Sony julkaisi viidennen sukupolven suosituista WH-1000X-vastamelukuulokkeista

Diizzel

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
1 378

Sony on julkaissut uudet WH-1000XM5-vastamelukuulokkeet, jotka ovat nimensä mukaisesti viidennen sukupolven versio suosituista WH-1000X-sarjan kuulokkeista. Uutuusmallit tuovat mukanaan uudistetun muotoilun, päivitetyt ja entistä pienikokoisemmat 30 mm:n kaiutinelementit.

Uuden muotoilun ja kaiutinelementtien ohella valmistaja lupaa parantaneensa entisestään myös kuulokkeiden vastamelutoimintoa ja muun muassa vastameluun käytettävien mikrofonien määrää on lisätty ja ääniprosessoreiden määrä on kasvatettu yhdestä kahteen.

Sony WH-1000XM5 -vastamelukuulokkeet tulevat myyntiin mustana ja platinahopeana toukokuun loppupuolella 500 euron suositushintaan.

Lähde: Sonyn lehdistötiedote, Sony
 
Juha Kokkonen

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
10 810
Tsekkasin tuossa MKBHD:n videon näistä ja aika erikoisia muutoksia on Sony päätynyt tekemään. Lähinnä tuo rakenne, eli käytännöllisyys on saanut väistyä premium-fiiliksen tieltä. Aika monihan näitä varmasti käyttää reissussa ja tämä uusi malli ei taitu lainkaan kasaan, jonka myötä kuljetuskotelon koko on kasvanut merkittävästi. Meikäläisen mielestä aivan järjetön kompromissi. Selvinä parannuksina vastamelu on kehittynyt entistäkin paremmaksi ja lataus on myös selvästi nopeampi.

Liittynyt
03.11.2020
Viestejä
6
Tuo hinta vaikuttaa aivan järjettömältä. Ymmärtääkseni jenkeissä hintaeroa xm4/5 on vain noin 50 dollaria.

XM4 maksoi julkaisussaan suomessa 370€. Onko tässä nyt varmasti sen edestä pauketta?
 
RTR

Liittynyt
09.04.2021
Viestejä
361
500€ on kyllä jotenkin absurdi summa ns. matkakuulokkeista. Kiinnostaisi tietää onko äänenlaatu parantunut mitenkään merkittävästi, edellisten sukupolvien äänessä ei ainakaan ole mitään kehuttavaa.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 497
Totta. Olisi varmasti saanut samaan hintaan tehtyä myös vanhalla matkaystävällisellä rakenteella...
Ja puhtaiksi kotikäyttöön tarkoitetuiksi HiFi luureiksi nämä eivät ole tarpeeksi HiFit. Eli totta muriset. Kummallinen valinta rakenteen puolesta. Tekniseltä puoleltaan vaikuttaa olevan taas ihan huippuluokkaa melunvaimennuksen suhteen!
Mitä olen arvosteluja lukenut, niin vähemmän mussu basso, pikkaisen erottelevampi eli edistystä sen suhteen. Ei nämä vieläkään siis HiFiä ole, mutta parempaan suuntaa, jos arvosteluja on uskominen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 591
Varmaan joskus kun hinta laskee voisi ostaa. Pitkään käytin XM1 koneella kunnes ostin XM2. Sitten ostin XM3, mutta ne sattuivat päähän niin paljon etten pystynyt käyttämään ja 4 mallissa taas ei ollut aptx hd:ta ollenkaan niin jätin väliin. Nykyään kun on Fiio BTA30 pro ja Ldacin kanssa äänenlaatu on niin hyvä ettei johtoa enää koskaan halua käyttää. Tosin vähän hukkaanhan menee ominaisuuksia kun aktiivivaimennusta harvemmin tulee kotona käytettyä. Nykyään vielä vähemmän kun 3080 on niin hiljainen kaikkiin aikaisempiin kortteihin nähden vaikka aina hiljaisimpia ostanut :geek:
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
450
Saa nähdä ottaako sitten nämä tai jotkut muut kokeiluun, kun XM4 kanssa omat korvat huutaa hoosiannaa jo lyhyelläkin käytöllä. Muuten nuo oli ääneltään kyllä hyvät, mutta muotoilu ei toimi omilla korvilla + tuntumaltaan aika natisevat.
 
