Sony julkisti uudet Xperia 1 VI ja 10 VI -älypuhelimet

Pari sonya omistaneena harmittaa, ettei näitä voi omien kokemuksien perusteella suositella kenellekään. Ulkoisesti molemmat itsellä olleet sonyt oli täydellisiä; sopiva koko, hillitty muotoilu ja ok akunkesto.
Sen sijaan molemmissa lämpeämisongelmia(siihen pisteeseen, että toisesta irtosi näyttö liimoistansa youtubea katsellessa) vaikka järjestelmäpiiriit eivät olleet mitään sen ajan parhaita, todella ärsyttäviä pakotettuja sonyn uutissovelluksia joita ei ilman roottaamista saanut pois, järjestelmän totaalisia jäätymisiä varsinkin sovelluksesta toiseen hyppiessä jne.
 
Sonyssa on softapuolella häirinnyt bugisuus. Mulla oli Xperia 1 II ja kyllä ärsyttää, kun pahimmillaan puhelin menee bugin takia jumiin (taustakuva muuttuu mustaksi eikä lukitusta saa enää pois). Jouduin ottamaan taksin, kun en saanut bussilippusovellusta auki ja bussi meni ohi. Olen kuullut, että tuo sama bugi on ollut jo paljon vanhemmissakin Sonyn puhelimissa. Redditissä löytyy paljon vastaavaa valitusta, esimerksi 560-viestinen ketju IV-malliston bugeista. Ei kuulu tuon hintaluokan puhelimiin.
Minulla on yhä laatikossa Xperia 1 mk 1 . Muuten hyvä laite, mutta akku on auttamattoman heikko ja sormenjäljenlukija ainakin minun yksilössä surkein ikinä mitä missään laitteessa on vastaan tullut. Softatuen niukkuus myös sai laitteen vanhenemaan ennen aikojaan, vaikka muuten olisi toimiva ollut. Nyt ajossa S24U, ja vaikka Sony on laadukas ja kameroiltaan monipuolinen, ei voi millään perustella ostosta Sonyn eduksi päivitystuen vuoksi. Samsungin 7+7 on vain ylivertainen.
 
Itsellä ollut Experia 10 mallista kolmosesta vitoseen luurit ja onhan ne ihan päteviä vehkeitä sinänsä mutta jotkut ohjelmistolliset ärsytykset sai vaihtamaan nyt Samppaan.
Vanha luuri on aina mennyt pojalle joka on tykännyt. Varsinkin akun kesto on kyllä erittäin hyvä mitä jäi kaipaamaan.
Kolmatta päivää pääsi vielä hienosti jos sattui telttaretkeltä jäämään varavirrat kotio.
 
Sonyssa on softapuolella häirinnyt bugisuus. Mulla oli Xperia 1 II ja kyllä ärsyttää, kun pahimmillaan puhelin menee bugin takia jumiin (taustakuva muuttuu mustaksi eikä lukitusta saa enää pois). Jouduin ottamaan taksin, kun en saanut bussilippusovellusta auki ja bussi meni ohi. Olen kuullut, että tuo sama bugi on ollut jo paljon vanhemmissakin Sonyn puhelimissa. Redditissä löytyy paljon vastaavaa valitusta, esimerksi 560-viestinen ketju IV-malliston bugeista. Ei kuulu tuon hintaluokan puhelimiin.
Sama vika Xperia 5 III, ja tapahtuu useamman kerran päivässä. Ärsyttävää myös kun tuo saattaa tapahtua taustalla ns. huomaamatta, vaikka näyttö on kiinni.
Sen huomaa siitä, että sen tapahtuessa musiikintoisto pysähtyy, ja spotify pitää avata ja sammuttaa vähintään 2 kertaa että saa äänen taas kuulumaan kuulokkeista.
Tilasin silti 1 VI koska yhtä hyvin omaan käyttöön sopivaa puhelinta ei löydy markkinoilta, toivoen että noita bugeja on korjattu.
 
