysti näissä massiivisissa konglomeraateissa voi olla vaikka mitä byrokratiaa ja muuta sellaista organisaatiollisia esteitä tehokkaan yhteistyön tiellä.
Ainakin sillä oli hyvät mahdollisuudet sotkea kaikki. Tämä silloin kuin itsellä oli sony.
Unlocking erases camera DRM · Issue #5 · sonyxperiadev/device-sony-lilac

Compact mallin perusideahan on ollu että "tavallinen" asiakas luulee ostavansa samanlaisen kuin lippulaiva puhelin.
Ehkä myynti ei ole onnistunut kun kerran huijattu asiakas ei astu samaan ansaan toista kertaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
2 133
Heh, juuri näin. Tämä viimeistään taitaa todistaa pointin sekavuudesta.

Vaikka mallimerkinnän tuohon ylemmäs typotinkin, niin yleensä itse muistan nuo uudemmat mallit XZ-shampoosta. :D
Eikä tuota sekavuutta yhtään helpota se että siirrytään Z5/Z5C -> X Performance -> XZ/X Compact -> XZs -> XZ1/XZ1 Compact.
X Compact nyt toki oli karvalakki spekseillä joten siinä mielessä ihan ymmärrettävää etteivät nimenneet sitä XZ Compactiksi mutta tuo ihan loogisesta Z# sarjasta siirtyminen hetkeksi X:ään ja sitten XZ:aan näyttää vain niin typerältä.

Että siinä mielessä ihan hyvä että uudistavat mobiiliyksikköään. Kunhan nyt eivät kuitenkaan luopuisi näistä Compact malleista..
Vielä kun ymmärtäisivät että vaikka kuinka toivovat ja sanovat ja uskovat että EIS on parempi kuin OIS niin ei se ole totta.. Olisi edes RAW DNG..
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 118
Compact mallin perusideahan on ollu että "tavallinen" asiakas luulee ostavansa samanlaisen kuin lippulaiva puhelin.
Ehkä myynti ei ole onnistunut kun kerran huijattu asiakas ei astu samaan ansaan toista kertaa.
Eikös nämä vielä pelkkänä Z:na ollut oikeasti noin että sama rauta eri koossa? Näytössä ja kamerassa ehkä jotain eroa? X ja XZ en osaa sanoa enää.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 630
Itsellä Sony jäi kun käytännössä tuki oli ehkä puolitoista vuotta, eikä edes turvapäivituksiä tullu. Vaikka oli lippulaivamalli. Päivitykset joka tapauksessa hyytyi reilusti ennen kahta vuotta.

Ainakin sillä oli hyvät mahdollisuudet sotkea kaikki. Tämä silloin kuin itsellä oli sony.
Unlocking erases camera DRM · Issue #5 · sonyxperiadev/device-sony-lilac

Compact mallin perusideahan on ollu että "tavallinen" asiakas luulee ostavansa samanlaisen kuin lippulaiva puhelin.
Ehkä myynti ei ole onnistunut kun kerran huijattu asiakas ei astu samaan ansaan toista kertaa.
Sony on aika selkeästi ilmaissut, että tukea näille "lippulaivamalleille" on luvassa vähintään 2 vuotta:

Sony's official Xperia Android update policy revealed | AndroidPIT

Lippulaivamalli tarkoittaa tässä yhteydessä myös näitä compact-versioita. Linkki oli vuoden vanha, mutta ei tuo ole tietääkseni ainakaan huonommaksi tässä välissä muuttunut.

2v ei välttämättä riitä kaikille ja sekin riippuu aina siitä missä vaiheessa elinkaarta luurin hankkii, mutta omalla kohdalla luuri tulee uusittua ihan jo fyysisen kunnon vuoksi kutakuinkin juuri 2-3v välein, enkä todellakaan juokse viimeisimmän mallin perässä näiltä osin. Ja ainakin tähän saakka päivityksiä on saanut myös yli tuon 2v rajan.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
582

shakal

RGB ON
Liittynyt
09.09.2017
Viestejä
1 420
Ei noita 6" telkkareita pysty taskussa kantamaan, vaatii takin missä isot taskut tai reisitaskut housuihin.
Enemmän mua ihmetyttää tämän keskustelun tuloksena että millaisia housuja ihmiset oikein käyttää, jos ei tuollainen tavan 6-7" faksi mahdu taskuun?

Oman 6.2" näytöllisen puhelimen mitat ovat 153 x 75.7 x 7.9 mm ja housun taskuissa sitä kyllä aina kannan, eikä koskaan ole edes juolahtanut mieleenkään että se jotenkin siellä ahdistaisi.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 630
Enemmän mua ihmetyttää tämän keskustelun tuloksena että millaisia housuja ihmiset oikein käyttää, jos ei tuollainen tavan 6-7" faksi mahdu taskuun?
Näin se vaan menee, ihmisillä on erilaisia mieltymyksiä myös vaatetuksen suhteen. Henkilökohtaisesti en omista mitään sellaista vaatekappaletta, jossa yli 5" luuri kulkisi taskussa ongelmitta, enkä edes käytä mitään nykymuodin mukaisia pillifarkkuja. Takin taskussa toki kulkee laite kuin laite, mutta aika harvoin sitä tulee töissä mitään pikkutakkia kummempaa vermettä päällä liihoteltua ja vapaa-ajalla ei ole sitäkään.

Reisitaskut ovat sitten eri asia, mutta harvemmin on omissa housussa sellaisia.
 
shakal

RGB ON
Liittynyt
09.09.2017
Viestejä
1 420
Silti outoa, että en käytä myöskään pillifarkkuja, mutta ihan tavan vaatteita joita nyt en valitse taskujen koon perusteella, sillä kriteerillä että sinne pitäisi jotain auton pakosarjaa mahtua. Ei ole silti ikinä juolahtanut mieleenkään ettei tuollainen nykystandardin normaalikokoinen puhelin sinne housuntaskuun mahtuisi.
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Näin se vaan menee, ihmisillä on erilaisia mieltymyksiä myös vaatetuksen suhteen. Henkilökohtaisesti en omista mitään sellaista vaatekappaletta, jossa yli 5" luuri kulkisi taskussa ongelmitta, enkä edes käytä mitään nykymuodin mukaisia pillifarkkuja. Takin taskussa toki kulkee laite kuin laite, mutta aika harvoin sitä tulee töissä mitään pikkutakkia kummempaa vermettä päällä liihoteltua ja vapaa-ajalla ei ole sitäkään.

Reisitaskut ovat sitten eri asia, mutta harvemmin on omissa housussa sellaisia.
Ihan normaalien farkkujen taskuun menee helposti nämä 6,5 tuuman luurit ilman ongelmia. Ei siinä mitään pikkutakkeja tarvita. Luuri taskuun ja liikkeelle
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 630
Ihan normaalien farkkujen taskuun menee helposti nämä 6,5 tuuman luurit ilman ongelmia. Ei siinä mitään pikkutakkeja tarvita. Luuri taskuun ja liikkeelle
Ok, minulla (ja samasta ongelmista valittavilla kavereilla/kollegoilla) on sitten selvästi tavalla tai toisella virheellinen kroppa tai vääränlaiset farkut. :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 118
Itsellä reisitaskuhousut mutta siellä "normaaleissa" taskuissa luuri kulkee eli samat taskut mitkä löytyy aivan kaikista housuista. Hyvin kulkee S8 mukana ja kyllä Notekin menisi.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 768
Itselle taas XZ1 compact on varsin hyvä. Ehkä hitusen pienempi olisi optimi, mutta tuo mahtuu jo jotenkin mukaan kevyelle lenkille tai jopa vaellukselle. Jos ei soita ja surffaa jatkuvalla syötöllä niin pärjää kolmisen päivää patikointia ilma vara-akkua.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 118
Jos ei soita ja surffaa jatkuvalla syötöllä niin pärjää kolmisen päivää patikointia ilma vara-akkua.
Ai että tuon kun saisi ihan semiaktiivisella käytöllä akkukestoksi puhelimeen. Ei haittaisi paljoa vaikka palaittisiin 10mm+ paksuihin puhelimiin tämän saavuttamiseksi. Nokia N-Gagekin kulki aikanaan taskussa ongelmitta.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 768
Vaelluksella ongelmaksi muodostuu se, että signaali heikkenee ja puhelin joutuu vahvistamaan sitä enemmän. Tuo Sonyn staminatila on oiva!
Jos oikein hyvää haluaisi, niin luultavasti joku pikkukoreilla varustettu 7nm tekniikalla 720p tarkkuudella varustettu malli pienellä näytöllä voisi päästä tuohon vähän aktiivisemmallakin käytöllä. Tää xz1 on varsin paksu, jotta siihen saatiin riittävän iso akku, mutta sopii hyvin käteen ja taskuun tai reppuun myös.
Ihmiset vain haluavat rimpulampia puhelimia ja se ei taas akunkesron kanssa oikein skulaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 118
Ihmiset vain haluavat rimpulampia puhelimia ja se ei taas akunkesron kanssa oikein skulaa.
Olisi mielenkiintoista nähdä oikeasti tutkimus siitä haluaako ihmiset todellakin muutaman millimetrin ohuita puhelimia. Tuntuu siltä että valmistajat on vain tehnyt joka vuosi ohuempia ja päätellyt ihmisten haluavan ohuempia koska uusia lippulaivoja on ostettu siitä huolimatta että ne ovat ohuita ja sisältävät pienen akun vaikka oikeasti kuluttaja halunnu vain sen muuten paremman raudan ja uuden laitteen.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 109
Itsellä ei ole ollut ongelmana isojen puhelimien kanssa, etteikö ne taskuu mahtuisi vaan käytännöllisyys. Pientä puhelinta (max 130x65mm) on vain niin paljon helpompi käyttää arjen askareissa. Yhdellä kädellä käyttö on luontevampaa ja pieni puhelin kulkee näppärämmin mukana esimerkilsi hiihto- ja juoksulenkeillä. Kyllä isonkin kanssa pärjäisi mutta se olisi haastavampaa ainakin omasta mielestä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 647
Viestejä
4 197 275
Jäsenet
70 760
Uusin jäsen
Maakkkee

Hinta.fi

Ylös Bottom