Skrolli UKK

hks

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
88
skrolli.fi

Skrolli on paperille painettava, toistaiseksi täysin vapaaehtoistyönä toimitettava tietotekniikkalehti. Ensimmäinen numero ilmestyi 25.3.2013. Projekti käynnistyi syyskuussa 2012.

Lehtemme painottaa sellaisia aiheita ja näkökulmia, joita kaupallisempi tekniikkamedia väheksyy. Se korostaa tee-se-itse-asennetta, syvää paneutumista asioihin sekä taidon ja ymmärryksen kehittämistä kulutuskeskeisyyden sijaan. Lukijoiden ei tarvitse olla huippuasiantuntijoita, vaan vaikeatkin aiheet pyritään käsittelemään riittävän kansantajuisesti.
Emme kerro pelkästään tekniikasta ja sen kanssa askaroinnista vaan myös siihen liittyvästä yhteisöllisyydestä. Skrolli edustaa monia erilaisia tietoteknisiä tekemiskulttuureita ja pyrkii lähentämään niitä toisiinsa.
Ihanteenamme on pysyvyys. Pyrimme tekemään lehteä, jonka ihmiset haluavat omistaa fyysisenä esineenä ja säilyttää vuosien ajan. Lehden ilmestymistahti pidetään riittävän verkkaisena, jotta sisältö ehditään saada hätäilemättä valmiiksi. Uutiset ja muut nopeasti vanhenevat aiheet jätetään netin puolelle.
Skrolli on ennen kaikkea yhteisöllinen julkaisu, jota ideoidaan ja tehdään yhdessä lukijoiden kanssa. Lehden toimitus koostuu vapaaehtoisista aktiiveista.

Skrolli julkaistaan perinteisenä paperilehtenä, mutta sen voi tilata myös valinnaisesti PDF-tiedostona. Jokainen numero julkaistaan myöhemmin myös suurelle yleisölle maksuttomana PDF:nä.

Vanhat numerot:
Skrollin numerot 2013.1 ja 2013.2 ovat loppuunmyytyjä. Niitä ei ole saatavissa enää mistään.
2013.3 ja 2013.4 löytyy yhä. Niitä voi tilata https://skrolli.fi/kauppa/ -sivun kautta.

Skrollin www-sivut: skrolli.fi
Julkaistut lehdet ja PDF:t: Skrollin numerot | skrolli.fi
Skrollin tilaus: Tilaa Skrolli! | skrolli.fi
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
41
Waretus-kulttuurin edustajana kysyisin, että onko politiikka muuttunut vanhojen numeroiden vapauttamisessa? En löytänyt 2016.2-numeron pdf:ää oheismateriaaleista. Muut numerot ovat ladattavissa.
 
On muuttumassa / muuttunut eli ilmais-pdf ei ilmesty enää samassa aikataulussa vaan viivästettynä.
 
SweeneyTodd

Smooth Operator
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 750
Pyrimme tekemään lehteä, jonka ihmiset haluavat omistaa fyysisenä esineenä ja säilyttää vuosien ajan.
Taitaa aika pieni ihmisryhmä olla, joka haluaa fyysisiä lehtiä säilytellä kotinsa nurkissa vuosia. Itse en enää nykyään halua fyysistä lehteä alunperinkään kotiini enkä kovin mielelläni edes tue fyysisen lehden tekoa. Ehkä meille digimaailmaan siirtyneille sekä muille paperinvastustajille voisi tarjota mahdollisuuden tilata pelkät digilehdet vähän halvempaan hintaan. Ehdottelin tätä jo tuolla toisella foorumillakin, mutta ei koskaan toteutunut, joten lehti on tullut luettua jälkijunassa ilmaiseksi.
 
Toiveesi on kyllä kuultu ja digiversio on tekeillä ja tulossa piakkoin. (IOS + Android)
 
Liittynyt
17.11.2016
Viestejä
2
Mikä on ollut toimituksen sisällä tähän mennessä suurimman konfliktin aiheuttanut kysymys lehden linjan suhteen?