Liittynyt
20.04.2021
Viestejä
26
Tsekkasin tuossa MKBHD:n videon näistä ja aika erikoisia muutoksia on Sony päätynyt tekemään. Lähinnä tuo rakenne, eli käytännöllisyys on saanut väistyä premium-fiiliksen tieltä. Aika monihan näitä varmasti käyttää reissussa ja tämä uusi malli ei taitu lainkaan kasaan, jonka myötä kuljetuskotelon koko on kasvanut merkittävästi. Meikäläisen mielestä aivan järjetön kompromissi. Selvinä parannuksina vastamelu on kehittynyt entistäkin paremmaksi ja lataus on myös selvästi nopeampi.

Tuolla ulkonäöllä varmasti tavoitellaan nyt vähän erilaisia asiakkaita. Onhan noi huomattavasti tyylikkäämmät ku aikaisemmat, mutta itelläkin käytettävyys reissu hommissa menee ton edelle. Iteltä löytyy tuo parinvuoden vanha malli ja on käytössä lähes päivittäin.
 
Liittynyt
07.12.2017
Viestejä
162
Mitään ymmärrystä että onko mikrofonin tuuliherkkyytä paranneltu, oma MX3 on ulkona lähes käyttökelvoton puhelimen jatkona, vaikka muutoin vallan mainio ja tyytyväinen olen ollut.
 
Liittynyt
21.10.2017
Viestejä
439
Nää tulee kyllä napattua heti... kun on 300€ paikkeilla alennuksessa. :geek:
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
618
MDR-1000X:t ovat olleet pääasiallisina kuulokkeina tammikuusta 2017 asti ja pelittää edelleen erinomaisesti. Mukana en jaksa sankaluureja enää kantaa, mutta himassa ajaa asiansa työ- ja pelikuulokkeina. Näistä en luovu ennen kuin hajoavat.

E: Vuosi korjattu.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 579
MDR-1000X:t ovat olleet pääasiallisina kuulokkeina tammikuusta 2018 asti ja pelittää edelleen erinomaisesti. Mukana en jaksa sankaluureja enää kantaa, mutta himassa ajaa asiansa työ- ja pelikuulokkeina. Näistä en luovu ennen kuin hajoavat.
Sama juttu, vaimo halusi nyt tosin myös samanlaiset niin hänelle ostettiin kolmosmallin kuulokkeet. Jokainen tekee miten haluaa mutta telkkarin ohella tämä on sellainen tavara jota en kyllä raaski päivittää huvikseen, melkoisen kuormituksen saa aikaan jos jatkuvasti päivittää uusimpaan mahdolliseen.
 
Liittynyt
24.08.2019
Viestejä
76
MDR-1000X:t ovat olleet pääasiallisina kuulokkeina tammikuusta 2018 asti ja pelittää edelleen erinomaisesti. Mukana en jaksa sankaluureja enää kantaa, mutta himassa ajaa asiansa työ- ja pelikuulokkeina. Näistä en luovu ennen kuin hajoavat.
Sama malli ollut nyt 5 vuotta käytössä. Ihan kotona pidän, saa suljettua ympäröivän maailman ulos. Liikkuessa sitten Sony WF-1000M3:t korvissa, joissa myös ihan hyvät vastamelutoiminnot. Kyllä välillä himo päivitellä herää, joten katsotaan kun hinnat järkevöityy näille XM5:lle. Kyllä tämä vastamelu on kokuttava ominaisuus.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 436
80% etätyö on poistanut tarpeen vastamelulta kun ei tule kuljettua julkisilla ja toimiston meluakaan ei tarvitse suodattaa veke.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 436
Lol. Mihin tämä perustuu?
Minun henkilökohtaisiin tarpeisiini. Teillä muilla voi olla eri tarpeet.

Kun joskus aikaisemmin kuljin julkisilla jatkuvasti + töitä tuli tehtyä 100%:sesti toimistolla oli vastamelulle käyttöä jatkuvasti. Nyt toimisto on liki autio kun siellä jaksaa käydä ja kotona ei ole mitään erityisiä häiriötekijöitä jonka takia tarvitsisi vastamelua.
 
null

Tukijäsen
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 176

No todellakin. Minä käytän vastamelutoimintoa aina, myös kotona. En käy toimistolla.
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
686
No todellakin. Minä käytän vastamelutoimintoa aina, myös kotona. En käy toimistolla.
Minä käytän vastamelutoimintoa lentokoneessa. Muuten en kyllä oikein ikinä.

500€ on kyllä jotenkin absurdi summa ns. matkakuulokkeista. Kiinnostaisi tietää onko äänenlaatu parantunut mitenkään merkittävästi, edellisten sukupolvien äänessä ei ainakaan ole mitään kehuttavaa.
Sitä ihmettelen, kun MDR-1000X tullessa äänenlaatu kehuttiin useissa arvosteluissa taivaisiin. Verrattiinko sitä silloin vain vanhempiin vastamelukuulokkeisiin. Uudemmissa versioissa ei ole vastaavaa kehumista ollut. Onko alettu verrata oikeisiin kuulokkeisiin vai mitä ihmettä.
 
Viimeksi muokattu:

null

Tukijäsen
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 176
Minä käytän vastamelutoimintoa lentokoneessa. Muuten en kyllä oikein ikinä.

Sitä ihmettelen, kun MDR-1000X tullessa äänenlaatu kehuttiin useissa arvosteluissa taivaisiin. Verrattiinko sitä silloin vain vanhempiin vastamelukuulokkeisiin vai mitä ihmettä. Uudemmissa versioissa ei ole vastaavaa kehumista ollut. Onko alettu verrata oikeisiin kuulokkeisiin vai mitä ihmettä.
Miksi ostaa siis vastamelukuulokkeet, jos ei käytä vastamelua juurikaan?
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
12
Sitä ihmettelen, kun MDR-1000X tullessa äänenlaatu kehuttiin useissa arvosteluissa taivaisiin. Verrattiinko sitä silloin vain vanhempiin vastamelukuulokkeisiin. Uudemmissa versioissa ei ole vastaavaa kehumista ollut. Onko alettu verrata oikeisiin kuulokkeisiin vai mitä ihmettä.
Omistan itse sekä XM3:t että XM4:t. XM4:ssä on huomattavasti parempi äänenlaatu XM3:een nähden, mutta molemmat häviävät hifikuulokkeilleni (Sennheiser HD 650). Matkakäytössä XM4:t kuitenkin maistuvat hyvin myös musankuunteluun.
 
RTR

Liittynyt
09.04.2021
Viestejä
361
Omistan itse sekä XM3:t että XM4:t. XM4:ssä on huomattavasti parempi äänenlaatu XM3:een nähden, mutta molemmat häviävät hifikuulokkeilleni (Sennheiser HD 650). Matkakäytössä XM4:t kuitenkin maistuvat hyvin myös musankuunteluun.
Rohkenen olla tuosta eri mieltä. XM4:ssä on silti aivan liikaa bassoa ja keskialue on melkoinen vuoristorata. Tekniseltä suorityskyvyltään XM4:set ovat ehkä hitusen paremmat, mutta mielestäni sillä ei ole oikeastaan mitään merkitystä kun sointitasapaino on näin pahasti päin honkia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 436
Kun vertaatte langattomia, niin kannattaa myös miettiä testiolosuhteita.

SBC-kodekilla Samsungin(?) parina laatu on ihan erilaista kuin iPhonen AAC:llä ja/tai Sonyn luurilla LDAC:lla.
 
Liittynyt
03.02.2017
Viestejä
421
Kalliimmat ja viety pois tosiaan se kokoontaittuvuus, eli eipä kiinnosta juuri lainkaan korvata XM3 näillä. Noilla spekseillä tosin kun saisi täysin lagittomat kotiin pelikäyttöön, niin voisi olla sitten toinen homma.
 
Liittynyt
17.09.2020
Viestejä
1 469
30 mm kaiutinelementit. Hmm. Ehkä hardware-tason Eq:lla voi kompensoida ilman, että kukaan kuulee eroa. Mutta EQ-räpeltäjät kyllä huomaavat.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 509
Kun vertaatte langattomia, niin kannattaa myös miettiä testiolosuhteita.

SBC-kodekilla Samsungin(?) parina laatu on ihan erilaista kuin iPhonen AAC:llä ja/tai Sonyn luurilla LDAC:lla.
Nykyisissä Android-versioissa tulee puhelinvalmistajasta riippumatta LDAC-tuki mukana
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
12
Rohkenen olla tuosta eri mieltä. XM4:ssä on silti aivan liikaa bassoa ja keskialue on melkoinen vuoristorata. Tekniseltä suorityskyvyltään XM4:set ovat ehkä hitusen paremmat, mutta mielestäni sillä ei ole oikeastaan mitään merkitystä kun sointitasapaino on näin pahasti päin honkia.
Joo, siis niitä nyt voi äänenlaadullisesti verrata vaikka johonkin JBL:n BT-kaiuttimiin. Ajavat asiansa tietyssä tilanteessa, mutta ei voi mistään hifi-kuuntelusta puhua. Mutta kuten sanoin, ajaa asiansa itellä matkan päällä.
 
XM3 olivat jo aika asialliset kuulokkeet. Langattomissa akkuvärkeissä kyse on virrankulutuksesta ja elementtien koosta, joita pitää elähdyttää sillä virralla. Lähtökohtaisesti joka ikinen BT-kuuloke ilman kunnon EQ-räpläystä kuulostaa kökkökakalta (Android).

Vasta tuon EQ:n kautta ymmärtää, mikä on BT-kuulokkeiden todellinen kapasiteetti. In-ear ja Over-ear erottuvat äänitaajuuksien erottelevuudessa. Ja kyllä halvalla ja kalliilla on eroa (puhun laatumerkeistä). Se ero tulee näkyviin kun säätää. Mulla on eri EQ-säädöt saman bändin eri levyille. Ei vaan voi kuunnella muuten. Samoin kuin valokuvat, värit ovat aika usein pielessä, ja niitä pitää fiksata jälkikäteen, jotta kuva vastaisi todellisuutta.
 
Liittynyt
12.11.2020
Viestejä
180
No todellakin. Minä käytän vastamelutoimintoa aina, myös kotona. En käy toimistolla.
Hyvin toimiva vastamelutoiminto on pelottava, kun sen unohtaa... Olin saanut töistä uudet XM3:t ja kesken neuvottelun iski wc-hätä. Mikki jäi auki, koska luulin, että vastamelutoiminto suodatti äänet, kuten se teki omista korvista.

Joo, se suodatus koski vain omia kuulokkeita ja muut kokouksessa kuulivat vessaäänet kristallin kirkkaasti. Ja olin vain muutamia viikkoja sitten nauranut vastaavalle Mies ja alaston ase kohtaukselle

Muok. Tapahtuma on täysin totta. Kyseessä oli minun ensimmäiset vastamelukuulokkeet enkä ymmärtänyt silloin kyseistä toimintoa. Neuvottelukäytössä Sony WH-1000XM_ kuulokkeet ovat itse asiassa tosi huonoja, koska tärkeä mute-nappi puuttuu. Eli pitää olla koneen ääressä jatkuvasti, jolloin langattomuudesta ei ole hyötyä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
26.05.2017
Viestejä
71
Pate123, uskon että tota tapahtuu tälläkin hetkellä joellekin mutta en usko että sulle on tapahtunut. Se nyt on yhdentekevää. Jotkut tarvii taustamelu-passiven, jotkut ei. Mä tarvin nyt kun viereistä taloa hajotetaan niin ei riitä puolimelusuojaus. Kun hajotusoperaatio ohi en tarvi noin hardcore äänenpoistoa.. Nyt siis ei ole Sonyn MX mutta kelpaisi tää hetki.
 
Liittynyt
20.04.2021
Viestejä
26
Omistan itse sekä XM3:t että XM4:t. XM4:ssä on huomattavasti parempi äänenlaatu XM3:een nähden, mutta molemmat häviävät hifikuulokkeilleni (Sennheiser HD 650). Matkakäytössä XM4:t kuitenkin maistuvat hyvin myös musankuunteluun.
Rohkenen olla tuosta eri mieltä. XM4:ssä on silti aivan liikaa bassoa ja keskialue on melkoinen vuoristorata. Tekniseltä suorityskyvyltään XM4:set ovat ehkä hitusen paremmat, mutta mielestäni sillä ei ole oikeastaan mitään merkitystä kun sointitasapaino on näin pahasti päin honkia.
Minullakin tähän löytyy oma mielipide, mutta mielipiteistä voimme väitellä maailman tappiin asti. Jos taas halutaan tehdä kunnon vertailua niin onneksi nykypäivänä nuita taajuuksia yms. muita äänellisiä asioita voidaan hyvin mittailla. Tässä linkki josta löytyy melko tarkka vertailu kyseisistä kuulokkeista.

Edit: Näyttää siltä että XM3 voittaa sekä mid että bass accuracy testin.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 497
Tässä videossa on äänivertailu ja onhan tämä selvästi parempi kuin XM4 äänenlaadullisesti.

Mutta ei siis mitään Hifiä, mutta ihan siedettävää. Alapäässä on vähemmän voimaa, kuin edellisessä mallissa, mutta keskialue on sitten ihan reippaasti parempi. XM4:n on todella ison harson takana...
 
RTR

Liittynyt
09.04.2021
Viestejä
361
Minullakin tähän löytyy oma mielipide, mutta mielipiteistä voimme väitellä maailman tappiin asti. Jos taas halutaan tehdä kunnon vertailua niin onneksi nykypäivänä nuita taajuuksia yms. muita äänellisiä asioita voidaan hyvin mittailla. Tässä linkki josta löytyy melko tarkka vertailu kyseisistä kuulokkeista.
Niin voi, mutta Rtings käyttää taajuusvastekäppyröissään jotain omaa kompensaatiotaan, joten ne eivät mielestäni ole kovin hyviä. Rtingsin käppyröissähän molemmat näyttävät oikeastaan ihan kelvollisilta, Headphones.comin mittaus vastaa mielestäni paljon paremmin sitä, miltä kuulokkeet oikeasti kuulostavat:
1652605294220.png
 
Capture.JPG

Niin onhan tossa sun kuvassa nuot numeraaliset erot erilaiset, mut jos tuota käyrää oikein tarkkaan katsoo niin toi heittely on molemmissa vertailuissa havaittavissa. Tarkkaan ku nuita katsoo niin must noi testit on ihan vertailukelpoisia keskenään, sanoisin jopa että kumpikin kuva pitää paikkaansa ja kummastakin kuvasta pystyy tulkitsemaan samat asiat. En toki ole mikään äänialan ammattilainen, vaikka kämpiltä löytyykin studiokuulokkeet ja useampi äänikortti :D
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 509
Minullakin tähän löytyy oma mielipide, mutta mielipiteistä voimme väitellä maailman tappiin asti. Jos taas halutaan tehdä kunnon vertailua niin onneksi nykypäivänä nuita taajuuksia yms. muita äänellisiä asioita voidaan hyvin mittailla. Tässä linkki josta löytyy melko tarkka vertailu kyseisistä kuulokkeista.

Edit: Näyttää siltä että XM3 voittaa sekä mid että bass accuracy testin.
XM3 on Qualcommin chipsetillä, XM4 Mediatekillä, XM5 luultavasti Mediatekillä, kun aptx-tuki puuttuu.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 485
Sama hinta kuin airpods maxeilla mutta arvostelujen perusteella jää jälkeen äänenlaadussa, UX ja transparency modessa.

On sentään ilmisesti viimein päästy yli tuosta mutabasso mumblerap -saasta vaiheesta ja nyt on edes etäisesti neutraali taajusvaste.

Tuolla hinnalla luulisi että olisi kuitenkin kunnolla annettu turpaan saman hintaluokan kilpailulle tai edes mätsätty, mutta ei vissiin sitten.
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
444

Niin onhan tossa sun kuvassa nuot numeraaliset erot erilaiset, mut jos tuota käyrää oikein tarkkaan katsoo niin toi heittely on molemmissa vertailuissa havaittavissa. Tarkkaan ku nuita katsoo niin must noi testit on ihan vertailukelpoisia keskenään, sanoisin jopa että kumpikin kuva pitää paikkaansa ja kummastakin kuvasta pystyy tulkitsemaan samat asiat. En toki ole mikään äänialan ammattilainen, vaikka kämpiltä löytyykin studiokuulokkeet ja useampi äänikortti :D
Kannattaa myös muistaa, että osa meistä myös tykkää karkottaa taustamelun bassolla, johon MX4 on varsin mainio, sen taajuuskäppyröistä huolimatta.
 
user9999

Platinum-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 460
En osaa ottaa kantaa Sonyn kuulokkeisiin, koska en ole niitä omistanut tai testannut. AirPods Max kuulokkeet on nyt olleet vajaan vuoden. Vanhat langalliset BayerDynamic DT Pro 990 (250) ja Sennheiser 650 ovat jääneet hyllyyn.

AirPods Max kuulokkeet taas ei ole urheilukuulokkeet ja onko ne nyt järkevät matkoille tms.
Hien‑ ja vedenkestävyys: -
Jotain huhua oli joskus, että olisi tullut ns. urheilu versiot.

AirPods Max kuulokkeet soivat vaan riittävän hienosti niin ei helpolla pistä noita Senejä tai Bayereita korville jos haluaa kotona liikua. Lisäksi tuossa Maxissa on Dolby Atmos ja Spatial Audio Applen palveluissa.

Käsiittääkseni BT aikakausi on käyty loppuun kuulokkeissa niin ei riitä kaista häviöttömään ääneen, eli mitä esimerkiksi Apple Music tarjoaa.
Seurataan tilannetta, mitä Apple tuohon keksii.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 509
Käsiittääkseni BT aikakausi on käyty loppuun kuulokkeissa niin ei riitä kaista häviöttömään ääneen, eli mitä esimerkiksi Apple Music tarjoaa.
Seurataan tilannetta, mitä Apple tuohon keksii.
990kbs LDAC on minulla päivittäin käytössä, toistaa upeasti häviöttömän lähdemateriaalin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 485
990kbs LDAC on juurikin lossless
Vaikka varmasti on ihan pätevä teknologia niin tuo on enemmän Sonyn markkinointia eikä tuo ole todellisuudessa häviötön:

If you stream CD FLAC/ALAC (16,44.1) over LDAC (16, 44.1, 990kbps) is that considered lossless, since the file is under 990kbps, (700-990Kbps)?

A CD (or equivalent FLAC / lossless file) is 2 channels of 16 bit samples at a sampling frequency of 44.1 kHz, producing a data rate of 2 x 16 x 44100= 1,411 kbps, which is is higher than LDAC’s highest data rate, which you correctly state is 990kbps.
Therefore some data (almost a third) must be thrown away, and LDAC cannot be considered lossless, although it is the closest you can get over over a Bluetooth connection.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 509
Vaikka varmasti on ihan pätevä teknologia niin tuo on enemmän Sonyn markkinointia eikä tuo ole todellisuudessa häviötön:
Keskimäärin CD-lähteestä tehty FLAC (lossless) on musiiikkityypistä riippuen 500-600kbs. Kysymys on vain siitä, kuinka se pakataan.
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
4 963
Keskimäärin CD-lähteestä tehty FLAC (lossless) on musiiikkityypistä riippuen 500-600kbs. Kysymys on vain siitä, kuinka se pakataan.
Suurimman osan ajasta toi LDAC on varmasti häviötön, mutta kiinnostavaa olisi tietää että mitä se tekee jos joku pätkä musiikista ei pakkaannukkaan häviöttömästi tuohon 990kbps kapasiteettiin.
 
Liittynyt
11.05.2020
Viestejä
139
Omistan itse sekä XM3:t että XM4:t. XM4:ssä on huomattavasti parempi äänenlaatu XM3:een nähden, mutta molemmat häviävät hifikuulokkeilleni (Sennheiser HD 650). Matkakäytössä XM4:t kuitenkin maistuvat hyvin myös musankuunteluun.
Itselläkin oli vähän samat fiilikset alkuun kun XM4:t tuli taloon, mutta sitten XM3:lle tuli joku firmwarepäivitys joka kai toi niiden äänikuvaa lähemmäs XM4:iä, ja jopa Sonyn puhelinapp puhui XM4:stä sen päivityksen kohdalla. Tuon jälkeen tuntuu ettei noissa ole yhtään mitään eroa äänessä, XM3:n yliampuva basso muuttui paljon tarkemmaksi ja muut taajuudet heräsi sieltä alta paremmin eloon.

Ei noi edelleenkään kaikkein erottelevimmat ja kirkkaimmat luurit ole, mutta leffojen ja muiden videoiden katselussa tosi pätevät ja taustamelun suodatuksen takia noita tulee mielummin käytettyä musiikin kuunteluunkin kotona kuin "kunnon" langallisia luureja.

Myös siis noita revikoita plärätessä kannattaa huomioida mikä fw-versio niissä testiluureissa oli käytössä, en nyt muista milloin tuo "XM4"-firmis noihin tuli mutta ei siitä montaa vuotta ole.

Ja tosiaan ero on kuin yöllä ja päivällä käyttääkö LDAC/AAC vai SBC koodekkia. LDAC on tietysti paras, mutta AAC tulee käytettyä tietokoneilla ja kuulostaa sekin todella hyvältä. Applen laitteilla tuo jostain syystä jää vähän latteaksi näiden luurien kanssa. Itsellä OnePlus niin siinä tietysti käytössä LDAC.

AirPods Maxit oli jonkun aikaa lainassa testattavana enkä nyt niiden äänenlaadusta mitenkään kattoon hypännyt vaikka se kyllä ihan mukiin menevä olikin iPhonen parina. Androidien kanssa tuntui olevan jotain yhteysongelmia vielä tuolloin, esim. puhelimen ollessa taskussa välillä ääni pätkäisi ulkona lenkkeillessä. Toivotaan että Sony ei näiden uusien mallien kohdalla ole ottanut pelkästään negatiivisia puolia Applelta lainaan, vaan myös niitä hyviä ominaisuuksia mitä AirPodseissa on näihin vanhoihin Sonyn malleihin verrattuna.
 
Liittynyt
03.11.2020
Viestejä
6
Mitään ymmärrystä että onko mikrofonin tuuliherkkyytä paranneltu, oma MX3 on ulkona lähes käyttökelvoton puhelimen jatkona, vaikka muutoin vallan mainio ja tyytyväinen olen ollut.
Hei, tässä pitää mainita Sonyn parhaiten pidetystä salaisuudesta. Tuulimelunpoisto on ollut aina erillinen asetus, se on piilotettu "Ympäristöäänien säätöön" liukupalkin toiseen pykälään.
Screenshot_20220519-141043-997.png

Tässä tilassa ulkoisia mikrofoneja käytetään vähemmän/lainkaan(?). Taustamelua vähennetään silti huomattavasti, mutta myös tuulen puhallus mikrofoneihin vaimenee.

Olen käyttänyt tuota tuulimelun vaimennusta nyt vuosia polkiessa pyörällä kesät talvet. En vaihtaisi mihinkään muuhun juuri tuon tilan takia.

Tuon voi asettaa niin että CUSTOM -nappi kuulokkeissa vaihtaa täyden vastamelun/tuulitilan/vastameluttoman tilan välillä.
 
Näköjään sitä jokapäivä oppii jotain uutta :D
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
166 832
Viestejä
3 099 028
Jäsenet
57 216
Uusin jäsen
Cronus

Hinta.fi

Ylös Bottom