Sony esitteli odotetusti pienikokoisen Xperia 5 IV -lippulaivapuhelimensa

Diizzel

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 202


Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
Sony on odotetusti esitellyt tänään Xperia 5 -pikkulippulaivamallistonsa neljännen sukupolven, joka kantaa yksinkertaisesti nimeä Xperia 5 IV. Kyseessä on seuraaja viime vuoden Xperia 5 III:lle ja pienempikokoinen 6,1-tuumaisella 120 Hz:n OLED-näytöllä varustettu sisarus alkukesästä kauppoihin saapuneelle Xperia 1 IV:lle.

Ulkoiselta olemukseltaan kyseessä on Sonylle tyypilliseen tapaan varsin tutunnäköinen laite, jonka ulkomitat viime vuoden Xperia 5 III:een ovat lähes identtiset. Uutuus on kuitenkin kutistunut sekä pituus- että leveyssuunnassa yhden millimetrin. Hieman pienentyneestä koostaan huolimatta Xperia 5 IV:n sisuksiin on saatu tuotua mukaan entistä suurempi 5000 mAh:n akku ja tuki langattomalle lataukselle.

Xperia 5 IV:n järjestelmäpiirinä toimii Xperia 1 IV:stä tuttu Snapdragon 8 Gen 1, mikä on kenties hieman erikoinen ratkaisu erityisesti puhelimen pienehkö koko ja piiriin kuumuus huomioiden, sillä monet muut valmistajat ovat siirtyneet syksyä kohden jo tuoreempaan Snapdragon 8+ Gen 1:een. RAM-muistia puhelimessa on 8 Gt ja tallennustilaa 128 Gt, minkä lisäksi tallennustila on laajennettavissa myös MicroSD-muistikortilla. Muistikorttipaikan lisäksi Xperia 5 IV tarjoaa myös 3,5 mm:n kuulokeliitännän, joka monista nykypäivän lippulaivapuhelimista puuttuu.

Pienen koon ja edeltäjästään kasvaneen akun vastapainona puhelimessa on kuitenkin tehty myös omat kompromissinsa. Xperia 1 IV:stä pienempään malliin ei periydy portaattomasti muuttuvalla polttovälillä varustettu telekamera, eikä uutuus tarjoa edes viime vuoden Xperia 5 III:sta tuttua kaksi eri polttoväliä tarjoavaa telekameraa, vaan sen sijaan käytössä on kiinteällä 60 mm polttovälillä varustettu 12 megapikselin telekamera. Sen parina Xperia 5 IV:ssä on 12 megapikselin pääkamera ja 12 megapikselin ultralaajakulmakamera.



Sony Xperia 5 IV:n tekniset tiedot:
  • Ulkomitat: 156 x 67 x 8,2 mm
  • Paino: 172 grammaa
  • Gorilla Glass Victus näytön suojana ja takana
  • 6,1” OLED-näyttö, 2520 x 1080, 120 Hz
  • Qualcomm Snapdragon 8 Gen 1 -järjestelmäpiiri
  • 8 Gt RAM-muistia
  • 128 Gt tallennustilaa, MicroSD-korttipaikka
  • 5G
  • 3,5 mm kuulokeliitäntä, stereokaiuttimet, IP65/68-suojaus
  • Kolmoistakakamera
    • 12 megapikselin pääkamera (1/1,7”), f1.7, 24 mm, OIS
    • 12 megapikselin ultralaajakulmakamera (1/2,5”), f2,2, 16 mm, PDAF
    • 12 megapikselin telekamera (1/3,5”), f2.4, 60mm, OIS


  • 12 megapikselin etukamera (1/2,9”), f2.0
  • 5000 mAh:n akku, USB-C, 30 watin pikalataus, langaton lataus
  • Android 12
    • 2 Android-päivitystä ja 3 vuoden tietoturvakorjaukset



Xperia 5 IV:n pakkausmateriaalit eivät Xperia 1 IV:stä tuttuun tapana sisällä lainkaan muovia, vaan ne on joko poistettu tai korvattu paperimateriaaleilla. Lisäksi myös verkkovirtalähde ja USB-C-kaapeli puuttuvat myyntipakkauksesta.

Sony Xperia 5 IV saapuu myyntiin lokakuussa vihreänä, mustana ja valkoisena värivaihtoehtona 1049 euron suositushintaan. Puhelimen ennakkomyynti alkaa syyskuun puolessa välissä rajoitetulla tarjouksella, johon sisältyy Sonyn WH-1000XM4-vastamelukuulokkeet.

Lähde: Sony

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
23.02.2020
Viestejä
772
Tämä muuten alkoi himottamaan. Hyvät speksit, iso akku, vesitiivis ja kuulokeliitäntä löytyy. Tosin 30W lataus ei ole kaikkein nopeinta enää eikä 128GB muisti ole enää tätäpäivää, mutta iso plussa SD-korttipaikasta, sinne ne kuvat ja videot on jokatapauksessa parempi tallentaa eikä pieni sisäinen tallennustila haittaa.

2 päivitystä tämän hintaluokan laitteessa on paha miinus kun satasen Xiaomit saa saman. Jos pidempää meinaa käyttää puhelintaan ja on valmis maksamaan tällaisia hintoja, niin ymmärrän miksi iPhonet ja Samsungit kiinnostaa enemmän.
 

DjSunki

S Y N T H W A V E
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 156
Muuten vaikuttaa erinomaiselta luurilta, mutta päivityslupaus on auttamatta suuri miinus. Vähintään täytyisi olla 3+4.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 378
Ikävästi tuo 21:9 kuvasuhde tekee tuosta melko pitkän housun etutaskussa kannettavasksi. Asuksen ja Samsungin muotoilu sen puolesta kompaktimpi.
1662025797681.png

Varsinkin kun vertaan omaan nykyiseen suht kompaktiin XZ2C:n.
1662026017269.png
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
656
Erittäin houkutteleva malli. Pienikokoinen ja markkinoiden monipuolisin puhelin. 3,5 millimetrin ääniliitäntä yläreunassa ja langaton lataus. Rajoittaa kyllä tehoja raskaassa käytössä, mutta potkua riittää silti hyvin. Kolmen vuoden ohjelmistotuki on hyvä parannus, kunhan siitä pidetään kiinni. Vielä kun ilmoitusvalikkoon saisi NFC-pikakuvakkeen ja näytön kirkkaussäädön viereen kytkimen, sekä alareunan kolmen navigointinäppäimen piilotuksen LG:n tapaan, tässä olisi melko täydellinen puhelin. FM-radio ja infrapunatykki olisivat jo hemmottelua.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 481
Puhelimen keskusteluketju luotu.

 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 147
Softatuki on tosiaan Sonyllä sellainen, että saisi olla pidempikin.

Toisaalta sitten hyvänä puolena näihin saa Jollaa ja LineageOS käyttiksiä asennettua ihan Sonyn avustamana (vaikka ei ehkä erityisesti tukemana):

 
Liittynyt
10.09.2019
Viestejä
45
Hauskaa sinänsä, että 6,1" näytöllä varustettu puhelin on nykypäivänä pienikokoinen. Noh, korjautan oman Sony Xperia XZ1 Compactin ja sillä mennään edelleen. Vaikka ei tämän leveys siitä kyllä ole kuin 2 mm leveämpi, ja se lienee pienikätiselle se tärkein kokotekijä, että saa pidettyä laittetta tukevasti kädessä. Sitten kun saa poistuvana mallina halvalla, voisi harkita XZ1 Compactin korvaajaksi.
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 147
Mitäs tuo softatuella sitten väliä, kun noin helposti saa custom romia?
Oletettavasti noissa on kuitenkin jotain mahdollisia ominaisuusvalikoiman heikennyksiä. En tiedä siis onko, mutta jotain kameran ominaisuuksia ja vastaavia algoritmien heikennyksiä voi olla jotka ovat DRM:n takana ja täten eivät saatavilla CustomROM:lle. Mutta noin siis yleisesti tuo on erittäin hyvä asia ja samaa bootloaderin avaamista saisi olla muillakin valmistajilla.
 
Liittynyt
13.11.2017
Viestejä
2 035
Eikö gcam sun muuta ole vielä erikseen tarjolla, niin iskee sitten sellaista kylkeen?
Mutta kieltämättä jos puhelin julkaistaan Android 12:a, kun 13 olisi jo saatavilla, niin todella lyhyeksi jää virallinen tuki. :thumbsdown:
 

Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 395
GSM arena testasi jo puhelimen ja oli muuten ok paitsi jäähdytys reilusti alimitoitettu ( throttlaa muistakseni 3min jälkeen).
Myös edelleen on kameralle 3 eri ohjelmaa eikä yksi eli videokuvaukseen 2 ja1 kuvien ottamiseen.
Itse voisin harkita ostoa jo pelkästään kameranäppäimen takia kun on parempi ottaa nopeasti kuvan.
Pieneksi puhelinta en kyllä sanoisi vaan ne menee Asus zenphone 9 ja samsung s22 puolelle jos sellaisen haluaa android leiristä vaikke nekään ei erityisen pieniä ole.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 316
Viestejä
4 157 139
Jäsenet
70 407
Uusin jäsen
Eppupelaa

Hinta.fi

Ylös Bottom