Mitä deodoranttia toimitus suosittelee lukijoille?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
104
Mikä on ollut toimituksen sisällä tähän mennessä suurimman konfliktin aiheuttanut kysymys lehden linjan suhteen?

Mitä deodoranttia toimitus suosittelee lukijoille?
Itse olen ollut toimituksessa niin vähän aikaa, että ensimmäiseen en osaa vastata. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että lehden linjasta vastaa ja on vastannut hyvin suuri yksimielisyys, eikä siitä ole tarvinnut kinata. Toiseen vastaan henkilökohtaisesti, että itse suosin mahdollisimman edullista. Suosittelen lukijoille sitä, mikä tuntuu itselle parhaalta vaihtoehdolta.
 
hks

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
88
Mikä on ollut toimituksen sisällä tähän mennessä suurimman konfliktin aiheuttanut kysymys lehden linjan suhteen?

Mitä deodoranttia toimitus suosittelee lukijoille?
Oliskohan se ollut Assyspessun perseet? tai sitten joku muu erotiikkaan?? liittyvä keskustelu.
Deodorantiksi suosittelemme Cliniquen Roll-On -mallia :)
 
Liittynyt
08.12.2016
Viestejä
1
Moi,
Ilmestyykö enää ilmais-PDF:t ja jos ilmestyy niin mikä on niiden ilmestymis-aikataulu?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
84
Mitenkäs muuten tilauksen uusiminen menee. Tuleeko automaattisesti lasku, jonka kuittaamalla tilaus jatkuu vai pitääkö vanhan tilaajan erikseen käydä verkkosivuilta pistämään vuositilaus ostoskoriin?

Yritin tuolta skrollin nettisivulta katsella, mutta en huomannut mainintaa asiasta.
 
Eli alkuvuodesta tulee lasku minkä maksamalla tilaus jatkuu automaattisesti.
Vähän vielä säädetään että tuleeko lasku erikseen vai tulisiko se ekan numeron mukana.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 837
Eli alkuvuodesta tulee lasku minkä maksamalla tilaus jatkuu automaattisesti.
Vähän vielä säädetään että tuleeko lasku erikseen vai tulisiko se ekan numeron mukana.
Tuota ei kai siitä tule ongelmaa kun tuli tuossa aiemmin tehtyä vain uusi tilaus näistä 2017 vuoden numeroista? Samat tiedot siellä kuitenkin on uudessa tilauksessa.
 
hks

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
88
Tuota ei kai siitä tule ongelmaa kun tuli tuossa aiemmin tehtyä vain uusi tilaus näistä 2017 vuoden numeroista? Samat tiedot siellä kuitenkin on uudessa tilauksessa.
Ei tule ongelmaa, ne ketkä on 2017 tilauksen jo tehneet voivat olla levollisin mielin.
Vielä olisi siis hetken 2017 29€, sitten nousee hinta.
 
hks

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
88
Kyselen tämän perään, eli onko tälle saatu jotain aikataulua laadittua?
No nyt tää pitäisi olla ihan näillä näppäimillä eli ollaan puskettu tätä eteenpäin viimeisen viikon aikana ja voisin luvata että tämä tulee hyvinkin pian! Laitan tähän vielä infon kun on saatavilla.
 
Testostenori

Filter Coffee, Not People
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
351
Ilmestyy kyllä mutta aiempaa hitaammin eli 2 numeroa viivästettynä.
Eli julkaistaanko 3.2016 samaan aikaan kun 2.2017 tulee ulos? Ja nyt viime skrollin aikaan 2.2016 tuli PDFnä? Kiinnostaisi juttu Oculus rift vs Vive, mutta ei tullut vielä viime vuonna tilattua lehteä.
 
hks

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
88
Eli julkaistaanko 3.2016 samaan aikaan kun 2.2017 tulee ulos? Ja nyt viime skrollin aikaan 2.2016 tuli PDFnä? Kiinnostaisi juttu Oculus rift vs Vive, mutta ei tullut vielä viime vuonna tilattua lehteä.
Joo todennäköisesti, ei siis välttämättä ihan samaan aikaan mutta siinä samoilla main :)
 
Liittynyt
04.07.2017
Viestejä
1
Mites kesken vuotta aloitetut vuositilaukset toimii pdf linkkien osalta? Tuleeko jossain vaiheessa linkit sähköpostiin? Vastaanottokuitti tilauksesta saapui perjantaina, mutta ilmeisesti nämä käsitellään käsipelillä?
 