Kuinkahan moni täällä käyttää samaa puhelinta edes kahta vuotta, luulisi tekniikkaan perehtyneitä houkuttavan aina uutuudet. Eipä siinä 1400 e puhelimesta on liikaa vaikka olisi parempikin päivityslupaus.
Itse käytän ei pääasiallisena puhelimena oneplus 6t:tä vuodelta 2019. En tarvitsisi uudempaa jos tuota päivitettäisiin ja akun voisi vaihtaa helposti. Eu toki laittaa näitä asioita kuntoon tässä koko ajan.
 
Ihan kelvolliselta vaikuttaa arvostelun perusteella, pientä päivitystä siellä täällä ja erityisesti 3 Android päivitystä (aiemmilla malleilla 2 Android päivitystä) ja hintaakin 50e vähemmän kuin V versiolla julkaisuvaiheessa.

Yksi mielenkiintoinen huomio tallennustilasta:
The results in the storage benchmarks we tried suggest the phone is using UFS 3.1 storage chips.
 
Edelleen parhaalta Sonylta vaikuttaa 5 V.

En ole kohdannut yhtään ketjussa mainittua bugia. Lämmönjohtamiseen on panostettu ja Snapdragon 8 Gen 2 ei lämpene kuten edeltäjänsä muutenkaan.

Pääkameran sensori on sama kuin tässä uudemmassa 1 VI:ssä ja tuottaa nättiä jälkeä.

Leveys on vain 68 mm, mikä on ylivoimaisesti suurin plussa koko laitteessa.

Ainoa bugi on joskus esiintyvä FPS bugi jos on nettisivulla ollut aiemmin video pyörimässä ja sen jälkeen jatkaa saman sivun selaamista niin FPS/Hz tippuu.

En usko, että mahdollinen 5 VI tuo mitään mullistavaa parannusta. Pelkään että koko vain kasvaa.

Puikula on hyödyllinen tuottavuuden näkökulmasta työskennellessä split screen kahdella sovelluksella yhtä aikaa. Eteenpäin suunnatut stereokaiuttimet on hyvät. Sivussa oleva sormenjälkilukija toimii paremmin kuin aiempi Samsungin näytön alla ollut jne. Olen kovasti tykännyt kokonaisuudesta.
 
Viimeksi muokattu:
Librem 5:n tyylisissä voi olla. Työpöytätyyliseen Linux-systeemiin on helpompi paketoida päivitykset.
En hetkeäkään usko pitkiin päivitystukiin niin paksulla ohjelmistopinolla mitä puhelimissa oletetaan olevan. Apple on ainoa jolla on teoriassa rahkeet tekniikan puolesta tukea laitteita pitkään. Tällä hetkellä edes RHEL ei pysy täysin reikien perässä. Eikä se paljon lämmitä jos käyttöjärjestelmä päivittyy ellei sovellukset toimi paikkojen jälkeen.
 
Kuinkahan moni täällä käyttää samaa puhelinta edes kahta vuotta, luulisi tekniikkaan perehtyneitä houkuttavan aina uutuudet. Eipä siinä 1400 e puhelimesta on liikaa vaikka olisi parempikin päivityslupaus.
Mulla on edelleen lasivikainen Oneplus 8t käytössä, ja ihan kivasti toimiva puhelin ollut. En ole kokenut mitään isompaa tarvetta vaihtaa uuteen puhelimeen, vaikka mobiiliuutisia välillä seuraankin. Löytyy 8 Prokin jonka ostin käytettynä kun takalasi hajosi, mutta ei vain istunut käteen ja sormenjäljen lukija toimii huonommin, niin hyllyssä lojuu.. Joskus aikoja sitten ollut ties mitä Sonyn XZ:aa ja muuta, ja itse tykkäsin sen käteen sopivasta muodosta ja koosta, niin tuo 10 VI kiinnostaa hintansakin puolesta. Mahtaakohan tuolla puhelimella jerkku riittää sujuvaan ja miellyttävään suht perus käyttöön? (Netti, bussilippu, mobiilipankki jne hyötysovellukset). Joskus oli joku Samsungin halpis mikä lie A-sarjalainen, ja siinä tökki niin käyttis kuin sormenjäljen lukijakin niin pahasti ettei kovin kauaa ollut itsellä käytössä.

Lisäys: Joskus nuorena miehenalkuna Nokian kulta-aikoina toki tuli luuria vaihdeltua useammin kuin ehti juoksuiltaan kotiin kalsareita vaihtamaan, mutta silloin oli toki nuoruuden innostusta enemmän, puhelimet kehittyi nopeammin ja eri malleissa riitti ties mitä erikoisuuksia jotka piti mielenkiintoa koko ajan yllä.
 
Viimeksi muokattu:
Tuo 10 VI näyttää oikeen näpsäkältä laitteelta, mutta sitten tulee vastaan 60Hz näyttö... toki hämmentävän paljon plussia ennen sitä. Kyllä se vaan edelleen pitää löytää se "vähiten huono" kun puhelinta kahtelee.
 
Mun mielestä 60Hz näyttö on ihan toimiva ainakin perus käytössä, eikä mulla oo tässä hintaluokassa mitään valittamista siitä, kunhan muuten puhelin toimii sulavasti. Tietyissä reilusti ylin tonnin maksavissa puhelimissakaan ei sen parempaa virkistystaajuutta ole tarjolla, ja silti käyttäjät sitä puhelintaan kehuu.
 
Kuinkahan moni täällä käyttää samaa puhelinta edes kahta vuotta, luulisi tekniikkaan perehtyneitä houkuttavan aina uutuudet. Eipä siinä 1400 e puhelimesta on liikaa vaikka olisi parempikin päivityslupaus.
Itse olen käyttänyt aina vähintään kolme vuotta, pyrin viiteen.
Eniten houkuttaa tuo 6,1" koko. Uutta kapulaa mietin kesäksi ja suurin osahan luureista tuppaa olemaan 6,5"+ lapioita nykyään.
Itse olen ainakin kovasti tykännyt 10 IV:stä, pituus vaati totuttelua mutta juuri sopiva pienen miehen käteen ja toimii mainiosti esim. sarjakuvien selailuun kummin päin vain, pelaaminen myös ihan jees. Miltei kaikki muut modernit älyluurit ovat aivan liian isoja minulle.
Oli liikkeessä ihan huvittavat reaktiot kun kaivoin taskusta vanhan compactin, pyysi ihan muut myyjät katsomaan antiikkipuhelinta, on nähtävästi näin outoa pitää puhelinta pidempään kuin pari vuotta ^^
Pari sonya omistaneena harmittaa, ettei näitä voi omien kokemuksien perusteella suositella kenellekään. Ulkoisesti molemmat itsellä olleet sonyt oli täydellisiä; sopiva koko, hillitty muotoilu ja ok akunkesto.
Sen sijaan molemmissa lämpeämisongelmia(siihen pisteeseen, että toisesta irtosi näyttö liimoistansa youtubea katsellessa) vaikka järjestelmäpiiriit eivät olleet mitään sen ajan parhaita, todella ärsyttäviä pakotettuja sonyn uutissovelluksia joita ei ilman roottaamista saanut pois, järjestelmän totaalisia jäätymisiä varsinkin sovelluksesta toiseen hyppiessä jne.
Tämän 10 IV:n kohdalla tuota lämpenemistä on ollut havaittavissa jos käyttää tukiasemana tai jos selaimen kautta katselee vaikka youtubea. Muuten olen ollut tyytyväinen, akku kestää ja olen tämänkin pudottanut jo varmaan viisitoista kertaa sekä käynyt pöntössäkin ja toimii. Samoin kuten edellinenkin compact, toivottavasti jatkavat näillä ja hiovat vaan nuo ongelmat pois, liian harva tekee tämän kokoisia sekä (mielestäni) laadukkaita puhelimia.
Itse suosittelisin ihan jo koon takia jos on pienikätinen. Nähtävästi olen saanut kaikissa ostamissani sonyn puhelimissa ne ylähyllyn premium-yksilöt kun ei ole ketjun kaltaisia ongelmia ollut juuri lainkaan.
 
Onhan tuo 10 VI melkoinen puikula, pitäisi ainakin hypistellä ennen ostamista. Sonyn "rehelliset" bezelit ja "insinööridesign" noin muuten viehättää. Sampat vähän tylsiä saippuapaloja ainakin halvemmat mallit.
 
Tänään on kaksi vuotta siitä kun ostin "puikulan" eli Xperia 10 III:n omaan käyttööni ja täytyy kyllä sanoa, että koko ja muoto on just hyvä ainakin itselleni. Kapeuteen tottuu nopeasti ja töipuhelimet samsung ja nokia ovat aika halkoja puikulaan verrattuna. Kun tästä akku heikkenee, niin voisin vaihtaa Xperia vitoseen kun siinä on langaton lataus, jonka puute on oikeastaan 10 III:n ainoa negatiivillinen seikka. Akun vaihto maksaisi jotan 70-80 €, joten sekin on harkinnassa.
 
Akun vaihto maksaisi jotan 70-80 €, joten sekin on harkinnassa.
Uudessa vitosessa on 5000 mah akku ja akunhoitotoiminto, mikä rajoittaa lataamisen 80 %:iin. Se riittää mainiosti päivän ajaksi ja sen pitäisi taata hyvä akun kunto pitkälle tulevaisuuteen :)
 
Ellen väärin ole ymmärtänyt, tuo akkumulaattorinhoitotoiminto on kaikissa Sony-puhelinkojeissa. Ollut jo hyvän aikaa ja sitä todellakin kannattaa käyttää, jotta akkumulaattori pysyy iskussa.
 
Tänään on kaksi vuotta siitä kun ostin "puikulan" eli Xperia 10 III:n omaan käyttööni ja täytyy kyllä sanoa, että koko ja muoto on just hyvä ainakin itselleni. Kapeuteen tottuu nopeasti ja töipuhelimet samsung ja nokia ovat aika halkoja puikulaan verrattuna. Kun tästä akku heikkenee, niin voisin vaihtaa Xperia vitoseen kun siinä on langaton lataus, jonka puute on oikeastaan 10 III:n ainoa negatiivillinen seikka. Akun vaihto maksaisi jotan 70-80 €, joten sekin on harkinnassa.
Joo uskon kanssa että äkkiä tottuisi tuohon kapeuteen/kuvasuhteeseen + mahtuuhaan siihen heti enemmän iltistä/techbbs:ää kerralla ruutuun. Youtuben katseluun puikula on kenties "normaalia" kuvasuhdetta parempi jopa.
 
Kävin tänään ohimennen puhelinkaupassa katselemassa ja ihmettelemässä, niin ei tuo 10 VI niin kamalan pötkylältä vaikuta. Vertailin toki aikaisemmin julkaistuun tonnin maksavaan vitossarjalaiseen, mutta millin korkeuserolla ovat käytännössä saman kokoiset. Sen mitä ne puhelimet käteen onnistuu vähän sen lukon kanssa ottamaan, niin vaikuttaa oikein kivan kokoiselta, vaikka ne näytön reunan mustat surunauhat vähän vanhahtavilta tuntuikin. Toki kympissä on kuoret muovia, heikompi rauta jne. mutta varmaan jonkinlaisen tuntuman siitä saa, minkälainen puhelin on kyseessä. Muovikuorissa on toki omat etunsakin, riippuen toteutuksesta. Koon puolesta tuli enemmän mieleen jotkut pienemmät iPhonet tai olisko ollut OnePlus Open "suljettuna", jota räpelöin 10 sekuntia. Sitä miten puhelin normaalikäytössä suoriutuu on tietty mahdoton kaupan esittelytilassa olevalla puhelimella testata, kun kaikki alle satasenkin vehkeet näyttää toimivan mallikkaasti.
 
1 VI Näytössä on hiukan heikompi reso, mutta vaihtokauppana sitten on aikaisempaa kirkkaampi ja tukee adaptiivista virkistystaajuutta (1-120hz). Vai oliko 1V jo adaptiivinen? 1IV on 60hz tai 120hz. Softaakin viilattu järkevämmän oloiseksi. Ihan kiinnostava laite vaikka onkin suolaisen hintainen.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 283
Viestejä
4 550 917
Jäsenet
74 952
Uusin jäsen
Filppu32

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom