Snowpiercer (Netflix / TNT)

Liittynyt
19.11.2018
Viestejä
290
Onko kukaan muu katsonut?

Mielenkiintoinen sarja jossa yhteiskuntaluokkajako näkyy selvästi yhdessä pitkässä junassa (1001 vaunua, noin 3000 asukasta) joka kiertää maailmaa ympäri kun maailmaan on tullut ydintalvi.

Yhteiskuntaluokat ovat jakautuneet: 1. luokkaa jossa on eliitti joka on maksanut koko junaprojektin, 2. luokka jossa on erilaisia junan työntekijöitä jotka tekevät ns. parempia duuneja ja joilla on kuitenkin etuja, 3. luokka jossa on alimmat junan työntekijät ja joilla on vähemmän etuja ja viimeisenä perävaunun väki joka änkeytyi väkisellä junaan sen lähdön aikana ja heitä lähinnä pidetään ahtaissa oloissa ja annetaan ruuaksi jotain proteiinimössöä.

Mitä korkeampaan luokkaan kuuluu niin, sitä enemmän etuja ja mukavuuksia.

Eri vaunuissa on mm. hedelmien kasvatusta, karjan kasvatusta, juhlapaikkoja, saunoja, kylpylöitä ja tietysti ruokaloita, baareja ja yökerhoja yms.

Tähän mennessä muutama on päässyt ylenemään osaamisensa perusteella perävaunusta kolmanteen luokkaan ja kakkosluokkaan on päässyt ylenemään jos voittaa järjestetyn tappelun kolmannesluokassa.

Sarjan juoni alkaa siitä kun perävaunusta on murhaetsivä pyydetty selvittämään junassa tapahtunutta murhaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 224

Tuo tullut aikaisemmin katsottua. Kannattaa katsoa jos sarja nappaa, muistikuvissa ainakin tuo kolahti enemmän, mutta siitä on tovi aikaa jo kun tuli katsottua. Tätä sarjaa tulee seurattua lähinnä naispääosan takia.

Leffassa kerrotaan myös mitä se proteeni mössö on :). Taitavat tässä sarjassa säästellä kohtausta johonkin ekan kauden loppuun varmaan.
 
Liittynyt
10.12.2018
Viestejä
45
Leffa oli minusta sellainen ihan kiva ajatuskoe, mutta miten niin epärealistiseen settiin on saatu survottua kokonainen sarja?
 
selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
1 738

Tämä on kyllä kokoajan läsnä, kun tätä katsoo. Aivan järjetön idea, että joku maailmaa kiertävä juna olisi ratkaisu pelastua maailman jäädyttyä :facepalm: Jos kerran tuo ikimoottori on niin mahtava, ettei polttoainekaan ikinä lopu, niin miksi sitä ei voinut generaattoriksi virittää ja lämmittää jotain hehtaarien kokoista bunkkeria tai vaikka koko kaupunkia?

Tuo toinen juna tuli kyllä yllärinä. Olin varma, että se wilford olisi siellä pakastimessa ollut ja herännyt sieltä kauden viimeisessä jaksossa.
 
  • Tykkää
Reactions: hmb

jkm

Liittynyt
23.06.2017
Viestejä
650
Kiva kun spoilasit (uusin jakso kattomatta). :) Mielestäni tässä sarjassa on kiinnostava ympäristö ja aion kyllä katsoa tuon alkup. leffankin jossain välissä.

Kyllähän se ikimoottori on jo nyt valjastettu generaattoriksi. Tarina ei tosin kerro, että miksi tämmöinen juna oli kaikista paras ratkaisu, eikä mainitsemasi staattinen lokaatio.
 
Liittynyt
20.12.2016
Viestejä
163
Tämä on kyllä kokoajan läsnä, kun tätä katsoo. Aivan järjetön idea, että joku maailmaa kiertävä juna olisi ratkaisu pelastua maailman jäädyttyä :facepalm: Jos kerran tuo ikimoottori on niin mahtava, ettei polttoainekaan ikinä lopu, niin miksi sitä ei voinut generaattoriksi virittää ja lämmittää jotain hehtaarien kokoista bunkkeria tai vaikka koko kaupunkia?

Tuo toinen juna tuli kyllä yllärinä. Olin varma, että se wilford olisi siellä pakastimessa ollut ja herännyt sieltä kauden viimeisessä jaksossa.
Kiitti vaan... ;>
 
Juha Uotila

Mobiilimiäs vol.2
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 060
Ei niitä ole täällä tähänkään asti käytetty, ja otsikossa lukee Netflix
No on noita käytetty paljonkin esim Better Call Saul:n ketjussa ja jopa tämän ketjun aloitusviestissä :). Eikai tuo Netflix otsikossa nyt juuri tähän liity.

Mutta ei siitä sen enempää, jatkossa kannattaa ehkä kuitenkin miettiä asiaa myös muiden kannalta, jotka ei välttämättä kerkiä katsomaan kaikkia jaksoja heti julkaisupäivänä.
 
selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
1 738
No on noita käytetty paljonkin esim Better Call Saul:n ketjussa ja jopa tämän ketjun aloitusviestissä :). Eikai tuo Netflix otsikossa nyt juuri tähän liity.

Mutta ei siitä sen enempää, jatkossa kannattaa ehkä kuitenkin miettiä asiaa myös muiden kannalta, jotka ei välttämättä kerkiä katsomaan kaikkia jaksoja heti julkaisupäivänä.
Jos jakso on jo ulkona jo spoilerit joka puolella nettiä, niin ei ole mitään järkeä spoilereita käytellä. Kyllä vastuu on katsojalla. Onhan tuo nyt älytöntä alkaa ketjuja spoilereilla täyttämään muutaman lumihiutaleen takia.
 
Liittynyt
08.05.2017
Viestejä
1 110

Tätä väittelyä spoileri-tägeistä et tule voittamaan, joten voit lopettaa jankkaamisen saman tien.

Itse jaksoin katsoa sarjaa kahden jakson verran. Pääosan esittäjä ei tunnu luontevalta roolissaan ja usealle Netflixin sarjalle ominainen tylsyys hehkuu tästäkin.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
3 944
Menee taas näihin että ekan jakson katsottua harkitsee pari kk jaksaisiko katsoa toisen, eikä sitten koskaan jaksa(sama juttu Madmen/Lost kanssa). Ei oikein herätä minkäänlaista mielenkiintoa. Lähteekö tämä jossain vaiheessa lentoon niin sanotusti? Perävaunun porukan ja muidenkin henkilöhahmot vaikutti paperinohuilta, lähinnä karikatyyreiltä.
 
Lexy

Team R&T
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
428
Viimeaikaisten trendien mukaisesti kiintiöitä ja surkeita juonenkäänteitä, näyttelijöiden jotka tylsiä "tähdittämänä". Katsonut nyt kuitenkin kaikki mutta sellainen 4/10. Odotin parempaa sci-fiä mutta lopputulos on ollut tylsää kuraa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.05.2020
Viestejä
106
No on noita käytetty paljonkin esim Better Call Saul:n ketjussa ja jopa tämän ketjun aloitusviestissä :). Eikai tuo Netflix otsikossa nyt juuri tähän liity.

Mutta ei siitä sen enempää, jatkossa kannattaa ehkä kuitenkin miettiä asiaa myös muiden kannalta, jotka ei välttämättä kerkiä katsomaan kaikkia jaksoja heti julkaisupäivänä.
Juurikin näin. Itseäni ei esimerkiksi spoilerit pahemmin haittaa mutta monia kyllä haittaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
76
Viimeaikaisten trendien mukaisesti kiintiöitä ja surkeita juonenkäänteitä, näyttelijöiden jotka tylsiä "tähdittämänä". Katsonut nyt kuitenkin kaikki mutta sellainen 4/10. Odotin parempaa sci-fiä mutta lopputulos on ollut tylsää kuraa.
Kiintiöt tosiaan huolella täytetty, tärkeimpänä pääosan esittäjä musta mies jolla luonnollisesti suhde valkoiseen naiseen koska eihän mikään muu enää nykyään käy laatuun
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
2 852
Jos jakso on jo ulkona jo spoilerit joka puolella nettiä, niin ei ole mitään järkeä spoilereita käytellä. Kyllä vastuu on katsojalla. Onhan tuo nyt älytöntä alkaa ketjuja spoilereilla täyttämään muutaman lumihiutaleen takia.
On ollut ihan yleinen tapa kohteliaisuuden vuoksi tuupata ”isommat” spoilerit sinne tägien taakse. Etenkin jos meinaat spoilata oletettavaati koko tuotantokauden suuren paljastuksen vaan postauksen loppukaneetin vuoksi niin ei olis iso vaiva. Ei kaikki sarjasta kiinnostuneet ja siitä keskustella haluavat ole välttämättä katsoneet koko sarjaa vielä sillä hetkellä kun tähän ketjuun eksyvät...
 
selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
1 738
On ollut ihan yleinen tapa kohteliaisuuden vuoksi tuupata ”isommat” spoilerit sinne tägien taakse. Etenkin jos meinaat spoilata oletettavaati koko tuotantokauden suuren paljastuksen vaan postauksen loppukaneetin vuoksi niin ei olis iso vaiva. Ei kaikki sarjasta kiinnostuneet ja siitä keskustella haluavat ole välttämättä katsoneet koko sarjaa vielä sillä hetkellä kun tähän ketjuun eksyvät...
Yleinen tapa on ollut postata ilman spoileria, jos jakso on jo ulkona. Eihän se silloin mikään spoileri enää ole. Jos joku on niin idiootti, että tulee jaksoa käsittelevään ketjuun ilman viimeisimmän jakson katsomista, niin oma moka.
 
jkm

Liittynyt
23.06.2017
Viestejä
650
Kiintiöt tosiaan huolella täytetty, tärkeimpänä pääosan esittäjä musta mies jolla luonnollisesti suhde valkoiseen naiseen koska eihän mikään muu enää nykyään käy laatuun
Onhan se Melanie aika q-ma, samoiten hymyilyttää aina se Laura Huhtasaaren näköinen typy myös.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
2 852
Yleinen tapa on ollut postata ilman spoileria, jos jakso on jo ulkona. Eihän se silloin mikään spoileri enää ole. Jos joku on niin idiootti, että tulee jaksoa käsittelevään ketjuun ilman viimeisimmän jakson katsomista, niin oma moka.
Itse asiassa tällä foorumilla on ihan yleisenä tapana ollut käytää niitä spoiler-tageja tai varoituksia sarjaa/leffaa yleisesti koskevissa ketjuissa, kuten tuo moderaattorikin tuossa yritti sulle ystävällisesti vinkata. Varmaan näin streaming-aikakaudella on aika yleistäkin ettei kaikki ole nähneet joka palvelun jokaisen sarjan jokaista jaksoa heti ilmestymisen jälkeen, joten spoilaamisen vaara on ihan todellinen jos tulee heittelemään kauden päätösjakson käänteitä yleiseen keskusteluketjuun.

Tietty kaikkiahan ei mitkään yleiset kohteliaisuuasiat kiinnosta, vaan mieluummin haukutaan muita idiooteiksi sen sijaan että tunnettais tarvetta muuttaa omaa käytöstä.
 
Yleisempi tapa on postata ilman spoilereita. Jotkut idiootit käyttää spoilereita vielä vuoden päästäkin julkaisusta, eikä se ole mikään perustelu paskoa ketjua spoiler tageilla.

Spoilerikeskustelussa ei ole mitään järkeä, kun mitään tarvetta moiselle ei ole. Aiheuttaa vain turhaa vitutusta, kun ei koskaan tiedä, että mitä siellä spoilerin sisällä on. Puhetta uusimmasta jaksosta vai tulevasta.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
2 852
Aiheuttaa vain turhaa vitutusta, kun ei koskaan tiedä, että mitä siellä spoilerin sisällä on. Puhetta uusimmasta jaksosta vai tulevasta.
Otsikon niin voi antaa vinkin

Olisit siis voi päättää viestis vaikka näin
Tuo toinen juna tuli kyllä yllärinä. Olin varma, että se wilford olisi siellä pakastimessa ollut ja herännyt sieltä kauden viimeisessä jaksossa.

Mut joo, eiköhän tää ollu tässä. Jotkut ajattelee muitakin ja jotkut vaan itseään.
 
Liittynyt
20.12.2016
Viestejä
163
Yleisempi tapa on postata ilman spoilereita. Jotkut idiootit käyttää spoilereita vielä vuoden päästäkin julkaisusta, eikä se ole mikään perustelu paskoa ketjua spoiler tageilla.

Spoilerikeskustelussa ei ole mitään järkeä, kun mitään tarvetta moiselle ei ole. Aiheuttaa vain turhaa vitutusta, kun ei koskaan tiedä, että mitä siellä spoilerin sisällä on. Puhetta uusimmasta jaksosta vai tulevasta.
Oot varmaa näitä tyyppejä jotka ei vastaa tuntemattomiin numeroihin. Postasit spoikkas klo 21:39 ja jakso oli tullut päivällä netflixiin nii luonnollisesti kaikki ei ehtinyt vielä sitä katsoa ja jotkut saattaa jopa katsoa vasta seuraavana päivänä, syy miksi tulin itse ketjuun oli että halusin nähdä mitä muut ajattelee kyseisestä sarjasta ja sen epäkohdista. Noi sun perustelut että spoiler tagin käyttö jotenki roskaa ketjua on kyllä aika naurettavaa, tosiasia taitaa olla laiskuuden ja itsekkyyden rajoilla.
 
selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
1 738
Oot varmaa näitä tyyppejä jotka ei vastaa tuntemattomiin numeroihin. Postasit spoikkas klo 21:39 ja jakso oli tullut päivällä netflixiin nii luonnollisesti kaikki ei ehtinyt vielä sitä katsoa ja jotkut saattaa jopa katsoa vasta seuraavana päivänä, syy miksi tulin itse ketjuun oli että halusin nähdä mitä muut ajattelee kyseisestä sarjasta ja sen epäkohdista. Noi sun perustelut että spoiler tagin käyttö jotenki roskaa ketjua on kyllä aika naurettavaa, tosiasia taitaa olla laiskuuden ja itsekkyyden rajoilla.
Kyllä se on ihan omaa tyhmyyttä tulla ketjua lukemaan, jos jakso on jo pihalla. Kyllä minäkin aina, kun ketju pinnalle nousee katson, että jokos tämä jatkui, enkä mene sinne spoilaantumaan ja ala siitä itkemään.
 
Juha Kokkonen

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 225
Kyllä se on ihan omaa tyhmyyttä tulla ketjua lukemaan, jos jakso on jo pihalla. Kyllä minäkin aina, kun ketju pinnalle nousee katson, että jokos tämä jatkui, enkä mene sinne spoilaantumaan ja ala siitä itkemään.
Otetaan muut käyttäjät huomioon ja käytetään niitä spoiler-tageja, jos viesti sisältää jonkun vähänkään merkittävämmän spoilauksen melko hiljattain julkaistuista jaksoista. Sen on sitten eri asia, jos puhutaan puoli vuotta sitten julkaistusta jaksosta. Piste.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 559
Onnistui kyllä yllätämään tuo toinen juna ja sen telakoituminen. :D Tuleeko siis Sean Bean toisella kaudella myllyttämään ja ottamaan homman haltuun? Kunnes kuolee.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
95 558
Viestejä
1 918 984
Jäsenet
40 488
Uusin jäsen
Ymmärryksenetsijä

Hinta.fi

Ylös Bottom