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
95

Olet oikeassa, nämä hoidetaan käsipelillä - automaattitoimitukset tulee sitten uusien numeroiden osalta.

Jos et ole vielä linkkejä saanut, heitätkö tilaustietojesi kera sähköpostia asiakaspalvelu@skrolli.fi niin ripeyttää linkkien lähetystä sinulle!
 
Aaltoliike

Alkuperäinen jäsen
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 249
Mitenkäs, jos ehdottomasti en halua paperista versiota, enkä myöskään teidän omaa appia, vain pelkästään PDF-filuna, onnistuuko? Ja jos ei niin miksei?
 
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
95
Mitenkäs, jos ehdottomasti en halua paperista versiota, enkä myöskään teidän omaa appia, vain pelkästään PDF-filuna, onnistuuko? Ja jos ei niin miksei?
Kiitos ideoinnista! Meillä oli pdf-tilaus alkuvuosina, kysyntä oli äärimmäisen minimaalista - kuten se on muuten digilehdelle muutenkin. Eipä näissä muuta kuin että jokainen tilaustapa talkoohommassa vaatii oman vaivannäkönsä ja ylläpitonsa. Pistetään sanaa eteenpäin, muuta ei pysty tässä välissä sanomaan.
 
Aaltoliike

Alkuperäinen jäsen
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 249
Kiitos ideoinnista! Meillä oli pdf-tilaus alkuvuosina, kysyntä oli äärimmäisen minimaalista - kuten se on muuten digilehdelle muutenkin. Eipä näissä muuta kuin että jokainen tilaustapa talkoohommassa vaatii oman vaivannäkönsä ja ylläpitonsa. Pistetään sanaa eteenpäin, muuta ei pysty tässä välissä sanomaan.
Entäs jos osoitan paperilehden tilauksen teidän konttorin osoitteeseen ja itse saisin pelkät PDF-filut? Kun tekisin kuitenkin paperiversiosta tilauksen?
 
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
95
Siinä vaiheessa jos Skrollilla on joskus konttori, on varmaan ratkaisu tähänkin. :) Talkoohomma on talkoohomma. Mutta, sana on nyt mennyt eteenpäin ja katsellaan. https://tilaaskrolli.fi on se paikka jota kannattaa aina näissä kytätä. Sinänsä kiirehän ei vielä ole, vuoden ensimmäinen lehti tulee maaliskuussa...

Tilastojen valossa digilehtien kysyntä on pientä. Wanhat tiesi tuossa kertoa, että Skrollilla oli aikanaan 3 pdf-tilaajaa, kun sellainen vaihtoehto oli. Nykyisellä digi-appilla digitilaajia on moninkertaisesti: noin 10. :) Kun paperia tilaa 2300 henkilöä, niin paperi + some tuntuu tällä hetkellä olevan se missä Skrollilla on eniten kysyntää. Digilehdet tulevat sitten perässä joten, miten kulloinkin kyetään.
 
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
95
Onko vanhoja painoksia saatavilla PDF?
Irtonumeromyyntiä PDF:nä emme ole aloittamassa, mutta vanha perinteemme on ollut vapauttaa muutamien numeroiden takaiset lehdet maksutta PDF-jakeluun. Tämä on vähän vaihdellut, noin 6-9 kuukauden ikäiset lehdet on nykyisin ollut tapana vapauttaa. Ideana on, että tilaajat saavat nauttia tilaamastaan lehdestä ajallaan ja koko maailma saa nauttia sitten lehden arkistosta aikanaan...

"Vapautetut" PDF:ät löydät vanhojen numeroiden alta:

https://skrolli.fi/numerot
 
Aivan. Selvä homma, pitääkin ottaa talteen :)
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 369
Viestejä
4 158 878
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom